"Konan! Tulepas tänne ja näytä mitä olet tehnyt."

"Vau! Hienoa, miten noin nuori tyttö osaakin?"

"Ooo!"

"Sinusta tulee vielä oiva origamin tekijä, oikeastaan, olet sitä jo!"

-----------------------------

"Äiti, äiti! Katso! Onnistuin vihdoinkin!" huusin innoissani.

"Hienoa Konan, sehän on ilmiselvä ruusu." Äiti kehui

"Voit tehdä monta tällaista ja pistää ne vaikka myyntiin, miten on?" Äiti jatkoi.

"Joo!"

----------------------------

"Äiti?"

"No?" hän vastasi lempeästi.

"Miksi teemme origameja?" kysyin kummissani.

"Hehe, siihen on aivan yksinkertainen selitys. Haluaisitko kuulla sen? Etkai sitten pitkästy ja ala taas puuhaamaan jotakin muuta?"

"EN! En missään nimessä, kerro äiti, kerro! Jooko?"

"Hyvä on, hyvä on. Kerron. Katso ulos, mitä näet?" äitini kysyi.

"En mitään? Sadetta?" arvuuttelin.

"Juuri niin kultaseni! Sadetta. Entä, miltä ulkona sinusta näyttää?"

"Synkältä ja masentavalta." vastasin.

"Juuri sen takia teemme origameja. Tässä kahden maan välisen sodan taistelumaastossa harva osaa olla onnellinen, tai löytää yhtikäs mitään iloitsemisen aihetta päivästään. Vain masentava sade hakkaa heidän talojen kattojaan. Origamit luovat iloisuuden tunnetta, se johtuu siitä että ne ovat kauniita. Tietenkin vain jos ne osaa tehdä oikein."

"Ai. Joten työmme on erittäin tärkeä?" kysyin.

" Kyllä." äiti vastasi hymyillen.

-------------------------

"Oo! Kukas nämä on tehnyt?" eräs nainen kyseli tekemistäni ruusuista äidiltäni.

"Tyttäreni, Konan." äitini vastasi ylpeänä.

"Todella edistynyttä. Harvempi osaa tehdä ruusuja."

"Niinpä, olen todella ylpeä tyttärestäni, olen varma että hänestä tulee vielä jotakin suurta!" äiti kehui.

"Missä tämä teidän tyttärenne on?" nainen kysyi.

"Etsimässä kukkia, hän rakastaa niitä."

"Harmi, olisi ollut kiva tavata tämä lahjakas pikkutyttö."

------------------------

Sade hakkasi maata. Juoksin pikaisesti läheiseen luolaan, jäin seisoskelemaan sen suulle. Siirsin hiukset silmiltäni sivuun päin, tuijotin ikuiseen sateeseen.

Kävelin aivan luolan suulle ja ojensin käteni sateelle.
"Et sinä ole paha, sinähän et edes satuta ketään", puhuin sateelle.
Käännyin katsomaan vierelleni. Siinä oli kukkia. Poimin ja laitoin ne varovasti vyölaukkuuni.  Lähdin pois luolasta ja pyrähdin juoksuun kotia kohti.

Hätkähtin hetken päästä kun kuulin kilinää ja huutoja läheltä. Piilouduin niin hyvin kun osasin, kuulin juoksevien askelien lähenevän koko ajan.  Kurkin kiven takaa äänien suuntaan. Sekunnin murto-osassa kunai lensi suoraan pääni yläpuolelta ja kimposi kallion seinämästä maahan. Kunaissa oli verta. Jäin tuijottamaan veristä kunaita.

Näin haavoittuneen ninjan pysähtyvän luolan suulle, josta olin aiemmin löytänyt kukat.  Tajusin liian myöhään, että sade ei ollut ehtinyt kadottaa jalanjälkiäni jotka johtivat suoraan luokseni. Kyyneleet alkoivat valua kasvojani pitkin ja ne sotkeutuivat sadepisaroihin.

Juuri kun haavoittunut ninja huomasi jalanjälkeni, toinen ninja saapui paikalle. Tämä ninja oli Konohasta. Amekaguren ja Konohan ninjojen katseet kohtasivat. Konohan ninja hyppäsi korkealle ilmaan ja teki käsillään ihmeellisiä kuvioita.  Amekaguren haavoittunut ninja alkoi tehdä samoin. Päätin paeta. Nappasin verisen kunain mukaani ja lähdin juoksemaan pois taistelualueelta

. Molemmat ninjat kääntyivät katsomaan minua kohti. Niin ainakin ajattelin, juoksin pois niin pian kuin pystyin, en katsonut taakseni kertaakaan.

