En todellakaan tiedä olenko mikään kaksinen komedian kirjoittaja, mutta jos tämä on jonkun mielestä hauska niin olisi kiva jos kertoisitte siitä. Toki kommenttia saa muutenkin jättää ;)
Tällä kertaa sain oikoluettua vähän paremmin kuin viimeksi, joten virheitä ei pitäisi ihan satelemalla olla...


Luku 2

Orochimaru heräsi yllättäen ja avasi silmänsä. Joka puolella oli pimeää ja jostain kaukaa kuului puheen sorinaa ja riemun kiljahduksia. Hänen lähellään ei tuntunut kuitenkaan olevan ketään.
“Sasuke!” Hän huhuili, mutta kuuli vain oman äänensä kaikuvan ympärillään.
Varsin omituinen tilanne. Hän oli lähtenyt Sasuken kanssa kauas piilopaikastaan solmimaan kauppoja saadakseen Akatsukin pois kimpustaan. Päästyään määränpäähän, jotain outoa oli tapahtunut ja hän oli menettänyt tajuntansa. Nyt hän heräsi yksin pimeästä, eikä aistinut ketään lähettyvillä. Hänen olisi luultavasti parasta selvittää missä oli ja etsiä Sasuke, ennen kuin poika joutuisi vaikeuksiin.

Hitaasti Orochimaru vääntäytyi lattialta. Lattia oli todella kova ja sen päällä makaaminen oli ollut epämukavaa. Hän lähti kävelemään varovasti hapuillen käsillään tietä pimeässä. Muutaman askeleen jälkeen hänen jalkansa osui kipeästi johonkin, mutta sai kuitenkin vaiennettua itsensä. Oli parempi edetä varovasti, koska olinpaikka oli täysin tuntematon.

Päästyään eteenpäin jostain alkoi kajastaa heikkoa valoa. Pian kävi ilmi, että valo tulvi oven saranoiden läpi. Mikä helpotus. Ulospääsy oli lähellä. Orochimarun olisi tehnyt mieli rynnätä ovelle, mutta heikko kajastus paljasti hänen seisovan tavaravuoren keskellä. Miten ihmeessä hän oikein pääsisi ulos?

***

“Hei! Täällä makaa joku Naruto pitkin lattiaa!”
“Onko hän kunnossa?”
“Vähä upea asu. Ihan kuin aito”

Naruto raotti silmiään. Jäsenissä tuntui kummalliselta eikä olokaan ollut paljoa parempi. Hänen ympärilleen näytti kerääntyneen paljon kaiken ikäistä porukkaa. Mies jonka puvussa luki suurin kirjaimin; valvoja, ojensi Narutolle kätensä.
“Oletko kunnossa poika?” Mies kysyi huolestuneena.
“Enköhän.” Naruto vastasi, haroen sotkuisia hiuksiaan hajamielisesti.
“Mitä tapahtui?” Mies kysyin näyttäen edelleen huolestuneelta. “Pitäisikö sinun päästä lääkäriin?”
“En minä tarvitse lääkäriä. Lepään hetken ja olen taas kunnossa.” Naruto vakuutti, vaikkei ollutkaan varma asiasta. Kaikkialla oli paljon eri näköisiä ja kokoisia ihmisiä ja jokainen heistä vaikutti hyväntuuliselta. Ehkä joku osaisi kertoa hänelle missä ihmeessä hän oikein oli. Siellä täällä näkyi kopioita hänestä itsestään, mutta ei hän muistanut luoneensa yhtäkään kagebunshinia.

Noustuaan varovasti ylös, Naruto käveli yhden tuolilla istuvan kaksoisolentonsa luo ja kysyi: “Mistä sinä olet siihen ilmestynyt? En minä tietääkseni ole luonut kagebunshinia.”
“Täh?” Toinen Naruto vastasi. Hänen paitaansa oli kiinnitetty Saa halata -kyltti.
“Kysyin, että mistä sinä olet tullut?” Naruto yritti uudestaan.
“Ai. Asun ihan tässä lähellä. Olin aivan onnesta sykkyrällä kun sain kuulla, että coni järjestetään melkein naapuriin. Aion ehdottomasti olla täällä joka päivä.” Toinen Naruto selitti tohkeissaan.
“Mitä?” Naruto ei ymmärtänyt sanaakaan toisen vuodatuksesta. Mikä ihme tätä paikkaa oikein vaivasi?

