1. Ompelijattaren poika.




Hän on niin kaunis.

Kapeat sormet liikkuivat sulavasti huilun yllä, aloittaen uutta sävelmää. Mahongin ruskeat silmät olivat puoliksi ummessa, katse kadotettuna tuntemattomiin mietteisiin silti keskittyen alati muuttuvaan melodiaan. Punaiset paksut hiukset putosivat ryöppynä tumman harmaan huivin alta, joka oli kietaistu pään ympärille kuin karavaanien matkassa liikkuvilla kulkureilla, tai tarinoiden maantien rosvoilla. Hän liikkui yleensä pienissä sandaaleissa, tai paljasjaloin kovalla maalla kuin olisi tottunut sen kovuuteen.

Poika oli ihailut kylään saapunutta muukalaista ensi hetkestä lähtien. Kulkuri nainen oli saapunut sateisena syyskuun iltana, yllään rikkinäinen harmaa tunika ja säärien ja käsien lämmittimet joiden langat olivat alkaneet rispaantua. Jo tuolloin poika oli pitänyt naista kiehtovana. Muut kyläläiset olivat karsastaneet häntä, pitäneen kerjäläisenä ja varkaana. Samaisena iltana heidän suunsa vääntyivät tekohymyyn majatalossa, kun ilmeni että naisella oli kelpo määrä rahaa mukanaan, eikä hän kitsastellut sen käytössä.

Nyt punahiuksisella muukalaisella oli yllään uudet hienot vaatteet. Hän oli valinnut lilaksi värjätyn silkkisen tunika mekon, jonka helman halkiot ulottuivat pitkälle reiteen asti, aivan kuten kesäisin esiintyvillä akrobaateilla joilla oli tarve liikkua vapaasti, tai pimeän tullen majatalojen oven suussa vilkuttavilla naisilla, joita äiti oli varoittanut katsomasta. Muukalainen oli  ostanut mustan paidan ja mustat lyhyet housut asunsa alle hänen äitinsä puodista. Kun poika oli kysynyt että miksi, sillä naisen sääret olivat kauniit, hänen äitinsä oli lyönyt häntä korville kipeästi. Tulihiuksinen nainen oli vain nauranut kovaa. Puoti oli pieni ja syrjässä pääkadulta, mutta nainen oli tullut silti. Poika oli äärimmäisen ylpeä siitä että nainen oli valinnut hänen äitinsä vaatteet.
Muukalainen oli kertonut nimekseen Rei Fujikage. Hän oli kiertelevä huilisti. Rei sai elantonsa musiikistaan, hän matkusti kylästä kylään soittaen majataloissa tai herrojen kamareissa. Kun poika oli kysynyt naisen ikää hänen äitinsä oli patistanut hänet pesemään pyykkiä loppupäiväksi takahuoneeseen. Hän oli kuitenkin salakuunnellut loput keskustelusta ikkunan alta.

”Olen kovin pahoillani Rei-san! Poikani on nuori eikä ymmärrä käytöstapoja.”

”Haha, ei se mitään. En ole itsekkään kovin kiintynyt käytöstapojen noudattamiseen.”

Matala särmikäs ääni vastasi, kontrastina hänen äitinsä korkeaan ja tavanomaiseen. Poika kuuli kuinka tee kuppi nostettiin pöydältä ja tuli hiljaista. Kevyet askeleet johtivat ikkunan eteen. Kuului pieni huokaus.
”Minä olen pian kahdenkymmenen. En ole nuori tyttö enää.”
Hänen äitinsä henkäisi.

”Mutta miten nuorena olet aloittanut matkasi! Kuinka kauan olet matkustanut?”

”Olen vaeltanut viisi vuotta.” Rei hymähti.

” Neljätoista vuotiaana! Kuinka kauas aiot matkata?” Hänen äitinsä tivasi järkyttyneenä.

”Kuka tietää.” Matalaan miellyttävään äänen oli tullut särö, mutta poika ei osannut tulkita mistä se kertoi. Etsikö Rei kadonnutta rakastaan vai perhettään? Hänen täytyi saada tietää.

