Blondi poika istui yksin huoneessaan, vaaleat hiukset auki, ja odotti puhelinsoittoa.
'Sinä lupasit soittaa minulle’, hän ajatteli.

Deidara! Puhelin! Vastaa nyt heti! Deidara hymyili soittoäänelleen, jonka oli äänittänyt yhdessä Dannansa kanssa joskus ala-asteella.
“Deidara?”
“Sasori täällä. Tulisitko puistoon?”
“Mikä se asia oli, mitä et voinut sanoa aikaisemmin etkä nytkään voi?”
“Sen saat tietää pian, lupaan sen.”
“Ja minä uskon aina lupauksiisi, Sasori. Mmh” Deidara vastasi hymyillen pienesti. Mutta sitähän Sasori ei voinut nähdä.
“Olen siellä pian, mmh.”
“Selvä, odotan sinua.”
Deidara sulki puhelimen, otti takkinsa, laittoi puhelimen ja avaimet takin taskuun, laittoi tennarit jalkaansa, ja lähti juoksemaan puistolle.

‘Pompula jäi kotiin.. No jaa.’ Deidara oli 10 minuutin juoksun jälkeen puistolla.
“Nyt etsin sinut, Sasori.. Mmh.” Deidara mutisi, ja hihitti hieman. Eräs vanha papparainen katsoi Deidaraa kieroon. Hän näytti papalle kieltä.
“Hihii, olen tuhma poika…” Deidara hihitti uudestaan.

Jonkin ajan käveltyään, hän huomasi erehdyttävän tutun punaisen hiuspehkon penkin luona. Juuri kun Deidara oli huutamassa Sasorille, joku pikkupoika sanoi:
“Tytöllä on nätit hiukset.” Deidara jämähti paikalleen. Hänen toinen kulmakarvansa alkoi nykiä.
“Minäkö… tyttö…” Deidara kääntyi hitaasti pojan puoleen.
“SANOITKO SINÄ MINUA TYTÖKSI?!!!! MMH?!”
Poika katsoi Deidaraa peloissaan, sitten hän lähti kirkuen karkuun. Kun Deidara kääntyi ympäri, Sasori oli hänen edessään.
“Voi poikaparkaa..” Sasori sanoi naurahtaen.
‘Niin tyypillistä Deidaraa..’ Sasori otti Deidaraa kädestä kiinni.
“Tule, mennään tuonne. Siellä on rauhallisempaa..” Sasorin katse kiinnittyi Deidaran auki oleviin hiuksiin. Deidara huomasi katseen.
“Minä en löytänyt pompulaa kun tuli niin kiire, mmh…” blondi alkoi selittää kiireesti.

“Täältä kukaan ei näe meitä”, Sasori sanoi. He olivat kiertäneet lammen ympäri, ja olivat nyt suojassa muiden katseilta.
“Deidara.. Minä.. Minä…” Sasori änkytti.
“Niin? Sano vain, en minä pure.” Deidara hymyili niin söpöä hymyä kuin teinipoika vain osasi.
“Pidän sinusta. Paljon”, Sasori kuiskasi Deidaralle hiljaa, katsoen tätä ujosti silmiin.
“Sasori.. Minäkin sinusta, mmh.” Deidara tunnusti. Sasori halasi tätä onnellisena, suudellen sitten tätä huulille. Deidara säpsähti, mutta sitten vastasi onnellisena suudelmaan.
“Mennäänkö teille?” Sasori kysyi suudelman loputtua.
“Ookei..” Deidara sanoi hämmentyneenä.
‘Voiko se olla totta..? Pitääkö Sasori minusta oikeasti?’

Kun parivaljakko käveli Deidaran asunnolle, he näyttivät vain kahdelta teinipojalta, jotka olivat hyviä ystäviä. Mutta he olivat enemmän. Sen huomasi, jos jäi seuraamaan heidän katseitaan, ja pienen pieniä tahattomia eleitään. Mutta enimmäkseen katseet kohdistuivat Deidaraan, jota moni luuli tytöksi - ainakin takaapäin katsottuna. He eivät kuitenkaan sanoneet mitään, toisin kuin se onneton pikkupoika, joka kyhjötti edelleen puiston liukumäen alla peloissaan.

