Olemme kuin emme olisikaan. Kuljemme kaduilla ohitsenne, ettekä huomaa meissä mitään erikoista. Kuuntelemme jokaista askelta ja sulaudumme joukkoonne. Piiloudumme rinnallenne ja elämme suojissanne.

Huomaamme katseenne ja olemme valmiita käyttämään teitä hyväksemme. Olemme itsekkäitä ja käytämme teitä "normaaleja" ihmisiä törkeästi hyväksemme päästäksemme lähemmäs omia tavoitteitamme. Olemme piilossa, ettekä kuule meistä.

Meistä ei kirjoiteta lehdissä, eikä meistä löydy tietoa Internetistä. Olemme värittömiä, liikumme varjoissa, emmekä jätä jälkiä. Meistä ei löydy merkintöjä. Olemme näkymättömiä, olemme hiljaisia. Olemme merkittömiä pisteitä kartalla. Näemme sinut, mutta sinä et näe meitä. Esitämme kaltaistasi, näytämme kaltaiseltasi.

Olemme Kykeneviä.

Synnyimme outo taito mukanamme. Meitä pidettiin kummajaisina. Epäinhimillisinä olentoina. Meitä pelättiin ja syrjittiin. Meitä metsästettiin ja tutkittiin. Olimme koe-eläimiä ja meistä yritettiin valjastaa aseita.

Päätimme kadota. Kykenevät piiloutuivat, kätkimme taitomme ja olemuksemme. Me naamioiduimme, emmekä koskaan käyttäneet voimiamme julkisesti. Meitä syntyi lisää, uusia taitoja ilmestyi. Syntyi rauha.

Emme olleet enää yhtenäinen ryhmä. Olimme kuin eräs pieni osa kansasta. Olimme vähemmistö, emmekä enää toimineet yhdessä vaan yritimme tukahduttaa taitomme ja erilaisuutemme. Rauha ei ollut kestävä. Luulimme vainojen loppuneen, mutta silloin eteemme astui synkkääkin synkempi organisaatio. Tämä valtiolle työskentelevä hirviö tottelee nimeä Mescaline 9.

Mescalinessa on sadoittain agentteja ja he kaatavat meitä, yksi toisensa jälkeen katoaa ja joukkomme kutistuu. Heidät on koulutettu tappamaan meidänlaisiamme. He eivät välitä iästä tai sukupuolesta, he repivät meidät kappaleiksi ja vainoavat meitä. Mescalinen perusti toistaiseksi tuntematon henkilö, joka jakoi meidät Kykenevät neljään eri ryhmään.

Lukijat, he ovat kykeneviä, joiden taidot keskittyvät lähinnä ihmisen aisteihin, mieleen ja tunteisiin.
Murtajat, meistä vahvimmat, ns. taistelumallit. Heidän taitonsa keskittyvät hyökkäämiseen ja suojelemiseen.
Sulkijat, heidän taitonsa ovat harmittomimpia. Niitä voi kutsua myös avustaviksi taidoiksi.
Muuttajat, heistä tiedämme vähiten, heidän taitonsa ovat yksilölliset ja tuntemattomat.

Kannamme harteillamme jatkuvaa pelkoa ja toivetta normaalista elämästä. Yritämme oppia hallitsemaan taitomme ja samalla yritämme haudata niitä piiloon. Salassa yritämme oppia hallitsemaan voimiamme, ettemme joutuisi niiden hallitsemiksi.

Yritämme kanavoida voimamme johonkin huomaamattomaan, kuten harrastuksiin tai työhön. Haluaisimme elää rauhassa, käyttää voimaamme ja silti elää sovussa muiden ihmisten kanssa. Olemme ihmisten näköisiä ja meillä on tunteet sekä mieli kuten ihmisillä.

Silti olemme erilaisia, liian erilaisia. Mutta emme vihaa taitojamme, en ainakaan minä. Jotkut meistä omaavat taitoja, joita voi käyttää hyväkseen jäämättä kiinni.

Jotkut voivat nähdä ihmisten tunteet väreinä tämän pään yllä. Jotkut ovat kykeneviä sulkemaan tunnetilojaan pois. Jotkut pystyvät näkemään unesi, voivat luoda sinulle valheellisia muistoja tai pyyhkiä niitä. Jotkut näkevät kiinteiden esineiden lävitse. Jotkut kulkevat vaivattomasti seiniä pitkin tai kävelevät veden päällä.

