”Tuolta hän tulee…”
”Hänkö?”
”Juuri hän.”
”Hirviö…”
Tietä pitkin asteli n. kahdeksanvuotias vaaleatukkainen poika yllään shortsit ja Konohan tunnuksella koristeltu valkea t-paita.
”Hänen sisällään siis…..”
”Hys! Emme saa puhua siitä!”
”Tuo hirviö saisi kuolla!”
Ihmiset väistyivät tieltä varoen edes vilkaisemasta poikaa silmiin. Silkka inho ja viha paistoivat heidän silmistään. Poika yritti olla välittämättä muista ihmisistä ja jatkoi kävelyä kyynelten valuessa hänen kiinnipuristetuista silmistään. Hän pyyhkäisi nyrkillään silmiään ja kiihdytti juoksuun. Silti hän ei päässyt pakoon ihmisten katseilta. Ne olivat kuin musta varjo hänen yllään.
”Miksi….?” poika sopersi. ”Miksi minä…?!”
Sellaista Naruto Uzumakin elämä oli ollut niin kauan kuin hän muisti. Hän ei edes muistanut, miten oli elänyt niin pitkälle. Lähes jokainen henkilö Konohassa hyljeksi, inhosi tai vihasi häntä. Eikä hän tiennyt edes syytä.
”Se ei ole reilua…” hän sanoi hampaitaan kiristellen.
Samassa hän kompastui kiveen ja kaatui maahan. Muutama ihminen vilkaisi häneen, kuin toivoen hänen loukkaantuvan. Naruton polvesta valui verinoro, mutta hän ei välittänyt vaan juoksi yhä päättymätöntä katua eteenpäin.


”Mennään kotiin Hinata.”
”Tullaan.”
Aikuinen mies astui ulos liikkeestä kyljessään kahdeksanvuotias tyttö, jolla oli lyhyehköt hohtavansiniset hiukset. Kummankin silmät olivat valkoiset, mikä oli tavallista Hyuuga-klaanin ihmisiltä. Hinata tarttui isäänsä Hiashia kädestä ja he kävelivät yhdessä katua eteenpäin. Hetken kuluttua heitä vastaan juoksi vaaleatukkainen poika. Hinata punastui hivenen ja siirtyi isänsä taakse. Kun poika oli heidän kohdallaan, Hinata huomasi kyynelien sinkoilevan pojan kasvoilta. Kohta poika oli kadonnut ja Hinata kääntyi isänsä puoleen.
”Kuka tuo poika oli?” hän kysyi.
Hiashi vastasi nopeasti.
”Pojan nimi on Naruto Uzumaki. Pysy kaukana hänestä.”
Hinata avasi suunsa hämmästyksestä ja katsahti pojan perään.
”Naruto Uzumaki…”


Naruto istui vanhassa keinussa, joka sijaitsi Konohan ninja-akatemian lähellä ja huokaili syvään.
”Minkä takia minua syrjitään?” hän kysyi jatkuvasti itseltään. ”Mitä minä olen tehnyt?”
Sitä ei sattunut vain kaduilla, vaan melkein joka paikassa minne hän meni: koulussa, liikkeissä ja kerran hänen kotiinsakin oli huudettu solvauksia.
”Naruto!”
Naruto kääntyi äänen suuntaan. Häntä kohti asteli pitkä, hoikka, hivenen ruskettunut mies, jonka nenän yllä oli pitkähkö arpi.
”Iruka-sensei…”
Naruto hymähti hivenen. Iruka oli yksi harvoista aikuisista Hokagen lisäksi, joka kohteli häntä kaltaisenaan.
”Miksi olet täällä aivan yksin?” Iruka kysyi istuutuen samalla pojan viereen.
Masentunut Naruto ei edes kääntänyt katsettaan vaan tuijotti edelleen jalkoihinsa.
”Ei ole ketään, joka haluaisi viettää aikaa kanssani.” hän mumisi.
Iruka tiesi sisimmissään, mistä se johtui. Pojan kehoon oli sinetöity yhdeksänhäntäinen kettudemoni Kyuubi, joka vuosia aiemmin oli hyökännyt ja lähes tuhonnut Konohan surmaten lukuisia ihmisiä. Koska Kyuubi ei kuollut, ihmiset pelkäsivät sitä yhä ja kaikki pelko ja inho keskitettiin Narutoon. Kyläläiset eivät kuitenkaan saaneet kertoa tästä itse Narutolle. Iruka itsekin oli menettänyt vanhempansa Kyuubin vuoksi, mutta hän ei kuitenkaan vihannut Narutoa sen vuoksi, kuten useimmat ihmiset.
”Maistuisiko Ramen?” Iruka kysyi hymyillen.
Ne olivat taikasanat: Naruto ponnahti keinusta ja katsoi Irukaa suoraan silmiin.
”Ichiraku?”
”Juuri hän.”


