A/N: Olin ehkä hieman itsekäs ehdottaessani Afenille tämän ficcikisan aiheeksi ABH-ficcejä – halusin kipeästi päästä lukemaan sellaisia toisten kynistä :) Aluksi ajattelin osallistua kisaan vähän angstahtavammalla aineistolla, mutta sitten sain ajatuksen jatkaa tämän ja tämän ABH-ficin muodostamaa ”sarjaani”, kun keksin jopa idean siihen. Ficcikisa on hyvä motiivi jatkaa tätä :) Toivottavasti pidätte!

Edellisten osien tapaan tämäkin osa on saanut nimensä jonkin kulttuuri-ilmiön mukaan: nyt nimen pohjana oli Jackie Chanin elokuva Kyttä antaa kyytiä (alias The Police Story). Tarinassa puhutaan muuten suomea, mutta jutsujen nimet ja kohteliaisuusliitteet ovat alkuperäiskielellä, koska en viitsinyt ruveta säätämään mitään käännöksiä niistä.


*****


TAIJUTSUKA ANTAA KYYTIÄ


”Näkemiin, ja hyvää matkaa!”

Heilautat kättäsi hyvästiksi mukavalle majatalon pitäjälle ja suuntaat kulkusi kohti aurinkoista päivää. Olet viettänyt majatalossa pari päivää leväten, ja nyt on korkea aika jatkaa matkaa kohti Tulimaan keskusta, määränpäätäsi. Olet oikeastaan jo kauan halunnut käydä paikassa, joka Konohana tunnetaan. Et oikeastaan tiedä, mistä tämä mielenkiinto johtuu, mutta miksipä muuten olisit taivaltanut läpi aavikon ja metsien, melkein kuivunut korpuksi, pelastunut nipin napin käärmeiltä ja ryöväreiltä ja eksynyt ties kuinka monta kertaa? Kyllä tässä jokin hyvä syy sai olla.

Nyt kuitenkin matka on mennyt oikein hyvin. Ei tyhjentyneitä vesipulloja, ei kobria, ei epämääräisiä hiippareita, ei kaahaavia ninjakoiria, ja kartallakin näemmä ollaan. Reittikin on selvä: tätä leveää, vaaleanpunaruskeasta pölystä pölisevää tietä pitkin kulkemalla pitäisi päästä aivan Konohan porteille. Et voisi eksyä tällä matkalla, ellet erikseen yrittäisi. Loppumatkaasi ei pilaisi takuulla enää mikään!

Ainoa harmillinen asia tässä olisi matkan pituus, mutta näillä varusteilla ja sopivan leppoisalla vauhdilla matka veisi pikemminkin aikaa kuin mitä voimia. Leppoisassa ulkoilmassa kulkeminen ja maisemien ihailu kyllä toisi sinulle potkua vaikka muille jaettavaksi.

Tap, tap, tap, tap…
…tap, tap, tap…
…tap, tap, tap…

Tum! Whoom… Romps!
”Auts!”
Kenen idea oli laittaa iso kivi juuri siihen kohtaan tietä? Ihan vain sinut kampataksesi? Mumiset jotain hyvin epämääräistä, nouset ylös, kohennat kantamuksiasi ja jatkat matkaasi.

Tap, tap, tap, tap…
…tap, tap, tap…
…tap, tap, tap…

.
.
.

Nyt olet matkannut keskipäivään asti. Taitaa olla passeli sauma pitää tauko heti, kun vastaasi tulee jokin sopiva paikka istahtaa ja mutustaa eväitä. Päätät olla hieman vaativa tällä kertaa: koska sinua ei vielä varsinaisesti väsytä, päätät etsiä jonkin oikein, oikein lupaavan paikan. Jonkin missä olisi mukavaa ja kuivaa istua, mutta piti olla jokin kaunis tai ainakin mielenkiintoinen maisema katseltavana. Pitäisit oikein hyvän ja kunnollisen tauon ja lepuuttaisit jalkojasi oikein, oikein pitkään. Niin todella päätät tehdä.

Tallustat vielä jonkin matkaa ja silmäilet leveää maantietä reunustavaa metsää. Olisikohan tuo kolkka hyvä? Ei, siellä on liikaa sammalta, joka olisi kaatosateen jäljiltä märkää kuin pesusieni. Et halua kastua. Mutta entä tuo paikka? Puskaa täynnä, siellähän raapiutuisi naarmuille ja tiputtaisi puolet tavaroistaan ennen kuin pääsisi takalistoaan laskemaan. Entä tuo tuolla? Liian aukeaa, se ei suojaisi auringolta…

Paitsi että se aurinko…
Jyrin… brummm…
’Ukkonen!’ huomaat.

Nostat katseesi taivaalla ja havaitset, että tummanharmaat pilvimassat laukkaavat kovaa kyytiä auringon tielle. Hemmetti! Se siitä leppoisasta tauosta! Nyt pitää päästä suojaan ennen kuin kastut! Ravaat paikkaan kaksi eli pensaikkoon, koska se sattuu olemaan lähin metsikköinen paikka. Se olisi hyvä paikka ukkossuojaksi: siellä olisi useita korkeita puita, jotka nappaisivat salaman iskun ennen kuin sinä nappaisit sen. Puut myös suojaisivat sinua hieman sateelta.

Isoin ongelma – kuten jo edellä mainittu – on kuitenkin pensaikko. Siinä on hillittömän vaikea edetä! Raskas reppu hidastaa menoasi, oksat raapivat jalkojasi ja käsiäsi, ja sateen ensi pisarat kastelevat sinut. Näet kuitenkin lupaavan näköisen tiheäoksaisen, matalahkon puun ja kiiruhdat kohti sitä. Sen alla voisi mainiosti odotella sateen laantumista –

Swhosh!
”Dynamic Entry!”