He saattavat olla uskomattoman nopeita ja ketteriä. He saattavat osata parantaa haavasi tai sairautesi. Jotkut pystyvät siirtämään kipua. Jotkut ohjaavat tunnetilojasi tai vihaisina pystyvät jähmettämään sinut paikoilleen. Jotkut kulkevat näkymättöminä. He luovat suojakilpiä ja pystyvät katseellaan pamauttamaan sähkölaitteita rikki. Taitoja on paljon ja kaikki ovat Mescalinen mukaan vaarallisia, hirviömäisiä.

Tuhottavissa.

Emme hyökkää ihmisten kimppuun, emme tapa. Mutta silti teemme jotain väärin. Rikomme lakia, lakia jota Mescaline 9 vahtii. Rikomme luonnonlakia. Seisomme inhimillisyyden rajamailla, kunnes saamme luodin takaraivoomme ja Mescaline lisää vihjeitä kaltaisistamme.

Emme halua sotaa. Mutta alan pian ymmärtämään, että saavuttaaksemme rauhan, meidän täytyy taistella.

* * *

Naruto, Naa-ruto! Naruto! NARUTO!

Taivaansiniset silmät räpsähtivät auki ja kultahiuksinen nuorukainen nosti päänsä vaaleapuiselta opiskelijan pöydältä. Naruto räpsytti unisena silmiään ja nosti kätensä lyhkäisiin hiuksiinsa. Nuorukainen pörrötti jo valmiiksi pörröisiä hiussuortuviaan ja nosti sitten katseensa pöytänsä edessä seisovaan naishahmoon.
"Ups", kultakutri möläytti vahingoniloisesti nauraen. Mustahiuksinen nainen, joka oli pukeutunut kireään lilaan t-paitaan ja mustiin pillifarkkuihin, tuijotti pahoittelevan näköistä oppilastaan tuimasti.

Suuressa ja tunkkaisessa luokkahuoneessa vallitsi hiljaisuus ja sitä häiritsi vain Naruton vieressä istuva mustahiuksinen nuorukainen, joka muista piittaamatta hiljaisuudessa käänsi oppikirjansa sivua.

Kirkas auringonvalo tuikki huoneeseen tummien verhojen välistä ja opettaja huokaisi tuskastuneena.
"Sori, Kurenai", kultahiuksinen jupisi pahoittelevasti ja väläytti opettajalleen mitä suloisimman hymynsä. Kurenai tuhahti ja asteli piikkikorkoisilla kengillään luokan etuosaan.
"Jatketaan. Hamlet oli Tanskan prinssi, joka...", opettaja jatkoi luentoaan ja Naruto puhalsi otsalleen karanneita hiuksia pois silmiltään.

Luento jatkui rauhallisissa merkeissä ja väsyneenä kultahiuksinen seurasi opettajansa ja karttakepin liikkeitä.
"Taas pidit luentoa Kykenevistä", mustahiuksinen sanoi hiljaa ja Naruto käänsi katseensa vierustoveriinsa. Mustahiuksinen, kuten keltahiuksinenkin oli pukeutunut valkoiseen kauluspaitaan ja mustiin housuihin.

Hänen hiuksensa kiiltelivät tummuuttaan korpin pyrstön muodossa, silmät olivat pelottavan tummat ja ilme vakaa. Naruto tuhahti.
"Hiljaa sinä typerä Unilukija...", Naruto mumisi ja nappasi sormiinsa lyijykynän.

Saanko esitellä: Uchiha Sasuke. Paras ystäväni ja Kykenevä, kuten minäkin. Hän kuuluu Lukijat-luokkaan ja on titteliltään unenlukija. Hän pystyy katsomaan unia kuin elokuvia silmissään, muokkaamaan niistä mieleisiään tai halutessaan kaivamaan joitakin tietoja.

Eikä hänen tarvitse kuin oleilla metrin etäisyydessä! Tarpeeksi keskittymällä hän myös saa ihmisiä nukahtelemaan. Hän hallitsee taitonsa hyvin ja käyttää niitä harkitusti. Sasuke on viileä, tärkeilevä, mutta ahkera.

Jos minulta kysytään hänen parhaita piirteitään, niin hän on luotettava ja rauhallinen. Hän on myös harkitseva, ellei satu suuttumaan tai ole pahalla päällä.

