”Katsoin silmiisi pitkään, upposin niihin. En voinut enää lakata ajattelemasta sinua”. Tentenin ajatuksissa pyörivät vain nuo samaiset, ihanat sanat. Ei hänkään voinut lakata ajattelemasta poikaa, jolle oli sydämensä menettänyt. ”En ole tällainen normaalisti”, tyttö ajatteli. Mutta ei hän ennen ollu ihastunut keneenkään niin palavasti..

Siitä oli aikaa, kun tyttö oli ollut Nejin kanssa. Mutta sekin oli päättynyt, kuten kaikki aikanaan. Tenten halusi tämän olevan erilaista. Hän ei halunnut, että tämäkin päättyisi, ei nyt, kun hän oli vihdoinkin päässyt yli toisesta.

”Kankurou, rakastan sinua. Ymmärräthän sen? En vain voi lakata ajattelemasta sinua. Kai tämä oikeasti on aitoa? Ethän näyttele? Sitä en kestäisi.. Älä ole kanssani, jos et pidä minusta.. Tuhoat vain tämän onnen tunteen.. Ole niin kiltti. Tenten.” tyttö kirjoitti paperille nuo sanat, jotka halusi pojan kuulevan. Yksinäinen kyynel vierähti Tentenin poskelle. Hän halusi, että poika lukisi kirjeen, ja tajuaisi sanat. Hän ei todellakaan kestäisi sitä. Ei väliä miten, hän vain halusi kuulla uudestaan ne maagiset sanat, ”Rakastan sinua”.

”Tietysti rakastan sinua, en voisi ikinä pettää sinua, voisitko sinä minua? Tiedän ettet voisi, haluan uskoa niin. Luotan sinuun täydellisesti, vaikka ei tarvitsisi. Sillä pidän sinusta kovasti, Tenten. En halua menettää sinua”. Kirje oli siis mennyt perille. Tyttö hymyili hieman lukiessaan nuo sanat. ”Rakastan sinua”. Tietysti hänen ei pitäisi kiintyä niin paljon, mutta enää hän ei siihen voinut vaikuttaa, hän oli jo rakastunut.

”Tenten, todellako? Pidätkö Kankurousta? Oikeasti?” Neji oli kysynyt. Tyttö ei edes ollut vastannut. Hän oli tärissyt vihasta. Ei kukaan voinut olla noin tunteeton! Hän ei voinut käsittää poikaa, vastahan he olivat eronneet! Silti, nuo sanat olivat tikareita, jotka oli työnnetty hänen sydämensä läpi. Tyttö ei kestänyt sitä, se oli jo liikaa..

”En kestä tätä, en vain kestä. En voi nähdä enää ketään, muuten murrun täysin. En halua kuulla satuttavia sanoja, jokainen sana satuttaisi minua vain enemmän. Haluan olla yksin. En unohda sinua, Kankaurou, koska rakastan sinua. Silti, ajatukseni pyörivät liian paljon Nejissä, uskon että ymmärrät. Tenten.” Nuo sanat tyttö kirjoitti paperille ennen lähtöään. Kaikki oli tullut liian äkkiä, eikä hän kestänyt nähdä ketään. Hän halusi vain paeta todellisuutta. Tyttö tiesi sen, mutta ei silti voinut jäädä. Hänen piti lähteä.

”Tenten, miksi? Miksi lähdet? Vastahan tapasimme. Yritän ymmärtää, en vain tajua. Murskaat samalla sydämeni, mutta kai sinulla on hyvä syy. Rakastat siis vielä Nejiä? Hyvä on. Tajusin ainakin sen. Et näe minua enää, minäkin lähden. En voi enää odottaa. Silti, rakastan sinua aina. Kankurou”. Nuo sanat tyttö luki ennen lähtemistään. Kyyneleet virtasivat poskilla. Kaikki olivat ymmärtäneet väärin. Silti, hänen oli pakko lähteä. Kukaan ei tiennyt miksi, silti. Hän tiesi että nämä olivat hyvästit. Kaikki olisi taas ohi.