Iruka naputteli kynällä vihkoaan ja nojasi poskeaan kämmeneensä. Historianmuistiinpanot olivat jääneet puolitiehen ja katse suuntautui liitutaulun sijasta johonkin ihan muualle; opettajaan. Hatake Kakashi nojaili rennosti seinään taulun vieressä ja sitä vilkuillen kertoili toisesta suuresta ninjasodasta. Iruka ei saanut silmiään irti hänestä. Izumon kevyt tökkiminen ei riittänyt repimään häntä pois haaveilustaan, vaan hän vain huitoi tämän kädet pois huolimattomasti. Hän kuuli kaverinsa huvittuneen hymähtelyn kaukaisesti, mutta ei jaksanut välittää.

"Näin... Eiköhän sitten avata kirjat sivulta, mikähän se nyt oli... 39? Jaa, kiitos Shizune. Sieltä tehtävä kaksi. Kaikilta pitäisi löytyä nyt toi äskeiset asiat vihosta, niiden avulla osaatte tehdä sen", Kakashi lopulta sanoi. Iruka hätkähti ja nosti päätään. Hän katsoi alas vihkoonsa ja näki vain tyhjän sivun. Hän nojasi taaksepäin tuolissaan, tuijotellen yhä vihkoaan ja huultaan purren. Mitäs sitten?

"Iruka", joku sanoi niin lähellä, että abi hypähti säikähdyksestä. Muiden keskittyessä aloittamaan tehtävää, Kakashi oli tullut luokan läpi hitaasti hänen luokseen, ja seisoi nyt hänen pulpettinsa vieressä, kevyesti hymyillen. "Ongelmia?"
"Eh", Iruka alkoi toipua shokistaan ja punastua. "Juu... Mä unohdin... Niinkun..."
"Unohdit tehdä muistiinpanoja?" Kakashi lopetti hänen puolestaan kulmat koholla. Iruka punastui entistä enemmän ja nyökkäsi nolona.

Hän oli unohtanut tehdä muistiinpanoja tunnilla. Kakashin tunnilla. Mikä voisi olla nolompaa kuin vetää huomiota itseensä sillä tavalla? Sillä hetkellä Iruka ei keksinyt mitään. Kakashi ei vaikuttanut olevan pahoillaan, vaan hymyili yhä.
"Sellaista sattuu. Kuules... Voisit jäädä tunnin jälkeen, annan monisteen jossa on samat asiat", hän sanoi hiljempaa. Iruka punastui vielä enemmän, jos mahdollista.

Hän ei saanut tilaisuutta vastata, koska juuri silloin luokan ovelle koputettiin. Kakashi siirtyi kauemmas hänestä ja kääntyi ovelle päin. "Viitsisikö joku avata sen? Kiitos, Shizune."
Shizunen avattua oven Zetsu astui sisään Tobi selässään. Tyttö astui kummissaan sivuun ja Kakashi kohotti kulmiaan.
"Olette pojat hiukkasen myöhässä", hän sanoi tyynesti.
"Alas, Tobi. Niin ollaan", Zetsu sanoi. "Mut ei liikaa. Ei yli puolta tuntia."
Kakashi katseli heitä hetken ja naurahti. "Ette, ette... Sisään vaan sieltä."

Zetzu kiitti mielessään Kakashin kärsivällisyyttä ja suuntasi luokan perälle, missä Noun odotti päätään pudistellen. Zetsun kävellessä Kimimaron pulpetin ohi, hän vilkaisi tätä kylmästi ja jättäytyi takanaan kävelleen Tobin rinnalle. Kimimaro vastasi kivikasvoisena katseeseen. Vaikka Otolla ei tällä kertaa ollutkaan mitään tekemistä Tobin katoamisen kanssa, Zetsu tunsi syvää vihaa joukon johtajaa kohtaan. Hän halusi tietää mitä tämä porukoineen suunnitteli.

"Ei muuta kun matikankirja esiin", Noun sanoi tyynesti kun kaksikko pääsi paikoilleen. Yleensä hän olisi kommentoinut noin 28 minuutin myöhästymistä, mutta ei tällä kertaa. Zetsu oli lounastauon alussa tullut kysymään häneltä oliko hän nähnyt Tobia. Kieltävän vastauksen jälkeen tämä oli jatkanut saman tien vauhdilla matkaansa. Se oli ollut huolestuttavaa. Zetsu ei koskaan joutunut kysymään Tobin olinpaikkaa keneltäkään. Niin tavallisuudesta poikkeava asia kertoi Nounille että syy myöhästymiseen ei todennäköisesti ollut pelkkä laiskuus, ja hän jätti asian sikseen.

