Tunnelmamusiikkia: One Piece Soundtrack – Desperate Situation



*****



Luku kaksikymmentäkolme
Huomaamaton kuin hiekkakirppu


Ichimaiiwan piilopaikassa, sokkeloisilla käytävillä, myyräntietä noin puolen kilometrin päässä paikasta, jossa Neji kohtasi pelastajansa…

’Kirottua! Kirottua, kirottua, kerta kaikkiaan kirottua!’

Gaara oli todella turhautunut. Hän oli ravannut edestakaisin käytävillä, piilotellut vartijoilta, tyrmännyt vartijoita, paennut vartijoita… ja mikä oli tulos? Temaria ei löytynyt mistään! Kirottu olkoon tämä typerä labyrintti, kuka tervejärkinen edes tarvitsi näin sekavaa sokkeloa piilopaikkaansa?

Gaara asteli vielä jonkin matkaa pitkin kivistä käytävää ennen kuin pysähtyi ja istuutui alas asettaen selkänsä vasten karkeaa seinää. Samalla hän kaivoi olkaremmiinsä kiinnityn pussin esille ja kauhoi siitä kourallisen kuivattuja viikunoita. Näitä viikunoita hän sitten mutusteli maistamatta oikeasti niiden makua.

Punapää oli havainnut, että hänen päänsärkykohtaustensa esiintymistaajuutta saattoi lievittää, jos hän piti kyllin säännöllisesti taukoja ja lepuutti kehoaan. Syöminenkin auttoi asiaan. Nytkin oli kulunut jo hyvä tovi viimeisimmästä kohtauksesta, eikä seuraavakaan kohtaus tuntunut lymyilevän aivan lähitulevaisuudessa. Tämä kyllä hidasti etsintöjä, mutta parempi se kuin kohtaus väärällä hetkellä…

Tuota pikaa viikunakourallinen oli tyhjennetty, ja Gaara kiinnitti pussin takaisin olkaremmiin. Hän silasi aterian huuhtelemalla suunsa parilla kulauksella vettä, jota hän oli kantanut vesileilissään.

Takaisin labyrinttiin. Vaikka sokkelo raivostuttikin Gaaraa, hän oli päättänyt, ettei se olisi hänelle este vaan ainoastaan hidaste. Hänellä oli jo ratkaisu tähän tilanteeseen: avainnippu, jossa oli pakko olla Temarin sellin lukkoon sopiva avain. Enää olisi vain löydettävä paikka, jossa ratkaisua voisi hyödyntää – siis itse selli. Valitettavasti Gaara ei ollut löytänyt mistään edes minkäänlaisia sellejä tai muita paikkoja, joissa Temaria saatettiin kaiken järjen mukaan pitää.

Sellin tyyppisiä paikkoja oli kyllä vaikka millä mitalla: kaikki huoneet ja käytävät, jotka poika oli ohittanut, olivat karuja, kivisiä ja kuin kömpelösti taltalla veistettyjä. Ilmeisesti luolaston arkkitehtiä ei ollut kiinnostunut paikan ulkonäkö tai käytännöllisyys, vaan ainoastaan paikan pelottavuudella, lohkaremaisuudella ja sekavuudella oli merkitystä. Gaara mietti tosiaankin, miksei hän ollut toistaiseksi löytänyt ainoankaan kolkkaamansa vartijan taskusta karttaa sokkelosta. Vai oliko kaikilla Ichimaiiwan alaisilla yliluonnollisen hyvä suuntavaist–

”Yleiskuulutus alueelle E! Huomio, yleishälytys, oranssi tila tyyppiä D!”

