Kaikki oli muuttunut sen päivän jälkeen, en tiedä hyvään vai pahaan suuntaan...

Oli ihan tavallinen päivä. Pain jokaista paria etsimään  jinchuurikia  tästä lähimaastosta, eikä mennyt aikaakaan kun olimme matkalla. Polkua pitkin kävellessä, huomasin vanhan ruostuneen ketunraudan. "Heh" hymähdin "muistatkos kun yritettiin saada yhdeksänhäntää kiinni tuolla?" osoitin ruosteista kasaa. Kului hetken ennen kuin tumma hahmo edes reagoi eli kääntyi hitaasti. Hahmo tuijotti minua vihreillä silmillänsä ja tuijotin takaisin hänen tummiin kasvoihin. "HOI!! KAKUZU!! Perkele, kuunteleks sää edes? "huudahdin, niin olen aika rääväsuinen, mutta silti voisi vastata. Kakuzu seisoi paikallaan "Niin" hän aloitti" Siis SINÄ yritit saada sitä ketunraudalla kiinni, vaikka sen sisässä on kettu demoni niin kyllä se silti ansat väistää, toope!" Kakuzu tokaisi ja ravisti päätäni. "MIKÄÄN TOOPE!! Mää olen selvinnyt tänne asti hengissä!!" vastasin nauraen "Niin, Hidan sää oot kuolematon, pitäis olla tosi tyhmä, että kuolee kun on kuolematon!!" ja Kakuzu ravisteli vieläkin päätäni. Pyöräytin silmäni ympäri, "joo, joo..." ja se puolestaan johti pieneen painiin. Kakuzu oli oikeastaan aika...,no ei ainakaan kankea 90-vuotiaaksi mieheksi.
"AAH!" huudahdin "LOPETA! KUTITTAA!!" Kakuzu lopetti kutittamisen ja nosti minut ylös "No jatketaanko matkaa, toope?". Kakuzu oli alkanut kutsua minua toopeksi sen ketunrauta-kohtauksen jälkeen.
"hmh" vastasin ja jatkoimme matkaa. Olimme molemmat hiljaa, emme yleensä ole hiljaa joten se tuntui kiusalliselta. "Ei perkele" tuumasin vähän matkan päästä. "No?" Kakuzu kysyi "Ei näy mitään häntäpetoa " vastasin "voitaisko jo lopettaa, Kakuzu?" anelin. Sopivasti olimme kävelemässä vanhan leirintä alueen ohi. "Jäädään tähän" Hän sanoi rauhallisesti ja laski repun maahan samalla kun tiiraili puiden latvoja. Siellä oli varmaan lintuja. Oli jo pimeää.
"Plääh!" ähkäisin kun istahdin makuupussin päälle. Heitin akatsuki puvun läheisen kannon päälle. "Öitä!" huudahdin Kakuzulle ja käännyin kyljelleni. "Alatko sää nyt jo nukkumaan?" hän ihmetteli "kun mulla ois vielä asiaa...". "Sano aamulla, krooh..." olin jo täydessä unessa. Heräsin keskellä yötä, olin nähnyt painajaista. "Kakuzu...,mitä vittua ?Etkö sää nuku vieläkään?" ihmettelin. Ajattelin lähteä pienelle kävelylle. "Hmh?" Kuulin tuttua ääntä metsän suojasta "Kakuzu" huhuilin "Kakuzu, perkele"."Oletko vielä kertonut?" "En ole pystynyt, entä sinä?" "Kyllä, ennen tänne lähtöä". Tunsin puhujat, mutta en millään muistanut äänien perusteella. *BANG!!* "Mitä vit-" joku oli lyönyt minua jollain kovalla, viimeiset sanat mitä erotin "Oliko pakko lyödä niin lujaa?" "Ups!"
