Viimeiset sanat - tynnyri
(Listaa käyttäjän ficit)
Arvostelu
4
Katsottu 1087 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K3- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 2771 sanaa, 17677 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2010-10-23 18:54:00
Tämän tarinan idean sain kerran nukkumaan mennessäni.
Mietin henkevästi, että miksi monissa tarinoissa tyypit rakastuvat juuri niihin tyyppeihin, jotka ovat rakastuneita niihin.
Joten päätin tehdä silleen, et eräs henkilö rakastuu, mutta ei saa vasta kaikua tai jotain sinne päin. ^^
No toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitin. xD
No niin asiaan. Tarina on minun väsäämä, tein tätä jopa kaksi viikkoa.
Ja hahmot tietysti kuuluvat M.Kishimotolle.
Lukunautintoa! XD
Kommentit, ruusut ja risut ovat todella tervetulleita. XD
Mietin henkevästi, että miksi monissa tarinoissa tyypit rakastuvat juuri niihin tyyppeihin, jotka ovat rakastuneita niihin.
Joten päätin tehdä silleen, et eräs henkilö rakastuu, mutta ei saa vasta kaikua tai jotain sinne päin. ^^
No toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitin. xD
No niin asiaan. Tarina on minun väsäämä, tein tätä jopa kaksi viikkoa.
Ja hahmot tietysti kuuluvat M.Kishimotolle.
Lukunautintoa! XD
Kommentit, ruusut ja risut ovat todella tervetulleita. XD
Arvostelu
4
Katsottu 1087 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Muistan sen päivän, milloin tapasimme ensimmäisen kerran.
Olin jäänyt luokalleni, joten aloitin toisen kerran kuudennen luokan.
Oli aurinkoinen päivä, jolloin koulut alkoivat.
Odotin suuren koivun varjossa koulun alkua, kun törmäsimme toisiimme kirjaimellisesti.
Juoksit karkuun kaveriasi, jolle olit tehnyt kepposen.
En oikeastaan muista muuta törmäyksestä, kuin sinun auringonkeltaiset hiuksesi, jotka täyttivät koko näköalueeni.
Seuraavan asian minkä muistan, oli se että makasin maassa ihmetellen, mikä ihmeen meteoriitti minuun iski.
En kyllä kerinnyt ihmetelle kauan aikaan, kun sinä jo ähkit ja kirosit. ”Mihin ihmeen punatulkkuun minä törmäsin?”
Silloin olin hyvin herkkä siitä, että minun punaisen värisistä hiuksista huomautettiin.
Joten ärähdin sinulle.
”Mitäs juokset, kuin päätön kana, joka käy viattomien ihmisten kimppuun!”
Luulen, että säikähdit hieman minun purkaustani, koska nousit nopeasti ylös.
Itse jäin makaamaan auringon polttamalle nurmikolle hyvin vihaisena ja typertyneenä.
Olin kai koomisen näköinen, koska nauroit samalla, kun autoit minut pystyyn. Päästyäni ylös puistelin hieman vaatteitani. Vakavoiduit.
”Anteeksi, en tarkoittanut teilata sinua kumoon. Olen Deidara. Entä sinä?” Puhuit hyvin nopeaan tahtiin.
Katsoin hetken sinua hölmistyneenä ennen kuin sain avattuani suuni.
”Sasori ja ei se mitään.” Hymyilit ja kysyit, että voimmeko olla ystäviä.
Vaikka kysymys oli hyvin lapsellinen, niin nyökkäsin. Siitä päivästä lähtien olimme ystäviä, parhaita ystäviä.
Vietimme paljon aikaa yhdessä hölmöillen, keppostellen ja vaikka mitä tehden.
Siirryimme seitsemännelle luokalle, tietysti pääsimme samalla luokalle.
Seikalla sain lempinimeni, jota vain sinä käytit.
Silloin koulussa oli teemapäivä ja teemana olivat kansallisuudet ja kielet.
Oppilaat saivat valita yhden kansallisuuden ja kielen mihin he tutustuivat yhden päivän ajan.
Joten monen mutkan kautta ajauduimme Japanin ryhmään.
Luulin sen olevan todella mielenkiintoista, mutta sitä se ei ollut.
Ryhmän vetäjä piti pitkän esitelmän japanin kirjainmerkeistä.
Olisin varmaan kuollut tylsyyteen, jos sinä et olisi pelleillyt siinä vieressäni.
Päivän lopussa vetäjä vastasi kysymyksiin ja kertoi mitä mikäkin sana tarkoitti.
Minua ei kiinnostanut mennä kyselemään mitään tyhmiä kysymyksiä.
Tokaisin sinulle ”Vaikka minua uhattaisiin pannalla, niin en menisi tuonne kyselemään.”
Nauroit minun tuhahdukselle.
Mutta jotenkin se ryhmänvetäjä oli kuullut minun sanani ja lähestyi meitä.
”Danna tarkoittaa mestaria. Mistä olet kuullut tuon sanan?” Vetäjä kyseli minulta ja sinä olit tikahtua nauruun minun ilmeeni takia.
Olin kuin puulla päähän lyöty ja leukani oli loksahtanut auki.
Vetäjä hymyili meille ja poistui muiden luo, kun en sanonut mitään ainakaan viiteen minuuttiin.
Ja sinä kierit naurusta lattialla.
Koulun loputtua sinä keksit käyttää sitä lempinimenäni.
”Olet kyllä mestari puhumaan, joten ristin sinut dannaksi.” Hihkuit ja ryntäsit karkuun, koska tunsit minut sen verran hyvin.