“Täällä on vähän sotkuista kun en ole siivonnut, mmh..” Deidara mutisi nolona.
“Ei se mitään. Täällä kyllä kieltämättä näyttää hieman räjähtäneeltä.. Mutta se on osa luonnettasi”, Sasori sanoi hymyillen.
Molemmat pojat olivat jo kävelleet puoliväliin eteistä, kun Deidara muisti.
“Äh kuinka voin unohtaa kotioveni auki…” hän mutisi samalla kun kääntyi ovelle. Laitettuaan sen kiinni, hän katseli kun Sasori käveli aivan hänen eteensä.
“Kysyn nyt suoraan.. Haluaisitko tulla poikaystäväkseni?” Sasori kysyi ja katsoi, tällä kertaa vakaasti, Deidaraa.
Deidara nyökkäsi.
“Sasori, voisitko jäädä yöksi? Huomenna on kyllä koulua, mutta…”
“Voin, ilman muuta.” Deidara hymyili tyytyväisenä, kallistaen päätään hieman ja sulkien silmänsä. Sitten hän tunsi huulillaan jotakin pehmeää ja lämmintä. Hän avasi silmänsä nopeasti. Hänen päänsä molemmilla puolilla olivat Sasorin kädet, ja Sasori suuteli häntä. Deidara raotti huuliaan aivan vähän, mutta Sasorin kieli oli pieni ja vikkelä, joten pian Sasori jo leikki Deidaran kielen kanssa.
Lopulta heidän täytyi erota suudelmasta ottamaan happea.
“Sinähän osaat, Deidei.” Sasori sanoi Deidaralle.
“Näköjään..“ Sasori hymyili.
“Sinä olet minun Deideini. Eikä kukaan muu saa koskaan koskea sinuun… Olet minun.“ Sasori kuiski Deidaralle. Blondi nautti tilanteesta. Hetken päästä Deidara huomasi tilaisuutensa tulleen, ja livahti Sasorin käsien ali.
“Minulla ei ole kuin yksi sänky… Se on meidän ainoa ongelmamme, mmh”, Deidara rupesi miettimään.
“Enkö voisi nukkua vieressäsi? Minua se ei ainakaan haittaisi..” Deidara katseli Sasori hetken pieni hymynkare huulillaan, kunnes nyökkäsi. Deidara viittoili Sasoria seuraamaan, ja punapää totteli.
“Tässä on makuuhuone….” Deidara mumisi. Makuuhuone oli vielä paljon pahempi kuin eteinen. Tavaroita ja vaatteita oli hujan hajan, piirustuksia ja kyniä näkyi joka puolella. Sasori näki yhden mielenkiintoisen piirustuksen. Hän asteli varovasti sen luo, yrittäen olla tallomatta mitään.
Saatuaan paperin hyppysiinsä Sasori alkoi tutkia sitä. Deidaralta kului hetki ennen kuin hän tajusi mitä kuvaa Sasori katseli.
“Sasori.. Saanko sen piirustuksen takaisin?”
Sasori pudisti päätään.
“Sinä piirrät uskomattoman hyvin. Tiesitkö sitä?” Sasori sanoi.
Kuva esitti häntä ja Deidaraa, jotka istuivat nauraen rannalla. Kuva oli niin… aidon näköinen. Sitten hän huomasi erään piirteen, mikä oli monissa kuvissa, varmaan kaikissa. Jokin värien sekamelska, joka ei kuitenkaan näyttänyt pahalta.
‘Räjähdyksiä…’ Sasori hymyili hieman.
“Deidei… Saisinko minä tämän kuvan?”
“Ota vain. Se on aika huono kylläkin…”
‘Ei ole, se on ihana.’ Sasori kommentoi mielessään. Hänen ei kannattanut alkaa väitellä Deidaran kanssa tällaisista asioista.
“Mistä otit mallia tähän?”
“Öh.. En mistään, mmh?” Sasori katsoi Deidaraa ihmeissään.
“Et  ole ottanut mistään mallia? Tämä on tosi hieno.. Kiitos kun annat tämän minulle.”
Deidara hymyili pienesti.
“Piirsin ulkomuistista. Vaikka piirrän mielelläni räjähdyksiä, pitäisin enemmän siitä, jos joskus kemian tunneilla tekisimme räjähteen..” Deidaran ilme muuttui haaveksivaksi. Sasori naurahti.
“Ei sinua sellaisille tunneille.” Deidara vilkaisi Sasoria muka loukkaantuneena.
“Ja miksi ei? Itse teet kaiken maailman marionetteja.” Molemmat nauroivat hiljaa.
“Olemme taiteilijoita molemmat, Sasori. Taiteemme on vain hieman erilaista, mmh..” Sasori hymyili, sitten taitteli piirustuksen, ja laittoi sen taskuunsa.
“Meillä on tässä nelisen tuntia, ennen kuin pitää olla hiljaa. Siitä syystä kerrostalot ovat huonoja, mmh..”
Sasori katsoi Deidaraa pirullisesti.
“Mehän voimme tehdä vaikka mitä aivan hiljaa..” Deidara katsoi Sasoria hetken hiljaa, sitten hän alkoi hihittää. Sasori käveli varovasti takaisin ovelle.
“Meidän täytyy käydä hakemassa reppuni ennen kuin lähdemme kouluun..”
“Sopii, mmh.” Sasori lähti kävelemään Deidaran ohi, tutkimaan muita huoneita, mutta Deidaran kädet estivät häntä kietoutumalla hänen ympärille.
Sasori halasi Deidaraa myös. Sasori kosketti Deidaran auki olevia hiuksia.
“Miksi et pidä hiuksiasi useammin auki? Ne ovat ihanat..”
“Njääh… En halua että minua sanotaan tytöksi, mmh.”
“Hyvä on.. Kunhan et leikkaa niitä lyhyiksi!” Sasori sanoi muka kauhistuneena.
“En leikkaa..” Deidara mutisi. Sasori upotti toisen kätensä Deidaran hiuksiin.
“Kun olemme kahdestaan… toivon että pidät niitä useammin auki.”
“Jos haluat.” Sasori hymyili. Sitten hän lähti muihin huoneisiin, pitäen Deidaraa kädestä kiinni. Keittiö… Kylpyhuone… Parveke… Huoneita ei ollut paljoa (jos parvekkeen edes voi laskea huoneeksi), mutta ne olivat sitäkin sotkuisempia. Hyvä jos siellä mahtui kävelemään. Sasori yritti olla tallomatta mitään, joten olikin useaan otteeseen kaatua. Deidara vain talloi tavaroidensa päälle, no problema.

