Raivoterapian tarpeessa


Harmaahiuksinen mies istui jäykänoloisesti penkissään. Violetit silmät vilkuilivat ympärillä olevia muita matkustajia vauhkosti. Mies tunsi kylmän hien nousevan pintaan ja käsiensä tärisevän. Pala nousi kurkkuun ja hänestä tuntui, että hän ei saisi henkeä. Sydän tykytti vinhaa vauhtia.

Hidanin olo oli karmea.

Hidan oli aina pelännyt lentämistä. Hänen harmikseen liikemiehen työhön kuului matkustaminen. Hidan nielaisi vaivoin palan kurkustaan ja löysensi kravattiaan.

Hidan inhosi kravatteja.

Ne puristivat, hiersivät ja kuristivat. Eivätkä ne edes näyttäneet hyvältä! Edustava pukeutuminenkin kuului valitettavasti hänen työhönsä. Jos hän olisi saanut valita, hänellä ei olisi paitaa lainkaan.

“Vittu… Jashin-sama, auta mua”, Hidanin kalpeilta huulilta karkasi hiljainen kuiskaus.

Hidan nosti kädet kasvoilleen ja yritti rauhoittua. Hän veti hitaasti henkeä ja puhalsi ilman rauhallisesti ulos keuhkoistaan. Kuka neropatti oli keksinyt tuonkin konstin, se ei auttanut lainkaan!

‘Rauhoitu Hidan, olet selvinnyt lentomatkasta ennenkin, mitään pahaa ei ole sattunut. Muuten vain viime viikolla eräs kone hajosi kesken lennon ja syöksyi alas tappaen suuren osan matkustajistaan….’

“JUMALAUTA!” Hidan karjaisi vahingossa ääneen hätäännyttyään ajatustensa vuoksi.

Liian monen ihmisen silmät kääntyivät tuijottamaan Hidania, mikä ei helpottanut lainkaan miehen oloa, sillä hän inhosi olla muiden silmätikkuna, hän pelkäsi sitä. Ihmiset olivat pelottavia, varsinkin sellaiset, jotka eivät hänen tapaansa sanoneet suoraan, mitä ajattelivat. Oli kamalaa, kun ei koskaan tiennyt, mitä ihmisten päässä oikein liikkui, kuten nytkin.

‘Kuinkahan moni noista nyt ajattelee mun olevan päästäni vialla?’

Hidan mulkaisi lähimpänä olevia tuijottajia ja pikkuhiljaa katseet kääntyivät pois. Hidanilla oli aina ollut salainen aseensa. Silmät. Hän sai halutessaan ihmiset kääntämään katseensa pois hänestä, kukaan ei tohtinut katsoa häntä suoraan silmiin kovin kauan. Se oli lohdullista, mutta… toisaalta se myös häiritsi häntä suuresti, vaikkei hän ikinä tulisi myöntämään kenellekään, että se teki hänet myös surulliseksi.

Hidan havahtui tuntiessaan olkapäässään lisäpainoa. Hitaasti violetit silmät kääntyivät katsomaan oikeanpuoleista olkapäätä. Hidanin kulmat kurtistuivat ja otsasuoni tykytti uhkaavasti.

Hänen vieressään istuva, reilusti ylipainoinen nainen, nojasi häntä vasten kuorsaten melko äänekkäästi. Pieni kuolavana uhkasi valua naisen leukaa pitkin hänen puvun takilleen.

“Hyi saatana…”

Hidan perääntyi minkä pystyi ja yritti turhaan herätellä tökkimällä nukkuvaa, löllyvää hyytelökasaa. Nainen painoi niin paljon, ettei hän saanut yhden käden turvin liikautettua tätä lainkaan.

“Saisiko herralle olla jotain?” Vaaleanpunaiset hiukset omaava, kaunis lentoemäntä kysyi.

“Häädä tuo läski possu päältäni ja suksi kuuseen sen jälkeen!”

Jos Hidanin möläytys loukkasi Sakuran tunteita, hän ei näyttänyt sitä lainkaan ulos päin. Sakura yritti herätellä naista miehen mieliksi, muttei hänkään onnistunut sen paremmin.

