Edellinen osa - Luku yksi, jossa Naruto kohtaa oudon rohtokauppiaan


*****


Luku kaksi
jossa kutitetaan nukkuvaa kettua


”Muodon, totuuden ja perusteen?”

Kunpa Naruto ei olisi koskaan päästänyt tuota ukkelia sisään. Ensin hän oli jumissa betonisaavissa ja nyt hän sai kuulla jotain siansaksaa. Muoto, totuus, peruste? Miksi miekka tai miekkamies sellaisia tarvitsisi?

”Muoto”, alkoi sitten rohtokauppias selittää. ”Se, miten mononoke ilmenee ruumiillisesti. Totuus. Mikä on mononoken ruumiillisen olemuksen tila. Peruste. Mikä on mononoken mielen tila. Ne selvitettyäni voin vetää miekkani esiin tästä huotrasta ja tuhota mononoken.”

”Hei, haloo!” Naruto kivahti. ”Mistä edes tiedät, onko Kyuubi ylipäätään mikään mono tai saapas? Se on hervottoman iso ysihäntäinen hirviökettu, joo, mutta silti!”

”Mitä sopivin määritelmä kitsunelle”, sanoi rohtokauppias. ”Olen miltei löytänyt jo muodon. Mutta minun täytyy katsoa kitsunea lähemmin, jotta löytäisin sen oikeasti. Myös totuus ja peruste on löydettävä.”

”Kiaah…!! Päästä minut irti ja sassiin! Heti!!” Naruto ei pitänyt tilanteesta ollenkaan. Olla nyt jumissa pesusoikossa ja joutua jonkin sekavia solkkaavan miekkahemmon viipaloimaksi!

”Valitan, mutta kitsune ei poistu enää tästä huoneesta. Ole kärsivällinen.”

Rohtokauppias kohotti kätensä. Yllättäen se ei kuitenkaan ollut se käsi, jossa miekka oli, vaan vapaa, oikea käsi. Mies kohotti kätensä eteensä, kämmen avattuna, kuin Juukenia käyttävä Hyuuga. Ja sitten käsi kääntyi, selkä kohti Narutoa. Sen takaa ilmaantui esiin valkea, ison pelikortin kokoinen pahvinpala. Rohtokauppias siirsi peukaloaan, ja kortti levisi useiden korttien viuhkaksi.

”Sinetöin sen tien nyt, nuori mies.”

Ja sitten hän heitti kortit ilmaan kuin parven shurikeneja. Kortteja oli vielä enemmän kuin niitä oli näyttänyt olevan: kymmeniä, satoja, tuhansia. Slap, slap, slap, slapslapslap…! Ne lätkähtivät kiinni kaikkiin huoneen seiniin, kattoon ja lattiaan tasaisin välein kuin tarrapalat. Niihin ilmaantui hetkeksi tiheää kirjoitusta, joka sitten hävisi pyörteenä paperin sisään… ja tilalle ilmaantui kuva kiemuraisista merkeistä ja silmästä. Silmäkuvio toistui myös miehen vaatteiden hihoissa ja helmassa sekä laatikoston kyljessä. Merkit muuttuivat punaisiksi kuin kytevät hiilet.

”Hei, hei hei!” Naruto parahti. ”Mitä himskuttia tämä on?”

Rohtokauppias ei vastannut, vaan hän pyöräytti käsivarsiaan kaarevasti ympäri kuin olisi kääntänyt valtavaa kärrynpyörää käsissään. Samassa ne kohdat seinistä, jotka vielä näkyivät tarralappujen alta, muuttuivat mustiksi kuin tähdetön avaruus. Vain laput ja niiden karseat kuviot tuntuivat enää heijastavan valoa. Tuntui kuin Naruto ja rohtokauppias olisivat olleet sisällä mustien seinien ja kummien lappujen muodostamassa laatikossa seuranaan rohtokauppiaan kummat tavarat ja Naruton huonekalut.

Huone kallistui. Painopiste muuttui.

”Iiiiaaaaaah…!!” Tonk! ”Ungh!”

Rohtokauppias pysyi kiinni lattiassa kuin kärpänen samalla kun Naruto oli paiskautunut seinää kohti pesusoikkoineen päivineen.

