Author: Afeni
Rating: K-13
Disclaimer: En omista Naruto-hahmoja enkä sinua.
Summary: Sinulla on kiire, olet jo myöhässä ja tiedät, että seuraukset saattavat olla kohtalokkaat.
A/N: Tykästyin Nutin heittämään aiheeseen sen verran paljon, että oli pakko itsekin kokeilla tätä tarinatyyppiä. Kirjoittaminen oli yllättävän hauskaa.

Omistettu eräälle, joka pystyy edelleen yhdellä katseella kääntämään maailmani ympäri…

Myöhässä

Juokset eteenpäin, kunnes olet hengästynyt ja keuhkosi suorastaan anovat armoa. Sade on pessyt kasvosi juostessasi ja hiuksesi valuvat märkinä pitkin selkääsi. Puserosi ja housusi ovat liimautuneet ihoosi eivätkä jätä juuri mitään arvailun varaan.

Sinun on pakko pysähtyä puun alle ja vetää syvään henkeä. Painat kätesi puunrunkoa vasten ja otat siitä tukea haukkoessasi kosteaa ilmaa sisällesi ja yrittäen saada huminan päässäsi loppumaan. Et ole varmasti koskaan juossut yhtä kovaa ja pitkään. Vaikkei kuntosi ole huono, sekään ei kestä kaikkea. Sydämesi takoo rintaa vasten niin kiihkeästi, että pelkäät sen poksahtavan ulos.

”Olet myöhässä”, pehmeä ääni kuiskaa korvaasi ja saa sinut hätkähtämään.
”Tie… dän…” henkäiset. Äänesi ei kulje kunnolla, sillä sinun on edelleen vaikea hengittää. Keskityt vetämään ilmaa keuhkoihisi ja puhaltamaan sen hitaasti ulos. Hiljalleen hengityksesi alkaa tasaantua eikä sydänkään enää muistuta säikähtänyttä aropupua.
”Seurasiko kukaan sinua?”

Kohotat katseesi märästä maasta ja puistelet päätäsi. Mustien silmien katse porautuu omaasi vaativana, suorastaan uhkaavana. Tuijotat tiukasti takaisin, vaikka vatsasi heittääkin voltin. Inhoat sitä, miten noihin silmiin katsominen tekee olosi aina epävarmaksi, voimattomaksi ja haavoittuvaksi. On kuin et olisi täysin oma itsesi hänen seurassaan, hänellä on jonkinlaista valtaa ylitsesi.

”Oletko varma?” hän kysyy ja nojautuu lähemmäs sinua. Nenänne miltei koskettavat toisiaan, kun hän tuijottaa sinua suoraan silmiin. Nielaiset kuuluvasti ja nyökkäät. Kukaan ei seurannut sinua, osaat kyllä hoitaa hommasi.

Sade valuu kasvoillenne, kun tuijotatte toisianne metsässä. Pystyt kosteassa ilmassa haistamaan sitruksen tuoksun, joka huokuu hänestä. Vaihdat kiusaantuneena painoa jalalta toiselle. Hän ei totisesti ainakaan tee oloasi helpommaksi. Haluaisit sulkea tilan välillänne, kokeilla, miltä hän mahtaa maistua. Puraiset huultasi ja kiellät itseäsi liikkumasta. Teidän suhteenne on ammattimainen. Sinä vain työskentelet hänelle, ei muuta. Mitään muuta ei koskaan tule olemaan.

”Olemuksesi ei ole kovin vakuuttava”, hän tuhahtaa ja vetäytyy kauemmas. Huomaat pettymyksen valuvan vatsaasi, olisit halunnut hänen jäävän lähelle. Katsot, kun hän ristii kädet rinnalleen ja jää katselemaan sinua arvostelevana. Tunnet olosi mitättömäksi, mutta samalla olet iloinen siitä, että hän ainakin huomaa sinut. Toisaalta huomioit, että on säälittävää kerjätä huomiota kuin mikäkin koiranpentu. Kylläpä hän on tehnyt sinusta avuttoman pelkällä olemuksellaan.

Tiedät, että hän odottaa sinun vastaavan jotain, joten avaat vihdoin suusi. Tällä kertaa äänesi kulkee jo hieman paremmin.
”Olen varma, ettei kukaan seurannut minua”, sanot painottaen jokaista sanaa. ”Olen vain väsynyt ja läpimärkä juostuani koko matkan tänne asti.”
”Ninjan ei tule valittaa olosuhteista”, hän huomauttaa. Välittömästi tunnet itsesi viniseväksi kakaraksi, joka ei ansaitsisi olla ninja. Et voi kuitenkaan kertoa hänelle, miksi näytät niin epävarmalta. Sillä asialla ei ole mitään tekemistä tehtäväsi kanssa.
”Olen pahoillani, en tee niin enää”, toteat.
”Miksi olit myöhässä?” hän haluaa tietää. Hänen äänensä on pehmeä, ja se kietoutuu ympärillesi häiritsevänä. Yrität olla ajattelematta sitä liikaa, on tärkeää pysyä asiassa.
”Tehtävän suorittaminen vei enemmän aikaa kuin oletin”, vastaat. Tiedät, ettei syy ole riittävän hyvä, mutta valehteleminen olisi vain typerää.