"Ääh! Mitä helvettiä tapahtui?" kysyin hieroen takaraivoani, ai jai siellä oli jumalaton kuhmu. "Mmh, kävelit unissasi" Kakuzu vastasi hermostuneesti. "Mä tiedän, että sää yrität kusettaa mua joten lopeta, tai..." uhosin. "okei, okei, ei sulle pysty valehtelemaan, toope." Kakuzu huudahti hädissään" Sää, sää, tuota noin, törmäsit puuhun?" hän virnisti sanoessaan tuon. "koitas vielä kerran "tuijotin häntä silmiin. "Mistä minä tietäisin!" hän puolusteli" Kannattiko ottaa jotain Painin tekemää litkua?" ”No tuo oli kyllä hyvä pointti. "kuule Hidan-" "Ai, kato pitkäripsi, mitäs sää täällä teet?" kysyin huomatessani Itachin. "Keskity nyt hyvä mies!" Kakuzu huudahti, nyökkäsi Itachille ,joka puolestaan nyökkäsi takaisi ja lähti kohti metsikköä. "Niin sulla oli jotain" nyökkäsin Kakuzulle muka vakavan näköisenä. "Niin, tuota tää meidän juttu ei toimi" hän sanoi nopeasti. "Kuin niin?" ihmettelin. "No, ei toimi, niin ei toimi" Kakuzu jatkoi hiljaisena. "Ikä, vai?" sanoin hiljaa. "Ei se siitä kun…" hän yritti puolustella. "Aha" vastasin hiljaa ja nousin ylös, sillä istuin vieläkin. Olin selin häneen. "Itachi, vai?". "Ähöm..." hän vastasi. Tunsin sentään Kakuzun niin hyvin, että tuo tarkoitti "kyllä".
Hymähdin ja otin takkini sekä kolmiteräni kannon päältä ja lähdin hölkkäämään metsää kohti. Kuulin vaimeasti sen paskiaisen huudot "Hi-Hidan tule takaisin!" "Ja vitut varmaan tuu" ajattelin ääneen. Juoksin niin kauaksi etten enää tiennyt missä oli. *niisk*
Kaivoin taskustani pienen, hopeisen pullon ja hörppäsi siitä. "Ookei, mitäs nyt tekis? Hmm, uhraisko Jashinille, ei ole kun oravia, no vitut saa kelvata" tuumin "Nyt pitää vielä saada orava kiinni". Tuijotin hetken maata. "ORAVAAH! huudahdin nähdessäni ison oravan. Sen kiinni ottamiseen ei kauaa mennyt. Ja jo hetken päästä makasin maassa selälläni ja tuijotin tummaa taivasta.
"Kato Hidan!" Olin saada sydän kohtauksen. "MITÄ HELVETTIÄÄHH!" huudahdin nähdessäni Kisamen. "KALAPUIKKO!! MITÄ SÄ TÄÄLLÄ SÄYKÄYTTELEMÄSSÄ VIATTOMIA IHMISIÄ!!" jatkoin huutamista  yskiessäni verta ."Hidan, mitä sulle on tapahtunut? Hakkasko joku sut?" sini ihonen mies huusi paniikissa. "Kuule Kisame, mulle tää on ihan normaalia, niin kuin sulle toi sininen iho ja tää loppuu pian" tuijotin Kisamen pieniä silmiä ja pärskäisin verta. "Justiinsa" Kisame tuijotti minua. Nousin yskien ylös. "Niin tiesit sää, että nyt pitäis lähteä takasin päämajalle" hän jatkoi tuijotellessa minut yskintääni. "Aha, kato veri loppu!" rykäisin voiton riemuisesti ja istahdin sammaleisen kiven päälle. ”Kai sitä sitten pitäis lähteä, mennään Kisame” nousin ylös kiven päältä, mitähän järkeä siihenkin oli istahtaa? "Tsi, Itachi sano aina noin" Kisame sanoi tuijotellessansa maata. "No unoha se kusipää jo, oma on ongelmansa jos sut jättää!" Totesin uhmakkaasti, kuten yleensäkin. "Oliko tuo kohteliaisuus, vai?" Kisse kysyi. "Jep" vastasin nopeasti. "Kukaan ei oo sano mulle noin kauniisti" vilkaisin Kisamea jonka sininen iho oli jo aivan punainen. Käännyin