Muutaman minuutin kuluttua Naruto ja Iruka istuivat Ichirakun kojulla ja ryystivät suuhunsa maukasta Ramenia.
”Toinen kierros!” Naruto hihkaisi.
”Joko jo?” Iruka ällisteli, sillä hänen kuppinsa oli vasta puolityhjä.
Mutta Naruto ei kuunnellut vaan alkoi välittömästi ryystää uutta kupillista. Iruka ei voinut olla nauramatta.
”Ahmatti.” hän supisi.
”Hei, Iruka-sensei.” Naruto sanoi kesken ateriaa. ”Olet elänyt minua pidempään. Miksi minua vihataan niin paljon?”
Iruka nieli ruokansa väärään kurkkuun ja yski kovaa takoen samalla rintaansa. Kun hän kykeni jälleen puhumaan, hän yritti virnistää.
”Ei sinua kukaan vihaa. Olet vain vähän……erilainen, eivätkä kaikki osaa elää sen kanssa.”
Naruto tuijotti häntä ensin epäillen, mutta virnisti sitten.
”Jaa, no saavat tottua minuun sitten kun minusta tulee Hokage!”
Sitten hän ryysti loput ramenit ja astui ulos kojusta.
”Kiitti Iruka-sensei! Nähdään!”
Ja samassa hän oli kadonnut hämärään Konohaan. Iruka huokaisi helpotuksesta, että hätävalhe oli mennyt läpi. Mutta sisimmissään häntä kalvasi pelko ja suru.
”Lopulta hän tulee kuulemaan totuuden, eikä siitä tule helppoa…”


Hinata istui huoneessaan ja tuijotti ikkunasta kadulle, joka oli lähes pimeä. Hän mietti aiemmin päivällä näkemäänsä poikaa.
”Mikä hänessä on, kun pitää pysyä erossakin?” hän mietti.
Samassa oveen koputettiin.
”Hinata, aika käydä nukkumaan.”
”Kyllä isä!”
Hinata sammutti pöytälampun ja alkoi juuri sulkea ikkunan, kun hän kuuli kadulta ääniä. Vilkaistessaan ulos hän näki tutun pojan kävelemässä pimeällä kadulla. Poika tuijotti jalkoihinsa masentuneena ja huokaisi syvään.
”Naruto Uzumaki…” Hinata ajatteli.
Varmistettuaan, ettei hänen isänsä ollut läsnä, Hinata avasi ikkunan uudestaan.
”H-hei!” hän huikkasi.
Poika pysähtyi paikoilleen ja katsahti ylös. Hetken oli täysin hiljaista. Vain heinäsirkka sirisi ruohikossa, kun tyttö ja poika katsoivat toisiaan.
”S-sinähän olet Na-na-ruto U-u-zumaki.” Hinata sai soperrettua.
”Entä jos olenkin?” Naruto kysäisi epäilevällä äänellä. ”Aiotko sinäkin solvata minua?”
Hinata pudisti päätään ja hymyili vaisusti.
”En…..en minä sinua vihaa.” hän sopersi punastellen.
Naruto leppyi hivenen ja nojautui aitaan, joka erotti pihan tiestä.
”Kuka olet?” hän kysyi.
Hinata punastui hivenen.
”O-o-len Hinata Hyuuga.”
”Hinata?”
”Niin.”
Naruto hymyili leveästi.
”Se on kiva nimi.”
Hinata lehahti punaiseksi.
”Kiitos….Naruto-kun..”
Samalla hetkellä Naruto kiipesi aidan yli ja asteli Hinatan ikkunan alle. Hän tarttui ränniin ja alkoi kiivetä seinää pitkin Hinatan ikkunalaudalle. Kohta hän olikin jo punastelevan Hinatan kohdalla ja ojensi vasemman kätensä, koska piti oikealla kiinni rännistä. Hinata tärisi kauttaaltaan, mutta tarttui silti vapisevalla kädellään Naruton käteen. Samassa huoneen oveen koputettiin uudestaan ja Hinata säpsähti.
”Hinata, joko nukut?” kuului Hiashin ääni oven takaa. Tyttö kääntyi Naruton puoleen.
”Sinun täytyy lähteä!” hän kuiskasi. ”Isäni….”
Mutta Naruto oli jo ehtinyt laskeutua maahan ja juossut aidalle.
”Naruto!” Hinata huikkasi. Poika pysähtyi. ”Tapaammehan vielä?”
Naruto vilkaisi Hinataa, mutta pinkaisi saman tien juoksuun. Tyttö katsoi hänen peräänsä, kunnes pimeys nieli hänet.


Naruto makasi sängyllään, jota valaisi kuun sinertävä valo. Hän mietti yhä äsken tapaamansa tyttöä. Hän oli ensimmäinen lapsi, joka oli ikinä edes keskustellut hänen kanssaan.
”Hinata Hyuuga…” hän mutisi ja katsoi kättään, jolla oli kätellyt tyttöä. Sitten hän puristi sen nyrkkiin ja sammutti yövalonsa. Mutta hetkeen hän ei saanut unen päästä kiinni. Hänen ajatuksensa pyörivät yhä Hinatassa.


Myös Hinata kieriskeli pitkään valveilla sängyssään. Hänestä tuntui yhä siltä, kuin hän olisi pidellyt Naruton kättä. Pelkkä ajatus sai hänen kasvonsa punastumaan ja hämillään hän nosti kätensä suulleen.
”Naruto-kun…” hän sopersi.


