Warnings: Voi spoilata mangaa jossain kohdin. Varoitus myös OFC:stä.
A/N: No niin, täällä taas \o/ Kesti hieman, koska viikko vain hujahti. Maanantaina innostuin naputtelemaan True Blood -ficciä (voi apua, ei pitäisi innostua uudesta fandomista), tiistai ja keskiviikko meni japanin tunneilla. Torstaina sitten tapasin opiskeluaikaisia kavereita ja seuraavat kaksi päivää vain katosivat jonnekin. Käsittämätöntä.

No, tänään otin itseäni niskasta kiinni ja edistyin asian kanssa kummasti. Ensi viikko näyttää taas kiireiseltä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, istun normaalisti japanin tunneilla ja torstaina pakkailen tavaroita. Perjantaina pitäisi suunnata sitten Crestalle. En ole vielä saanut takaisin ylityövapaa-anomusta, mutta uskon ja toivon sen tulevan myönteisen päätöksen kera.

Niin eli ensi viikolla voipi olla haasteellista ehtiä kirjoittaa. Yritän kuitenkin saada koneen mukaan, jolloin voin junassa mennen-tullen naputella. Toivotaan parasta, varaudutaan pahimpaan x)

Ja sitten itse asiaan...

<-- Edellinen


Älä kysy hintaa

Luku 30

Mitoki ei ollut puhunut Chiakille muutamaan päivään. Punapää oli kyllä yrittänyt saada keskustelua aikaiseksi, mutta toinen oli yksinkertaisesti kieltäytynyt kommunikoimasta. Nuoremman tytön erikoiskyvystäkään ei ollut ollut erityistä apua. Hän tiesi, että Mitoki leijaili onnensa kukkuloilla, mutta oli samaan aikaan myös surullinen, epävarma ja vihainen. Oli siis aivan mahdotonta saada selville, mistäpäin tuuli, sillä puhaltavan vähän joka suunnasta.

Kumpikin tytöistä oli vihdoin jalkeilla, ja huone oli alkanut tuntua ahtaalta. Chiaki ei ollut silti tehnyt pakoyrityksiä, sillä sellainen olisi ollut vain epätoivoista. Huoneen ovella oli melkein aina joku, ja punapää oli varma, että sitä vartioitiin, vaikkei ketään näkyisikään. Ruokaa tytöille toi aina sama sinihiuksinen nainen, mutta muita ei oikeastaan vieraillut paikalla.

Chiaki makasi sängyllään jalat tyynyn päällä ja pää asetettuna käsien päälle. Hän laskeskeli katon lautoja ja pohdiskeli, miten saisi tilanteen kääntymään. Oli mahdotonta suunnitella pakoa, jos Mitoki pysyttelisi vaiti. Hän tarvitsisi ystävänsä tuen. Tosin se oli vaikeaa, tämähän oli mennyt ihastumaan ensimmäistä kertaa vuosiin. Pieni valhe ei ollut vielä toiminut… tai sitten oli. Ehkä sinipää oli sen takia vetäytynyt kuoreensa. Nyt vain ei ollut oikea hetki vaeltaa masennuksen syvissä laaksoissa.

Vaikka Chiaki ymmärsi kyllä hyvin, miten paljon tuollaiset puheet sattuivat… Vastahan hän oli itse luullut, ettei Kakashi halunnut häntä ollenkaan, mutta olisi ollut vielä pahempaa, jos mies olisi halunnut vain yhtä asiaa. Se olisi sattunut todella. Ja punapää tiesi, miten paljon sellainen sattui hänen ystäväänsä, jolla oli ollut todella surkeaa tuuria miesten suhteen. Ei Mitoki syyttä suotta parjannut miehiä jokaisessa mahdollisessa käänteessä.

