T/N: Vihdoin valmis! Seuraavasta (17:sta) lupaan erityistä nannaa... ^^ Nauttikaa!

Art and Artifice
Taidetta ja Teennäisyyttä


- 16 -


Oli myöhäinen perjantai-ilta ja Itachi oli juuri saapunut Konohaan. Hän ei ollut edes pysähtynyt vanhemmillaan vielä. Itachi lähestyi rapistunutta rakennusta, pieni ilo askeleissaan, huomaten jokaisen halkeaman ja lian. Pari melko epäilyttävältä näyttävää tyttöä oli juuri kävelemässä ulos ovesta, kun hän oli päässyt sinne, joten hän livahti avoimesta ovesta ja kiipesi portaita ylös ja pitkin käytävää tietylle ovelle, joka oli lohkeillut vihreästä väristä. Oven avasi vaaleatukkainen poika loistava hymyllä ja Itachi vedettiin lämpimään halaukseen.

"Hei! Minulla oli ikävä sinua." Tähän vastaus tuli halauksen muodossa ja hiljainen hymy, jonka blondi tulkitsi oikein "Minulla oli ihan liian ikävä sinua". Itachi oli hieman väsynyt, jotta olisi voinut tehdä mitään liian rasittava ja Naruto myöntyi todeten, että päivä oli ollut pitkä ja vaativa, joten he päättivät pitää asiat yksinkertaisina ja vain mennä kävelylle. He vaelsivat pitkin katuja käsi kädessä matkalla puistoon. Kun he tulivat pienen, kätevästi sijaitsevan kahvilan luo, he tekivät nopean käännöksen sisällä ostaen kuumaa kaakaota, ennen kuin jatkoivat puistoon. Naruto nojasi poikaystäväänsä ja tunsi vahvan käden kiertyvän hänen harteidensa ympäri, kun kaksikko käveli laiskasti pitkin kivetettyjä polkuja hiipuvassa valossa. Lopulta yhden puiston penkkeistä oli vallannut pari nuoria miehiä, yksi lämmin ja kultainen, toinen viileä ja tumma.

Naruto kaivautui osaksi Itachi syliin, vielä puristaen tyhjää kahvikuppiaan ja katseli taivaalle. Epämääräisesti hän toivoi, että hän voi nähdä kaikki tähdet.

"Rakastan tätä aikaa ... Kun kesä on juuri ja juuri alkamassa, ja päivät ovat jo niin pitkiä, että aurinko ei oikeastaan laske kokonaan ennen kuin vasta yhdeksän tienoilla. Valojen ja varjojen leikissä vain on jotakin erityista. Minulle se on parasta aikaa olla ulkona. Koko maailma vain tuntuu erilaiselta. "

"Hmm, se on totta", Itachi mietti. "Ehkä se on joidenkin jäljellä olevaa vaistoa. Olet luonnollisesti enemmän valpas ulkona, kun aurinko laskee yöhön."

"Kyllä, olen sitä mieltä," myönsi Naruto. "Se on kun aisteista tulee terävämpiä. Kuulet jokaisen pikku äänen ja tuoksut ovat niin selviä." Hän sulki silmänsä ja veti syvään henkeä juuri silloin, ja Itachi nauroi hänelle. Käsi nousi ja alkoi silittää mukavasti läpi pehmeiden, kultaisten hiusten kun kaksikko vaikeni muutamaksi minuutiksi.

"Naruto-chan?" Itachin ääni varovasti kiinnitti huomion blondin pois haaveiluistaan. "Sanoit aiemmin, että sinulla oli raskas päivä. Haluatko kertoa siitä minulle?"

"Oh." Naruto ravisteli itsensä hereille. "Aivan niin. Tein veljellesi tatuoinnin tänään. Hän kerää rohkeutta, mutta en uskonut hänen tekevän jotain aivan niin tyhmää. Sen siitä sa kun aliarvioin häntä vai mitä?" Hän vitsaili sarkastisesti.

"Hän oikeasti otti tatuoinnin?" Itachi oli hieman yllättynyt.

"Ai joo, sanoi jotain ontuvan siitä, että saisi käteni häneen. Hän oli täysi idiootti koko ajan. Hänellä ei näyttänyt olevan hajuakaan, miten huono idea on ärsyttää kaveria, jolla on neula lähes tulkoon niskassa kiinni." Itachi kurtisti kulmiaan yli blondi pään.

"Näyttää siltä, että hän on todella lisäämässä uutta tasoa ... Naruto, miksi et vain kertoa hänelle?"

"Häh?" Naruto kääntyi Itachi sylissä etsien hänen kasvonsa.