”Tule, tule, tule”, rohtokauppias sanoi mairealla äänellä. ”Tule, tule, tule…” Hän kutsui Kyuubia, tai ainakin niin Naruto arveli. ”Tule, tule, tule…”

…tule, tule, tule… tule, tule, tule…

Sanat heijastelivat ympäri huonetta. Monistuivat. Vahvistuivat. Ne tuntuivat räjäyttävän Naruton korvat.

…tule, tule, tule…

”Lakkaa kutsumasta!” Naruto kivahti täyteen ääneen. Hänen korvissaan alkoi jo soida. ”Mitä sinä kutsut?… Lopeta! Lopeta!!” Miksi nuo äänet saattoivat sattua noin paljon? Ihan kuin rohtokauppias pistelisi häntä neuloilla! Se sattui, se ärsytti! Kuin pistämistä keihäällä ahteriin! Sattuu… ottaa päähän… sattuu… ärsyttää… sattuu… raivostuttaa…

Ja sitten…

Minä en ole mikään sylikoira, sinä alimittainen röyhkimys!

Naruto sävähti ja silmäisi taakseen. Hän näki tutun suun – tutut kalterit – tutut silmät. Hän oli tutussa salissa, erään tietyn pedon vankilassa…

Ja kenet kummassa sinä tällä kertaa tungit tänne, pentu?

Kyuubi katsoi raivokkaana häkin läpi – rohtokauppiasta. Miten mies oikein oli tupsahtanut mukaan? Ja miksi Naruto oli äkkiä päätynyt huoneestaan taas tänne?!

Rohtokauppias nosti katseensa demonikettuun. ”Tässä siis on sen muoto”, hän lausui miekka huotrineen yhä edessään. Klik. Jostain kuului kilahtava ääni, kuin kahta kovaa puupalikkaa olisi napautettu yhteen. Jonkinlainen äänimerkki?

Kuka olet ja mitä julkeat tehdä täällä? Kyuubi murisi. Naruto olisi niin kovasti halunnut livahtaa pois paikalta.

”Erikoislaatuista, että mononoke asettuu sellaiseen olentoon, joka ei ole näennäisesti sen synnyn kanssa missään tekemisessä”, rohtokauppias lausui. ”Siteet sinun ja isäntäruumiisi välillä ovat heppoiset. Olet kopissa, et sulautuneena, ainakaan kokonaan.”

Mononoke… jaahas… Kyuubi naurahti kolkkona. Mononoke! Mononoke! Ah ah, taidanpa tunnistaa sinut. Rohtokauppias. Mononokejen metsästäjä. Vanha, vanha tuttu.

Rohtokauppiaan mummomaisuus vahvistui jostain syystä entisestään Naruton silmissä.

”Kenties, kitsune-san”, vastasi rohtokauppias. ”Mutta kolmannes lopustasi on jo käsillä. Tunnen muotosi. Tarvitsen enää totuutesi ja perusteesi.”

Tyyppi todella aikoo tappaa Kyuubin, Naruto ajatteli tällä välin kylmät hikipisarat selässään. Mutta pullisteleeko heppu vain vai onko hänellä… oikeasti jytyä? Klunk… kuka tuo tyyppi oikeasti on?

Kyuubi naurahti sähähtäen. Ah ah! Totuus? Peruste? Olen vanhempi kuin sinä, nulikka, vaikka sinäkin aika ikivihreä tunnut olevan. Mutta ei sovi, ei sovi. Et kykene kaivamaan menneitäni niin paljon, että saisit ne selville!

”Ooo, niinkö?” kysyi rohtokauppias. ”Kaikkea ei sovi arvioida iän perusteella. Pilaantuvia lääkkeitä tosin ehkä.”