Tuttu kellonsoitto kajahti jossain akatemian perukoilla ja Naruto havahtui hereille omalta istuimeltaan.
”Siinä kaikki!” Iruka huusi. ”Muistakaa kerrata kloonausjutsun sinetit!”
Sitten hän siisti paperipinon ja astui ulos luokasta. Naruto tunki hajamielisesti kirjansa ja kynänsä reppuunsa ja liittyi poistuvien oppilaiden hälisevään joukkoon, joista lähes jokainen jutteli jonkun toisen oppilaan kanssa. Naruto vain tuijotti allapäin jalkoihinsa.
”Naruto-kun…” kuuli vaisu piipitys vähän matkan päästä. Hinata asteli hiljaa häntä kohti punan syvetessä hänen kasvoillaan, joka askeleella.
”Hei Hinata.” Naruto sanoi myös punastuen hivenen.
”Voisitko….tai siis….haluaisitko kävellä samaa matkaa?”
Naruto tunsi sydämensä lyövän kaksi kertaa kovemmin.
”No…mikä ettei.”
Hinata posket hehkuivat entistä enemmän. Yhdessä he astuivat ulos luokasta ja pian he olivat ulkona lämpimässä auringonpaisteessa. Kun he tulivat tutun keinun luo, Naruto kääntyi Hinatan puoleen.
”Odotatko hetken?”
Hinata katsoi kun Naruto asteli keinulle ja istui siihen. Minuutin ajan Naruto istui paikallaan silmät kiinni. Kohta hän tuli takasin Hinatan luo, joka katsoi häntä hämmentyneenä.
”Mitä tuo oli?” Hinata kysyi.
Naruto katsoi keinua.
”Olen vain istunut siinä kaikki nämä yksinäiset vuoteni. Kai se on minulle kuin jokin pyhättö.”
Hinata painoi häpeissään päänsä, mutta Naruto laski kätensä hänen hartialleen ja virnisti.
”Älä sure. Olen jo aika tottunut siihen. Sitä paitsi, nyt minulla on ystävä.”
Hinata kohotti kasvonsa ja höyry tuntui pursuavan hänen korvistaan.


Päivä kääntyi illaksi ja taivas värjäytyi punertavaksi. Naruto ja Hinata istuivat laiturin nokalla tutun lammen rannalla. He olivat huomaamattaan kävelleet ympyrää koko päivän pysähtyen vain kerran syömään Ichirakun ramenia.
”Ja meidän piti vain kävellä yhdessä kotiin.” Naruto nauroi.
Hinata hihitti.
”Sinun kanssasi on niin hauska jutella.”
Naruto raapi nolona päätään.
”No, enpä tiedä…”
Hinata vain hymyili. Naruto veti henkeä ja kellahti selälleen laiturille.
”Tämä on kyllä paras päiväni ikinä.” hän totesi.
”Naruto-kun, miksi olet niin yksinäinen?”
Ne sanat vain pääsivät tytön suusta. Naruto pomppasi istumaan ja katsoi Hinataa silmiin. Tämä säikähti.
”Anteeksi!”
”En tiedä…” Naruto totesi. ”Sitä on vain jatkunut niin kauan kuin muistan…”
”Anteeksi.” Hinata sopersi uudestaan pää painuksissa.
Naruto aikoi juuri avata suunsa, kun ilmaa leikkasi huuto.
”HINATA!!!”
Molemmat kääntyivät huudon suuntaan ja Hinata henkäisi: Hiashi seisoi laiturin päässä ja tuijotti heitä vihaisesti.
”Isä!” Hinata henkäisi ja pomppasi nopeasti pystyyn. ”Anteeksi Naruto-kun…”
Tyttö juoksi isänsä luo ja Naruto tuijotti masentuneena hänen peräänsä. Kun Hinata oli Hiashin luona, tämä alkoi oitis torua:
”Enkö käskenyt pysyä erossa hänestä?!” hän raivosi. ”Hän on vaarallinen!”
”Mutta hän vaikuttaa niin kiltiltä…”
Naruto nousi myös ylös ja alkoi astella heitä kohti. Saman tien Hiashi tarttui tytärtään kädestä ja kiskaisi tämän selkänsä taakse.
”Pysy kaukana hänestä!”
”Antakaa minun puhua hänelle vielä hetki.” Naruto pyysi. ”Vain muutama sana. Pyydän!”
Hiashi tuijotti otsa rypyssä poikaa.
”Saat puoli minuuttia.”
Hän astui muutaman askeleen taemmas ja Hinata asteli Naruton luo.
”Naruto-kun…minä…”
Naruto pudisti päätään.
”Ei se ole sinun vikasi. Lienee viisainta että pysymme erosta toisistamme, ihan vain sinun vuoksesi. Minähän olen…….hirviö.”
Hinata pudisti vuorostaan päätään.
”En halua!”
Naruto virnisti vielä kerran apeana ja pinkaisi sitten juoksuun toiseen suuntaan. Hinata katsoi pojan perään. Hänen huulensa tärisivät ja silmät kostuivat kyyneleistä.
”Hinata!” kuului käskevä ääni.
Hinata riensi isänsä luo pää painoksissa. Kun he olivat kävelleet muutaman minuutin, Hinata katsoi isäänsä.
”Miksen voi olla hänen seurassaan? Hän on kiltti.”
”Hän ei ole sopivaa seuraa sinulle!” Hiashi melkein huusi. ”Pysy vain erossa hänestä!”
”Minä päätän itse kenen kanssa olen ystävä!” Hinata huusi isälleen ja kirmaisi juoksuun kohti kotiaan.
”Hinata!”
Hinata ei kuitenkaan surultaan ja kiukultaan välittänyt isänsä huudoista. Vaan juoksi suoraan kotiinsa ja omaan huoneeseensa. Hän paiskasi oven kiinni, heittäytyi sänkyynsä ja veti peiton päälleen. Illan mittaan hän ei poistunut kertaakaan huoneestaan vaan nyyhkytti hiljaa tyynyään vasten. Jonkin ajan kuluttua oveen koputettiin.
”Hinata, nukutko jo?”
Hinata ei vastannut.