***

Ensimmäinen asia, minkä Deidara tajusi oli se, että hän oli joutunut vessaan. Toinen asia oli se, ettei hänellä ollut aavistustakaan kumman sukupuolen edustajien vessaan hän oli joutunut, koska ympärillä näytti olevan sekä mies että naispuolisia tyyppejä, joista lähes jokainen oli pukeutunut varsin oudosti.
Deidara yritti parhaansa mukaan hivuttautua huomaamattomasti ovelle, mutta eräs vieressä seissyt nuori nainen huomasi hänet.
“IIIK! TÄÄLLÄ ON MIES!” Nainen kirkaisi ja samassa vessa oli muuttunut muurahaispesää muistuttavaksi tungokseksi, kun kaikki halusivat nähdä hänet tai ajaa hänet ulos.
“MISSÄ SE MIES ON?”
“HÄÄTÄKÄÄ ULOS!”
“SE ON DEIDEI. EI SITÄ SAA HÄÄTÄÄ!”
Deidei? Deidara tunsi katseensa kääntyvän lauseen huutaneeseen naiseen, joka oli pukeutunut Itachiksi varsin vakuuttavasti. Ajatus Uchihasta naisten vessassa meinasi kuitenkin koitua blondin vatsalihastensa kohtaloksi ja hän joutui vetämään henkeä, jottei olisi tukehtunut nauruunsa.
“Mikäs nyt noin naurattaa?” Nainen kysyi kummastuneena. Vessaan oli äkkiä tullut ihan hiljaista ja kaikkien katseet olivat kääntyneet kaksin kerroin nauravaan Deidaraan.
“Minulle vain tuli mieleen Itachi meikkaamassa kaikessa rauhassa naisten vessassa. Mitähän se mies sanoisi jos näkisi sinut nyt. Asusi on näet varsin vakuuttava.”
“Sitähän me emme saa koskaan tietää, sillä kaikki hahmot ovat fiktiivisiä eikä niitä valitettavasti ole olemassa.” Nainen sanoi ja huokaisi hivenen pettyneen kuuloisena.
Deidara halusi piristää näitä pettyneen näköisiä naisia ja sanoi viekkaasti: “Minun täytyy valitettavasti tuottaa teille pettymys ja kertoa meidän tosiaan olevan olemassa.”  Hän virnisti epäuskoisen näköiselle naiselle ja nuolaisi tämän poskea kätensä kielellä.

***

Kiba tunsi tutun kielen lipovan poskeaan. Hänen kätensä oli kokoajan ollut puristuneena Akamarun hartiakarvojen ympärille ja siellä hänen kätensä lepäsi nytkin. Ympäristo ja hajumaailma tosi oli kääntynyt päälaelleen. He olivat sisällä. Ikkunoista ja lähellä olevista portaista päätellen toisessa kerroksessa. He olivat juuri lähdössä tutkimaan ympäristöä, kun neonkeltaiseen valvoja-tekstillä varustettuun liiviin sonnustautunut mies harppoi kiukkuisen näköisenä hänen luokseen.
“Ei lemmikkieläimiä.” Mies ärähti.
“Lemmikkieläimiä?” Kiba kysyi tajuamatta ollenkaan mitä mies haki.
“Koirat ovat lemmikkieläimiä, eikä niitä saa tuoda sisälle.” Mies toisti kärsivällisesti, yrittäen salata ärtymystään.
“Ei Akamaru ole lemmikkieläin. Se on käyttöeläin. Ikään kuin työkaverini.” Kiba puolusteli rakasta koiraansa.
“Lemmikki tai ei. Eläimiä ei saa tuoda sisälle. Sinun on vietävä se ulos ja tultava yksin takaisin sisälle.” Mies alkoi olla jo todella huonolla tuulella.

Kiba mietti kuumeisesti mitä ihmettä voisi tehdä. Jos hän menisi ulos, hän tuskin löytäisi ketään kateissa olevaa. Toisaalta Akamarun jättäminen yksin ulos ei tullut kysymykseenkään. Vaihtoehtoja ei tosin ollut, ellei sitten..
“Säännöissä sanotaan, että koiran käyttö lasketaan yhdeksi aseeksi. Minkälaiset säännöt teillä on aseita silmällä pitäen?” Kiba kysyi toiveikkaana. Porsaanreikä taisi löytyä.

Mies raapi hetken päätään. Hän ei oikein käsittänyt mistä säännöistä poika puhui, mutta olivathan poliisikoiratkin tavallaan käyttökoirina poliisien aseita, joten pojan täytyi puhua siitä. “Täällä on semmoinen käytäntö, että sisätiloissa pyritään olla kulkematta aseiden tai muiden proppien kanssa, joten ne on tarkoitus viedä asenarikkaan, joka sijaitsee ala-aulassa portaiden vieressä.”