nopeasti ympäri ja tunsin itseni punastuvan. "EI,EI,EI, NÄIN EI SAA KÄYDÄ, EI TAAS! Ajattelin silmät kiinni. Samalla lailla oli nimittäin käynyt Kakuzun kanssa. Kävelin edellä, Kisame otti kädestäni kiinni ja veti lähemmäksi "Kuule Hidan..." "Niin" kurkustani ei päässyt kuin kuiva pihahdus. "Sulla on kauniin väriset silmät..."KAUNIIT SILMÄT?!” Mitä tuokin tarkoitti, pinkit silmät joiden takia minua oli kiusattu kersana. "Niin sinullakin! Ja kauniin värinen iho!" huusin nopeasti ,en edes tiennyt mitä oli huutanut, kai Kakuzun puheissa oli jotain perää Painin litkuista. Kisame nosti minut kauluksista puuta vasten, silmiensä korkeudelle. "Voi hyvä luoja Jashin älä anna tämän tapahtua!" rukoilin mielessäni. Hän työnsi minut vielä kovempaa puuta vasten, olin puun ja Kisamen välissä, mies tuli lähemmäksi ja alkoi suudella. Se oli pisin suutelu missä olin osallisena. Työnsin häntä kauemmaksi. "Mitä nyt?" Kisame kysyi hätääntyneenä "Annas nyt vähän hengittää" huohotin. Hän virnisti takaisin, ja alkoi riisua veristä pukuani pois. Kohtasi selkäni oli verillä hänen hinkkauksen jäljiltä. Piti päästä lähemmäksi ja riisuin Kisamenkin kaavun, onneksi kukaan ei nähnyt. Yllätykseksi siinä meni koko loppu ilta ja yö.
Aamulla heräsin pää Kisamen mahan päällä. Meni hetki, että huomasin olevani alasti "VOI PYHÄ JASHIN!" huusin "MISSÄ MUN HOUSUT ON?!" ”Minkä näköiset ne oli ?" väsyneen näköinen Kisame kysyi. "Semmoset mustat missä on veri täplä jossain kohtaa..."Kisame tuijotti minua hetken kauhuissaan. "Hei, en mää mikään nainen ole, oikeesti !" yritin puolustella ,itse en muista mistä veri täplä  oli peräisin.
"Noh, tehtiinkö me se?" kysyin vilkuillessani epätoivoisesti boksereitani. "Eks sää muista" Kisame äimisteli "Syytä Painia ja sen ihme pontikka litkuja!" tuijotin Kisamea joka tiiraili yhden puun latvaan. "Onks noi sun housut?" hän ihmetteli edelleenkin. "Siis ei vittu, oikeesti?" kirosin ja vedin kaavun päälle. "Onko tuo nyt ihan järkevää?" sini Ihoinen mies epäili " Ei, siksi mää nuo housut tuolta haenkin" osoitin latvaa. En ollut sitten koulu vuosien kiivennyt puuhun, mutta latvaan pääsy kävikin yllättävän nopeasti. "WOOHOO!” huusin latvasta.
Johtajalla oli aina tapana ilmoittaa uutisensa pahassa paikassa, joten hänellä oli heti asiaa, kuulustella syytä miksi emme olleet tulleet tapaamiseen. "No vittu se sulle kuulu!" huusin naama punaisena. "NO PERKELE! Pain huusi takaisin. Säikähdin niin, että astuin huti oksalta ja lähdin putoamaan kohti maata. "Voi helvetin vittuuh!" *TUMPS!* "Ai jai jai, luojan kiitos Jashinille! Kiitos, hyvä koppi Kisame!" virnistin Kisamelle, joka hymyili takaisin. "No, missäs sun housut on?" ihmettelin. "Päällä" hän vastasi ja osoitti sinisiä housuja joissa oli kumi ankkoja. Tuijotin hetken aikaa Kisamea silmiin. "Pitäiskö sun muutkin vaatteet löytyä, vai?" Hän vastasi tarkkaillen silmiäni. "Joo" hymähdin ja aloitin vaatteitteni etsimisen. Jos Kisame ei olisi tullut apuun, en olisi löytänyt vaatteitani.