”Näin etelässä Tee maata ei kuule usein huilua.Tulkaa poikanne kanssa kuulemaan tänään soittoani majataloon.”

Pojan sydän oli hypähtänyt ilosta. Hän oli odottanut auringon laskua koko päivän, jolloin majatalo täyttyi väsyneistä kyläläisistä jotka tulivat lievittämään oloaan sakella.

Rei oli asettunut risti istuntaan lähelle tiskiä, ja siitä lähtien kun huulet koskettivat puhallinta, poika oli tuijottanut häntä etummaisesta pöydästä istuen niin lähellä kuin suinkin pääsi. Hän ei ollut koskaan eläissään ollut niin jännittynyt. Huilun äänessä oli jotain taianomaista. Muutkin tuntuivat huomaavan sen. Kun Rei oli aloittamassa kolmatta sävelmäänsä, kaksi muukalaista oli alkanut seurata naista häiritsevän tarkkaan. He olivat pukeutuneet harmaisiin sadeviittoihin ja hivuittautuivat jatkuvasti lähemmäs. Nyt he olivat jo siirtyneet samaan rivin pojan kanssa yhä tuijottaen huilistia. Pojan keskittyminen herpaantui ja hän vilkaisi vihaisesti miehiä jotka olivat pian tukkimassa hänen näköalaansa. Eivätkö he ymmärtäneet olla häiritsemättä naisen keskittymistä? Poikaa suututti ja hän tunsi mustasukkaisuutta. Rei oli kutsunut  hänet katsomaan esitystä! Miehet olivat kookkaita ja haisivat epämiellyttävälle, kuin metalli jota taottiin sepän pajassa.
Rei huomasi pojan harmin ja lopetti soittonsa äkisti. Ulkona alkoi tulla pimeää ja kyläläiset lähtisivät pian kotiin.

”Eiköhän tämä riitä tältä illalta.” Nainen sanoi ja hymyili.

Kyläläiset taputtivat hänelle lumoutuneena ja ompeliattaren pikkupoika lähimmällä penkillä hakkasi käsiään yhteen niin vimmatusti että oli pudota penkiltä. Rein noustessa ylös kookkaampi miehistä lähestyi häntä.

”Ei niin nopeasti.” Käskevä ääni totesi hupun alta.

Naisen kasvot synkistyivät. Hänen kehonsa jännittyi silmin nähden.

”Soitan uudestaan huomenna, mikäli haluatte kuulla lisää herra.” Rei sanoi kohteliaasti.

Hupun alla suu kääntyi virneeseen. Äkkiä mies kiskaisi hupun pois kasvojensa edestä ja paljasti märät ruskeat hiuksensa joiden ympärille oli kietaistu ninjojen käyttämä huivi metallilaatalla.

”Salamakylä, olisi pitänyt arvata.” Nainen sihahti.

Kaikista ninjoista joita hän oli kohdannut, Salamakylän ninjat olivat aina olleet kaikkein ärsyttävimpiä. He olivat ylpeitä ja koppavia käytökseltään ja luottivat  usein raakaan voimaan. Rei teki eleen liikahtaakseen, mutta samalla hetkellä kuului säällittävä kiljahdus. Pienempi mies oli kaapannut pojan otteeseensa pidellen kunaita senttien päästä tämän kurkusta. Niimpä tietysti. Miten ovelaa. Majatalossa oli hiiren hiljaista. Ihmiset tuijottivat poikaa uskaltamatta liikahtaa. Kookkaampi ninja tepasteli hänen edessään riemastunut hymy kasvoillaan.

”En ollut uskoa silmiäni kun näin sinut soittamassa. Virallisestihan kuolleet kadonneet ninjat poistetaan listoilta kahden vuoden päästä. Mutta kumppanini on huono muistinen ja hänellä on yhä vanha kirja mukanaan jota selailimme aikamme kuluksi. Kuvitella, mikä yllätys löytää sinut täältä, Tee maan perukoilta, soittamassa rahvaan huviksi.”

