En missään vaiheessa pitänyt itselleni asettamaa tehtävää helppona. Oli vaikea etsiä sellaisia, jotka piilottelivat ja joista kukaan ei tiennyt. Minulle on täysi mysteeri, miten Mescalinen jäsenet ylipäätänsä löytävät kaltaisiani. Kun tuijotan paperilappua käsissäni ja Amerikan suurta karttaa, todellakin ihmettelin miten he kykenivät moiseen.

Oloani ei helpottanut se tieto ja tosiasia, että kykeneviä oli muuallakin kuin Amerikassa. Sain aloittaa matkani turvallisesti ja hyvin sävelin, koska minulla oli paljon rahaa ja varaa matkustella ympäri maapalloa. Ensimmäistä kertaa olen kiitollinen ottovanhemmilleni, jotka minulle suuret rahasummansa jättivät.

Saatoin kysyä vastaantulevalta, tunteeko hän yhtään Kykenevää. Tietenkään kukaan ei ymmärtänyt mistä puhuin ja he pitivät minua seonneena teininä. Ei ollut merkitystä, kuinka monta ihmistä tapasin, kukaan ei tiennyt meistä, olimme tuntemattomia ja minä otin ensimmäiset askeleeni vihollisen maalle.

Asetin ratsuni shakkilaudalle ja suunnittelin siirtojani, etsien vihjeitä, edes pieniä sellaisia. Matkustin Los Angeles-jokea pitkin pikkukaupungeista toiseen ja väsymättä jatkoin etsimistä.
Pelko Mescalinen kohtaamisesta seurasi minua kuin varjoni, mutta pysyin liikkeellä vain välillä leväten.

Olin typeryyksissäni kuvitellut tehtäväni helpommaksi. Kaipa olin uskonut heti löytäväni kaltaiseni, sitten vain harjoittelemaan ja naps: M-9:n olisi kukistettu! Olen tyhmä. Naiivi ja tyhmä.

Minun on pakko myöntää, että jatkuvan pettymisen myötä olen tullut pakkomielteisemmäksi ja olen pohtinut ratkaisuani enemmän kuin monesti. Teinkö varmasti oikean ratkaisun? Olinko tosiaan vain seonnut ihmisriepu, joka kuvitteli voivansa muuttaa kohtaloa ja oikeasti vain ennenaikaista kuolemaansa? Mieleni kaipasi vihjettä kohentuakseen.

Päivät vaihtuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Eräs iltapäivä ’New moon’-nimisessä kahvilassa Etelä-Kaliforniassa, huomasin kahvia siemaillessani, että olin ollut matkallani jo päälle kaksi kuukautta. Tämä ravisutti itseluottamustani perin pohjin ja jouduin istumaan yhdessä vakavan ja piinaavan todellisuuden kanssa.

En ollut saanut mitään aikaan, minulla ei ollut vihjettä eikä suuntaa mihin lähteä. Kaikki olisi ollut helpompaa, jos minulla olisi ollut edes joku, joka pitäisi minua pystyssä. Tämän tehtävän olisin uskonut itsekkäänä Sasukelle.

Kesä vaihtui syksyyn ja itsepäisenä yritin keksiä uutta tapaa etsiä kaltaisiani. Vaeltelu ei ollut osoittanut minkäänlaista tehoa ja minä tosiaan tarvitsisin uuden suunnitelman peliä varten. Hevoseni oli seissyt paikoillaan laudalla jo vaikka kuinka kauan, enkä minä keksinyt miten edes hipaista valkeaa ratsua.

Aloin menettää malttini ja jäädä varjoni jalkoihin.

* * *

Naruto etsi katseellaan oikean muotoista hattua, joka suojelisi hänen päätään syksyiseltä tuulelta. Pienen hattuliikkeen ulkopuolella lehdet heittelivät voltteja ujon syksytuulen otteessa. Kultahiuksisen silmät lipuivat hyllyjä ylös ja alas. Hattuja oli joka hyllyllä pilvin pimein ja jotkut olivat niin naurettavan näköisiä, ettei Naruto voinut kuin virnuilla ja sovittaa niitä päähänsä.

Hänen vasta ostamansa tummanruskea syystakki tuntui nyt ensimmäistä kertaa kuumalta hattuliikkeen pienessä ja tunkkaisessa tilassa. Koulupuvun valkoinen kauluspaita ei lämmittänyt ja uusi takki osoittautui melko turhaksi, koska päästi tuulen lävitseen. Keltaoranssiraidallinen kaulahuivi suojasi nuorukaisen kaulaa ja kärsimättömänä kultakutri sovitteli hattua hatun perään.

Naruto ei ollut muotitietoinen, eikä juossut muodin perässä. Ei hän itse asiassa edes välittänyt näyttää huomiota herättävältä, hän halusi olla juuri mahdollisimman neutraali. Oli vain parempi jos hän ei pistäisi silmään.