Naruto istui taas tutussa keinussa akatemian edessä. Ilta oli jo edennyt yöksi, mutta Naruto ei välittänyt.
”Hän on vaarallinen!” soi Hiashin ääni hänen päässään.
”Millä tavalla?”
Lopulta hän nousi ylös keinusta ja alkoi astella tyhjää katua pitkin kotiinsa.


Seuraavan päivän aamuna tuttu lapsiryhmä käveli akatemian porteista sisään – Naruto heidän joukossaan. Hänen mielensä oli luultavasti yhtä synkkä, kuin taivaan peittävät lähes mustat pilvet. Samassa ukkonen pamahti ja moni tyttö kiljaisi säikähdyksestä. Hetkessä tuntui kuin joku olisi kääntänyt valtaisan hanan auki, kun vettä ropisi taivaalta loputtomasti. Oppilaat pinkaisivat juoksuun kohti akatemian ovia, mutta heidän päästyään sisään, kaikki olivat litimärkiä.
”Saamari…” Naruto jupisi pyyhkäisten vettä valuvat hiukset päänsä taakse.
”Naruto-kun…” kuului tuttu ääni hänen takanaan. Hinata seisoi metrin päässä pojasta hiukset vedestä litteinä ja apea ilme kasvoillaan.
”Hei, Hinata…” Naruto sanoi ja koetti hymyillä. Sitten hän asteli kohti luokkansa ovea.
”Naruto-kun….se eilinen…”
”Ei sen väliä.”
”Mutta…”
”Annetaan sen olla. Kuulit mitä isäsi sanoi. Emme voi olla ystäviä. Minä olen vain Hirviö.”
”Ei!”
Mutta Naruto ei enää vastannut, vaan astui luokkaan jättäen Hinatan yksin käytävään. Tyttö painoi päänsä.
"En anna tämän tapahtua." hän ajatteli. "Vaikka sitten kaikki muut vihaisivatkin sinua tai jopa minua, en jätä sinua yksin. Olemme sitten ystäviä keskenämme."
Hän nosti päänsä päättäväisesti ja asteli luokkaan.
"Vain me kaksi..."


Ukkonen jyrähti uudestaan ja muutama tyttö kirkaisi. Aamulla alkanut sade oli jatkunut koko päivän ja lopulta yltynyt oikeaksi ukkosmyrskyksi. Suuria vesipisaroita ropisi niin tiheään, että oli vaikea nähdä edes eteensä. Rännit tulvivat vettä ja useiden rakennusten sadevesisäiliöt olivat täyttyneet alta aikayksikön. Kaikki koululaiset seisoivat yhä koulurakennuksessa odotellen sateen taukoamista. Muutama oli varautunut sateeseen ja tuonut sateenvarjon tai sadeviitan mukanaan. Lopuilla sen sijaan oli vanhempi tai ystävä vastassa sateenvarjon kanssa. Hitaasti rakennus tyhjeni, kun oppilaat poistuivat joko perheensä tai ystävänsä kanssa yhteisen sadesuojan alla. Lopulta vain yksi poika seisoi koulun ovella.
”Taas kerran kastelen varpaani…”
Naruto tuijotti apeana sateeseen. Vesi vaikutti lävitsepääsemättömältä esteeltä. Lopulta Naruto huokaisi ja valmistautui astumaan vesisateeseen. Naruto tiesi, että tiedossa olisi epämiellyttävä kokemus.


”Naruto-kun…” kuului vaisu kuiskaus.
Naruto katsoi taakseen. Hinata seisoi hänen takanaan punastuneena yllään valtavan kokoinen sininen sadeviitta. Se oli selvästi aikuiselle ihmiselle tarkoitettu, koska sen helma peitti Hinatan jalat kokonaan. Naruto katsoi tyttöä hetken hymyillen ja kääntyi sitten lähteäkseen.
”Naruto-kun…voisit tulla minun viittani alle.” hän sanoi posket hehkuen.
Naruto pysähtyi ja katsoi taas Hinataan. Hän olisi mielellään suostunut tarjoukseen, mutta tiesi mitä siitä saattaisi seurata. Hän ei halunnut, että Hinata joutuisi hänen takiaan vaikeuksiin isänsä kanssa.
”Olet tosi kiva, mutta en halua aiheuttaa sinulle ongelmia.”
Hinata pudisti päätään.
”Ei isä tiedä tästä.”
”Jos menemme kotini kautta, kotiintulosi viivästyy ja isäsi saattaa epäillä, että olit minun kanssani.”
”Sanon että unohdin kirjan kouluun ja jouduin palaamaan hakemaan sen.”
Naruto epäröi yhä. Hinatan ajatus kuulosti hyvältä, mutta se ei vaikuttanut satavarmalta. Hän tiesi, ettei Hinata ollut valehtelijatyyppiä. Jos hänelle tapahtuisi jotain ikävää, hän ei ikinä antaisi sitä itselleen anteeksi kaiken sen jälkeen, miten Hinata oli häntä kohdellut. Naruto ei kuitenkaan ehtinyt ajatella enempää, kun sininen viitta hulmahti hänen päälleen ja hän tunsi Hinatan lämmön kyljessään. He seisoivat yhdessä ison viitan alla kylki kyljessä, molempien päät saman ison hupun alla. Naruto katsoi punastelevaa Hinataa silmiin ja punastui hivenen itsekin. Yhdessä he astelivat ulos ovesta ja tunsivat miten sade vyöryi heidän ylitseen.
”Kiitos.” Naruto sanoi.
Hinata punastui aina vain enemmän.