Mies nappasi huilun Rein kädestä ja pyöritteli sitä hetken kädessään halveksivasti. Pian hän kyllästyi ja sinkosi esineen huoneen nurkkaan.

”12000 Ryota. Täytyy sanoa että oli vaikea tunnistaa sinua kuvasta jossa olet vielä lapsi, olethan kasvanut tässä ajassa jo naiseksi. Mutta noista hiuksista ja vihaisista silmistä ei voi erehtyä.”

Mies oli koskettamaisillaan hänen hiuksiaan mutta käsi pysähtyi äkisti kuin saaden uuden idean.

”Oletko nauttinut vapaudestasi pikku kunoichi? Sillä tänään sinä lähdet mukaamme.”

Äkkiä mies käännähti ja levitti kätensä hymyillen kyläläisille jotka tuijottivat ninjaa hölmistyneenä.

”Mutta ensin kerro heille kuka todella olet.”

Rein sisintä kylmäsi.

”Mitä oikein tarkoitat?”

Miehen julma hymy leveni ja hän heilautti suurpiirteisesti kättään ympäri huonetta korottaen ääntään.

”No! Kerro kaikille näille ihmisille pikku teatteristasi! Miten olet käyttänyt heidän luottamustaan hyväksesi koko tämän ajan. ”

Kyläiset kääntyivät katsomaan naista edessään.  Rei näki heidän kasvoillaan kauhua, ihmetystä ja jopa inhoa. He olivat valmiita tuomitsemaan hänet.

Miehen ote tiukentui pojan kaulalta. Poika uikutti ja pienet silmät kostuivat . Hän käänsi katseensa Reihin ja irvisti. Nainen räpäytti silmiään hämmästyneenä. Täytyikö hänen todella pelastaa tuo lapsi? Milloin hän oli alkanut välittää näistä pienistä sieluista? Poika yritti esittää urheaa vaikka tappava kunai oli sentin päässä hänen kasvoistaan. Rei puristi nyrkkinsä yhteen.  Ei se maksa minulle mitään. Helvetti soikoon. Antaa mennä sitten. Hän huokaisi syvään ja aloitti.

”Kuten tämä mies sanoi, oikea nimeni on Tayuya. Minulla ei ole sukua, ei omaa nimeä. Olen todellisuudessa etsintäkuulutettu rikollinen tulimaasta. Olen entinen äänikylän ninja, josta karkasin viisi vuotta sitten.”

Salama kylän ninja naureskeli kyläisten kauhistuneille ilmeille. Rei antoi katseensa kiertää tyynesti kyläläisten kasvoissa. He eivät ymmärtäneet.

”Kerro lisää. Kerro miksi olemme täällä.” Mies kehotti.

Punainen pää käännähti katsomaan miestä murhaavasti. Tuo mies kaivoi hänen pahaa puoltaan esiin, Rei tunsi kuinka vanhat Tayuyan tavat nostivat päätään hänen mielensä sopukoissa. No, saamansa pitää. Nautikkoon tuo kusipää tästä hetkestä, sillä se tulee olemaan viimeisesi. Ennen uutta päivää makaat kuolleena maassa, eikä edes oma äitisi tunnista sinua. Rei teki katseellaan varsin selväksi mitä ajatteli ninjasta ja jatkoi.

”Nämä miehet ovat todellisuudessa tulleet…hakemaan minut niin sanotun oikeuden eteen.”

Ennenkuin Rei kykeni jatkamaan mies keskeytti jälleen.

”Ei riitä typykkä. En kyllä olisi uskonut että Orochimarun lemmikillä olisi näin paljon oikeuden tajua. Kerro mikä sinä todella olet!”

”Sinä paskianen!” Nainen ärähti ja kyläläiset henkäisivät kauhuissaan kun miehen kunai liikahti pojan kaulalle nyrhien pehmeää ihoa. Poika oli kalman kalpea. Hän tuijotti eteensä katsellen hopeista huilua, joka oli pudonnut lattialle. Rei puri huultaan raivoissaan, hän oli menettämässä malttiaan. Sisäisesti hän ruoski itseään. Typerys typerys typerys. Tiesit että näin tapahtuu, se on tapahtunut sinulle ennenkin. Et vain muistanut miten kipeää se voi tehdä.