Lähdin vihaisena ajamaan sinua takaa, muttet luopunut nimestä.
Vaikka en pitänyt uudesta nimestäni, olin hyvin onnellinen.
Kahdeksannen luokan alussa kaikki muuttui minun kohdallani, kun tulit ilosta hihkuen kertomaan, että olet alkanut seurustelemaan erään tytön kanssa.
Alussa olin onnellinen puolestasi.
Sitten aloit viettää enemmän aikaa sen tytön kanssa.
Näin enää sinua koulussa ja silloinkin se tyttö oli siinä lähellä.
Tunsin itseni hylätyksi, kun et enää kutsunut minua dannaksi. Oli toki minulla muitakin ystäviä, mutta ilman sinua olin vain puolikas.
Aloin muuttua, enkä ymmärtänyt mikä minuun oli tullut.
Olin kateellinen silloiselle tyttöystävällesi ja toivoin itse olevani siinä sinun syleilyssä.
Niin olin ihastunut sinuun, mutta olin teinipoika, jolle oli iskostettu päähän se vanha käsitys. Pojat tykkäävät tytöistä, ei pojista ja tytöt tykkäävät pojista, ei tytöistä.
Ahdistuin ja sitten masennuin.
Aloin miettimään, että kaikkien on parempi olla ilman minua.
Sen takia viiltelin itseäni, mutten uskaltanut tehdä sitä päätöstä, että lopettaisin elämäni.
Oloni oli surkea ja minulta meni ruokahalu, joten laihduin rankasti.
Vaikka muutos oli raju, et huomannut sitä, koska peittelin huonoa oloani aina lähelläsi.
Nauroin ja hymyilin jutuillesi tyttöystävästäsi, vaikken oikeastaan ollut iloinen.
Huono olo kasvoi päivä päivältä, kunnes se oli niin sietämätöntä, että olin romahtaa joka toisella askeleella.
En enää syönyt ja lintsasin paljon koulusta.
Taisit silloin viimeistään huomata tilani.
Koska yhtenä päivänä, milloin en ollut taaskaan mennyt kouluun, tulit kotiini.
Kuulin kuinka rymysit portaat ylös.
Makasin keskellä sotkuista huonettani ja mietin kuolemaa.
Koputit vanhasta tottumuksesta, muttet odottanut sisään-kutsua.
Aukaisit oven, astuit sisälle ja vedit oven perässäsi kiinni.
Seisoit siinä hyvin vihaisena. Aloitit huutosi
”Sasori! Mikä helvetti sinuun on mennyt? Olet kuin luuranko, jolla on luukato! Ja lintsaat kokoajan koulusta!”
Olin kai liian kauan nauramatta, mutta purskahdin nauruun sinun sanojesi takia. Kyllä minä tiesin, että olit vakavissasi.
”Hehee.. luukato.. Hahhahaha” En kuulostanut järkevältä, mutten voinut mitään.
Katsoit minua ärtynein ja huolestunein katsein.
Kävelit rauhallisesti huoneeni poikki luokseni ja riuhtaisit minut ylös.
Vakavoiduin, kun huomasin olevani lähellä sinun kehoasi.
”Tämä ei ole naurun asia Sasori. Olen oikeasti huolestunut sinusta.” Sanoit lyhyesti ja vakavalla äänellä, joka ei ollut sinun tapaistasi.
Se ei auttanut minun huonoa oloani, koska tunsin itseni maan matoseksi. Sain vaivoin kohautettua olkiani.
Raahasit minut sängylle istumaan ja istahdit viereeni.
”Haluan auttaa sinua, mutta en tiedä mikä sinulla on.” Sanoit hiljaisella äänellä.
Kun kuulin sanasi, mielessäni tein kärrynpyöriä onnesta.
Taisin nousta seisomaan ja kääntyä sinua kohti aikoen sanoa sinulle tunteeni.
Mutten päässyt sen pitemmälle aikeissani, kun pyörryin.
Heräsin, minua kärrättiin ambulanssiin, koska olin näännyttänyt itseni olemattomiin.
Elimistöni oli kuulemma tehnyt lakon, niin hoitajat selittivät, mutten kiinnostunut siitä.
Vaan siitä, että olit siinä minun vierelläni.
Olin pitkästä aikaan onnelinen.
Minulle todettiin anoreksia, joten jouduin jäämään sairaalan psykiatriselle nuortenosastolle.
Kävit joka päivä katsomassa minua ja kannustamassa syömään kunnolla.
Aloin pikku hiljaa syödä ja siitä kuntoutua.
Olen aivan varma, etten olisi parantunut ilman sinun kannustamista ja apua.
Pääsin pois sairaalasta yhdeksännen luokan keväällä.
Minua pelotti mennä takaisin kouluun, koska olin aivan varma muiden tuijottavan minua.
Rohkaisit minua sanoillasi.
”Danna, sinä olet siinä etkä kulu enää pois. Minä varmistan sen.” Hymyilin heikosti, mutten enää pelännyt niin paljon.
Sinulla vain oli sellainen vaikutus minuun.
Yhteishaussa minä hain vain paikalliseen lukioon, koska en ollut ehtinyt miettiä mitään alaa, mikä olisi voinut olla minulle tarkoitettu.
Sinäkin hait, en tiedä haitko minun takiani vai jonkun muun syyn takia. Mutten valittanut, sainhan minä pitää sinua lähelläni vielä kolme vuotta.