"Eiköhän lähetä sinne päämajalle, eh?" Tokaisin saadessani vaatteet päälleni. "Luultavasti tuohon suuntaan, vai
?" Sinihiuksinen mies osoitti pohjoista. Nyökkäsin merkiksi ja lähdimme hänen osoittamaansa suuntaan.
Tuntui oudolta olla hiljaa, sillä yleensä Kakuzun kanssa me puhuimme yleensä jostakin, se taas johti yleensä pieneen puska painiin, ei sen kummempaa. "Hei!" Kisame herätti minut omista ajatuksistani. "Hmh?" hymähdin reagoinniksi. "Niin, että sitä vaan, tiedän tästä näin oikoreitin" hän jatkoi puhumistaan ja osoitti kohti pientä metsä polkua. "Ai jaa, jos siitä kerran on lyhyempi reitti- "Kisame otti kiinni kädestäni ja veti metsään. Hän nosti minua rinnuksista ja alkoi suudella minua. Tältä varmaan tuntuisi olla taivaassa jos sinne pääsisi. Metsän äänet havahduttivat minut kuvitelmistani. Kisame irrotti huulensa ja tuijotti äänen suuntaan. Tein saman perässä. Katselin taivaalle ja äänen suuntaan. En vieläkään muistanut keille äänet kuuluivat sillä muistini ei ollut parhaimmasta päästä. Luultavasti Kisame tunnisti äänet, sillä hän oli valkoinen kuin lakana. ”No?” Utelin henkeäni pidätellen ”keitä he ovat?” ”Itachi ja -” hänen äänensä värisi ”Kakuzu ”. Tunsin kuinka kylmä hiki puski pintaan, Kakuzun tässä olisi viimeisenä halunnut nähdä. Itachi ja Kakuzu astelivat esiin varjoista. ” Ai, tekin.” Kakuzu sanoi välinpitämättömästi. Olimme Kisamen kanssa kummatkin naamat punaisena. Vilkuilin varpaan kynsiäni ja vastasin vaiteliaalla äänellä ”Noh, -” Kisame oli jo suutelemassa lauseen aikana. Itachilla ei luultavasti ollut harmaintakaan aavistusta tulevasta, sillä hänen leukansa loksahti melkein polviin asti, no ei nyt sentään, mutta melkein. ”Kävikö tuo vastaukseksi?” kysyin hengästyneenä. Kakuzun ilme ei värähtänytkään. Siitä seurasi pitkä hiljaisuus. ”Mitenkäs te ette ole vielä päämajalla?” Kisame rikkoi hiljaisuuden. ” Pain käski meidän tulla etsimään teitä ” Itachi vastasi. ” Eikä muutenkaan sinne kannattanut jäädä, kun Sasorilla ja Deidaralla oli aika rajut leikit menos ” vanhempi mies jatkoi. ” Jaa-a ” aloitin” pitäiskö sinne päämajalle lähtee?”  Kakuzu ja Itachi lähtivät tien suuntaan. ”Kisame…” ” Ai, anteeksi” Kisame laski minut alas. ”No, lädettäiskö mekin?” Hän jatkoi. ” Joo” vastasin ja lähdin löntystää kohti tietä, Kisame kannoillani. ” Mitähän Pain sanoo?” Hän jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen.  ” En tiedä ” totesin.  Tästä seurasi taas hetken hiljaisuus. ” Meinaatko nukkua Itachin kanssa samas huonees?” kysyin. ” En tiiä ” hän vastasi tuijotellen maata. ” Luojan kiitos ei tartte nukkua Kakuzun kanssa samassa huoneessa ” huokaisin helpotuksesta ”, mutta siellä ois kyllä tilaa yhdelle…” vilkaisin Kisamea joka oli jo aivan punainen. Tunsin itsenikin punastuvan. ” Mun ei varmaankaan kannata heti muuttaa sun huoneesees, vai?” Hän totesi vieläkin naama punaisena. ” Eipä varmaankaan, väki alkaa ihmetellä.” huomautin. Olimme kulkeneet puolet matkasta, vielä puolet jäljellä. ”Itse en ainakaan ajatellut vielä tulla kaapista ulos. ” sanoin viimein.