Naruto kiersi ohuen hiustupsun kynänsä ympärille ja naputti malttamattomana pöydän kiiltelevää puupintaa. Kermanvaalealla seinällä roikkuva kello ei näyttänyt liikahtavan suuntaan eikä toiseenkaan. Sinisilmäinen mumisi itsekseen ja tuijotti kelloa tiiviisti. Hetkeksi kultahiuksinen toivoi itselleen Siirtäjän voimia. Silloin hän voisi ilman ongelmia siirtää kellon viisareita eteenpäin. Häntä ei kyseisellä voimalla kuitenkaan ollut siunattu.

Naruto käänsi mietteliään katseensa keskittyneen oloiseen Sasukeen. Mustahiuksinen kirjoitti ahkerasti muistiinpanojaan, eikä huomannut Naruton katsetta ollenkaan. Sinisilmäinen puri poskensa sisäpintaa, kunnes iloisesti yllättyi, kun lukion vanha ja kulunut kello pärähti soimaan. Kultahiuksinen ponnahti natisevalta tuoliltaan ja vetäisi mustan olkalaukkunsa muovisen tuolin nojalta. Naruton silmiin syttyi innostunut ja energinen pilke, kun hän taputti pöydän pintaa toistaen vierustoverinsa nimeä.

Sasuke huokaisi uupuneena ja keräsi piruuttaan tavaransa kokoon mahdollisimman hitaasti. Kultahiuksinen vilkuili kelloa ja ystäväänsä vuorotellen, kiristellen samalla hampaitaan.

"Sasukeeeeh, pidä nyt kiirettä tai en saa juustosämpylää!" Kultahiuksinen ruikutti ja Unenlukija huokaisi nostaen oman laukkunsa harteilleen.
"Tämä on Los Angels, suureen lukioomme tuodaan 200 juustosämpylää ja oppilaita on noin 500, tilastojen mukaan 30% kuitenkin valitsee kinkkusämpylän ja 26% jotain muuta. Saat kyllä sämpyläsi vaikka menisimmekin vähän jälkijunassa", Sasuke julisti ja harmikseen havaitsi Naruton ärisemässä ovella lähes anellen ystäväänsä kiirehtimään.
"Kuuntelisit joskus", korppi tuhahti ja lopulta lähti seuraamaan nälkäistä ystäväänsä.

Naruto viittasi hidastempoista ystäväänsä seuraamaan ja kiirehtimään. Tapansa mukaan mustahiuksinen vain työnsi kätensä syvälle taskuihinsa ja asteli tyynen rauhallisesti mölisevän viirunaamaisen perässä.

Olen tuntenut hänet jo ensimmäiseltä luokalta lähtien, eikä hän ole luonteeltaan muuttunut tippakaan kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Hän on nyt 17, kuten minäkin. Arvosanat lukiossa ovat huippuluokkaa ja hän on kaikkien ihailema kaunispoika. Sasuken iho on skandinaavisen vaalea, silmät eksoottisen tummat ja huulet punertavat, joten onko se nyt ihmekään jos hän kääntää niin hameväen kuin hameettomankin väen katseet puoleensa.

Olen aina ollut hieman kateellinen hänelle, vaikka tiedänkin, ettei hän ole täysin peloton ja sankarillinen herrasmies. Hän pelkää. Minä pelkään. Me pelkäämme koko ajan. Kuten kaikki kaltaisemme. Sana ´Mescaline´ saa hänet jähmettymään ja voin vain vilkaisemalla erottaa pelon ja vihan pilkkeen hänen silmistään. Siksi en puhu hänen kanssaan paljon mistään, mikä liittyy Kykeneviin. Unieni kautta hän kuitenkin tietää mitä ajattelen ja miten tunnen.

"Ja siksi en enää koskaan maistanut sitä!" Naruto julisti ja haukkasi sämpylästään palasen. Sasuke siemaisi trippiään ja huolettoman näköisenä ja nojaili kahvilan punaiseen muovituoliin. Kahvilassa kävi tasainen mölinä kun oppilaat taistelivat kahvilan antimista ja kilpaa varasivat istumapaikkoja kahvilan pyöreistä pöydistä.