Taisin hymyillä hyvin kieroutuneesti, kun kuulin sinun valinnasta, koska löit minua sillä hetkellä kädessäsi olevalla terveystiedon kirjalla päähän.
”Mitä sinä nyt mietit, kun näytät pedofiililtä?” Kysyit kohteliaasti lyönnin jälkeen. Naurahdin ja kohautin vain olkiani hymyillen.
Aika liitä liian nopeasti, sitä mieltä olin jo silloin, kuin aloitimme lukion.
Se oli ihanaa aikaa. Hölmöilimme tavalliseen tapaamme.
Tosin aloin taas masentua, kun lukio alkoi kääntyä loppua kohti.
Onneksi huomasit asian nopeasti ja piristit minua tempauksillasi ja välillä kumautit minua antamallani nukellani.
Niin kovasti sinä tuit minun nukkeharrastustani. Tosin en minäkään välittänyt sinun raketeistasi. Ne olivat niin äänekkäitä. Pidän enemmän hiljaisuudesta ja sen sinä tiedät.
Lukion päättäjäiset olivat ikimuistoiset, paitsi suunnitelmani ei onnistunut.
Olin päättänyt vihdoin kertoa tunteeni sinua kohtaan.
Kun tulin koululle, jäin odottamaan sinua ulko-ovelle, koska tiesin sinun kuitenkin olevan myöhässä.
Mietin pääni puhki miten ilmoittaisin asiani sinulle.
Puhelin keskeytti mietiskelyni.
Hämmästyin siitä, koska minulle ei moni soitellut tai oikeastaan vain sinä soitit.
Otin kännykkäni puvunhousujeni taskusta ja katsoin näyttöön.
Siinä luki: Deidara soittaa.
Mietin vastatessani mitä asiaa sinulla olisi, ehkä se että olisit myöhässä ja käskisit sanomaan opettajalle siitä tai olisit taas eksynyt.
Mutta kun vastasin puheluun ”Sasori.”
Sinun äänesi oli hyvin huolestunut.
”Sasori, missä hemmetissä sinä olet? Juhla alkaa ihan pian ja sinua ei näy täällä!” rääyit puhelimessa.
Olin aivan ymmälläni. Olit jo salissa ja minä en.
Aivot yrittivät tajuta asiaa, mutta eivät onnistuneet siinä.
Joten vastasin olevani ihan kohta siellä. Hymähdit huojentuneena ja suljit puhelimen.
Lähdin ravaamaan heti puhelun jälkeen kohti juhla/jumppasalia.
Kun saavuin sinne, olit minua vastassa ovella.
Tartuit minua kädestä kiinni ja pujahdit nopeasti saliin vetäen minua perässäsi.
Hiivimme paikoillemme ja kuuntelimme rehtorin puheen loppuun. Sitten rehtori alkoi jakamaan stipendejä.
Sait kaksi stipendiä ja minä yhden.
En enää muista mistä hyvästä sinä sait ne. Itse sain käsityö stipendin tai jotain sinne päin.
Katselin stipendiäni hieman pöllähtäneenä, joten jouduit lyömään minua, että älyäisin mennä hakemaan päättötodistukseni.
Olin juuri päässyt paikalleni, kun sinut kutsuttiin lavalle vuoden parhaana oppilaana, joka oli kirjoittanut kaksitoista laudaturia.
Rehtori nyyhkäisi onnellisena, kun sai kertoa sinun olevan koko maan paras oppilas tänä vuonna.
”Deidara, sinä olet meidän koulumme ylpeys ja saan kunnian ojentaa sinulle tämän todistuksen ja kunniakirjan.” Rehtori sanoi ylpeänä ja röyhisteli rintaansa.
Hymyilin onnellisena sinun saavutukselle.
Itse olin kirjoittanut kuusi ainetta, joista yhden laudaturin ja kolme eximia cum laude approbaturia ja kaksi cum laude approbaturia eli L:llän, kolme E:tä ja kaksi C:tä.
Punastuit rehtorin sanoista ja kumarsit yleisölle. Sitten väläytit minulle todella onnellisen hymyn.
Mietin silloin, että olisin todella ylpeä, jos olisit minun Deidarani.
Tosin se ei ollut mahdollista.
Tilaisuuden jälkeen rutistimme toisiamme ja vertailimme todistuksiamme innoissaan, vaikka ei niistä voinut paljoa vertailla.
Silloin sanoin sen.
”Deidara rakastan sinua.” Jäin odottamaan jännityksessä sinun vastaustasi.
Hypit ylös ja alas koulun oranssin ulko-oven edessä ja odotit meidän yhteistä kyytiä juhliimme.
Jossain maan ja taivaan välillä vastasit.
”Sasori, minäkin rakastan sinua, kuin veljeä.” Mieli alani laski asteen, mutta hymyilin urheasti.
Lukion jälkeen meidän tiet erosi.
Sinä lähdit yliopistoon lukemaan fysiikka ja kemiaa.
Minä lähdin ammattikorkeaan opiskelemaan sosiaali-ja terveys alaa.
Toki tapasimme vapaa-ajalla, mutta nekin olivat vain lyhyitä hetkiä.
Yritin opiskella urheasti ja olla masentumatta uudestaan, vain sinun tähden.
Valmistuimme kouluistamme ja lähdimme työelämään.
Sinulla tuli ja meni tyttöystäviä ja joka kerta, mutta kun esittelit uuden tytön, tunsin aina mustasukkaisuuden piston sisimmässäni.
Oli minullakin pari tyttöä, mutta en oikein pystynyt olemaan aito heidän seurassaan.