Oliko Chiaki sitten tehnyt väärin? Kenties, mutta Uchiha oli vaarallinen mies. Tällä saattoi olla jotain epämääräisiä lämpiä tunteita hänen ystäväänsä kohtaan, mutta kyse oli joka tapauksessa murhaajasta, kenties jopa raiskaajasta. Mistä sitä tiesi, mihin Akatsukin jäsenet kykenivät. Ennemmin tai myöhemmin mies satuttaisi Mitokia paljon pahemmin kuin kukaan muu, joten tämän touhut piti pysäyttää ajoissa. Chiakin sanomiset tälle eivät olisi hyödyttäneet mitään, joten sen takia tytön täytyi puhua ystävälleen… tai jopa valehdella. Mitä tahansa tämän suojelemiseksi.

Mitoki ymmärtäisi vielä, mutta valitettavasti ymmärrystä ei ollut aikaa odottaa. Tyttö täytyi saada havahtumaan, heräämään tilanteeseen. Heidän oli paettava jotenkin. Ehkä he voisivat jotenkin hyödyntää Konania, sillä tämä ei suojannut itseään heidän lähellään. Se nainen oli idiootti, jos kuvitteli olevansa ikuisesti turvassa. Chiaki opettaisi ensin Mitokin suojautumaan, sitten hyökkäisi Konanin kimppuun. He pakenisivat vielä.

Huoneen ovi kävi. Sisään asteli nuorimies, jonka vaaleat hiukset oli kietaistu ponnarille päälaelle ja otsahiukset roikkuivat toisen silmän päällä. Chiaki pani merkille, että tämän näkyvissä oleva silmä oli hyvin sininen, kuten Mitokillakin. Blondi vilkaisi hänen suuntaansa epäilys kasvoillaan, mutta käveli kohti Mitokia, joka istui selin oveen päin.

”En hyökkää kimppuusi”, Chiaki tuhahti. ”Mutta emme myöskään kaipaa seuraa.”
”En kysynyt sitä sinulta, un”, mies ärähti.
”Deidara!” Mitoki huudahti. Chiakin kulmakarvat kohosivat lähes hiusrajaan saakka. Ai nyt sitten puhuttiin? Hänen ystävänsä oli totisesti seonnut. Punapään seura ei kelvannut, mutta tämän äänestä suorastaan kuuli riemun, kun blondi oli ilmestynyt paikalle.

”Kuulin, että kärsit melkoisesta shokista, un”, Deidaraksi kutsuttu blondi kommentoi. Chiaki käänsi päätään ja näki tämän istuneen Mitokin sängylle. Sinipää kääntyi ja kävi istumaan miehen viereen.
”Kyllä vain, koska eräät eivät arvosta ystäviään sen vertaa, että välttäisivät telomasta näitä… henkisesti”, Mitoki puuskahti. Chiaki puri huultaan, ei ollut epäilystäkään siitä, kenelle tytön sanat olivat oikeasti tarkoitettu. ”Mutta mitä sinulle on tapahtunut? Kätesi näyttävät hirveiltä!”

Siinä sinipää oli oikeassa. Blondin kädet oli tikattu, lisäksi toisesta näytti puuttuvat nahkaakin. Kolmasosa käsivarresta oli paljas, lihaksien päällä ei ollut mitään. Se oli todella pelottavan näköistä. Eikö mies olisi voinut pitää pitkähihaista paitaa?

”Ystäväsi ystävä ei oikein tainnut pitää minusta, un”, Deidara vastasi.
”Tekikö Kakashi tämän?” Mitoki kauhisteli ja kosketti – voi herranjumala, todellakin kosketti! – miehen ihotonta käsivartta. ”Sattuuko tämä?”
”Ei enää. Ja kyllä, se oli Hatake Kakashi”, blondi vastasi.
”Hän teki aivan oikein, parempi vain olisi, jos olisi tappanut sinut”, Chiaki jupisi omalta sängyltään.
”Kukaan ei kysynyt mielipidettäsi, valehtelija!” Mitoki kiljaisi.

