A/N: Koko juttu sai alkunsa yhdestä keskustelusta, enkä voinut olla kirjoittamatta siitä ficciä. Inspiraationa kirjoittamiselle on toiminut The Rasmuksen F-F-F-Falling, mutta sitä ei ole pakko kuunnella samalla :)
---

Kylmä rauta alkaa tuntua ikävältä selkää vasten ja jatkuva nojailu ovea vasten saa jalat kipeiksi. Olemme seisoskelleet Kakashin kanssa Tulimaan Daimion takapihalla jo monta tuntia, koska meidän on määrä vahtia hänen autoaan. Auto edustaa kuulemma uusinta teknologiaa, mutta sille erikseen palkattu joonineista koostuva vartio menee mielestäni liiallisuuksiin. Minä ja Kakashi kuulumme yövartioon, Gai ja Genma ovat päivävartiossa. Daimio tuntui todella huvittuneelta jakaessaan meitä yöryhmään ja G-ryhmään.

Kakashi kaivaa taskustaan yhden rakkaimmista aarteistaan, Icha Icha Paradicen.
”Montako kertaa olet lukenut tuon läpi?” Yritän kuulostaa mahdollisimman kiinnostuneelta.
”Monta. Toinen osa on vasta tekeillä, joten pakko lukea tätä ensimmäistä.” Kakashin vastaus on pelkkää poissaolevaa muminaa. Hänellä taitaa olla tylsää. Pitäisi keksiä jotain leppoisaa puhuttavaa, mutta Kakashi haluaa selvästi lukea.

Liiskaan yön toisen tupakan jämän pihakiveykseen ja katson kelloa. Puoli kolme. Aamuun on vielä reippaasti aikaa ja jotain pitäisi keksiä, ettemme nukahda tänne ulos. Kakashi kävelee hiljaa edestakaisin lukien kirjaansa. Katseeni valuu automaattisesti hänen takapuoleensa. Niin kiinteä, että tekisi mieli tarttua kiinni ja puristaa sitä kevyesti, tai ehkä vähän tiukempaakin. Käteni tekee nytkähtävän liikkeen ja hymyilen sille huvittuneena. Taidan tosiaan kaivata Kakashia viereeni. Viimekerrasta onkin reilusti aikaa. Hänen nuoren miehen kroppansa tuntuu aina niin hyvältä painaessani hänet alleni. Pehmeä lämmin iho vasten omaani kun...olisi pitänyt olla ajattelematta sitä. Onko minun pakko saada tämä itsepäinen riesa juuri nyt kesken tehtävän? En saa ajatella sitä. En saa ajatella. Toisaalta..

”Kakashi. Mennään sisään. Turhaa me tässä kylmässä seisoskellaan. Tulemme vain sairaaksi pihalla.” En jää odottelemaan vastausta vaan avaan auton takapenkin oven. Kyllä se mies perässä tulee. Lukiessaan hän ei ehdi liikaa miettiä tekemisiään.

Auton renkaat ovat valtavat ja sen koppimainen runko muistuttaa hieman jonkinlaista vaunua. Edessä näyttää olevan kaksi penkkiä, joista toinen on ison kääntöpyörän takana. Penkkien välissä on jonkinlainen outo vipu, jonka tarkoitusta en tiedä. Onneksi täällä on sentään takapenkki, joka muistuttaa erehdyttävästi isoa nahkasohvaa. Täydellistä. Voimme varmasti ottaa sen pian ihan uudenlaiseen käyttöön.

Kakashi kiipeää hitaasti kirjansa kanssa viereeni takapenkille. Hän ei irrota katsettaan sivuista edes laittaessaan oven kiinni. Kakashi ei näytä tajuavan sisälle tulon piilomerkitystä. Hän vain lukee tuossa, eikä huomioi ympäröivää maailmaa ollenkaan. Asialle täytyy selvästi tehdä jotain.