Äkillinen töyssy sai Hidanin kiljaisemaan ääneen ja tarttumaan penkkinsä kädensijoihin kuin hengenhädässä. Lentokone kuitenkin vakautui muutaman töyssyn jälkeen.

“Ei mitään hätää, pari ilmakuoppaa vain!” Sakura kertoi rauhallisesti mukanaan olleeseen mikrofoniin, jotta kaikki matkustajat kuulisivat hänet. “Kuulitteko herra?” Nainen kysyi hiljaa Hidanilta.

“Mä kuolen, mä kuolen…”, Hidan hoki shokissa.

Juuri silloin paikalle lipui harvinaisen ruma mies.

“Hei söpöläinen, pidettäisiinkö vähän omaa kivaa?” Mies kysyi irvistäen kammottavasti ja selvästi sammaltaen puhuessaan.

Hidanin päässä napsahti. Hän kolautti ensi töikseen mustalla salkullaan miestä suoraan kasvoihin ohjaten heti seuraavan iskun itseensä nojanneeseen naiseen. Tämä heräsi kiljuen, mutta Hidan ei kuullut lainkaan, mitä tämä sanoi. Raivosta ja pelosta sokeana Hidan syöksyi vielä maassa makaavan tokkuraisen miehen kimppuun ja hakkasi tätä nyrkeillään minkä kykeni. Kauan hän ei ehtinyt purkaa raivoaan, sillä hän tunsi vahvojen käsien kiertyvän ympärilleen.

“Otahan iisisti poju”, Hidania vanhempi, ja reilusti isokokoisempi mies tokaisi vääntäen kipeästi hänen käsiään selän taakse.

Hidan nosti jalkaansa siekailematta ja potkaisi miestä nivusiin. Mies ärähti kivusta, muttei hellittänyt lainkaan otettaan. Hidan puraisi miestä käteen ja ilahtui päästyään irti. Ilo loppui lyhyeen nyrkin sujahtaessa hänen puolustuksensa läpi ja iskiessä häntä lujaa kasvoihin. Hidan kaatui raskaasti tömähtäen lattialle. Hän ei voinut nousta ylös, kipu oli sokaiseva ja hän tunsi tajuntansa hämärtyvän. Hän kuuli tyrmääjänsä sanat hämärästi, ennen kuin vaipui tiedottomaan pimeyteen.

“Ei mitään hätää, olen ammatiltani henkivartija ja hallitsen tällaiset tilanteet. Hänen ei käynyt pahasti.”

---------------------

‘No niin, kusessa ollaan…’

Hidan istui oikeussalissa. Hänen hakkaamansa mies oli haastanut hänet oikeuteen lennon saavuttua perille ja Hidanin herättyä nokosiltaan. Olihan tällä siihen täysi oikeus, mutta vitutti se silti.

‘Miksei kukaan ota huomioon sitä, mitä se perhanan ukko olisi mulle halunnut tehdä?! Eikö kukaan tajua, kuinka vitun huono päivä mulla oli!?’

Ja oliko muka hänen vikansa, että hän oli mennyt shokkiin ja sen seurauksena hyökännyt sen käppänän kimppuun?! Toisaalta, oli ollut nautinnollista hakata ruvelle niin ruma pärstä…

Hidan sai vaivoin pidettyä suunsa supussa ja annettua lakimiehensä hoitaa asiat puolestaan. Hidan tunnusteli varovasti mustaa silmäänsä ja vilkaisi salissa istuvaa tyttöystäväänsä, joka ei vaikuttanut olevan mielissään tilanteesta.

“…ja koska käytöksesi on aiemminkin ollut väkivaltaista, määrään sinut raivoterapiaan”, tuomari ilmoitti paukauttaen vasarallaan pöytää.

“MITÄ?! Ette voi tehdä sitä!”

“Jos vielä korotat ääntäsi ja vastustat päätöstäni, tuomitsen sinut oikeuden halventamisesta”, Jirayana tunnettu tuomari ilmoitti tiukkaan sävyyn. “Olisin voinut antaa sinulle pahoinpitelytuomion, mutta ottaen huomioon ongelmasi, määrään sinut siihen terapiaan. Terapia kestää vähintään kaksi viikkoa, enemmänkin jos tarve vaatii.”

