Heräsin paskaisena omasta sängystäni, venyttelin hieman ja laahustin jo valmiiksi pahantuulisena suihkuhuoneeseen. Tartuin kylmään hanaan ja avasin sen, annoin viileän veden herätellä itseäni. Aloitin hiuksieni pesun, pörrötin niihin saippuaa. Ulkona oli sumuista ja pimeää. Lunta oli satanut yön aikana runsaasti ja se peitti ikävästi pihaa. Se ei parantanut asiaa yhtään. Joka päivä oli sitä samaa vanhaa paskaa, joka toistui toistumistaan, vittumaista.

Tänään kuitenkin oli luvassa jotakin vieläkin ikävämpää – jouluvalmisteluita. Vihasin joulua koko sydämestäni, se oli turhaa aikaa ja sitä viettivät vain kaikista ärsyttävimmät ihmiset. En älynnyt miksi helvetissä Akatsuki vietti joulua, pahisjärjestö, joka oli täynnä etsintäkuulutettuja rikollisia. Huuhtelin shampoon pois päästäni ja annoin veden vielä valua hetkisen pitkin kroppaani.

Olin nyt saanut itseni jo tarpeeksi hereille, suljin vesihanan ja vedin vihreän pyyhkeen ylleni. Annoin vesipisaroiden valua ylävartaloani pitkin, katsoin itseäni peilistä, irvistin peilikuvalleni. Näytin aivan kävelevältä zombilta, silmieni alla olivat tummat varjot. Otin Jashin-saman kaulaketjun käteeni ja puristin sitä tiukasti. Sain siitä voimaa päivääni.

Viiden minuutin päästä olin saanut itseni jo kuivaksi. Puin päälleni sen tunnetun mustan kaavun, joka herätti pelkoa muissa. Otin pullosta käteeni geeliä ja vedin hiukseni taakse niskaani, niin kuin oli tapanani. Olin melkein valmis. Suoristin vielä korua kaulassani ja vetäisin viikatteeni mukaani.

Kun sain huoneeni oven avattua, ärsyynnyin heti kun näin Tobin riehumassa portaikossa. Se sai minut kiehumaan raivosta, sillä tiesin mitä olisi pian edessä. Kaikki olivat näköjään jo hereillä, mikä oli paska juttu. Pian joutuisin taas sen pervon papparaisen kanssa töihin. Aivan – Pain oli käskenyt meidän kahden lähteä etsimään joulukuusta perämetsästä. Muut koristelivat sillä aikaa tätä ränsistynyttä taloa, joka oli aivan saatanan vanha, ihme ettei se sortunut niskaan.

Tönäisin Tobin portaita alas kun aloin laskeutua tasoja pitkin alakertaan. Räminä täytti koko talon kun oranssinaamioinen mies pyöri eteiseen saakka. En välittänyt metelistä, se oli vain musiikkia korvilleni. Pian kuului pamaus ja kova huuto – Tobi oli tainut kaataa jonkun matkallaan. Tahdoin nähdä tulevan tappelun, joten laskeuduin viimeisetkin portaat ja suuntasin olohuoneeseen, joka oli eteisen ja keittiön välissä. Deidara makasi lattialla tuohtuneena ja heristi toiselle vihaisena nyrkkiään kiroillen.

”Katsoisit vähän eteesi, un! Senkin ääliö! Aina sinun täytyy pilata kaikki senkin mitätön tunari!” blondi valitti, nousi ylös ja alkoi keräämään pudonneita joulukoristeita pahvilaatikkoonsa, joka oli sekin tipahtanut törmäyksessä.

Nauroin tilanteelle itsekseni ja rojahdin sohvalle. Vasta siinä tilanteessa huomasin jonkun toisen istuvan vasemmalla puolellani nojatuolissa lukien sanomalehteä.

”Ilmaannuit sentään paikalle.” mies mörisi ja kääntyi katsomaan minua punavihreillä silmillään.

Nauruni loppui kuin seinään. Kakuzu tarkkaili minua hetken kuin etsien jotain ja nousi lopulta ylös tuolistaan heittäen lehtensä sohvapöydälle. Katsoin häntä ärsyyntyneenä, en tahtoisi lähteä kylmään palelemaan varsinkaan tuon kanssa.

”No, meinaatko nousta siitä röhnöttämästä vai nostanko sinut ylös niskasta?” Kakuzu murahti ilkeästi.

Mulkaisin häntä pahasti ja nousin ylös omin avuin. Että hän osasi olla niin vituttava! Kakuzu käveli ohitseni ulko-ovelle ja jäi odottamaan että tulisin hänen peräänsä. Ristin käteni puuskaan ja laahustin hänen peräänsä mahdollisimman hitaasti viivytellen. Tahdoin ärsyttää häntä lisää, rakastin ärsyttämistä. Se oli huvittavaa nähdä miten toinen reagoi, yleensä Kakuzu kuitenkin tarttui heti ensimmäisenä väkivaltaan – mikä oli vielä kerrassaan hauskempaa.