Hatun ei tarvitsisi välttämättä peittää korvia, jos se vain toimisi päänlämmittäjänä ja olisi halpa. Naruto ei tahtonut ostaa kallista hattua, vaikka olisi varoillaan voinut ostaa vaikka koko kaupan ja naapurikaupan tyhjiksi.

Ottovanhemmiltaan hän oli perinyt suuret summat ja menestyvän liikeyrityksen. Nuorukaista ei ravintola-alan bisnes kiinnostanut, joten hän myi yrityksensä heti sen saatuaan ja kääri oletettavasti suuria summia pussiinsa. Rahaa ei silti ollut tuhlattavaksi, jos hän joutuisi matkustamaan kaupungista ja maasta toiseen.

Hattuliikettä isännöitsevä, noin 60-vuotias jo harmaahiuksinen vanhus oli jo aikoja sitten luovuttanut ja istui neutraalin näköisenä vanhan kassan takana. 70-luvun tummanruskeasta radiosta soi hiljaisella joku ikivanha klassikko-kappale ja tyytyväisenä vanhus hyräili kappaleen mukana.

Vanhus ei enää jaksanut ehdottaa hattuja tai juosta takavarastoon noutamaan erilaisia vaihtoehtoja. Kultahiuksinen oli tyrmännyt jokaisen ja oli lopulta saanut rauhan tarkastella hattuja omassa rauhassa.

Äkkiä nuorukaisen kirkkaansiniset silmät osuivat hyllynperälle piilotettuun valkoharmaa sävyiseen Hen-lippikseen. Juoksija ei ehtinyt silmäänsäkään räpäyttää, kun hän oli jo velmu virne naamallaan tarttunut villakankaiseen lakkiin. Naruto silmäili hatun lippaa ja pyöritti pehmeää kangasta sormissaan.

Hattu tuntui juuri sopivalta, eikä hintalapun mukaan maksanut kuin naurettavat seitsemän dollaria. Hattu oli kai jo poistunut muodista. Silti se viehätti blondia ja tyytyväisenä Naruto asteli kassalle lakki mukanaan. Myyjä-vanhus näytti hämmästyneeltä, hän ei kai olettanut nirson nuorukaisen kelpuuttavan hatuista ainoatakaan. Kultahiuksinen oli hyvä yllättämään ihmisiä.

Maksettuaan Naruto kiskaisi hintalapun irti ja painoi lakin päähänsä. Kultahiuksinen kiitti ja poistui liikkeestä laattapintaiselle tielle. Tietämättä mihin suuntaan lähteä, Naruto lähti kulkemaan eteenpäin ja pohti ankarasti, mihin lähtisi tai mitä tekisi.

Vanhanaikainen kellotorni löi neljää iltapäivällä ja Naruto työnsi lasisen oven tieltään, työntäen sitten viiruiset kasvonsa lämminhenkiseen kahvilaan. Ujostelematta juoksija tilasi maitokahvin. Hän istahti vihreällä verhoiltulle penkille ikkunan viereen sijoitetun pöydän ääreen.

Ei kulunut aikaakaan, kun tarjoilija kiikutti tilauksen ja uneliaana Naruto sekoitti kahviaan puisella tikulla, jonka oli kassalta mukaansa tempaissut.

Naruto yritti keskittyä ja sulki hetkeksi silmänsä. Jos hän ei keksisi pian mitä tehdä, hänen tilansa vaikeutuisi ja riski kasvaisi. Kahvilassa käyvä mölinä ja ihmisten turhanpäiväinen pölinä kävi Naruton hermoille ja hän huokaisi raskaasti työntäen tummanvihreän kahvikuppinsa sivuun ja painaen päänsä vasten kiiltelevää pöydänpintaa.

Hän tosiaan oli ongelmissa.

”Oletko tosissasi?” Hihkui blondi, hiuksensa korkkiruuveille vääntänyt nainen Naruton vieruspöydässä punahiuksiselle ystävättärelleen.
”Olen olen! Hän tosiaan osasi nähdä tunteeni ja nyt Lance on kosinut minua”, lyhyet hiukset omistava punapää sanoi ja Naruto liikahti levottomasti. Blondi nosti hitaasti päänsä pöydältä ja yritti olla tuijottamatta naisia.

”Hän osasi kertoa tunteesi?”

”Niin! Hän näki suoraan sydämeeni ja kertoi tunteeni minun ja Lancen kuullen. Lance tunsi samoin ja nyt hän vihdoin kosi minua.”

”Siis oliko se joku ennustaja?”

”Joku tunne-paljastaja, hänen nimensä on Hayden.”

”Kaikkeen tekin törmäätte lomamatkoillanne, miten te Floridassa hänen luokseen päädyitte?”

”Menimme Miamiin, siellä hänet tunnetaan, se oli usko-”

Naruto iski kämmenensä vasten pöytää ja työnsi itsensä pystyyn. Keskenään höpisseet naiset säpsähtivät ja Naruto jätti maksun pöydälle ylimääräisen tipin kera. Kultahiuksinen oli unohtanut juoda kahvinsa ja juoksi viipymättä ulos kahvilasta. Kahvilan asiakkaat katsoivat kummissaan viilettävän kultakutrin perään.

