Naruto Uzumaki, nuori natsisotilas käveli huonetta edestakaisin. Hänen päänsärkynsä oli käymässä suorastaan sietämättömäksi. Jatkuva krematoriosta, tilasta, jossa uhrit poltettiin, tuleva savu sai hänen mahassaan kiertämään ikävästi.

Naruton ennen taivaansiniset silmät muistuttivat nyt tuhkapilviä. Hänen kullankeltaiset hiuksensa olivat likaiset ja roikkuivat nuoren miehen otsalla sulaneesta lumesta märkinä. Naruton kasvot olivat lian tuhrimat ja väsyneet. Vaikka hän olikin sotilas, ei hänen asemansa ollut kovinkaan hyvä. Naruto tunsi toisinaan olevansa vankien tasolla.

"Uudet vangit tulee kohta, Uzumaki!" huikkasi mustahiuksinen mies oven suusta.

"Joo joo Sasuke..." Naruto mutisi talsien ovesta ulos. Kylmä ilma pisteli hänen kasvoillaan ja sai hengityksen höyryämään.

Pian portin alle, jonka yllä luki rautalanka-aidassa Auschwits, saapui juna, jonka veturin perässä kulki noin kymmenen vaunua. SS-miehet ja sotilaat menivät vaunujen luokse ja laskivat niiden ovien alle lankut, joita pitkin vangit pääsisivät kävelemään.

Naruto katsoi masentuneena, kun hytisevät vangit tönittiin alas vaunuista. He katsoivat peloissaan ympärilleen, ja blondin olisi tehnyt mieli rauhoittaa heitä. Mutta hän tiesi, että siitä seuraisi rangastus.

Mutta kaikkien vankien joukosta pilkistivät esiin yhtäkkiä tutut kasvot. Liian tutut kasvot. Punaiset hiukset, vihreät silmät. Naruto tunsi tärisevänsä.

Mitä Gaara teki täällä?

Punahiuksinen kohtasi blondin sotilaan katseen. Hän katsoi miestä järkyttyneenä. Naruto otti askeleen Gaaraa kohti, mutta huomasi  punahiuksisen pudistavan päätään pienesti.

Ei, ei ei! Ei hän ole voinut jäädä kiinni! Miten he tietävät!? Ei tämä ole mahdollista... Naruton pää tuntui halkeavan synkistä, kauhistuneista ajtuksista.

Gaara oli jäänyt kiinni. Mutta miten, siihen Naruto ei löytänyt vastausta. Natsit eivät hyväksyneet erilaisuutta. He eivät hyväksyneet, että mies rakastuisikin naisen sijasta mieheen, tai toisinpäin. Gaara oli saksalainen. Hänessä ei ollut mitään vikaa. Mutta hän oli rakastunut mieheen...

...Minuun. Ehkä he löysivät valokuvan meistä... Mutta sittenhän minunkin pitäisi olla jo vangin vaatteissa! Naruton ajatteli ahdistuneena.

Hän näki punahiuksisen miehen kasvot vielä kerran. Sitten Gaara katosi muiden joukkoon. Naruto tiesi, että leiriltä ei palattu. Gaara kuolisi täällä.

"Mitä nyt?" Sasuke kysyi hänen takanaan. Naruto säpsähti ja sopersi hiljaa:

"Äh, minulla on vain huono olo..."

"Koita selvitä. Kohta tulee vielä juutalaisia kaasutettavaksi", Sasuke huokaisi ja lämmitti käsiään puhaltaen niihin. Naruton maha oli niin kipeä, että hänestä tuntui kuin hän olisi voinut katketa millä hetkellä hyvänsä.

Miksi maailman piti olla tällainen? Miksei mitään erilaista hyväksytty?

--

Naruto istui pienellä puujakkaralla vahtien talon numero 11 pihaa. Lumi laskeutui hiljalleen maahan peittäen suuren verilammikon hänen edessään. Äsken joku vanki oli ammuttu, koska hän oli istunut hetkeksi lepäämään.

