“Yksi, kaksi, kolme..” Naruto Uzumaki laski yllään olevalla sini taivaalla  lipuvia pilven hattaroita. Ilma oli kaunis ja kesän lämpimämpiä, joten jokainen konohalainen yritti ottaa siitä päivästä kaiken irti. Kuka treenasi heittotähtiä, kuka myi hyvällä menetyksellä vihanneksia torilla, kuka taas seurusteli ystäviensä kanssa.
  
     Mutta Narutoa ei huvittanut iloita kauniista kesä päivästä. Häntä ei juuri sillä hetkellä huvittanut edes nähdä ketään. Narutolla oli jumalaton päänsärky, joka ei ottanut loppuakseen. Se oli alkanut heti hänen herättyään ja jatkunut koko päivän aina siihen hetkeen asti. Sisällä Naruto ei halunnut istua päätään parantamassa, sillä kuumuuden takia hän saisi varmasti vielä lämpö halvauksen.

    Poika makasi paksua vanhaa tammea vasten hengitellen edestakaisin ja pyöritellen ruoho tuppoa sormiensa välissä.
   Naruto sulki silmänsä ja oli nukahtamaisillaankin, kun kuuli läheltään askelia. Hän yritti nousta, mutta päässä oleva jomotus oli niin julmettu, ettei hän hennonut liikkua.

   “Naruto!?” huudahti silloin tuttu ääni hänen takaansa. Hän käänsi varovasti päätään äänen suuntaan ja sai saman tien ison märän pusun suurikokoiselta koiralta, joka touhotti hänen vierellään. “Olen etsinyt sinua kaikkialta!” Kiba Inuzuka sanoi rapsuttaessaan Akamarun niska villoja. “Tai Sakura sinua lähinnä on etsinyt.“

   Naruto nyökkäsi, muttei sanonut mitään. Hän nousi väkinäisesti istumaan ja hieroi ohimoja sormen päillään. Kiba katsoi Narutoa huolestuneena.

   “Oletko kunnossa?” hän kysyi kyykistyen niin, että oli samalla tasolla kuin Naruto.

   “En,”  tämä sanoi, kun tunsi, että jyskytys päässä voimistui. “ Taidan nimittäin kuolla tähän pään särkyyn.” Kiba virnisti.
  
   “Onko sulla päänsärky?” Kiba katsoi Narutoa hieman ihmeissään. “mitenkäs se on mahdollista?” Naruto katsoi muualle hieman vaivautuneena.
  
   “Saatoin eilen illalla treenata tavallista myöhempään ja yö unet jäi ehkä vähän vähiin…..”
  
   “Olet parantumaton,” Kiba sanoi päätään pudistellen. Naruto ei keksinyt mitään vastaan sanottavaa, vaan tyytyi vaan kuuntelemaan päänsä jyskytystä. He olivat molemmat hetken hiljaa.

   “Kuule…“ Kiba rikkoi yhtäkkiä hiljaisuuden. “minä saataisi pystyä helpottamaan oloasia.” Naruto katsoi tätä epäuskoisena.

   “Ihanko totta?” poika nousi varovasti istumaan.  

   “Juu,” tämä sanoi, mutta näytti hieman kiusaantuneelta. “Äitini opetti minulle erään tavan kun olin pieni.”
Naruto katsoi Kibaa odottavan näköisenä, mutta tämä vain kaiveli kengän kärjellään nurmikkoa.

   “Mitä nyt?” Naruto katsoi Kibaa kysyvästi. Kiba veti ryhtinsä suoraksi.