Tiedän ettei minun olisi kannattanut innostua niin suunnattomasti. Pettyminen teki kipeää ja toiveikkaan ja optimisen luonteeni vuoksi olin saanut kärsiä jo usean kerran. Olin niin tohkeissani, kun sain kuulla oudosta tunteiden-paljastajasta.

Se riitti, että epäilin jotain kaltaisekseni edes sekunnin murto-osan, asiasta oli pakko ottaa selvää. Pitkästä aikaa näin mahdollisuuden tarttua valkeaan ratsuun, ja siirtää sitä askeleen kohti vihollisnappuloita.

Naruto vislasi kovaan ääneen ja keltainen taksi kurvasi tienreunaan. Kultahiuksinen hoputti ajajaa liikkeelle, ennen kuin oli edes ehtinyt kyytiin. Ajaja silmäili harmaavalko-hattuista nuorukaista hieman kummastuneena, kun tuo yritti käsiään heiluttaen selittää määränpäätä. Lopulta Naruto selvitti suunnaksi lentokentän ja taxi lähti matkaan.

Matka oli kohtuu pitkä ja Naruto joutui maksamaan matkansa kortilla, kun käteiskassa ei riittänyt. Heti maksettuaan hän sukelsi lentokentän massoihin ja kiemurteli ihmisten seassa kohti lippujonoja.

Kultahiuksinen silmäili vilkkuvia lentotaulukkoja ja onnekseen havaitsi pikalennon lähtevän tuota pikaa Miamin lentokentälle ja tyytyväisenä hän lunasti itselleen yhdenhengen-lipun ja siirtyi tulleille.

Lentokoneessa minun oli todella vaikea pysyä aloillani. Lähes vapisten puristin tummansinisen istuintuolini käsinojia ja odotin rautajoutsenen nousevan maanpinnalta. Mieleni käski minua rauhoittumaan ja lepäämään edes pienen hetken.

Jotenkin sain rauhoituttua, kun vieressäni istuva vanhapari höpötti keskenään siitä, miten kauniita Miamin hiekkarannat olivat ja miten paljon ne vetivät turisteja puoleensa. Hetken kuuntelin vanhan miehen selostusta Miamin taloudesta ja nähtävyyksistä.

Olo oli kuin historiantunnilla ja olin itse asiassa siihen ihan tyytyväinen. Historiantunnit saivat minut aina uneliaiksi ja sain rentouduttua lämmintä tuolia vasten tuijottaen utuisten pilvipallojen sekaan. Pieneksi hetkeksi kuvittelin itseni loikoilemaan Miamin valkeille rannoille ja harhauduin kuvittelemaan myös Sasuken sinne kanssani pitämään hauskaa.

Mustahiuksisen ystäväni ajattelu sai minut murheelliseksi ja mietin, minkä syyn hän oli Kurenai-opettajalle keksinyt poissaoloistani. Minun pitäisi varmaan soittaa tavara-myyjille ja käskeä hakemaan asunnostani kaiken mitä halusivat ja maksaa sitten tililleni, lukuun ottamatta vaatteitani. Siitä saisin lisää rahaa ja vaatteet haettuani voisin purkaa vuokrasopimuksen.

Nukuin silmät auki ja koko ajan tuntui siltä, kuin olisin hereillä.

Miamin kansainvälisellä lentokentällä Naruto etsi info-pisteen ja osti itselleen kartan. Tuntui oudolta ja jollain tavalla kiehtovalta olla Miamissa, jonne Naruto oli halunnut jo pitkään. Huolellisesti kultahiuksinen taitteli kartan ja piilotti sen takkinsa taskuun. Miami oli suuri paikka, mutta tunne-lukijasta löytyisi varmasti tietoa Internetistä.

Blondi nojaili hopeanväriseen lyhtypylvääseen ja odotteli paikalle ajavan vapaata taksia. Viiden minuutin kuluttua odotus palkittiin ja juoksija nousi taxin kyytiin. Pienen selvittelyn päätteeksi, Naruto sai tietää, ettei enää ehtisi kirjastoon ja suurella epätodennäköisyydellä yksikään tietokonekahvila ei olisi enää auki.

”Mitä ihmettä minä sitten teen?” Kultahiuksinen voivotteli ja taxikuski näytti hieman turhautuneelta kun sai vaivakseen vaikean asiakkaan. Juoksija riisui hetkeksi hattunsa ja pörrötti hiuksiaan.
”Jos en pääse nettiin, niin en saa tietää missä se tunne-tyyppi-Hayden on”, kultakutri mumisi ja taxikuski havahtui, kääntyen hieman takanpenkillä istuvaa nuorta kohti.