”Tule jo, helvetin mönkijä.” hän tiuskaisi vihoissaan.

”Siellä on ihan saatanan kylmä, en varmana tule etsimään mitään vitun kuusta SINUN kanssasi, jotta voisin tunkea sen perseeseesi.” ärähdin takaisin.

Tästä hän ei pitäisi, tiesin sen. Vastaan väittäminen ja vittuileminen olivat parasta alaani ja siitä Kakuzu ei tykännyt yhtään. Hänellä alkoi sykkiä verisuoni otsassaan vimmatuun tahtiin. Hän mulkoili minua vieläkin pahemmin, mitä aikaisemmin. Juuri kun olin pakittamassa ovelta lisää taaksepäin, törmäsin johonkin ja lensin selälleni.

”Jumalauta! Et viitsisi yhtään katsoa mihin olet menossa?!” huudahdin ärsyyntyneenä.

Siinä samassa olin hiljaa ja kaduin sanojani, olin törmännyt Painiin, Akatsukien johtajaan. Hän katsoi minua vihaisesti läpitunkevilla silmillään. Että minä niin vihasin kaikkia! Olisin yhtä hyvin voinut lukittautua huoneeseeni loppu viikoksi sen sijaan että olisin valmistelemassa jotakin helvetin joulutunnelmaa.

”Eikös teidän pitänyt mennä etsimään sitä joulukuusta?” Pain kysyi sivuuttaen huutoni.

”Piti, mutta tuo mulkero ei viitsi liikuttaa persettään.” Kakuzu vastasi ja loi minuun ärsyttävän katseen.

Minäkö olin mulkero?! Mikä helvetti hän sitten oli? Enkeli? Ei saatana...

”Hidan, saat luvan lähteä Kakuzun mukaan tai-” hän ei ehtinyt jatkaa lausettaan loppuun kun valitsin jo omat vastaanväittösanani.

”Minä minnekkään lähde! Papparainen saa lähteä itse sinne helvetin metsään, minua ette sinne saa! Siellä on ihan saatanan kylmä ja sinne jäätyy! Vitut jostain joulukuusesta, kuka idiootti edes keksi ne?!”

Pain katsoi minua jäätävästi ja kuin sekunnin murto-osasta, lensin ilman halki Kakuzun jalkojen juureen kiroillen. Perseeseen sattui. Seuraavaksi tunsin käden niskassani, joka raahasi minut ulos. Kakuzu heitti minut kylmään hankeen ja lähti etsimään vajasta kirvestä hakkuuta varten. Nousin ylös hangesta ja lähdin tylsistyneenä toisen perään, en halunnut että Pain polttaisi päreensä pahemmin.

Kävelimme pitkään, varmaankin puoli tuntia ennen kuin saavuimme kuusten ympäröimälle aukealle. Jalat upposivat ikävästi hankeen ja lumi oli jäistä. Palelin. Kakuzu lähti etsimään sopivan kokoista kuusta muiden puiden lomasta. Itse seisoskelin hangessa ja potkin lunta pois ympäriltäni. Hymähdin kun näin Kakuzun etsivän yhä kuusta. Mikä siinä oli niin vaikeaa? Pelkkä kuusi piti hommata! En halunnut jäädä moneksi tunniksi ulos, joten lähdin valittamaan asiasta Kakuzulle.

”Etkö voisi pistää vähän vauhtia tuohon touhuun? Tänne perkele vie jäätyy! Atshiiii!” aivastin vahingossa samalla päin hänen naamaansa.

Katsoin häntä järkyttyneenä. Kakuzu tutkiskeli minua katseellaan, se oli oikeastaan aika pelottavaa. Ei hän yleensä katseellaan minua säikyttänyt, mutta tällä kertaa se oli jotakin muuta kuin vihaa. Aivan kuin hän olisi nauranut hiljaa maskinsa takana minulle. Kohotin kulmiani hänelle. Hän ei tehnyt mitään, toljotti vain tyhmänä.

”Mikä vitun ongelma sulle nyt tuli? Hankkisit jo sen kuusen että päästään täältä muualle!” vaahtosin raivostuneena.

Kakuzu murahti vastaukseksi ja kääntyi etsimään kuusta. Helpotuin – ei enää tuota ahdistavaa katsetta. Kävelin erään yksinäisen kuusen luokse ja jäin nojaamaan sen edustalle runkoa vasten. Saisi pistää vähän vauhtia tuohon touhuun, ei tässä sentään koko päivää ole aikaa rämpiä lumihangessa! Oi Jashin-sama, etkö yhtään viitsisi laittaa tuohon helvetin pappareiseen vauhtia?!