Kultahiuksinen nautti sämpylästään ja virnuili tyytyväisenä, heiluttaen jalkojaan pöydän alla. Koulun suuri ja lämminhenkinen kahvila oli koristeltu tuoksuvien kukkien ja kauniiden koristeiden avulla. Lukion kahvila vaihtoi imagoaan aina vuodenaikojen mukaan ja nyt elettiin kesäteemaa.

"Ajattelin osallistua kesäkisoihin", Naruto ilmoitti ja kuulosti yllättäen pahoittelevalta. Unenlukija hätkähti ja käänsi katseensa toveriinsa. Kultahiuksinen oli jo osannut odottaa tätä reaktiota ja oli valmistautunut perustelemaan tahtonsa. Uskaliaana Naruto kohotti etusormensa pystyyn ja avasi suunsa selostaakseen, kun Sasuke ärähti kylmäkiskoisesti.
"Oletko ihan hullu? Mitä jos menetät itsekurisi? En todellakaan suostu moiseen", Sasuke sanoi ja happamana kultakutri laski kattoa osoittavan sormensa pöydälle. Hetken Naruto oli hiljaa ja naputteli sormiaan pöydän pintaa vasten.

Kesäkisat järjestettiin vuosittain. Ne olivat lukioiden väliset turnajaiset, jossa kamppailut käytiin yleisurheilujen kautta.
"Mutta minä todella tahdon", kultahiuksinen sanoi masentuneena ja Sasuke pudisteli päätään. Jos kyse olisi jostain muusta kuin Sasukesta, Naruto tuskin olisi ottanut kommenttia kuuleviin korviinsa. Hän ei olisi totellut tai välittänyt muiden mielipiteitä, hän olisi osallistunut.

Mutta tässä tilanteessa, kykenevänä, hän saattaisi vaarantaa myös korppitukkaisen hengen ja sen vuoksi häntä oli kuunneltava.
"Naruto...", Sasuke huokaisi raskaasti ja nojautui eteenpäin, vilkaisten nopeasti ympärilleen. "Olet juoksija, riski on liian suuri. Miten selität tuomareille, että juokset puolet lujempaa kuin gepardit. Tai sen, että hyppäät helposti neljä metriä ilman vauhtia ja sen että olet muutenkin yliketterä!" Mustahiuksinen saarnasi ja keltahiuksinen vain kohautti olkapäitään pettyneenä.

Naruto kuului Sulkijat-ryhmään ja eli juoksijan titteliä.

Taitojaan kultakutri ei kuitenkaan täydellisesti hallinnut, hän ei ollut saanut mahdollisuutta harjoitteluun. Sasuken taas oli helpompaa. Hän saattoi yöllä hiipiä vanhempiensa luokse ja keskittyä unien katselemiseen. Jos vanhemmista toinen heräsi, hän saattoi vaivuttaa tämän uneen ja jatkaa siitä mihin oli jäänytkin.

Sasuken taito oli myös huomaamattomampi, se ei jättänyt minkäänlaisia jälkiä, eikä hänen tarvinnut liikkua juuri mihinkään suuntaan. Naruto taas, hän jätti jälkiä. Hänet saatettiin nähdä tai kuvata. Kultahiuksinen olisi harjoitteluun tarvinnut esteradan, luvan juosta yleisurheilukentillä, hän tarvitsisi suuren paikan jossa kukaan ei näkisi. Paikan jossa hän voisi juosta pysähtymättä ja loikkia tasolta toiselle.

Sasuke nousi pöydästä ja havahtuen Naruto seurasi perässä.
”Taitoni menevät hukkaan”, kultahiuksinen mumisi pidemmän nuorukaisen perässä laahustaen. Korppi ei kuullut, eikä vilkaissutkaan Naruton puoleen.

Käytävillä ilma oli hiostavan kuuma, eikä yksikään oppilas näyttänyt halukkaalta jatkamaan oppitunteja.

Loppupäivän Naruto tuijotti uneksivasti tyhjyyteen, täysin reagoimatta Sasuken tuuppauksiin tai opetukseen. Opettajan sanat eivät tavoittaneet Juoksijan korvia, eikä kultahiuksinen liikahtanutkaan pöytänsä edestä.

Sasuke ja Naruto olivat saaneet elää ilman kohtaamisia Mescalinen kanssa. Pelkästään huhut ja tulevaisuuden odottaminen riitti pelottamaan heitä. Heidän ei tarvinnut kohdata organisaation koiria, kun jo osasivat sydämensä pohjasta vihata heitä. Sasukelle, joka asui perheensä kanssa, oli helpompaa.