Tartun nopealla liikkeellä hänen kirjaansa ja heitän sen edessämme olevan penkin alle. Eipähän pääse enää häiritsemään meitä. Kakashi katsoo minua kiukkuisena ja nousee ylös hakeakseen kirjansa. Käytän tilaisuuden hyväkseni tarttumalla häntä liivin kauluksesta ja paiskaan hänet pitkin penkin pituutta. Asetun nopeasti hänen yläpuolelleen ja painan häntä olkapäistä penkkiä vasten estääkseni paon. Katseemme kohtaavat enkä voi olla virnistämättä.

”Tiesitkö, että meillä on tehtävä kesken?” Hän kysyy tympääntyneenä.
Olipa tyhmä kysymys. Totta kai tiedän. Käteni ovat varattuna, joten tartun hänen naamionsa reunaan hampaillani. Joudun kamppailemaan hetken reunan kanssa ennen kun saan vedettyä kankaan hänen leukansa yli.
”Emme saisi jättää jälkiä autoon.” Hänen sanansa kuulostavat vähän turhan paljon kehnolta pakoyritykseltä. Anteeksi Kakashi. Edellisestä on liian monta viikkoa, joten en voi jättää tätä väliin.
”Anna minun huolehtia siitä.” Sanon ja painan huuleni vasten hänen omiaan. Olen ehtinyt jo kaivata hänen tuoksuaan ja kieltemme leikkiä suudelman syventyessä. Vapautan hänen olkapäänsä ja kiedon käteni hänen niskansa taakse. Otsasuojuksen solmu vastustelee hetken, mutta saan sen auki. Kakashi nappaa omani nopeasti, koska löysäsin sitä hieman aiemmin tekemisen puutteessa. Tiputan otsaviritelmän penkiltä ja annan käsieni vaeltaa hänen harmaisiin hiuksiinsa. Käsi tarttuu hiuksistani lujasti ja tunnen kielen tunkeutuvan suuhuni luvatta. Rynnäkkö saa aikaan liikaa ihania väreitä, joten pakko yrittää pakoon ettei tilanne karkaa käsistä. Liikahdan poispäin ja Kakashi tiukentaa otettaan. Hän jatkaa painostusta kunnes ynähdän ja repäisen itseni irti hengittääkseni. Kakashi on myös hengästynyt, mutta näyttää liian tyytyväiseltä. Hän nuolaisee huuliaan enkä voi olla vastaamatta kutsuun. Tällä kertaa yritän ottaa rauhallisemmin onnistuen siinä surkeasti.

Olisi ihana vain maata siinä suutelemassa, mutta tilanteeni alkaa käydä jo tukalaksi ja haluan päästä siitä joskus eroon. Kuljetan käsiäni Kakashin selkää pitkin alas. Katkaisen suudelman saadakseni kunnon otteen hänen herkullisesta takapuolestaan. Nostan häntä kovakouraisesti ylemmäs ja hieron alavatsaani hänen jalkoväliään vasten. Tunnen hänen halunsa kovana muistutuksena nivusissani, mutta hänen tilanteensa ei kuitenkaan ole ihan täysin tyydyttävä. Kokeilen hieroa omaani hänen omaansa vasten liikkeen mukana. Kakashin kurkusta lähtee suloinen urahdus ja tiedän olevani oikeilla jäljillä.

