"puhetta"
'ajatuksia'
--- takauma---
*kirjeen sisältöä*
***********************************************************




Konahassa on syysmyrsky ja kaikki kyläläiset ovat sisällä lämmittelemässä, paitsi eräs ruskeahiuksinen poika. Pojan sylissä on pieni käärö, ’ Minkä takia näin kävi? Miksi..? Miksi hän eikä minä?’ kysymykset takoivat pojan mieltä.   Kukaan ei seurannut pojan kulkua, vain maan matoset todistivat hiljaa valuvat kyyneleet pojan poskilla. Mainitaksemme pojan nimi on Kiba Inuzuka. Kiba juoksee porttien ohi metsään ja katoaa näkyvistä.

Parin päivän päästä Konohaan saapuu vieras Hiekasta. Jos tämä miehenalku olisi tullut vastaan pimeällä kujalla, moni olisi säikähtänyt hänen kasvojaan, jotka oli maalattu violetilla värillä, ja hänen selässään olevaa kääröä. Muutenkin poika on hyvin vakavan näköinen. Nyt hän seisoi Konohan porteilla ja katseli ympärilleen, kuin etsien jotakuta.

”Kankuro!” kuuluu huuto pojan takaa metsästä. Porteilla seisonut poika kääntyy tulosuuntaansa ja yrittää paikantaa äänen, joka kutsui häntä. Kohta puskasta rymistää blondit hiukset omaava poika Kankuroa kohti. ”Ai hei Naruto.” Kankuro sanoo, kun tunnistaa tulijan. Sitten hän vielä jatkaa. ”Mitä sinä siellä teet?”

Narutoksi kutsuttu poika ottaa loppu kirin vanhemman pojan luo ja vastaa hieman surullisella äänellä, joka ei kertonut hyvää. ”Kiba on kadonnut ja Akamaru myös”  

Kankuro jähmettyy kuullessaan Naruton sanat. ”Kuulinko oikein, että Kiba on kadonnut Akamarun kanssa!?” Kankuro karjaisee toivoen, että kohta Kiba hyppää puskasta nauraen Kankuron ilmeelle, mutta jossain syvällä sisimmässään pieni ääni sanoo se olevan totta. Naruto nyökkää vain surullisena päätään.

Kankuron jalat muuttuvat nuudeliksi, mutta hän yrittää urheasti pysyä pystyssä.
”Sitten minun pitää mennä etsimään.” Kankuro kuiskaa itselleen, mutta Naruto kuulee sen kuitenkin.
”Minun ja Kiban ryhmä on jo etsimässä häntä, mutta uusi silmäpari auttaa.” Naruto sanoo ja kääntyy lähteäkseen takaisin metsään etsimään Kibaa. Kankuro ymmärtää mitä Naruto tarkoittaa ja lähtee tämän mukaan.

Kankuro ja Naruto samoavat metsässä tuntikausia, kunnes saapuvat isolle kallion kielekkeelle. Naruto pysähtyy epäröimään. ”Ei Kiba tyhmä ole.” hän mutisee ja kääntyy kannoiltaan jatkaakseen matkaa. Mutta Kankuro lähtee kävelemään kalliokielekkeen reunaa. ’Minä vain tarkistan, ettei hän ole… Ole pimeässä tullut tänne ja...Ja tippunut.” Kankuro vakuuttaa itselleen.
Naruto on jäänyt metsänreunaan odottamaan Kankuroa. ’Ymmärrän, että Kankuro haluaa tarkistaa tämänkin paikan. Luulen kuitenkin Kiban olevan jossain muualla.’ Naruto ajattelee.

Kankuro on nyt reunalla ja katsoo alas. Alhaalla oleva näkymä oli karmaiseva, että Kankuro oli horjahtaa alas. ”Kiba.” Kankuro kuiskaa ja tärisee pelosta, surusta ja kauhusta.
Metsän reunassa oleva Naruto kuulee Kankuron kuiskauksen ja huomaa Kankuron olevan pois tolaltaan. Joten hän juoksee kielekkeen reunalle. Kun Naruto katsoo alas, hän näkee Kiban murskaantuneen ja vääntyneen ruumiin.
Naruton vatsan sisältö oli tulla ulos näyn karmeuden takia. ”Kiba?” Hän ähkäisee. Kankuro oli lyyhistynyt kasaan ja ruvennut itkemään. Naruto kokoaa itsensä ja ottaa muihin yhteyttä radiolla.