Hän oli pienenä poikana voinut juosta äitinsä helmoihin. Sasuken vanhemmat eivät olleet kykeneviä, he eivät tienneet poikansa kyvyistä. Sasuke adoptoitiin nykyiseen perheeseensä kun hän oli viiden, ja jo silloin hän ymmärsi, ettei hän voinut jakaa salaisuuttaan edes perheensä kanssa. Silti hän saattoi saada turvaa sylistä, vaikkei syytä sylinkaipuulle kertonutkaan. Naruto ei koskaan tavannut oikeita vanhempiaan, kun joutui orpokotiin neljän vanhana.

Orpokodissa hän tutustui Sasukeen, joka jakoi saman, kykenevän kohtalon. Sasukella oli myös isoveli, hän oli myös kykenevä. Heidät adoptoitiin ja paria päivää myöhemmin myös Naruto adoptoitiin rikkaaseen ja erittäin kurinpitoiseen kotiin. Rakkautta hän ei ottovanhemmiltaan edes pyytämällä saanut.

Sattuma esittäytyi hattuaan nostamalla ja toverukset löysivät toisensa LA:sta, samasta peruskoulusta ja pian myös samasta lukiosta. Naruton ottovanhemmat kuolivat juna-onnettomuudessa vuonna 2007 ja kultakutri muutti omaan asuntoon yksiöön, mukanaan ottovanhempien jättämät perinnöt. Rahaa hänellä oli vaikka muille jakaa, mutta hän eli yksin, vailla olkapäätä jota vasten voisi nojautua. Hän eli yksiössä, vaikka olisi rahoillaan voinut muuttaa vaikka rantahuvilaan.

Päivän oppitunnit päättyivät ja porottavan auringon alla, auringonsäteiden kiusaamana, Naruto raahautui Sasuke rinnallaan pois valkotiilisestä rakennuksesta. Sasuke silmäili seuraavan päivän lukujärjestystä ja Naruto tuijotti jokseenkin hämmentyneen näköisenä taivaalle. Pilvet kiikkuivat sinisellä taivaalla ja auringonsäteet saivat pilvenreunukset hohtamaan hopeina. Los Angels High School jäi taakse ja Naruto heilautti laiskasti kättään, kun kaverusten tiet erkanivat metroasemalla.

Naruto istui tummanvihreäverhoisella istumapenkillä ja tuijotti neutraalin näköisenä polviaan, kun metron kaiuttimet ilmoittivat milloin minkäkin aseman. Punainen metro heilahteli kevyesti ja kiskojen kirskunta peitti alleen hiljaisella soivan musiikin kultahiuksisen mp3:sesta. Kultahiuksinen ei liikahtanut tuumaakaan, ennen kuin kaiuttimet kuuluttivat tutun aseman ja kultahiuksinen poistui metron kyydistä. Naruto tuijotti vaaleaa katukivetystä tummien kenkiensä alla ja pysähtyi odottamaan pitkien liukuportaiden kuljettavan hänet pois metrolaitureilta.

Minä tiedän, ettei elämäni tule jatkumaan näin. Elämäni ei tule olemaan näin rauhallinen ja valoisa. Ennen pitkään joku löytää minut. Joku Mescaline 9:n jäsenistä tulee löytämään minut ja on valmis tappamaan minut samalla sekunnilla, hetkeäkään harkitsematta. Heidät on koulutettu siihen.

He eivät kuuntele puhettamme tai sääli meitä. Olemme heille kuin ällöttäviä ötököitä, jotka he voivat ongelmitta listiä uusimmalla Los Angels Times-lehdellään. Olen kyllästynyt siihen. Olen niin kyllästynyt pelkäämään, en jaksa elää raunioina ikuisessa pelossa. En halua enää kuulla yhtäkään huhua siitä, miten taas yksi kaltaisemme on teurastettu. Haluan taistella.

Avain kääntyi lukossa ja Naruto veti ”Uzumaki”-kyltillä varustetun oven auki. Keltahiuksinen potkaisi kengät jaloistaan ja veti oven perässään kiinni. Mainokset ja sekalaiset kirjekuoret painuivat ryttyyn Naruton jalkojen alla ja nuorukainen vain potki kirjekuoret pois mustan eteismaton päältä. Hiljaiseen, toisessa kerroksessa sijaitsevaan yksiöön syttyi valot ja kultahiuksinen laski raskaan koululaukkunsa sinikirjavalle sohvalle.