He eivät olleet sinä, vaan jotain outoja muukalaisia marssista.
Vaikka sinulla oli tyttöystäviä, en sentään musertunut.
Sitten yksi nuori nainen valloitti sinun sydämesi kokonaan.
Joten eräänä syksyisenä päivänä ryntäsit minun vaatimattomaan asuntooni ja pamautit asiasi.
”Sasori! Minä menen naimisiin!” Hämmennyin, enhän ollut huomannut mitään erikoista teidän suhteessa ja nyt olitte menossa jo naimisiin.
Ja tietysti olisin sinun best man.
Olit luonani yömyöhään ja kerroit kaiken juurta jaksaen. Minä vain myötäilin sinua, mutta mielessäni suunnittelin karkaamista kylmään, pimeään metsään.
Kun vihdoin lähdit kihlattusi luo, romahdin.
Itkin koko yön ja seuraavan päivän. En edes lopussa muistanut miksi itkin, itkin vain itkemistäni.
Häät tulivat ja menivät.
Jatkoimme elämää, mutta minun toivon rippeeni olivat hyvin vähäiset.
Nyt sinut oli sidottu tiukemmin toiseen ihmiseen, jota oikeasti rakastat.
Liisin pari vuotta täydessä sumussa, ainoina kirkkaina hetkinä loistivat meidän yhteiset illanvietot.
Tosin ne tarkoittivat sinulle oleskelua hyvän ystävän kanssa, kun taas minulle ne olivat hetkiä rakastamani henkilön kanssa.
Ensimmäinen lapsesi syntyi.
Sumu hälveni ja esiin pilkisti aurinko. Tämä aurinko oli tyttäresi Eiko,aivan sinun näköisesi tyttölapsi.
Sain kunnian olla hänen sylikummi.
Rakastin Eikoa melkein yhtä paljon, kuin sinua.
Olin onnelinen taas kerran
Vuodet kuluivat liian nopeaan, kun päädyin uuteen tilanteeseen.
Silloin olin teillä vierailemassa.
Leikin Eikon kanssa nukeilla, kun tämä pieni viisivuotias kummityttäreni kysyi kysymyksen.
”Sasori-setä. Oletko sinä onnellinen? Oletko sinä oikeasti onnellinen?” Eikon kysymys oli vaativa.
Mieleni jäätyi hetkeksi.
Pystyin vain katselemaan keltahiuksista tyttöä, jolla oli hyvin vakava ilme.
Siirsin katseeni olohuoneesi lipaston päällä oleviin kuviin, joissa sinä ja minä nauroimme onnellisina seiskaluokan alussa tai missä myllersimme lehtikasoissa. Niissä kuvissa olin ollut oikeasti onnellinen.
Kun siirsin katseeni teidän hääkuvaanne, olit siinäkin onnellinen ja pysyit onnellisena.
Sen jälkeisissä kuvissa minun silmissäni ei ollut samaa pilkettä, kuin nuorempana. Se oli kuihtunut pieneksi.
Jopa niissä kuvissa missä poseerasimme sinun ja Eikon kanssa, olin valjun näköinen. Hymyni ei ollut enää niin leveä ja silmäni olivat ilottoman näköiset.
Mietin hetken, että pystyikö tuo pieni tyttö huomaamaan tuon asian, jonka huomasin itse vasta silloin.
”Olen niin onnellinen, kuin voin olla.” Vastasin ja siinä puhuin totta.
Olin onnellinen, mutta aikaisemmin olin ollut vielä onnellisempi. En enää voinut olla niin onnellinen, kuin ennen.
Sitten tulit huoneeseen ja raahasit minut katsomaan uusinta tutkimustasi.
Minä vain kuuntelin ääntäsi, mutta mietin tyttäresi kysymystä.
Tuosta tapahtumasta kului viikko, kun päätin kirjoittaa sinulle tämän kirjeen. Halusin muistuttaa sinua, minun elämäni tärkeimmistä tapahtumista, vaikkeivät ne kaikki ole iloisia olekaan, mutta sitäkin tärkeitä.
Niiden pitäisi kertoa syy, miksi lähden pois kokonaan sinun elämästäsi ja Eikon elämästä.
Olen onnellinen, mutta jos jään olisin vain sinun onnesi tiellä.
Olen onnellinen elämästä, jonka sain viettää kanssasi. En voi vaatia sinulta enempää.
Toivon, että ymmärrät minua ja muistat minut, kun olen poissa.
Haluan vielä sanoa, että rakastan sinua Deidara.
Rakkain terveisin ystäväsi Sasori.
---------
Kirje kolahtaa postilaatikkoon ja sinne laittanut punahiuksinen, noin kolmekymppinen mies huokaisee hiljaa.
Pian tämä mies ryhdistäytyy ja aloittaa matkansa kohti tuntematonta.
Olin jäänyt luokalleni, joten aloitin toisen kerran kuudennen luokan.
Oli aurinkoinen päivä, jolloin koulut alkoivat.
Odotin suuren koivun varjossa koulun alkua, kun törmäsimme toisiimme kirjaimellisesti.
Juoksit karkuun kaveriasi, jolle olit tehnyt kepposen.
En oikeastaan muista muuta törmäyksestä, kuin sinun auringonkeltaiset hiuksesi, jotka täyttivät koko näköalueeni.
Seuraavan asian minkä muistan, oli se että makasin maassa ihmetellen, mikä ihmeen meteoriitti minuun iski.