  “Ei mitään, “ tämä sanoi nopeasti. “Istu tuohon keskelle nurmea ja ota otsasuojuksesi pois.”  Naruto jäi hetkeksi tuijottamaan Kibaa ja miettiä, mitä tämä loppujen lopuksi oikein aikoi. Mutta sitten hänen päässään sivalsi uusi kivun aalto ja hän siirtyi sitä enempää miettimättä pois puun alta ja riisui otsa nauhansa. Kiba asettui tämän taakse polvilleen ja asetti kätensä Naruton päälaelle. Naruto tunsi kuinka kylmät väreet kulkivat pitkin hänen selkäänsä Kiban liikuttaessa käsiään tämän päässä. Narutosta tuntui, että poika löysi kuin ihmeen kaupalla hänen päässään olevat kipupisteet. Kiban kädet liukuivat pitkin Naruton päätä ja tämä tunsi kuinka pääkipu hellitti hetki hetkeltä enemmän. Naruto sulki silmänsä pystyäkseen nauttimaan Kiban hierovasta liikkeestä täysin. Hän päästi itsensä täysin rennoksi  ja keinui Kiban otteiden tahdissa. Liikkeet olivat kovia, mutta samalla niin pehmeitä. Joka kerta kun Kiba työnsi sormiaan lujempaa Naruton päänahkaan, hänestä tuntui paremmalta kuin koskaan. Hänellä oli lämmin ja turvallinen olo. Narutosta tuntui, että se hetki voisi kestää iäti.

    Mutta seuraavassa hetkessä hän tajusikin jo makaavansa selällään nurmella. Kiba seisoi hieman kauempana ja oli lehahtanut tiilen punaiseksi. Naruto taju sillä sekunnilla, että hänen oli täytynyt nuokahtaa ja kaatua Kiban syliin. Narutokin tunsi punan nousevan kasvoilleen.

   “Ki-kiba, minä…”Naruto änkytti.

   “Minun pitää mennä!” Kiba sanoi naama edelleen punaisena. Hän kääntyi ja lähti paikalta juosten. Naruto jäi tuijottamaan tämän perään.

----------

   Kiba pysähtyi  vasta päästyään takaisin keskustaan. Hän tuijotti kengän kärkiään mitään sanomattomin silmin. Akamaru, joka oli juossut isäntänsä perään, katseli tätä huolestuneena.

   “Mitä minä nyt teen?” Kiba katsoi kysyvästi Akamarua, joka painoi päänsä tämän jalkaa vasten. Kiba rapsutti sitä korvan takaa, mutta hänen ajatuksensa olivat muualla. Ei Naruton hänen päälle kaatuminen niinkään häntä ollut säikäyttänyt, pikemminkin hämmentänyt. Hänen oma käytöksensä hänet oli lamaannuttanut.

   Hän ei ollut tajunnut sitä lainkaan. Niin vain oli käynyt. Hänen liikutellessaan käsiään Naruton hiuksissa, tämän nenään oli yhtäkkiä käynyt pojan hiusten tuoksu. Seuraavassa hetkessä hän oli tajunnut suutelevansa tämän vaaleita hiuksia.

   Kiba ravisteli päätään. Mikä häneen oli mennyt? Miksi hän oli tehnyt niin? Naruto oli hänen ystävänsä. Hehän olivat vain ystäviä…..

----------

Naruto kulki kadulla pälyillen ympärilleen.  

   “Kiba! Missä olet?” Missä tämä mahtoi olla. Narutoa nolotti ja hävetti. Hän halusi pyytää Kibalta anteeksi käytöstään, mutta ei löytänyt tätä mistään. Hän oli tutkinut lähes jokaisen läven mikä Konohasta löytyi, mutta poika oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Kaiken kukkuraksi päänsärky oli alkanut uudelleen tällä kertaa migreeni muodossa. Kiban löytämisestä ei tulisi helppoa.

   Naruto oli juuri ponnahtamaisillaan katolle pälyilymaan Kibaa, kun hän tunsi jonkun tarraavan häntä takaraivosta ja pyöräyttävän ympäri. Naruto vilkuili mahdollista vihollista, mutta näki vain Sakura Harunon äkäiset kasvot.

   “Tajuatko kuinka kauan olen sinua etsinyt?!” tämä huusi. Kyllä kai Naruto sen tajusi, mutta ei hänellä ollut ollut aikaa miettiä, mitä asiaa Sakuralla mahdollisesti olisi.