Vaan samassa pensaikosta kuuluu äkkiä voimakas kahahdus! Sen seurauksena pensaasta lentää jotain ihmisen kokoista suoraan päin sinua! Ainoa, mitä ehdit nähdä, on kengänpohja, joka kiitää kohti kasvojasi –

Tum! Whooom…! Romps! Spläts!

Isku. Sinuun osui isku. Lennät pienen ilmalennon ja romahdat selällesi maahan. Märkä nurmi ja sammal lätsähtävät korvissasi. Jalkasi ei oikein ehtinyt mukaan kaatoon, vaan se jumittui hetkeksi pensaiden kätkemään juurenmutkaan ja venähtää hieman inhottavasti. Irvistät kivusta, vaikka kipu lakkaakin, kun jalkasi vapautuu taas.

Mutta… isku ei ollut osunut kasvoihisi, vaan molempiin olkapäihisi! Etupuolelta! Isku ei tuntunut edes kengänpohjalta: tämä oli jotain pehmeämpää ja suuremmalle alalle osuvaa, eikä se oikeastaan edes juurikaan sattunut. Osuma-alue kattaa kämmenpohjan kokoiset alueet kummaltakin hartialtasi, suurin piirtein niistä kohdista, joista solisluusi alkavat. Vasempaan olkapäähäsi osunut jokin tuntuu vähän pehmeämmältä kuin oikeaan olkapäähän osunut jokin.

Whosh! Samalla hetkellä se jokin ihmisen kokoinen, joka oli aikeissa lentää päin kasvojasi, lentelee ylitsesi ja päätyy taaksesi. Yllesi ropisee suunnastaan harhautuneita vesipisaroita.

Siirrät katseesi ensiksi vasempaan olkapäähäsi.

Vasenta olkapäätäsi pitelee kalpea mutta vahvarakenteinen kämmen – ilmiselvästi solakan miehen oikea käsi. Käsi jatkuu solisluittesi yli vankkana käsivartena, jota peittää väljä, valkeasta puuvillakankaasta tehty hiha. Käsivarsi on taittunut, ja paraikaa kyynärpää osoittaa kohti taivaita. Huomaat selkeästi, miten käsivarren omistajan olkavarren teräväpiirteiset ja lihaksikkaat muodot pistävät esiin sateen kostuttaman hihakankaan alta – ihmekös, kun olkavarsi on melkein kiinni kasvoissasi. Oikeaan olkapäähäsi on taas osunut käsivarren omistajan oma olkapää, joka tuntuu suhteellisen kovalta muttei varsinaisesti luisevalta.

”Oletko kunnossa?”

Katsot äänen ja käsivarren omistajan suuntaan. Tämä omistaja nouseekin paraikaa ylös ruohonjuuritasolta ylös ja nostaa käsivartensa päältäsi.

Taklaajaksesi osoittautuu varsin nuoren näköinen mies, joka on iältään luultavasti siinä parissakymmenissä. Sukupuolestaan huolimatta hänellä näkyy olevan varsin pitkät, mustanruskeat ja sateessa kastuneet hiukset, vaikkakin hänen voimakas leukansa, tuimat kulmakarvansa ja vahva nenänsä paljastavat hänen oikean sukupuolensa helposti. Myös vankat hartiat ja voimakkaat käsivarret suovat yhden pisteen vihjeet. Yllätykseksi huomaat, että vaikka nuorukaisen hiukset ovat hyvin tummat, hänen silmänsä näyttävät päinvastoin todella vaaleilta… ovatko ne vaaleanharmaat? Outo väriyhdistelmä. Nuorimies on pukeutunut jonkinlaiseen väljään, valkeaan paitaan, valkeisiin vajaamittaisiin housuihin, mustiin varpaat paljastaviin kenkiin ja johonkin erikoiseen, tummanharmaaseen lannevaatteeseen, jonka tarkkaa käyttötarkoitusta et oikein osaa sanoa. Vaatteet ovat jo hieman kastuneet, kiitos sateen, vaikkeivät ne vielä uittomärät olekaan. Nuorukaisen selässä on jonkinlainen narusuista pussia muistuttava yksiolkaiminen reppu, ja huomaat nuorenmiehen kaulassa jotain mustan, ihonmyötäisen kaulanauhan näköistä…

Hetkinen! Nyt silmiisi osuu jotain tuttua. Se tuttu asia on mustalla nauhalla sidottu metallilaatta nuorukaisen otsassa ja eritoten laatassa oleva kuvio: spiraali, joka on tyylitelty parilla lisäviivalla lehden muotoon. Ilahdut, sillä muistat nähneeni sen aiemmin matkoillasi ja myöhemmin kuulleen selityksen siitä. Tuo symboli oli Konohan ninjojen tunnus.

”Toistan: oletko kunnossa?” pitkähiuksinen nuorimies kysyy taas. Hänen äänensä on matala ja käheähkö, mutta se kuulostaa suhteellisen hidastempoiselta ja rauhalliselta. Pieni ärtymyksen piikki on kuitenkin havaittavissa siinä. ”Huhuu? Oletko yhä tajuissasi?”

”…olen kunnossa”, vastaat lopulta. Ajatus päin kasvoja kiitävästä jalasta yhä vavisuttaa sinua.

”Hyvä”, vastaa tämä pitkätukka. ”Pahoittelen tapahtunutta, se oli vahinko… Lee!” hippiletti huudahtaa sitten jollekin takanasi olevalle. ”Mitä sinä oikein ajattelit? Tämä on silkka ohikulkija! Tuossa olisi voinut käydä hullusti!”