Hidan ei voinut uskoa kuulemaansa. Hänet määrättiin johonkin vitun terapiaan! Ei hän sellaista tarvinnut, ei hänellä ollut mitään saakelin ongelmaa, ei lentokoneessa sattunut kohtaus ollut hänen vikansa!

Hidan poistui oikeussalista pää sumun peitossa. Hän ei voinut hyväksyä tätä. Mutta ei hän halunnut mitään syytettäkään…

“Onneksi pääsit noin vähällä.”

Hidan käänsi katseensa viereensä ilmestyneeseen sinihiuksiseen naiseen. Nainen oli hyvin kaunis. Oranssit silmät katsoivat häntä myötätuntoisesti.

“Käythän terapiasi kunnialla, joohan?”

“Kai se on vittu pakko”, Hidan vastasi kietoen kätensä tyttöystävänsä ympärille.

Konan hymyili hänelle herttaisesti ja he lähtivät yhdessä ulos auringonpaisteeseen.

----------------

“Kuka hitto siellä tähän aikaan oikein on?” Hidan ärisi laahustaessaan oveaan kohti.

Saatuaan oven auki, hänen silmänsä levisivät. Ovella seisoi mitä erikoisimman näköinen mies. Suorastaan valtava mies. Miehellä oli hyvin ruskettunut iho jota peittivät oudot tikkaukset, maski kasvoillaan, tummanruskeat hiukset ja oudon väriset silmät. Vihreät silmät eivät olleet oudot, mutta valkuainen ei ollutkaan valkoinen, vaan punainen! Hidanin mielessä käväisi, että mies oli taatusti juoppo, silmät kerta verestivät tuolla tavoin.

“Mitä sä vitun nekru haluat?!”

Arpinen mies katseli hetken arvioivasti itseään nuorempaa miestä, ennen kuin vastasi.

“Olen terapeuttisi, terapiasi astuu voimaan nyt heti”, mies ilmoitti möreällä äänellään.

Hidan aukoi suutaan kuin kuvalla maalla oleva kala. Oliko muka tuo hänen terapeuttinsa? Eihän tämä sopinut ulkonäöltään lainkaan siihen työhön!

“Saisinko tulla sisään?”

Hämmentyneenä Hidan päästi körilään sisään. Miehen kävellessä hänen ohitseen, Hidan huomasi kuinka vahvan näköinen tämä oikein olikaan. Käsivarsien lihakset olivat muotoutuneet hyvin. Sen näki selvästi, vaikka miehellä oli pitkähihainen kauluspaita yllään.

Yllätyksekseen Hidan huomasi myös, etteivät miehen silmät verestäneetkään, ne olivat oikeasti punaiset väriltään. Hidan tunsi kylmien väreiden kulkevan selkärankaansa pitkin katsellessaan kummastusta edessään.

“Nimesihän oli Hidan? Minun nimeni on Kakuzu”, mies esittäytyi ojentaen kättään harmaahiuksista kohti.

Hidan ei kuitenkaan tehnyt elettäkään tarttuakseen siihen.

“Meillä on näemmä pitkä matka edessämme…”, Kakuzu mutisi laskiessaan kätensä.

“Mitä sä tähän aikaan tänne tukit?”

Sen Hidan todellakin halusi tietää. Katseltuaan huolitellusti pukeutunutta Kakuzua, Hidan muisti oman vaatetuksensa. Hänellä ei ollut paitaa lainkaan ja jalassaan hänellä oli löysät, pitkälahkeiset housut. Hän oli ollut aikeissa mennä nukkumaan ovikellon soidessa.

“Kuten sanoin, terapiasi astui voimaan minun saapuessani. Tiedoksesi, että minä asun sinun luonasi, kunnes terapia on ohi. Sama mihin perseesi raahaat, minä seuraan perässäsi”, Kakuzu kertoi ripustaessaan takkiaan naulakkoon ja astellen peremmälle taloon laukkunsa kanssa.

“Saatanan kusipää! Et varmasti asu täällä!”

“Hidan, tästä lähin minä määrään miten asiat menevät. Ja ensimmäinen määräykseni on, että sinä et saa kiroilla, solvata ja huutaa muille. Mikäli siis haluat päästä raivoterapiastani läpi.”

“MITÄ!”

