Viimein tämä luku on valmis. Tuntuu kuin olisin väsännyt tätäkin ikuisuuden. Ensiviikolla on onneksi loma, joten ehkä saan silloin jotain aikaiseksi. Uusia kirjoitusprojekteja tuntuu olevan ihan liikaa jonossa, kun tuo ficci-kisakin pyörähti käyntiin :/


Luku 4

Chouji katsoi rakennuksen seinällä olevaa kelloa. Hän oli kierrellyt ympäriinsä etsimässä toisia jo kaksi tuntia. Ruoka-aika alkoi olla jo pahasti käsillä ja hänen mahansa murisi äänekkäästi. Välillä tuli vastaan ihmisiä syömässä monenlaisia herkkuja, mutta ainuttakaan kojua ei näkynyt missään. Chouji oli kierrellyt sisälläkin, muttei ollut nähnyt ainuttakaan keittiötä.

Nälkä alkoi käydä koko ajan yhä sietämättömämmäksi, joten Choujin oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni. Hän pysäytti erään punaiseen pukuun pukeutuneen pojan, jolla oli runsaat valkoiset hiukset ja koirankorvat. “Anteeksi, mutta onko tässä lähellä jotain paikkaa missä voi syödä jotain?” Chouji kysyi varovasti. Näistä oudoista tyypeistä ei koskaan tiennyt.
“Totta kai on.” Punapukuinen poika sanoi hypistellen kaulakoruaan. “Kun menet noista pääovista vasemmanpuoleiseen käytävään ja kävelet sen päähän. Siellä on kahvio, josta voi ostaa kaikenlaista syötävää. Sinne johtaa myös toinen ovi ulkoa, mutta se on talon toisella laidalla ja kiertämiseen menee aikaa.”
“Kiitos paljon.” Chouji sanoi kiitollisena ja suuntasi kulkunsa pojan opastamaan suuntaan. Viimein hän saisi syötävää.

Chouji juoksi koko matkan niin lujaa kuin ihmisvilinän keskellä pääsi. Päästyään kahvioon herkulliset tuoksut täyttivät hänen aistinsa ja hänen olisi tehnyt mieli itkeä. Viimeinkin ruokaa. Hän käveli kassalle ja tiskin takana seisova nainen hymyili hänelle iloisesti.
“Päivää. Mitä saisi olla?” Nainen kysyi hymyillen.
“Voisin ottaa vaikka aluksi tuollaisen herkullisen näköisen voileivän.” Chouji osoitti eräällä lautasella odottavaa täytettyä patonkia.
“Hyvä on. Se tekee 2 euroa ja 50 senttiä.”
“2 ja 50 mitä?” Chouji oletti kuullensa väärin.
“2 euroa ja 50 senttiä.” Nainen toisti ystävällisesti, muttei ymmärtänyt mitä outoa siinä muka oli.
“Mu-mutta minulla on vain ryoja. Eikö niillä voi ostaa mitään?” Chouji kysyi epätoivoisena.
“Valitan, mutta ainoastaan eurot käyvät.” Nainen pahoitteli. Hän näytti olevan oikeasti pahoillaan, mutta se ei lohduttanut Coujia. Hänen ainoa toiveensa lounaasta oli valunut hukkaan.

Vähän matkan päässä pöydän ääressä istunut Neji huomasi rahavaikeuksissa kamppailevan Choujin ja tajusi tilaisuutensa tulleen. Hän nousi pöydästä ja käveli toisen luokse.
“Eivätkö ryot toimi täällä?” Neji kysyi itkuaan pidättelevältä Choujilta.
“Eivät. Enkä sen takia voi syödä mitään.” Chouji sanoi ja pyyhkäisi silmäkulmaansa ilmestyneen pisaran.
“Hitto. Sitten olemme todella pulassa. Meillä ei ole yösijaa, rahaa tai hajuakaan siitä missä muut ovat.” Neji sanoi katsellen huolestuneesti ikkunasta taivaalle. Onneksi oli vielä päivä, joten toivoa oli yhä.

***

Shikamaru kuljeskeli ympäriinsä puiston laidalla olevalla nurmialueella. Hän ei ollut nähnyt ketään tuttua koko aikana. Tuttuja piirteitä oli tosin näkynyt vähän joka paikassa, mikä ärsytti häntä suunnattomasti. Tiimiläisten etsiminen tuntui ihan liian rasittavalta puuhalta, sillä he saattaisivat olla ihan missä tahansa.