”Mitä haluatte minun sanovan? Olen petturi, huijari ja murhaaja! Aivan murhaaja! Olen tappanut silmittömästi ihmisiä vain koska mestarini on niin käskenyt. Olen pelkkää saastaa!” Hän käänsi salamoivan katseensa mieheen.

”Päästä poika menemään. Näillä ihmisillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa ja te tiedätte sen. Te hurtat jotka kutsutte itseänne shinobeiksi, vaikka todellisuudessa olette vain rahan perässä juoksevaa roskaväkeä!”

Vaarallinen hymy lankesi miehen kasvoille ja hän irroitti hitaasti otteensa pojasta. Toinen ninja sylkäsi maahan.

”Hmp. Antaa vetää sitten. Häipykää jok ikinen. ”


Kyläläiset pakenivat luoden pelokkaita silmäyksiä taakseen. Kaikki halusivat päästä mahdollisimman kauas näistä hirveistä ihmisistä. Hylkäys, jälleen kerran. Hetkessä kaikki nuo niin tutut iloiset kasvot olivat muuttuneet tuntemattomiksi. Murhaaja, tappaja, petturi. Rei pystyi lukemaan nuo sanat ihmisten kasvoilta kuin joku olisisi kuiskannut ne hänen korvaansa. Kukaan ei huolisi häntä enää koskaan kattonsa alle.

Vain pikkupoika pysähtyi hetkeksi katsomaan taakseen ennen kuin katosi ihmismassaan. Rei ei osannut tulkita katsetta joka pyyhkäisi hänen kasvojensa ylitse. Kiitollisuus vai pelko? Sillä ei ollut enää väliä.

”Harmi että menetit malttisi. Muuten olisimme saattaneet päästää sinut helpolla vain koska olet nainen. Mutta nyt saat nähdä mihin tälläiset hurtat pystyvät.”

Isku tuli nopeasti, liian nopeasti kaukotaistelijalle. Nämä kaksi olivat vähintään jounin tasoa, Rei tajusi lentäessään kohti seinää. Toinen ninja oli jo tulossa kunai valmiina kädessään. Rei väisti iskun ja singahti toiseen suuntaan tarkkaillen suurempi kokoisen liikkeitä. Kaksi lähitaistelijaa vastaan yksi kaukotaistelija, ahtaassa tilassa. Mikä pahinta, hänen huilunsa oli toisella puolella huonetta. Tilanne ei näyttänyt hyvältä. Rei hymähti.

Nämä kaksi eivät kuitenkaan tunteneet hänen entistä elämäänsä kyllin hyvin. Tayuan ollessa 14-vuotias hän oli ollut jounin tason ninja. Äänen nelikosta vain Sakon oli ollut häntä vahvempi, ja sekin vain sen typerän kaksoisveljen ansiosta. Kuka ihme jaksaa kantaa kooma potilasta selässään koko elämäänsä?

Naurettava ajatus antoi hänelle kuitenkin voimaa. Hän oli ollut Pohjois portin Tayuya äänen nelikosta ja osa Orochimarun eliitti ryhmää. Nämä kaksi olisivat helppo nakki jos hän malttaisi suunnitella siirtonsa oikein.

”Annan yhden vinkin.” Suurempi ninja pyöritteli käsiään ja veti kunain esiin. Rei rypisti kulmiaan miehelle.

”Älä turhaan taistele vastaan. Luovuta  ja anna meidän tehdä mitä teemme. Se tulee paljon helpommaksi sinulle.”

Mitkään muut sanat eivät olisi saaneet Rein vihaa nousemaan niin varmasti. He aliarvioivat hänet, mutta mikä pahinta, he luulivat hänen tahtonsa olevan niin heikko että hän antautuisi!

