Aurinko oli noussut muutama tunti sitten. Kaikki Konohan piilotetussa ninjakylässä olivat jo alkaneet päivän askareensa. Siviilit tekivät töitään, shinobit suorittivat tehtäviään, tai siis paria poikkeusta lukuun ottamatta…

Kylän laidalla sijaitsevassa asunnossa 14-vuotias kunoichi makasi sängyllään huoneensa betoninharmaaseen kattoon tuijotellen. Tyttö oli ollut valveilla jo hetken, mutta hän nautti olostaan hiljaisessa huoneessaan. Hänen mielensä näki katossa pojan pitkillä ruskeilla hiuksilla ja maailman suloisimmilla silmillä. Tenten olisi halunnut katsella niitä vaaleanharmaita silmiä ikuisesti. Hän mietti miten turvalliselta ja varmalta tuon pojan, Nejin lähellä oli tuntunutkaan. Tytön posket punehtuivat ja hymy levisi hänen kasvoilleen hänen muistellessa ensisuudelmaansa tuon pojan kanssa.

Tyttö havahdutti itsensä ajatuksistaan ja vilkaisi kelloa työpöydällään. Viisarit kirivät uhkaavasti kohti kymmentä, mutta tyttö ei välittänyt. Hän tiesi, ettei heidän ryhmänsä kokoontuisi sinä päivänä tehtäviin, joten käytännössä hänellä, Nejillä ja Leellä olisi vapaapäivä. Tenten riemuitsi siitä, sillä hän tosiaankin tahtoi tavata Nejin puhuakseen tämän kanssa.

Tenten nousi sängyltään ja etsi vaatteitaan kaapistaan. Hän löysikin sen mitä etsi, vaaleanpunaisen paidan ja tummanvihreät housut. Riisuttuaan yöasunsa tyttö puki perusvaatteensa ylleen. Seuraavaksi hän suuntasi peilin eteen ja alkoi kampansa kanssa taistella ruskeiden, mutta ikävä kyllä takkuisten hiustensa kanssa. Ajan myötä hän sai kuin saikin sovitettua hiuksensa kahdelle nutturalle. Hän nosti hitai-atensa ja sitoi sen otsalleen. Tyttö katseli kuvajaistaan peilistä hymyillen.

Seuraavaksi tyttö suuntasi keittiöön ja siellä suoraan jääkaapille. Tenten päätti syödä aamiaiseksi perusvoileivän salaatilla ja tomaatilla. Hän kaivoi pussista siivun ruisleipää, voiteli sen ja asetteli salaatinlehdet ja tomaatinviipaleet sen päälle. Hän otti myös lasin kaapista ja kaatoi siihen sitruunajääteetä. Tenten istahti ruokapöydän ääreen nauttimaan aamiaistaan.

Siinä istuessaan Tenten huomasi, että asekääröt olivat unohtuneet hänen varustuksestaan tyystin. Syötyään hän korjasi vähäiset astiansa tiskipöydälle lykäten tiskausta myöhemmäksi. Tyttö suuntasi takaisin huoneeseensa ja havaitsi melko pian osittain sängyn alla lojuvat käärönsä. Tenten kumartui ja nosti ne käsiinsä etsien samalla koteloita kääröjen kavereiksi, mutta pysähtyi miettimään. Hän muisti vapaapäivänsä, mutta mietti aikoisiko hän treenata sinä päivänä. Tyttö päätti jättää kääröt kotiin ja jos hän tarvitsisi niitä, hän voisi tulla kotiin hakemaan ne. Jos kyseessä olisi vaikka harjoittelua Nejin kanssa…

Sidottuaan shurikenkotelon jalkaansa Tenten oli täysin valmis lähtemään. Lukittuaan ovensa hän alkoi miettiä minne suuntaisi. Hänen ei tarvinnut miettiä kahdesti, ennen kuin tajusi minne hänen pitäisi mennä.

