Kylmä ja kostea käsi kosketti niskaa ja tyttö tunsi lämpimän hengityksen hiuksillaan. Silmät painuivat kiinni nautinnon saattelemina, toinen oli lähellä, niin läsnä. Tyttö veti syvään henkeä ja käänsi päätään. Kieppuva kylmyys valtasi ympäristön ja lämpö katosi, hän ei ollutkaan täällä. Hento käsi nousi koskettamaan niskaa, joka oli yhä kostea.

Reika nousi seisomaan mustalta nojatuoliltaan ja käveli kohti ikkunaa. Ulkona pauhoi kova tuuli ja ikkunalauta ropisi sateen sanelemana. Niin tavallinen säätila Amekaguressa, ainaista sadetta. Reika halusi Konohan raikkaan säätilan takaisin, hän niin kaipasi sitä. Se oli kuitenkin taakse jäänyttä aikaa ainakin toistaiseksi. Tsunade-sama oli lähettänyt hänet pitkälle tehtävälle Amekagureen, ja paluu ei ollut varmaa. Reika oli turhankin lojaali, ja hän ei halunnut pettää kyläänsä.

Päätään pudistaen Reika käveli keittiöön ja otti puhtaan lasin astiakaapista. Hän täytti sen kylmällä vedellä ja joi sen.
Hän oli viime aikoina tuntenut olonsa vainoharhaiseksi, kuin jokin olisi ollut läsnä, halunnut hänet lähelleen. Mutta aina, kun hän kääntyi katsomaan, ketään ei ollut paikalla. Mutta kosteus niskassa oli ollut todellista. Vakoiliko jokin häntä? Oliko hän sittenkin jo paljastunut tehtävältään?
Oranssit silmät katsoivat lasia, joka oli tyhjentynyt. Hän laski sen takaisin pöydälle ja käveli sitten makuuhuoneeseensa. Hän joutuisi vielä lähtemään yötä myöten ulos, sateeseen.

Reika vaihtoi vaatteet. Hänen vaatteensa poikkesi tavanomaisten ANBUjen vaatetuksesta. Se oli ehkä hieman rennompi, ja hän ei käyttänyt tällä tehtävällä maskiaan. Jos joku saisi hänen henkilöllisyytensä selville, se voisi olla pahempi juttu.
Jalkoja peittivät nyt mustat legginsit ja lyhyt hame. Päälleen hän puki kietaistavan paidan, joka oli hyvinkin ninjamainen, mutta ihoa myötäilevä.

Reika käveli pieneen eteisään, jossa oli muutamia kenkäpareja. Hän puki pitkävartiset kengät jalkaansa ja sitoi nauhat. Viime hetkellä hän sitoi vielä pitkät mustat hiuksensa letille, otti kunainsa ja muut tarvittavat välineet mukaan ja astui parvekkeen kautta ulos.

Vesi todellakin kasteli kaiken. Ei mennyt aikaakaan, kun Reikan vaatetus oli jo kostea. Se ei kuitenkaan haitannut häntä, vaan hän saattoi jatkaa matkaansa.
Hänen tiensä meni kaupungin ulkopuolelle rämeiseen metsään. Hän oli tutkinut aluetta ja sen asukkaiden kulkua pitemmänkin aikaa.
Mustahiuksisella oli jonkinlainen aavistus, toki varmistamaton, akatsukien olinpaikasta.
Joka kerta hän meni aina hieman kauemmas asunnoltaan, kohti tuntemattomia maita. Hänellä oli hyvä jäljityskyky ja hän oli erittäin taitava piiloutumaan.

Jokin aika kului. Hän jatkoi matkaansa metsässä välillä pysähtyen kuuntelemaan. Mitään ei ollu missään, ei edes eläimiä.
Reika oli aikeissa luovuttaa, kylmyys alkoi kangistaa häntä, mutta juuri kun hän oli kääntymässä pois kohti kaupunkia, hän kuuli vaimeaa puhetta kauempaa.

Kaksi tummaa hahmoa käveli hieman kuivempaa maastoa pitkin. He eivät tuntuneet huomaavan Reikaa. Hitaasti Reika vaihtoi asentoa ja painautui puuta vasten, nyt hän ei saanut jäädä kiinni.