Naruto ei halunnut olla sellainen kuin oli. Se oli ollut hänen äitinsä toive ennen kuolemaansa. Naruton henki olisi näin turvassa. Mutta tämä ei ollut oikein! Naruto vihasi yli kaiken tappamista. Aseen lataamista, kovaa ääntä, päästä valuvaa verta. Naruto pyrki aina ampumaan niskaan, mahdollisimman tuskattomasti. Mutta silti se sattui, silti se oli väärin.

"Hei Uzumaki! Tämä ei tee töitä!" joku huusi ovelta. Se oli Orochimaru. Armoton sadisti. Tappaja.

Naruto katsahti vankia, ja hänen sydämensä tuntui pysähtyvän.

"Hoida sinä se, minun täytyy mennä", Orochimaru murahti tyrkäten vangin hankeen.

Gaara.

He jäivät kahden Orochimarun lähdettyä. Naruto tuijotti punahiuksista kykenemättömänä liikkumaan. Gaara asettui polvilleen, katse maahan luotuna. Hän odotti iskua. Odotti iskua miesystävältään.

"Minä... Minä en voi... Autan sinut pa-pakoon tai jotain..." Naruto sopersi tuntien palan nousevan kurkkuunsa.

"Älä, Naruto. Tee se", hän sanoi konemaisesti.

"En minä voi! Gaara, minä rakastan sinua, minä en voi..." Naruto huudahti itkuisena.

Gaara käänsi päänsä blondin puoleen. Hän katsoi toista jadenvihreillä silmillään. Ne eivät näyttäneet enää kirkkailta kuten ennen, silmät olivat kuin sammuneet lamput. Sameat, tyhjät, kuin lasia.

"Päästä minut tästä tuskasta, Naruto", hän kuiskasi.

Naruto otti varovaisen askeleen kohti punahiuksista. Hän tiesi, etteivät he saisi olla pitkään kahden kesken. Jos hän ei tekisi sitä nyt, Gaaran ampuisi joku tunteeton murhaaja. Eikä se joku tekisi sitä niin kivuttomasti kuin Naruto osasi tehdä.

Blondi veti aseen esiin ja latasi sen. Naksahdus meinasi saada hänet oksentamaan. Naruto osoitti aseellaan suoraan Gaaran niskaan. Punahiuksinen hengitti rauhallisesti, mutta Naruto ei voinut kyyneleilleen mitään.

Hiljaisuus täytti aukion. Vain jostain kaukaa kuuluvat huudot rikkoivat sen aika ajoin.

"Minä en pysty tähän", blondi kuiskasi lopulta laskien aseensa.

Naruto käveli toisen luo ja asettui itsekin polvilleen. Hän kiersi kätensä Gaaran ympärille ja suuteli tämän niskaa. Gaara säpsähti, muttei liikkunut mihinkään. Naruto painoi päänsä toisen punaisiin hiuksiin, joista saattoi erottaa vieläkin mintun tuoksun. Gaara huokaisi ja puristi blondin kättä.

Naruto kohotti aseensa ja painoi sen Gaaran kaulalle suudellen edelleen hellästi tämän niskaa.

"Älä pelkää. Päätin tulla mukaasi", Naruto kuiskasi toisen korvaan.

"Kiitos."

"Hyvästi Gaara."

"Hyvästi Naruto."

Lumisessa maastossa kaikui laukaus, minkä myötä kaksi miestä kaatui sylikkäin maahan.

Se tunne oli hautaunut kaiken vallanhimon alle.
Veri oli yrittänyt liata sen,
Se oli yritetty hukuttaa kuoleman synkkään suohon.
Mutta siihen ei pystynyt mikään, eivät luodit eivätkä räjähteet.
Se oli voittamaton,
se oli kuolematon.

Se oli rakkaus.