Chiaki hätkähti. Mistä pirusta vanhempi tyttö tiesi? Ei ollut kovin monia asioita, joihin tämä olisi voinut viitata. Voi elämä, tämä oli paha juttu. Ei mikään ihme, ettei Mitoki ollut puhunut hänelle ollenkaan. Totta kai tämä oli suuttunut. Punapää oli ajatellut, että aikaa myöten hän olisi päässyt lohduttamaan ystäväänsä, jolloin heidän suhteensa olisi syventynyt uudestaan, mutta nyt tilanne näytti todella heikolta. Mitoki näytti tulevan jopa blondin terroristipommittajan kanssa toimeen paremmin kuin hänen.

”Mitäh? Eikä!” Mitokin huudahdus palautti punapään maanpinnalle. Hän oli selvästi missannut osan keskustelusta. Huoneessa leijaili yhtäkkiä hyvin raskasta surua ja osanottoa. Punapää vilkaisi sivulleen ja näki Mitokin rutistavan Deidaraa. Tämä ei ollut todellista. Miehellä oli aivan liian hyvä tilaisuus iskeä tyttöä kunailla selkään, mutta sen sijaan tämä kietoi kätensä tytön ympärillä ja hautasi kasvonsa tämän olkapäätä vasten.

Mitä ihmettä Akatsukin päämajassa oli tekeillä? Oliko Mitoki alkanut huorata kaikkien kanssa? Sitä oli jokseenkin vaikea uskoa, mutta siltä tuo näytti. Ensin Uchiha, nyt tämä toinen rikollinen. Näin pahasta Tukholma syndroomasta Chiaki ei ollut koskaan kuullut.

”Olen pahoillani. Minä en oikein tuntenut Sasoria, mutta…” Mitoki mutisi.
”Danna oli hyvä mies, un”, Deidara kuului vastaavan. ”Kiitos.”

Chiakista tuntui, ettei hän kestäisi enää hetkeäkään. Hän ei halunnut päästä todistamaan mitään näin intiimiä. Okei, kaksikko ei nuoleskellut toisiaan, nämä vain halasivat sängyllä, mutta huoneessa leijailevat voimakkaat tunteet olivat hyvin häiritseviä. Punapää teki kaikkensa lukitakseen ne ulkopuolelleen, mutta pieni osa hänestä oli turkasen utelias, joten yritys jäi heikoksi. Hän halusi tietää samaan aikaan, kun ei halunnut. Oli raivostuttavaa oli eri mieltä itsensä kanssa. Silloin mistään ei tullut mitään.

Deidara oli yhtä idiootti kuin Konan. Mies ei suojannut itseään, eikä Chiaki voinut ymmärtää tätä. Ehkä tämäkin tiesi, ettei punapää voinut hyökätä, koska Mitoki ei osannut suojautua, mutta silti. Blondi oli täynnä surua ja vihaa, jopa suunnatonta katkeruutta. Oli helppo arvata, että se kohdistui Kakashiin. Se tarkoitti myös, että punapää oli itse vaarassa. Kaksikon mutinoista saattoi päätellä, että konohalaiset olivat tappaneet jonkun… ilmeisesti tämän Sasorin. Chiaki muisteli Konanin ja Uchihan puhuneenkin jopa asiasta jotain. Ja selvää oli, että Sasori – kuka sitten olikaan – oli ollut blondille tärkeä.

Mikäpä olisi ollut parempi tapa kostaa kuin tappaa Chiaki? Niin, hän seurusteli Kakashin kanssa, Sakura oli hänen ystävänsä, samoin Naruto ja Sasuke. Ja kai Jiraiyan pystyi lukemaan jonkinasteiseksi hyvän päivän tutuksi, vaikka mies oli erittäin rasittava ja ärsyttävä tapaus.

”Uusi partnerini on idiootti”, Deidaran ääni tunkeutui Chiakin mieleen. Ilmeisesti blondilla oli juuri nyt niin paljon omia asioita, että punapää oli turvassa.
”Ai?” Mitoki kysyi. Chiaki vilkaisi parin suuntaan taas sivusilmällä, ainakaan nämä eivät nyt halailleet.