En kyllä kerinnyt ihmetelle kauan aikaan, kun sinä jo ähkit ja kirosit. ”Mihin ihmeen punatulkkuun minä törmäsin?”
Silloin olin hyvin herkkä siitä, että minun punaisen värisistä hiuksista huomautettiin.
Joten ärähdin sinulle.
”Mitäs juokset, kuin päätön kana, joka käy viattomien ihmisten kimppuun!”
Luulen, että säikähdit hieman minun purkaustani, koska nousit nopeasti ylös.
Itse jäin makaamaan auringon polttamalle nurmikolle hyvin vihaisena ja typertyneenä.
Olin kai koomisen näköinen, koska nauroit samalla, kun autoit minut pystyyn. Päästyäni ylös puistelin hieman vaatteitani. Vakavoiduit.
”Anteeksi, en tarkoittanut teilata sinua kumoon. Olen Deidara. Entä sinä?” Puhuit hyvin nopeaan tahtiin.
Katsoin hetken sinua hölmistyneenä ennen kuin sain avattuani suuni.
”Sasori ja ei se mitään.” Hymyilit ja kysyit, että voimmeko olla ystäviä.
Vaikka kysymys oli hyvin lapsellinen, niin nyökkäsin. Siitä päivästä lähtien olimme ystäviä, parhaita ystäviä.
Vietimme paljon aikaa yhdessä hölmöillen, keppostellen ja vaikka mitä tehden.
Siirryimme seitsemännelle luokalle, tietysti pääsimme samalla luokalle.
Seikalla sain lempinimeni, jota vain sinä käytit.
Silloin koulussa oli teemapäivä ja teemana olivat kansallisuudet ja kielet.
Oppilaat saivat valita yhden kansallisuuden ja kielen mihin he tutustuivat yhden päivän ajan.
Joten monen mutkan kautta ajauduimme Japanin ryhmään.
Luulin sen olevan todella mielenkiintoista, mutta sitä se ei ollut.
Ryhmän vetäjä piti pitkän esitelmän japanin kirjainmerkeistä.
Olisin varmaan kuollut tylsyyteen, jos sinä et olisi pelleillyt siinä vieressäni.
Päivän lopussa vetäjä vastasi kysymyksiin ja kertoi mitä mikäkin sana tarkoitti.
Minua ei kiinnostanut mennä kyselemään mitään tyhmiä kysymyksiä.
Tokaisin sinulle ”Vaikka minua uhattaisiin pannalla, niin en menisi tuonne kyselemään.”
Nauroit minun tuhahdukselle.
Mutta jotenkin se ryhmänvetäjä oli kuullut minun sanani ja lähestyi meitä.
”Danna tarkoittaa mestaria. Mistä olet kuullut tuon sanan?” Vetäjä kyseli minulta ja sinä olit tikahtua nauruun minun ilmeeni takia.
Olin kuin puulla päähän lyöty ja leukani oli loksahtanut auki.
Vetäjä hymyili meille ja poistui muiden luo, kun en sanonut mitään ainakaan viiteen minuuttiin.
Ja sinä kierit naurusta lattialla.
Koulun loputtua sinä keksit käyttää sitä lempinimenäni.
”Olet kyllä mestari puhumaan, joten ristin sinut dannaksi.” Hihkuit ja ryntäsit karkuun, koska tunsit minut sen verran hyvin.
Lähdin vihaisena ajamaan sinua takaa, muttet luopunut nimestä.
Vaikka en pitänyt uudesta nimestäni, olin hyvin onnellinen.
Kahdeksannen luokan alussa kaikki muuttui minun kohdallani, kun tulit ilosta hihkuen kertomaan, että olet alkanut seurustelemaan erään tytön kanssa.
Alussa olin onnellinen puolestasi.
Sitten aloit viettää enemmän aikaa sen tytön kanssa.
Näin enää sinua koulussa ja silloinkin se tyttö oli siinä lähellä.
Tunsin itseni hylätyksi, kun et enää kutsunut minua dannaksi. Oli toki minulla muitakin ystäviä, mutta ilman sinua olin vain puolikas.
Aloin muuttua, enkä ymmärtänyt mikä minuun oli tullut.
Olin kateellinen silloiselle tyttöystävällesi ja toivoin itse olevani siinä sinun syleilyssä.
Niin olin ihastunut sinuun, mutta olin teinipoika, jolle oli iskostettu päähän se vanha käsitys. Pojat tykkäävät tytöistä, ei pojista ja tytöt tykkäävät pojista, ei tytöistä.
Ahdistuin ja sitten masennuin.
Aloin miettimään, että kaikkien on parempi olla ilman minua.
Sen takia viiltelin itseäni, mutten uskaltanut tehdä sitä päätöstä, että lopettaisin elämäni.
Oloni oli surkea ja minulta meni ruokahalu, joten laihduin rankasti.
Vaikka muutos oli raju, et huomannut sitä, koska peittelin huonoa oloani aina lähelläsi.
Nauroin ja hymyilin jutuillesi tyttöystävästäsi, vaikken oikeastaan ollut iloinen.
Huono olo kasvoi päivä päivältä, kunnes se oli niin sietämätöntä, että olin romahtaa joka toisella askeleella.
En enää syönyt ja lintsasin paljon koulusta.
Taisit silloin viimeistään huomata tilani.
Koska yhtenä päivänä, milloin en ollut taaskaan mennyt kouluun, tulit kotiini.
Kuulin kuinka rymysit portaat ylös.
Makasin keskellä sotkuista huonettani ja mietin kuolemaa.