”Halukas?” Kakashi kysyy ja huomaan hänen virnistävän leveästi.
”Et arvaakaan.” Sanon ja virnistän hänelle takaisin.
Lasken hänet vastahakoisesti alas. Olisi ihanaa jatkaa hieromista, mutta sitten jäisimme paitsi loppuleikin parhaista puolista. Tartun hänen liiviinsä ja kiskon sen yläkautta pois. Heitän samalla omanikin lattialle. Käsi tarttuu paitani helmaan ja se vedetään pääni yli pois. Katson Kakashia ja huomaan, että hän yrittää ottaa oman paitansa samalla. Joudun hyödyntämään ninjan nopeuttani, jotta ehdin pysäyttää hänet. Paita saa minun puolestani jäädä paikalleen, jottei Kakashille tule myöhemmin kiire vetää kaulusta naamansa suojaksi. Sellainen toiminta on aina tehokas lopputunnelman pilaaja. Alan siirtää paitaa ylös näykkien samalla hänen vaaleaa ihoaan. Kakashi tuhahtaa hieman. Joku taitaa olla turhautunut, mutta hän saa luvan odottaa vielä vähän. Haluan ensin kuulla lisää toimintani hyväksyviä ääniä.

”Odotahan vähän. Meillä on koko yö aikaa. Annan sinulle kyllä pian mitä tahdot.” Kuiskaan hänen korvaansa ja näykkään samalla sen herkkää lehteä. Käytän pikaisesti molempia peukaloita suussani ja alan sitten hieroa niillä paidan alta paljastettuja nännejä. Kakashin suusta kumpuaa lisää ihania ääniä. Siirryn nuolemaan hänen huuliaan märäksi ja kastan välillä kieltäni hänen suunsa sisällä. Housuni yläreunaan tartutaan ja lantiotani vedetään ylemmäs. Olen näköjään unohtanut kokonaan Kakashin kädet, jotka ovat tähän asti vaeltaneet selkääni pitkin. Nyt toinen niistä kuvittelee pääsevänsä housujeni sisään. Enpä usko. Nykäisen lantiotani takaisin sinne missä se oli, mutten pääse minnekään. Kakashi tietysti varautui liikkeeseen ja piti hyvin kiinni. Nyt toinen käsi palaa takaisin kielletylle etsintäretkelleen. Vielä vähän ja.. a-aaaah. Tuntuu hyvältä. Ei tässä näin pitänyt käydä. Käteni. Pitää keskittyä käsien liikuttamiseen. Tartun hampaillani Kakashin alahuuleen, mutta nuorimies ei päästä irti. Hänen kätensä liike vie kaiken huomion vaikka kuinka yritän keskittyä. Pakko keskittyä. On pakko saada lisää. Painaudun pari kertaa hänen kättään vasten enkä yritä estää vaativaa valitusta, joka haluaa päästä sisältäni vapauteen. Ajatusten alkaessa tyhjetä tuo ihanuus äkkiä loppuu. Kakashi päästää irti housuni reunasta ja vetää kätensä pois.

”Oletko nyt valmis vai pitääkö tässä odotella vielä kauankin?” Kakashi tarttuu hiuksiini ja vetää uuteen suudelmaan. En jätä hänen huuliaan rauhaan, vaan riisun housuni irrottautumatta suudelmasta. Hän on ilmeisesti samaa mieltä, sillä onnistumme suudelmien välissä riisumaan myös hänen housunsa. Nuolaisen kättäni ja tartun häneen. Jalkojen väliin tulee hetkessä lisää tilaa ja pienen käsityöskentelyn jälkeen saan järjestettyä niin paljon tilaa, että pääsen sisälle. Voisinpa mennä saman tien perille asti tuohon ihanan tiukkaan, pehmeään lämpöön. Se ei kuitenkaan olisi reilua, joten tyydyn pidättelemään itseäni vielä jonkin aikaa. Liikun järjestelmällisesti perille ja tunnen Kakashin ottavan minut hyvin vastaan. Aloitan alusta toistemme kiduttamisen. Vetäydyn hitaasti ja palaan takaisin vain vähän nopeammin. Hidas rytmi saa Kakashin heittämään päätään ja murisemaan tavalla, jota ei muuten kuule. Hänen ääntelynsä ja valituksensa kulkevat tajunnastani suoraa alas. Koko keho haluaa lisää, mutta pakottaudun pysymään rauhallisena. En halua tulla ennen Kakashia eikä hänkään halua pyytää lisää.
Oravanpyörä, mutta kyllä hän lopulta taipuu, jos vain saan pidettyä itseni kurissa.