Kiba vaihtoi painoa hermostuneena jalalta toiselle. Voi hitto. Mikä olisi paras ratkaisu kaikkien kannalta?

***

Hinata heräsi ja huomasi olevansa nurmikolla. Ympärillä olevat ihmiset ottivat hänestä valokuvia ja toistelivat, miten suloinen Hinata hän oli.
“Anoo…Mistä te oikein puhutte?” Hinata kysyi varovasti tökkien sormenpäitään yhteen.
“Sinusta. Olet niin suloinen ja aidon näköinen tuossa Hinatan asussa. Taisit nähdä todella paljon vaivaa sen eteen.” Eräs tyttö sanoi kameransa takaa.
“Miten niin. Ainahan minä olen tällainen ollut. Tai siis. Nuorempana näytin tietysti vähän eriltä, mutta…” Hinata ei oikein tiennyt mitä ajatella. Ulkona oli paljon ihmisiä. Vieressä oli iso rakennus jonka ovista virtasi paljon väkeä.
Hän oli juuri nousemassa ja menossa katsomaan mitä siellä tapahtui, kun Naruto hyökkäsi takaapäin hänen kimppuunsa.
“Hei. Sinäpäs olet söpö Hinata.” Naruto huikkasi huolettomasti, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Hinatan silmissä pimeni ja hän vajosi tiedottomana takaisin nurmikolle.

***

Temari katseli suurta luokkahuonetta muistuttavan tilan ikkunasta ulos. Ulkona istui häneksi ja Shikamaruksi pukeutunut pari. He istuivat yhdessä viltillä syöttäen toisilleen mansikkarahkaa, jonka päällä oli oikeita mansikoita ja kermavaahtoa. He hymyilivät toisilleen, katsoivat lempeästi toisiaan ja naureskelivat toistensa jutuille. Aiemmin Temari ei oikein ollut ehtinyt ajatella asiaa, mutta nyt nähdessään nuo kaksi, hänen tuli jotenkin kylmä ja yksinäinen olo. Toisinaan hänenkin olisi tehnyt mieli lähteä huolettomalle piknikille oman Shikamarunsa kanssa, vailla vastuuta ja murhetta huomisesta. Milloin viimeksi hän oli edes nähnyt poikaa? Siitä oli aikaa useita kuukausia ja hänellä alkoi olla jo ikävä toista, vaikkei sitä olisi ehkä ääneen myöntänytkään.

Ajatuksiinsa vaipuneena Temari jäi tuijottamaan viltillä istuvaa paria huokaillen itsekseen. Hän havahtui vasta, kun luokkahuoneeseen alkoi virrata ihmisiä. Sisään tulijat näyttivät varsin jännittyneiltä ja heistä monilla oli mukanaan kylttejä, joiden tekstit olivat Temarille täysin tuntemattomia. Hän päätti nousta ylös ja tarkastella lähemmin tuota sisään virtaavaa joukkoa. Ehkä jossain tuolla olisi toinen hänen veljistään.

***

Sakura käveli edestakaisin käytävässä. Hän oli saanut ohjelmalehtisen eräältä valvojalta ja huomasi joutuneensa johonkin tapahtumaan, johon heidän oma maailmansa oli selvästi joutunut mukaan mitä merkillisimmillä tavoilla. Kaikkialla näkyi ihmisiä, jotka näyttivät tutuilta, mutta osoittautuivatkin ventovieraiksi. Tuttujen löytäminen tuntui täysin mahdottomalta, sillä sitä aitoa oli vaikea havaita pukuloiston keskeltä. Enää hän ei tosin säpsähdellyt joka kerta Akatsukin kävellessä ohi. Järjestön tyyppejä ei kaiken järjen mukaan voinut muutenkaan olla paikalla, joten mitä sitä turhaa pelkäämään.

Äkkiä Sakuran silmiin osui valtava väenpaljous, joka suuntasi erääseen isoon luokkahuoneen näköiseen tilaan. Mikäli hän itse menisi myös sinne, hän saattaisi hyvinkin löytää jonkun toisen tiimistään. Silloin hänen ei tarvitsisi olla yksin. Päättäväisesti Sakura suuntasi askeleensa huoneeseen. Tuskin hän siinä mitään menettäisikään.

----
Noista ja muista tyypeistä sitten lisää seuraavissa luvuissa :)