”Anteeksi, Neji!” kuuluu vastahuudahdus. Tunnistat äänen siitä dynamic entrystä tai mikä se nyt oli: ääni on myös nuoren miehen ääni, mutta toisin kuin pitkätukan ääni, tämä uusi ääni on melko nopeatempoinen ja luja, energinen. Kuulosti siltä, että puhujalla on enemmän kuin tarpeeksi virtaa vanttuissaan ja hoppu sanoa asiansa. Puhuja, Lee, kuitenkin jatkaa jossain näkökenttäsi tuolla puolen: ”Mutta Gai-sensei on sanonut…”

”Tuskin hän on sanonut mitään ohikulkijoiden mukiloimisesta”, Nejiksi kutsuttu nuorimies huomauttaa. ”Kyse oli vain siitä ryövärijengistä. Näyttääkö hän ryövärijengiltä?” Samalla Neji ojentaa kätensä sinua kohti auttaakseen sinut ylös, mutta vielä et ojenna kättäsi takaisin, sillä haluat kuulostella uuden tulijan askeleet.

Khah, khah… Märkä nurmi kahisee takanasi, Leen äänen suunnasta. Käännät katseesi – ja hätkähdät.

Lee on suunnilleen samankokoinen nuorimies kuin mitä tämä Neji, ehkä hieman harteikkaampi. Myös hän on tummahiuksinen ja vaaleaihoinen. Toisin kuin mitä Nejillä, hänellä on tummiin hiuksiin kuuluvat tummat silmät ja miessukupuolelle kuuluvat lyhyehköt (joskin pottamaiset) hiukset. Viimeisimmistä seikoista huolimatta Lee on kuitenkin paljon hämmentävämmän näköinen kuin mitä Neji. Ensinnäkin Leen mustat silmät ovat valtavan suuret ja pyöreät, ja vaikka katse ei näytä ilkeältä, hän näyttää koko ajan siltä kuin hän tuijottaisi. Hänellä näkyy myös olevan hyvin tummat ja voimakkaasti erotellut silmäripset, jota tuovat hänelle suorastaan naurettavaa tyttömäistä vivahdetta. Ja miten luontoäiti onkaan saanut aikaan noin tuhdit kulmakarvat! Ne paistavat kauas, vaikka ne välillä katoavat piiloon ankaran tasamittaisen otsatukan alle, etenkin kun Lee nostelee niitä hämmästyksissään.

Hänen otsallaan ei äkkiä näy olevan minkäänlaista otsasuojusta, toisin kuin mitä ninjoilla yleensä, mutta sen sijaan näet jotain muuta ninjamaista: metsänvihreän liivin. Tiedät, että Konohan ninjoilla on myös tuollaisia liivejä. Nuorellamiehellä näkyy olevan liivin alla pelottavan ihonmyötäiset, kirkkaanvihreät housut ja paita, rääkyvänoranssit säärystimet sekä tiukat siteet käsissä. Selässään hänellä on suuri, ruskea reppu ja kaulassaan jokin mustan kaulanauhan näköinen asia… hetkinen! Kaulanauhassa on jonkinlainen säätöruuvi, ja siitä menee nappikuulokkeet korviin! Kommunikaatiolaite!

Säpsähdät hieman, kun Lee sinkaisee salamana eteesi ja – kumartaa terävän mutta kohteliaan kumarruksen suuntaasi. ”Nöyrimmät pahoitteluni! Erehdyin kohteesta!” hän sanoo reippaasti, melkein armeijamaisella tempolla. ”Oletteko loukkaantunut?”

”En usko – ”, vastaat, mutta et ehdi jatkaa, kun Lee puhuu taas päälle: ”Olen hyvin pahoillani, erehdyin nuoruuden innon puuskassani luulemaan teitä kohteeksemme, ja tässä olisi voinut käydä hyvin huonosti, ellei Neji olisi tullut väliin. Kiitokset siis hänelle.”

”Ainahan minä…” Neji murahtaa silmät harmaassa taivaassa. Hän heilauttaa hieman kärsimättömänä kättään suuntaasi, ja viimeinkin tajuat tarttua siihen. Alat nousta ylös…
”Meidän on siis syytä jatkaa tässä etsintöjämme, ennen kuin kohteemme menee kauas”, Lee selostaa tällä välin. ”Suokaa siis anteeksi häiriö, me tästä – ”
”Auts!”
”Arvon muukalainen?”

Äkkiä tunnet pistävän kivun nilkassasi kun siirrät erehdyksessä turhan tuimasti painosi sille. Kirahdat ääneen ja alat kaatua, mutta Neji nappaa sinusta kiinni ennen kuin ehdit tuiskahtaa nenillesi pensaikkoon. Irvistät ja yrität haparoida käsiäsi nilkkasi suuntaan. Sattuu, sattuu! Kaatuminen oli näemmä niksauttanut vasemman nilkkasi sijoiltaan ilman, että edes tajusit asiaa!

”Mitä nyt?” Lee utelee.
”Nilkkani…” kirahdat. ”Se on…”

”Istu alas”, Neji komentaa yllättäen, ja ennen kuin ehdit laittaa vastaan, Neji on riisunut reppunsa selästään, laskenut sen märälle nurmelle ja istuttanut sinut sen päälle. ”Kumpi nilkka?”
”Vasen, mutta – ”
”Jos et pahastu, tarkastan sen. Minulla on kolmannen asteen lääkintäninjan tasoinen ensiapuvalmius.”
Ensiapuvalmius? Outo sana. ”…siitä vain”, toteat lopulta.

Neji riisuu jalkineesi pois jalastasi, asettaa sen siivosti sivuun ja alkaa tarkastella nilkkaasi. Et pidä hänen kiristyneestä ilmeestään. ”Hyvä on… sattuuko tämä?” Hän taittaa nilkkaasi hieman sivulle.
”AU!” parkaiset. Noin pieni liike sattui aivan vimmattuna!
”Ei hyvältä näytä”, Lee mumisee ja näyttää purevan huultaan.