”Hitto...sinun kanssasi.” Kuulen Kakashin sanovan jostain äänekkään hengityksensä keskeltä. Hän painautuu liikettäni vasten ja pääsen aiempaa syvemmälle. Hänen kehotuksensa meni perille. Otan paremman otteen lantiosta ja annan mennä. Jokainen liike tuntuu taivaalliselta ja Kakashin ähkäisyt ovat musiikkia korville. Heittäydyn halun valtaan ja myös omasta suustani karkaa mielenkiintoisia ääniä, joita ei muuten kuule. Tartun Kakashin odottavaan varteen ja liikutan kättä kehoni mukana. Äkkiä hän tiukentuu ympärilläni, mikä saa koko kehon värisemään ihanasti. Muutama työntö ja hetken kaikki on sekavaa hyvänolontunnetta, joka päättyy suloiseen pimeyteen silmien painuessa kiinni.

Palailen pikkuhiljaa tähän hetkeen ja vetäydyn Kakashin sisältä varoen. Otan housujeni taskusta paperia, jolla kuivaan meidän lisäksi kaiken varalta myös auton penkin. Puen varmuuden vuoksi meille molemmille housut ennen kun laskeudun makaamaan Kakashin viereen. On ihan tarpeeksi paha maata toisen vieressä kesken tehtävän ilman ylimääräisiä tulkintoja.
Kakashi näyttää olevan hereillä, muttei sano mitään. Hän taitaa miettiä meitä ja sitä mitä kolmas sanoi minulle muutama viikko sitten perheen perustamisesta. Tiedän kyllä sen olevan velvollisuuteni, mutten halua jättää taakseni sitä, mitä meillä on. Joudumme kuitenkin kaitsemaan tulevaisuudessa nuoria geninejä. Pitääkö meidän vielä hankkia omiakin? Tekisi mieli ottaa Kakashi mukaan ja lähteä pakomatkalle. Ongelmana on, että joutuisin joka tapauksessa lähtemään yksin. Kakashi ei voisi ikinä lähteä noin vain ja jättää Konohaa pulaan.

”Mitä mietit?” Kakashi kysyy pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Mietin yhteistä pakomatkaamme.” Sanon leppoisasti, vaikkei tunnukaan yhtään siltä.
”Sinähän tiedät, etten minä voi lähteä.” Hänen äänensä kuulostaa hieman surulliselta.
”Tiedän. En vain jaksa enää kolmannen määräilyä. Haluan hieman tuulettaa ajatuksiani.” Sanani tuntuvat tikareilta sisälläni, mutta minun on pakko sanoa ne.
”Määräysten totteleminen on ninjan tehtävä.” Kakashi toteaa ilottomasti. Hänkin inhoaa määräyksiä. On aina inhonnut.
”Tiedän. Minun on vain päästävä pois vähäksi aikaa. En minä kokonaan aio hylätä Konohaa.” Vastaan ja Kakashi kääntyy katsomaan minua. Hän tutkailee kasvojani tarkasti ja painaa pitkän suudelman huulilleni. Vastaan hänelle hellästi silmien sulkeutuessa. Liian pian hän vetäytyy kauemmas, mutta siirtyy sitten kainalooni painaen päänsä rintaani vasten.
”Milloin lähdet?” Hän kysyy hiljaa.
”Tämän tehtävän jälkeen.” Vastaan ja tunnen kuinka hän painautuu entistä tiukemmin kehoani vasten. Tunnen nyt jo ikävää, vaikken ole vielä lähtenytkään.
”Syleilisitkö minua vielä viimeisen kerran ennen lähtöäsi?” Kysymys on hiljainen ja täynnä salailtua kaipausta. Kiedon käteni hänen ympärilleen upottaessani kasvoni hänen hiuksiinsa.
”Totta kai.”