Naruto lysähti sohvalle laukkunsa viereen ja laski kätensä rinnalleen väsynyt varjo kasvoillaan. Olohuoneen muovikello tikitti seinällä litteäruutuisen tv:n yllä ja Naruton katse tarkkaili vuorenperään tv:n tummaa ruutua ja kelloa, jonka viisarit lähentelivät uhkaavasti kello kuutta.
”Minä en jaksa enää”, Naruto sanoi hiljaa ja tuijotti olohuoneen kattoa. Nuorukainen sulki hetkeksi silmänsä ja unohtui jättämään ne niille sijoilleen.

* * *

Ulkona loistavat tähdet välkkyivät tummapukuisella taivaalla. Sasuke pyöritteli valkoista lyijytäytekynää vasemmankäden sormissaan ja tuijotti keskittyneenä työpöydällään lepäävää paperipinoa. Korppihiuksinen haroi tympääntyneenä hiuksiaan ja siirsi paperin sivuun, vain ottaakseen esiin toisen samanlaisen. Hiljaisuus teki tuloaan tähänkin huoneeseen. Sasuke nojasi leukansa vasten vasenta kättään ja tuijotti pöytänsä eteen rakennetusta ikkunasta ulos hiljaisille kaduille.

Leuto tuuli kutitteli unilukijan kasvoja ja hän huokaisi raskaasti. Korppitukkainen kääntyi tuolillaan ja silmäili tylsistyneenä huoneensa vaaleita tapetteja ja tummapuista kirjahyllyä. Äkkiä kajahtanut tömähdys sai sydämen hyppäämään tummahiuksisen kurkkuun ja pelästyneenä hän lähes heittäytyi lattialle päätään suojaten.

Vahingoniloinen, osittain pilkkaava nauru tavoitti maahan heittäytyneen korvat ja säpsähtäen Sasuke nosti päänsä matosta ja tuijotti ikkunalaudalla sammakko-asennossa virnuilevaa Narutoa.

”Naruto, senkin pikku-”, Sasuke manasi, kun Naruto loikkasi peremmälle ja vei kätensä niskansa taakse.
Sasuke kompuroi pystyyn ja pika käveli ikkunalle vetäen tummansinisen verhon ikkunan tielle. Naruto oli edelleen pukeutunut koulupukuun ja uninäkijä silmäili ystäväänsä kummastuneen näköisenä.

”Tämä on kolmas kerros, miten…”, mustahiuksinen aloitti ja Naruto kohautti vaatimattomasti hymyillen olkapäitään.
”Millaisena juoksijana sinä minua oikein pidät? Pääsen ilman vauhtia neljän metrin korkeuteen. Otin vauhtia joten määrä kaksinkertaistui”, kultahiuksinen vastasi ja Sasuke istahti pöytänsä reunalle kulmiaan kurtistellen.

”Näkikö joku?”

”Ei tietenkään, varmistin selustani.”

”Miksi koulupuku?”

”En ole ehtinyt vaihtamaan, sitä paitsi se on kätevä ja helppokäyttöinen.”

”Tajuatko mitä kello on?”

”Muistaakseni kymmenen.”

Kaksikon välille syntyi hiljaisuus, jossa Naruto virnuili tyytyväisenä ja Sasuke tuijotti toveriaan vaivaantuneena. Naruto kohensi koululaukkunsa asentoa ja pörrötti sitten hiuksiaan. Mustahiuksinen vilkaisi laukkua ja osasi jo tätä vain vilkaisemalla päätellä, ettei kyydissä kulkenut koulukirjoja.

Naruto heilui puolelta toiselle ja pähkäili selvästi, miten asiansa esittäisi.
”Sasuke”, sinisilmäinen lopulta tokaisi, ja siinä samassa Sasuke hypähti pöydältä ja käveli pedatun sänkynsä luokse. Korppi otti hyvän asennon sänkynsä reunalle istuutuen ja kallisti sitten päätään. Naruto ei voinut kuin virnistää, Sasuke tosiaan osasi lukea häntä tarpeeksi hyvin, ymmärtääkseen milloin tulossa oli pitkä keskustelu.
”Lähden etsimään Mescalinen jäseniä”, Naruto sanoi ja Sasuke kalpeni, jos se nyt hänen vaalealle iholleen oli edes mahdollista.