Hetken ajan ajaja silmäili murehtivaa Narutoa ja räpytti silmiään mietteliäänä.
”Hayden? Hän on vielä hetken auki, tuskin ehdimme”, ajaja sanoi ja Naruto säpsähti. Pienen selostuksen jälkeen kävi ilmi, että kuski tiesi kyseisen henkilön. Naruto oli uskomattoman tyytyväinen yhteensattumasta ja lujatahtoisena kaivoi setelinipun laukustaan ja heilutteli niitä edessään.
”Jos ehdimme, maksan kaksinkertaisena”, Naruto virnuili ja ajaja oli huutanut ”nasta lautaan!” ja painanut kaasun pohjaan ennen kuin Naruto oli ehtinyt enempää tyytyväisenä virnuilla.

Talot, suuret kauppakeskukset ja nähtävyydet vilahtelivat ohitse ja silmät kiiluen Naruto tuijotti ulos ikkunasta. Vaikka kuski oli jo monta kertaa kieltänyt, oli Naruto taas työntämässä päätään ulos ikkunasta. Taksi ajoi rannan ohitse ja siellä täällä illan hämärässä teitä valaisivat kojujen valot ja kauniit katulyhdyt.

Uimassa Naruto ei nähnyt juuri ketään, vesi taisi jo olla syksyn pintaan viilennyt. Positiivinen ja utelias juoksija nosti kasvoilleen aurinkoisen hymyn ja oli vähällä ettei hän suuta aukoessaan saanut kärpästä suuhunsa. Hetkeksi kaikki murheet olivat unohtuneet ja radiosta soiva ilohenkinen musiikki vain terästi blondin hyväntuulisuutta.

Miamin keskustassa kaikki oli niin upean näköistä, vaikka tietenkin LA oli myös henkeäsalpaavan upea, varsinkin iltaisin. Silti Miami jotenkin oli enemmän nuorukaisen mieleen. Rentona Naruto kiikutti päätään pienin liikkein musiikin tahdissa ja yritti olla huomioimatta kuskin äksyilyä siitä, miten vain koirat tunkivat päätään ikkunasta.

Pirukseen Naruto vielä työnsi kielensä ulos ja varmisti että kuski vilkaisi häntä sivupeilistä. Blondi yritti vastustaa kiusausta, mutta kun ajaja vilkaisi häntä peilin kautta, hän ei voinut olla haukahtamatta. Blondi purskahti nauruun, joka oli saanut alkunsa silkasta väsymyksestä ja hyväntuulisuudesta. Kuski naurahti ja kääntyi keskustasta sivukaupunkia kohti.

Se oli uskomatonta. Se kuinka tunsin tuulen vasten kasvojani, oli jotain niin hauskaa ja mukavaa samanaikaisesti. Pystyin vain silmät kimaltaen tuijottamaan suuntaan ja toiseen kuin mikäkin turisti. Kuskiani selvästi aluksi hieman keitti kun hypin oikealta ikkunalta vasemmalle ja työnsin päätäni ja käsiäni ikkunoista.

Lopulta hänkin lämpeni ja saatoin nauraen kuin mikäkin pönttö tähystellä ympärille ja nauttia matkasta. Tuo lyhyt ja turhalta kuulostava matka sai minut miettimään. Maailmassa on vielä paljon kaikkea mitä tahdon kokea ja nähdä. Näinkin yksinkertainen asia voi saada sydämeni hakkaamaan ja mieleni, sekä kasvoni hymyilemään pitkäksi aikaa.

Tunsin taas tuon saman liekin kasvavan rinnassani. Se sama tahto, joka haluaa taistella ja elää kuumotti rintaani ja en voinut kuin henkäistä. Tuntui siltä, kun olisin saanut täydet paristot ja kahden kuukauden hukkareissut tuntuivat mitättömiltä.

Jos Hayden oli normaali ihminen, en lannistuisi. Olinhan Miamissa! Täältä voisin löytää vaikka mitä ja pyytää Haydenia suosittelemaan esimerkiksi joitakin ennustajia. Ehkäpä silloin tärppäisi.

Uskon että huomenna on uusi päivä. En horju ja jaksan toivoa kaiken vielä muuttuvan. Nauran silmilläni ja haluan uskoa että aurinko hymyilee vielä joskus kaltaisilleni samalla tavalla kuin muillekin ihmisille.

Taxi pysäköi keskustan laitamille ja Naruto loikkasi kyydistä, maksaen kuskilleen, joka oli osoittautunut ihan mukavaksi matkaseuralaiseksi. Kuski osoitti pieneen liikkeeseen muiden joukossa ja käski kultakutria kiirehtimään.

Hyvillään Naruto vilkutti ja lähti hölkäten ylittämään hiljaista katua. Paikka jossa hän oli, taisi olla rauhallisempaa seutua. Verkkaisesti juoksija suuntasi pieneltä näyttävän liikkeen eteen. Ovi oli kiinni, mutta kahvasta roikkui ”open”-kyltti.

