"Pää kiinni."

Noun huokaisi ja vastusti halua pyöräyttää silmiään. "En mä voi pitää päätäni kiinni, sä tiedät sen Zetsu. En, jos te ette edes yritä tajuta", hän sanoi, miettien miten oli ikinä päätynyt erityisopettajaksi kolmelle ‘ongelmanuorelle’.

"Mutta... Miksi joku haluaisi ottaa kolme pois Tobin 82:sta..?" hämmentynyt mustahiuksinen poika kysyi. Noun puri huultaan, ettei olisi huokaissut turhautuneena. Hän oli kärsivällinen, mutta ei näin kärsivällinen. "Se on seitsemän kertaa kolme. Mitä on 82-7x3?" hän kysyi.

Hiljaisuus.

"Hei, yrittäkää nyt."

"A-uu-ai...."

Noun pamautti otsansa Zetsun pulpettiin, jonka ympärille pienryhmä oli kerääntynyt. Sitten, huokaistuaan ensin syvään, tyttö katsoi ylös Katashiin, valtavan kokoiseen, 14-vuotiaaseen autistiseen poikaan. "Katashi ei osaa puhua..." hän sanoi hitaasti.

Sitten hän katsoi Tobia, joka keskittyi matikantehtävien värittämiseen. "Tobi on..." poika nappasi pinkin värin ja alkoi alleviivaamaan kaikkia kolmosia paperista. "...Tobi."

Sitten hän katsoi kulmat koholla Zetsua, poikaa joka oli käskenyt hänen pitää päänsä kiinni. "Sä saatat olla skitsofreeninen, mutta aivot sulta löytyy.  Älä leiki idioottia nyt, se ei auta ketään."

Skitso katsoi häntä keltaisilla silmillään. "Nää on ala-asteen tehtäviä. Tämä on nöyryyttävää. Sitä paitsi tää on historiantunti", hän totesi. "Joo mä tiedän... Teillä menee lukujärjestys vähän eritavalla. Mä en voi sille mitään. Anna nyt vaan se helvetin vastaus niin päästään eteenpäin näiden kanssa", Noun vastasi ärsyyntyneenä. "Sun ei pitäis kiroilla. 61."

"Kiitos..!" Noun sanoi ja merkkasi tehtävän vihdoin tehdyksi. Kun hän kohotti katseensa, Katashi ei istunut paikallaan enää. "...ttu", Noun sihahti ja etsi poikaa luokasta katseellaan. Hän hyppäsi ylös ja juoksi estämään tätä lyömästä yhtä kolmannen vuoden opiskelijoista, joka oli liian keskittynyt opetukseen huomatakseen hidasliikkeistä erityisoppilasta takanaan.

Juuri sen hitauden ja huonon tähtäyksen ansiosta Noun sai helposti kiinni Katashin ranteesta ennen kuin isku osui pahaa-aavistamatonta opiskelijaa selkään. Kun hän yllättyneenä kääntyi katsomaan, Noun tunnisti hänet Irukaksi. "Anteeksi", niin kutsuttu erityisopettaja kiirehti pyytämään, kun Katashi vaelteli paikkaansa kohti. "Se on toi autismi..."

Iruka kohotti kulmiaan, mutta ei näyttänyt  loukkaantuneelta. "Ei haittaa, ei käynyt mitään", hän sanoi ja Noun seurasi Katashia omalle paikalleen.

Izumo katsoi viereisestä pulpetista ystäväänsä ja kysyi: "Kaikki hyvin?" Iruka nyökkäsi. "Juu, ei tässä mitään..."

Historian opettaja, Hatake Kakashi, keskeytti kertomuksensa Hitleristä kysyäkseen: "Onkos siellä jotain ongelmaa?" Iruka nosti nopeasti katseensa häntä kohti ja melkein punastui. "Eei ole", hän vastasi nopeasti. Kakashi katsoi häntä hetken pidempään, kunnes jatkoi opetusta.

Iruka sai lisää väriä poskilleen kun Izumo tökkäsi häntä kynällä kylkeen. "Onpas... Ihastunut opiskelija", hän virnuili, kun Iruka huitaisi kynän lattialle. "Hiljaa..!" Iruka mumisi. Hän nojasi kyynärpäänsä pulpettiin ja poskensa kämmeneensä. "Älä puhu hölmöjä..."

Izumo naurahti ja pudisteli päätään nostaessaan kynäänsä lattialta. "Yritä olla näyttämättä noin selvästi... Sä käytännössä kuolaat aina Kakashin tunneilla..." hän mumisi.  Nyt oli Irukan vuoro naurahtaa. "Näkisit oman naamasi pukuhuoneissa liikunnan jälkeen, kun kurssi on sama kuin Kotetsulla..."