Sama se… mutta mutta. Kyuubin ääni alkoi yllättäen tavoitella ilkikurisen lempeää sävyä. Sinähän kutsuit minua? Mikset astu lähemmäs? Jos kutsutaan, tullaan paikalle, jos asianomainen ei itse pääse lähemmäs…

Rohtokauppias katseli kettua viistoilla, sinisillä silmillään. Mutta sitten… sitten… mitä kummaa hän sekoili? Hetkinen! Mieshän todella lähestyi Kyuubin vankilan kaltereita! ”Hei!” Naruto huudahti, mutta tuntui, kuin hänen suunsa eteen olisi aseteltu kookas tyyny, joka tukahdutti hänen äänensä. ”Mitä sinä sekoat? AIOTKO PÄÄSTÄ NIRRISTÄSI?!” Mutta rohtokauppias oli astunut jo sisään Kyuubin kaltereista. Naruton silmät levisivät. Oliko tuo mies aivan hullu? Mikään ei estänyt Kyuubia raapimasta palasiksi sitä, mitä oli päätynyt sen häkin sisälle! Kyuubi oli yrittänyt kerran viipaloida jopa Naruton itsensäkin!

Boulp, bolp bolp bolp…

Tuo kuplinnan Naruto tunnisti. Se oli Kyuubin kiehuvan tulista chakraa. Sitä ryöppysi kohti rohtokauppiasta!

Outoa. Taas tuo kauppiaan kissamainen hymy.

Kauppias nosti äkkiä miekkansa huotrineen ylös, pystyasennossa. Jonkinlainen aura tuntui leimahtavan sen ympärille. Ja huotraan osuessaan Kyuubin chakravirta halkesi kahdeksi pienemmäksi virraksi, jotka ohittivat rohtokauppiaan vahingoittamatta tätä. Kalpa oli kuin laivan keula. Näytti kuitenkin siltä, että rohtokauppias tarvitsi kaiken lihas- ja tahdonvoimansa vastustaakseen Kyuubin chakra-aaltoa.

Hyökyaalto onneksi lakkasi pian.

Kappas kepposta. Harvinaisen sitkeä itikka. Ketun äänessä kuitenkin väreili kiusaantunut huoli. Se ei näemmä ollut tottunut siihen, että joku saattoi vastustaa sen massiivista chakramäärää kärähtämättä.

Rohtokauppias katsoi tiiviisti viistoilla sinisilmillään Kyuubin hirviömäisiä punasilmiä. ”Vastustelusi ei ole suurin ongelmani. Suurempi ongelma on oikeastaan se, ettei näillä seuduin ole ketään, joka tuntisi taustaasi – tein tutkimusta lähikylissä. Edes isäntäruumiisi ei tiedä, mistä olet alun alkaen syntynyt. Siispä: minun täytyy kysyä asiaa sinulta, kitsune-san.”

Kyuubi repesi pilkallisen räkättävään nauruun, joka kuulosti paljon kimeämmältä kuin sen tavallinen, möreä ääni. Kuvitteletko tosissasi minun luovuttavan tuosta vain sinulle aseita, ääliö?

”En kuvitellut.”

No mitä sitten isottelet?

”Sanonta kuuluu: Jos jokin ei hoidu vähällä, se hoituu paljolla. Ja toinen sanonta: Heikoin koira räksyttää kovimmin.”

Naruto vetäisi henkeä. Kuka kummassa uskalsi uhmata Kyuubia noin ilman kaltereita välissä? Kuka?! Yrittikö mies itsemurhaa? ”Painu pois sieltä ja sassiin!” hän kiljahti.

Liian myöhäistä. Kyuubilla pimahti jo. Vai että heikoin koira!! Tuota en sulata, sintti!

Saman tien ne valtavat kynnet, jotka olivat kerran yrittäneet liiskata Naruton alleen, välähtivät ja singahtivat rohtokauppiasta kohti. Naruto ei tiennyt, oliko rohtokauppias ninja vai ei, mutta joka tapauksessa miekkonen onnistui vain niukin naukin pinkaisemaan pois murskaavan käpälän alta. No, rohtokauppiaan tuntien hänen ei tarvinnut edes olla ninja kyetäkseen tuohon.

Kruwooosh!

Kyuubin käpälä iskeytyi kiveen, tai ainakin siihen Naruton alitajuntaiseen materiaan, josta ketun selli muodostui. Rutinasta päätellen jotain meni myös hajalle.


*****


Täältä seuraavaan eli kolmanteen eli viimeiseen lukuun.