Mustetta paperille,
Paperille elämä.
Kerron tarinani viivoin,
Muodoin musteen luomin.
Maalaan maiseman taustalle,
Auringonnousun ja pilviä,
Sillä kun tarinani päättyy,
Tahdon ne saattamaan matkaani.

Maalaan itseni keskelle,
Olenhan tarinan päähenkilö.
Vaikken ehkä sankari,
En paljoa kokenut ja nähnyt,
Mutta päähenkilö silti.
Kaikilla on tarinansa,
Ja tämä on minun omani.

Sanoin, en osaa hymyillä,
En osaa nauraa tai itkeä.
En vihannut ketään,
En rakastanut ketään.
Minä vain olin.
Ehkä mietit, voiko ihminen tunteetta elääkään,
Vaan minä voin.
Minä vain elin,
Vaikka välillä tuntui,
Että se ei elämää ollut laisinkaan.

Kun kohtasin teidät,
Minun oli opeteltava hymyilemään,
Vaikken ehkä ihan täydellinen ollutkaan,
Olihan raskasta esittää ystävää.
Te vihasitte minua,
Sanoitte, etten kuulu ryhmään.
Minä en välittänyt,
En kuulunut mihinkään.

Vaan jotain kuitenkin muuttui,
Kun paljon jo olimme kokeneet.
Saitte uuden tunteen palamaan,
Jossain syvällä sisimmässäni.

Te aloitte kutsua minua ystäväksi,
Ja siitä kumpusi tämä uusi tunne.
Kuuluin johonkin.
Minulla oli tarkoitus.

Enkä enää hymyä kasvoilleni joutunut maalaamaan,
Sillä se syntyi aivan itsestään.
Saitte kuolleen sydämeni laulamaan,
Ja uudestaan syntymään.

Nyt kuulit tarinani,
Jonka paperille maalasin.
Itseni keskelle, päähenkilöksi.
Teidät vierelle, ympärilleni.

Suljen mustepullon,
Korjaan tavarani,
Nousen ja kävelen,
Kun taas aurinko nousee.