Samassa punapään mielessä kävi ajatus, joka saman tien nipisteli hänen omatuntoaan. Tiesikö Uchiha, mitä peliä Mitoki pelasi? Oli selvää, että mies oli ehtinyt tunnustaa tunteensa jossain välissä Chiakin huomaamatta, mutta peli ei ehkä ollut vielä menetetty. Uchiha ei taatusti tiennyt Mitokin ja terroristipommittajan suhteesta. Hah, jospa tämä saisi tietää…

Ei, se olisi todella ilkeää. Puhumattakaan vaarasta. Toisaalta punapäällä oli kumma tunne siitä, ettei Uchiha satuttaisi – fyysisesti siis – hänen ystäväänsä. Ehkä tälle pitäisi vihjaista tilanteesta. Mutta Mitoki ei kyllä antaisi sitä koskaan anteeksi. No, tämän ei tarvitsisi tietää, olihan Konan varoittanut, ettei Akatsukin päämajassa kannattanut puhua asioistaan liian avoimesti. Seinilläkin oli korvat, jotain sensuuntaista nainen oli todennut. Siinä kohtaa Chiakilla ei ollut mitään syytä epäillä naisen sanoja.

”Lähtisitkö sinä kävelylle, un?” Deidara kuului tiedustelevan Mitokilta.
”Mielelläni. Ilma täällä on sakeaa jonkun ilkeämielisistä tavoitteista”, tyttö ilmoitti. Chiakia alkoi toden teolla ärsyttää. Hän ponnahti pystyyn sängyllään ja jäi tuijottamaan vanhempaa tyttöä.
”Jos sinulla on jotain sanottavaa, sano se suoraan ja lopeta tuo piilovittuilu!” hän ärähti. Mitokin sinisten silmien katse porautui hänen vihreäänsä.
”Toki”, tämä puuskahti. ”Halusin vain kertoa, että olet säälittävin ja inhottavin olento, mitä tämä maa päällään kantaa. Minä olen aina halunnut sinulle vain hyvää, olen tehnyt kaikkeni sinun puolestasi. Ja mitä sinä teet? Sinä puukotat minua selkään pahemmin kuin kukaan mies ikinä. Aika säälittävää, Chia…ki.”
”Sinä se minut jätit!” punapää kiljaisi ja nousi seisomaan. Myös Mitoki kampesi itsensä jaloilleen.
”Jätin, juu, koska sinä et tajunnut omaa parastasi! Konoha ei ole turvallinen paikka, aioin mennä kotiin ja hakea lisäjoukkoja, jotta saisin sinut pois sieltä”, Mitoki selitti. ”Vanhimmat haluavat sinut hengiltä, he vihaavat empaatteja.”
”Älä yritä väittää, että tiesit tuon lähtiessäsi!” punapää kiljui. ”Sinä valehtelet! Et tiennyt silloin mitään! Ja tuskin tuokaan on totta! Kaikki Konohassa ovat kohdelleet minua hyvin! Vain sinä petit minut!”
”Sinulla ei ole varaa sanoa valehtelusta yhtään mitään!” Mitoki karjui. Vanhemman tytön naama alkoi punottaa huolestuttavasti, ja Chiaki oli melko varma, että hän oli myös itse samanvärinen.
”Minä ajattelin vain sinun parastasi!” punapää yritti.
”Paskat ajattelit! Sinä olet vain mustasukkainen! Olet koko ajan ollut salaa onnellinen siitä, ettei minulla ole ketään. Silloinhan olen ollut kokonaan sinun käytettävissäsi, sinun kuuntelijasi ja lohduttajasi! Sinun pitäisi olla iloinen puolestani, kun vihdoin olen löytänyt jonkun, joka ei halua satuttaa minua. Mutta ei, sinä haluat riistää senkin minulta vain omista itsekkäistä syistäsi!”
”Kuuntele itseäsi! En minä ole tuollainen!” Chiaki rääkyi. ”Uchiha on murhaaja. Tajuatko sinä, MURHAAJA! Et sinä voi olla sellaisen miehen kanssa!”
”Olen kenen kanssa haluan!”

