Okei, täältä pesee jatkoficci, joka EI tällä kertaa ole roolipeleistä kopsattu! Tällä erää minua heitettiin ficcihaasteella (joskin aika kauan sitten, anteeksi, Siiseli!), jonka ehdot paljastan ficcisarjan päätteeksi. Tästä sarjasta saatte nauttia pitkään, sillä tässä tulee olemaan mooooonta osaa! En tiedä vielä, kuinka pitkä tästä tarkkaan ottaen on tulossa, mutta uskoisin, että osia tulisi olemaan ainakin kaksikymmentä. Olen kirjoittanut vajaan tusinan lukua suunnilleen valmiiksi ennen tämän julkaisua. :) Tämä ensimmäinen osa on näillä näkymin hieman useimpia muita osia pidempi.

Ajattelin alustavasti julkaista lukuja viikon välein, siis aina lauantaisin, tahti voi tosin muuttua inspiraation ja kiireiden määrän mukaan. Olen pitänyt jutsujen nimet japaninkielisinä hupsujen käännösten välttämiseksi ja tuttuuden takaamiseksi. Itse keksittyjen jutsujen oheen on lisätty käännökset.

Ottakaa mukava asento, kiinnittäkää turvavyöt ja valmistautukaa seikkailuun! NuttyNutifications toivottaa hyvää ja (toivon mukaan) turvallista matkaa ninjojen maailmaan!



*****

Tunnelmamusiikkia: Jem - They

*****



KIVEÄ KOVEMPI

Luku yksi
Hieman epäilyttävää?



”Naruto-kun! Me menemme tänään Tuulimaahan emmekä huomenna!”
”Joo, joo…”
”Sinun nuoruudellasi pitäisi saada aika vikkelään liikettä – ”
”Puhu vielä kerrankin jotain nuoruudesta, niin pääset näkemään etuajassa eläkepäiväsi, Puskakulmakarva!!”

Shikamaru huokaisi ja mulkaisi taivaisiin taivaltaessaan reppu selässään maantietä pitkin metsän halki. Tavallisesti Lee ja Naruto tulivat varsin hyvin toimeen keskenään, mutta hyvin varhaisen herätyksen myötä ystävyyssuhteessa oli melkoista kitkutusta. Lee oli nimittäin luonnostaan aamuvirkku, Naruto taas aamuntorkku, ja vireystilojen erot toivat hankausta osapuolten välille. Todella vaivalloista tämä touhu. Sen siitä saa kun on porukan ainut chuunin ja päätynyt tehtävässä johtajaksi.

”Lopettakaa tuo reuhaaminen!” Ino kivahti. Toinenkin blondi oli sekoittamassa päivää. Mieluummin Shikamaru olisi ottanut tiimiinsä ystävänsä Choujin. Mutta ei kun ei, Chouji oli sairaslomalla syötyään pilalle mennyttä kebabia. ”Tuota menoa saamme kaikki kammotukset viiden kilometrin säteellä niskaamme!” Ino jatkoi tällä välin melttoamistaan.

”Äänen intensiteettitason huomioiden seitsemän ja puolen kilometrin säteellä, ei viiden”, Shikamaru huomautti.
”Turpa umpeen, neropatti!”
”Kerroin vain faktat.”
”Inhoan sinua!”

Joukkion takaneljänneksestä kuului kätkemätön huokaisu. ”Metelitaso alas, pyydän”, kuului Nejin käheänmatala ääni. ”Meidän oli tarkoitus hoitaa tämä tehtävä ilman sen suurempaa show’ta.”

”Sanoo joukon lapsenvahti”, virnuili puolestaan Kiba pieni Akamaru takkinsa sisässä. ”Joukon vanhin, heh!”
”Aurf!” liittyi puheeseen Akamaru.
”Jospa lakkaisit sinäkin leukailemasta”, Neji puuskahti. ”Käytä voimasi mieluummin juoksuun. Tuulimaahan on vielä pitkä tovi.”
”Ja minunhan energiani ei pelkästään tällaisesta lopu!” Kiba hihkaisi.
”Niin sitä pitää!” huikkasi puolestaan Lee etunenästä.
Neji puuskahti taas. ”Toivottomat…”
Ja Shikamaruhan oli täysin samaa mieltä.