Sasori istui Deidaran sängyn reunalla.
“On tämä sentään leveämpi kuin minun..” hän mutisi.
Deidara vain hymähti, samalla kun yritti raivata tilaa huoneeseensa.
“Tule istumaan tänne.” Sasori taputtaa patjaa vieressään.
“Okei, mmh..” Deidara sanoi, ja istahti siihen, kellahtaen suoraan selälleen. Sasori siirtyi istumaan aivan Deidaran viereen, ja kellahti myös selälleen. Deidara näytti olevan aivan omissa maailmoissaan.
“Mitä mietit?” Sasori kuiskasi.
“Tämänpäiväistä” Deidara vastasi.
“Sitä kun olimme puistossa, ja kerroit…”
“Ja sitä kun huusit sille viattomalle pikkupojalle…” Molemmat naurahtivat. Sitten Sasori painoi huulensa Deidaran huulille.
“Minun pikku Deidei-ukeni.”
“Sasori no Danna-seme..” Molempia alkoi naurattaa hieman. Sitten Deidara siirsi kätensä Sasorin sydämen päälle.
“Tämä… on minun…” hän kuiskasi hyvin hiljaa. Sasori hymyili.
“Jos niin tahdot..” Deidara hymyili takaisin.
Näin he juttelivat myöhää, myöhään, kunnes nukahtivat siihen.