”Heh,” hän naurahti. ”Mitä?” hämmästelin. ”Sitä vaan, että kuinka vanha oot?” hän uteli. ” 22, kuin niin?” ihmettelin vieläkin. ” Tuli vaan noista harmaista hiuksista mieleen ” hän vastasi hiljaa. ”MITÄÄH!” rääkäisin ”VANHAKS PAPPARAKS HAUKUT, EEH?!”. ” Rauhoitu, hyvä mies!” Kisame huusi nauraen ja vähitellen minäkin aloin nauraa.” Ne ovat siistin väriset, siinä kaikki” hän totesi tyynesti. ”Tuota joo, kiitos” vastasin.
” Katos tuolla päämaja näkyykin jo” hän huomautti.” Ohhoh, onpas aika lentäny oikeen siivillä ” mainitsin. Kävelimme pitkin vanhaa katu kivetystä. Sinitukkainen nainen hääri pihalla. Kisame yritti olla herättämättä tämän huomiota, mutta turhaan. ”Hei pojat!” hän huusi ” käskekääs Pain tänne!”
Nostin kättäni ymmärtämisen merkiksi ja vetäydyin sisään Kisamen perässä.
Sisällä muut katsoivat tv:tä, paitsi Sasori ja Deidara jotka painivat sohvalla.
”Terve!” huusin kaikille, jotka tietysti ihmettelivät käytöstäni. ”Ai niin Pain, Konan käski sut sen luokse” ilmoitin matkalla suihkuun. ” Mikäs sillä oli?” kuulin Deidaran kysyvän. ”Rakkaus tekee ihmeitä, poikaseni ” Sasori vastasi ja hymyili hänelle.” KUKA SÄ OLET, JA MITÄ OLET TEHNYT MUN DANNALLE?!”  blondi huudahti ja he jatkoivat painimista. ”Tsi, aina nuo jaksaa” ajattelin kävellessäni kylppäriin.
Päätin mennä suihkuun. Avasin vessan oven ja heitin likaiset vaatteet pyykkikoriin. Asetin veden valumaan. Ah, kyllä tuntuikin hyvältä päästä lämpimän veden pieksemäksi. Olin siinä hetken, ajattelematta mitään, kunnes joku koputti oveen. ”Meneekö vielä kauan” mies huusi ovelta. Sammutin suihkun ja vedin pyyhkeen lanteiden päälle. Löntystin avaamaan oven. Siellä seisoi oranssi hiuksinen mies pyyhe lanteillansa, niin kuin minullakin. ” Kuule Pain, kyllä sitä vettä jäi” vastasin rennosti. Päästin Painin suihkuun ja lähdin laahautumaan portaita ylös huoneeseeni.
Portaiden yläpäästä lähti pitkä käytävä jonka varrella oli huoneita ja omani oli käytävän päässä. Kisamen ja Itachin huone oli omaani vastapäätä ja Kakuzun huone siinä vieressä.
Päätin rukoilla hetken aikaa ja aloittaa sitten nukkumisen. Avasin huoneeni oven, siellä ei ollut kuin ikkuna, vaatekaappi, pieni yöpöytä, sänky, peili ja keskellä lattiaa Jashin uskonnon merkki, ympyrä jonka keskellä kolmio. Tuijotin sitä hetken aikaa, nääh, enköhän ehdi rukoilla anteeksi antoa huomennakin. Otin vaatekaapista housut ja laahustin sänkyyni.