Miehet kävelivät kauemmas, kunnes Reika ei enää nähnyt heitä. Huomaamattomasti ja hiljaa hän lähti seuraamaan kaksikkoa. Oliko hän todella näin onnekas?

Minuutit muuttuivat kymmeniksi, ja pian oli mennyt lähes tunti. Reika tunnisti miehet akatsukilaisiksi, he saattaisivat johdattaa hänet sinne minne hän halusikin.

Hetkeksi miehet pysähtyivät, katsoivat ympärilleen ja katosivat. Reika odotti hetken, toisenkin ja viimein hän lähti hiipimään miesten äskeistä olinpaikkaa kohti. Ketään ei näkynyt missään, paikka oli tyhjä, ei mitään merkkejä piilopaikoista. Turhautuneena Reika painoi silmät kiinni ja hypähti läheiseen puuhun. Ehkä hänen olisi pitänyt olla nopeampi.

Kun mitään ei tapahtunut, hän istahti oksalle odottamaan. Rauhassa hän odotti ja odotti, hän ei voinut luovuttaa nyt.
Huomio ei herpaantunut hetkeksikään ympäristöstä. Oli kuitenkin voimia, joita hän ei edes tiennyt olevan, ei niin laajoina, ei niin voimakkaina, ja ne saattoivat olla kohtalokkaita.

Jokin tarttui Reikaan kiinni. Pakoreaktio sai hänen verensä virtaamaan ja hän oli viemässä käsiään yhteen, kun ne olivat jo sidottunaita. Kevyesti kuin höyhen hän oli ilmassa ja pako oli mahdoton.
”Päästä minut irti!” Reika sihisi hampaittensa välistä ja koitti rimpuilla pois tiukasta otteesta.
Jokin pisti hänen ihoaan ja hän vaipui tiedottomuuden tilaan.

Reika heräsi pienestä sellistä. Vaatteet olivat yhä kosteat, joten hän ei ollut voinut olla kauaan sisätiloissa. Katse kiersi huonetta ympäri ja hän etsi ulos pääsyä. Minkäänlaista ovi aukkoa ei löytynyt.
Jokin kuitenkin seisoi nurkassa. Mustahiuksinen mies punaisilla silmillä. Reikan hengitys salpautui, hän ei voinut  uskoa silmiään todeksi.
Päätään pudistaen hän siirsi katseensa muualle, tämä ei ollut totta. Hän oli kuullut miehen kuolleen, mutta tämä olikin elossa? Tsunaden epäilykset olivatkin olleet tosia, Itachi oli elossa.

Reika peruutti takaisin sängylle ja istui. Jalat alkoivat tuntua niin heikoilta, kädet lähes tärisivät, se todellakin oli kuin olisi nähnyt aaveen.

”L-luulin.. että kuolit.” Reika kuiskasi ja ei voinut katsoa miestä, joka seisoi nyt aivan hänen vierellään.
Miehen viileä käsi, tuntui nyt lämpimältä hänen kylmemmällä ihollaan. Reikan hento käsi nousi koskettamaan miehen kehoa. Se oli oikea ja niin lämmin.
”Miksi et ilmoittanut itsestäsi!!” Reika kysyi turhankin kiivaasti ja perääntyi hieman. ” Minä todella todella luulin, että kuolit! Olisit voinut kertoa!” Reika huusi nyt ja yritti pakoilla Itachia, joka tarttui häntä ranteesta kiinni.

”Katso minuun ja kuuntele...” Itachi sanoi tyynesti ja sai toisen hiljaiseksi ja kuuntelemaan.
”Luuletko, että olisin voinut? Luuletko, että olisin tässä nyt, jos olisin ilmoittanut sinulle?” Hän kysyi tyynenä.

Reika hiljeni ja katsoi Itachin punaisiin silmiin. Hän ei vain kyennyt uskomaan toisen olevan elossa.  Hän oli parhaansa mukaan koittanut haudata ne tunteet, joita hänellä oli aiemmin ollut. Jos kuollutta jäisi muistelemaan ja rakastamaan, voisi hukkua suruunsa. Reika oli tehnyt parhaansa unohtaakseen sen kaiken, joka nyt tulvi pintaan onnen ja surun sekaisina tunteina.