Blondi peruutti hieman ja huomasi ikkunoiden olevan peitetyt tummansinisillä verhoilla. Naruto nielaisi kankeasti. Pala, jonka hän nielaisi, kieppui kurkusta alas ja polttavana ryhtyi poreilemaan vatsanpohjalla. Naruto huomasi jalkojensa hieman vapisevan. Nuorukainen tosiaan odotti tapaavansa kaltaisensa ja pienellä tasolla pelkäsi kohtaavansa jotain, jota ei tahtonut kohdata.

Kuinka suurella todennäköisyydellä hän voisi törmätä kykenevään, joka olisi seivästetty seinälle M-9:n toimesta? Pitkät ja vaaleat sormet vapisten, Naruto ojensi kättään pronssinväristä kahvaa kohti ja veti sitten hampaita yhteen purren oven auki.

Pieni kello kilisi, kun Naruto asteli sisälle ja veti oven kiinni perässään. Blondi räpsytti silmiään pitkän tovin ja ihastellen silmäili melko pientä tilaa, joka oli koristeltu intialais-japanilais-ja kiinalaishenkisesti. Huoneen perällä oli valkea ovi ja suuri punapuinen pöytä, ympärillään neljä pehmeää penkkiä. Katosta roikkui erilaisia koristeita ja hieman hämärä valaistus toi huoneeseen tiettyä romantiikkaa.

Juoksija kumartui havahtuen riisumaan kenkiään, kun huomasi jalkojensa alla kuviollisen, punasävyisen kokolattiamaton.

”Ei tarvitse.”

Pehmeä ääni liikkeen toisesta päästä sai Naruton ponkaisemaan pelästyneenä pystyyn. Sinisilmäinen tuijotti sydän hakaten valkeasta ovesta ilmestynyttä miestä. Miehen hiukset olivat mustat, kuten hänen silmänsäkin. Narutoa pidempi mies, tai paremminkin nuorukainen oli pukeutunut mustiin farkkuihin ja punaiseen t-paitaan.

Hän näytti Naruton silmissä tavalliselta. Kyseessä oli varmaan Haydenin apulainen.
”Tuota, etsin Haydenia”, Naruto jupisi hiljaa ja kuulosti hieman vaivaantuneelta. Mustahiuksinen hymyili ja hetken näytti blondin silmissä naiselta.
”Tässä olen. Suljen pian, joten toivon ettei tämä vie kauaa. Jos vie, niin otan sinut ilomielin vastaan huomenna”, mustahiuksinen sanoi ja Naruto älähti yllättyneenä.

Naruto ei osannut odottaa Haydenin olevan nuori mies. Tai poika, ei sillä ollut väliä, blondi oli koko ajan luullut Haydenia joksikin munkinpukuiseksi vanhukseksi. Keltahiuksista alkoi äkkiä kalvaa epäilys ja hermostuneena hän peruutti ovelle. Hayden hymyili ja laski sitten kätensä lanteilleen.
”Turhaan olet noin epäileväinen ja hermostunut, kaikki on kunnossa”, mustahiuksinen sanoi ja Naruto räpsytti silmiään. Kaksikko tuijotti toisiaan pienen tovin, kunnes Hayden huokaisi.
”Älä pelkää ja ihmettele, näen että sinua pelottaa ja hermostuttaa”, mustahiuksinen sanoi ja Naruto avasi suunsa sepposen selälleen.

Naruton sydän hakkasi jännityksestä luonnottoman nopeasti. Hänen rintakehänsä kohoili ja oli lähellä, että hiki pukkaisi hermostuneisuuden vuoksi iholle.
Hayden oli hiljaa ja olkapäitään kohauttaen heilautti kättään hyvästiksi ja kääntyi kohti ovea jolta oli ilmestynytkin.
”O-olet värinnäkijä, lukijat luokkaa. Kykenet näkemään ihmisten tunteet heidän päidensä yllä väreinä”, juoksija kuiskasi ääni väristen ja Hayden pysähtyi kuin seinään.

Mustahiuksinen kääntyi hiukset heilahtaen Narutoa kohti. Tämän mustiin silmiin oli syttynyt valtava pelon ja hädän pilke. Samassa mustahiuksinen nappasi oven vierestä sivupöydältä pitkän, ohuen miekan ja nosti sen epäröimättä Narutoa kohti. Kultahiuksinen säpsähti ja Hayden lähti uhkaavin askelin lyhyempää kohti.
”Odota!” Naruto parkaisi ja heittäytyi polvilleen painaen kätensä lattiaan, näyttäen näin, ettei aikonut hyökätä. Hayden pysähtyi, mutta piti silti miekkaa blondia kohti. Epäröiden Naruto nosti katseensa mustahiuksiseen.
”Olen Naruto Uzumaki, juoksija. Kuulun sulkijat ryhmään, en tee pahaa”, kultahiuksinen kertoi ääni väristen ja tuijotti suoraan Haydenin silmiin.