Neji näyttää hetken mietteliäältä, kun hän tunnustelee varovaisesti sormillaan nilkkaasi. Muutama kohta tuntuu erityisen inhottavalta, ja irvistät. Nostat katseesi Nejin kasvoihin kuin yrittääksesi ottaa selvää, mitä tämän päässä liikkuu…

Tsip!
’Hä?!’
Säpsähdät yllättyneenä taaksepäin. Nejin silmien ympärille pullistui äkkiä voimakkaan korostuneet verisuonet! Mitä kummaa tämä oikein oli? Tuliko Nejin pään verisuoniin yllättävä ylipaine? Mistä?

”…ei murtumaa, onneksi”, hän lausuu kuin muina miehinä kiinnittämättä huomiota säpsähdykseesi. ”Mutta nyrjähtänyt tämä on. Tämä on ehdottomasti tuettava… Lee, sinullahan oli ensiapuvälineet repussasi?”
”On!” Lee vahvistaa.

Mistä Neji noin nopeasti analysoi nilkkasi tilanteen? Tätä et jouda miettimään kauaa, kun Lee laskee reppunsa selästään ja penkoo sen sisuksista esille vaalean laukun. Hän ottaa laukusta esille rullan sideharsoa ja heittää sen Nejin ojennettuun käteen. Tämän jälkeen Neji alkaa ilmeettömänä sitoa sideharsoa tiukasti nilkkasi ympärille kahdeksikkomaisesti: kierros nilkan ympäri, alas ja viistoon jalkapöydän yli, kierros jalkaterän ympäri, ylös ja viistoon jalkapöydän yli, kierros nilkan ympäri, alas ja viistoon jalkapöydän yli, kierros jalkaterän ympäri… Sadekuuro kastelee siteen ja teidät kaikki kolme.

”Otamme vastuun tästä tapahtuneesta”, Neji lausuu. ”Voimme kuljettaa sinut määränpäähäsi. Minne olit aiemmin matkalla?”
”Konohaan”, vastaat. Onpa hyvä, että kohtaamasi nuoret miehet osoittautuvat näin avuliaiksi.

”Aa, hyvä, se ei ole kaukana täältä, arvon muukalainen!” Lee huudahtaa. ”Voin vaikka viedä teidät reppuselässäni nuorekkaan tulisella vauhdilla! Pääsette Konohaan ennen kuin huomaattekaan!”

Nejin ilme on jostain syystä hieman kiusaantunut reppuselkäkyydistä puhuttaessa, mutta hän kuitenkin lausuu: ”Tentenille ja Gai-senseille on ilmoitettava tästä. Voi olla, että heidän on jäätävä hetkeksi suorittamaan tehtävää kaksin, sillä sinun”, tässä hän katsahtaa sinuun, ”turvalliseen saattamiseesi saatetaan tarvita kaksi saattajaa. Jos Lee kuljettaa sinua reppuselässään, hän ei oikein voi puolustautua nopeasti, ja tässä metsässä on yhä se ryövärijoukko vapaana.”

Mielenkiintoista ajatella, että olit juuri aiemmin tassutellut huoletta eteenpäin ilman ajatustakaan mahdollisista ryöväreistä. Nyökkäät kuitenkin.
”Tuo on kyllä oikeaa ajattelua”, Lee myöntää nyökytellen. ”Hänet on saatava turvallisesti perille.”
”Lee, voisitko hoitaa ilmoittamisen?” Neji kysyy.
”Toki!”

Lee vie oikean kätensä kaulanauhassaan olevan säätöruuvin kohdalle ja pyörittelee sitä. ”Hoi, Gai-sensei! Tenten!” hän huikkaa. Kyllä, nauha on osa kommunikaatiolaitetta. Lee pitää hetken tauon, ja jostain – nappikuulokkeista – kuuluu särisevää ja hiljaista puhetta. ”Potkaisin vahingossa päin ohikulkijaa, ja nyt hänen nilkkansa on sijoiltaan.”

Ihmeellisen rehellinen kaveri. Joku muu olisi varmasti sanonut tyyliin: Löysimme nilkkansa taittaneen ohikulkijan. Lee ei myöskään vetänyt Nejiä tähän mukaan, vaikka Nejin kaato taisi oikeasti olla se tekijä, joka oikeasti taittoi nilkkasi. No, parempi nilkka tohjona kuin kasvot uudessa uskossa ja puolet hampaista tiessään.

Kuulokkeista kuuluu kuitenkin terävä ja hieman kiukkuinen ärähdys. ”Se oli vahinko, Tenten! Neji hoiti muukalaisen nilkkaan tukisiteeseen, ja nyt tämä kaipaa kyytiä Konohaan… ei, Gai-sensei, minä ja Neji voimme hoitaa asian! Piipahdamme Konohassa viemässä hänet sairaalaan! Ilmoitin tästä vain, jotta te tietäisitte! …tiesin, että luotat minuun, Gai-sensei!” Lee tuntui herkistyvän tässä kohtaa. ”Kyllä, tulemme hujauksessa takaisin suorittamaan tehtävää!”

”Sano heille”, Neji sanoo, ”että jos heille tulee hämminki, voin erota joukosta ja tulla apuun.”
”Selvä, Neji!” Lee ilmoittaa. ”Neji tuossa siis sanoi, että…”

Neji saa tällä välin nilkkasi tukisiteen kuntoon ja sovittaa kenkääsi takaisin jalkaasi. ”Kiristääkö jostain liikaa?” hän kysyy, ja puistat päätäsi, sillä side ei tunnu pahalta. Nilkan tukeminen ja siten turhien virheliikkeiden minimointi itse asiassa helpottaa oloasi suuresti.