Tenten otti vielä muutaman askeleen. Hän oli nähnyt sen jo kaukaa, auringonvalossa kylpevän puiston. Hän seisoi puiston rajalla ja ihaili näkymää. Hän sulki silmänsä ja hengitti syvään keskipäivän raitista ja suloista ilmaa. Avattuaan suklaasilmänsä hän katseli puiston nurmikkoa hieman tarkemmin. Tenten siristi silmiään nähdäkseen huomaamansa hahmon puun juurella. Tyttö tunnisti henkilön oitis ja hänen silmänsä ja suunsa revähtivät auki hämmästyksestä ja onnellisuudesta.

”Neji!” Tenten huusi puun juurella istuvalle pojalle. Neji käänsi katseensa ja hänen kasvoillaan ollut vakava ilme muuttui oitis lempeäksi hymyksi. Tenten oli pinkaissut puolijuoksuun kohti poikaa. Neji nousi ylös paikaltaan ja käveli tyttöä vastaan. Lujempi vauhti ei ollut tarpeen, sillä Tenten oli nopea kintuistaan. Kun hän oli tullut aivan Nejin eteen, hän suukotti poikaa kevyesti poskelle saaden tämän punastumaan.
”Ohayoo gozaimasu, Neji!” Tenten tervehti pirteään tapaansa. Hymyn vallatessa Nejin kasvot tämä vastasi:
”Ohayoo, Tenten-chan.” Tenten huomasi tuttavallisen päätteen nimensä perässä välittömästi ja hymy leveni hänen kasvoillaan, jos se nyt enää pystyi venymään aiemmasta.

Nejin käsi oli löytänyt Tentenin käden ja piti siitä nyt kevyesti kiinni. Tenten vastasi otteeseen. Hän kohotti katseensa Nejiin ja kysyi:
”Miksi sinä muuten istuit täällä?”
”Olin aamukävelyllä ja jostain syystä jalkani johdattivat minut tänne. Täällä on niin rauhallista, hiljaisuudessa on helpompi ajatella asioita. Kaipasin kuitenkin vain yhtä asiaa, sinua.” Sanat saivat Tentenin kääntämään punastuneen päänsä sivummalle, kunnes hän vastasi:
”Minullakin oli ikävä sinua” Molemmat hymyilivät toisilleen lämpimästi. He olivat jo tottuneet siihen, että ajoittain heitä sitoi vain hiljaisuus. Mutta joskus hymy pystyi korvaamaan sanat. Neji kuitenkin rikkoi tuon rauhan ja kysyi:
”Haluaisitko jatkaa kävelyäsi kanssani? Voisimme varmaan mennä jonnekin rauhalliseen paikkaan, sillä haluan puhua kanssasi eräästä asiasta.”
”Se olisi mukavaa Neji!” Tenten hihkaisi ja antoi Nejin johdatella heitä reitillään.