Pahaenteinen virnistys nousi naisen kasvoille. Vanhasta tottumuksesta kädet kohosivat harmaan huivin nyöreille. Siitä oli pitkä aika kun hän oli viimeksi taistellut tosissaan. Rei repäisi huivin päästään paljastaen punaiset hiuksensa. Päänahassa hiusten alla oli yhä monia arpia jotka eivät koskaan parantuisi.

”Kirottu sinetti vaihe kaksi!”

Rei tunsi kuinka kirottu merkki hänen niskassaan alkoi liikkua ja levisi ympäri hänen kehoaan. Kipu yltyi ja tuntui kuin itse  veri olisi kiehunut  hänen suonissaan, kun kirottu voima teki työtään muuttaen kehon geneettistä rakennetta. Kuten entisen Orochimarun oppilaan kuului, hän toivotti tuskan tervetulleeksi, sillä sen mukana virtasi tasaisesti yhtä paljon voimaa. Valkeat sarvet työntyivät kipeästi päänahan lävitse raivaten tiensä koristamaan purppuran väriseksi muuttuneita hiuksia. Rei sulki silmänsä tuntien muutoksen lähenevän loppuaan. Kipu poltti silmiä hetken kunnes hän avasi ne, nähden kaiken terävämmin muuntuneilla pupilleillaan.

Miehet seisoivat hämmentyneinä hänen edessään ymmärtämättä erhettään. Pahin virhe mitä taistelussa voi tehdä, on aliarvioida vastustaja. He oppisivat sen pian.

Rei singahti liikkeelle tuplaten nopeutensa. Hän hyökkäsi ensin pienemmän miehen kimppuun karjuen vihaansa tämän kasvoille. Mies oli pelästynyt naisen ulkomuodon muutoksesta ja Rei käytti tuota pelkoa hyväkseen. Sarvet ja keltaiset silmät olivat omiaan säikäyttämään taikauskoisen ihmisen, ninja tai ei.
Nyrkki löysi maalinsa ninjan vatsasta, jota seurasi ripeä potku jolla Rei otti etäisyyttä vastustajaansa. Isompi mies lähti syöksymään Reitä kohti uhmakkaasti.

”Idiootti! Älä anna Orochimarun jutsujen hämätä sinua! Tämä on vain illuusio, jolla hän uskottelee olevansa vahvempi mitä onkaan. Tosiaasiassa hän on sama heikko nainen!”

Rei naurahti riemuissaan. Illuusio? He olivat juuri paljastaneet kriittisen heikkoutensa hänelle eivätkä itse tajunneet sitä. Nämä kaksi olivat täysin taidottomia genjutsussa jos eivät tunnistaneet aitoa kehon muokkausta illuusio tekniikasta. Rei etsi silmillään huilua ja löysi sen pienemmän miehen takaa nurkasta. Hyväksi onneksi kumpikaan ei ollut ymmärtänyt huilun todellista arvoa hänelle, paholaisen huilu oli tappava ase sille joka sitä osasi käyttää. Hän täytyisi vain päästä miehen ohitse.

Ninja hyökkäsi häntä vastaan voimalla. Rei torjui iskut ja yritti olla näyttämättä heikkouttaan. Lähitaistelu ei ollut koskaan ollut hänen vahvimpia puoliaan. Se mahtoi olla toinen syy siihen miksi hän oli hävinnyt joka kerta Sakonille. Rei ajatteli kun kierrepotku  tuntui murtavan hänen käsi suojauksena. Mies hymyili ja kohotti molemmat kätensä ylös nyrkkiin aikoen viimeistellä sarjansa. Rei näki toisen ninjan nousseen ylös nurkasta ja juoksevan nyt kohti heitä vasemmalta. Samalla hetkellä kun mies aloitti lyöntinsä, Rei hyppäsi vasemmalle livahtaen miehen käsien ulottumattomiin. Hän käänsi hyökkäyksensä vasemmalta tulevaan ninjaa joka veti kaksi kunaita esiin huitoen raivokkaasti.

”Orochimarun noita!! Kuole!!”