Aikaa kului minuutti, kaksi. Istahdin vihaisena kivelle jossa ei ollut lunta. Odotin yhä, että Kakuzu vihdoin ja viimein ilmestyisi näkyviin kuusen kanssa, mutta mitään ei tapahtunut. Nappasin lumihangesta viikatteen käteeni ja aloin pyöritellä sitä hermostuneena. Pian se irtosi kädestäni ja viilsi syvän haavan vasempaan käteeni. Nautin kivun tunteesta. Tummanpunaiset veriroiskeet lensivät valkoiselle hangelle ja koristivat sitä. Verivana kulki kättäni pitkin ja se teki minulle kotoisan, lämpimän olon. Enää en palellut.

-----------------------------------------------------------------------

Istuin jälleen sohvalla, tällä kertaa syöden Itachin leipomia pipareita. Olivat muuten kyllä hyviä, pakkohan se oli myöntää. Ihme että sellainen hiippari pystyi edes tekemään keittiössä mitään. Kakuzu oli vihdoin ja viimein löytänyt kuusen metsiköstä. Nyt se seisoi olohuoneen nurkassa koristeltuna. Kuusta peittivät tummanpunaiset ja mustat lasipallot, raidalliset karkkitangot ja valkoinen nauha, joka kietoi vihreät havuneulat kauniisti yhteen.

Konan oli huomannut tullessamme haavani ja oli sitonut sen. En kylläkään olisi naisen sääliä huolinut, tai edes hänen huolenpitoaan, mutta hän oli vaatinut saada sitoa sen. Konanin päätä ei saanut juurikaan käännettyä toiseen suuntaan, joten oli aina vain suostuttava hänen ehdotuksiinsa – muutenkin naikkonen oli Painin oikea käsi, mikä oli meidän muiden kannalta paskempi juttu. Hän pystyi kantelemaan meistä jos lystäsi, laittaa meidät kärsimään.

”Kohta lauletaan joululauluja!” Tobi ilmoitti kaikille säteillen.

Vastaväitteitä kuului monia, mutta lopulta kukaan ei enää jaksanut valittaa. Itse livahdin toisten huomaamatta yläkertaan, omaan huoneeseeni. En varmana laulaisi mitään saatanan joululauluja! Jos muutkin tietäisivät, että Akatsukit laulelevat iloisina jouluna niin tämän pahisjärjestön maine kärsisi aivan helvetisti! Se piikkiperse ei tainnut ajatella mitään!

Laahustin sänkyni viereen ja kaaduin siihen. Iskin jalkani kaapin kulmaan ja kaaduin lattialle, kirosin. Aina minulle täytyi käydä kaikki! Jumalauta! Mikä minussa oli niin vitun ongelmaista, että kaikki paska kaatui aina minun niskaani?!

Huokaisten nousin lattialta ylös vihaisena ja istahdin sänkyni reunalle. Siirsin katseeni ikkunaan, ulkona oli alkanut sataa lunta. Mahtavaa – lisää kylmyyttä. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin kun ajattelinkin ulkoilmaa. Miksi talvena täytyi aina olla lunta? Ei siinä oikeastaan edes mitään hyvää ollut...

Ajatukseni katkaisi koputus oveeni. Käänsin päätäni nähdäkseni kuka ovella oli. Eipä olisi tarvinnut edes kysyä – Kakuzuhan se siinä. Mulkvisti, joka rakasti rahojaan.

”Mitä haluat?” kysyin ärtyneeseen sävyyn.

”Meinaatko tulla alakertaan?” Kakuzu kysyi hieman ärsyyntyneenä piikittelystäni.

”En vitussa. Mene sinä vaan tikkikasa laulelemaan niistä tontuista.” vastasin inhottavasti, tahallani.

”...”

Kakuzu sulki oven, mutta tulikin itse huoneeseeni. Hämmennyin hieman, mutta en antanut sen näkyä ulkoisesti. Mikä helvetin oikeus hänellä oli tunkeutua MINUN omaan huoneeseeni?!

”Mitä helvettiä oikein meinaat?! Painu perseeseen siitä!” kivahdin pompaten sängyltäni pystyyn.

Kakuzu ei vastannut mitään. Toljotti taas vain. Ärsyynnyin tuosta katseesta – se oli vastenmielinen, liian lempeä! Peräännyin hieman. Kakuzu käveli tielleni, työntäen minut seinää vasten. Katsoin häntä nyt hieman pelästyneenä. Hän kumartui ylleni ja kuiskasi korvaani.

”Pelottaako? Äskenhän olit vielä niin uhmakas.” henkäys tuntui korvassani ja se sai minussa kylmiä väreitä aikaan.