Gaara sävähti. Puolen sekunnin viiveellä hän tajusi, ettei huuto volyymistaan huolimatta kuulunut hänen lähettyviltään. Se kuului aivan sen seinän takaa, jota vasten Gaara paraikaa nojasi. Ja koska poika nojasi päällään seinään, ääni kuulosti erityisen kovalta…

”Huomio, yleishälytys, oranssi tila tyyppiä D! Osasto 14, tarkastakaa käytäväsektorit 1a:sta 3c:hen! Huomio, yleishälytys, oranssi tila tyyppiä D! Osasto 15, tarkastakaa käytäväsektorit 3d:sta 6b:hen! Huomio, yleishälytys, oranssi tila tyyppiä D! Osasto 16, tarkastakaa käytäväsektorit…”

Ei, hetkinen. Ääni kuului lujana, vaikka Gaara oli irrottanut päänsä seinästä… ihan kuin kaikkialta… kuuluiko ääni kenties itse seinistä? Kuin kovaäänisestä? Jokin outo jutsu? Pakko olla.

”Huomio, yleishälytys, oranssi tila tyyppiä D! Osasto 17, tarkastakaa reaktorisalit A ja B! Huomio, yleishälytys, oranssi tila tyyppiä D! Osasto 18, tarkastakaa reaktorisalit C ja D! Huomio, yleishälytys, oranssi tila…”

’No johan siellä käskytetään’, Gaara pohti mielessään.

”…Osasto 20, tarkastakaa reaktorisalin A beetavarastot!”

Kuulutus vaikeni toistaiseksi, mutta Gaara oli kuulevinaan jostain kauempaa vaimennettuna samanoloista meteliä. Ilmeisesti tuo kuulutus kuului kerrallaan vain niillä alueilla, joita ohjeistettiin. Tällä alueella pitivät siis valtaa osastot neljästätoista kahteenkymmeneen.

Gaara pohti hetken kuulemaansa. ’Mikä ihme on tuo ”oranssi tila tyyppiä D”? …hetkinen!’ Hän hätkähti. ’Se siivoajanaisen mukana ollut mieshän puhui siellä siivouskomerossa jostain ”keltaisesta tilasta tyyppiä A”… kenties koodikiel–’

Tumtumtumtum… TUMTUMTUMTUM…

Tömisevät juoksuaskeleet lähestyivät Gaaran olinpaikkaa! Punapää sinkaisi äkkiä jaloilleen ja pyrähti liikkeelle vastakkaiseen suuntaan. Oli lepohetki niin tärkeä kuin olikin, piilossa pysyminen oli vielä tärkeämpää!

Tumtumtumtu… TUMTUMTUMTUM…!

Eikä! Jytinää kuului myös käytävän toisestakin päästä! Gaara silmäili nopeasti ympärilleen. Hän ei osannut muuttua näkymättömäksi, joten minne pääsisi piiloon? Ei, sekä edessä että takana oli silkkaa käytävää! Missään ei ollut ovea, huonetta tai edes syvennystä. Minne pääsisi piiloon? Vai pitikö varautua taistelemaan? Ei, piiloutuminen olisi paljon viisaampaa tällaisessa paikassa… Voimia oli pakko säästää, olisihan Temarin vapauttamisen jälkeen vielä operaationa tuoda hänet pois luolastosta.

Yhtäkkiä Gaaran katse osui kattoon. Siinä! Käytävän katto oli hyvin korkealla, ja soihtujen valo tuskin ylti sinne asti. Sinne ei takuulla näkisi…

Gaara hypähti hieman ilmaan. Samanaikaisesti hänen hiekkakalebassistaan purkautui virtauma, joka singahti hänen sandaaliensa alle ja tuki häntä ilmassa. Pysähtymättä tarkastamaan hiekkapaakkujen tukevuutta Gaara sinkautti itsensä nopeasti leijuvan hiekan varassa ilmaan pimeän katon suuntaan. Pari pientä kasaa hiekkaa varisi lattialle, mutta kattoon päästyään Gaara siivosi ne pikaisesti sivuun.