“Hei katsokaa! Tuolla makaa joku Hinata!” Kuului tytön huuto vähän matkan päästä.
“Voi miten suloinen asu. Hän näyttää ihan aidolta.” Sanoi toinen. Shikamaru päätti kävellä lähemmäksi tarkistaakseen asian omin silmin.

Tyttöporukka oli kerääntynyt jonkun maassa makaavan ympärille, joka lähemmällä tarkastelulla paljastui oikeaksi Hinataksi.
“Onko hän pyörtynyt?” Yksi tytöistä sanoi huolestuneesti.
“Näyttää siltä”, sanoi toinen.
“Viedään hänet varjoon.” Shikamaru keskeytti tyttöjen ihmettelyn. “Hän voi saada vaikka auringonpistoksen maatessaan liian kauan auringossa.
Tytöt nyökkäsivät ja auttoivat punastellen Shikamarua, jota pitivät ilmiömäisen aidon näköisenä.

Saatuaan Hinatan puun varjoon, Shikamaru päätti jäädä makoilemaan hänen viereensä. Täytyihän jonkun pitää huolta tajuttomasta tytöstä. Mikäli hänellä kävisi onni, joku löytäisi heidät täältä ja he pääsisivät eteenpäin etsinnöissään.
Kantamisessa auttaneet tytöt jäivät myös vähän matkan päähän seuraamaan tilannetta, kuiskien ja naureskellen keskenään jollekin mitä Shikamaru ei kyennyt kuulemaan.

***

Lee huomasi yllättäen tempautuvansa ihmispaljouteen ja joutuvansa muiden vietäväksi.
“Mitä ihmettä täällä tapahtuu. Minne te kaikki oikein menette?” Lee kysyi hieman hätääntyneenä. Eräs melkein kokomustaan kimonoon pukeutunut poika haroi oransseja hiuksiaan kummastuneena Leen tietämättömyydestä.
“Menemme katsomaan yksilökisaa. Se on tämän aamun huippuhetki.”
“Yksilökisaa?” Lee kysyi jo huomattavasti kiinnostuneempana ja käveli nyt innokkaasti porukan mukana.
“Niin. Siinä kilpaillaan siitä, kenellä on paras asu.” Poika sanoi jännittyneenä. “Viimevuonna siskoni oli kolmas. Saa nähdä olisiko ensimmäinen sija tänä vuonna hänen.”
“Kuulostaa jännittävältä.” Lee sanoi innostuneena ja istui pojan viereen katsomoon.

Heidän paikkansa oli aika lähellä isoa lavaa, joka peitti melkein koko takaseinän. Ympärillä kuului jännittynyttä puheensorinaa ja pussien rapinaa, ihmisten syödessä heidän mukanaan tuomia herkkuja. Lee pani merkille, että katsomossa istui todella monenkirjavaa porukkaa. Joitakin pörröisiä eläimiäkin näkyi. Leen olisi tehnyt mieli mennä katsomaan lähemmin, olivatko heidän lähellään istuvat värikkäät ja pörröiset puput oikeita pupuja vai ihmisiä. Kysyminen saattaisi tosin tässä tapauksessa olla erittäin epäkohteliasta, joten hän päätti jättää sen tekemättä. Sen sijaan hän käänsi katseensa lavalle, jonne oli nyt ilmestynyt olkihattuun ja punaiseen hihattomaan pukeutunut poika.

“Tervetuloa kolmannen Yooseiconin yksilökisaan!” Kuulutti poika mikrofoniin, jonka hän oli tuonut mukanaan. Yleisö taputti villisti käsiään ja joku katsojista vislasi.
“Täällä on tänään paljon erilaisia esiintyjiä, joista osa on ilmoittautunut myös huomiseen ryhmäkisaan. Se on kuitenkin vasta huomenna, joten eiköhän päästetä ensimmäinen ihana esiintyjämme lavalle. Tervetuloa Ritsuka, Lovelessista.” Sanojen myötä yleisö alkoi taputtaa käsiään ja lavalle asteli pojalta näyttävä tyttö, jolla oli mustat hiukset, kissankorvat ja häntä.