“Auuts… Minun selkäni!” Deidara valitteli aamulla. Sasori hymyili herttaisesti.
“Syö jotakin niin päästään lähtemään. Meidän pitää ehtiä hakea reppuni..”
“En syö mitään, mmh… Niin ainakin ehdimme.” Sasori kohautti olkapäitään.
He laittoivat kengät jalkaansa, ja lähtivät ulos. Deidaralla oli koulureppu, ja pian olisi Sasorillakin.

He olivat ottaneet toisiaan kädestä kiinni aivan huomaamatta, ja he kävelivät koulun pihaankin niin.
“Woot mitä nyt Sasori ja Deidei? Näytätte aivan pariskunnalta!” Kisame huikkasi seinän luota, missä oli loputkin Akatsukista. Akatsuki oli teinipoikien jengi, koulun “pahikset”. Kukaan ei kylläkään tiennyt miksi Tobi oli kuvioissa mukana.
“Tobi on kiltti poika! Ei ole tehnyt mitään pahaa!” Hän sanoi juuri tuollaisia asioita. Tobi ilmestyi nurkan takaa.
“Tobi nyt se suu kiinni..” Itachi uhkasi varjoista.
“Ei mitään. Saa kai ystäviä olla?” Sasori sanoi ärtyneenä. Outo sinänsä, että tuo olisi normaalisti Deidaran repliikki.
“Eli jotakin on tapahtunut.” Pain totesi.
“Ikävä tuottaa pettymys, mutta minä menen Sasorin kanssa tunnille.” Deidara sanoi, ääni pelottavan rauhallisena.
“Tule, Danna. Mennään…” Deidara nykäisi Sasoria varovasti kädestä.
Kaikki Akatsukit repesivät nauramaan.
Deidara käveli nenäkkäästi heidän ohitse, ja meni ovista sisälle kouluun.
Aivan kuin heidän luonteensa olisivat vaihtuneet yön aikana, Sasori oli suuttua, kun taas Deidara oli aivan rauhallinen.
“Älä välitä niistä, Danna.” Deidara kuiskasi.
“Mennään kuvaamataidon luokalle jo…” Se sai Sasorin hieman rauhoittumaan. He tekivät juuri rautalangoista, sanomalehdistä, teipistä, ja paperimassasta nukkeja. Lopuksi he maalasivat ne. Sasorin nukke oli aika hyvän näköinen, kun taas Deidaran oli aika muodottoman näköinen. Deidara osasi piirtää paremmin.

“Deidara! Lopeta haaveileminen ja keskity työhösi! Ja yrittäisit edes. Ottaisit Sasorista mallia.” kuvaamataidon opettajaa huutaa Deidaralle. Eihän se toki ollut ensimmäinen kerta, ei suinkaan.
Kun opettaja on kääntänyt selkänsä, Deidara näyttää tälle kesisormea. Sasori vain hymyilee vierestä.
“Minä voin auttaa..” Sasori kuiskasi.
“Kiitos, mutta enköhän minä pärjää itsekin…” Deidara mutisi, samalla kun katsoi omaa työtään, mikä oli muodoton möykky.
“Tai… Ehkä pieni apu ei olisikaan pahitteeksi.” Deidara tunnusti. Sasori naurahti.

Tunnin loputtua Deidaran paperimassa-ukkeli oli jo hieman enemmän ihmisen näköinen.
“Mitäköhän siellä on ruokana..?” Deidara pohtii.
“Hernekeittoa, muistaakseni…”
“Yäk. Minä taidan jättää väliin.” Deidara lähti kävelemään matematiikan luokan luokse.
“Minäkin.” Sasori sanoi ja otti Deidaran kiinni.