Lee saa tällä välin puhelunsa hoideltua ja suorii eteesi. Hän nostaa reppunsa, mutta hän ei laitakaan sitä selkäänsä vaan siirtää sen etupuolelleen. Sitten hän kääntyy selkä kohti sinua ja Nejiä, kumartuu hieman eteenpäin ja siirtää suorat kätensä taakseen. ”Neji, auttaisitko hänet selkääni?”

Neji tuhahtaa ja tarjoaa sinulle käsikynkkänsä auttaakseen sinua nousemaan.


.
.
.


Swish! Swush! Swish! Swush…!

Tämäpä vasta on kyytiä! Reissaat täyttä päätä juoksevan Leen reppuselässä, ja vain hänen pihtimäinen otteensa takaa sen, ettet tipahda kyydistä. Ihmettelet, miten vihertrikoinen nuorimies kykenee pitämään tuollaisen vauhdin huolimatta sinun ja suuren repun yhteispainosta. Kenties hän on harjoitellut ahkerasti. Neji juoksee samaa vauhtia teidän kahden vierellänne oma reppu vasemmalla olalla keikkuen ja pitkät, latvoistaan sidotut hiukset ilmaan takerrellen. Sade on jo lakannut, sillä se osoittautui silkaksi kuuroksi. Aurinko alkaa jo kuivata teitä.

Oudointa tässä ei kuitenkaan ole vauhti vaan reittivalinta. Neji ja Lee ravaavat puiden oksilla! Hillitöntä! Alkumatkan aikana melkein kuristit Leen säikähtäessäsi huimia hyppyjä (”Arvon muukalainen, höllentäkää hieman!”), mutta lopulta totut vuoristoratamaisen menoon ja annat Leen vain hoitaa homman. Ninjanuorukaiset hyppelevät oksien viitoittamaa tietä pitkin kuin se olisi ollut vain pikkuisen mutkainen polku.

Huomaat Nejin pitävän jollain oudolla tavalla silmiensä ympärillä olevia verisuonia pullistettuina. Et tiedä tarkalleen, mistä on kyse, mutta uskot sen liittyvän jotenkin ninjojen tapoihin toimia kentällä. Mitähän lie tuokin…

”Oh!”
Lee hätkähtää. ”Mitä nyt, Neji?”
”Lee, pudottaudu maahan! Nyt!”

Lee tekee kyselemättä työtä käskettyä ja hypähtää oksalta alas polulle. Tum! Tärähdys, jonka hänen jalkansa ottavat vastaan, iskee vaimentuneena sinuunkin. Nostat katseesi ylös ja huomaat Nejin vastaavasti hypähtävän ylös kohti puiden latvustoa…

Swiiiish–TSUK!
Silmäsi levahtavat valtaviksi. Oksassa, josta Lee oli pudottautunut maahan, törröttää ainakin kyynärän mittainen jättiläisheittoveitsi!
”Niitä tulee lisää!” Neji huutaa. ”Varokaa!”

Swush swush swush!

Ilmaan lentää parvi samanlaisia heittoveitsiä. Lee havaitsee ne vikkelästi ja pongahtaa ilmaan puristaen pohkeitasi vasten hänen torsoaan. Parahdat säikähdyksestä, kun yksi noista ylikasvaneista heittoveitsistä singahtaa ohi aivan korvasi juuresta. Lee huikkaa jotain mitä et kuule ja väistelee siksakaten lentäviä veitsiä palaten takaisin oksille. Tässä vilinässä sinulla ei ole toivoakaan nähdä Nejiä ja hänen tilannettaan.

Sen sijaan kuulet hänen äänensä.
”Se on se joukko!” hän huutaa. ”Varokaa!”
”Koko – ajan!” Lee vastaa takaisin. ”Tämä – väistely – vain – ei – ole – helpp–”
Klank! Se ei ollut heittoveitsi, vaan jotain tylpempää. Ei, kyllä se oli heittoveitsi, mutta se vain lensi tylppä pää edellä – päin Leen päätä!
”Lee!” kuuluu Nejin huuto.

Tunnet, miten Leen ote sinusta höltyy. Tunnet, miten painovoima takertuu kehoosi ja alkaa kiskoa sinua alaspäin. Tunnet, miten irtaannut Leestä… Tunnet ilmavirran liehuttavan vaatteitasi ja hiuksiasi…

Herran jestas, sinähän putosit juuri Leen selästä!
”Giiiaaaaaaagh!!” kiljut täyttä kurkkua.

”Ghnk…?! Arvon muukalainen! Arvon muukalainen!” Sivukatseellasi näet Leen takertuneen jaloillaan puun oksaan, pitelevän käsillään päätään ja tuijottavan valtavat silmät entistäkin valtavampina huimaa kiitoasi kohti maankamaraa… maankamaraan, joka sattumoisin lähestyi sinua turhan vikkelällä vauhdilla!

’Apua!’ ehdit ajatella hädissäsi samalla kun puristat silmäsi umpeen ja jäät odottamaan kipua. ’Nyt tulee nou–’
Whomp!
’…taja?’
”Pidä tiukasti minusta kiinni!”

Avaat umpeen rutistetut silmäsi ja huomaat yllätyksen. Ei kipua, ei murtuneita luita, vaan Neji! Hän on napannut sinut kesken ilmalennon käsivarsilleen! Huima yllätys! Mutta missä ajassa hän oikein ehti tulla puiden latvuksista sinun luoksesi? Vai oliko hän ollut jo valmiiksi maan tasalla?

”Kuulitko!” Neji miltei karjuu korvaasi. ”Ota tukeva ote minusta! Muuten lennät!”