Mies huusi raivon ja inhon täyttämällä äänellä. Rei juoksi vaudilla miestä kohti todellisena kohteenaan hopeinen huilu, joka lojui vain muutamien askelten päässä ninjasta. Mies oli kuitenkin hyvä käyttämään aseitaan. Mutta tätä oli paras mahdollisuus mitä hän saisi. Rei päätti ottaa haavoittumisen riskin ja syöksyi kohti huilua ohittaen miehen vasemmalta puolittain kääntyneenä vihollista päin. Toinen kunain suhahti täpärästi hänen rintansa ylitse. Oikean puoleisen kunain asentoa mies ehti kuitenkin kääntää, Rei tunsi viiltävää kipua kyljessään. Hän kirosi mielessään ankarasti ja kurottautui kohti huilua tuntien terän liikkuvan ja viiltävän kylkiluun ylitse syvään. Punaiset pisarat ryöppysivät ilmaan kun terä irtosi hänen lihastaan jättäen sykkivän kivun jälkeensä. Hän oli kuitenkin päässyt taivoitteseensa.
Rei tunsi huilun sileän pinnan sormiensa alla. Nainen nosti sen käteensä hymyillen ja hypähti seinälle. Rei juoksi seinää pitkin huoneen toiselle puolelle tehden etäisyyttä vastustajiinsa Genjutsua varten.

”Kuunnelkaa, soitan teille kuolemanne sävelen.” Hän huusi sanat tarpeeksi kuuluvasti.  Ninjojen kasvot kalpenivat.

”Hän onkin Genjutsun käyttäjä!”

”Nopeasti shurikenit!”

Rei väisti helposti viisi shurikenia jotka miehet heittivät hätäissään liian huolimattomasti.

”Paholaisen huilu, sävel yhdeksän. ” Rein huulet koskettivat huilun pintaa ja rauhottaiva sävel halkoi ilmaa täyttäen hänen vastustajiensa kuulon miellyttävällä sävelmällä. Miehet jähmettyivät kykenemättä vastustamaan illuusiota joka kasvoi heidän mielessään. Sävel sai heidät otteeseensa eivätkä he osanneet taistella sitä vastaan.

He olivat mennyttä. Pirullisen nopeasti sävelen rakenne muuttui korkeaksi ja häiritseväksi melodiaksi. Hiki alkoi virrata miesten otsalla. Pupillit olivat laajentuneet ja lihakset nykivät. Rei tiesi heidän näkevän näkyjä jotka olivat kaukana tästä maailmasta. Huilua ei turhaan kutsuttu paholaisen huiluksi. Heikkojen mielen se tuhosi, vahvojen järkytti pysyvästi. He kaatuivat polvilleen ja anoivat armoa
näkymättömiltä piinaajiltaan. Pian silmät muljahtivat ympäri ja vaikerrus kuoli heidän huulilleen. Nopeasti Rei irrotti kaksi shurikenia piilotaskusta halkionsa takaa. Ne löysivät maalinsa vaivattomasti miesten kaulavaltimoista.

Veren yhä valuessa lattialle Rei oli jo liikkeessä. Hän irroitti ninjojen kylä tunnukset, jotta tieto kulkisi mahdollisimman hitaasti heidän tappiostaan. Hän otti kadonneiden ninjojen listan mukaansa sekä kaikki aseet mitä miehillä oli. Kyläläiset eivät todennäköisesti kuulleet mistä kylästä he olivat kotoisin. Mitä enemmän miehet näyttäisivät tavallisilta matkalaisilta, sitä todennäköisemmin kukaan ei vaivautuisi ilmoittamaan salama kylään. Kaikki tunsivan kylän päällikön kiivaan luonteen. Hän ei jättäisi mitään todisteita siitä että miehet olivat olleet ninjoja. Rei viimeisteli rikoksensa heittämällä sadeviitat ruumiiden ylle.

Punahiuksinen nainen vilkaisi ulos. Hitaasti ihmiset olivat alkaneet kerääntyä takaisin pääkadulle, joka oli vielä mutainen sateen jäljiltä. Yö pitkällä ja monien käsissä oli lyhtyjä.
Matkasta tulisi raskas, sillä kirottu sinetti vahingoitti käyttäjänsä ruumista. Rei vapautti sinetin voimat ja tunsi kuinka sarvet hajosivat valkeaksi tomuksi.  Merkki alkoi valua hitaasti takaisin hänen niskaansa, kuin haluamatta palata paikoilleen, yhä polttavana kuin tulen liekki.