***


Joukon ainoa koko matkan vaiti pysynyt oli Hinata.

Hän oli koko vaelluksen ajan muistellut, miksi näin monta shinobia oli määrätty yksinomaan hänen ja Nejin saattamiseksi. Kaikkiaan viisi kappaletta heidän kahden lisäksi – Shikamaru, Naruto, Lee, Ino ja Kiba – plus Akamaru. Yhteensä kahdeksan henkeä matkasi metsien halki. Kaikki tämä vaiva vain siksi, että Hinata ja Neji saataisiin turvallisesti Tuulimaahan jonkun asiakkaan luokse tutkimaan ties mitä kiveä Byakuganin avulla. Yleensä tämäntyyppisiin tehtäviin oli lähetetty vain yksi Hyuuga saattajineen, mutta Hinatan isä Hiashi oli lähettänyt tällä kertaa kaksi. Miksikö?

”Asiakkaan mukaan Byakugania kaivattaisiin kahdenlaiseen eri käyttöön”, Hiashi oli silloin perustellut. ”Jonkin kiven pikkutarkkaan läpivalaisuun ja jonkin kaukana mutta saavuttamattomissa olevan esineen tarkkaan tutkiskeluun. Neji on parempi ensiksi mainitussa, sinä jälkimmäisessä, tyttäreni. Täydennätte toisianne tehtävällä. Määrään kuitenkin Hokage-saman järjestämään teille kunnon henkivartiot.”

Ja sitten jonkin ajan päästä…

”Valitan, Hiashi-sama, mutta emme voi järjestää tätä kattavampaa vartiointia. Mutta he viisi kaikki ovat hyvin päteviä, eikä matkan pitäisi olla kovin vaarallinen. Olkaa rauhassa.”
”Huomautan, että tarkoitus on suojella sekä klaanimme lupaavinta nuorta ninjaa että eritoten vanhinta tytärtäni.”
”Se on vain matka Tuulimaahan, Hiashi-sama. Se on liittolaisvaltio. Teidän ei tarvitse huolestua.”

Ja siinä tuli selitys sille, miksi Hinata oli nyt keskellä pulisevien ja riitelevien nuorien geninien, yhden chuunin ja yhden ninjakoiran joukkoa. Hän mietti, oliko hänen isänsä todella levollinen tämän saattueen suhteen. Luultavasti ei. Enintään Hiashi taisi luottaa siihen, että Neji suojelisi Hinataa.

”Ja minä kuule en ole mukana jos siellä ei pääse suihkuun!” Ino kivahti tällä välin. Hinata oikeastaan hieman pelkäsi Inoa, sillä tämä oli kovaääninen, rääväsuinen ja pelottava. ”En ole päässyt pesulle ikuisuuksiin!”

”Sitten tämän aamun”, Shikamaru tarkensi.
”Se oli pikasuihku!” Ino vänkäsi vastaan. ”En ehtinyt kuivata hiuksiani kunnolla saati laittaa niitä hyvin!”
”Te naiset olette rasittavia.”
”MITÄ?!”
”…ei kuule yhtään mitään.”
”Arvaa mitä?” Kiba sanoi vuorostaan Inolle pahanilkinen virne kasvoillaan. ”Minä en ole käynyt suihkussa kahteen viikkoon!”
”Mit… YÄÄÄK!!!”

”Sen sijaan olen käynyt joka päivä uimassa joessa”, Kiba jatkoi kasvoillaan virne, joka oli vain leventynyt Inon inhonkirkaisun myötä. ”Talviturkki on jo heitetty aikaa sitten.”

”Joessa? Uimassa?” Naruto kysyi typertyneenä. ”Vesihän on jääkylmää! Se tulee vuorilta!”

”Minä heitin talviturkin jo vuoden taitteessa vuoriavannossa!” Lee hihkaisi polleana. ”Siinä kellui jääpaloja! Jos on kylliksi nuoruuden intoa, lämpötila ei ole mikään este uimiselle!”

”Puhuin jotain siitä nuoruudesta puhumisesta, Puskakulmakarva!”