Kuin refleksinomaisesti tarraat kiinni Nejin väljästä paidasta. Aikookohan nuorimies kiiruhtaa pakoon sinut mukanaan? Pärjäisikö Lee? Toki Leellä on nyt vapaat kädet, mutta toisaalta tämä on saanut kunain tylpästä päästä päähänsä –

”Juuken Hou…”
Vavahdat. Neji sanoi jotain matalalla kurkkuäänellä. Jonkin tasaisen, rauhallisen sanaparin. Mikähän – ?
”…Hakkeshou Kaiten!”

Bwoooooosh!

Ja äkkiä maisema muuttuu. Se alkaa vilistä silmissäsi vaakaviivapuurona! Värit ovat tuttuja, muodot eivät… hetkinen, sinähän pyörit! Keskipakoisvoima tarrautuu torsoosi ja jalkoihisi ja kiskoo niitä päinvastaisiin suuntiin! Keskivartalosi sivustaa vasten tuntuu kyllä yhä Nejin keho, mutta kuitenkin tuntuu jotenkin, että leijut ilmassa selälläsi ilmassa ja pyörit, pyörit, pyörit napasi kautta isketyn akselin ympäri… Ellet pitäisi kiinni Nejin paidasta, lentäisit ja kauas!

”Iiiah!”
Whoooosh! RytirytirytiRYNTSRYNTS…
”Varokaa! Tuo Hyuuga osaa Kaitenin!”
Kuulet… vieraita huutoja?
”PoisaltapoisaltaPOISALTAPOISALTA!”
”Yaaargh!”
Whushwhushwhushwhush…!!

Vauhti hidastuu. Viirupuuro alkaa muuttua taas puiksi, pensaaksi, nurmeksi, taivaaksi… mutta yllättäen huomaat, että näkökentässäsi on paljon maanruskeaa väriä! Mistähän oli kyse? Hidastuu, hidastuu… Huomaat olevasi yhä Nejin käsivarsilla ja että hänen paitansa on venynyt pitelemisesi ja pyörimisen voimasta. Ettei vain olisi ollut, että… Neji olisi pyörinyt huimaa tahtia ympäri pidellen sinua samalla sylissään?

”Hemmetti!” Neji ärähtää – ja laskee ja istuttaa sinut maahan. ”Kaiten ei toimi kunnolla näin! En saa kunnolla tehtyä sitä, jos en voi lähettää chakraani käsieni kautta!”

Nyökkäät osaaottavasti, vaikka uskot Nejin tietävän sinua paremmin puhumastaan Kaiten-aiheesta. Saat hetken kuluttua näkökenttäsi vakautettua, ja kun huomaat, mitä ympärilläsi nyt on, silmäsi levähtävät valtaviksi. Sinä ja Neji olette kuopassa. Suuressa, kulhon muotoisessa kuopassa. Ihan kuin siinä kohdassa olisi posautettu kunnon pommi! Ja sinä ja Neji olette keskellä sitä kuoppaa. Kaiteninko syytä– Hetkinen! Kuopan reunoilla on vieraita ihmisiä!

”Hän lopetti jo!” kuulet huudon. ”Eikä hän voi jatkaa heti tuossa tilassa! Kimppuun!”
”Hyökätkää!”
”Yaaaarh!”

Kuoppaan ryöppyää tusina ihmistä, ja parilla on käsissään niitä samanlaisia jättikunaita jollaisia olet aiemminkin nähnyt. Ihmiset eivät näytä sellaisilta joiksi olet Konohan ninjat mieltänyt: he käyttävät metsässä rispaantuneita vaatteita ja heinästä punottuja sandaaleja, ja moni heistä on repinyt paitansa hihattomiksi. Useimmat heistä olivat vantteria, kookkaita miehiä, jollaisia ei tehnyt mieli kohdata kadulla. Se ei kuitenkaan ollut nyt se suurin ongelma: suurin ongelma oli se, että heitä oli niin monta! Tuon oli pakko olla se paljon puhuttu ryövärijengi!

”Kimppuun!”
”Hiiaaaah!”

Näet sivusilmälläsi, että Neji ottaa äkkiä valmiusasennon – mutta millaisen? Hän asettuu sivuttain päin ryövärien päämassaa, ottaa reilun haara-asennon ja asettaa käsivartensa suoriksi sivuilleen kämmenpuoli ylöspäin. Hän sulkee silmänsä hetkeksi, ja –

”Juuken Hou, Hakke Rokujuu Yon Shou!”
Ja äkkiä Neji katoaa maisemista. Paikalle jää vain ilmaa ja jalan polkaisusta aiheutunut multapöllähdys.

”Ni Shou!” Tak, tak!
Neji ilmestyy taas näkyviin, nyt erään ryövärin eteen. Tum, tum! Neji lyö yhden lyönnin ryövärin rintaan ja toisen vatsaan ja katoaa sitten taas näkyvistä. Kookas ryöväri parahtaa kivusta ja horjahtaa, mutta ei kaadu.

”Yon Shou!” Tak, tak!
Sama toistui toisaalla. Neji lyö kaksi uutta lyöntiä ja katoaa taas. Nyt iskuja on lyöty neljä.

”Hachi Shou!” Tak! Tak! Tak! Tak!
Uusi ryöväri ja neljä lyöntiä, nyt entistä hillittömämpään tahtiin. Tämä ryöväri sai tuimemman iskun kuin aiemmat. Kahdeksan iskua täynnä.

”Juu Roku Shou!” Tak tak tak tak tak tak tak tak!
Silmäsi eivät enää pysy Nejin lyöntien perässä. Hän on todella, todella nopea! Eikä tuollakaan ryövärillä näy olevan kovin leppoisat oltavat. Kuusitoista iskua täynnä.