Koitin perääntyä, paeta, mutta Kakuzu otti tiukasti ranteestani kiinni ja paiskasi minut takaisin seinä vasten.

”Mitä haluat minusta?!” kysyin hieman arkaillen. Hän katsoi minua tarkkailevasti.

”Sinä...” Kakuzu aloitti, mutta ei puhunut enempää. Katsoin häntä kysyvästi.

”Mitä minä?! Jaa olen vittuillut taas liikaa, vai? Meinaat tappaa minut? No siitä vaan – tapa! Sitähän olet jo uhkaillut nyt monet saatanan vuotta -” Kakuzu tukki suuni kädellään. Yritin saada sitä pois, mutta turhaan.

”Turpa kiinni ja kuuntele!”

Katsoin häntä äimistyneenä.

”Minä. Haluan. Sinua.” hän sanoi samalla kun irrotti otteensa minusta. Katsoin häntä hetken ihmetellen sanoja.

”Mitä vittua?!”

Kakuzu huokaisi turhautuneena ja painoi minut suudelmaan. Yllätyin. Karkeat huulet tuntuivat ihanilta omiani vasten. Hymähdin. Purin hänen alahuultaan. Siis mitä helvettiä juuri tällä hetkellä tapahtui? Suutelin Kakuzua! Mitä vittua?! Minähän vihasin häntä! Vihasin syvästi! Mutta toinen puoleni väitti vastaan ja tahtoi tätä. Kamppailin itseni kanssa, tuntui kuin pää olisi voinut hajota. Hän yritti tappaa minut monesti!... mutta se oli aika kiihottavaa. Ei helvetissä! Koitin pistää yhä ajatuksiani kuriin, mutta se ei onnistunut. Kakuzu oli niin perkeleen hyvä suutelija. Se tuntui helvetin hyvältä... taivaalliselta. Tahdoin lisää.

Yllättäen hän mursi suudelman. Katsoin häntä hieman pettyneenä.

”Saanko?” Kakuzu kysyi virnuillen.

”Et.” sanoin ilkeästi.

Kakuzu tiesi että halusin. Hän aavisti sen. Seuraavaksi huomasin hänen riisuvan housujani. Katsoin häntä järkyttyneenä. Huomasin myös, että kaavut olivat lentäneet lattialle jo suudelman yhteydessä. Housuni tuntuivat pian kauhean ahtailta, huomasin sen jo itsekin kun Kakuzu sai minut vain boxereisilleen. En kehdannut katsoa häneen. Hän veti vielä viimeisetkin vaatteeni lattialle ja kiusasi minua lämpimillä suudelmillaan kaataen minut lattialle. Sain hänen huulensa jälleen omilleni. Makasin hänen allaan kehräten tyytyväisenä ja samalla riisuen häntä.

Hän vieritti kättään vatsalihaksillani, kunnes tunsin hänen tarttuvan miehuuteeni – hyväillen sitä. Voihkaisin mielihyvästä. Se teki minut vieläkin ahnaammaksi.

”A-aah, 'Kuzu, älä kiusaa enää.” anelin häntä.

Kakuzu hymähti ja työntyi sisääni. Ulvahdin kivusta purren hampaitani yhteen. Kakuzu alkoi liikkua enemmän kuin etsien jotain. Huohotin, kipu alkoi pikkuhiljaa laantua.

”AH! Kakuzu!” vaikeroin.

”Rentoudu.”

Koitin rentoutua, mutta mikään ei auttanut. Kynteni painautuivat hänen selkäänsä, en voinut sille mitään. Huohotin. Varpaani kiertyivät sisäänpäin, mikä oli lähes tuskallista. Tuska kuitenkin peittyi miellyttävään huokaukseen. Kakuzu oli löytänyt aivan helvetin hyvän kohdan. Se tuntui liian hyvältä. Kakuzu tähtäsi aikaisempaan paikkaan jatkuvasti, mikä sai minut voihkimaan entisestään. Hän työnsi itseään yhä pidemmälle ja pidemmälle. Pääni oli aivan sekaisin, ainakin tuntui siltä. Tunsin pian saavuttavan huippuni.

”'Kuzu! A-aah!” huudahdin.

Tulin. Valkoinen neste syöksyi väliimme. Kakuzu murahti ja jatkoi työntöjä, kunnes itsekin laukesi. Huohotin lattialla hänen vieressään. Kakuzu hautasi minut syleilyynsä.

”Hyvää joulua, Hidan.”

-----------------------------------------------------------------------
Koitin kirjoittaa jotain pidempää, mutten kuiteskaan sellaista josta sitten taas tulisi liikaa osia - onnistuin mielestäni ihan hyvin.
Siitä on kauhean pitkä aika kun viimeksi 'kirjoitin' yaoita. Kertokaa siis arkailematta mielipiteenne.
Toivon että piditte. 8)