Neji hidasti vauhtiaan Hinatan vierelle. ”Pyydän teitä olemaan välittämättä heistä, Hinata-sama. He eivät ole erityisen hyviä vakavoitumaan, mutta tuo ei onneksi ilmene muuten kuin suulautena.”

Hinata nyökkäsi arasti.


***


Monen, monen nahisteluntäytteisen kilometrin jälkeen…

”Oookei. Perillä ollaan.” Shikamaru taittoi kartan lannelaukkunsa turviin.

Asiakkaan antamien koordinaattien osoittama paikka oli… oli… oli, no, ainoastaan pikkuisen epätavallinen. Se oli kallioseinämä keskellä hiekkalakeuksia. Pelkkä kallioseinämä. Sellainen pystysuora, kovera ja hervottoman iso kallioseinämä, jollaisia oli siellä täällä ympäri Tuulimaan vuoristoa. Tämä kallioseinämä vain sattui olemaan siinä missä tiimille annetut koordinaatit ilmoittivat. Se oli muodoltaan kuin U-kirjain, ja koordinaatit määräsivät menemään tämän muodostelman sisäpuolelle. Seinämien korkeus oli useita kymmeniä metrejä, ehkä jopa yli sata metriä.

”Ihan jossain korvessa!” Ino valitti. ”Osaatko edes lukea karttaa, Shikamaru?”

Shikamaru muljautti silmiään, ja taas hänen katseensa lankesi taivaalle. ”Tiesitkö, että tutkimusten mukaan miehillä on yleisesti ottaen parempi hahmotuskyky kuin naisilla ja että miehet osaavat siksi tavallisesti lukea karttaa paremmin kuin naiset?”

”Sovinisti!”
”Tilaan vain tiedelehtiä.”
”No joo joo! Hullulla halvat huvit, idiootilla ilmaiset!”
”Sitä paitsi asiakas antoi pikkutarkat kulkuohjeet.”
”Fuskaaja!”
”Lopettakaa jo, te kaksi!”

Neji asteli lähemmäs seinämää tutkaillen sitä tarkkaavaisesti valkeilla silmillään samalla kun Shikamarun ja Inon riitelyyn olivat liittyneet mukaan muut saattueesta lukuun ottamatta tietenkään aina arkaa Hinataa. Hän näytti varsin vakavalta, mutta toisaalta ainahan Neji vähän hapannaamaiselta näytti. Byakugania hän ei ollut kuitenkaan vielä aktivoinut seinämätarkastelujaan varten.

”Oletko satavarma siitä, että meidän piti eksyä jonnekin huitsinnevadaan?” Ino rääkyi tällä välin. ”Olisin ajatellut vähintään jotain keidasta!”

”Totta puhuen minäkin olen kummastellut sitä”, Naruto mutisi. ”Miksi joku menisi näin kauas aavikolle sopimaan tapaamisen? Ei muuten, mutta kun tämä on aika kaukana Hiekkakylästäkin…”

”Tuossa on itua”, Shikamaru myönsi hetken kuluttua tukittuaan korvansa Inon valitusvirreltä. ”Ei kulkuyhteyksiä, ei mitään… tehtävä tuntuu aika arkaluontoiselta… mitä nyt, Kiba?”

Kiba oli äkkiä jäykistynyt liikkumattomaksi kuin valpastunut lintukoira. Hänen nenänpäänsä värähteli. Hetkinen, Akamarukin Kiban pusakan sisältä uikahteli jotain…

”Pojat ja likat, me ei olla yksin”, hän sanoi hiljaa. ”Ja Akamarukaan ei tykkää tästä lemusta.”
Shikamarun sisuksissa tuntui äkkiä tyhjyys. Kiba ja Akamaru erehtyivät todella, todella harvoin tällaisissa asioissa.
Ino puolestaan oli tyytymätön. ”Mitä oikei– Aiiikh!”

Nyt Inon kiljahdusta eivät aiheuttaneet Kiban ällötysjutut. Sen aiheutti nyt Neji, joka oli salamaakin nopeammin singahtanut aloiltaan ja taklannut melko kovakouraisesti ja koko kehollaan Inon sivuun, ja parivaljakko lensi ainakin kolmen metrin päähän tytön aiemmasta olinpaikasta.

