Deidara oli hyvää vauhtia menettämässä hermojaan. Orochimaru ei vain jättänyt häntä rauhaan, vaikka hän ei koskaan tarvinnut apua kuvataideluokassa. Koskaan. Orochimaru seisoskeli hänen takanaan, hengitti hänen niskaansa ja kysyi silloin tällöin jotain turhaa. Deidara oli monta kertaa joutunut muussaamaan savityönsä ja purkaakseen ärsyyntymistään. Orochimarulle ei auttanut alkaa valittamaan.

“Danna, multa palaa pinna, un”, hän sihahti hampaittensa välistä, kun opettaja joutui hetkeksi poistumaan hänen takaansa. Sasori, jolla oli marionetin osan maalaaminen kriittisessä vaiheessa, vilkaisi poikaystäväänsä kulmiensa alta.
“Pidä vaan pää kiinni, kakara. Ei tässä enää kauaa”, hän hymähti. Deidara heitteli savipalloaan päin pöytää vihaisesti. “Nii-IN, mut liikaa! Hm!”
“Hidan joutui kanssa aika tulitukseen psykan tunnilla”, Kankuro totesi ohi kulkiessaan. Hän oli hakemassa lisää ruuveja varastosta. Sasorin tavoin, hän oli tekemässä uutta marionettia. “Saikohan se ihan jälkkää siitä kiroilusta...”
Sasori ja Deidara molemmat kohottivat katseensa häneen. “Hmm?”
“En oo ihan varma”, Kankuro sanoi, peläten antavansa väärää tietoa. “Mutta en kyllä ihmettelisikään.”

“Jos siirtäisit ihmettelysi omalle paikallesi...” äänettömästi paikalleen palannut Orochimaru sanoi. “Ja antaisit muille työrauhan.”
Vaati Deidaran kaiken itsehillinnän olla huutamatta opettajalle paria valittua sanaa työrauhasta ja sen rikkomisesta. Sen sijaan hän viskasi saviklönttinsä pöydälle tarpeettomalla voimalla, jolloin se sai aikaiseksi kovan pamauksen. Orochimarua suuttumus vain huvitti.

“No, no, otetaan ihan rauhallisesti. Onko sinulla stressiä..?” hän kysyi ja laski kätensä Deidaran olalle. Poika jähmettyi paikalleen ja Orochimaru nauroi. “Voi Deidara, rentoudu. Kaikki...on...iiihan hyvin...”
Sasorin sormet puristuivat maalipullon ympärille, hänen seuratessaan tilannetta. Orochimarun pitkät sormet alkoivat hitaasti hieroa Deidaran hartiaa ja tämä värähti puistatuksesta. Siniset silmät suuntautuivat Sasoriin, ja silloin raastavan korkea piipitys täytti koko koulun. Kaikki tunnistivat palohälytyksen. Se antoi Deidaralle loistavan syyn hypätä ylös tuolistaan ja kauemmas opettajasta. Orochimaru huokaisi teatraalisesti.

“Kaikki ulos luokasta koulun kentälle, niin kuin harjoituksessa tehtiin”, hän sanoi ja opiskelijat virtasivat ulos, Deidara ja Sasori ensimmäisinä. Kentän sijaan he suuntasivat koulurakennuksen taakse, missä Akatsuki jokaisen tilaisuuden tullen kokoontui. Se kerta ei ollut poikkeus. Pain, Konan, Hidan ja Itachi olivat jo paikalla.

“Hei blondi”, Hidan sanoi virnistäen, “oliko kiva tunti?”
“Hyi helvetti, un.”
“Hahah. Oro on aina yhtä ihana”, albiino nauroi. Deidara mulkaisi häntä vihaisesti.
”Miten sä siitä tiedät?”
“Se vähän puheli psykan tunnilla”, kuului vastaus. “Tai vitut, ei se sun nimeä sanonut. Mut kovasti kehui et pääsee sijaistamaan jotain vitun kuvisryhmää. Puheli niin helvetin hartaaseen sävyyn, että mä katoin parhaaksi pistää tunnit kesken... Sun ilme kertoi loput.”
Deidara mulkaisi häntä uudestaan, vähemmän murhaavasti tällä kertaa. “No... Kai mun kuuluisi kiittää, jos sä pistit ton palohälytyksen päälle. Yeah.”
“Eipä kestä, blondi.”