Kun muutos oli ohi hän tajusi haukkovansa henkeä. Jotain lämmintä valui alas hänen lannettaan kohti maata. Rei painoi kätensä haavan päälle. Jälleen kerran hän kirosi taidottomuuttaan parannus jutsujen käytössä. Hän muisti yhä Kabuton pilkkaavat sanat.

”Tauyua olet toivoton. En ole koskaan nähnyt yhtä epäsopivaa henkilöä lääkintäninjaksi. Sinun paras toivoa, että taisteluissa mukanasi on aina yksi joka osaa parantaa.”

Katkera hymy kohosi Rein kasvoille. Hän ei ollut nauttinut viiteen vuoteen tukijoukoista taistelussa. Yksinäisyydessä oli huonotkin puolensa.

Rei etsi rievun tiskin takaa jonka painoi haavansa päälle ja kiirehti ulos. Hän oli matkoillaan joutunut useisiin taisteluihin, mutta kukaan ei ollut vielä koskaan tunnistanut hänen oikeaa henkilöllisyyttään. Hän oli pelännyt tämän päivän tulevan, ja tänä iltana hänen menneisyytensä oli viimein saavuttanut hänet.

Kyläläiset tuijottivat häntä hiljaisina. Ennen niin ystävälliset ja tutut kasvot olivat poissa, kuin joku olisi vetänyt vihan naamion jokaisen ilmeen ylle. Katseet olivat liikaa Reille ja hän käännähti poispäin. Äkisti hänen edessään seisoi ompelimon nainen. Lyhty valaisi riutunutta vakavaa olemusta. Nainen katsoi inhoten itse kutomiaan vaatteita, jotka olivat nyt tämän murhaaja naisen yllä. Hän tyrkkäsi lyhdyn Rein käteen ja sisahti.

”Mitä nopeammin lähdet sen parempi.”

Katse oli täynnä myrkkyä, mutta hän oli antanut lyhdyn kuin jäähyväislahjan. Rei oli hämmentynyt, sillä olihan naisen poika miltein kuollut sekaannuttuaan hänen asioihinsa. Mutta ompeliatar ei ollut tyhmä. Hän tiesi että Rein olisi ollut helpompi vain paeta, ja jättää poika kuolemaan miesten käsiin. Hän hymähti ja puristi lyhdyn käteensä. Kyläläiset antoivat tietä kun haavoittunut nainen käveli heidän keskeltään kohti pimeää tietä, joka vei pohjoiseen pois Tee maasta.

Kun kylän valot olivat jääneet taakse ja jäljellä oli vain pimeä tie ja yksinäisyys, Rei kuuli kahinaa puiden takaa. Pienet kasvot välähtivät kuun valossa ja käsi heilahti. Rei tunsi kuinka jotain kovaa osui hänen otsaansa. Hienoa. Tämä tästä vielä puuttui.
Puun takaa paljastui pikkupoika joka piteli kiviä käsissään. Raivon kyyneleet olivat juovittaneet punaiset kasvot, silmät loistivat väsymystä ja pelkoa.

”Minä uskoin sinuun! Minä pidin sinusta! Katso mitä olet tehnyt olet pilannut kaiken!” Poika karjun itkun käheällä äänellä. Kaksi uutta kiveä lensi kohti Reitä, jotka hän väisti helposti huolimatta väsymyksestään.

”Mene kotiin poika.” Rei kuiskasi.

”Kirottu nainen! Älä koskaan enää palaa tänne ! Kuuletko!” Poika jatkoi itkuaan, mutta alkoi jo juosta kohti kylää.

Rein mieli synkkeni, sillä huolimatta siitä mitä hän itselleen yritti uskotella, sanat olivat satuttaneet.


”Siitä ei ole pelkoa.”