Mitoki tempaisi mustan vaatekappaleen penkiltä ja tarttui Deidaraa terveemmän näköisestä käsivarresta. Tyttö raahasi häkeltyneen oloisen miehen mukanaan ovelle ja tempaisi oven auki. Hetkeä myöhemmin se pamahti kiinni kaksikon kadottua sen toiselle puolelle.

”VOI JUMALAUTA!” Chiaki huusi tyhjille seinille ja heittäytyi vatsalleen sängylle. Hän painoi päänsä vasten tyynyä ja hakkasi patjaa nyrkeillä. Tämä ei totisesti mennyt hyvin. Hän oli aivan yksin vihollisten ympäröimänä. Mitoki oli hyvää vauhtia liittymässä vihollisten leiriin, ellei ollut jo liittynyt. Se tyttö oli yksinkertaisesti seonnut.

Chiaki kaipasi sitä Mitokia, jonka hän oli tuntenut ennen tämän pakoa. Sitä Mitokia, joka hymyili silloinkin, kun tätä sattui ja teki kaiken salatakseen omat huolensa, jotta muilla oli hyvä olla. Sitä Mitokia, joka oli kiltti ja ystävällinen ja välitti kaikista. Sitä Mitokia, joka oli kaikkien kaveri, mutta piti Chiakista ylitse muiden. Sitä Mitokia, joka oli puolustanut häntä, kun toiset olivat yrittäneet kiusata. Mihin se Mitoki oli kadonnut?

Miksi kaikki vain meni pieleen? Punapää halusi palata ajassa taaksepäin. Hän halusi mennä siihen hetkeen, kun tytöt olivat vielä olleet ystäviä keskenään. Mutta sitten hänellä ei olisi ollut Kakashia… Äh, kaikki oli niin vaikeaa!

”Chiaki-san, minne Mitoki-chan on mennyt?” tutuksi tullut ääni tiedusteli. Punapää nosti katseensa tyynystä ja näki Konanin ilmestyneen huoneeseen Uchihan kanssa.
”Lähti Deidaran kanssa käsi kädessä kävelylle. Sitä ennen he lääppivät toisiaan sängyllä”, tyttö möläytti, ennen kuin ehti estää itseään. Konanin kädessä ollut purkki putosi lattialle ja kieri vanhemman tytön sängyn alle. Uchiha tuijotti punapäätä hetken, ennen kuin katosi huoneen ovesta niin nopeasti, että liikettä ehti tuskin havaita.

Konan marssi Chiakin luokse ja tarttui tyttöä käsivarresta. Ote teki kipeää, varsinkin, kun nainen tempaisi hänet pystyyn.
”Sinä tulet mukaani”, Konan ärähti. Chiaki ei ehtinyt reagoida, kun hänet jo raahattiin ulos huoneesta. Hän ei ollut vieraillut huoneen lisäksi muualla kuin sen yhteydessä olevassa kylpyhuoneessa, mutta hänen täytyi myöntää, ettei hän ollut ollut järin kiinnostunut muusta talosta.
”Minä voisin hyökätä kimppuusi tässä ja nyt”, punapää huomautti.
”Yritäpäs”, Konan tuhahti. Naisen äänessä ei ollut pelkoa, tämä kuulosti hyvin varmalta itsestään. No, tietysti tämä oli Akatsuki, joten tämän täytyi osata puolustaa itseään monia vaaroja vastaan.
”Voisin urkkia salaisimmatkin tunteesi julkisuuteen”, Chiaki jatkoi samalla, kun Konan raahasi häntä käytävää pitkin eteenpäin.
”Luuletko todella, etten osaa suojautua? Voin sulkea mieleni sinulta koska tahansa, etkä pääse muurin läpi, ennen kuin vuosien harjoittelun jälkeen”, Konan informoi tyttöä.