Esiintyjiä oli paljon. Kukin erilaiseen asuun pukeutunut asteli nimensä kuultuaan lavalle ja esitti pienen ohjelmanumeron, jonka jälkeen hän keskusteli hetken niitä näitä olkihattuisen pojan kanssa. Ajan kuluessa Leelle paljastui noista ihmisistä monenlaista. Hän kuuli, ettei Edvard niminen blondi lettipääpoika tykännyt siitä, että häntä kutsutaan lyhyeksi. Hän sai myös kuulla, että Ichigo Tokyo mew mew:stä auttoi kahvilan pitämisessä. Tässä vaiheessa hänen vieressään istuva poika tuhahti jotain oman nimensä pilaamisesta. Pojan nimi täytyi siis myös olla Ichigo, mutta Leen mielestä vaaleanpunaiseen ja kissankorviin pukeutunut tyttö oli paljon söpömpi, kuin hänen vieressään istuva mustapukuinen Ichigo.

“Kiitos Ichigo ja onnea kisaan. Monta esiintyjää odottaa vielä esiintymistään, joten kutsukaamme paikalle seuraava kilpailija, joka on Gai-sensei, Narutosta.” Pojan sanat saivat Leen pysähtymään. Narutosta? Mitä ihmettä oli oikein tekeillä? Pian Lee näki hänen rakkaan Gai-senseinsä astelevan lavalle ja alkavan esittää omaa ohjelmanumeroaan. Miten ihmeessä sensei oli päässyt mukaan kilpailuun? Lee ponkaisi ylös tuliltaan ja huusi niin kova kuin jaksoi: “GAI-SENSEI!”

Lavalla seissyt Gai-sensei pysähtyi ja alkoi tähyilemään katsomoa. Lee heilutti käsiään kuin vimmattu. Hänen vieressään istuva poika näytti ärtyneeltä ja pyysi Leetä istumaan paikallaan, mutta Lee ei kuunnellut. Hän oli niin iloinen löytäessään taas Gai-sensein, että kiipesi tuolilleen ja ponkaisi heidän välissään istuvien ihmisten yli suoraan lavalle. Katsomo kohahti ja sekä Gai-sensei että Olkihattupoika näyttivät häkeltyneiltä. Lee riensi halaamaan senseitään ja oli juuri aikeissa alkaa itkeä tämän paitaan, kun kuuli tutun äänen huutavan katsomosta. “Oletko sinä Rock Lee?! Mitä ihmettä sinä oikein touhuat?”

Lee kääntyi katsomaan ja huomasi Kankuron nousseen ylös paikaltaan ja alkavan juosta lavaa kohti. Olkihattuinen poika katsoi vuorollaan heitä kaikkia osaamatta oikein päättää kuinka toimia. Viimein hän kuitenkin teki päätöksensä ja sanoi mikrofoniinsa: “Voisitteko te kaksi mennä takaisin paikallenne vai menettekö mieluummin ulos?”

“Minä voin viedä tämän kuumakalle ulos jäähtymään.” Sanoi Kankuro ja alkoi raahata Leetä kovakouraisesti ovea kohti.
“Et vie minua mihinkään.” Lee kiukutteli ja alkoi laittaa todenteolla vastaan.
“Lopeta hyvän sään aikana. Ei hän ole oikea Gai-sensei.” Kankuro sanoi ähkäisten. Hänen lihaskuntonsa oli huonompi kuin Leen, joten pojan pidätteleminen kävi työstä.
“Eikö?!” Lee kysyi äimistyneenä ja lopetti rimpuilemisen.
“Ei tietenkään. Ei hän muuten näyttäisi noin kauhistuneelta. En usko, että täällä on muitakaan meikäläisiä, koska muuten hekin olisivat tulleet lavalle. Lähdetään ennemmin jonnekin muualle etsimään heitä.”
Lee nyökkäsi Kankurolle ja yhdessä he kävelivät ovesta ulos.

Oven vieressä oli alas kellariin johtavat rappuset ja niitä pitkin kulki ihmisiä alas tasaisena virtana.
“Lähdetäänkö katsomaan mitä tuolla on?” Lee kysyi ja osoitti peukalollaan portaisiin.
Kankuro nyökkäsi myöntävästi, vaikka kuuntelikin alhaalta kuuluvaa musiikkia ja huutoja hieman epäluuloisesti.