Hetken päästä muutkin etsijät saapuvat paikalle todistamaan kauheaa tapahtumaa. Etsintäryhmässä olleet tytöt henkäisevät kauhusta ja nyyhkyttävät. Miehet taas pudistelevat päitänsä surullisina.

Paikalle oli saapunut tutkijaryhmä ja oli ajanut muut pois. ’En ymmärrä. Mitä sinä siellä teet?’ Kankuro ajattelee surullisena, kun häntä kuljetetaan takaisin Konohaan.

Parin tunnin aikana moni oli käynyt kyselemässä Kankuron vointia ja sanomassa pahoittelunsa. Kankuro oli vain istunut murheissaan puistonpenkillä, mihin hän oli raahustanut. ’Kiba. Missä Akamaru on?’ Kankuro vihdoin kysyy. Silloin Kankuron luo saapuu eräs eliittininja kirjekuoren kanssa. ”Oletteko te Kankuro?” tämä kysyy. ”Kyllä olen. Mikä on asianne?” Kankuro kysyy. Ninja ojentaa kirjeen Kankurolle, joka ottaa sen ihmeissään. ”Tämä oli teille osoitettu. Löysimme sen uhrin taskusta.” ninja vastaa ja poistuu paikalta jättäen Kankuron istumaan hämmentyneenä penkillään. ”Kirje? Minulle?” Kankuro hämmästelee hetken, kunnes avaa sen. Siinä luki näin.

*Kankuro, Anna anteeksi valintani, mutta en voinut muuta. Olisin vain kuihtunut pois ja antanut teidän kärsiä, joten tein sen nopeammin. Anteeksi. Rakastan sinua.
Käy meidän kannollamme.

Terveisin Kiba.*

Kankuro luki kirjeen monta kertaa läpi ennen, kuin älysi sen olevan itsemurhakirje. Hän räpytteli hetken kyyneliä silmistään. ”Teit siis sen itse.” hän toteaa ääni vapisten.

Kankuro istuu penkillä ajatuksiin vaipuneena, kun paikalle saapuu Kiban ryhmätoveri Hinata. Hinata on ujo, tummahiuksinen tyttö. Hän seisahtuu pienen matkan päähän Kankurosta, kuin antaakseen Kankuron surulle tilaa. ”Kankuro?” Hinata kysyy hiljaa. Sureva poika nostaa päätänsä kohti itkettyneen näköistä tyttöä kohti. ”Niin?” Kankuro kysyy tyhjällä äänellä. Hinata puree huultaan, ennen kuin sanoo asiansa. ”T-tiedätkö oliko Akamaru siellä?” Kankuro pudistaa päätänsä. Hinata nyökkää ja jatkaa matkaansa.

Kankuro katsoo Hinatan perään tovin, ennen kuin nousee äkkiä ylös ja ryntää porteille. Kankuro juoksee ja juoksee, kunnes ohitti portit ja saapui metsään. Kankuro pysähtyi äkkiä ja vilkuili, ettei kukaan ollut seurannut hänen menoaan.

’Minua ei seurattu, hyvä voin siis jatkaa.’ Kankuro totesi. Sitten hän otti oikean suunnan ja lähti juoksemaan hyvin lujaa kohti päämääräänsä. ’Tämä on niin tuttua..”

--- Kankuro juoksi metsässä Kiban ohjeiden mukaisesti. ’Miksi hän halusi minut tänne? Ei kai tämä ole mikään jekku?” Kankuro pohti juostessaan. Muutaman minuutin juoksun jälkeen Kankuro saapui vanhan ja suuren kannon luo. Siellä ei ollut ketään, vain pari perhosta lensi hetken Kankuron näköpiirissä. Hän oli hyvin pettynyt nähdessään tyhjän aukion, jonka keskellä oli kanto, mutta Kankuro kokeilee huhuilla: ” Huhuu? Onko täällä ketään?” Kankuron kysymys kaikui takaisin, kunnes Kankuron selän takaa kuului iloinen tervehdys. ”Hei rakas! Anteeksi olen hieman myöhässä.” Kiba huutaa, kun hyppää Kankuron selkään. Kankuron kasvoille ilmestyi hymy, kun tämä kaappasi nuoremman pojan syliinsä ja painoi huulensa toisen huulille. ”Moi vaan, kulta.” Kankuro mutisee.---

Kankuro ravistaa itsensä muisteloista, kun hän saapuu tutulle kannolle, jossa hän oli käynyt satoja kertoja viettämässä aikaa Kiban kanssa. Tottumuksesta Kankuro huutaa. ”Huhuu? Onko täällä ketään?” Kankuro odottaa vastausta, mutta sitä ei kuulu.