Iruka seisoi luokan oven edessä ja katsoi ulko-oven lävitse, miten Naruto ja Hinata kävelivät yhteisen sadeviitan alla kohti koulun portteja. Hän hymyili. Naruto ei ollutkaan niin yksinäinen, kuin hän oli luullut.
”Kiitos Hinata.” hän ajatteli.


Satoi niin kovin, että se melkein sattui. Valtavat pisarat tuntuivat melkein kivisiltä. Naruto ja Hinata kävelivät kylki kyljessä kohti Naruton kotia. Kumpikaan ei sanonut mitään. Naruto oli yhä huolissaan Hinatan vuoksi. Tyttö otti ison riskin ollessaan hänen kanssaan. Naruto ei voinut kuin ihmetellä, miksi tämä tyttö ei vältellyt häntä. Hän tiesi Hyuuga-klaanista sen verran, että se oli yksi Konohan korkea-arvoisimpia sukulinjoja. Tällaisia tapauksia todennäköisesti paheksuttiin erittäin paljon. Samassa ukkonen jyrisi taas ja salama välähti kirkkaasti. Hinata hätkähti ja painautui kiinni Narutoon säikähtäneenä. Naruto punastui välittömästi ja katsahti Hinataan, joka oli puristanut silmänsä kiinni.
”Ei hätää, se oli vain ukkonen.”
Hinata avasi silmänsä ja irtautui pojasta hämillään.
”Anteeksi Naruto-kun. Minä vain...en oikein pidä ukkosesta.” hän sanoi punastuneena.
Naruto hymyili. Ja vilkaisi taivasta.
”Siinä ei ole mitään hävettävää. Minä en erityisemmin pidä pimeästä.”
Hinata tuijotti poikaa. Jotenkin hänen sisällään keveni, kun hän oli paljastanut pelkonsa Narutolle ja tämä oli myös paljastanut pelon kohteensa. Hän painautui taas Naruton kylkeen ja he jatkoivat kävelyä.


Kymmentä minuuttia myöhemmin Naruto ja Hinata saapuivat portaikon juureen, joka johti Naruton asuntoon. Naruto poistui viitan alta ja asteli porraskäytävään. Hän kääntyi Hinatan puoleen.
”Kiitos paljon Hinata.” hän sanoi kovaan ääneen, sillä sade piti kovaa ääntä.
Tyttö punastui ja hymyili takaisin.
”Nähdään huomenna koulussa!”
Sitten Hinata suuntasi kohti omaa kotiaan ja vilkaisi vähän väliä taakseen, missä Naruto yhä seisoi katsellen hänen peräänsä.


Naruto nousi portaita ylös ja käveli kotiovelleen. Ovella hän pysähtyi vielä hetkeksi ajattelemaan Hinataa. Hän toivoi, ettei tytölle koituisi hänen takiaan ongelmia. Sitten hän avasi oven ja astui sisään. Pimeä asunto toivotti asukkinsa tervetulleeksi tutulla tavalla: hiljaisuudella. Naruto heitti reppunsa makuuhuoneensa sängylle ja meni keittiöön. Hetken kuluttua pika-raamen oli lämmitetty ja se ja maitotölkki käsissään Naruto asteli olohuoneeseen ja napsautti TV:n päälle. Katsottuaan säätiedotuksen, jossa kerrottiin sateiden jatkuvan vielä muutaman päivän, hän vaihtoi elokuvakanavaan. Kuvaruudussa suudeltiin juuri ja hetken Naruto kuvitteli itsensä ja Hinatan siinä. Saman tien hän purskautti maidon suustaan ja sammutti TV:n.
”Se on mahdotonta.” hän totesi.


”Olen kotona!” Hinata huikkasi.
Kukaan ei kuitenkaan vastannut. Hinata vilkaisi ensin keittiöön, mutta se oli tyhjä ja koputti sitten varovasti isänsä ja sisarensa huoneiden oviin – tuloksetta. Hinata uskoi heidän olevan dojolla harjoittelemassa ja asteli portaita ylös omaan huoneeseensa. Kun hän avasi oven, hän kiljaisi: hänen isänsä seisoi hänen huoneessaan ja tuijotti ikkunasta ulos välittämästä tyttärensä huudosta. Hinatan hengitys tasaantui ja veti henkeä naurahtaen.
”Isä? Säikytit minut.”
Hiashi kääntyi tytön suuntaan. Hänen kasvoillaan oli ankara ilme. Hinatan hymy haihtui hänen kasvoiltaan.
”Olit kauan poissa.” Hiashi totesi.
”Niin…unohdin yhden kirjan kouluun ja jouduin hakemaan sen.” Hinata sanoi katsomatta isäänsä silmiin.
”Vai niin.”
Hinata otti reppunsa pois selästään ja laski sen vuoteelleen. Hän otti kylpytakkinsa ja pyyhkeensä ja astui huoneensa ovelle. Silloin hänen isänsä rykäisi ja Hinata jähmettyi.
”Olit sen Uzumakin pojan kanssa.”
Hinata tunsi poskiensa kuumenevan ja nielaisi.
”E-en ollut….”
”Minähän kielsin sinua lähestymästä häntä!”
Hinata keräsi rohkeutensa ja kääntyi isänsä puoleen.¨
”Minä vain saatoin hänet kotiin. Siellä sataa, eikä hänellä ollut edes sateenvarjoa…”
”RIITTÄÄ!”
Hinata vaikeni ja tuijotti lattiaan. Hiashi astui aivan hänen eteensä vihan rypyt otsallaan.
”Tästedes olet arestissa, kunnes toisin määrään! Minä saatan sinut kouluun ja pois sieltä. Ja huomenna sanon pari sanaa opettajallesi. Se on viimeinen sanani.”
Sen sanottuaan Hiashi astui ulos huoneesta jättäen Hinatan seisomaan yksin huoneeseensa. Hinata seisoi hetken hiljaa paikallaan. Lopulta pyyhe ja kylpytakki valahtivat hänen käsistään ja hän lyyhistyi polvilleen haudaten kasvonsa käsiinsä. Hän itki hiljaa ja ajatteli Narutoa.