Äsken nuorukaisen silmissä pyörinyt odottamisen ja pienen huvittuneisuuden pilke oli kadonnut teille tietämättömille.
”Etsin heidät ja taistelen”, Naruto jatkoi ja Sasuke raotti huuliaan, tuijottaen Narutoa tietämättä, miten tulisi toimia tai mitä pitäisi sanoa. Pienen hetken Naruto näytti murheelliselta.

”En jaksa enää elää jatkuvassa pelossa”, kultahiuksinen sanoi ja Sasuke polkaisi pystyyn. Mustahiuksinen tarttui Naruton valkoisen kauluspaidan kaulukseen ja iski ystävänsä vasten ohutta seinää.
”Vitsailet?!” Pidempi kaksikosta huudahti ja kiristi otettaan kauluksella. Naruto oli pitkään hiljaa ja tuijotti tyynesti toverinsa tummiin silmiin, jotka tuijottivat häntä kuin tärähtänyttä. Kumpikaan ei liikahtanut, ennen kuin Naruto pudisti päätään.

”Minun täytyy yrittää.”

”Ei todellakaan täydy, juokset suoraan meitä tappavien syliin!”

”Enpäs, etsin paikan missä harjoitella ja sitten ryhdyn taistelemaan heitä vastaan.”

”Et ole murtaja, olet sulkija! Et ole taistelumallia, olet yleispätevä malli, jonka taidoista ei ole tappamaan edes kärpästä!”

”ÄLÄ puhu minusta kuin jostain esineestä!”

”Lopeta sinä tuollaisten aikeiden suunnitteleminen, ei ole meidän asiamme tappaa heitä!”

”NO KENEN SITTEN?!”

Sasuke hiljeni ja Naruto tuijotti raivoissaan ystävänsä hämmentyneitä kasvoja. Kultahiuksinen kiristeli hampaitaan ja Sasuke tuijotti toverinsa kasvoja jähmettyneenä. Naruto sulki tuskastuneen näköisenä silmänsä ja antoi katseensa liukua lattiaan.

”Mikään ei muutu jos emme tee mitään, vainot eivät lakkaa jos odotamme ajan kuluvan ja seisomme paikoillamme”, Naruto sanoi hiljaa ja mustahiuksisen käsi vapisi paidankauluksen kankaan ympärillä. Sasuke naurahti ja päästi irti, antaen kätensä valua vasten kylkiään.

Mustahiuksinen peruutti ja nauroi hermostuneesti. Naruto kohotti katseensa ja siristeli silmiään.
”Olet hullu, et koskaan tule pystymään moiseen”, Sasuke sanoi ja nosti vasemman kätensä kasvoilleen. Naruto kurtisti otsaansa.
”Pyydän että ymmärrät. En kestä tätä, en halua istua kotona ja pelätä, että joku syöksyy ikkunasta sisään. En halua pelätä, että kauppareissulla ykskaks saan luodin takaraivooni. En jaksa olla typerä pelkuri joka vain odottaa, että noutaja tulee miekkojen ja haulikkojen kanssa tuhoamaan kaiken!” Viimeisen lauseen kultahiuksinen lähes karjui ja puristi kätensä nyrkkiin.

Kynnet painautuivat ihoa vasten niin kovaa, että olivat lähellä puhkoa ihon uloimman kerroksen. Sasuke puri alahuultaan ja Naruto yritti näyttää rohkealta, vaikka oli oikeasti lähellä sortua kyynelehtimään.
”Vaikka veljesi katosi, se ei tarkoita etten minä kykene tekemään mitään”, kultahiuksinen kuiskasi ja mustahiuksinen vaistomaisesti kiersi kätensä ympärilleen. Sasuke inahti ja kuulosti tuskaiselta.
”Veljeni oli vahva ja nerokas Murtaja, hän oli osaava ja kokenut Kivunkasvattaja”, mustahiuksinen sanoi ja lysähti sängylleen istumaan. ”Joten miten sinä, joka ei edes hallitse voimiaan, voit pärjätä kun Itachikaan ei pärjännyt!” Sasuke huudahti ja Naruto tuijotti ystäväänsä lähes katkeran näköisenä.