”Ei hän täällä ole, vaan siellä kielekkeellä.” Kankuro muistuttaa itseään. Hän laahustaa kannolle istumaan. ’Mitä ihmettä minä ajattelin? Ei Kiba voi herätä yhtäkkiä kuolleista.’ Kankuro moittii itseään, mutta huomaa oudon kohouman kannon vieressä. ”Mikä ihme tuo?” Kankuro ihmettelee ja menee lähemmäs kohoumaa.

Kohouman päällä on harmaa viltti, joka oli peittynyt syksyn punaisilla ja ruskeilla lehdillä. Kankuro nostaa vilttiä hieman ja kohtaa taas hirveä näyn. Pienen valkean koiran kuoleman kankea ruumis oli aseteltu, kuin tämä olisi käynyt nukkumaan. Kankuro tipahti polvilleen järkytyksestä. ”Akamarukin on kuollut? Mitä täällä tapahtuu?” Kankuro kysyy, kun ei osaa muutakaan.
Kankuro halaa polviaan, että pysyisi kasassa. Hän katselee levollisesti makaavaa koiraa ja huomaa tämän vieressä olevan paperinpalan. Kankuro ottaa vapisevin käsin paperin Akamarun ruumiin vierestä. Paperissa oli tuttua käsialaa, joka kuuluu Kiballe. Kankuro rupesi tavaamaan tekstiä.

*Kankuro, jos luet tätä, olet varmaan löytänyt Akamarun ja minua ei enää ole.
Olen hyvin pahoillani, mutten voi elää sen takia mitä minä tein Akamarulle ja olimme tehneet Akamarun kanssa sopimuksen, että kuolisimme yhdessä.
Niin ei tapahtunut, vain Akamaru kuoli minun virheen takia. Ja nyt aion kärsiä rangaistuksen.
En edes pysty kertomaan sinulle rakas, minkä kauheuden minä tein saattaen Akamarun aikaiseen hautaan. Joten jätän nyt hyvästit, kenties näemme toisemme joskus…
En voinut haudata Akamarua, mutta pyydän vielä yhtä palvelusta, jos löydät tämän kirjeen ja Akamarun, voisitko haudata hänet?

Rakkain terveisin Kiba*


Kankuron on vaikea lukea tekstiä, koska Kiban suolaiset kyyneleet olivat levittäneet joitakin tekstin kohtia. Mutta hän ymmärsi, että Kiba päättänyt tappaa itsensä Akamarun kuoleman tähden. Kankuro nousi horteisesti ylös ja nosti Akamarun syliinsä.

Tunnin päästä Kankuro oli tehnyt Akamarulle sopivan hautakuopan
Kankuro oli hakenut kasan värikkäitä lehtiä, jotka hän ripotteli Akamarun päälle.
”Sinä rakastit temmeltää keskellä lehtikasaa, joten saat pienen kasan mukaasi.” Kankuro sanoo murheellisella äänellä.
Kun kaikki lehdet olivat tippuneet koiran päälle, Kankuro täyttää kuopan ja tekee pienen muistokiven. Jossa lukee yksinkertaisesti AKAMARU.

”Lepää rauhassa.” Kankuro vielä toivottaa ja katoaa metsän siimekseen.


Parin viikon päästä Kiban ruumiin löytymisestä Kankuro suuntaa matkansa takaisin kotiinsa Hiekkaan. Juuri ennen porteista poistumistaan hän kääntyy takaisin toivottamaan hyvästit Konohalle. ”Hyvästi jää on niin ikävää.” Kankuro lausahtaa runollisesti. Sitten hän kääntää viimeisen kerran selkänsä Konohan porteille ja häipyy matkoihinsa.



Lehtileike Konohan sanomista:
Rakkaamme
Kankuro
Syntynyt: 15. 5, Hiekassa
Kuollut: 24. 12, matkalla Hiekkaan
Veljeään muistaen,
Temari ja Gaara.

Kankuro vihdoin sai hymyillä rakkaalleen, joka tuli häntä hakemaan tuonpuoleiseen. Kankuro otti Kibaa kädestä kiinni ja lähti seuraamaan rakastaan.

----------------------------------------------------------------------------------
Noin sain valmiiksi. XD En ole koskaan ollut hyvä lopetuksissa, joten jos se tykki teidän mielestä, voi kertoa mulle parannus ehdotuksi, miten voisin jatkossa tehdä ehkä paremman lopun. *kiitän ja poistun näyttämöltä* ^^