Whoom… TU-TU-TUM-KRAK!!

Iso kivenjärkäle putosi jysähtäen ja haljeten kohtaan, jossa Ino oli seisoa nöpöttänyt pari sekuntia aiemmin.
”Niitä tulee lisää!” Neji huudahti noustessaan takaisin jaloilleen. ”Varokaa!”
Shikamaru vilkaisi hetkeksi – vain hetkeksi – taivaalle.

Miltei pystysuoraa kallionseinämää pitkin pudota jylisteli paraikaa ainakin kolme isoa kivenjärkälettä. Shikamaru muisti selvästi, ettei hän ollut nähnyt niitä silloin kun hän oli viimeksi vilkaissut kallion ylälaitaa. Mutta missä vaiheessa… Shikamaru laski katseensa välittömästi takaisin alas, ja silmäisi nopeasti ympärilleen. Kallio, kuten sanottu, oli kovera, kuin U-kirjain. Kiviä tuntui tulevan joka suunnalta. Kyllin nopeasti ei ehtisi alueelta pakoon…

Sitten havaitsi melko lähellä olevan sopivan kalliokatoksen, kuin luolan. Se oli vähän irrallaan hiekan pinnasta, ja sen päällä oli tanakka kiviharjanne…

”Menkää tuohon suuntaan!” Shikamaru huusi osoittaen suojaa. ”Kivet eivät voi osua tai vieriä tuohon koloon! Pian!”

Hänen käskyään noudatettiin kyselemättä. Neji nappasi kiinni Hinatan takin olkavarresta ja lähti vetämään tätä kohti luolaa. Akamaru pusakkansa sisällä juokseva Kiba näytti siltä kuin vauhti olisi heittänyt hänet neljälle raajalle. Ino, kumma kyllä, ei jäänyt valittamaan Shikamarun suunnitelmista vaan juoksi täyttä kyytiä kallionkoloa kohti. Lee oli napannut vauhdista Naruton reppuselkäänsä (tämän kiljuessa ”Päästä minut alas!”) ja ennätti kallionkatokselle ennen muita, vaikka hän oli seisonut kaikkein kauimpana siitä.

Myös Shikamaru pyrähti juoksuun käsivarret takasivustoillaan varmistettuaan, että kaikki saattoryhmäläiset olivat ymmärtäneet hänen käskynsä. ’Ehtikää turvaan… ehtikää turvaan… EHTIKÄÄ TURVAAN!!’

RY-TY-TY-TU-TYM…!!


***


Hinata huohotti. Juokseminen, vaikkakin sitten Nejin vetämänä, otti häntä keuhkoihin. Lopulta hän kuitenkin saattoi hengähtää, kun hän ja Neji pääsivät luolaan – ja etenkin, kun kaikki muutkin tiimistä pääsivät sisään. Naruto eritoten.

RY-RY-RYM-ry-ry-ry… Klop!
”AUH!”

”Anteeksi, Naruto-kun! Olen niin hirvittävän pahoillani!” Lee pahoitteli kopautettuaan vahingossa reppuselässä olleen Naruton pään luolan kattoon. Vedet olivat tirskahtaneet vaaleahiuksisen pojan silmiin.

”Auvuo-ouh… mun pää, mun pää…”
”Älä vollota, senkin blondi!” Ino kivahti muistamatta, että hän itse oli vielä vaaleampi kuin Naruto. ”Olet ninja etkä kakara!”
”Mutta kun otsaan sattuuuuh…” Naruto valitti.

Shikamaru painoi päätään kämmentään vasten. ”Vielä isomman päänsäryn olisit saanut, jos olisit jäänyt ulos kököttämään”, hän tokaisi. ”Eivät nuo kivet mitään hepposia olleet.” Hinata puolestaan katsoi säälien Narutoa, mutta ei uskaltanut mennä tämän lähellä olevia huitovaa ja hurjasti anteeksipyytelevää Leetä, mäkättävää Inoa tai tuskailevaa Shikamarua.

Ry-ry-ry-rym… klak, kop, tumps.
Kivivyöry lakkasi. Luolan ulkopuolella oli valtavasti haljenneita kivenlohkareita.
”Reitti näkyisi olevan selvä”, Ino sanoi. ”Painutaan pois täältä ja sassiin!”
Shikamaru puisti päätään. ”Ei käy. He tai ne saattavat heitellä lisää kiviä niskaamme heti kun näkevät meidän olevan liikkeellä.”