Seuraavana päivänä satoi entistä enemmän. Oikea sateenvarjojen meri virtasi hiljaa kohti koulua. Nyt ihmiset olivat paremmin varustautuneet sateeseen. Narutokin piti yllään punaista sateenvarjoa kävellessään kohti koulun porttia. Kun hän oli koulun ulko-oven luona, hän huomasi tutun sadeviitan edessään.
”Hinata?”
Tyttö kääntyi ympäri ja tuijotti Narutoa pelästynyt ilme kasvoillaan.
”Naruto, mene nopeasti luokkaan! Isäni…”
Mutta Hinata ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun aikuisen miehen käsi tarttui Narutoon takaapäin ja painoi hänen selkänsä seinään. Hiashi tuijotti Narutoa valkeilla silmillään kulmat kurtussa.
”Sanon tämän vielä kerran poika: älä astu lähellekään tytärtäni!”
”Isä, ei!” Hinata huusi kauhistuneena.
”Mitä täällä tapahtuu?”
Iruka oli astunut ulos luokasta tutkimaan metelin lähdettä. Vain vilkaisu Narutoon ja Hiashiin riitti kertomaan tilanteen. Kunai lensi salamannopeasti Hiashin pään vierestä ja naulautui seinään. Muut läsnäolijat vaikenivat ja tuijottivat osallisia vuoron perään.
”Oppilaat!” Iruka huusi. ”Luokkaan – NYT!”
Parissa sekunnissa kaikki oppilaat olivat kadonneet luokkaan. Naruto riuhtaisi itsensä irti Hiashin otteesta ja pinkaisi perään. Luokassa muut oppilaat loivat häneen uteliaita katseita. Naruto yritti olla välittämättä heistä. Hän vilkaisi luokan toisessa laidassa istuvaa Hinataa, joka tuijotti surullisesti takaisin. Tyttö muodosti huulillaan sanan:
”Anteeksi.”
Naruto pudisti päätään apeana.


”En voi sallia, että oppilaitani pahoinpidellään, ja vielä koulussa!” Iruka sanoi vihaisesti.
Hän ja Hiashi kävivät kiivasta sanaharkkaa käytävässä luokan ulkopuolella.
”En halua, että tyttäreni on missään tekemisissä sen pojan kanssa!”
”He tulevat hyvin toimeen! Miksi heidät pitäisi erottaa?”
”Tiedätte kyllä! Se poika on demoni!”
”Hänen sisällään on ehkä demoni, mutta se ei tee hänestä demonia! Hän on ihminen siinä missä mekin!”
”En silti halua, että he ovat yhdessä! Teidän on valvottava, että he pysyttelevät kaukana toisistaan!”
”Anteeksi, mutta minä en rupea tuhoamaan ystävyyssuhdetta! Olen opettaja, enkä erotuomari!”
”Teidän olisi parasta!”
”Enpä olisi uskonut, että Hyuuga-klaanin jäsen rupeaisi uhkailemaan saman kylän jäseniä.”
Hiashin viha vain yltyi.
”Hokage kuulee tästä!”
”Hyvä, minäkin olisin mennyt hänen puheilleen.”
Sen sanottuaan hän asteli luokkaansa ja löi oven kiinni jättäen vihaisen Hiashin yksin käytävään. Luokassa oppilaat alkoivat heti kysellä, mitä äskeinen välikohtaus tarkoitti. Iruka vain virnisti.
”Vähän aikuisten juttuja.”


Koulupäivä päättyi ajallaan, mutta sade ei ollut rauhoittunut yhtään. Se rummutti akatemian kattoa ja parissa luokassa katto vuoti. Oppilaat tungeksivat luokasta ulos. Kaikki halusivat nopeasti kotiin. Naruto pakkasi reppunsa sekunnissa ja heilautti sen selkäänsä. Kun hän kääntyi oven suuntaan hän näki Hinatan astelevan surullisena kohti ovea. Hän nopeutti askeliaan toivoen ehtivänsä jutella Hinatan kanssa hetken. Mutta juuri kun hän oli Hinatan lähellä, Hiashi tarttui tytärtään kädestä ja veti hänet käytävään luoden vihaisen katseen Narutoon. Pettynyt Naruto tavoitti Hinatan katseen ja koetti rohkaista tätä hymyilemällä. Vastaukseksi Hinatan silmästä valui kyynel ja sekunnin päästä hän oli kadonnut isänsä perässä. Naruto jäi seisomaan tyhjään luokkaan ja tuijotti jalkoihinsa masentuneena.
”Naruto.”
Iruka asteli Naruton viereen ja laski kätensä tämän hartialle.
”Sensei…” Naruto mumisi. ”Mitä Hinatan isällä on minua vastaan?”
Iruka huokaisi. Hän oli pelännyt juuri tätä kysymystä. Nyt hän joutuisi taas keksimään jonkin hätävalheen. Hän mietti hetken.
”En ole varma. Hän ei varmaan tunne sinua niin hyvin kuin minä. Mutta älä sure. Hokage saa kuulla tästä.”
Naruto piristyi hieman. Hän tiesi, että Hokage oli viisas ja oikeudenmukainen mies.
”Kiitos Iruka-sensei! Nähdään maanantaina!”
Ja Naruto juoksi ulos luokasta. Iruka hymyili.
”Tuo poika ei kyllä ikinä anna periksi.” hän ajatteli ylpeänä.