Luokan luona ei ollut muita, kun he tulivat. Reppujen tipahdettua maahan, Sasori painoi Deidara seinää vasten. He suutelivat toisiaan, ja heidän onnekseen muita - varsinkaan Akatsukeja - ei tullut eikä kävellyt ohi.
“Sasori… Tämän on koulu…” Deidara mutisi.
“Niin, entä sitten?”
“Joku voi nähdä...” Deidara oli hieman hermostunut.
“Ahaa… Jatketaan siis meillä tai teillä koulun jälkeen.” Sasori sanoo vihjailevasti. Deidara punastuu. Hän on aikeissa näprätä hiuksiaan, kun hän tajuaa…
“MINULLA ON HIUKSET AUKI!” hän parkaisee. “Etkä sinä sanonut mitään…” Sasori vain hymyilee.
“Olet niin kaunis hiukset auki, etten tajunnut sanoa.” Deidara pudistaa päätään.
“Sinulle ei näköjään voi mitään…” Sitten hän suutelee Sasoria.
“Ai että minäkö en saa suudella sinua julkisella paikalla, mutta sinä saat minua..?” Sasori kysyy naurahtaen.
“Anteeksi, unohdin..”
“Ei se minua haittaa, mutta miten selität äskeisen hänelle?” Sasori nyökäyttää kohti Leetä.
“Puskakulmakarva!” Deidara parkaisee. Sitten hän juoksee Leen eteen kun tämä on lähdössä.
“Eikä sanaakaan tästä” Deidara sihahtaa erittäin murhaavasti. “Sanakin, niin..”
“Hyvä on hyvä on en sano mitään. En nähnyt mitään, en kuullut mitään…!” Lee mutisi paniikissa. Kun Deidara astui oven ohi, Lee ryntäsi pois.
“Hoiditpa asian mallikkaasti..” Sasori sanoo nauraen. Deidara ei välitä siitä enää.
“Tarvitsen pompulan tai kumilenkin… Haluan hiukseni kiinni…” hän mutisi toivottoman oloisena.
“Odota niin käyn hakemassa sinulle jostakin pompulan”, Sasori sanoi lopulta. Hän katosi käytävään.
Deidara istahti lattialle, selkä seinää vasten, kulmaan. Jonkin ajan päästä ovi käytävän ovi aukesi.
“Sasori?” Deidara kysyi. Tulija oli kyllä punatukkainen nuori mies, mutta ei Sasori.
“Kuka sinä olet?”
“Gaara. Ja sinä olet Deidara.” Deidara tuijotti Gaaraa.
“Miksi katsot minua noin, Deidei?” Deidara ei tiennyt miks, mutta Gaara tuntui hieman samanlaiselta kuin Sasori, mutta kuitenkin aivan erilaiselta.
“Miten tiedät lempinimeni?”
“Olen sattunut olemaan lähistöllä kun Dannasi on käyttänyt sitä…”

“Deidara! Löysin pompulan!” Sasori huudahtaa käytävän ovelta ja juoksee Deidaran luokse.
“Kuka..? Gaara? Mitä sinä täällä teet?” Sasori kyselee.
“Satuin vain kulkemaan ohi ja päätin poiketa täällä kun Lee tuli hyvin järkyttyneen näköisenä täältä…”
“Sanoiko Puskakulmakarva mitään?”
“Anteeksi nyt vain, mutta puhut poikaystävästäni… Hän sanoi vain Deidara ja Sasori.”
Deidara nousi, ja käveli Sasorin luokse.
“Ihan sama, en välitä enää muista.” Deidara kuiskasi Sasorille, ja suuteli tätä.
“Kiitos pompulasta Danna. Ja Gaara.. Voisit sanoa Leelle että saa kertoa kelle huvittaa.” Deidara lisäsi katsoen Gaaraa. Hän hymyili hyväksyvästi Sasorille ja Deidaralle.
“Okei.” Sen sanottuaan Gaara lähti.

“Oletko varma että haluat tätä?” Sasori kysyi varovasti.
“Olen” Deidara vastasi varmasti, ja suuteli Sasoria.