Katon pimeyteen kätkeytyessään Gaara käänsi katseensa käytävän toiseen päähän. Hän oli paennut juuri ajoissa: käytävälle alkoi virrata väkeä. Silmäisy käytävän toiseenkin päähän paljasti, että paikalle oli valumassa peräti kaksi joukko-osastoa. Tai osastoa ja osastoa, kumpikin joukko koostui tasan kolmesta miehestä.

Käyttäen hiekkaa lisätukenaan Gaara riippui chakransa varassa katossa selkä alaspäin. Varmuuden vuoksi hän purskautti kalebassistaan lisää hiekkaa ja peitti itsensä siitä luodun kupolin alle. Hämärässä ja niin kaukaa katsottuna tuskin saattoi erottaa, mikä oli kiveä ja mikä hiekkaa tai oliko katossa jonkinlaista ylimääräistä möykkyä. Kun näkösuoja oli valmis, Gaara keskittyi kuuntelemaan hiekan läpi, mitä alla tapahtui. Kaikesta päätellen joukot olivat kohdanneet toisensa.

”Seis!” alhaalta kuului. ”Keitä olette?”
”Osasto 14. Tehtävämme oli tarkastaa käytäväsektorit 1a:sta 3c:hen. Ja te olette?”
”Osasto 15, sektorit 3d:stä 6b:hen.”
”Raportteja?”
”Ei.”
”Ei meilläkään.”
”Alueet 1a:sta 6b:hen on siis katsastettu. Ei jälkiä kohteesta.”

Gaaralla oli pahat aavistukset tuosta sanasta ”kohde”. Lisäksi hän arveli, että kun joukko-osastot olivat miltei hujauksessa tarkastaneet omat alueensa, oli pääteltävissä, että joko he olivat hyvin nopeita, tai sitten Ichimaiiwa oli silpunnut piilopaikkansa hyvin pieniksi sektoreiksi.

Keskustelu alhaalla kuitenkin jatkui:
”Aika palata takaisin asemiin.”
”Selvä. Kumman kapteeni raportoi tilanteen?”
”Hoitakaa te asia, meillä on projekteja kesken.”
”Selvä.”

Gaara päätti odottaa, kunnes hän varmasti kuulisi askelten häipyvän. Tai oikeastaan voisi olla paras liikkua vastedeskin katonrajassa: kaikesta päätellen Gaara oli mennessään onnistunut kiinnittämään sen verran paljon huomiota, että koko piilopaikassa oltiin varpaillaan. Hemmetti. Temarin etsintä vaikeentuisi entisestään.

Toinen vartijaosasto askelsi pois. Tap, tap, tap…

Ensin kauhealla hopulla tänne ja sitten vetkutellen takaisin? No jo on. Gaaralla oli hienoisia vaikeuksia käsittää Ichimaiiwan kätyrien logiikkaa. Vaan tätä kai tunkelijoiden elämä oli: sai pitää itsensä aina valmiina sinkaisemaan piiloon yllättävien vartiomiesten tullen, ja toisaalta sai virittää kärsivällisyytensä äärimmilleen odottaessaan, miten vartijat kulkivat piileskelypaikan ohitse.

Jossain kohtaa Gaara tuli siihen tulokseen, ettei aikonut luottaa pelkkään kuuloonsa odottaessaan vartijoiden lähtöä. Hän siis päätti silmäistä hieman hiekkakilven ulkopuolellekin. Niin hän siis kosketti takaraivollaan ylleen – tai oikeastaan alleen – kaartuvaa hiekkakilpeä ja erkaannutti siitä erilleen hiekkaisen silmän. Hänen piti tukea itseään paremmin kattoon hiekan avulla, kun hänen oli asetettava kätensä toisen silmäluomensa päälle, käytössä kun oli yksi chakrapitoinen raaja vähemmän.