"Hups", Tobi sanoi päätään kallistaen.
"Mitä?" Noun kohotti katseensa tehtäväpapereistaan.
"Ei ole kirjaa", Tobi totesi.
"Miksei ole?" Noun kysyi.
"Se on Deidara-sempailla", Tobi vastasi iloisesti. Noun kohotti toista kulmaa. "Miksi?"
"Deidara-sempain täytyy lukea kokeeseen", kuului vastaus. Noun avasi suunsa kysyäkseen miksi ihmeessä Tobi antoi matikankirjansa Deidaralle kesken omaa kurssiaan, mutta sulki sen saman tien. Tarkemmin ajatellen hän ei halunnut tietää enempää.
"Jahas. No, tehään sitten tästä", hän sanoi ja pamautti pöytään monistepinon, täynnä polynomeja. Tobi nappasi päällimmäisen yhä iloisena ja kaivoi värikynänsä esiin.
Noun esitti ettei nähnyt, ettei hänen ihan periaatteesta tarvinnut alkaa jäkättämään. Antaa värittää, hän ajatteli. Se oli Tobille varmasti huomattavasti hyödyllisempi taito kuin polynomit.

Tunnin päättyessä Noun painoi kasvonsa käsiinsä ja henkäisi syvään.
"Me tehtiin kolme tehtävää", hän totesi oppilailleen, jotka Katashia lukuun ottamatta tekivät lähtöä.
"Enemmän kun viimekerralla", Zetsu totesi olkiaan kohauttaen. "Ja meillä oli vajaa puoli tuntia vähemmän aikaa."
"Tunnit on 75 minuuttia", Noun totesi kuivasti. "Luulisi että neljässäkymmenessäviidessä sais aikaseksi jotain..."
"Älä välitä Noun-taicho", Tobi sanoi ja ojensi yhtä monisteista tytölle. "Tobi piirsi Noun-taicholle. Tobi on hyvä poika."
Noun naurahti ja otti piirroksen vastaan. "Kiitos, Tobi, niin oot."

He lähtivät luokasta, jättäen Irukan ja Kakashin juttelemaan opettajanpöydän ääreen. Tobi ja Zetsu suuntasivat ulko-ovia kohti ja Noun lähti Katashin kanssa kohti ruokalaa. Hän halusi kahvia, ja hänellä oli lupa hakea sitä opettajainhuoneesta. Katashi oli hänen vastuullaan, kunnes kiireiset vanhemmat hakivat tämän iltapäivällä. Poika oli hänelle kuin veli.

Kaikki tunnit olivat loppumassa ja käytävät täyttyivät oppilaista. Katashi alkoi käyttäytyä hermostuneesti ja Noun jutteli hänelle hiljaa. Se tuntui rauhoittavan häntä. Noun oli hieman hermostunut itsekin, peläten pojan menettävän hermonsa kokonaan ja alkavan riehua. Niin oli käynyt kerran, ja silloin paikalle oli kutsuttu sekä poliisi että ambulanssi... Ehkä se oli syy että heidän tieltään väistyttiin käytävillä. Se taas suututti Nounia. Suvaitsevaisuus ei ollut Tulimaan koulun oppilaiden vahvimpia puolia. Tai no, poikkeuksiakin oli. Jotkut eivät väistäneet, mutta vain yksi koko massasta lähestyi kaksikkoa hymyillen.

"Hei, Noun!"
"Kankuro, moi", tyttö vastasi. "Mikä tunti?"
"Psyka loppui just ja teknistä seuraavaksi", Kankuro sanoi. Hän alkoi kävellä heidän vierellään ruokalan suuntaan. "Orochimarun tunnit on jotain tosi karmivaa... Miten teillä menee?"
"Voin kuvitella... Ihan, tota, jees. Mä en itse asiassa edes muista mitä meillä on seuraavana", Noun sanoi. "Tää jätkä vaikuttaa vähän turhautuneelta." Hän viittasi Katashiin, joka äänteli hiljakseen.

Kankuro vilkaisi autistia hieman hämmentyneenä. Ei hän autismista mitään tiennyt, ja jos ihan rehellisiä ollaan, häntä jännitti aika tavalla Katashin seurassa. Jos senkin takia, että vaikka Kankuro olikin pitkä, Katashi oli 20 senttiä pidempi. Melkein kaksimetrinen. Nounin rauhallisuus tosin rauhoitti häntäkin. Tyttö oli kai erityisoppilaiden kanssa oppinut olemaan näyttämättä pelokkuutta. Kankuro ihaili sitä salaa. Ehkä siksi hän rohkaisi mielensä ja rykäisi.

"No, Katashi... Mitä kuuluu?"
Katashi käänsi väsyneet, isot, siniset silmänsä häneen ja älähti vastaukseksi.
"Vai sellaista. Mihin olette matkalla?"
Katashi katsoi taas eteenpäin ja nyökkäsi ponnekkaasti menosuuntaansa. Kankuro nyökkäsi myös, ymmärtämisen merkiksi. Hän tunti itsensä enemmän tai vähemmän idiootiksi.
"Joo, mä jään tähän kuvisluokan eteen", hän sanoi ja pysähtyi. "Oli kiva nähdä."

