Edellinen osa - Luku kaksi, jossa kutitetaan nukkuvaa kettua


*****


Luku kolme
jossa selviää rohtokauppiaan työn tulos


”Lopeta tuo!” Naruto huusi valkeaksi kalvenneena. ”Katso vähän mitä teet!”

Naruto ei sillä hetkellä muistanut, milloin häntä oli viimeksi pelottanut niin paljon. Taistelu. Taistelu kirjaimellisesti hänen sisimmässään. Ja nyt hän itse ei ollut edes taistelemassa: vain Kyuubi ja rohtokauppias vaihtoivat chakrahyökyä ja miekaniskua. Kauppias ei tosin vetänyt miekkaansa esille, tai oikeastaan ei saanut vedettyä sitä esille. Hän kuitenkin näytti olevan taitava torjumaan iskuja jopa huotritetulla aseella. Naruto ei jostain syystä uskonut, että rohtokauppias käytti chakraa voimanaan, mutta jos tämä olisi käyttänyt, jopa Naruton kaltainen maallikko olisi voinut tuntea sen pistelyn ihossaan. Nyt oli vain Kyuubin chakraa, jonka poltteeseen Naruto oli jo turtunut viisitoistavuotisen elämänsä aikana.

Kloung! Kong! Hummmmm…! Kling, klaung, kong!

Suuri kettu ja pieni mies. Demoni vastaan demoninmetsästäjä. Pahuus vastaan hyvyys… Hyvyyskö? Tämä sotkuhan oli vaarassa viedä Naruton hengen! Jos Kyuubi poistuisi Narutosta, niin… niin…! Ja mitä kummassa Naruto voisi tehdä? Pompata Kyuubin häkkiin ja antaa sen repiä Naruton alitajuntaisen ilmentymän, joka saattoi olla jopa Naruton sielu?

”Lopeta heti, rohtoheppu!” Naruto kivahti taas, vaan rohtokauppias ei tainnut kuulla mitään taistonsa tiimellyksistä. Mitä helkuttia minä teen, poika mietti samalla epätoivoisena. Eikö tuo mies piittaa siitä, että minulta lähtee henki! ”LOPETA HETI!”

Yllättäen rohtokauppias, joka oli loikahtanut hyvän matkan päähän raivosta kiehuvasta Kyuubista, käänsi kissahymyisen katseensa kohti Narutoa.

”Ooya, et siis halua seurata, mitä tulevaisuutesi tuo tullessaan”, hän kysyi. ”Et halua tietää kitsunen totuutta ja perustetta?”

”Tahdon vain sinut pois alitajunnastani, senkin kissamummo!” Naruto kivahti takaisin. Sadattelunimiäkin putkahteli ties mistä. ”Sinulla ei ole oikeutta mennä toisten aivoihin ilman lupaa!”

”Et siis tahdo seurata taistoa – ” Rohtokauppias loikkasi tässä kohtaa pois Kyuubin tulisen hännän tieltä. ” – vaan lähteä pois.”

”En minä niin sanonut!!”

Mutta rohtokauppias ei taaskaan kuunnellut. Hän kohotti pahaenteisesti toisen kämmenensä, jolla oli tiukasti taiteltu paperinpala. Palanen levisi liiankin tutun näköiseksi kortiksi, ja sitten kauppias nakkasi läpyskän kalterien läpi kohti Narutoa… hetkinen, ei se ollut pelkkä yksi kortti. Se oli suuri, haitarimainen paperinpala, joka muodostui lukuisista kortin kokoisista taitteista!

Fläpfläpfläpfläpäti…! ”Mfffth!”

Ja mitäkö paperihaitari teki? Se kietoutui tiiviisti Naruton ympärille kuin kuristajakäärme, ei, kuin käärepaperi. Se peitti Naruton suun ensimmäisenä, ja sitten se kietoi pojan tiukkaan pakettiin, jonka alta hän ei nähnyt eikä tuntenut mitään…

”Mfffth! MFFFFFTH!!”

Uuu, luit ajatukseni, Kyuubi sanoi maireasti. Pentu pitikin liikaa ääntä. Vastineeksi tapan sinut lähes kivut…mas… ja… tä paits… Paperihaitari tukki tuota pikaa myös Naruton korvat ja esti häntä kuulemasta kunnolla Kyuubin viimeisimpiä sanoja.