Izumo hymyili, mutta nyt hieman väkinäisesti. Tosiaan... Kotetsu... Izumo melkein katui aamuísta  purkaustaan. Hän tiesi olleensa kohtuuton ja loukanneensa poikaystäväänsä. Mutta samoin oli myös toisin päin. Heidän pitäisi jutella... Mutta riitatilanteissa molemmat olivat yleensä liian itsepäisiä myöntääkseen virheensä.

Kun tunti loppui, ystävykset suuntasivat ruokalaan. Matkalla Kotetsu käveli heitä vastaan, nyökäten lyhyesti tervehdykseksi. Hän varoi selvästi katsomasta Izumoon, joka ei ollut näkevinäänkään. Iruka olisi halunnut sanoa kämppäkavereilleen pari valittua sanaa viisivuotiaan lailla käyttäytymisestä, mutta hillitsi itsensä. Kotetsu varsinkin näytti liian ärsyyntyneeltä.

Ja ärsyyntynyt hän olikin.  Hänen ajatuksensa olivat niin tiiviisti Izumossa, ettei hän tajunnut katsoa eteensä, vaan tönäisi vahingossa isokokoista abia, Kakuzua.

Kakuzu oleskeli aina huonolla säällä ruokalan aulassa porukkansa kanssa, jota sanottiin Akatsukiksi. Kotetsun mielestä he olivat ihan hyviä tyyppejä niin kauan kun heitä ei ärsyttänyt, mutta valtaosa joko pelkäsivät, tai muuten vain vihasivat heitä.

“Vittu kato mihin kävelet, oikeesti”, vuotta nuorempi Hidan ärähti. Hidan oli aina uskomattoman suorapuheinen ja kiroili kuin vanha merimies, joten Kotetsu tiesi olla ottamatta kommenttia liian henkilökohtaisesti.

“Sori, sori... En nähnyt sua”, hän sanoi Kakuzulle, joka vain nyökkäsi. Kaveri saattoi olla iso, mutta ei yhtä riitaisa kuin Hidan, joka sen sijaan kysyi: “Miten helvetissä sä et näe kaks metristä jätkää? Mihin poikaystävä muuten on jäänyt, kun se ei ole pitämässä sua kädestä?”

Kotetsu kohautti olkiaan. “Tuollahan se menee. Ei sitä taida nyt hirveästi kiinnostaa”, hän sanoi ja jatkoi matkaansa kohti ulko-ovia. Hidan kohotti kulmiaan hänen jälkeensä. “Mitä vittua toi mahtoi tarkoittaa.”

“Ryppyjä rakkaudessa, hmm”, Deidara, Hidanin ikätoveri sanoi. “Älä helvetissä! En ois ikinä ite arvannut”, Hidan vinoili. “Ei susta ikinä tiedä. Yeah”, Deidara sanoi virnistäen. “Kuules blondi..!”

“Tytöt, tytöt”, porukan ainoa naispuolinen jäsen, Konan, rauhoitteli. “Eipäs tapella. Mutta kumma juttu... Eikös Kotetsu ja Izumo olleet käytännössä koulun ensimmäinen homopari?” Kakuzu nyökkäsi. “Olivat, joo. Kotetsu on mun kanssa duunissa, lähtee aina tuntia aikaisemmin”, hän sanoi.

“Kun ne kaksi päätti tulla ulos kaapista, se ei pysynyt kiinni enää millään”, Akatsukin johtohahmo, Pain, mutisi. “Meni varmaan rikki, yeah”, Deidara totesi ja vilkaisi Sasoria, jonka kanssa oli ollut yhdessä jo muutaman kuukauden. Tämä punapää kohautti olkiaan. “Ei auta kieltää...”

Zetsu ja Tobi ilmestyivät paikalle, Tobi iloisesti hyräillen skitsofreenikon reppuselässä. “Alas, Tobi.” Tobi lakkasi hyräilemästä ja päästi vastahakoisesti irti. Tämäkin kaksikko, kuten Sasori ja Deidara, ja Kakuzu ja Hidan olivat kaikkien yllätykseksi alkaneet seurustella. Yllätys se oli siksi, että Tobi kävi yleisesti kaikkien, erityisesti Zetsun, hermoille.

“No, miten meni?” Pain kysyi kaksikolta. “Mikäpä siinä”, Zetsu vastasi, “Helppoa. Noun vaan saa kohta varmaan hermoromahduksen. Se  rukoili että tultaisiin seuraavalle tunnille alle puoli tuntia myöhässä...” hän hihitti, mutta sanoi pian itselleen: “Älä naura hänelle. Hän yrittää opettaa Tobia.”

Moni ohikulkija katsoi hassusti hänen suuntaansa. Kaikki eivät olleet tottuneet Zetsun keskusteluihin itsensä kanssa. Pain kohotti kulmiaan. “Onnistuuko?” Zetsu näytti hetken mietteliäältä, “Tavallaan... Tobi oppi että jos värikynällä painaa liian kovaa, terä katkeaa.”

“...Edistystä.”