”Sanjuu Ni…”
”Konoha Senpuu!”
Tak-tak-tak-tak-tak-tak-tak-tak-tak-tak-tak-tak-tak-tak-tak-tak!
TUM! Tum! TAUM!
”Guaah!”
Leekin osallistuu taisteluun samalla kun Neji siirtyy uuteen potilaaseen. Hän loikkaa keskelle erästä roistomassaa kädet edellä ja laskeutuu kämmenilleen. Liike ei jää tähän: hän alkaa pyöriä käsiensä varassa ja huitoo samalla jaloillaan ryöväreitä! Liike on miltei yhtä vaikuttava kuin Nejin Kaiten, ja tuhokin oli lähes yhtä melkoinen. Mutta olisiko kahdesta nuoresta ninjasta tusinaa ryöväriä vastaan? Jätät itsesi suosiolla pois laskusta jo nyrjähtäneen nilkkasi vuoksi.

”Rokujuu Yon Shou!”
”Konoha Dai Senpuu!”
Ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-ta-tak!
POUM! TUM! RYSKIS!
”Uogh!”
Romps! Tumps!

…jaahas. Siinä kellistyikin näemmä kaksi viimeistä ryöväriä. Neji suoristautuu ja vuoroin oikoo ja vuoroin rutistaa kättään nyrkkiin, Lee taas palaa takaisin käsiltä jaloilleen ja puistelee pölyä pois käsisiteistään. Kumpikin vilkaisee sinuun kysyvä ilme kasvoillaan. ”Olen kunnossa”, lausut ennen kuin kumpikaan ehtii kysyä mitään.

Yllättäen jostain kuului ääni: ”Bravo! Tuo oli oikeaa nuoruuden voimaa!”

Te kaikki kolme hätkähdätte. Käännät katseesi äänen suuntaan – ja kuvittelet näkeväsi Leen kaksoisolennon. Ei kai joka jannu näillä main pidä noin kirkkaanvihreää asustusta ja noin räikeänoransseja säärystimiä? Mies kyllä näytti huomattavasi vanhemmalta ja ahavoituneemmalta kuin Lee, ja hänen silmänsä olivat hieman tavallisemman näköiset kuin mitä sillä pyöreäsilmäisellä kummajaisella. Mutta mistä tuo asu… ettei…

”Gai-sensei!” Lee huudahtaa ja varmentaa epäluulosi. Kyllä, tämä oli se paljon puhuttu Gai-sensei. ”En olisi arvannut, että törmäisimme!”

”Yosh!” Gaiksi kutsuttu mies huikkaa. ”Minä ja Tenten yritimme hiipiä takaa päin noiden miesten kimppuun, mutta te näemmä ehditte antaa heille ensiksi opetuksen! Erinomaisen intohimoinen suoritus, Lee!”

”Kiitän, Gai-sensei!”
”Lee! Neji!” puuttuu uusi ääni tilanteeseen. ”Oletteko kunnossa!”

Metsiköstä sinkaisee vielä neljäs tapaus, tällä kertaa nuori nainen. Helpotut huomatessasi, ettei tämä nainen oli yhtä friikahtavan näköinen kuin mitä Lee tai Gai: hän on ruskeahiuksinen ja -silmäinen, ehkä myöhäisteini-ikäinen tyttö, jonka hiukset on sidottu kahdelle nutturalle pään molemmin puolin. Hänellä on tummanpunaiset, hakamaa muistuttavat housut, valkoinen, punaisella kantattu kiinalaishenkinen pystykauluspaita sekä otsallaan otsasuojus Nejin tyyliin.

”Kunnossa olemme, Tenten”, Neji kuittaa. ”Tuo joukko tuli vain yllätyksenä, mutta onneksi siitäkin selvittiin.”

”Taitaa olla paras tilata ANBUjen noutotiimi tänne”, Tenteniksi kutsuttu nuori nainen toteaa nyökättyään. ”Näitä kavereita on kaksitoista, emme me voi raahata heitä kaikkia Konohaan… Päätyö on nyt tehty, ryövärijengi on jäljitetty ja tehty vaarattomaksi. Mutta se kantaminen…”

”Mitäs kummaa te siinä vetkuttelette?” Gai kysäisee äkkiä. ”Totta kai me viemme heidät Konohaan omin käsin! Emme me viitsi ANBUja vaivata! Ja kantaminen käyköön nuorekkaasta harjoittelusta!”

Tenten hytkähtää. ”Gai-sensei, etkö osaa laskea? Se tietäisi kolmea roistoa päätä kohti! Emme me voi kantaa kaikkia kerralla, ja menee ikuisuus viedä heitä yksitellen! Jäljelle jääneet saattavat paeta sillä välin!”

Neji ei sano mitään, mutta hänen ilmeensä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joiden tiivistetty sisältö on: ”Ei todellakaan käy.”

”Sitten saamme liikuntaa, kun tehdään useampi kierros!” Lee huikkaa. Hän näkyy olevan ainut, joka on innostunut Gain ehdotuksesta. ”Tosin minä voin kuljettaa neljä voroa kerralla! Viimeksi kannoin kolme kerralla, haluan rikkoa vanhan ennätykseni!”

”Te molemmat olette yhtä toivottomia…” Neji murahtaa viimein.

Kuuntelet mykkänä tuota riitaa. Yhtenä osapuolena näkyy olevan Neji, Tenten ja näiden ”ANBUjen” kutsuminen, toisena taas Lee, Gai ja ryövärien kuljetus käsipelillä Konohaan. Kummallakin puolella kuulostaa olevan melkoisesti itsepäisyyttä, ja vaikuttaa siltä, ettei riita pääty hetkeen. Toivon mukaan ryövärit eivät virkoaisi ennen riidan päättymistä.