Koputit vanhasta tottumuksesta, muttet odottanut sisään-kutsua.
Aukaisit oven, astuit sisälle ja vedit oven perässäsi kiinni.
Seisoit siinä hyvin vihaisena. Aloitit huutosi
”Sasori! Mikä helvetti sinuun on mennyt? Olet kuin luuranko, jolla on luukato! Ja lintsaat kokoajan koulusta!”
Olin kai liian kauan nauramatta, mutta purskahdin nauruun sinun sanojesi takia. Kyllä minä tiesin, että olit vakavissasi.
”Hehee.. luukato.. Hahhahaha” En kuulostanut järkevältä, mutten voinut mitään.
Katsoit minua ärtynein ja huolestunein katsein.
Kävelit rauhallisesti huoneeni poikki luokseni ja riuhtaisit minut ylös.
Vakavoiduin, kun huomasin olevani lähellä sinun kehoasi.
”Tämä ei ole naurun asia Sasori. Olen oikeasti huolestunut sinusta.” Sanoit lyhyesti ja vakavalla äänellä, joka ei ollut sinun tapaistasi.
Se ei auttanut minun huonoa oloani, koska tunsin itseni maan matoseksi. Sain vaivoin kohautettua olkiani.
Raahasit minut sängylle istumaan ja istahdit viereeni.
”Haluan auttaa sinua, mutta en tiedä mikä sinulla on.” Sanoit hiljaisella äänellä.
Kun kuulin sanasi, mielessäni tein kärrynpyöriä onnesta.
Taisin nousta seisomaan ja kääntyä sinua kohti aikoen sanoa sinulle tunteeni.
Mutten päässyt sen pitemmälle aikeissani, kun pyörryin.
Heräsin, minua kärrättiin ambulanssiin, koska olin näännyttänyt itseni olemattomiin.
Elimistöni oli kuulemma tehnyt lakon, niin hoitajat selittivät, mutten kiinnostunut siitä.
Vaan siitä, että olit siinä minun vierelläni.
Olin pitkästä aikaan onnelinen.
Minulle todettiin anoreksia, joten jouduin jäämään sairaalan psykiatriselle nuortenosastolle.
Kävit joka päivä katsomassa minua ja kannustamassa syömään kunnolla.
Aloin pikku hiljaa syödä ja siitä kuntoutua.
Olen aivan varma, etten olisi parantunut ilman sinun kannustamista ja apua.
Pääsin pois sairaalasta yhdeksännen luokan keväällä.
Minua pelotti mennä takaisin kouluun, koska olin aivan varma muiden tuijottavan minua.
Rohkaisit minua sanoillasi.
”Danna, sinä olet siinä etkä kulu enää pois. Minä varmistan sen.” Hymyilin heikosti, mutten enää pelännyt niin paljon.
Sinulla vain oli sellainen vaikutus minuun.
Yhteishaussa minä hain vain paikalliseen lukioon, koska en ollut ehtinyt miettiä mitään alaa, mikä olisi voinut olla minulle tarkoitettu.
Sinäkin hait, en tiedä haitko minun takiani vai jonkun muun syyn takia. Mutten valittanut, sainhan minä pitää sinua lähelläni vielä kolme vuotta.
Taisin hymyillä hyvin kieroutuneesti, kun kuulin sinun valinnasta, koska löit minua sillä hetkellä kädessäsi olevalla terveystiedon kirjalla päähän.
”Mitä sinä nyt mietit, kun näytät pedofiililtä?” Kysyit kohteliaasti lyönnin jälkeen. Naurahdin ja kohautin vain olkiani hymyillen.
Aika liitä liian nopeasti, sitä mieltä olin jo silloin, kuin aloitimme lukion.
Se oli ihanaa aikaa. Hölmöilimme tavalliseen tapaamme.
Tosin aloin taas masentua, kun lukio alkoi kääntyä loppua kohti.
Onneksi huomasit asian nopeasti ja piristit minua tempauksillasi ja välillä kumautit minua antamallani nukellani.
Niin kovasti sinä tuit minun nukkeharrastustani. Tosin en minäkään välittänyt sinun raketeistasi. Ne olivat niin äänekkäitä. Pidän enemmän hiljaisuudesta ja sen sinä tiedät.
Lukion päättäjäiset olivat ikimuistoiset, paitsi suunnitelmani ei onnistunut.
Olin päättänyt vihdoin kertoa tunteeni sinua kohtaan.
Kun tulin koululle, jäin odottamaan sinua ulko-ovelle, koska tiesin sinun kuitenkin olevan myöhässä.
Mietin pääni puhki miten ilmoittaisin asiani sinulle.
Puhelin keskeytti mietiskelyni.
Hämmästyin siitä, koska minulle ei moni soitellut tai oikeastaan vain sinä soitit.
Otin kännykkäni puvunhousujeni taskusta ja katsoin näyttöön.
Siinä luki: Deidara soittaa.
Mietin vastatessani mitä asiaa sinulla olisi, ehkä se että olisit myöhässä ja käskisit sanomaan opettajalle siitä tai olisit taas eksynyt.
Mutta kun vastasin puheluun ”Sasori.”
Sinun äänesi oli hyvin huolestunut.
”Sasori, missä hemmetissä sinä olet? Juhla alkaa ihan pian ja sinua ei näy täällä!” rääyit puhelimessa.
Olin aivan ymmälläni. Olit jo salissa ja minä en.
Aivot yrittivät tajuta asiaa, mutta eivät onnistuneet siinä.