Itachi veti Reikan lämpimään syylin ja painoi naisen pään vasten kehoaan. Hän ei voinut mitään sille surulle, jota hän oli aiheuttanut Reikalle. ”Olen pahoillani...” Hän sanoi ja nosti Reikan katseen itseensä. Hitaasti hän istahi Reikan viereen.

Reika rauhouttui hieman. Kenelläkään muulla ei ollut samanlaista vaikutusta häneen. Itachin käsi oli yhä hänen niskallaan ja hän tunsi lämpimän hengityksen. ”Se olit sinä? Luulin, että olin tullut vainoharhaiseksi...” Reika sanoi hiljaa ja pieni hymy nousi hänen kasvoilleen.
Hän painautui Itachia vasten ja sulki silmänsä.

Itachin lämpö sai Reikan kehon värähtämään. Kosteat vaatteet tuntuivat yhä kosteammilta sen myötä.

Itachin kädet hieroivat kevyesti nuoren naisen hartioita. Ne menivät leveästä kaula-aukosta sisään ja   olivat nyt paidan alla hartioilla. Reika siirsi kätensä vyötäisillee ja avasi narut, jotka pitivät paitaa kiinni. Itachin kädet siirtyivät hetkeksi oranssisilmäisen käsille ja hän avitti Reikaa aukaisemaan paidan.
Silkin pehmeä iho paljastui paidan alta ja Itachi veti paidan alas hartioilta hitaasti. Reika katsoi lattiaan ja koitti hengittää syvään. Itachin kädet kietoutuivat Reikan ympärille, niin kuin monet kerrat aiemminkin. Tämä kerta tuntui erityiseltä, paljon lämpimämmältä ja merkityksellisemmältä, kuin koskaan aiemmin.

Reika nojautui kevyesti Itachia vasten ja hän ei enää tuntenut kylmyyttä. Hän tunsi jälleen lämpimän hengityksen ihollaan ja Itachin pehmeät huulet painautuivat Reikan olkapäälle.
Nuoren naisen pää kääntyi sivulle antaen tilaa miehelle. Silmät sulkeutuivat nautinnosa ja siitä läheisyyden tunteesta, jota he kokivat sillä hetkellä.

Reika kääntyi kevyesti ympäri ja katsoi Itachia hetken silmiin. Hymyillen hän painoi huulensa toisen omille ja suuteli tätä hennoin liikkein.
Itachin kädet siirtyivät Reikan lantioille ja hän painoi naisen sänkyä vasten kumartuen tämän ylle.

Oranssisilmäisen vatsassa kihelmöi. Hän tunsi miehen huulten lähtevän alas huulilta, näykkien ja maistellen kaulaa, olkapäätä hitaasti edeten alas. Jokainen kosketus tuntui, kuin lämpimänä liekkini hänen ihollaan, kieppuen ja loimuten yhä enemmän. Se sai hänen sormensa puristumaan aavistuksen nyrkkiin ja samalla rentoutti jokaista lihasta.

Itachin kosketus meni alemmas ja huulet irtautuivat ihosta. Pehmeä käsi siveli Reikan kehoa leikitellen ja kiusoitellen. Toinen niistä meni selän taakse ja Reika kohottautui aavistuksen, jotta toinen sai haluamansa.
Reika ei tuntenut oloaan alastomaksi Itachin edessä. Hän nautti saamastaan huomiosta ja rakkaudesta, joka oli molemminpuolista.

Lämmin käsi leikitteli nuoren naisen pehmeillä rinnoilla, jotka hipoivat lähes täydellisyyttä. Niin kauan Reika oli kaivannut Itachin kosketusta. Hänen hengityksensä oli hieman pinnallisempi, kuin aiemmin ja se kävi yhä kiihtyneemmäksi toisen kiusoitellessa.

Reikan käsi avitti Itachilta paitaa pois päältä ja pian kummankin ylävartalot olivat paljaina. Reikan käsi siveli Itachin hoikkaa, mutta lihaksikasta rintakehää. Silmät sulkeutuivat kiinni ja pieni jännityksen sekainen tunne lisääntyi.