Henkikään ei kulkenut… Pyörrytti… happea, happea… missä sitä oli kun sitä tarvittaisiin…? Happea… mitä tahansa tai vaikka kaikki edes pienestä henkäyksestä! …pimenee…

Naruto tunsi maailman kaatuvan juuri ennen kuin hänestä ei ollut enää havaitsemaan mitään. Nyt Naruto ei varsinkaan voisi tehdä mitään. Rohtokauppais ja Kyuubi mellastaisivat hänen sisimmässään niin kauan kunnes toinen olisi mennyttä. Ja ties missä kunnossa hänen mielensä olisi sen hurjan taiston jälkeen.

Viimeisenä ajatuksena ennen pimeyteen vajoamistaan Naruto ehti tuntea sielujen sympatiaa rikki raadeltuja taistelukenttiä kohtaan.


***

.
.
.
.
.
.

Twiit twiit… titityy, tityy… tsirp! Titititityy…

”Ummmhh…?”

Naruto avasi silmänsä.

Tuttu huone. Se oli Naruton oma tuttu turvallinen asuinsija. Sama puu varjostamassa ikkunaa, samat tuolit, sama sänky… Huone kylpi auringon keltavalkeassa, puhtaassa valossa, ja se näytti kaikki ilmassa tanssivat pölyhiukkaset. Siivota ehkä pitäisi. Naruto räpsäytteli harvakseltaan silmiään. Häntä nukutti niin kovasti. Oi, olisipa tänään lauantai tai sunnuntai, niin saisi nukkua pitkään ilman että joku hermostuisi.

Mutta mitähän kello mahtoi olla? Naruto kurotti kättään poimiakseen herätyskellon ja vilkaistaakseen sitä…

Äkkiä hän tunsi sormissaan jotain, mitä ei olisi pitänyt olla hänen pöydällään. Jotain kankaista. Silkkistä. Sileää.

”Uhm… huh? Uaaaak!”

”Maah, heräsit siis.”

Naruto oli lentää seinälle julisteittensa seuraksi. ”Rohtoheppu!”

Rohtokauppias istui polvillaan Naruton työpöydällä vierellään suuri lääkelaatikostonsa. Hänen kasvoillaan oli taas se ilme, joka näytti äkkiä katsoen hymyltä muttei oikeastaan ollutkaan sitä. Naruto itsekin huomasi vasta tässä vaiheessa, ettei hänen – Naruton – yllä ollut mitään pyjamaa tai vastaavaa, vaan aivan tavallinen päiväasu. Mitä olikaan tapahtunut?

Menneet tapahtumat syöksähtähtivät Naruton mieleen. Rohtokauppias! Kyuubi! Kortit! Taistelu! Kyuubin eliminointi…!

Pojan silmät laajenivat, suu avautui, ja kuului karjaisu: ”Mitä oikein puuhasit sisässäni? Vastaa! Häh?! Ja hetkinen, minne oikein kuvittelet saapastelevasi?” Rohtokauppias oli näet hypähtänyt alas pöydältä ja suunnistanut kohti ovea. Naruto hyppäsi miekkosen eteen. ”Meillä on tilit vielä tasaamatta, senkin mummoasuinen kuikelo!” Naruto raivostui entisestään huomatessaan, että rohtokauppias vain hymähti. ”Mitä oikein teit siellä? Anna tulla!”

”Mitäkö tein sisässäsi?” rohtokauppias toisti kysymyksen. ”Minäkö? Etsin muotoa, totuutta ja perustetta, ja löysin ne kaikki.”

Naruton raivon puna muuttui kauhun valkeaksi.

”Ta… tapoitko sinä sitten Kyuubin? Himpura… olenko minä kuollut?” Poika kokeili äkkiä nipistää itseään. Se tuntui. Ehkä hän oli kuin olikin hengissä. Vai toimiko nipistäminen myös tuonpuoleisessa?

Rohtokauppias hymyili yllättäen. ”Et ole kuollut, kuten ei se kitsunekaan.”

”Häh?”