Molemmat olivat hiljaa ja liikkeen ohi ajoi auto, joka sai verhot hetkeksi hehkumaan valoa. Hayden laski miekan lattialle vasten tummaa lipastoa ja asteli sitten sanaakaan sanomatta ovelle ja lukitsi sen asettaen ”closed”-kyltin kahvalle. Naruto katsoi hämillään Haydenia, joka lopulta palasi ovelta ja käveli liikkeen toisessa päässä olevan pöydän luokse.

Mustahiuksinen istahti mustalle tuolille ja käden heilautuksella viittoi Narutoa seurakseen. Hieman horjuen, kultahiuksinen nousi ylös ja asteli pöydän luokse. Katseellaan lupaa pyytäen, Naruto istui Haydenia vastapäätä. Kykenevien välille syntyi hiljaisuus ja Naruto kohotti katseensa pöydän pinnasta.
”Tuota, Hayden-herra...”, kultahiuksinen mumisi ja mustahiuksinen huokaisi.
”Hayden on vain työnimeni, olen Haku, hauska tavata”, Hakuksi paljastunut Hayden sanoi ja tarjosi kättään pöydän ylitse. Juoksijan kasvoille syttyi ystävällisen eleen johdosta iloinen hymy ja hän tarttui käteen ja päästi irti lyhyen kättelyn jälkeen.
”Ilma pääsi yllä hohtaa kirkkaanvihreänä, sinulla on siis jotain kysyttävää, toive tai pyyntö. Kehoasi vallitsee odottava ja jännittävä tunne”, Haku selosti ja ensimmäisenä Naruto vilkaisi taakseen vihreää väripilveä etsien.

Pian siniset silmät kääntyivät taas mustahiuksisen puoleen. Naruto mietti, mitä sanoisi tai miten ilmaisisi tunteensa ja jakaisi ajatuksensa. Värit saisivat hoitaa tunteet, puhuminen vain oli hankalaa.
Ei blondille puhuminen haaste ollut, mutta koska hänen koko kehonsa oli jännittynyt ja hän oli vieläkin haltioissaan kun oli vihdoin kohdannut kaltaisensa, oli keskittyminen ja ajatusten kokoaminen työn alla.
”Tulen Los Angelesista. Minulla oli siellä yksi kaltaisemme ystävä, mutta hän ei lähtenyt mukaani etsimään kaltaisiamme”, sinisilmäinen sanoi ja Haku tarkkaili lyhyempää vierastaan uteliaana.
Haku otti rennon asennon ja kallisti sitten päätään, avaten lopulta suunsa:

”Miksi etsit kaltaisiasi?”

”Haluan koota joukkoja.”

”Kuulostaa vaikealta.”

”Sitä se onkin.”

”Hallitsetko taitosi?”

”Haluan löytää paikan jossa voin harjoitella, näillä kyvyillä paikkoja on harvassa.”

”Miksi haluat koota joukkoja?”

”Halun tuhota Mescaline 9:n”

Naruto tuijotti Hakua silmät vailla minkäänlaista epäröintiä. Mustahiuksinen silmäili Narutoa pitkään ja aina välillä mustasilmäisen katse nousi hieman, jotta hän voisi tarkistaa värin pään yllä.
Vaivaantuneena Naruto laski katseensa takaisin pöydänreunaan.
”Pidät minua varmaan hulluna, kuten ystävänikin”, kultahiuksinen mumisi ja näytti masentuneelta. Haku naurahti ja reaktiosta säpsähtäen Naruto nosti katseensa mustahiuksiseen.
”Suotta näytät tuota masentavaa väriä. Kyllä, pidän sinua hulluna. Muttet ole ainut, jonka olen tuon tahdon perusteella leimannut sekopääksi”, mustahiuksinen naurahti ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse.

Naruton aivoissa raksutti. Hän tuijotti Hakua ja olisi voinut luulla jonkun painaneen ”pause”-nappia. Hakua ei reaktio näyttänyt yllättävän ja nuorukainen otti itselleen hyvän asennon. Naruto ei liikahtanutkaan, ennen kuin silmiään räpsytellen raotti huuliaan.
”Onpas yllättyneen oranssia. Etkö tiennyt että kaltaisiasi on muitakin?” Haku kysyi ja edelleen sanattomaksi jäänyt kultahiuksinen pudisteli päätään korviaan uskomatta.

Mustahiuksinen huokaisi ja laski sitten kätensä syliinsä puuskaan.
”He kaikki ovat kykeneviä ja heitä ei ole kovinkaan montaa. Kymmenen ehkä? He kuitenkin tuntevat Kykeneviä ympäri maapalloa, joten periaatteessa heitä on ehkä kaksikymmentä. He ovat organisaatio, jotka tuhoavat M-9:n jäseniä ja keräävät voimaa sekä tietoa, voidakseen lopulta musertaa koko Mescaline 9:n”, mustahiuksinen selosti ja Naruto oli vähällä pyörtyä siihen paikkaan.