Pain seurasi keskustelua kulmat kurtussa. “Se siis yritti jotain?” hän kysyi levottomana. Deidara vilkaisi Sasoria, joka piti itsepäisesti katseensa suunnattuna täysin vastakkaiseen suuntaan. Deidara tuhahti hiljaa ja kohautti olkiaan.
“Kaipa se yritti, miten sen nyt ottaa. Lähenteli, yeah”, hän sanoi. Painin levottomuus vain kasvoi.
“Nyt ei ole hyvä, jos se-”

“Mikä ei ole hyvä?” juuri paikalle ilmaantunut Kisame kysyi. Kakuzu, Zetsu ja Tobi tulivat paikalle samalla kertaa. Pain puraisi kieltään ja nielaisi keskeytetyksi tulemisesta seuranneen ärsytyksen.
“Orochimaru”, hän sanoi. “Se sijaisti tänään Danzoa...” Hän kertoi lyhyesti ongelman, Hidanin ja Deidaran avustuksella.
Kuunnellessaan Zatsu katseli Tobia, peläten tämän reagoivan jotenkin. Tobia näytti kuitenkin kiinnostavan enemmän paloauto, jonka ääni koulurakennuksen toiselta puolelta kuului. Zetsu rentoutui, mutta piti Uchihaa silmällä; ei enää katoamistemppuja.

Painilta oli hyvää vauhtia menossa hermot.
“...meidän pitäis varmaan pitää... Onko mun helvetti pakko huutaa ton yli koko ajan!?”
Paloauton ääni loppui.
“...kiitos.”
Syntyi hetken hiljaisuus, jonka ajan johtaja pureskeli huulikoruaan miettiväisen näköisenä. Muut odottivat enemmän tai vähemmän kärsivällisinä, kunnes jengin johtaja viimein kääntyi Konanin puoleen.
“Palaverin pitämisestä olit puhumassa”, tämä auttoi.
“Ai, joo! Mietin, että meillä olisi aihetta pitää pieni kokous”, Pain jatkoi, kääntyen takaisin joukkionsa puoleen. “Tässä ei nyt asiat mene ihan putkeen.”

“Ihan hyvä idea”, Kisame sanoi, heitti reppunsa maahan ja istui sen päälle. “Huomenna?”
“Miksei tänään jo, hmm?” Deidara ihmetteli. Hän silmäili ylös puuhun miettiväisenä. Kiivetä vai ei, siinä vasta pulma... Ihan Hidanin kiusaksi hän päätti kiivetä.
“Itachilla on optikko, vihdoin”, Kisame ilmoitti virnistäen. Pain kohotti kulmiaan ja katsoi Uchihaa. Tämä nyökkäsi.
“Loistavaa. Oli jo aikakin”, Pain sanoi. Itachi oli jo vuosia kärsinyt surkeasta näöstään ja silmälääkäri oli lopulta todennut hänet puolisokeaksi. Lasien hakeminen olisi seuraavaksi edessä.
“Pidetään se palaveri huomenna. Onnistuuko?”