Nyt avautui näkymä ulos. Aivan. Suoraan alhaalla näkyi toinen kolmen miehen joukko-osastoista, toinen niistä taas oli muutamankymmenen metrin päässä kävelemässä Gaaran lymypaikasta poispäin. Ensiksi mainittu osasto, luultavasti se jonka piti raportoida, keskusteli keskenään kaikenlaisista sekavista ilmeisesti käytäväsektoreista tarkoittavista koodeista ja siitä, että mitähän tyyppiä tämä raportti mahtaisikaan olla. Koodikieli taisi olla paikoin Ichimaiiwan kätyreillekin ongelmallista.

Normaalitilanteessa Gaara olisi vain reilusti tehnyt selvää silminnäkijöistä ja livistänyt tiehensä, mutta nyt elämää hankaloittivat vaarallisten päänsärkykohtausten uhka sekä yleinen kiire kiiruhtaa Temarin luokse. Jos Gaara paljastuisi nyt, hälytystilan aikana, hän saisi tuhlata ikuisuuden kaikkia vastustajiaan niittäessään, ja sinä aikana Temarille voisi sattua vaikka mitä. Gaara ei saanut tuhlata liian paljon aikaa.

…eikä Gaara kyllä mielellään sallisi noiden alla kälkättävien ihmisten ihmisten hukkaavan liiaksi ai–

Jyrin!
BRA-TAM!
Ropin ropin…

Gaaran vieressä kävi kova pamaus ja sitäkin kovempi jysäys! Hänelle tuli todellinen hoppu estäessä hiekkakilpeä murenemasta alas käytävälle, ja osa hiekasta jäi hetkeksi ilmaan leijumaan ennen kuin se kiinnittyi kilpeen taas. Mikä kumma oli räjähtänyt hänen vierellään? Se jokin kumma oli kuitenkin aiheuttanut kunnon säröt Gaaran kovaan hiekkakilpeen jo silkalla räjähdyspaineellaan.

”Bauruda, mikä ihme sinua vaivaa?” kuului raivostunut ärähdys alhaalta. ”Aina sinkoilemassa noita ukonvasamiasi ties minne! On siinä meillä vasta ex-ninja!”

Räjähdyksen aiheuttaja oli siis alhaalla vartijoiden keskuudessa. Gaara käänsi hiekkasilmänsä kohti tärähdyskohtaan ja hätkähti. Siinäpä oli iso reikä, halkaisijaltaan metrin mittainen monttu! Siitä vinkkelistä Gaara ei nähnyt, miten syvä se kohta oli, mutta se näytti syvältä. Hiekkakilpikään ei olisi ehkä kestänyt moista täräystä, ja jos olisikin, Gaara itse olisi voinut menettää hetkeksi keskittymiskykynsä hyvin kriittisesti ja paljastua hiekan varinan myötä. Ja ampuja oli osunut Gaarasta vain pari metriä huti. Nyt todella sai kiittää onneaan.

Alhaalta kuului selittelyä. ”Ihan varmasti tuossa katossa oli jotain…” sanoi jokin matala ääni. ”Jokin vilahti…”
”Joo, joo, aina sinä näet jossain jotain, Bau!” rähisi joku toinen ääni. ”Ei tuolla ole mitään, pölvästi! Katso nyt itsekin!”

Joku vanhastaan vainoharhainen vartija, siis. Onneksi hän oli osunut kyllin huti Gaarasta, ja onneksi hänen toverinsa olivat jo nähtävästi tottuneet ylivainoharhaisen miehen törttöilyihin. Onnenpotkua toisensa perään. Vaan onni ei kestänyt kauaa.

”Saat kyllä luvan mennä saman tien korjaamaan tuon, Bauruda!” eräs alhaalla olevista äänistä ärähti. ”Muuten menee kantelut Jueru-sanille!”
”…hyvä on.”

Korjaamaan… salaman ampuja siis oli tulossa tänne ylös katsomaan tilannetta! Nyt vasta Gaaralla olikin piilopaikat lopussa. Hänhän oli umpikujassa katossa!