"Voisit vain kertoa hänelle oman salaisen identiteettisi, jotta voin käskeä häntä pitämään näppinsä erossa poikaystävästäni." Naruto katsoi alas syliinsä pureskellen huulta pohtiessaan.

"En vain usko, että haluan käsitellä sitä juuri nyt. Koulun loppuun ei ole kuitenkaan enää paljon aikaa," Itachin ura otsalla syveni.

"Oletko aivan varma?" hän kysyi. Blondin pää nyökkäsi hiljaa vielä alaspäin. Itachi huokaisi. "No en yritä pakottaa sinua tietenkään, mutta en todellakaan usko, että asiat voisivat saada yhtään sekavammiksi kuin ne nyt ovat. En ole varma, mitä niin pelkäät."

"Ole kiltti ja odota, minun takiani? Ei ole tarvetta ajautua tarpeettomiin ristiriitoihin. Selviän kyllä, oikeasti." Itachi ei voinut muuta kuin antaa periksi, kun suuret kirkkaat silmät pyysivät häneltä suostumusta. Jättäen vastaamatta, hän vain vaihtoi aihetta.

"Minkä tatuoinnin hän otti?" hän kysyi ohimennen. Naruto virnisti.

"Punaisen kiinalaisen lohikäärmeen hänen olkapäälleen."

"Oh, joten hän liittyi klubin jäseneksi." Itachi pudisti päätään. "Ihmettelen, jos niillä ei ole omaa internet-ryhmää." Naruto nauroi ja yritti keksiä sopiva nimen tällaiselle ryhmälle. Itachi kuunteli kuitenkin vain puoliksi. Hän alkoi tuntea olonsa hieman epämukavaksi. Hän todella voinut ymmärtää, miksi blondi ei suostunut luopumaan hahmostaan. Eikö hän todellakaan halua Sasuken jättävän häntä rauhaan? Se oli tietenkin järjetöntä, mutta ehkä jopa .. oliko hänellä joku salainen kaipuu hänen veljenstään? Mutta oli täysin naurettavaa ajatella jotain tällaista. Se on paljon todennäköisempää, että blondi on vain haluton luopumaan yleisen nimettömyyden tuomasta turvallisuudesta, johon hän oli kasvanut niin tottuneeksi, vaikka se olisi käytännöllisempää. Eikö?

Myöhemmin kun hän oli jo saattanut Naruton asunnolleen, Itachi vihdoin jatkoi matkaansa vanhempiensa talolle. Sasuke ajoi pihatielle välittömästi Itachin jälkeen, ja he tapasivat kävelytiellä. Sasuke irvisti veljelleen.

"Olitko jälleen ulkona pikku lemmikkifriikkisi kanssa?" Itachi oli saamassa todella tarpeekseen näistä pikkumaisista sanallisista hyökkäyksistä.

"Ainakin saan mitä haluan. Kuulin että sinulla on ollut joitakin ongelmia." Omahyväinen ilme heti putosi hänen pikkuveljensä kasvoilta.

"Kuka helvetti on kertonut sinulle niin? Oliko se dobe? Hän ei tiedä paskaakaan! Saa aina mitä haluan ja mitä haluan on huomattavasti korkealaatuisempaa kuin mitä sinulla on koskaan ollut. Ja tulen saamaan sen pian. " Savuava Sasuke asteli veljensä ohitse, taloon sisälle ja nopeasti läimäisi oven Itachi kasvoille. Itachi jäi seisomaan siihen hetkeksi, kulmakarvat koholla.

"No niin, sepä osui arkaan paikkaan", hän ajatteli itsekseen. Hänen kulmakarvat laskivat hitaasti takaisin alas ärtymykseen, koska hän huomasi että tämä saattoi tarkoittaa, että hän oli juuri kannustanut Sasukea moninkertaistamaan toimiaan. Tämä pieni, nalkuttava, vähän levoton olo oli palaamassa. Hän pudisti sen pois nopeasti ja nousi avaamaan oven. Huomattuaan sen lukituksi, hän päästi pettyneen huokauksen ja kalasti avaimet taskustaa.