   “Oletko nähnyt Kibaa?” Naruto kysyi pälyillen samalla tämän taakse, kuin olettaen, että poika oli piilossa siellä.

   “En sitten sen jälkeen kun pyysin häntä etsimään sinut,” Sakura sanoi hieman kummastuneena. “Tsunadella nimittäin on teille tehtävä. Mutta miksi sinä Kibaa etsit?”

   “Pitää mennä!” Naruto huikkasi nopeasti ja ohitti Sakuran taitavasti.

   “Minne sinä kuvittelet meneväsi?!” Sakura karjui vielä tämän perään, mutta sitä Naruto ei enää kuullut. Hän ei antaisi Sakuran tällä kertaa estää häntä.

   Mistä hän ei ollut vielä etsinyt. Naruto hyppäsi katolle ja vilkuili kujia. Ei mitään. Leikkipuisto. Ei sielläkään. Suihkulähde. Ei. Pelikentt… Hetkinen. Naruto palasi pari kattoa takaisin ja vilkaisi uudelleen suihku lähteen suuntaan. Kiba istui lähteen reunalla tuijotellen veteen Akamaru jalkojensa juuressa.

   Naruto loikki muutaman katon lähemmäksi, hyppäsi sitten alas.

   “Löysinpäs sinut, Kiba!” Naruto huudahti. Kiba nosti päätään kuullessaan  nimensä.

   “Naruto!” Kiba katsoi tätä hieman hämmentyneenä. “mitä sinä täällä teet?”

   “Tulin pyytämään anteeksi,” poika sanoi hieman nolona. “En olisi saanut….”

   “Ei vika ollut sinun!” Kiba huusi. Kumpa hän olisi voinut kertoa Narutolle totuuden.

   “Ai ei vika ollut minun?!” Naruto katsoi Kibaa kuin tämä olisi tärähtänyttä. “ Sinun vikasi se nyt oli kaikkein vähiten!” Kiba tuijotti maata huultaan purren. Naruto istui tämän viereen lähteen reunalle ohimoitaan hieroen.

   “ Vieläkö päätä särkee?” Kiba kysyi vilkuillen Narutoa sivusilmällä. Tämä nyökkäsi. Hän räpytteli silmiään epätoivoisesti ajaakseen pois ikävän sahalaidan, joka oli ilmestynyt tyhjästä hänen näkökenttäänsä. Naruto oli varma, että jos särky ei pian loppuisi, hän varmasti oksentaisi.

   “Käänny,” Kiba käski. Naruto katsahti Kibaa. Tämän katse oli samalla kertaa päättäväinen ja itsevarma.

   “Mitä sinä…?”

   “Minun takiani sinulla on vielä pään särky,” tämä sanoi.

   “Mutta jos minä….?” Naruto yritti, mutta Kiba tarttui häntä hartioista ja käänsi ympäri. Kiba laski kätensä pojan hiuksiin ja Naruto tunsi kuinka kylmät väreet jälleen liukuivat pitkin hänen selkäänsä.  Naruton olo oli yhtäkkiä muuttunut jälleen turvalliseksi ja hän saattoi lähes kuulla miten veri hänen suonissaan kohisi.

   Naruto ei muistanut, milloin hänen olonsa olisi viimeksi ollut näin hyvä. Ihan kuin kaikki maailman huolet ja paineet olisivat kadonneet Kiban kosketuksesta. Hän antoi jokaisen jäsenensä valahtaa jälleen rennoksi ja liukui Kiban liikkeissä.