Hinata kulki isänsä kanssa valtavan sateenvarjon alla. Hinata ei ollut sanonut mitään koko matkan aikana. Hän ajatteli yhä Narutoa. Hän halusi olla hänen luonaan. Hän halusi puhua hänen kanssaan. Hän halusi syödä hänen kanssaan ramenia. Hän halusi pitää häntä kädestä. Hän halusi…
”Hinata!”
Tyttö hätkähti.
”N-niin isä?”
”Unohda jo se poika. On vain sinulle parempi, että pysyt kaukana hänestä.”
Hinata ei vastannut ja jatkoi kävelyä. Kohta he saapuivat sillalle, jonka alla oleva joki oli nyt niin täynnä vettä, että uoma melkein tulvi ja vesi virtasi valtavalla voimalla ja nopeudella. Hinata vilkaisi vettä ja pysähtyi sitten keskelle siltaa.
”Hinata?” Hiashi kysyi ja pysähtyi itsekin.
”Isä, minun täytyy saada tietää! Miksi en saa olla Naruton seurassa?!”
Hiashin kulmat kurtistuivat.
”Johan minä sanoin, ettei hän ole sinulle hyvää seuraa!”
Mutta Hinata oli päättänyt saada vastauksen kysymykseensä.
”Tuo ei riitä! Haluan kuulla pätevän syyn, jos sellaista on!” hän intti.
Lopulta Hiashi luovutti ja henkäisi syvään. Hän astui tyttärensä luo.
”Se Uzumakin poika on…”
KRAK!
Samassa lauta, jolla Hinata seisoi, katkesi lahouttaan ja tyttö putosi suoraan joen vahvoihin virtoihin. Hiashi ei ehtinyt kuin käännähtää paikallaan, kun luonnottoman voimakas virta oli vienyt Hinatan mennessään.
”Voi taivas!”
Hiashi loikkasi joen viereen ja alkoi seurata virtaa hyppien joen puolelta toiselle pitkiä välimatkoja. Mutta virta oli vahva, ja kokemuksesta hän tiesi, että aikuinen selviäisi jotenkin moisesta, mutta lapsen mahdollisuudet olivat paljon pienemmät.


Naruto kulki yksin tietä pitkin sateenvarjonsa alla ja potki harmissaan pieniä kiviä aina kun niitä tuli vastaan.
”On se niin väärin…” hän jupisi itsekseen.
Kohta polku kaarsi viereisen joen vierestä ja Naruto pysähtyi hetkeksi katselemaan kuohuja. Hetken kuluttua hän alkoi taas astella polkua eteenpäin. Samassa ilmaa leikkasi huuto. Nuoren tytön huuto. Ja se oli tulvillaan kauhua ja pelkoa. Naruto kääntyi ympäri ja haki katseellaan huudon lähdettä. Kun hän vilkaisi joen suuntaan, hän näki jotain, mikä salpasi hänen hengityksensä. Hinata polki joessa yrittäen turhaan taistella voimakasta virtaa vastaan ja huusi täyttä kurkkua avunhuutoja. Miettimättä sekuntiakaan, Naruto heitti varjonsa ja reppunsa maahan ja loikkasi Hinatan perään.
”Hinata!”
”Naruto-kun!”
Naruto polki vettä henkensä edestä yrittäen tavoittaa Hinataa, joka oli täysin virtauksen armoilla. Mutta tytön voimat olivat täysin lopussa. Hitaasti hän alkoi vajota pinnan alle, kohti varmaa hukkumiskuolemaa.
”Ei!”
Naruto veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja sukelsi pinnan alle. Virta kiskoi Hinataa kauemmas hänestä, mutta se antoi myös hänelle vauhtia. Hän lähestyi tyttöä, joka ojensi kättään Narutoa kohti. Mutta silloin hänen suustaan pääsi ilmakuplapyrähdys ja hän peitti suunsa käsillään puristaen silmänsä kiinni. Naruton silmät laajenivat kauhusta. Hän tajusi, että Hinatan ilma oli lopussa. Lopulta hän sai kiinni tytöstä ja veti hänet itseensä kiinni. Narutolla oli vain yksi keino jäljellä.
”Anna anteeksi, Hinata.”
Hän painoi suunsa tiiviisti Hinatan suun päälle ja puhalsi keuhkoistaan uutta ilmaa Hinatan suuhun. Hinata avasi silmänsä ja tuijotti Narutoa kykenemättä tekemään mitään. Naruto irrotti suunsa Hinatasta ja viittilöi kohti pintaa. Tyttö nyökkäsi ja yhdessä he alkoivat polkea kohti pintaa. Ikuisuudelta tuntuneen uinnin jälkeen heidän päänsä rikkoivat veden pintaa ja he vetivät henkeä isoina annoksina. Virta kuitenkin piti heitä yhä otteessaan. Hinata itseensä tarrautuneena Naruto katsoi ympärilleen yrittäen keksiä keinon päästä pois joesta. Silloin hänen katseensa osui lähestyvään valtavan kokoiseen tammeen, joka kasvoi aivan joen reunalla. Sen juurista muutama oli kasvanut joen reunan yli ja kosketti vettä. Pinnistäen kaikki voimansa hän alkoi uida niitä kohti. Juuri ennen kuin virta vei heidät, Naruto sai otteen tukevasta juuresta. Virta nykäisi häntä niin voimakkaasti, että hänen ranteessaan tuntui vihlaiseva kipu, mutta ote piti. Hinata selässään hän veti itsensä pois vedestä ja ryömi sitten muutaman metrin päähän joesta. Litimärkä Naruto läähätti maassa nelinkontin sateen yhä piiskatessa hänen kasvojaan. Hinata piti yhä tiukasti kiinni Narutosta.
”Se on ohi nyt Hinata. Oletko kunnossa?” Naruto kuiskasi.
Hinata valui Naruton selästä polvilleen maahan ja hengitti nopeaan tahtiin pidellen kurkkuaan. Kun hän sai avattua silmänsä, hän tuijotti hetken Naruton sinisiä silmiä ja hänen huulensa alkoi väristä.
”E-e-enköhän….” hän piipitti.
Mutta silloin hän purskahti itkuun ja heittäytyi Narutoa vasten nyyhkyttäen tämän hartiaa vasten.
”Minua niin pelotti!” hän itki. ”Minä luulin, että kuolisin!”
Naruto halasi hellästi läpimärkää tyttöä ja silitti lohduttavasti tämän hiuksia. Hän oli pelännyt aivan samaa. Jos hän olisi menettänyt yhden niistä harvoista, jotka kohtelivat häntä ihmisenä, hän ei ikinä olisi kestänyt sitä. Kun Hinata oli itkenyt hetken, hän irtautui Narutosta ja kosketti tämän rannetta. Naruto puri hampaansa yhteen. Ranne oli yhä kipeä. Hinata silitti kättä hetken ja painoi sen sitten punastellen poskeaan vasten. Naruto punastui myös.
”Hinata!”
Naruto ja Hinata katsoivat tulosuuntaansa. Hiashi juoksi heitä kohti. Mutta ensi kertaa hänen kasvoillaan näkyi huojentunut ilme. Heti päästyään Naruton ja Hinatan luo, hän syleili tytärtään.
”Luojan kiitos! Pelkäsin niin puolestasi!”
”Naruto-kun pelasti minut.”
Hiashi vilkaisi poikaa ensimmäistä kertaa ilman ryppyjä otsassaan.