--

Sasuke tömisteli ylös leveää portaikkoa, pitkin käytävää suoraan omaan huoneeseensa. Hän työnsi oven kovaa perässään kiinni, mutta hänen takkinsa helmojen aiheuttama tuulahdus hidasti oven sulkeutuminen niin, että se sulkeutui varsin hiljaisesti. Ärtynyt Uchiha avasi oven uudelleen ja paiskasi sen kiinni, tällä kertaa saaden aikaan tyydyttävän paukauksen. Hetken rauhattoman astelun jälkeen, hän lopulta pysähtyi vetämään henkeä kirjahyllynsä edessä, poimi sieltä vihon ja iski sen kirjoituspöydälleen, asettuen itse istumaan sen ääreen kirjoittamaan Hän istua paikallaan kirjoittamassa lähes kaksi tuntia, hänen kätensä, joka oli lentänyt raivokkaasti koko sivun alussa, jatkoi nyt rauhallisemmin. Siinä vaiheessa, kun hän laski hän kynän alas ja suoristi selkänsä, venyttäen jumiutuneita lihaksiaan, hän oli rauhoittunut kokonaan.

Nojaten tuolin selkänojaa vasten, hän antoi ajatustensa vaeltaa. Kuva hänen himoitsemastaan Kyuubista ponnahti hänen mielensä etualalle. Viittaus siihen, ettei hän voisi saada tätä, varsinkin hänen veljensä toteamana, ärsytti häntä enemmän kuin mikään. Tähän kaikkeen vielä lisäsi se, että hänellä oli ongelmia miehen valloittamisessa. Jopa kaiken tämän jälkeen, blondi ei ollut antanut periksi tuumaakaan. Hän tiesi ettei mies ollut hetero, koska siinä tapauksessa hän olisi selittänyt sen hänelle heti alussa. Ei, Kyuubilla ei ollut ongelmaa hänen sukupuolensa kanssa. Mitä se sitten voisi olla?

Useimmat olisivat Sasuken asemassa vain luovuttaneet, ja siirtyneet eteenpäin johokuhun toiseen. Sasuke oli täysin tietoinen tästä, mutta Sasukella oli ollut jo hyvin....hyvin monta "jotakuta toista". Kyuubissa oli jotain mitä hän ei osannut määritellä. Mies oli päässyt hänen ihonsa alle, mihin kukaan muu ei ollut pystynyt. Jos joku ystävä olisi kysynyt häneltä, miksi hän oli niin määrätietoinen saada Kyuubi omakseen, hän olisi vai todennut, että Kyuubi oli niin hemmetin upea ja siinä se. Tai hän olisi ilmoittanut kaipaavansa haastetta. Todellisuudessa, hän ei osannut määritellä miksi.

Hän piti kaikesta Kyuubissa. Hän oli taitava, mikä aina oli jotain mikä kiehtoi Sasukea. Sanat eivät riittäneet kuvaamaan pettymystä, minkä hän koki tajuttuaan, ettei kyennyt samaan kuin Itachi. Kyuubi ei ollut mitään muuta kuin teeskentelemätön, hän ei koskaan antaisi itseään ihan kelle tahansa ja kun hän antaisi, hän antaisi kokonaan. Jotenkin nuorin Uchiha vain tiesi, että jos hän voittaisi Kyuubin puolelleen, hän olisi onnellinen. Se oli niin yksinkertaista, vaikka silti niin monimutkaista. Ne hymyt joita blondi soi muille ihmisille olivat taianomaisia. Sasuke halusi olla yksi niistä joka vastaanotti hymyn, joka saisi ihmisen tuntemaan olonsa lämpimäksi, halutuksi ja.... tärkeäksi. Hän halusi sitä. Hän halusi Kyuubin, mutta häneltä olivat ideat loppumassa.

Kun hän istui pohdiskellen, hänen kätensä liikkui kuin oman tahdon omaten, nostaakseen kynän jälleen ja raapusteli hajamielisesti kuvausta hymystä, jota hän niin halusi. Vaivalloisesti vetäytyen takaisin pään sisäisestä maailmastaan, hän huomasi mitä oli ollut tekemässä ja nosti vihon lukeakseen mitä oli kirjoittanut. Olkiaan kohauttaen hän sulki vihon ja nousi laittaakseen sen takaisin hyllyyn, mistä oli sen ottanutkin. Sujauttaessaan nidettä paikalleen, hän soi katseen pitkälle riville vastaavia vihkosia, jotka veivät yhden kokonaisen hyllyn. Yht'äkkiä hänen liikkeensä pysähtyi. Alabasterin värinen otsa kurtistui hieman ajatuksessa ja pian pieni hymy kohotti hänen suupieliään. Nopeasti hän veti niteen takaisin käteensä ja hän palasi istumaan takaisin pöydän ääreen, kynä lentäen sivun ylitse uudestaan, pysähtyen välillä suttaamaan jotain tai vain odottamaan, että kynän pitelijä sai viimeistellä ajatuksensa. Uchiha Sasuke ei mennyt nukkumaan ennen kuin aamun aikaisina tunteina, mutta kun hän pääsi vihdoin nukkumaan, hän nukahti oudon tyytyväisenä.