Miehen käsi liikkui varmoin ottein kohti lyhyen hameen helmaa, pian nostaen sitä ja pujottaen kätensä sen alle. Pitkät sormet tarttuivat legginsien reunasta kiinni, vetäen niitä alas. Reika nosti hieman lantiota auttaakseen Itachin yritystä. Pian hennot jalat olivat lievästi koukussa petiä vasten. Ne ojentuivat aavistuksen ja jäivät lepäämään sängylle.

Itachin käsi hiveli reisiä mennen hetki hetkeltä ylemmäs. Kosketus sai aikaan pieniä värähtelyjä Reikan kehossa. Kovinkaan pitkään käsi ei malttanut pysyä reidellä vaan se kipusi ylemmäs koskettaen alushousujen reunaa. Itachi kokeili naisen intiimiä paikkaa ohuen kankaan läpi ja hitaasti pitkät sormet alkoivat hieromaan kankaan läpi Reikan herkimpiä paikkoja.

Pieni huokauksen tapainen karkasi Reikan huulilta ja Itachi virnisti tyytyväisenä. Hän nautti nähdessään Reikan nautinnon. Sormet vetivät hiljaa mustahiuksisen tytön alushousut alemmas ja Itachi väisti saadakseen ne alas ja pois jaloista. Sitten hän levitti aavistuksen Reikan jalkoja ja kävi istumaan niiden väliin.

Kevyt puna kohosi Reikan poskille. Hän ei toki ollut nolostunut, kaikki tämä vain tuntui jännivältä niin pitkän ajan jälkeen. Hän halusi Itachia enemmän, kuin mitään muuta sillä hetkellä. Pieni nautinnon täyttämä hymy kasvoillaan Reika puristi pienesti sormiaan yhteen ja suoristi sitten ne raukeina pitkiksi.

Itachin sormet koskettivat Reikaa ja hyväilivät hennosti herkintä paikkaa. Ne pyörivät edes takaisin välillä hitaammin välillä nopeammin saaden Reikan kehon värisemään.
Itachi sai hetkellisesti Reikan yllättymään työntämällä hellästi sormen hänen sisälleen.
Hitaasti hän liikutti sormia sisään ja ulos lisäten pian toisenkin sormen.

Reika huohotti ja lämpö sai hänen kehonsa nihkeäksi kosteudesta, joka kirposi hänen sisältään.
Jokainen hänen lihaksensa tuntui rennolta samalla, kun ne värähtelivät hallitsemattomasti Itachin tyydyttäessä hänen tarpeitaan. Lantio kohosi aavistuksen kaarelle ja lähes alaston Reika tarrautui sormillaan lakanoihin.

Itachi katsoi mielellään nuoren naisen liikkeitä. Hän nautti niistä jokaisella solullaan. Se sai hänen miehuutensa kiinnostumaan entistä kovemmin tuosta lähes täydellisen näköisestä naisesta. Itachi tiesi, paremmin kuin hyvin, että he olivat kuin luodut toisilleen. Kuitenkin ajoin viileähköllä olemuksellaan, se ei aina vaikuttanut siltä. Hän halusi itsekin päästä nautinnon huipulle, joten hän lisäsi hieman liikettä ja voimaa sormiinsa. Hän tiesi voivansa olla vieläkin kiusoittelevampi, mutta ajatus tulevasta sai hänet hidastamaan tekoja.

Reika nautti Itachin jokaisesta liikkeestä. Paine hänen kehossaan kasvoi jokaisella liikkeellä, kutitellen varpaiden ja sormien päissä asti. Hän tiesi, ettei kestäisi kauan enää. Lämmin aaltoileva virta lävisti hänen kehonsa saaden sen tärisemään nautinnosta. Se todellakin täytti jokaisen pienenkin lihaksen ja hermon. Heleä nautinnollinen huudahduksen tapainen täytti hieman hiljaista huonetta. Itachi vielä voimisti nuoren naisen orgasmia yhä liikuttelemalla sormia, kunnes tiesi toisen saaneen tarpeeksi.

Hän oli itse täysin valmis seuraavaan vaiheeseen. Hän katsoi pieni hymy huulillaan Reikaa, joka näytti raukealta ja ehkä hieman väsyneeltä äskeisen jäljiltä. Itachi kumartui oranssisilmäisen ylle ja antoi hennon suudelman tämän huulille.