…katossa…

Miten se mies loppujen lopuksi edes tulisi ylös korjaamaan vahingot, joiden suuruutta Gaara ei hiekkakilpensä takaa nähnyt? Kiipeäisikö korjaaja katonrajaan kivivoimilla? Jotenkin Gaara oli saanut sellaisen mielikuvan, etteivät useimmat Ichimaiiwan kätyreistä yksinkertaisesti osanneet muovata kiveä, joten korjaajakaan ei välttämättä osaisi… Hetkinen! Jos nuo menisivät nyt hakemaan esimerkiksi tikkaita tai jotakuta kivitaitajaa, olisi mahdollisuus paeta huomaamatta…!

Vaan ei.

”Hitto, onpa hemmetin iso reikä”, kommentoi joku alhaalla olevista. ”Bauruda, ehkä sittenkin sinulle voisi hakea apua. Sinulla menee ikuisuus paikata tuo reikä, eikä kumpikaan meistä muista osaa näitä chakrajuttuja. Sehän menee seuraavaan kerrokseen asti.”

”Öh, kaiketi…” mietti aukon räjäyttänyt mies. Taisi mokoma olla hyvin selkärangaton mies voimakkaista salamistaan huolimatta. ”Mutta minä ainakin aloitan itsekseni näin alkuun.” Toden totta, tästä miehestä tuli helposti Gaaran mieleen eräs tietty valkosilmäinen tapaus.

”Miten vain”, tuhahti taas joku. ”Sutoun! Mene hakemaan joku toinen chakrankäsittelijä vaikka sektorilta 14d! Minä menen raportoimaan Jueru-sanille. Bauruda, aloita sinä korjaaminen.”
”Joo, joo…”
”Korjaan heti, Rokku-san.”

Kaksi miestä lähti takaisin tulosuuntaansa jättäen paikalle vain korjaajan. Hemmetti, joukossa oli ollut sittenkin kivitaitaja, joka pahaksi onneksi oli aikeissa jäädä korjauspaikalle. Ja Gaara jumissa katossa, aivan korjattavan reiän vieressä, vailla huomaamatonta pakoreittiä! Hän ei voisi vilistää pois korjaajan silmien tieltä paljastumatta, oli katossa hämärää tai ei! Ja kaikki jonkin virheliikkeen ja sen aiheuttaman yllätyshyökkäyksen ja ison reiän vuoksi…

…ison reiän… katossa?  Hetkinen! Mitä se tyyppi olikaan sanonut… Onpa hemmetin iso reikä… Sehän menee seuraavaan kerrokseen asti…

Varmistettuaan nopeasti, ettei korjaaja paraikaa katsonut ylös, Gaara sinkautti hiekkasilmänsä reiän luokse. Kyllä! Salama ei ollut iskenyt kattoon vain monttua vaan valtaisan reiän! Poika ei ollut aiemmin tajunnutkaan sitä, sillä yläkerrassa oli pimeää eikä sieltä kajastanut usein käytävillä nähtyjen soihtujen valoa. Joka tapauksessa Gaaralla oli sittenkin jokin aukko, josta paeta pois korjaajan näkyvistä!

Nyt Gaara kuitenkin sai toimia nopeasti: reikä oli ehkä nyt iso, mutta jos korjaaja aloittaisi pikapuoliin työnsä, siitä ei ehkä pääsisi hetken kuluttua pakenemaan. Onneksi Gaara tiesi jotain huomaamatta kulkemisesta, vaikkei hänen taistelutyylinsä sitä useimmiten paljastanutkaan…

Pienenpieni hyppysellinen hienointa Gaaran pölymäisimmästä hiekasta irtaantui hiekkakilvestä. Hiekkasilmänsä turvin Gaara ohjasti hiekkahyppysellisen alas, alas, alas, aivan korjaajan päälaen yläpuolelle. Ja juuri sillä hetkellä, kun mies sattui silmäisemään ylöspäin, kohti korjattavaa kohtaa, Gaara päästi hiekkahyppysellisestään irti.

Shih!
”Agh! Taas! Eikö täällä ikinä tomuteta paikkoja?”