Chiaki yritti saada naista irrottamaan otettaan, mutta tämä oli vahvempi. Konan raahasi hänet makuuhuoneeseen, joka oli pienempi kuin tyttöjen, mutta huomattavasti kodikkaampi. Sen sisustukseen oli panostettua oikeasti. Paperista taiteltuja koristeita oli joka puolella ja ikkunalaudalle oli asetettu muutama onnenbambu.

Konan pamautti huoneensa oven kiinni ja tyrkki Chiakin huoneen läpi omaan kylpyhuoneeseensa. Myös sen ovi suljettiin, ja Konan vielä lukitsi sen, ennen kuin laski irti punapäisestä tytöstä.

”Mitä halvattua sinä oikein yrität?!” Chiaki kiljaisi ja perääntyi niin pitkälle kuin pääsi pienessä huoneessa. Hän törmäsi hyvin nopeasti kylpyammeen reunaan.
”Tämä on niitä harvoja paikkoja, joissa kukaan ei julkeaisi kuunnella minua”, vanhempi nainen ilmoitti.

Chiaki nielaisi. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä oli tulossa. Hän sulki silmänsä lyhyeksi hetkeksi ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa. Hän antoi mielensä vaeltaa lähemmäs naista, mutta törmäsi välittömästi muuriin. Tämä oli siis ottanut hänen uhkauksensa vakavasti.

”Sanoin, että sinun on turha yrittää”, Konan huomautti.
”Sinä tunnet sen?” punapää kauhistui. Hän oli luullut voivansa urkkia salassa muiden tunteita.
”Kyllä, tökit hyvin ärsyttävästi”, nainen hymähti. ”Mutta nyt tärkeämpiin asioihin. Mitä sinä oikein puuhaat?”

Punapää istahti ammeen reunalle. Oli selvää, ettei hän ollut pääsemässä kylpyhuoneesta ulos hetkeen.

”Istun kanssasi kylppärissä?” hän yritti silti. Konanin siniset silmät välähtivät vaarallisesti. Chiaki tunnisti ilmeen pelottavan hyvin, se oli Mitokin kasvoilla, kun tätä suututti jokin, mutta tämä yritti hillitä itsensä. Miten ihmeessä nuo kaksi muistuttivat niin paljon toisiaan? ”En ihan oikeasti tiedä, mitä tarkoitat”, Chiaki lisäsi. Hän piti äänensä rauhallisena. Konan ei selvästikään ollut niitä naisia, joille saattoi kettuilla loputtomiin. Tällä oli kenties pitkä pinna, mutta punapää ei halunnut ottaa selvää, mitä tapahtuisi, jos se katkeaisi.
”Tarkoitan sitä, mitä sanoit aiemmin Mitoki-chanille ja tänään Itachi-sanin kuullen”, Konan selvitti.

Chiakin silmät levisivät. Paikalla ei ollut ollut ketään, kun hän oli väittänyt Mitokille, että Uchiha halusi ainoastaan päästä tämän pöksyihin. Päämajassa siis todellakin oli korvia kaikkialla.

”Satuin olemaan paikalla, kun Zetsu-san raportoi johtajalle, että teidän erottamisprosessinne etenee hienosti, koska sinä suorastaan edistät sitä itse!” Konan kivahti. Nainen oli tosiaan vihainen, mutta Chiaki ei voinut ymmärtää miksi. Tämän olisi pitänyt olla tyytyväinen siihen, että hänen ja Mitokin välit olivat tulehtuneet.