”Muoto, totuus ja peruste eivät olleet ainoita asioita joita löysin”, rohtokauppias sanoi. ”Löysin myös vastaperusteen. On myös peruste sille, miksi kitsune saa olla olemassa ja elää sisälläsi. Sillä on tarkoitus.”

Naruto putosi kärryiltä. ”Ja mikä se tarkoitus on?”

Taas rohtokauppias hymähti. ”Se selviää sinulle aikanaan.” Tämän jälkeen hän katosi ovesta ulos.

”Hei…!! Odota! Kerro minulle! Rohtoheppu, hei!” Naruto sinkaisi ovelle ja syöksi katsettaan ympäri käytävää. Oli kuitenkin liian myöhäistä: rohtokauppias oli tiessään. Miten…?

Mutta samassa Naruto huomasi erään toisen asian. Asia varmistui entisestään, kun hän istuutui lattialle ja nosti jalkansa tarkasteltavaksi. Hänen jalkapohjansa olivat nyt taas terveet, sileät ja ehjät. Ei haavauman haavaumaa, ei turvotusta, ei kipua, ei pakotusta. Kuin hän olisi syntynyt niillä jaloilla ja pidellyt niitä pumpulissa.

”Voi pojat… Heppu siis on oikeasti rohtokauppias.”

Naruto pongahti ylös ja vilisti paljain jaloin pitkin käytävää – ovesta – pihalta – ulos kadulle. ”Yattaa! Tämän pojan jalkoja ei enää pysäytä mikään!!”


***


Sinitakkinen, liilahuivinen ja punamaalattu mies nojasi vasten kujan seinää pitkää siroa piippua poltellen. Hän hymähti ohi juoksevan kultatukkaisen pojan ilonkiljahduksille. Miten yksinkertaista ja aitoa riemua tuo parantumisen riemu. Tuo juoksu paljain jaloin soralla raapisi tosin hänen jalkansa uudelleen.

Tämä oli ollut ensimmäinen kerta koskaan, kun rohtokauppias oli koskaan päästänyt tuhottavaksi valmista mononokea pääsemään hyppysistään. Mutta nyt hänellä oli syy sille. Tämän Mononoken kukistumisen aika ei olisi nyt – vielä.

Ja miksikö ei ollut?


***


”Sitä säilääsi et kohota.”

Rohtokauppias säpsähti katsomaan taakseen. Koskaan, koskaan kukaan ei ollut tullut keskeyttämään häntä kesken mononoken puhdistuksen. Mutta nyt näemmä tuli. Se voima oli kyllin mahtava pitämään aloillaan jopa rohtokauppiaan miekkaa… asetta, joka oli katkaisemaisillaan ketun ja kultatukkaisen pojan välisen napanuoran. Miekka oli juuri päässyt ulos huotrastaan, kun piinallisen taiston jälkeen kitsunen totuus ja peruste olivat paljastuneet. Tähän vaadittiin enemmän kuin pelkkä huotranheilutus. Se oli enemmänkin mielten ja sanasodan mittelö

Joka tapauksessa, outo, vaaleahiuksinen aikuinen mies oli tullut pysäyttämään kalvan. Rohtokauppias ei ollut koskaan kohdannut urallaan mitään vastaavaa. Se, että jonkin ihmisen sisällä oli toisen ihmisen sielu, ei ollut kummastuttavaa, mutta se, mihin tämä sielu kykeni… Mies, jonka hiukset olivat yhtä kultaiset kuin sillä äänekkäällä pojalla, huitaisi pelkällä kämmensyrjällään sivuun rohtokauppiaan tuliteräisen miekan. Ja tuota pikaa hän siirsikin rohtokauppiaan pois hurjistuneen repolaisen sellistä.

”Ooo?” rohtokauppias kysyi. ”Jopas on tällä pojalla sieluja sisimmässään.”

”Pakko se on myöntää”, vastasi tuo vieras mies, jonka valkean takin helmassa loimusivat punaiset liekit ja jonka silmien taivaansininen sävy oli tuttu. ”Mutta en voinut muutakaan kyläni pelastamiseksi. Toimin tätä nykyä eräänlaisena takalukkona, jottei Kyuubi pakene Narutosta. Jos vaara on tulossa, pysäytän heidät.”