Olin juuri saamassa unen päästä kiinni, kun kuulin tutun äänen ovenraosta. ”Saako viereen tulla nukkumaan?” varjo kysyi. ”Kisame, siitä vaan, täällä on tilaa” vastasin unisena ja siirryin reunemmalle. Tumma varjo hiipi sängyn luo. ” Miks sää et nuku siellä teidän huoneessa?” kysyin unisena. ” No kun se on siellä ” hän vastasi hiljaa vierestäni. ”Aha” tiesin hänen puhuvan Kakuzusta. Vilkaisin Kisamea joka tuijotti kattoa. ” Mitäs mietit?” kysyin huomatessani hänen katsovan kattoa. ”Sitä eilistä” hän vastasi. Tuijotin Kisamea silmiin, tai ainakin niihin päin ” Okei”. Siirsin pääni hänen mahansa päälle ja aloin nukkua.
” Tänään mä teen sen!” blondi ajatteli kävellessään Kakuzun huoneen ohi. Hän avasi oven. ”Ei ketään? No entäs Hidanin huoneessa?” Hän jatkoi matkaa Hidanin oven eteen. HAHAA! ”Mitä ihmettä?” Hän kuiskasi. ”Okei, en aio mennä katsomaan Itachin huoneeseen ” Deidara sanoi itselleen. Hän tuijotti Itachi ja Kisamen huoneen ovea. Liian suuri houkutus, jos se on siellä Zetsun kanssa!  Deidara oven niin hiljaa kuin pystyi. Itachi ja Kakuzu tekivät jotain… jotain mitä ei pystynyt sanoiksi pukemaan. Hän pysähtyi tuijottamaan heitä, eikä huomannut Kakuzun vihaista tuijotusta. ” Ai anteeks! Joo mää en nähnyt mitään ” Deidara sai sanotuksi järkytyksestään. Hän läimäisi oven kiinni ja juoksi Sasorin huoneeseen. Hän läimäisi tämänkin oven kiinni ja toivoi että voisi unohtaa näkemänsä.
” Mikäs sulle tuli?” Sasori kysyi ihmeissään. ” Kakuzu…Itachi…sama sänky…OISIT NÄHNY!” Deidara huusi hengästyneenä. Sasori katsoi hetken blondia ja sai lopuksi kysyttyä ”Niin että mitä oli?” Blondi huohotti vieläkin ” Niin!” Punapää ei näyttänyt ymmärtävän. ”No kuitenkin” blondi jatkoi” sitten Hidan ja Kisame!” Punapää sanoi epävarmasti ”Okei, älä kerro enempää” ”Miten mää nyt saan unta?!” Deidara valitti” Siis olisit nähny, KAKUZU JA ITACHI!” ” Tuosta nyt et ainakaan kerro enempää” Sasorin kasvoilla vilahti pelko. ” Tuu viereen” hän sai lopuksi sanottua. Deidara asettui Sasorin viereen ja alkoivat nukkua.
”ÄÄH!” huudahdin auringon säteiden osuessaan silmiini. ”Paljonko kello?” kysyin peitellen silmiäni. ”Olisko ykstoista.” ”Nälkääh!” urahdin noustessani sängystäni. Vilkaisin ovea ja peiliä. Käänsin pääni Kisamen suuntaan” Tuleks sää syömään?” ”Joo” Hän vastasi noustessaan sängystä.
Lähdin raahautumaan ovea kohti ja siitä portaiden myötä alakertaan. Tobi ja Zetsu katsoivat olohuoneessa tv:tä. Muut olivat varmaankin keittiössä.
Oli nälkä joten lähdin syömään keittiöön ja Kisame kannoilla. Otin jääkaapista maitoa ja jukurtin. Huomasin muiden olevan entistäkin hiljaisempia. ”Okei, kuka on kuollut?” kysyin. ”Nukuitteko te samassa sängyssä?” Deidara sai sanottua. Vilkaisin Kisamea joka oli aivan punainen.” Joo” vastasin etsiessäni lusikkaa. ”Entä sitten?” Kisame avusti. Oli vieläkin hiljaista. ”AHAA! Nyt mä tajusin mitä sä sanoit!” Sasori huudahti Deidaralle. ”Sitäkö sää mietit koko yön?” toinen kysyi ”Jep!” punapää nyökkäsi innokkaasti.


Luulisin elämäni muuttuneen parempaan suuntaan, vai mitä Kisame?