”No, sinunhan pitäisi olla iloinen”, Chiaki jupisi.
”Enpä satu olemaan”, Konan vastasi. ”Miksi sinä valehtelit Mitoki-chanille?”
”Koska Uchiha on murhaaja ja ties mitä muuta! En halua, että Mito heilastelee sellaisen miehen kanssa. Se on vaarallista!” Chiaki puuskahti.
”Itachi-san on hyvä mies”, vanhempi nainen kertoi. ”Hänen elämänsä ei ole ollut helppoa, hän on joutunut tekemään raskaita valintoja. Ja kyllä, hän on murhaaja, mutta hän ei ole koskaan ollut sitä omasta tahdostaan.”
”Minulla ei ole mitään syytä uskoa sinua”, punapää huomautti. ”Ja minä tunnen Miton paremmin. En anna enää yhdenkään miehen satuttaa häntä.”
”… joten päätit satuttaa häntä itse?” Konan tiedusteli.
”No en!”
”No, niin sinä teit. Ja aivan turhaan, sillä totuus selvisi hänelle. Aiheutit vain sen, että hän on vihainen sinulle.”

Chiaki istui hiljaa ja jäi tuijottamaan paljaita varpaitaan. Konan oli oikeassa. Hän oli mokannut, jotain oli mennyt pieleen. Nyt Mitoki oli kauempana hänestä kuin koskaan, eikä hän tiennyt, miten saisi tytön takaisin. Mutta hän oli edelleen sitä mieltä, ettei Uchiha ollut sopiva mies tälle, kukaan Akatsuki ei ollut. Ei Uchiha, eikä varsinkaan blondi terroristipommittaja.

”Tajuan, että sinun on vaikea hyväksyä tilannetta”, Konan jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Mitoki-chan on ollut ystäväsi vuosia ja hän on kokenut kovia. On luonnollista, että haluat suojella häntä, mutta tuo tapa on väärä. Ajat vain hänet kauemmas itsestäsi, jos yrität pilata hänen ja Itachi-sanin välit. Sitä paitsi, jos Itachi-san ei ole sopiva mies hänelle, hän huomaa sen kyllä itsekin. Hän on jo aikuinen nainen, se meidän kummankin pitäisi tajuta.”

Punapää ei nostanut katsetta varpaistaan. Eikö Konan olisi voinut vain huutaa? Tuollainen rauhallinen nuhteleminen oli paljon pahempaa kuin silmitön raivoaminen. Se pisti todella ajattelemaan. Konan sai hänet tuntemaan itsensä täydelliseksi idiootiksi… ja mikä pahempaa, kakaraksi.

”Mitoki-chan osaa huolehtia itsestään”, Konan puhui edelleen. Nainen tarttui Chiakia käsistä ja istahti pöntön kannelle. Punapää tunsi hetkellistä halua nykäistä kätensä irti naisen otteesta, mutta päätti sitten pysytellä rauhallisena. ”Kyllä minäkin haluaisin holhota häntä ja kertoa, mikä hänelle olisi hyväksi… mutta hän on aikuinen, hän tekee omat valintansa. Sinunkin olisi aika kasvaa hieman.”

Chiakin teki mieli raivota ja kirkua, mutta se vasta olisi lapsellista ollutkin. Konan oli liian oikeassa ja se sattui pirukseen. Tyttö ei halunnut käsitellä tällaisia asioita mielessään, hän ei halunnut myöntää toimineensa täysin väärin. Jossain toisessa tilanteessa hän olisi ehkä voinut tehdäkin niin, mutta nyt sentään oli kyse rikollisista. Se oli vähän eri juttu kuin poika, joka poltti tupakkaa tai käytti hieman liikaa alkoholia. Sellaista hän olisi voinut Mitokilla sietää, mutta Akatsukit olivat vaarallisia terroristeja. Ja silti Konan oli oikeassa. Mitokilla oli oikeus valintoihinsa.

Miksei elämä voinut olla yksinkertaista?