”No ne kivet heittäneet sällit saattavat tulla tännekin, ja sitten vasta ollaankin liemessä!” Ino kivahti. ”Joku paiskasi ne kivet niskaamme! Ei kai siellä ylhäällä nyt koko ajan kiviä voi olla! Kaiken järjen mukaan ne loppuvat joskus, ja ihan hyvinkin ne kaikki kivet on jo kolisteltu alas!”

”Testataan”, Shikamaru sanoi lyhyesti. ”Naruto, luo varjoklooni ja lähetä se menemään tuonne ulos.”

Naruto nyökkäsi irvistäen, teki käsisinetin ja huikkasi: ”Kage Bunshin no jutsu!” Phouf! Ja Naruton vierelle ilmaantui kopio, joka oli yhtä kuhmupäinen kuin alkuperäisversionsakin. ”Ala painua”, Naruto komensi kloonia, joka lähti saapastelemaan ulos.

Taps, taps, taps… Phouf!
Klooni katosi saman tien, kun se oli päässyt tuskin viidentoista metrin päähän luolasta. Nuorisoninjatiimi tuijotti.

”Ei sitä ollut tarkoitus katouttaa heti!” Ino kivahti.
”En minä katouttanutkaan sitä, senkin marmattajamummo!” Naruto kivahti vastaan. ”Se katosi itse!”
”Ei siihen osunut mikään, sinä katoutit sen!” Ino intti.

”Osuipas”, puuttui äkkiä puheeseen Neji, joka oli ollut hyvän aikaa hiljaa. Hänen Byakuganinsa oli aktivoitu jo ennen kuin Naruto oli klooninsa tehnyt. ”Katsokaa maahan kloonin katoamispaikan vasemmalla puolella alle metrin päässä.”

Konohalaisninjat katsoivat kohti kloonin katoamispaikkaa. Tarkkasilmäinen Kiba huomasi heistä ensiksi, mitä Neji oli nähnyt. ”Nuoli”, nuori Inuzuka sanoi.

”Varsijousen vasama, jos tarkkoja ollaan”, Neji tarkensi. ”He eivät ammu enää kivillä, vaan vasamilla. Nopeampaa, tarkempaa, vaikeampaa väistää – siis tappavampaa.”

”Auts”, Kiba sanoi.
Naruto kalpeni. ”Voi hyvä Sylvesteri”, hän mutisi.
Myös Hinata oli kalventunut.
”Neji, voisitko katsoa, mitä ylhäällä on?” Shikamaru kysyi. ”Onko siellä vihollisia, ja jos on, montako?”

Vanhempi Hyuugista nosti katseensa ylös ja tähtäsi suoraan kalliomassan lävitse. Hänen silmänsä siristyivät, kun hän tarkensi katsettaan. ”Neljä”, hän vastasi. ”Kolme näyttää aika tavallisilta, tosin ehkä jounintasoisilta… mutta neljäs ei näytä normaalilta. Hänen chakravarastonsa ovat…” Nielaisu. ”…valtavat…”

Hinata päätti itsekin aktivoida Byakuganinsa ja katsoa.


***


Tällä välin kallioiden päällä…

”Tollot! Varoitteko edes Hyuugia?” rähisi noin keski-ikäinen mies, jonka yllä oli vaaleanruskea matkaviitta joka peitti muodottomasti hänen alemman vaatetuksensa. Hänen aiemmin mustat hiuksensa olivat joskus olleet liikkuvat ja tuuheat, mutta nyt ne olivat harmaantuneet ja latistuneet. Hiusten leikkaus oli epätasainen ja viisti hartioita. Kasvot olivat iän ja ärtymyksen uurtamat. Kädessään hänellä oli hartiamittainen matkasauva ja päässään tiukka, graniitinharmaa turbaani.

”Totta kai varoimme, Ichimaiiwa-sama!” huikkasi pitkänhuiskea, hoikka ehkä hieman alle kolmekymmenvuotias mies keski-ikäisen miehen viereltä. Hänellä oli yllään harmahtava ninjaliivi, ja hänen maantienväriset hiuksensa oli kynitty lyhyiksi. Miehen nimi oli Shaku. ”Emme me ensi kertaa ole vierittelemässä kiviä toisten niskaan!”

”Hyvä, sillä jos jompikumpi Hyuugista kuolee, te kaikki kolme päädytte kiviseen hautaan”, Ichimaiiwa ilmoitti. ”Tarvitsen heidän silmänsä.”

”Te aliarvioitte meidät, Ichimaiiwa-sama…” murisi pitkänhuiskeaa miestä hieman lyhyempi mutta paljon hartevampi mies. Hänen yllään oli kyynärvarsimittainen punainen poncho. ”Me olemme ammattilaisia näissä puuhissa.”

”Oletinkin palkanneeni ammattilaisia, Seki”, Ichimaiiwa sanoi. ”Mutta mitä tässä enää lörpöttelemään. He menivät siihen koloon. Sopii hyvin, he vastasivat odotuksiani. Laittakaa lisää kiviä pyörimään. Nyt.”

Seki, Shaku ja kolmas, lyhyt ja kissamaisen notkealta näyttävä mies, Ishi, kiiruhtivat kohti paikkaa, joka sijaitsi erään tuntemamme luolan yllä. Ichimaiiwa sen sijaan siirsi kätensä eteensä ja alkoi tehdä käsisinettejä. ’Käärme, koira, lohikäärme! Doton, Iwatachi no Kakumei*!’

Ru-rum…!

* Maaelementti, Kivien vallankumous


***


Neji ja Hinata seurasivat miesten liikkeitä. Ennen pitkää he huomasivat kivimassan läpi, että kallion yllä oli lisää isoja kivenjärkäleitä vipulaitteistot asennettuina. ”He aikovat pudottaa kiviä luolan suuaukon tukkimiseksi!” Neji ennätti huudahtaa ennen Hinataa.

”No siinä tapauksessa lienee paras lähteä täältä”, Lee järkeili. ”Ja vikkelästi sittenkin ennen kuin rytisee!” Herrasmiehenä Lee nappasi Inon harteilleen (tämän kiljuessa jotain hyvin sopimatonta ja iskiessä vimmastuneena nyrkeillään Leen selkään) ja lähti kiitämään kohti luolan suuaukkoa. ”Tulkaa pian!”

Neji katsoi silmät lasittuneina jotain, mikä kulki kallioiden takana… ja samassa hän singahti Leen perään ja nappasi tämän olkavarresta pysäyksiin ennen suuaukkoa. ”Pysähdy, senkin tolvana!”

”Mit – ”
RU-TY-TYM!!!

Leen loppukysymys hautautui kovan kivirytinän alle. Luola täyttyi kivipölystä. Tuli ensin hämärää, sitten pimeää. Köhimistä. Kaiut muuntuivat. Kivien rutinaa. Kolinaa… vierintää… hiljaisuus.

Hiljaisuus.

”Ne kivet putosivat paljon nopeammin kuin mitä pitäisi”, Neji selvensi. ”Niihin oli lisätty vauhtia chakralla.”
”Oli kuule näin lähellä ettei liiskaannuttu”, Ino sanoi ääni värähdellen.
”Pyydän anteeksi, Ino-san!” Lee voivotteli.
”Ei sonta!” Kiba manasi. ”Tukossa! Miten me päästään pois?”

”Uiiik…”
Kiban katse hypähti kivikasasta Akamaruun. ”Mitä nyt?”
”Iu, iuuu… yh, yh…”
”Selkokielellä?” Shikamaru tiedusteli.
”Jotain pahaa chakraa valuu lisää kiviin”, Kiba käänsi. ”Ja se ikään kuin…”

”Se sulattaa kivien pintaa…” Hinata sanoi hiljaa. ”Ja sulanut massa… se… se tukkii ilma-aukkoja. Estää ilman kulkemisen… ja… ja…”

”Vahvistan havaintonne, Hinata-sama”, Neji sanoi ilmeettömänä.
”Eih!” Naruto parahti. ”Yritetäänkö meidät tukehduttaa tänne?!”



*****


Jatkuu täällä