Hän oli sanoinkuvaamattoman iloinen, samalla hämmentynyt ja istui uskoakko-vai-eikö-uskoa rajamailla. Haku virnisti ja nojasi kyynärpäänsä pöytää vasten. Mustahiuksinen nosti sormensa pystyyn ja Naruto tuijotti vuoronperään värinnäkijää ja sormea.
”Huomenna illalla sinulla on mahdollisuus tavata heidät, kunhan ensin lähdet Wall Streetille ja nouset paikallisjunaan”, Haku sanoi ja Naruto hätkähti. Blondin silmät kiilsivät, eikä hän hetkeen hengähtänytkään. Hiljaisuus jatkui ja hitaasti Naruto nosti kättään, kunnes yskäisi nyrkkiinsä.
”Tuota, missä on Wall Street?” Kultahiuksinen kysyi.

Haku näytti hämmästyneeltä, samalla ehkä hieman säälivältä. Mustahiuksinen tirskahti, mutta nielaisi pahimmat nauruntirskahdukset.
”Etkö tosiaan tiedä? Wall Street on kuuluisa nähtävyys New Yorkissa, Manhattanilla”, Haku valisti Narutoa, jonka huulien lomasta kuului jotain ”ahaan” tapaista. Kultahiuksisen huulet kaartuivat toiveikkaaseen hymyyn ja hän pörrötti vaaleita hiuksiaan.
”Piirrän sinulle ohjeet”, Haku ilmoitti ja lähti noutamaan mustekynää ja karttaa, poistuen hetkeksi valkeasta ovesta. Naruton silmissä loistivat varmasti tähdet, eikä hän yhtään tiennyt mitä sanoa tai ajatella.

Pian mustahiuksinen palasi kartan kanssa ja asetti sen pöydälle eteensä. Mustahiuksinen nuorukainen sipaisi hiuksiaan pois silmiensä tieltä ja asetti kynän kartalle.
”Lennä Manhattaniin ja ota taksi Wall Streetille”, Haku ohjasti ja painoi kynän kärjen Wall Steerin kohdalle.
”Sieltä lähdet kävelemään tätä katua pitkin, jatkat aivan loppuun asti ja nouset junaan”, Haku selosti ja veti kynällään viivaa pitkin katua aina juna-asemalle asti.
”Jäät tällä asemalla pois. Käännyt tästä vasemmalle ja ylität sillan. Käännyt tuolle tielle ja kävelet vanhan tehtaan ohitse. Tässä on vanha pesäpallokenttä, se ei ole enää hyvässä kunnossa. Se on hiljaista ja pahamaista seutua, ole varovainen. Kello kymmenen illalla Wordless:n jäsen ilmestyy kentälle ja sinun tulee odottaa siellä ja merkiksi ystävällisistä aikeista, painut polvillesi ja viet kätesi selkäsi taakse”, Haku lopetti ja asetti kynän pöydälle kartan viereen.

Naruto tuijotti hiljaisuudessa vuoroin karttaa ja sitten Hakua. Tätä liikettä hän jatkoi, kunnes pysähtyi Hakuun.
”Wordless? Miksi juuri huomenna kello kymmenen?”, Naruto kysyi ja Haku veti kätensä puuskaan.
”Wordless on kyseisen Mescaline-vastaisen järjestön nimi. He tietävät, että huomenna, 13 päivä, joku ystävä ja heistä perillä oleva saattaa tuoda vihjeitä tai muuta vastaavaa. He tietävät odottaa siellä, jos jollain heistä tietävällä olisi asiaa. Tämä tapaaminen on vain kerran kuussa”, mustahiuksinen kertoi ja Naruto tunsi sydämensä hakkaavan silkasta jännityksestä.

Naruto nousi seisomaan, eikä voinut muuta kuin hymyillä hölmön ja epäuskoisen näköisenä. Hän ei voinut uskoa, että kahvilasta kuulleen juorun avulla hän löysi kaltaisensa ja sai vihjeen kymmenistä lisää. Kultahiuksinen käänsi katseensa Hakua kohti ja hymyili mitä kauneinta ja onnellisinta hymyään. Juoksijan punertavat huulet kaartuivat kauniisti ja pähkinän muotoiset silmät painuivat ripsien alle piiloon.
”Minusta tulee vielä vahva, opin taistelemaan meidän kaikkien puolesta ja kaadan Mescalinen. Haluan, että voimme elää ilman jatkuvaa pelon tunnetta ja voimme suunnitella tulevaisuuttamme ilman ”mutta en ehkä enää elä tuolloin Mescalinen vuoksi”-ajatuksia”, Naruto sanoi ja pyyhkäisi silmäkulmastaan ilon kyyneliä. Haku tuijotti uutta tuttavuuttaan pehmeästi hymyillen.
”Taistelen, vaikka vastassani olisi sata M-9:n jäsentä”, Naruto sanoi ja avasi silmänsä.