Vastaväitteitä ei kuulunut. Pain istui tyytyväisenä puun alle. “Meille sitten suoraan koulusta.”
“Mä käyn himassa välillä”, Kisame ilmoitti. “Mun vuoro käydä kaupassa.”
“Helppohan sun on, laiska paska, kun pääset muutenkin muita tunnin aikasemmin”, Hidan vinoili. Kisame nauroi. “Älä sä ala mulle saarnaamaan laiskuudesta...”
“Aika urakalla se Kankuro haastaa riitaa Otolaisten kanssa, un”, Deidara kommentoi puusta. Sasori nyökkäsi poissaolevana.
“Miten sen nyt ottaa. Ne aukoo päätään kaikille, Kankuro vaan hermostuu nopeasti. Se on kärsimätön”, hän sanoi. Hidania, joka makasi puun alla silmät suljettuina, toteamus huvitti.
“Vitun kumma kun Sasori sanoo yhtään ketään kärsimättömäksi. Itse se ei jaksa odottaa edes- Hyi saatana, mitä vittua!?”

Hän nousi yhtäkkiä vauhdilla istumaan ja alkoi hurjana hinkkaamaan kasvojaan. Deidara nauroi niin että oli pudota puusta.
“Perkele apina, oikeesti! Mitä se oli?”
“Mikä, un?” Deidara kysyi kun sai taas henkeä.
“No, se mitä sä tiputit mun naamalle!”
“Mä mitään tiputtanut! Kysy siltä linnulta joka tästä lensi yli äsken... Sen piti vissiin keventää vähän lastia, yeah!”, Deidara sanoi melko katkonaisesti. Nauraminen ja puhuminen yhtä aikaa oli yllättävän vaikeaa.
“Häh?” Hidan tuijotti vihaisena ylöspäin silmät sirrillä. “Älä puhu paskaa!” Siitä huolimatta hän hieroi kasvojaan entistä hurjemmin, kunnes kalpea iho oli punainen ja ärtynyt. Deidara rauhoittui henkeään haukkoen ja rykäisi. Hän avasi vesipullonsa korkin kokonaan.
“O-ou. Anna mä autan... un”, hän sanoi ja alkoi kaataa vettä Hidanin päälle. Se, mitä kyseinen nuori suustaan suolsi, ei ikävä kyllä ole julkaisemiskelpoista.

“Hidan ja Deidara..!” Pain, joka oli Hidanin huitoessa saanut vedestä osansa, huusi. “Rauha!”
Deidara lopetti veden kaatamisen, mutta nauroi yhä lähes hysteerisenä, eikä Hidanin kiroilulla ollut rajaa. Kisame myhäili huvittuneena ja Kakuzu pisti kätensä puuskaan päätään pudistellen.
“Aikamoinen kakara...” viimeksi mainittu mutisi. Kisame kohotti toista kulmaansa yhä hymyillen. “Kumpi?”
“Heitä veikkaus.”
“Molemmat?”
“Oikein meni...”

“Zetsu”, Tobi valitti ja nykäisi skitsofreenikon paidasta. “Tobilla on jano.”
“Jaa”, kuului tyly vastaus. Kun ratkaisua Uchihan ongelmaan ei kuulunut, tämä meni seisomaan puun alle Painin eteen, ja suuntasi katseensa ylös.

“Deidara-sempaiii!”
“No mitä, Tobi, hmm?”
“Saako vettä?”
Deidara hymähti itsekseen ja varmisti että korkki oli kunnolla kiinni. Sitten hän ojensi pullon alas, Tobille. Ei siinä paljoa vettä enää ollut, mutta ehkä se riitti. Ei sillä että Deidara sitä itse olisi juoda halunnut...
Yllättäen(krhm), pullo oli märkä ja lipesi sitten Tobin otteesta suoraan Painin syliin. Kohtuullisen pahaan kohtaan. Tobi läimäisi kätensä maskinsa päälle ja johtaja hyppäsi hiukan. “Ungh..!”
“Anteeksi, Pain-sama!” Tobi kiirehti pyytämään. Pain sulki silmänsä hetkeksi ja laski 1, 2, 3... kolme saisi nyt riittää.

