”Kiitos”, Naruton ääni oli vaimea ja pojan katse oli kiinnittynyt lattiaan jonnekin Sain toisen polven viereen. Vaikka Naruton kasvot olivat puolittain siteiden peitossa, ja jopa näkyvän silmän ympärys oli turvoksissa, vilpitön, puhdas kiitollisuus paistoi pojan kasvoilta.

”Ei kestä”, ja kuin automaattisesti, Sain kasvot ottivat tutun tekohymyn omakseen. Se oli melkein kuin eräänlainen puolustusmekanismi.

Sai ei tiennyt miten hänen olisi pitänyt suhtautua, tilanne oli niin uusi ja omituinen.
Kyllähän hän oli pelastanut Naruton nahan aikaisemminkin, mutta oli tehnyt sen aina tehtävän, Konohan tai tiiminsä nimissä, ei koskaan vain ja ainoastaan omasta tahdostaan.
Tällä kertaa Sai oli mennyt väliin vain ja ainoastaan siksi, että hän ei enää kestänyt katsella, miten Narutoon sattui.

Sattui. Sai tiesi, että Naruto kesti fyysistä kipua paremmin kuin moni muu, mutta jokainen isku oli ollut hyökkäys myös blondin päättäväisyyttä, elämäniloa ja asennetta vastaan.

Aina, kun Narutoon sattui, siinä oli viimekädessä kysymys Sasukesta. Aina. Sai tunsi jo toisen kerran saman päivän aikana kuuman kuohahduksen sisuksissaan, melkein kuin verinen aalto olisi lyönyt rantaan. Se tuntui kaikkea muuta kuin hyvältä. Hänen sisällään oli kuohunut silloinkin, kun toisen kylän ninja oli pahoinpidellyt Narutoa.

Miksi, miksi Naruton piti käydä läpi kaikki se kärsimys sellaisen ihmisen takia, joka oli vain ottanut ja lähtenyt katsomatta kertaakaan taakseen? Hylännyt kaiken ja lähtenyt edes ajattelematta sitä kipua, jota hän teolla tovereilleen aiheutti.
Sai ei ymmärtänyt. Sai ei edes halunnut ymmärtää.

Kakashin sanat palasivat hänen mieleensä ja aiheuttivat epämukavaa kuplintaa hänen sisuksissaan, jotka olivat vihdoin lakanneet aaltoilemasta.

”Minusta tuntuu, että sinä alat kyllä ymmärtää, Sai.”

Sai halusi uskoa, että Kakashi oli väärässä, täysin tietämätön siitä, mitä hänen päänsä sisällä oikeasti tapahtui. Omaksi harmikseen Sai ei kuitenkaan ollut kauhean hyvä valehtelemaan itselleen. Kakashi oli sanoillaan saanut hänet ajattelemaan asioita, joita Sai ei olisi kovin mielellään tutkiskellut lähemmin edes oletuspohjalta.

Mitä minä tekisin, jos Naruto ottaisi ja lähtisi?

Hän lähtisi perään, mutta kysymys kuuluikin, miksi hän tekisi sen? Siksi, että käskettiin, vai siksi, että hän itse haluaisi?
Sai tiesi kyllä vastauksen kysymykseen, hän oli tänään jo kerran nähnyt, mikä se vastaus olisi.

Sai tiesi myös, että hänen vastauksensa oli väärin. Hänen ei kuulunut tehdä asioita siksi, että hän itse sattui haluamaan tai siksi, että hänestä yksinkertaisesti tuntui siltä.
Hän oli juuren ninja, ja sen takia hänen kuului tehdä asioita siksi, että häntä käskettiin.

Kukaan ei ollut kuitenkaan käskenyt häntä menemään väliin, kun se tyttö oli hakannut Narutoa. Kukaan ei ollut käskenyt häntä sitomaan Naruton haavoja. Hänen oli käsketty pitää Narutoa silmällä, mutta Sai olisi pysynyt Naruton vierellä, vaikka kukaan ei olisi käskenyt. Hän olisi pysynyt siinä yksinkertaisesti siitä syystä, että halusi.

Juuren anbuille tehtävien kuului olla kaikki kaikessa, tehtävät olivat ainoa asia, jolla elämässä oli mitään väliä.
Saista tuntui kuitenkin, että hänen nykyinen tehtävänsä, olla Kakashin tiimin jäsen, oli hänelle paljon muutakin kuin tehtävä.
Siitä oli tullut hänelle elämä, eikä hän ollut varma halusiko koskaan enää mitään muuta tehtävää, jos se tarkoitti sitä, ettei hän enää voisi elää samaa elämää.


Sai katsoi Narutoa pitkään, kun tämä väitteli Kakashin ja Yamaton kanssa jostakin uudesta päähänpistostaan. Niin lyödyltä kuin Naruto konkreettisesti näyttikin, tämän sinisissä silmissä hehkui palo, joka kertoi sisäisestä tulesta, joka oli kaikkea muuta kuin sammuksissa. Näky sai Sain tuntemaan itsensä eläväksi, tunne oli melkein sähköistävä.

Siksikö hän halusi pysyä Naruton vierellä, tunteakseen tämän elämänmakuisen energian pyyhkivän ylitseen? Sai ei tiennyt. Mutta hän aikoi ottaa asiasta selvää, ja se tarkoitti sitä, että hän pysyisi Naruton rinnalla, tapahtui mitä tapahtui.
Se oli hänen tehtävänsä, josta oli vaivihkaa tullut myös elämä, jota hän oikeasti halusi elää.
Ajatus oli uusi ja ehkä jossakin määrin sääntöjen vastainen, mutta se tuntui hyvältä.
Sain huulilla häivähti aito hymy ja hetken tämän silmät hehkuivat lämpöisinä kuin nousevan auringon ensisäteet.

Jotakin uutta oli alkamassa.