”Maah. Kiintoisaa.”

”Minulla on syyni, miksei Kyuubia voi erottaa vielä Narutosta”, sanoi vaaleahiuksinen mies. Rohtokauppiasta kummastutti nähdä hengen hymyilevän noin rehellistä ja aitoa hymyä. ”Kaaoksen aika ei ole ohi, ja toisin kuin ehkä ajattelet, kaaosta eivät aiheuta vain mononoket. Itse asiassa ne ovat vain kaaoksen sivutuote. Tiedän itsekin hyvin, että mononoket syntyvät ihmisten pahoista tunteista: kun pahoja tunteita on, on mononokejakin. Parempi mieluummin tuhota nämä tunteet ja siten samalla mononokejen synnyinkehdot. Haluan, että Naruto voi hyödyntää Kyuubin voimia katkaistakseen ninjamaailmaa kuristavat vihan kehät. Kenties siten voidaan estää monen muun mononoken synty.”

”Miten jaloja ajatuksia”, rohtokauppias sanoi, muttei ollut oikeasti erityisen mielissään. Hän oli varsin huono häviäjä, kun hän kerran oli jo tottunut voittamaan kohtaamansa mononoket tavalla tai toisella.

”Kiitos vain”, vastasi vaalea mies. ”Uskon sinun ajattelevan, ettei hirviöketun voimia voi käyttää hyvään. Huomautan sinulle kuitenkin, että et tunne poikaani.”

Nyt rohtokauppias oli aidosti ymmällään. Se oli kovin harvinaista. ”Poikaasi?”

”Narutoa. Tätä nuorukaista, jonka sisältä olit aikeissa tuhota Kyuubin.”

Rohtokauppiaan toinen kynityistä kulmakarvoista kohosi. ”Ooo?”

”Olen tarkastellut häntä vuosia”, jatkoi vaalea mies, ”ja hän on hyvyyden ihme. Hänellä on voima muuttaa ihmisiä ja pysyä silti tahrattomana… no siis, pääosin tahrattomana.” Ystävällistä naurua. ”Hän on perinyt senseiltäni hieman likaisempia piirteitä. Asiaan. Tämä Naruton uskomaton ominaisuus on vankistanut päätöstäni entisestään. Tai enhän minä Naruton niistä piirteistä vielä tiennyt, kun suljin Kyuubin häneen… mutta en voinut uskoa muutakaan minun ja Kushinan lapsesta.”

Rohtokauppias kohotti katseensa kitsunen kalterien ylälaitaan, joka oli kaukana, kaukana hänen yläpuolellaan. Hän nyökkäsi. ”Todellakin. Kitsunen vaikutusta lukuun ottamatta en ole koskaan kohdannut näin puhdasta sielua.”

Lieskatakkinen mies hymyili ylpeänä.


***


Kitsunen hetki ei ollut vielä käsillä. Käyttäköön tämä Naruto ensin sitä yrittääkseen suistaa maailman takaisin raiteilleen. Vasta sitten rohtokauppias voisi auttaa pojakloppia pääsemään repolaisesta eroon, sanoi tämä vaalea mies – Minato – mitä tahansa. Minaton ylpeys ei ollut vain hölmöä isällistä ylimielisyyttä, vaan siinä oli perusteita kerrakseen.

Rohtokauppias hymähti, nosti lääkelaatikostonsa takaisin selkäänsä ja suunnisti takaisin Konohan portteja kohti.


*****


Da end.


***


Loppuhöpinää:

Jeah, pitkähkö ficci oli, mutta en ole hyvä keksimään lyhyttä tavaraa. Tosin olisi tämä pidempikin voinut olla: jätin pois kuvauksen siitä, mitä rohtokauppias tarkalleen puuhaili Naruton nupissa. Minulla oli siihen syy: halusin tiivistää tarinaa, ja sitä paitsi en ollut varma, saisinko rohtokauppiaan totuuden ja perusteen etsinnästä niin mystistä kuin mitä se on Mononokessa. En ollut edes ihanihanihan satavarma, mitä totuus ja peruste/syy ovat rautalangasta väännettynä Mononokessa. Aivot löivät tyhjää. Tosin jos keksin jotain hyvää, voin lisätä sen tarinaan :)