“Okei, nyt... Deidara lakkaa nauramasta, heti. Hidan, sä et vaan osaa kiivetä sinne puuhun, ja hyvä niin, koska Akatsukilaiset ei kurista toisiaan. Ja nyt jumalauta alat siivoamaan suutasi..! Tobi...”
Uchiha näytti painuvan kasaan Painin vihaisen katseen alla. Tämä tunsi ärsytyksensä sulavan väsymykseksi ja armottomaksi päänsäryksi. Huokaisten hän ojensi vesipullon takaisin Tobille.
“...ole nyt varovainen”, hän lopetti lauseensa. Eikä hän suinkaan tarkoittanut jotain tyhmää vesipulloa.
“Mistä ihmeestä toi pullo edes ilmaantui”, hän mietti puoliääneen, huokaisten. Hän nousi hitaasti seisomaan. “Joo, nähdään sitten huomenna, kaikki tulee kun ehtii. Ihmisten ajoissa silti, kiitos... Onko sulla Konan mun Ibumaxit? Mennään ruokalan kautta niin mä voin ottaa yhden. Nähdään.”

Niiden sanojen myötä hän lähti kävelemään kohti koulurakennusta, jättäen taakseen syvän hiljaisuuden. Konan seurasi ja kaivoi samalla laukustaan purkkia gramman Ibumaxeja, jotka Pain oli lääkärin määräyksestä saanut migreeniään varten.
Painin ajatukset eivät meinanneet pysyä kasassa millään. Päänsärky yltyi yltymistään, eikä hän todellisuudessa voinut syyttää Akatsukilaisten riehuntaa. Todellisuudessa, hän oli huolissaan. Hän ei edes huomannut, että matka ei suuntautunutkaan takaisin kouluun, vaan kotiin päin. Konan ei sanonut mitään, kiirehti vain poikaystävänsä rinnalle. Yhtäkkiä tämä pysähtyi kuin seinää, kalpeana kuin lakana.

“Pain?” Konan sanoi varovaisesti, kulmat kurtussa. Poika ei vastannut, vaan otti muutaman pitkän askelen tien sivuun ja oksensi ojaan puskan taakse. Konan irvisti myötätunnosta. Lääkepurkki tippui takaisin laukkuun; niistä ei vielä olisi apua.
“Yahiko-kulta”, hän sanoi ja kävi vetämässä pojan takaisin tielle. “Jatketaanpas kotiin asti.”
“Huh... Sori, Konan”, Pain mutisi vaimeasti.
“Ethän sä migreenille mitään mahda”, tyttö vastasi hellästi.
“En, mut... Musta kuule tuntuu, että meidän pojat ei ota tätä ihan tosissaan... Orochimarun kanssa ei ole leikkimistä.”

Konan nielaisi vaikeasti ja puri huultaan. “Mä olen suoraan sanoen miettinyt ihan samaa. Mutta mä päädyn aina siihen, että ne kaikki näkee Tobin joka päivä. Zetsu vihaa Orochimarua niin paljon että ne ei voi olla samassa huoneessa paria minuuttia pidempään. Kakuzulla ja Sasorilla on aivot päässä ja Kisame ja Itachi on vaan... Kisame ja Itachi”, hän sanoi.
Pain sulki silmänsä ja antoi Konanin johdattaa itseään käsipuolesta.

“Tosi on, mutta silti... Otokin vielä hyökkäilee kimppuun ilman mitään hyvää syytä”, Pain muistutti kuivasti. “Kaiken hyvän lisäksi Hidanilla ja Deidaralla ei ole Zetsua turvanaan, sen paremmin kuin aivojakaan. Eikä ne ole ‘Kisame ja Itachi’.”
Konan ei voinut olla hymyilemättä vähäsen. “Eipä kai. Voit huomenna yrittää vähän herätellä niitä aivoja, mutta ensin hoidetaan tää migreeni pois.”
Pain tuhahti katkerana. “Niin kun ne mua uskoisi. Mä oon johtaja vain nimellisesti, ei ne mua kuuntele.”
“Ne uskoo sua enemmän kun sä uskotkaan rakas, luota muhun.”