Naruto kohdisti kirkkaina loistavat silmänsä Hakun mustiin, eikä Haku voinut kuin seistä lumoutuneena paikoillaan. Blondi kohotti kätensä ja tarjosi sitä Hakua kohti.
”Puheestasi päätellen et ole itse tulossa. Kiitän sinua sydämeni pohjasta. Jos sinulla on joskus ongelmia, etsi minut käsiisi. Autan varmasti ja aion taistella sinunkin puolestasi!”

Naruto virnisti ja Haku tarrasi blondin käteen häkeltyneenä hymyillen.
”En ole pitkään aikaan nähnyt noin kirkasta, rehellistä ja varmaa väriä”, mustahiuksinen henkäisi ja Naruto hymyili rohkaisevasti. Blondi päästi mustahiuksisen käden ja asteli ulko-ovelle. Naruto hymyili onnekkaana ja asetti kätensä kahvalle, kun Haku yskäisi ja Naruto käänsi kysyvän katseensa mustahiuksiseen.
”Haluan kuitenkin varoittaa sinua. Olet menossa New Yorkiin, siellä törmäät väistämättä Mescaline 9:n koiriin. LA:sta sinut olisi löydetty noin 18% todennäköisyydellä, New Yorkissa se on 62%”, Haku sanoi ja Naruto ei voinut olla säpsähtämättä prosenttien erojen vuoksi. ”New York on Mescalinen pesä ja kotikenttä. Ole varovainen”, Haku sanoi aidosti hymyillen, äänellään varoittava sävy.

Naruto oli vaiti, kunnes lujitti katseensa ja antoi vinon hymyn nousta huulilleen. Hitaasti hän nosti kätensä pystyyn, näyttäen peukaloa Hakulle.
”Minä en kuole helposti”, Naruto sanoi, kunnes avasi oven ja taakseen katsomatta veti oven kiinni.
Hiljaisuudessa Naruto lähti kävelemään katua eteenpäin ja muisteli matkallaan Hakun luokse nähneensä taksitolpan.

Kello oli varmasti jo lähellä yhtätoista ja rauhallinen seutu oli jäänyt hiljaisuuden verhon alle. Vain mustahousuisen, ruskeatakkisen ja mustavalkea-lippiksisen nuorukaisen askeleet loivat reikiä verhoon. Hiljaisuudessa kultahiuksinen ei horjunut, vaan käveli varmin askelin pitkin kuivaa katutietä ja kääntyi kulmasta risteykseen. Muisti ei pettänyt ja hyvillään Naruto käveli taksitolpalle ja asteli sen vieressä olevaan puhelinkoppiin.
”Lentokentälle”, kultahiuksinen sanoi ja sulki puhelimen. Nuorukainen astui ulos punaisesta puhelinkaapista ja istuutui sitten puiselle penkille. Blondi laski katseensa maahan ja näki harmaan katukivetyksen ja laattojen välistä puskevat, vihreät ruohonkorret.

Siniset silmät sulkeutuivat, kunnes katse kohosi ja Naruto virnisti pitkästä aikaa varmana, taistelu ja voima hymyssään.

Minä kävelen varmana vaikka muut horjuisivat. Riittää että voin uskoa itseeni. Minä olen tässä se joka elää ja jolla on voima nousta vihaamiaan vastaan. Minä olen tässä omana itsenäni ja katson kirkkain silmin eteenpäin liekki rinnassa. Kuulen apua pyytävien sanat ja jaan voimani niiden kanssa, joihin luotan. En peittele tunteitani tai häpeä tätä kasvavaa voimaa sydämessäni.

Minun on vieläkin vaikea uskoa että tämä kaikki tapahtui. Kaksi kuukautta olin eksyksissä ja etsin uupumatta jotain sellaista, mitä en kyennyt löytämään. Aamulla epäröin ja masentuneena pohdin pelin suuntaa.

New Yorkiin meneminen pelottaa ja se tosiasia, että saatan törmätä Mescalineen täysin yllättäen ja yksin, saa minut vapisemaan. Mutta se ei saa minua epäröimään. Enää en epäröi, lähden Manhattanille New Yorkiin ja tapaan Wordless:it. Haluan liittyä heihin ja tavata järjestön jäsenet, jos se vain on mahdollista.

Viekkaus palasi silmiini ja ojennuin kohti shakkilautaa. Kurottauduin valkoista ratsua kohti, enkä vain hipaissut: Otin sen käteeni ja siirsin sitä. Nostin katseeni kohti tuntematonta vastustajaani ja tiesin selviäväni seuraavasta siirrosta.

Nyt minulla oli määränpää. Paikka jonne tahdon ja rohkeutta kohdata Mescaline 62% varmuudella.

Yksikään tuuli ei saa minua kaatumaan.

- - - - - - - -

Seuraava osa viikon sisällä. :>

Suuret kiitokset Daligarille, betalleni! Kiitokset yhteistyöstä.