Gaaran oli onnistunut tipauttaa tomuhiekkansa suoraan korjaajan silmiin. Nyt siis mies oli hetkeksi sokaistu, joten pojalla olisi nyt loistava tilaisuus paeta! Ja sen hän toden totta teki: hän pudottautui selälleen hiekkakilpensä kannateltavaksi ja antoi sen kantaa itsensä äkkiä aukosta ulos ja ylös. Vaikka matka oli vain pari hassua metriä ja vaikka hän tiesi hiekkansa sokaisevuudesta, Gaara kiirehti kuitenkin: hän ei halunnut ottaa mitään riskiä siitä, että korjaaja huomaisi hänet. Miekkonen kenties huomaisi, miten katossa ollut outo möykky olisi kadonnut, mutta silloin olisi liian myöhäistä.

Shih, shih, shih. Alas varisi pari noroa hiekkaa, mutta se sekoittui kenenkään huomaamatta käytävien lattiapölyyn. Korjaaja taisteli yhä hiekkapölyä pois silmistään.

Tällä välin kerrosta ylempänä hiekkakapalo kuljetti Gaaran turvallisesti ylempään kerrokseen ja vieritti hänet lattialle. Tämän jälkeen hiekka imeytyi takaisin hänen kalebassiinsa. Ilmeni yksi niistä harvoista kerroista, jona Gaara yritti leijuttaa hiekkaa pois vaatteistaan: tavallisesti pojan suhtautuminen hänen ihossaan ja vaatteissaan olevaan hiekkaan vastasi kyllä huolimattoman ihmisen suhtautumista hilseeseen tai pölyyn, eikä hänen ainainen hiekkahaarniskansa parantanut tilannetta. Tällä kertaa Gaara kuitenkin koki punttiensa olevan hieman liian täynnä tavaraa: hiekka oli parempaa iholla suojana kuin vaatteissa varisemassa. Jonkinasteinen hermostuneisuus virtasi yhä hänessä edellisten tapahtumien jäljiltä, vaikkei hän sitä mielellään myöntänytkään itselleen. Vaikka Gaara oli silloin tällöin aiemminkin vilahtanut vartijoiden näkyville, tämä melkein-paljastuminen sai hänet yhä varpailleen.

Saatuaan itsensä tuntemaan olonsa hieman siistimmäksi ja vähemmän varisevaksi Gaara silmäili paikkaa jonne oli osunut. Paikka vaikutti myös käytävältä, mutta tämä käytävä oli aiempaa pimeämpi: siellä oli kyllä samanlaisia soihtuja kuin mitä Gaaran aiemmin kohtaamilla käytävillä, mutta ne kaikki oli sammutettu kenties jo hyvän aikaa sitten. Suuresta, mattomaisesta pölymäärästä päätellen tätä käytävää ei ollut toviin käytetty, eikä ollut vaikea uskoa, että se olisi hylätty.

Täydellistä. Nyt Gaaralla olisi jokin kolkka piilopaikkaa jota pitkin kulkea kaikessa rauhassa.

Tap, tap, tap… Hän lähti kulkemaan käytävää eteenpäin. Vaikka paikka tuntui huomattavasti rauhallisemmalta kuin aiemmat käytävät, se ei silti saanut Gaaraa kulkemaan rentoutuneemmin. Hän oli juuri saanut tuntuvan muistutuksen selustan tarkistamisen tärkeydestä. Olisi syytä olla aiempaa valppaampi.



*****



Älkää kysykö miksi, mutta minulle tulee Gaaran hiippailuista mieleen kaikki nuo hiiviskely- ja ammuntapelit. Hiips hiips hiips, ääk, vihollinen, piiloon. Voi ei, vihollinen huomasi, piu piu piu. Tai Gaaran tapauksessa viimeinen kohta olisi pikemminkin: Kssssh! ”Aargh, mistä tämä kaikki hiekka tuli?! Grtblzaarghtukehduniööörgh…!”