Reika ei voinut olla hymyilemättä. Hän haukotteli suudelman jälkeen ja naurahti kevyesti. Käsi vaelteli Itachin vartaloa pitkin kohti housuja. Hän oli enemmän kuin mielissään huomatessaan, että Itachi yhä nautti hänen katselustaan.


Itachi suoristautui, ja laski hitaasti housunsa alas. Reika auttoi hieman riisuutumisessa ja samalla hyväillen hieman lisää Itachia.

He kävivät makaamaan yhdessä sängylle, ja Itachi otti Reikan jalan nostaen sen olkapäälleen. Hitaasti hän työntyi kostean Reikan sisälle ja liikutti lannettaan edes takaisin.

Itachi ei muistanut kuinka hyvältä se tuntui. Hän sulki silmänsä ja hänen aistinsa valpastuivat entisestään. Hän janosi lisää Reikan kosketusta, yhdessä oloa ja tätä nautintoa jota hän juuri koki.
Mikään ei ollut verrattavissa yhdessäoloon ja läheisyyteen Reikan kanssa.

Nautinto lämmitti heitä molempia ja Reika puristi sormillaan Itachin reisiä, mies nosti toisenkin jalan olkapäälleen ja lisäsi hieman vauhtia. Väreilevä nautinto kihelmöi hänenkin kehossaan.
Reika puristi lihaksiaan aika ajoin Itachin miehuuden ympärillä. Jokainen miehen reaktio kertoi lähestyvästä orgarmista.
Itachi tuntui niin hyvältä, ja sama liikehdintä jatkui yhä Reikan kehossa. Pienet huokailut hukkuivat sisällä pauhaavan nautinnon sekaan, eikä kumpikaan huomannut niitä.

Itachi yritti pitkittää vielä hieman nautintoa, se vain kasvoi ja kasvoi lopulta sietämättömäksi, ja puristaen Reikan jalkoja sormillaan, hän tuli toisen sisälle.

Kumpikin huohotti tyytyväisenä, suutelivat ja jäivät hetkeksi makaamaan sängylle. Itachi kietoutui Reikan ympärille ja hetkeksi he taisivat jopa nukahtaakin.

Reikan havahtuessa Itachilla oli jo housut jalassa. Hän nousi istumaan miehen vierelle.
Itachi näytti hieman haikealta.

”Onko jokin vialla?” Reika kysyi epävarmalla äänellä. Pala nousi hänen kurkkuunsa. Hänellä oli aavistuksensa.

Itachi käänsi katseensa oransseihin silmiin. ”Ymmärräthän, että emme voi enää tavata tämän jälkeen?” Hän kysyi viileällä äänellä, joka kaikui tyhjyyttä. Silmät näyttivät välittävän, mutta outo loiste heijastui niistä.

Reika nyökkäsi hiljaa, hän ei kyennyt sanomaan sanaakaan. Hän yritti, mutta se ei tullut ulos. Lämpimät kädet kietoutuivat hänen ympärilleen, ja niin rauhoittava hengitys tuntui hiuksissa.
”Tämä ei ole helppoa meille kummallekaan...” Itachi kuiskasi hiljaa. Hän painoi pienen suudelman Reikan hiuksiin ja oli siinä hetken.

Hetki, joka olisi saattanut tuntua jostain ikuisuudelta, mutta kumpikaan ei halunnut erkaantua siitä.
Reika tajusi hänen tehtävänsä tulleen päätökseensä. Hän oli kuin olikin löytänyt Itachin elossa. Se oli hänen tehtävänsä.
Hän taisteli kyyneliä vastaan, hänen oli oltava kova heidän molempien tähden.

”Toin sinulle kuivat vaatteet.” Itachi sanoi hiljaisella äänellä ja ojensi vaatteet Reikalle. Ne olivat ehkä hieman isot, mutta ne olivat Itachin vaatteet. Hitaasti Reika puki ne päälleen, Itachin avustaessa häntä.

Itachi soi Reikalle pienen hymyn, ja sitten hän käänsi hetkeksi katseen pois taskuunsa.
”Minun on laitettava side silmillesi, että voin viedä sinut pois täältä. En voi riskeerata tätä paikkaa, vaikka luotankin sinuun.” Hän sanoi Reikalle ja sitoi mustan huivin tämän silmille.