    Samassa Naruto tajusi nojaavansa taas Kiban rintaa vasten. Hän yritti nousta pystyyn, mutta Kiban ote oli niin tiukka, ettei Naruto kyennyt liikkumaan. Poika katsoi Kibaa sivu silmällä. Mikä tätä vaivasi? Äskenhän tämä oli vetänyt herneen nenään siitä kun Naruto oli kipannut tämän päälle…

   Akamaru oli maannut poikien jalkojen juuressa kiinnittämättä ympärilleen sen enempää huomiota, mutta nyt se oli huomannut pienen linnun, joka lenteli sen yläpuolella. Akamaru yritti tavoittaa sitä etukäpälällään onnistumatta siinä. Lintu väisti jokaisen tassun heilahduksen taitavalla kaarroksella. Lopulta lintu näytti kyllästyneen leikkiin ja lähti lentämään poispäin poikien yli. Akamaru oli kuitenkin päättänyt saada sen kiinni ja loikkasi sen perään. Lintu huomasi kuitenkin sen ja väisti sivulle. Akamarun ilmalento kuitenkin jatkui eteenpäin ja se törmäsi koko voimallaan poikiin, jotka eivät olleet kiinnittäneet siihen juuri huomiota. Tuloksena oli, että kaikki kolme putosivat suihkulähteeseen.

   Lähde oli lähestulkoon täynnä, joten Naruto onnistui vetämään vettä henkeensä. Hän yski vettä kitusistaan ja katsoi märän otsatukkansa takaa harmistuneena Akamarua. Myös Kiba näytti äkäiseltä.

   “Ei yhtään kiva Akamaru,” tämä torui nolon näköistä koiraansa. Naruto tuijotteli vettä valuvia vaatteitaan. Hänen olonsa oli niissä epämukava, sillä liikkuminen tuntui inhottavalta. Kiba nousi seisomaan, ojentaen samalla Narutolle kättään. Naruto tarttui siihen ilomielin. Mutta lähteen pohja oli liukas ja Naruton yrittäessä ylös, hän liukastui, kaatuen taaksepäin kiskaisten Kiban mukaansa.

   Naruto meni hetkeksi täysin uppeluksiin, mutta nosti päänsä nopeasti ylös. Räpyttäessään vettä silmistään Naruto tajusi tuijottavansa suoraan Kibaa. Poika tuijotti Narutoa yhtä hämmästyneenä, kuin Naruto tätä. Hetken oli aivan hiljaista. Kumpikaan ei sanonut mitään. Sitten yhtäkkiä, Naruton lainkaan osaamatta varautua, Kiba työni huulensa Naruton huulia vasten.

   Narutosta tuntui, että hänen sydämensä jätti yhden lyönnin väliin. Häneen tulvahti jälleen se kuuma ja turvallinen tunne, mutta tällä kertaa se oli paljon voimakkaampi kuin aikaisemmin. Mistä se tunne oikein tuli? Tai mistä se ylipäätään johtui?

   Naruto yritti epätoivoisesti etsiä vastauksia, mutta Kiban huulten lämmin kosketus sumensi hänen ajattelunsa. Mitä Kiba oikein touhusi? Ei tämä ollut hänen tapaistaan. Naruto tiesi, että hänen olisi pitänyt tyrkätä Kiba päältään, pyytää tältä selitys. Mutta niin Naruto ei tehnyt. Sen sijaan hän tajusi yhtäkkiä, että oli kiertänyt käsivartensa Kiban kaulalle ja vetänyt itsensä lähemmäksi poikaa.

   Hän yritti käsittää, miksi oli tehnyt niin, mutta jostain syystä hänestä alkoi tuntua, ettei sillä olisi sillä hetkellä suurtakaan merkitystä. Sen sijaan Naruto työnsi omia huuliaan lujempaa Kiban huulia vasten, kiertäen kätensä lujemmin pojan ympärille.

   Kiba liikutti suutaan Naruton otsalle ja suuteli sitä kevyesti. Sitten hän tarttui kevyesti Naruton käsiin, irrottaen ne kaulaltaan. Naruto tunsi kuinka häneen iski suunnaton hätäännys. Hän ei tiennyt mistä se johtui, mutta toisaalta hänestä tuntui, ettei hän sinä päivänä tiennyt oikein mistään mitään.

   “Meidän on paras mennä,” Kiba sanoi Narutolle virnistäen. “Tsunadehan odotti meitä.”

-----------