Tummat kulmakarvat katoavat otsasuojan alle, kun hän katsoo sinua. Hän ei yleensä ilmeile paljoakaan, mutta tuo pieni ele riittää kertomaan sinulle, mitä mieltä hän on selityksestäsi. Tiedät, että sinun pitäisi olla huolissasi omasta asemastasi, mutta hänen ilmeensä saa lähinnä perhoset lentelemään vatsassasi. Typerää ja säälittävää yhtä aikaa, mutta sinulla ei ole aikomustakaan päästää irti tuntemuksesta… jos nyt ylipäätään voisit sille mitään.

”No, saitko mitään selville?” hän tiedustelee ja yllättää sinut. Ei nuhteita, ei paheksuvaa katsetta, ei mitään. Nyt liikutaan luultavasti vaarallisilla vesillä. Yrität kuitenkin pitää hämmennyksesi omana tietonasi, kun nyökkäät taas.
”Veljesi on lähtenyt kylästä. Hänen uskotaan pyrkivän Orochimarun luokse… kun lähdin, hänen peräänsä oli jo lähetty joukko ninjoja”, selvität. Jäät odottamaan jotain kommenttia häneltä.

Hänen ilmeensä ei värähdäkään. Et tiedä, mitä hänen mielessään liikkuu, eikä hänellä ole aikomustakaan paljastaa sitä sinulle. Miksi olisikaan? Olet hänelle pelkkä palkollinen, tehtävää suorittamaan palkattu ninja. Et mitään muuta. Veikkaat, ettei hän edes osaa katsoa sinua, tai ketään muutakaan, sillä tavoin. Hän on liian omistautunut tehtävälleen, mikä se sitten onkin. Sitäkään hän ei ole koskaan vaivautunut sinulle kertomaan. Hän pitää salaisuuksistaan.

Pitkän hiljaisuuden päätteeksi hän nyökkää sinulle ja vie kätensä mustapunaisen kaavun taskuun. Hän kaivaa esiin pussukan, jonka ojentaa sinulle. Hän pudottaa sen avonaiseen käteesi.
”Siinä on palkkio tehtävän suorittamisesta. Vähensin jo valmiiksi sopivan summan myöhästymisesi takia”, hän ilmoittaa.

Tunnustelet pussukkaa kädessäsi, ennen kuin tunget sen olkalaukkuusi. Jälleen yksi tehtävä on takana, mutta et haluaisi päästää siitä irti. Et tiedä, tapaatteko enää koskaan tämän jälkeen. Pelkkä ajatus tuntuu kurjalta. Ninjalla ei pitäisi olla tunteita tai ainakin niitä pitäisi pystyä hallitsemaan, muttet voi itsellesi mitään.

”Kiitos”, mutiset ja valmistaudut lähtemään. Et kuitenkaan ehdi liikahtaakaan, kun kädet painuvat puunrunkoa vasten molemmille puolillesi. Luot varovaisen katseen mustiin silmiin. Olisihan sinun pitänyt arvata, ettei asia ollut vielä loppuun käsitelty. Olet tuottanut pettymyksen toimeksiantajallesi, sellainen ei ole hyväksyttävää. Nyt saat maksaa siitä.

Painat selkäsi puunrunkoa vasten ja pohdit, kannattaisiko sinun sulkea silmäsi. Tiedät olevasi mennyttä, jos hän käyttää taitojaan sinuun. On kuitenkin mahdotonta irrottaa katsetta mustien silmien otteesta. Vihaat ja rakastat valtaa, jota hänellä on sinuun.

Hän nojautuu lähemmäs. Pystyt taas haistamaan sitruksen tuoksun aivan liian hyvin. Vaistomaisesti vedät sitä keuhkoihisi ja nautit siitä. Kylmät väreet kulkevat pitkin selkärankaasi, etkä osaa määritellä johtuvatko ne kylmästä ilmasta ja sateesta vai hänestä. Tai ehkä et vain halua määritellä.

”Minä tiedän”, hän kuiskaa. Hänen huulensa miltei koskettavat huuliasi. Pystyt hädin tuskin hengittämään.
”Mitä?” saat ynähdettyä. Hänen kasvoilleen leviää virnistys.
”Tule tänne kolme viikon päästä. Saat uuden tehtävän”, hän ilmoittaa. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän on poissa, vain sitruksen tuoksu jää luoksesi leijumaan.