Reika nyökkäsi ja tunsi pian Itachin nostavan hänet syliinsä. ”Meidän on parasta kiirehtiä, ettei kukaan muu huomaa sinua.” Hän sanoi ja hetkessä he olivat jo ulkona.

Sade oli hetkeksi lakannut. Taivas oli yhä pilvinen, mutta ilma oli huomattavasti lämpimämpi, kuin yhtenäkään niistä päivistä, kun Reika oli ollut Amekaguressa.
Kesä tuoksui raikkaana hänen hengityksen mukana. Hän painautui lähemmäs Itachia ja veti tämän tuoksua sisälleen.

Liian pian he olivat jo takaisin Reikan asunnolla. Itachi otti siteen pois Reikan silmiltä ja katsoi nyt tämän kauniin oransseja silmiä.  ”Olen pahoillani, että tämä päättyy näin. Olisin halunnut vielä olla kanssasi.”

Reika nyökkäsi hiljaa ja halasi Itachia. Miehen käsivarret kietoutuivat suojelevasti lyhyemmän ympärille.  ”Minun tulee ikävä sinua.” Reika kuiskasi, eikä halunnut irroittaa otettaan. ”En halua menettää sinua toisen kerran... En enää ikinä.” Hän jatkoi, mutta tiesi, että olisi pian aika päästää irti.

Itachi päätti vielä auttaa Reikaa pakkaamaan, yhdessä he tyhjensivät vähäiset vaate- ja kenkä varastot reppuun ja heittivät liiat ruuat pois. Pian asunto oli tyhjä Reikan tavaroista, ja jäljelle jäivät vain huonekalut ja astiat.
Kaikki oli siistiä valmiiksi, joten suurelle loppusiivoukselle ei ollut tarvetta.

Reika katsoi haikeana parvekkeelta ulos. Aurinko pilkisti pilvien välistä. Hän todella olisi voinut pitää tästä paikasta.
”On aika lähteä...” Reika kuiskasi ja katsahti maahan. Itachin käsi nosti pään leuasta ylös ja hymyili  Reikalle. ”Älä näytä niin murheelliselta, kukaan ei tiedä, jos vaikka kohtaamme vielä.” Hän sanoi hiljaa ja yritti rohkaista Reikaa.

Hymy tarttui nuoren naisen kasvoille. Ei hän voinut olla hymyilemättä, silloin kun Itachi hymyili.
”Näkemiin...” Itachi sanoi ja painoi viimeisen suudelman Reikan huulille. Sitten tämä oli jo kadonnut.

”Näkemiin..” Reika kuiskasi, kun tuulahdus tuli parvekkeen ovesta sisälle. Itachi oli mennyt.
Reika pyörähti vielä ympäri ja katsoi asuntoa. Pieni kyynel tulvahti hänen silmiinsä. Nyt kun Itachi oli mennyt, hän voisi itkeä.
Surullisena hän käveli parvekkeelle, sulki oven ja hyppäsi kaiteelle. Pilvet siirtyivät pois taivaalta ja  hän hyppäsi matalammalla olevan talon katolle. Kotimatka alkoi.

Itachi katseli kauempaa Reikan matkaa, hän halusi olla varma, että tämä pääsisi turvallisesti ulos Amekaguresta.

Vihreämmän metsän alkaessa Itachi pysähtyi, ja katsoi kun nuoren naisen askeleet etenivät kävellen pois kohti auringon laskua. Ehkä he vielä kohtaisivat.

Kuukaudet kuluivat siitä, kun Reika oli palannut kotiin. Hän oli alkanut voimaan pahoin, ehkä niiden makeisten takia, joita hän oli syönyt päästyään kotiin. Itachi oli piilottanut hänen laukkuunsa kasapäin suklaata ja muuta karkkia.
Reika käveli Hokagen toimistoon ottamaan uutta tehtävää vastaan.
”OLETPA SÄ LIHONU!” Kuului Naruton huuto, kun Reika astui toimistoon.
Niin, ettei sittenkin..?


----------------------------------------------

toivottavasti tykkäsitte, ja jos ette nii kertokaa miksi ette yms. kaikki palaute tervetullutta ja muistakaa antaa arvosanat kans :P Kitoos. :D