Katashi teki pieniä 'pap pap pap' -ääniä huulillaan, nyökkäili ja vilkutti. Kankuro hymyili hieman ja kääntyi Nounin puoleen. Hänen hymynsä vain leveni kun hän näki kuinka iloisesti yllättyneeltä tämä näytti.
"Moikka Kankuro, törmäillään", hän sanoi hiljaa.
"Joo, nähdään", poika sanoi ja katseli kun kaksikko jatkoi matkaansa ja katosi opettajainhuoneeseen. Tunsi hän itsensä kuinka tahansa idiootiksi, hän oli myös melko ylpeä itsestään. Kenen tahansa tekeminen niin iloiseksi kun Noun oli ollut, paransi tavallisesti tylsää päivää huomattavasti. Loppujen lopuksi, Katashikin oli ihminen. Vain epäonnisempi.

"Voi kun oli söpöä", kuului Kankuron takaa ilkkuva tytön ääni. Poika kääntyi ympäri nopeasti ja suuri osa tyytyväisyydestä katosi saman tien. Kimimaro, Kin ja Zaku seisoivat seinään nojaillen luokan vieressä.
"Voi perse", Kankuro mutisi. Nyt ei olisi todellakaan kiinnostanut...
"Ooooi, ei saa kiroilla", Kin sanoi, tai inisi saattoi olla kuvailevin sana. "Ettei vaan kaverisi opi pahoja sanoja. Ai niin, sori, eihän se osaakaan puhua."
Kankuro pudisteli päätään ja jätti tytön vinoilun huomiotta.
"Mitä nyt? Miks vitussa sä et puhu meille? Kerro vähän..." Kin jatkoi. "Onks toi sulle jotain sukua? Se selittäis miksi sun broidisikin on niin kehari."
Nyt Kankuro ei enää pystynyt hillitsemään itseään, vaan astui lähemmän. Raja oli ylitetty; Gaarasta ei puhuttu siihen sävyyn. "Turpa kiinni, huora..!"

"Mitä sä sanoit?" Zaku kysyi uhkaavan hiljaa ja siirtyi kasvokkain Kankuron kanssa. Tämä ei liikahtanutkaan.
"Sä kuulit ihan hyvin", Kankuro sanoi ja tiesi saman tien katuvansa jossain vaiheessa uhmakkuuttaan.
"Kai se olisi mutsin tai faijan duuni ollut opettaa sulle tapoja", Kin jatkoi Zakun takana. "Ei siltä vanhalta ämmältä sellaista voi olettaakaan."
Kylmät väreet kulkivat pitkin Kankuron selkärankaa. Oto tiesi aina mikä osuisi herkimpään hermoon, ja asiaa ei auttanut se, että Kankuro sattui olemaan läheistä sukua Akatsukilaiselle.
"Mä sanoin että pidät turpasi kiinni", Kankuro ärähti Zakun ohi. Kin nauroi. "...vitun huora..!"
Zaku tarttui Kankuron paidan etumustaan ja sysäsi tämän kauemmas. Kankuro pysyi hyvin tasapainossa ja oli kohottamassa nyrkkiään kun hänet pysäytettiin. "Älä."

Se oli Sasori. Lukion teknisen työn, tekstiilityön ja kuvataiteen kurssit oli yhdistetty, joten hänellä ja Deidaralla oli sama kurssi Kankuron ja kolmen Otolaisen kanssa. Sasori piti tiukasti kiinni Kankuron hihasta ja Kimimaro oli vastaavasti tarttunut Zakun olkapäähän. "Älä täällä ala tappelemaan."

Kankuro rauhoittui hieman. "Sä olisit repinyt ton kappaleiksi jos oisit kuullut mitä se sanoi", hän totesi. Sasori nyökkäsi. "Luultavasti. Hyvä vaan etten kuullut."
"Se loukkasi Gaaraa", Kankuro totesi kireästi. Sasori päästi irti. "Raukkamaista ja naurettavaa."
Hän peitti suuttumuksensa täysin. Ei koulurakennuksessa saanut alkaa avoimesti riehumaan. He saivat jo osakseen hassuja katseita ohikulkijoilta ja muilta kurssilaisilta. Kankuro puristi suunsa kiinni ja käänsi katseensa poispäin Kinistä; tyttö sai hänet raivon partaalle itsetyytyväisine virneineen.

"Danna", Deidara puuttui puheeseen ensimmäisen kerran. "Katsohan, hmm."
Sasori seurasi Deidaran katsetta ja Kankuro teki samoin. Silloin hänen päivänsä meni lopullisesti pilalle. Psykologian opettaja Orochimaru Sannin asteli kuvaamataidon luokkaa kohti, hymyillen iljettävästi.
"Päivää, päivää... Keskeytänkö jotain?" hän kysyi lipevästi. "Jatkakaa ihmeessä loppuun..."
"Et keskeyttänyt, Orochimaru-sensei", Kimimaro sanoi.
"Hienoa, hienoa... Olen tänään Danzon sijaisena", opettaja ilmoitti. Sasori sulki silmänsä hetkeksi ja huokaisi äänettömästi. Siitä tulisi mukavat 75 minuuttia...tai sitten ei.