Joten vastasin olevani ihan kohta siellä. Hymähdit huojentuneena ja suljit puhelimen.
Lähdin ravaamaan heti puhelun jälkeen kohti juhla/jumppasalia.
Kun saavuin sinne, olit minua vastassa ovella.
Tartuit minua kädestä kiinni ja pujahdit nopeasti saliin vetäen minua perässäsi.
Hiivimme paikoillemme ja kuuntelimme rehtorin puheen loppuun. Sitten rehtori alkoi jakamaan stipendejä.
Sait kaksi stipendiä ja minä yhden.
En enää muista mistä hyvästä sinä sait ne. Itse sain käsityö stipendin tai jotain sinne päin.
Katselin stipendiäni hieman pöllähtäneenä, joten jouduit lyömään minua, että älyäisin mennä hakemaan päättötodistukseni.
Olin juuri päässyt paikalleni, kun sinut kutsuttiin lavalle vuoden parhaana oppilaana, joka oli kirjoittanut kaksitoista laudaturia.
Rehtori nyyhkäisi onnellisena, kun sai kertoa sinun olevan koko maan paras oppilas tänä vuonna.
”Deidara, sinä olet meidän koulumme ylpeys ja saan kunnian ojentaa sinulle tämän todistuksen ja kunniakirjan.” Rehtori sanoi ylpeänä ja röyhisteli rintaansa.
Hymyilin onnellisena sinun saavutukselle.
Itse olin kirjoittanut kuusi ainetta, joista yhden laudaturin ja kolme eximia cum laude approbaturia ja kaksi cum laude approbaturia eli L:llän, kolme E:tä ja kaksi C:tä.
Punastuit rehtorin sanoista ja kumarsit yleisölle. Sitten väläytit minulle todella onnellisen hymyn.
Mietin silloin, että olisin todella ylpeä, jos olisit minun Deidarani.
Tosin se ei ollut mahdollista.
Tilaisuuden jälkeen rutistimme toisiamme ja vertailimme todistuksiamme innoissaan, vaikka ei niistä voinut paljoa vertailla.
Silloin sanoin sen.
”Deidara rakastan sinua.” Jäin odottamaan jännityksessä sinun vastaustasi.
Hypit ylös ja alas koulun oranssin ulko-oven edessä ja odotit meidän yhteistä kyytiä juhliimme.
Jossain maan ja taivaan välillä vastasit.
”Sasori, minäkin rakastan sinua, kuin veljeä.” Mieli alani laski asteen, mutta hymyilin urheasti.
Lukion jälkeen meidän tiet erosi.
Sinä lähdit yliopistoon lukemaan fysiikka ja kemiaa.
Minä lähdin ammattikorkeaan opiskelemaan sosiaali-ja terveys alaa.
Toki tapasimme vapaa-ajalla, mutta nekin olivat vain lyhyitä hetkiä.
Yritin opiskella urheasti ja olla masentumatta uudestaan, vain sinun tähden.
Valmistuimme kouluistamme ja lähdimme työelämään.
Sinulla tuli ja meni tyttöystäviä ja joka kerta, mutta kun esittelit uuden tytön, tunsin aina mustasukkaisuuden piston sisimmässäni.
Oli minullakin pari tyttöä, mutta en oikein pystynyt olemaan aito heidän seurassaan.
He eivät olleet sinä, vaan jotain outoja muukalaisia marssista.
Vaikka sinulla oli tyttöystäviä, en sentään musertunut.
Sitten yksi nuori nainen valloitti sinun sydämesi kokonaan.
Joten eräänä syksyisenä päivänä ryntäsit minun vaatimattomaan asuntooni ja pamautit asiasi.
”Sasori! Minä menen naimisiin!” Hämmennyin, enhän ollut huomannut mitään erikoista teidän suhteessa ja nyt olitte menossa jo naimisiin.
Ja tietysti olisin sinun best man.
Olit luonani yömyöhään ja kerroit kaiken juurta jaksaen. Minä vain myötäilin sinua, mutta mielessäni suunnittelin karkaamista kylmään, pimeään metsään.
Kun vihdoin lähdit kihlattusi luo, romahdin.
Itkin koko yön ja seuraavan päivän. En edes lopussa muistanut miksi itkin, itkin vain itkemistäni.
Häät tulivat ja menivät.
Jatkoimme elämää, mutta minun toivon rippeeni olivat hyvin vähäiset.
Nyt sinut oli sidottu tiukemmin toiseen ihmiseen, jota oikeasti rakastat.
Liisin pari vuotta täydessä sumussa, ainoina kirkkaina hetkinä loistivat meidän yhteiset illanvietot.
Tosin ne tarkoittivat sinulle oleskelua hyvän ystävän kanssa, kun taas minulle ne olivat hetkiä rakastamani henkilön kanssa.
Ensimmäinen lapsesi syntyi.
Sumu hälveni ja esiin pilkisti aurinko. Tämä aurinko oli tyttäresi Eiko,aivan sinun näköisesi tyttölapsi.
Sain kunnian olla hänen sylikummi.
Rakastin Eikoa melkein yhtä paljon, kuin sinua.
Olin onnelinen taas kerran
Vuodet kuluivat liian nopeaan, kun päädyin uuteen tilanteeseen.
Silloin olin teillä vierailemassa.
Leikin Eikon kanssa nukeilla, kun tämä pieni viisivuotias kummityttäreni kysyi kysymyksen.