Tentenin valtasi jälleen ihana onnellisuuden ja turvallisuuden tunne. Hänestä tuntui niin lämpimältä, vaikka he kulkivatkin vain käsi kädessä metsäpolkua. Se riitti. Pelkästään se, että Tenten oli törmännyt sattumalta Nejiin, pelasti tytön päivän. Tyttöä kuitenkin mietitytti, mitä tärkeää sanottavaa Nejillä oli tälle. Neji katsoi edelleen eteensä, mutta Tenten huomasi hänen kasvoissaan jotain poikkeavaa. Neji hymyili pienesti. Poika pysähtyi kääntäen kasvonsa Tenteniin ja kysyi:
”Tenten-chan, olemmeko me nyt yhdessä?” Puna nousi väkisinkin pojan poskille, sillä tuollaisen kysymyksen esittäminen jännittäisi ketä tahansa. Hän yllätti Tentenin ja hetken tämä olikin kuin puulla päähän lyöty. Hän oli itsekin miettinyt samaa asiaa kotonaan kuumeisesti.
”Uskon niin”, Tenten vastasi hymyillen ja katsoen suoraan Nejin silmiin.
”Se on hyvä”, Neji vastasi ja lähti taas liikkeelle. Tenten mietti puolestaan hellittelevää chan päätettä, jota Neji nykyään käytti tytön nimen perässä.
"Muuten Neji, mistä lähtien minä olen ollut sinulle Tenten-chan", tyttö kysyi hieman ihmeissään, mutta äänen iloisuus ylitti hämmästyksen.
"Varmaankin eilisestä tapaamisesta lähtien", Neji vastasi iloisesti.
"Etkö pidä siitä?" hän jatkoi.
"Ei, ei, siis...Se on oikein mukava, Neji. Kukaan vain ei ole ennen kutsunut minua niin", tyttö sopersi hieman hädissään, mutta rauhoittui pian.
"Hauskaa, että pidät siitä," poika vastasi lempeä katse kasvoillaan. Tyttö vastasi katseeseen suklaasilmät täynnä onnea. Hän oli iloinen asioiden valjetessa, mutta yksi kysymys hänen päässään odotti yhä vastausta.
”Neji…”, hän sanoi hiljaa, mutta onnistui herättämään pojan huomion sillä tämä käänsi katseensa tyttöön. He pysähtyivät. Tenten oli suunnannut katseensa maahan.
”Mitä?” Neji kysyi lempeästi saaden tytön nostamaan katseensa.
”Kun me nyt olemme pari, niin sitä ei varmaan tarvitse kertoa muille?” Tenten esitti kysymyksensä. Nejin mielenkiinto heräsi ja hänen kasvonsa muuttuivat ilmeettömiksi.
”Kun jos voi olettaa mitä Lee ja Gai suhtautuisivat ja sinun perheesi ja…” Tenten yritti jatkaa, mutta Neji siirsi sormensa tytön huulille katsoen tätä silmiin.
”Meidän ei tarvitse kertoa jos et halua. Ja jos he saavat tämän selville, niin viis siitä mitä he sanovat, rakastan sinua ja vain se on tärkeää”, Neji sanoi lukiten Tentenin silmät omiinsa. Hän siirsi sormensa hellästi tytön huulilta tämän poskelle ja silitti sitä hellästi. Tenten oli liikuttunut. Poika, johon hän oli ollut niin kauan ihastunut, oli juuri kertonut rakastavansa tätä.  
”Neji…” Tenten kuiskasi hiljaa. Pari kyyneltä teki matkaansa tytön poskella. Tyttö hyppäsi Nejin kaulaan ja hänen jalkansa nousivat ilmaan. Neji otti hänet vastaan ja sulki halaukseen estääkseen tämän putoamisen. Tenten nyyhkytti hiljaa pojan olkapäätä vasten, mutta kuiskasi tämän korvaan:
”Minäkin rakastan sinua.” Nejin silmät avautuivat suuremmiksi. Pian hän kuitenkin hymyili ja laski Tentenin varovasti maan pinnalle. Poika kohotti kätensä ja pyyhkäisi kyyneleet tytön silmäkulmista. Neji tuijotti Tenteniä hymyillen hento puna poskillaan. Tyttö siirsi katseensa pojan silmiin. He hymyilivät toisilleen.

Kumpikaan ei muistanut, että he seisoivat keskellä metsätietä ja että kuka tahansa voisi pian ilmestyä paikalle. He kuitenkin luottivat hiljaisuuteen. Tenten siirsi kätensä pojan niskan taa ja kurottautui lähemmäs. Neji kumartui tytön kasvoja kohden silmänsä sulkien ja pian heidän huulensa kohtasivat. Hän siirsi molemmat kätensä Tentenin vyötärölle ja veti tyttöä vielä lähemmäs. Tenten kuljetti toisenkin kätensä Nejin niskaan ja hukutti sen pojan pitkiin hiuksiin. Neji jatkoi siirtämällä oikean kätensä Tentenin selkään ja silitti sitä hiljaa. Suudelman onni oli rajaton. Se ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä tuttuakin tutumpi ääni havahdutti heidät.

”Neji-kun! Tänään olisi loistava päivä treenata, kun ei ole teht- MITÄ!?” Leen intoa uhkuva ääni keskeytti hetken ja Neji ja Tenten ottivat välittömästi etäisyyttä toisiinsa.
”Olisitte kyllä voineet kertoa minulle! Mitä täällä oikein tapahtuu?” Lee kysyi silmät ymmyrkäisinä ääntään kohottaen. Neji ja Tenten olivat molemmat punastuneita yllätyksestä, mutta Neji mietti vielä miten Leen oli onnistunut löytää heidät. Tentenin mieli taas pohti, miten hän ja Neji selittäisivät suhteensa ryhmätoverilleen.

