Tenten katsoi Kankuron syviin, ruskeisiin silmiin. ”Oletko todella sitä mieltä, että pärjäisin? Pärjäisin tuntemattomassa paikassa ilman sinua?” Tentenin ilme vaihtuu vihaiseksi.
”Se on paljon parempi kuin roikkua kanssani, usko jo!” Kankuron silmissä leimahtaa ärtymys. ”Sinä et ole tulossa mukaan sinne, et pärjäisi!” Pojan sisimpää kalvaa valehtelu tuolle tytölle, mutta hän oli jo päättänyt. Ei hän voisi ottaa tyttöä sinne, missä itse joutuisi kuolemaan. Hänen oma vikansahan oli hankkiutua ongelmiin. ”Etkö voisi edes harkita?” tyttö alkoi täristä suunnattomasti. ”Väitit että rakastat minua ja nyt vain lähdet niin kuin olisin vain.. sukka!” tyttö sanoo paremman sanan puutteessa, ja pojan on pidäteltävä, ettei purskahtaisi nauruun. ”Hei, tulen varmaan takaisin”, poika sanoo, vaikka tiesi valehtelevansa. Ei tämä tulisi ikinä takaisin.  ”Vannotko valan?” tyttö sanio äkäisesti mutta hymyilee silti hieman epäuskoisesti. ”En voi..” Kankuro mutisee. ”En tiedä tulenko takaisin.” Tenten katsoo järkyttyneen’ Kankuroa. ”Valehtelija!” tämä huusi pojalle päin naamaa ja paremman idean puutteessa tämä lähti juoksemaan poispäin.  ”En halua nähdä sinua ikinä, IKINÄ!” tytön poskelle vierähti yksinäinen kyynel. ”Sinä tiedät sen hyvin..”

Kankuro katsoi tytön menoa ymmyrkäisenä, muttei juossut tämän perään. Hän olisi joutunut ennemmin tai myöhemmin satuttamaan tätä, ja hän oli päättänyt tehdä sen ennemmin. Niin, että tyttö luulisi tämän jättäneen tytön. Poika kääntyi ympäri ja lähti raahustamaan kohti  kohoavaa vuorta, jonka juurella tämä kohtaisi kuoleman. Hän huokaisi kuvitellessaan ihmisiä katsomassa, ja puutankoa johon tämä olisi kiinnitettynä. Ja miehiä, jotka työntäisivät veitsiä tämän lihaan. Poika jatkoi kävelyään, ja ensimmäistä kertaa hän todella pelkäsi kuolemaa.

Tenten juoksi vain vähän matkaa, kunnes pysähtyi. ”Jos hän ei halua minua, vaikka sanoisin mitä, niin sitten.. päätän tämän. Kaiken tämän valheellisen, jota hän on luonut, ja itsenikin, tai räjähdän. En muuten kestä.” tyttö kuiskaa ja huokaisee sitten. Tämä lähti varmoin askelin kohti vuorta, jonne ei tiennyt Kankuronkin olevan menossa. ”Viimeinen matka..” tämä katsoi sinistä taivasta, jolle kohosi pilviä myrskyn merkiksi. ”Kai tämä on oikein?” hän sanoi itselleen mutta pudisti päätään karkoittaakseen ajatuksen pois päästään. Tämä oli oikein.

Poika katsoi paikkaa, joka oli täysin erilainen, mitä tämä oli kuvitellut. Näytti siltä, että tämän kuolemasta tulisi kivulias miekoista päätellen. Poika nielaisi pelokkaasti. ”Miten yksi virhe voi johtaa tähän?” Poika kuiskasi. Joku laski käden pojan olkapäälle, ja tämä oli hypätä ilmaan. ”Kuka sinä.. mitä sinä..!?” tämä sanoi hätääntyneenä. Vanha mies katsoi poikaa silmiin. ”Päälliköllä on ehdotus. Hän vapauttaa sinut, jos uhraat rakkaasi.”

Tenten käveli vuoren juurelle, jossa näki ihmisjoukon ja kaksi henkilöä keskellä, vanhan miehen ja mustapukuisen pojan. Tyttö katsoi tarkemmin ja pinkaisi sitten juoksuun, samalla tönien ihmisiä sanomatta edes anteeksipyyntöjä niille, joihin tämä törmäsi. ”Kankuro! Mitä teet isäni luona!?” tyttö huutaa vihaisena. ”Isäsi!?” Kankuro kysyy lievästä järkyttyneenä. Tenten ja Kankuro katsoivat toisiaan pitkään sanomatta mitään. ”Niinpä niin. Teille oli yllätyskin.” tytön isä sanoi vahingoniloisesti. Tämä nosti miekan maasta ja käveli Kankuron eteen. Hän kohotti miekan työntääkseen sen Kankuron vatsan läpi, ja työnsi miekkaa kiinni ihoon. Tenten ei kestänyt katsella tätä vaan juoksi pojan taakse ja ketoi kädet tämän ympärille. ”Jos sen on pakko tapahtua, niin se tapahtuu silloin kun olemme yhdessä. ” tyttö kuiskaa itkuisena pojan korvaan. ”Yhdessä”, poika toistaa viimeisinä sanoinaan, ennen kuin miekka työntyy näiden kahden läpi. Verinen miekka jäi yhdistämään kahta, joiden elämän olisi pitänyt päättyä muuten, mutta he kuolivat yhdessä.