---------------------------

"Äiti?" kysyin varovasti seuraavana päivänä.

"No?"

"Miksi täällä on sota? Miksi ihmiset tappavat toisiaan?"  kysyin ääni vapisten.

"Kysytpä vaikeita... Tämä taitaa olla yksi niistä monista kysymyksistä joihin minä en tiedä vastausta. Uskoisin joidenkin ihmisten haluavan hallita toisia. Valta kiehtoo ihmisiä eniten. Mutta jotkut ihmiset poikkeavat näistä vallanjanoisista, kuten sinä, Konan. Sellaisista ihmisistä tulee oikeita johtajia."

---------------------------

Sinä päivänä olin tehnyt hienoimman origami ruusun.

"Äiti, katso!" sanoin hänelle illalla.

"Shh, Konan, nyt pitää olla hiljaa, ihan kuin olisin kuullut jotain ulkoa." äitini kertoi.

"Äiti, minua pelottaa..." sain sanotuksi.

"Ei hätää, minä suojelen sinua."

Yhtäkkiä ulkoa kuului räjähdys ja osa talostamme pirstaloitui.
"KONAN! Juokse äkkiä hätäuloskäynnille!" äitini huusi.

"Äiti, tule sinäkin! En lähde ilman sinua!" tartuin äitini kädestä kiinni.

Kaksi ninjaa asteli taloon.  Molemmat Konohasta.

"Meidän on määrä tappaa kaikki tällä alueella asuvat ihmiset, heidän uskotaan piilottelevan erästä Amekaguren joukkojen johtajaa." toinen ninjoista ilmoitti.

Purskahdin itkuun ja äitini tuijotti vain suoraan tyhjyyteen. Hän selvästi punnitsi eri vaihtoehtoja. Hän sulki silmänsä ja suoristi asentonsa vankaksi.

"Täällä ei piilotella ketään, olkaa hyvä ja poistukaa." hän sanoi ääni lähes väristen, mutta silmät huokuivat periksiantamattomuutta.

" Luulin että käsititte, rouva hyvä. Ellette pakene pian, joudumme tappamaan sinut ja tyttäresi." toinen ninjoista sanoi varovaisesti. Hän oli selkeästi nuorempi kuin toinen ninjoista.

"Kuka kykenee antamaan noin julmia käskyjä?! Tämä on epäinhimillistä, tappaa kaikki tietyllä alueella asuvat ihmiset tekemättä mitään tutkimuksia!" äitini huusi ninjoille.

"Vannon! Jos ette nyt kaikkoa täältä, hyökkään kimppuunne!" äitini jatkoi silmät raivoa täynnä.

"Danzo-saman käskyjä on pakko totella. Emme voi antaa liialle moraalille tilaa näin sodan aikaan." vanhempi ninjoista sanoi.
Kolmas ninja ilmestyi toisien taakse.

"Mikä täällä kestää?" mies kysyi toisilta.
"Danzo-sama..." nuorempi ehti sanoa ennen kuin Danzo lähestyi äitiäni.

"Piilotteletteko Amekaguren ninjoja?" Danzoksi kutsuttu ninja sanoi lähestyessään.

"En piilottele! Olet hirviö! Miten kukaan voi antaa tuollaisia käskyjä, tappaa nyt viattomia!" äiti huusi Danzolle.

Danzo ei kuunnellut vaan heitti shurikenin minua kohti. Olin varma että se olisi loppuni.

Äitini suojasi minua kädellään ja shuriken jäi pystyyn hänen käsivarteensa. Tummanpunainen verinoro valui ala käsivartta pitkin muodostuen lopulta tipoiksi pudotessaan maahan.
"ÄITI!" huusin kyyneleet silmissäni.

"Konan, MENE!" hän huusi luovan lähes vihaisen katseen minuun.
Käännyin nopeasti ja juoksin toiseen huoneeseen jossa oli salaluukku ulos talosta. Danzo seisoi paikoillaan ja teki kädellään liikkeen. Kaksi ninjaa lähtivät juoksemaan perääni. Äitini otti esiin piilottelemansa kunain ja löi sen toisen ninja kaulaan.  Enempää en nähnyt.

---------------------------------

Palasin talollemme parin päivän kuluttua. Talosta oli jäljellä enää lautakasat. Niiden keskellä lojui ruumis.
Äitini ruumis.
Hänen rintakehästään sojotti katana. Sama katana jota Danzo oli kantanut.
Yleensä palmikolla olevat siniset hiukset olivat nyt vapaina. Kaivoin vyölaukustani origami ruusun, sen hienoimman.
Laskin sen äitini vatsan päälle kyynelten luodessa uriaan kasvoilleni.

-------------------------------------------------------------