Lopulta Neji avasi suunsa, kasvot tosin punoittaen:
”Lee, sinulla ei ymmärtääkseni ole mitään tätä vastaan. Sinähän olet ihastunut Sakuraan ja tiedät, miltä ihastuminen, toisesta ihmisestä välittäminen tuntuu. Minä tunnen samoin Tenteniä kohtaan, mutten anna sen tuhota ryhmäämme. Toivomme, että pystyisit hyväksymään tämän.” Tenten oli vakuuttunut Nejin puheesta. Tyttö tiesi, että tunteet eivät saaneet häiritä ninjan tehtäviä. Ei hänkään toivonut, että tiimi kärsisi heidän suhteestaan. Tenten ihaili kovasti Nejin puhelahjoja, tämä osasi esittää asiat niin kuin ne olivat, mutta satuttamatta ketään.
”Ymmärrän Neji-kun. Tenten, olen iloinen puolestanne. Vaikenen tästä aiheesta. Toivottavasti minulla olisi yhtä hyvää onnea Sakura-sanin suhteen. Nähdään myöhemmin!” Lee sanoi ja pyrähti juoksuun.
”Nähdään!” huusi Tenten hänen peräänsä.

Neji aktivoi Byakuganinsa ja ilmoitti, kun Lee oli ennättänyt riittävän välimatkan päähän.
”Se oli yllättävän helppoa. Oletko varma ettei Lee kerro kellekään?” Tenten kysyi Nejiltä tämän havaitessa huolestuneisuutta tytön äänessä.
”Lee antoi sanansa, siihen voimme luottaa.” Hyuuga vastasi sulkien doujutsunsa. Tenten hymähti vastauksensa myöntävään sävyyn.
”Olisi voinut käydä pahemminkin”, Neji totesi kääntäen kasvonsa Tenteniin.
”Kuinka niin?” tyttö ihmetteli.
”Tämä oli sentään Lee, luotettava ryhmätoverimme. Mieti mitä olisi tapahtunut, jos vaikka Naruto olisi löytänyt tänne?” Neji sanoi hieman leikittelevään äänensävyyn. Tenten puhkesi suloiseen kikatukseen.
”Koko kylä olisi luultavasti saanut kuulla siitä tänään ja emme voisi mennä minnekään ilman, että joku tarkkailisi”, Tenten sai sanottua naurunsa lomasta. Neji tuijotti tyttöä suloinen hymy huulillaan.

Tyttö käänsi katseensa poikaan kysyvä ilme kasvoillaan.
”Niin, tänäänhän on vapaapäivä. Mietin tässä, haluaisitko vaikka tehdä jotain tänään, tai siis...ummm...”, Tenten sai soperrettua, kunnes tunsi Nejin käden ottavan hänen kätensä hellään otteeseensa. Nejin kasvot olivat hyvin lempeät.
”Vietän aikaa kanssasi enemmän kuin mielelläni aina kun voin, Tenten-chan. Mitä olit ajatellut?” Neji kysyi yrittäen rohkaista tyttöä, ja taisi onnistuakin siinä.
”Voisit vaikka tulla meille! Vanhempiani ei paljoa näy, ja voisimme olla ihan kahdestaan, ei häiriötekijöitä”, Tenten sanoi madaltaen ääntään melkeinpä kuiskaukseksi loppua kohden. Neji kuitenkin kuuli tämän ja nyökkäsi myöntymisen merkiksi.
”No, eiköhän mennä!” Tenten kajautti pirteään tapaansa lähtien jo kävelemään. Nejillä oli kuitenkin vielä sanottavaa.
”Tenten, voinko pyytää jotain?” hän kysyi ja tyttö pysähtyi parin metrin päähän hänen eteensä.
”Mitä?”
”Mahdollisimman rauhallinen reitti”, Neji totesi hymyillen.
”Sopii!” Tenten sanoi naurahtaen hieman. Käsi kädessä pari lähti talsimaan Tentenin kotia, hiljaista tietä kulkien.