”Ja se, mitä sanoit äsken Itachi-sanin kuullen…” Konan ei osannut lopettaa. Chiaki ei olisi halunnut kuulla enempää. Hän tiesi, että möläytys oli ollut typeryyden multihuipentuma. Hän ei ollut edes ajatellut, sanat olivat vain karanneet hänen huuliltaan. Hän oli ollut niin vihainen Mitokille riidan takia, siitä se oli johtunut. Ei hän oikeasti ollut halunnut tehdä niin.
”Tiedän, että se oli typerää”, punapää mutisi.
”Se totisesti oli. Itachi-san on muutenkin ollut mustasukkainen Deidara-sanin takia ja nyt tämä…” Konan pohdiskeli ääneen. ”Ja Deidara-san on juuri menettänyt partnerinsa eikä hän ole kovin hyvissä väleissä Itachi-sanin kanssa muutenkaan. Tämä voi pahentaa tilannetta. Hän on herkässä mielentilassa. Emme kaipaa nyt sisäisiä riitoja. Puhumattakaan, mitä tästä voi seurata Mitoki-chanille.”
”Mitä sinä tarkoitat?!” Chiaki huudahti ja nosti katseensa. ”Tekeekö Uchiha hänelle jotain? Onko Uchiha väkivaltainen? Minun on mentävä etsimään heidät!”

Tyttö yritti nousta, mutta nainen painoi hänet takaisin istumaan. Konanin ilme oli yhtä tiukka kuin tämän ote.

”Sinä et sotke tilannetta yhtään enempää”, nainen ilmoitti.
”Mutta… Mito… Uchiha…” Chiaki mutisi.
”Itachi-san ei ikinä satuttaisi häntä, mutta vihainen hän on taatusti”, Konan totesi. ”En haluaisi nähdä heidän riitelevän taas… sinun takiasi.”

Chiaki laski uudestaan katseensa. Hänestä tuntui pahalta, todella pahalta. Hän oli toiminut typerästi. Oli vaikea uskoa, että Konan oli rikollisjärjestön jäsen. Nainen vaikutti hyvältä ja rehelliseltä ihmiseltä, ei ollenkaan tappajalta. Punapää ymmärsi hieman paremmin, miksi Mitoki piti näistä ihmisistä. Näissä – ainakin Konanissa – oli puolensa. Jos kyse ei olisi ollut rikollisista, Chiaki olisi kenties voinut antaa Mitokin mennä menojaan. Nyt hän vain pelkäsi todella paljon toisen tytön puolesta. Oliko hänen silti pakko päästää irti?

”Olen pahoillani”, tyttö kuiskasi hyvin hiljaa. Häntä itketti, hän ei tiennyt, mitä tehdä. Kaikki oli liian vaikeaa. Hän halusi pitää Mitokin itsellään, mutta ymmärsi sen, että pakottamalla hän ei tätä saisi luokseen.
”Ei sinun minulta tarvitse pyytää anteeksi”, Konan huomautti ja kyykistyi tytön eteen. Nainen silitti hiljaa hänen hiuksiaan. ”Oletko kuullut sanontaa ’saat sen, mistä luovut’? Se pitää hyvin usein paikkansa.”

Chiaki nyökkäsi kykenemättä vastaamaan. Hän nieleksi kyyneliään. Hänen oli jotenkin korjattava tilanne, hän ei vain tiennyt, miten.

”Miks… miksi sinä… Siis Mito… Miksi Mito on niin tärkeä sinulle?” tyttö muotoili kysymystä pitkän aikaa. Hän halusi hetkeksi muuta ajattelemisen aihetta.
”Hän muistuttaa minua eräästä, jonka menetin vuosia sitten”, Konan vastasi.
”Te olette ihan samannäköisiä”, Chiaki kuiskasi.
”Huomasin sen itsekin. Se on suorastaan pelottavaa, mutta antaa myös toivoa”, nainen hymähti. ”Ei kuitenkaan puhuta siitä. Nyt kun olemme täällä, minun on kerrottava sinulle keskustelusta, jonka kävin ystäväsi kanssa. Haluan kuulla mielipiteesi.”

Seuraava -->