“Et tainnut kuunnella? Et saa korottaa ääntäsi, kuulen kyllä muutenkin, mitä sinulla on sanottavanasi, nulikka”, Kakuzu mörähti kaivellen kaapeista itselleen iltapalaa.

“Älä tongi kaappejani! Ja miksen muka saisi nimitellä ketään, kun sinäkin nimittelet minua, läski!”

“Kaappisi ovat yhtä paljon minun kuin sinunkin seuraavat viikot ja minä olenkin terapeuttisi, saan tehdä mitä haluan.”

Hidan tärisi raivosta. Tuollainen läskiperse tuli kutsumatta hänen taloonsa määräilemään häntä ja oli kaiken lisäksi vielä kuin kotonaan!

‘Miten saan ajettua tuon ulos talostani? Miten voin kestää tuota idioottia kaksi viikkoa?!’

“Sinulla on näemmä vain yksi sänky”, Kakuzu totesi leivän puolikas suussaan, Hidanin makuuhuoneen ovella.

“Niin on, ja minä nukun siinä. Voit painua hornan kuuseen nukkumaan”, Hidan vastusteli jo valmiiksi.

Hidan oli hyvin väsynyt ja kaipasi omaa rauhaa. Vittuilukin kuulosti hänen korvissaan ponnettomalta, joten tuskin sanoma meni perille. Miksi Kakuzu ei välittänyt pätkän vertaa hänen herjoistaan? Tämä oli niin rauhallinen,pitkästyneen oloinen. Ihan kuin hänen kiroilunsa vain lievästi ärsyttäisi tätä. Kakuzu ei ollut vielä edes korottanut ääntään saadakseen hänet hiljenemään.

“Nukumme sitten samassa sängyssä, sohvasi on sen näköinen, etten missään nimessä aio nukkua siinä. Romahtaisi varmaan kasaan allani.”

“Emme varmasti nuku!” Hidan rääkäisi.

Violetit silmät porautuivat vihreisiin. Tämä tekniikka toimi aina, Kakuzu ei varmasti voisi katsoa häntä kauan silmiin ja hän saisi tahtonsa läpi!

Kakuzu asteli hitaasti Hidania kohti irrottamatta katsettaan violeteista silmistä. Hidan ei ymmärtänyt tätä miestä. Kakuzu ei kääntänyt katsettaan pois, tuijotti vain päättäväisemmin häntä. Se oli jotenkin… kammottavaa.

Kakuzu seisahtui muutaman sentin päähän Hidanista. Hidan joutui kohottamaan katsettaan, sillä Kakuzu oli häntä paljon pidempi. Kakuzu katsoi rauhallisena Hidaniin tutkien tarkoin tämän silmiä ja olemusta. Hymähtäen hän nosti kättään.

Hidan luuli Kakuzun lyövän häntä. Vaistomaisesti hän sulki silmänsä ja jäi odottamaan iskua. Yllättäen hän kuitenkin tunsi käden silittävän hiuksiaan. Hidan avasi silmänsä ja tuijotti silmät suurina Kakuzua.

“Menehän nukkumaan kiukuttelija, muuten nukahdat seisaallesi”, Kakuzu sanoi ennen kuin veti kätensä pois ja suuntasi sängyn luo.

Hidanin aivot löivät täysin tyhjää. Tuo terapeutti silitti häntä! Miksi? Hidan ei saanut ajatuksistaan mitään tolkkua, joten hän mönki sänkyyn ja veti peiton korvilleen. Kakuzun tullessa sängyn toiselle puolelle Hidan vetäytyi mahdollisimman kauas tästä.

Kakuzu kuuli pian Hidanin tuhisevan hiljaa selkänsä takana. Huvittunut hymy kohosi vanhemman miehen huulille hänen sulkiessa silmänsä.

------------------

No niin, siinä se nyt olisi. Tämä on lojunut jo aika kauan kansiossani odottaen julkaisua, mutta sain vasta nyt aikaiseksi lisätä tämän. Tässä osassa ei vielä shounen-aita ollut, mutta koska tämä tulee olemaan sitä, päätin laittaa tämänkin kyseiseen kansioon.

Toivottavasti piditte ^^ Jatkoa tulee jossain vaiheessa.