Myöhemmin Konohan sairaalassa…
”Miten tyttäreni voi?”
”Hän on pelästynyt ja uupunut, muttei mitään vakavampaa. Hän saattaa tosin saada keuhkokuumeen, joten ehdotan, että hän viettää yön täällä.”
Hiashi nyökkäsi ja astui potilashuoneeseen, jossa Hinata lepäsi sängyssä. Hiashi meni tyttärensä luo ja silitti tämän päätä.
”Lepää täällä tämä yö. Tulen aamulla hakemaan sinua.”
Hinata nyökkäsi ja Hiashi asteli ovelle. Kun hän astui käytävään hän näki Naruton istuvan tuolissa toisella puolella käytävää. Ranteessa oli side, mutta muuten poika oli täysin kunnossa. Naruto katsoi Hiashia silmiin. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään.
”Miten Hinata voi?” Naruto uskalsi lopulta kysyä.
”Hän toipuu hyvin.” Hiashi vastasi.
Naruto huokaisi helpotuksesta. Silloin hän tunsi käden päällään. Hiashi silitti hänen hiuksiaan ja hymyili.
”Kiitos sinulle poika.”
Hiashi jatkoi matkaansa ja jätti punastelevan Naruton istumaan.


Naruto avasi Hinatan huoneen oven ja kurkisti sisään. Hinata makasi sängyssään täysin liikkumatta ja tuhisi hiljaa. Naruto hymyili ja ryhtyi sulkemaan ovea.
”Naruto-kun?”
Hinata oli avannut silmänsä ja tuijotti Narutoa. Naruto astui varovasti huoneeseen ja sulki oven perässään. Hän asteli sängyn viereen ja istuutui tuoliin sen ääressä.
”Anteeksi, en halunnut herättää sinua.”
Hinata pudisti päätään.
”Ei se mitään. Ihanaa, että tulit.”
”Miten voit?”
”Paljon paremmin. Pääsen täältä jo huomenna kotiin.”
”Hyvä.”
Sitten oli hetken hiljaista. Hinata kohottautui varovasti istumaan, mutta Naruto tarttui häntä kädestä.
”Älä rasita itseäsi.”
Hinata tarttui molemmilla käsillään Narutoa kädestä ja veti hänet itseensä kiinni. Naruto ei osannut odottaa sitä ja lensikin kevyesti vasten Hinataa, joka kietoi kätensä pojan ympärille ja painoi päänsä tämän hartiaan. Naruto ei tiennyt mitä tehdä, joten hän antoi tilanteen vain olla. Hän sulki silmänsä ja hengitti keuhkoihinsa Hinatan lempeää tuoksua.
”Naruto…”
”Niin?”
”Se….mitä teit minulle siellä veden alla…”
Naruton sydän hakkasi kuin moottori. Hinata irtaantui hitaasti pojasta ja painoi varovasti sormillaan tämän silmäluomet kiinni. Naruto ei osannut tehdä muuta kuin pysyä paikallaan. Ei ainakaan, ennen kuin hän tunsi märän kosketuksen huulillaan ja pehmeät kädet poskillaan. Hän kiersi omat kätensä Hinatan selän taakse ja veti hänet tiukemmin itseään vasten. Suudelma kesti pitkään. Hyvin pitkään…