”Sasori-setä. Oletko sinä onnellinen? Oletko sinä oikeasti onnellinen?” Eikon kysymys oli vaativa.
Mieleni jäätyi hetkeksi.
Pystyin vain katselemaan keltahiuksista tyttöä, jolla oli hyvin vakava ilme.
Siirsin katseeni olohuoneesi lipaston päällä oleviin kuviin, joissa sinä ja minä nauroimme onnellisina seiskaluokan alussa tai missä myllersimme lehtikasoissa. Niissä kuvissa olin ollut oikeasti onnellinen.
Kun siirsin katseeni teidän hääkuvaanne, olit siinäkin onnellinen ja pysyit onnellisena.
Sen jälkeisissä kuvissa minun silmissäni ei ollut samaa pilkettä, kuin nuorempana. Se oli kuihtunut pieneksi.
Jopa niissä kuvissa missä poseerasimme sinun ja Eikon kanssa, olin valjun näköinen. Hymyni ei ollut enää niin leveä ja silmäni olivat ilottoman näköiset.
Mietin hetken, että pystyikö tuo pieni tyttö huomaamaan tuon asian, jonka huomasin itse vasta silloin.
”Olen niin onnellinen, kuin voin olla.” Vastasin ja siinä puhuin totta.
Olin onnellinen, mutta aikaisemmin olin ollut vielä onnellisempi. En enää voinut olla niin onnellinen, kuin ennen.
Sitten tulit huoneeseen ja raahasit minut katsomaan uusinta tutkimustasi.
Minä vain kuuntelin ääntäsi, mutta mietin tyttäresi kysymystä.
Tuosta tapahtumasta kului viikko, kun päätin kirjoittaa sinulle tämän kirjeen. Halusin muistuttaa sinua, minun elämäni tärkeimmistä tapahtumista, vaikkeivät ne kaikki ole iloisia olekaan, mutta sitäkin tärkeitä.
Niiden pitäisi kertoa syy, miksi lähden pois kokonaan sinun elämästäsi ja Eikon elämästä.
Olen onnellinen, mutta jos jään olisin vain sinun onnesi tiellä.
Olen onnellinen elämästä, jonka sain viettää kanssasi. En voi vaatia sinulta enempää.
Toivon, että ymmärrät minua ja muistat minut, kun olen poissa.
Haluan vielä sanoa, että rakastan sinua Deidara.
Rakkain terveisin ystäväsi Sasori.
---------
Kirje kolahtaa postilaatikkoon ja sinne laittanut punahiuksinen, noin kolmekymppinen mies huokaisee hiljaa.
Pian tämä mies ryhdistäytyy ja aloittaa matkansa kohti tuntematonta.
Kommentit (Lataa vanhempia)
horaaneko
- 2010-10-23 21:14:02
Awws, tämä oli ihana stoori.... >w< Oli tosiaan ihanaa vaihtelua tällainen yksipuolinen rakkaus! :D Voi että, kun tuli haikea olo... =w= Love it!!! <3 <3 <3
Kirjoitusvirheitä oli kyllä niin paljon, että voisit lukea ficin uudestaan ja korjata virheet. 0____0 Se olisi hyvä tehdä nyt, kun moni ei ole vielä ficciä lukenut. =3 Virheet häiritsi nimittäin aika lailla... Jotain käsittämättömiä sanojakin löytyi...
Hyvä, että tässä ei ilmeisesti mitääm itsaria tapahtunut... Niinkuin yleensä tämän tapaisissa ficeissä käy!
Pidin todella paljon. :3
Siispä, 4 pointsia. ^^
Kirjoitusvirheitä oli kyllä niin paljon, että voisit lukea ficin uudestaan ja korjata virheet. 0____0 Se olisi hyvä tehdä nyt, kun moni ei ole vielä ficciä lukenut. =3 Virheet häiritsi nimittäin aika lailla... Jotain käsittämättömiä sanojakin löytyi...
Hyvä, että tässä ei ilmeisesti mitääm itsaria tapahtunut... Niinkuin yleensä tämän tapaisissa ficeissä käy!
Pidin todella paljon. :3
Siispä, 4 pointsia. ^^
Same
- 2010-10-24 14:51:28
Oh, minä pidän tästä kovasti 8'3
Ensin ajattelin, että ompa pitkä ja nopeakulkuinen tarina, mutta kun tämä osoittautuikin kirjeeksi...
Kaikki muuttui lähes täydelliseksi ^^
Alussa luulin että tämä kertoo Minatosta ja Kushinasta 8D
Mutta joo... Aivot on lakossa koska huomenna joudun raahaamaan ahterini takaisin koulunpenkkiin, enkä siksi osaa edes antaa rakentavaa.
Mutta nelosen saat, jokin puuttui vaikka tämä olikin ihana :)
Ensin ajattelin, että ompa pitkä ja nopeakulkuinen tarina, mutta kun tämä osoittautuikin kirjeeksi...
Kaikki muuttui lähes täydelliseksi ^^
Alussa luulin että tämä kertoo Minatosta ja Kushinasta 8D
Mutta joo... Aivot on lakossa koska huomenna joudun raahaamaan ahterini takaisin koulunpenkkiin, enkä siksi osaa edes antaa rakentavaa.
Mutta nelosen saat, jokin puuttui vaikka tämä olikin ihana :)
Gasoline
- 2010-10-24 16:01:16
tykkään!!! XDDDD oli kiva ku luit sitä mulle useita kertoja.. XD mä en huomannu virheitä, 4 ½ minkä pyöristän.... vitoseen XDDD
Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste