Tunnelmamusiikkia: Morrowind Special Edition Soundtrack – Bright Spears, Dark Blood (kiitokset Elsille valinta-avusta!)

*****


Luku neljä
Taistoon, pakoon, taistoon!


”He hämäsivät meitä!” Meitä meitä eitä eitä itä itä…
Gaara ei suinkaan ollut kuuro. Hän kyllä kuuli paremmin kuin hyvin Ichimaiiwan hurjistuneen sotahuudon.

Kaikeksi onneksi kaikki konohalaiset oli saatu kaivettua ylös surmanloukostaan, ja heidät kaikki oli todettu likipitäen vahingoittumattomiksi. Ilmeisesti Naruto oli onnistunut rikkomaan lopulta kallioseinämän Rasenganillaan, kun Ichimaiiwa oli lopettanut chakransa valuttamisen kiveen ja kun Gaara oli hapertanut kiveä hiekallaan. Onneksi: ilman Rasengania Gaara olisi vieläkin nitkuttelemassa kovaa kiveä hajalle hiekallaan.

Kaikki konohalaisnuoret oli lopulta saatu ulos, ja suurin osa virkosi pian saadessaan viimein raikasta ilmaa keuhkoihinsa. Enää vain Akamaru, Shikamaru ja Ino olivat tajuttomia. Naruto, Neji, Hinata, Kiba ja Lee sen sijaan olivat jalkeilla ja yrittivät selvittää keuhkojaan puhtaiksi. (Gaara ei suinkaan muistanut tai edes tiennyt silloin kaikkien konohalaisten nimiä, mutta hän sai kuulla ne sitten jälkikäteen.) Konohalaisten tasapaino oli yhä horjuvaa…

”Naruto, Lee, kaikki”, Gaara sanoi sitten terävästi. ”Poistukaa äkkiä mahdollisimman kauas täältä.”
”Höh?” Lee kysyi. ”Mutta meillähän oli täällä tehtävä!”
”Etkö ole vieläkään ymmärtänyt, Lee?” Neji kähähti. ”Tämä tehtävä oli silkkaa hämäystä! Meidät kaikki yritettiin tukehduttaa hengiltä!”
”Mutta eihän kukaan kunnon shinobi – ”
”Tuki jo suusi ja auta kantamisessa!” Neji ärähti nostaessaan tajuttoman Inon poikittain harteilleen.

Kiba poimi Akamarun mukaansa, Lee taas nosti Shikamarun harteilleen. Naruto taas auttoi tukemaan Hinataa, joka hädin tuskin pysyi jaloillaan. Jostain syystä Hinata lehahti kirkkaanpunaiseksi apua saadessaan. Konohalaiset lähtivät nopeasti liikkeelle suuntanaan Hevosenkenkäkallion suuaukko.

Mutta ellei kukaan järjestäisi Ichimaiiwalle itselleen lisää päänvaivaa, paosta ei olisi apua.

Gaara nosti vaaleanturkoosin supikoirakatseensa ylös ja kohtasi sillä Ichimaiiwan siluetin. Aavistuksenomaisella nyökkäyksellä tiilenpunapäinen poika lähetti kuutioittain hiekkaa turbaanipäisen miehen kimppuun. Se oli Gaaran perustaktiikka, joka ei pettänyt melkein koskaan.

Su-shuoooohh…!!
Sk-rak!

Gaaran kulma kohosi. Hänen hiekastaan ei kuulunut yleisesti ottaen tuollaista ääntä. Se suhisi, kahisi, virtasi… mutta ei raksahtanut. Äkkiä hän sai lisää ihmettelemisen aihetta: hänen hiekkamassansa alkupää putosi alas, vaikka hän oli nimenomaan ohjastanut sitä paiskautumaan päin Ichimaiiwaa. Vaikka hän kuinka yritti korjata hiekkamassan lentorataa, se romahti kuitenkin alas saavuttamatta Ichimaiiwaa…

THU-DUMP!!
Suuri tärähdys kävi.
Gaaran silmät levisivät.

Hiekkamassa, jonka hän oli usuttanut Ichimaiiwan kimppuun, oli nyt sulattautunut yhdeksi valtavaksi möykyksi. Se ei itse asiassa ollut enää hiekkaa ollenkaan, vaan se oli umpikiveä. Ichimaiiwa oli käyttänyt kivivoimiaan ja sulattanut Gaaran hiekan pikkuiset kivensirut yhdeksi kivenlohkareeksi. Ja tämä lohkare oli niin raskas ja hankalasti käsiteltävä, ettei Gaara voinut enää hallita sitä hiekkavoimillaan. Se yksinkertaisesti putosi alas.

”Hoi!” Hoi hoi oi oi i i... Kaiulla höystetty huuto kajahti ylhäältä, ja Gaara nosti katseensa huutajaan. Ichimaiiwahan se. ”Hiekkakylän aseko se siinä?” Siinä siinä iinä iinä nä nä… ”Nyt kyllä petit odotukseni!” Kseni kseni seni seni eni eni…

Kirottua… juuri tämän vuoksi Gaaraa ei ilmeisesti ollut lähetetty yksin Ichimaiiwaa vastaan. Ichimaiiwa hallitsi kaikkea ulottuvillaan olevaa kiveä, myös hiekanjyviä. Gaara ei ollut oikea shinobi nujertamaan tätä turbaanipäistä miestä. Ei todellakaan. Kuin olisi yrittänyt tukahduttaa tulen kuivilla lehdillä. Punapää puri huultaan.

Konohalaiset eivät edes olleet vielä kyllin kaukana Gaaran takana.
Bru-tu-tu-tum…
Ei! Oli pakko pysäyttää keinolla millä hyvänsä Ichimaiiwa!

Gaara kouraisi ilmaa kädellään ja paiskasi siten uuden hiekkalastillisen päin turbaanipäistä miestä. Tulos oli sama kuin edelliskerralla: hiekkamassa kivettyi taas ennen kuin ehti Ichimaiiwan luokse.

”Olet sakaalia typerämpi, nappula!” Pula pula ula ula… ”Sakaali sentään oppii jo kerrasta!” Kerrasta kerrasta errasta errasta…
Uusi lasti hiekkaa. Klonk! Kopin kopin… Kahden edellisen kivenmöhkäleen päälle putosi uusi lohkare.
”Ja sinä pölvästi et opi edes toisesta!” Toisesta toisesta oisesta oisesta…
Lisää hiekkaa…
”Jo riitti!” Riitti riitti iitti iitti… ”Leikki loppuu nyt!” Nyt nyt yt yt…!!

Bru-wsoh…
Gaaran katse syöksähti nyt laakealle hiekkakentälle.

Ilmiö oli hyvin samanlainen kuin silloin, kun Gaara itse yritti kerran haudata Kimimaron hiekkaan. Hevosenkenkäkallion hiekkakenttä aaltoili kuin villi meri – huono kielikuva, sillä Gaara oli tuskin koskaan nähnyt merta, aavikon kasvatti kun oli. Mutta huolestuttavinta tässä oli se, ettei hiekan aaltoilu ollut nyt Gaaran aiheuttamaa – Ichimaiiwa oli tällä kertaa ilmiön takana!

Sitten tuli näkyviin ensimmäinen ero Gaaran versioon hiekka-aalloista: Ichimaiiwan hiekka-aallot kirjaimellisesti sulivat yhdeksi massaksi. Ja sitten, valtava, enemmän mutaa kuin laavaa muistuttava massa nousi valtavaksi, taloa suuremmaksi kummuksi, ja syöksyi kohti Gaaraa…

Nyt tuli Gaaralle paikka paeta ja hätäisesti!

Punatukka levitti kätensä sivuilleen, kouraisi ilmaa sivukautta – samaan tapaan kuin olisi ollut heinäpellolla ja yrittänyt kaapata syliinsä mahdollisimman paljon korsia – ja kutsui lisää hiekkaa luokseen. Sitten, hän hypähti keveästi ilmaan, sulki silmänsä, ajatteli itsensä yhdeksi hiekan kanssa…

Shuiiiih…!
BLUORTS!!
Gaara oli nipin napin pelastanut itsensä kivisulamassalta, kiitos hiekkasiirtymäjutsun. Hän oli nyt kallioiden päällä. Ja Ichimaiiwa itse seistä napotti kymmenen metrin päässä hänestä.

Turbaanipäisen miehen kasvoille nousi kieroutuneen voitonriemuinen ilme.


***


Tällä välin alhaalla, konohalaisten rintamalla…

”Hinata, kykenetkö juoksemaan jo itse?”
”K-k-kyllä, Naruto-kun!”
Naruto irrotti otteensa Hinatasta ja kiihdytti juoksuvauhtiaan varmistettuaan, että Hinata sai jalkansa alleen.

Neji vilkaisi pikaisesti serkkuaan ja jatkoi ravaamista Ino harteillaan. Kumpikaan Hyuugista ei ollut aktivoinut Byakuganiaan, sillä molemmat heistä olivat yhä heikkoina pyörtymisestä, Hinata varsinkin. Nyt piti siis juosta selustoihin keskittymättä.

Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun Neji kiitteli hiljaa mielessään Gaita tämän antamista taijutsu- ja lihasvoimaharjoituksista. Nyt sai kirjaimellisesti juosta henkensä edestä! Onneksi he olivat sentään päässeet jo pois Hevosenkenkäkallioksi kutsutun kivimuodostelman sisältä ja matkasivat kalliota kiertäen kohti muodostelman itäpuolta – suuntaa, jolla Konoha olisi.

Mutta eräs asia häiritsi Nejiä.

Mitä hän oli ehtinyt kuulla Gaaran hyvin tiivistetystä tietopaketista Ichimaiiwasta – huijariksi osoittautuneesta asiakkaasta – hän ihmetteli, miksei tämä mies ollut lähtenyt konohalaisten perään vaan oli jäänyt kallioille. Ei ollut tarkalleen vahvistunut, mitä Ichimaiiwa halusi (hyviä arvauksia kyllä oli), mutta konohalaisista kuitenkin oli tahdottu jotain. Miksei siis Ichimaiiwa ollut enää niin kiinnostunut konohalaisista? Oliko Gaara tosiaan niin paha vastus? Sen punapään sanojen perusteella olisi voinut helposti uskoa, että Ichimaiiwa olisi voinut olla hyvin voimiensa puolesta vaikka neljäs Sannin tai jotain! Toki oli Gaarakin mahtava, mutta ei sentään aivan niin mahtava…

Oliko Ichimaiiwalla sittenkin lisäsuunnitelma takataskussa?
Hyvä arvaus, Neji: Ichimaiiwalla todella oli lisäsuunnitelmia. Se seikka selvisi hänelle ja hänen tovereilleen hetken kuluttua.
Bro-to-to-tooom!

Konohalaiset pysähtyivät kuin refleksin komentamina, kun he kuulivat kovaa jyrinää ja tunsivat voimakasta järinää jalkapohjissaan. Hiekka muuntui äkkiä kiinteäksi – se lohkeili, ei pölissyt.

Keskellä sitä kaikkea seisoi harteva mies yllään lyhyt, punainen poncho. Mies virnisti pahansuovasti.

”Teidän tienne päättyi tähän, pennut”, hän sanoi. Sitten hän pamautti kätensä yhteen ja iski kämmenensä yhteen. Ei, ei yhteen: sinetteihin. Koira, tiikeri, käärme, koira, sika! ”Iwa Bunshin no jutsu!”

Bruoouuum!

Hevosenkenkäkalliosta lohkeili kivenlohkareita, mutta ne eivät lohkareina säilyneet. Ne muotoutuivat samaan muotoon kuin mitä vanttera mies oli mutta säilyttivät yhä kivisen värinsä ja koostumuksensa. Ne olivat kovia kuin kivet, tunteettomia kuin kivet. Niitä oli reilu tusina – ne olivat kiviklooneja.

Kiba silmäisi taakseen kohti Narutoa – ja virnisti.
”Naruto hei”, hän sanoi, ”jos sinulla riittää vielä jytyä, niin näytä tuolle ukkelille mistä tosikloonaajat on tehty.”
Naruto virnisti takaisin Kiballe. ”Selkis!” Hän vei kätensä tasan yhteen tuttuun käsisinettiin ja huudahti ääneen: ”Kage Bunshin no jutsu!”

Plouf! Ploff ploff ploff! Plop pop…! Plouf, ploff ploff…!!
Vanttera mies kivisine klooneineen tuijotti.

Hevosenkenkäkallion edusta oli tulvillaan Naruton varjoklooneja. Niitä oli tusinoittain. Sekä kopiot että oikea Naruto – missä kohtaa kloonimassaa hän sitten mahtoi ollakaan – virnistivät miekkoselle.

Hinata tuijotti silmät selällään Naruton kloonimassaa. Lee hihkaisi ja iski nyrkkinsä ilmaan tulevan varman voiton merkiksi. Kiba soi kivikloonaajalle koiramaista irvistystä muistuttavan virneen. Tajuttomat Shikamaru, Ino ja Akamaru eivät valitettavasti päässeet nauttimaan show’sta.

Neji nyökkäsi päätään hyväksyvästi tilanteelle. Hän tiesi Naruton tekniikan ennestään ja arveli, että se saattaisi toimia tuota kivimiekkosta vastaan. Naruto tosin tuppasi käyttämään kloonejaan enemmänkin vastustajan hämäämiseen ja jyräämiseen kuin mitä pikkutarkkaan toimintaan. Olihan myös jo Neji itse pärjännyt itse vallan hyvin lukuisia Naruton klooneja vastaan… Toivon mukaan tuo mies kiviklooneineen ei olisi yhtä erikoistunut ”yksi vastaan monta”-taisteluun kuin mitä Neji oli.

Vanttera mies puisti hetken päätään kuin olisi ravistellut vettä hiuksistaan. Sitten hän – ja hänen klooninsa – kohdistivat tuimat katseensa nuoriin shinobeihin. ”Uskotte siis määrän korvaavan laadun?” mies kysyi ilman kiviklooniensa säestystä.

”Juuri sitä näytit itse uskoneen”, Kiba murahti.

Naruto puolestaan ei aikaillut, vaan varjokloonit jyristelivät huutaen kookkaan miehen ja tämän hiekanruskeiden kivikloonien kimppuun.


*****


Seuraavaan lukuun