Naruto pakotti huulensa hymyyn ja työnsi kätensä mustien kouluhousujensa taskuihin. Kultahiuksinen virnisti.
”En ehkä pärjääkään, mutta tahdon yrittää. Kadun jos jään paikoilleni ja törmään Mescalineen. Silloin katuisin sitä, että pysyin paikoillani enkä tehnyt mitään. Haluan etsiä kaltaisiamme ja taistella”, Naruto julisti ja hymyili pehmeästi. Sasuke nosti mustat silmänsä toveriinsa ja hymyili sitten jäätävästi.
”Mene sitten”, hän kuiskasi ja Naruto säpsähti. Kultahiuksinen otti askeleen ystäväänsä kohti, mutta Sasuke mulkaisi häntä lähes raivoissaan.
”En tule mukaasi, mene, ala kalppia”, korppi sanoi jäätävästi ja Naruto otti hätäisen askeleen taaksepäin.

Huojuen Sasuke nousi seisomaan ja siirsi vapisevat kätensä lanteilleen, eikä se ollut hänen tapaistansa millään muotoa. Naruto aukoi ja sulki suutaan hämmentyneenä. Hän oli olettanut, että Sasuke olisi lähtenyt mukaan ja tunsi epämiellyttävän pistoksen rinnassaan. Sasukehan oli hänen paras ystävänsä!
”Muistakin kuolla, ala vetää!” Mustahiuksinen lähes karjaisi ja Naruto oli lähellä menettää tasapainonsa. Kultahiuksinen vapisi ja hiki pukkasi hänen päivettyneelle iholleen.

Naruto nielaisi kankeasti, kunnes kääntyi ikkunaa kohti ja lähti epämääräisin askelin sen luokse. Nuorukainen hyppäsi ikkunalaudalle eikä enää vilkaissutkaan Sasukea kohti. Hän siirsi verhot tieltään ja nielaisi kankeasti.
”Hyvästi”, Naruto kuiskasi, ennen kuin loikkasi ikkunasta ja katosi yön pimeyteen.

Hiljaisuus valtasi Sasuken huoneen ja mustahiuksinen peruutti sängylleen. Mustahiuksinen painoi kyynärpäänsä polviaan vasten ja painoi kasvonsa kämmeniään vasten.

Minä oikeasti uskoin, että hän lähtisi mukaani. Olen tottunut saamaan häneltä tukea, luottamaan häneen vaikeilla hetkillä. Sydämeni itkee mustankatkeria kyyneleitä, ikään kuin se ei olisi jo valmiiksi murtunut kaiken pelon ja tuskan vuoksi.

Kun menin hänen kodilleen, en epäillyt hetkeäkään päätökseni vuoksi. Nyt kuitenkin epäröin, pelkään menettämistä niin paljon. Mutten halua jäädä paikoilleni. Haluan suojella minulle tärkeitä henkilöitä, vaikka se maksaisi henkeni. Minä en menettänyt ystävääni, minä vain lähden ja suojelen häntä tappamalla Mescalinen tappajakoiria.

Kukaan ei saa puheillaan tätä sieluuni syntynyttä liekkiä sammumaan. Se leimahti liekkeihinsä samalla hetkellä kun Sasuken päätöksen hyväksyneenä jätin hänen kotinsa taakseni. Kukaan ei saa päätäni käännettyä. Haluan voida vielä unelmoida onnellisista päivistä ja rauhasta. En aio katsoa taakseni vaikka se tekisi kuinka kipeää. En käänny vaikka toverini juoksisi perääni nimeäni huutaen.

Minä olen päätökseni tehnyt. Kokoan vielä joukot ja nousen Mescaline 9:ää vastaan. Haluan rauhan, siksi nostan miekkani ja otan askeleeni sodan rinkiin. Asetan nappulani pelilaudalle ja minusta tulee osa tätä peliä. En epäröi ja teen siirtoni.

- - - - - - - -

Plussat / muut / ect.

Tässä piirtämäni kansikuva / mainos / mikälie Klik
(en oo koskaan piirtänyt _yhtäkään_ Naruto-hahmoa. VAIKEITA!) Oma tyyli säilyi silti. Vaikka Kakashi, Gaara ja Haku olivatkin ihan saamarin vaikeita. Ylhäällä kiikkuu überi M-9n heebo. :> (tosiuuberijuu)

Suurkiitokset Daligarille betaamisesta ja jos lukijoita löytyy, niin seuraava osa ilmestyisi viikon sisällä. :>