”Gai-sensei, emme voi ajatella koko aikaa treenaamista!”
”Tenten-chan, ninja treenaa aina kun ehtii! Se on hänen velvollisuutensa tehtävien ulkopuolella!”
”Totta puhut, Gai-sensei!”
”Meidän tämänhetkinen velvollisuutemme on kylläkin hoitaa tehtävä pois alta mahdollisimman hyvin, ei pelehtiä aina niiden iänikuisten harjoitusten kanssa.”
”Mitä oikein päästit suustasi, Neji-kun? Aliarvioitko harjoittelua?”
”…puhuin vain mitä oikeasti ajattelen tästä, Gai-sensei…”
”Rangaistukseksi saat juosta kymmenen kertaa Konohan ympäri, kunhan nämä roistot on toimitettu perille, Neji-kun!”
”Tuo ei kyllä ollenkaan lisää kunnioitustani sinua kohtaan, Gai-sensei…”

Kyllä, tämä riita kestäisi vielä pitkään. Hyvin pitkään.


.
.
.


”Perillä ollaan.”

Huokaiset ääneen helpotuksesta. Nejin, Leen, Gain ja Tentenin kinastelun aikana viimein huomattiin, että Konohaan pitäisi kuljettaa yksi kappale nilkkansa taittaneita maailmanmatkaajia, ja lopulta tultiin siihen päätökseen, että Neji kuljettaisi sinut perille asti. Vastoin Gain ja Leen toiveita Tenten oli viimein hälyttänyt kommunikaatiolaitteellaan ANBUt – kuulemasi mukaan eräänlaiset ninjapoliisit – noutamaan tiedottomiksi kolkatut ryövärit Konohan putkaan odottamaan siirtoa kunnon vankilaan.

Olet oikeastaan tyytyväinen, vaikka päiväsi on ollut rankka ja vaikka rakennus, jonka vierelle Neji sinut toi, osoittautuu sairaalaksi. Pääsit sentään Konohaan useaa tuntia oletettua aiemmin, eikä sinun edes tarvinnut kävellä kuin ehkä puolet matkasta. Toisaalta et kävelisi tällä nilkalla hetkeen muutenkaan: nyt kaipaisit kunnon vuodelepoa ja jalan liikkumattomuutta. Mutta olipa hyvä, että oltiin jo Konohassa: kun nilkkasi alkaisi olla taas yhteistyössä kanssasi, pääsisit heti tutustumaan kylään. Paikassa oli kuin olikin paljon tutkittavaa. Voisit aloittaa täällä – toivon mukaan – hieman aiempaa turvallisemman seikkailun. Kyllä, niin tekisit heti, kun nilkkasi paranisi.

”Hyvää iltapäivää”, Neji lausuu vastaanottovirkailijalle saavuttuaan oven kautta tiskin ääreen. ”Tämä siviili on taittanut nilkkansa metsässä kulkiessaan, voisitteko tarkastaa sen?”

”…öh, toki…”
Vastaanottovirkailijan katse käy pitkään, pitkään ryvettyneissä ja yhä märän puoleisissa vaatteissasi. Ei sen puoleen, ei Nejikään sen paremmalta näytä, kun kerran satuitte matkan aikana törmäämään vielä yhteen sadekuuroon. Lisäksi nuorenmiehen oli näemmä aivan pakko mennä niiden kaikista mutaisimpien polunmutkien kautta, kun metsä oli vaihtunut aukeaan. Valkeissa paidassa ja housuissa sekä harmaassa lannevaatteessa oli ruskeita täpliä.

Kaikesta ryvettyneisyydestä ja matkan vaivoista huolimatta tunnet olevasi iloinen päästyäsi vihdoin ja viimein Konohaan. Matkan koettelemukset olivat takana, ja pian päästäisiin nauttimaan reissun oikeista hedelmistä. Sanottiin, että yleensä matka on määränpäätä tärkeämpi, mutta olet asiasta eri mieltä. Ottaisit Konohasta kaiken ilon irti, nyt kun ei tarvinnut pelätä aina hengen lähtöä!

Kviik. Samassa sairaalan ovi aukeaa, ja sisälle kajahtaa huuto: ”Päivää taloon! Onko – Katsos, Neji! Terve!”
Neji käännähtää sinä yhä reppuselässäsi ja vilkaisee taakseen. ”Tervehdys, Naruto. Mikä sinut tänne tuo?”
”Ajattelin tulla katsomaan Sakura-chania… hei, kukas tuo tyyppi muuten on?”

Seuraat nyt Nejin esimerkkiä ja katsot taaksesi. Näet jotain vaaleahiuksista ja oranssi-mustiin verkkareihin sonnustautunutta… joku suunnilleen viisitoista- tai kuusitoistavuotias poika. Viirut poskissa, sinistä silmissä, otsasuojus otsalla, kasvoillaan iloinen ja energinen hymy, joka ilmaisi, että hymyilijä tapasi purskautella energiaansa hyvin railakkaasti ja epäsäännöllisesti…

Ja jostain syystä sinulle tulee äkkiä sellainen tunne, että sinun olisi sittenkin pitänyt hankkia matka- ja henkivakuutukset Konohassa olon ajaksi.


*****


Kiitos, että luit tänne asti! Tätä oli mukavaa kirjoittaa, ja muiden osallistujien tuotoksia oli hauska lukea!

Ja näin meidän kesken: fysiikan opiskelijana inhoan sanaa ”keskipakoisvoima”. Se oli kuitenkin paljon näppärämpi ilmaisu kuin pitkänpitkä luento liikkeen jatkavuuden laista. Mutta toivottavasti moinen ei teitä häirinnyt :)