Pitkähiuksinen blondi istui tylsistyneenä kukkakaupan kassakoneen takana. Kukkakauppa oli hänen vanhempiensa yritys, joten hän auttoi heitä töissä aina kun vapaata aikaa löytyi. Tällä hetkellä tyttö kyllä olisi ollut paljon mieluummin jossain muualla kuin tyhjässä kaupassa. Ino haukotteli alkaen nojata käsiinsä.  ”Tylsää.” Kukatkin hän oli juuri kastellut, joten ainoa vähänkin kiinnostava asia oli kaupan ohi kulkevat ihmiset.  Pian yksi ohikulkijoista kiinnitti blondin huomion.

”Sakura!” Ino huikkasi nähdessään pinkkitukkaisen tytön kävelevän ohi.

”Hmm…?”  Sakura pysähtyi kuullessaan tutun äänen kutsuvan, ”Ino? Mitä asiaa?” Tyttö tuli kauppaan.

Blondin katse harhaili Sakuran keholla alhaalta ylös. Tytöstä oli tullut vuosi vuodelta kauniimpi, mutta sitä Ino ei ollut vielä koskaan myöntänyt ääneen.  Eikä sitäkään, että hänen ihastuksensa oli aikojan sitten vaihtunut Sasukesta Sakuraan.

”Ovatko nämä uusia?”  Sakura kysyi tullen kassalle ja haisteltuaan pöydällä kukkaruukussa olevia liljoja.  

”Ai täh? Joo on.”  Ino sanoi pudoten maan pinnalle ajatuksistaan ja nostaen katseensa Sakuran rinnoista, posket lievästi punottaen, tämän kasvoihin. ”Tänä aamuna siihen laitettu.”

”Mmm, siltä ne tuoksuvatkin.” Tyttö sanoi siirtäen katseensa liljoista blondin vaalean sinisiin silmiin. ”Sinulla taisi olla jotain asiaakin?”

Ino katsoi pinkkihiuksista tyttöä hetken. Eihän hänellä mitään asiaa ollut, hän oli huutanut Sakuran perään hetken mielijohteesta. Tytön piti äkkiä keksiä jotakin, Sakura vain ihmettelisi jos hän ei sanoisikaan mitään. Pian hänen päähänsä pälkähti ajatus. ”Sinullahan on syntymäpäivä huomenna? Mitä haluaisit syntymäpäivälahjaksi?”  

”Ai sinä muistit?” Sakura ihmetteli. Heillä on ollut tämä viha-ystävyyssuhde jo muutaman vuoden, joten hän ei uskonut, että Ino muistaisi jotain niinkin triviaalia kuin hänen syntymäpäivänsä. Tyttö oli itse asiassa syvällä sisimmässään tyytyväinen, että hänen - entinen – paras ystävänsä muisti sen. ”En kai minä mitään erikoista tarvitse.”

”Tiedätkö tuo on yksi hankalimmista vastauksista jota voit antaa.” Ino tuhahti, ”Ehkä minä sitten keksin jotakin itse.”

”Anteeksi.”  Sakura sanoi hymyillen hieman.

”Mitä sinä siinä anteeksi pyytelet?!”

Kummatkin tytöt olivat hetken hiljaa, kunnes eivät voineet pidätellä enää nauruaan.  

”Se on hyvä kysymys.” Sakura sanoi viimein lopetettuaan nauramisen.
  
Ino oli onnistunut lopettamaan nauramisen hiukan aikaisemmin ja oli tiiviisti katsonut ihastuksensa nauramista, kasvot koko ajan enemmän punehtuen. Nähdessään Sakuran rauhoittuvan hän käänsi äkkiä katseensa. Inosta tuntui, että heidän välillään ei olisi edes ollut kassapöytää, hänen mielestä Sakura jotenkin hehkui lämpöä. Vai tulikohan se lämpö blondin itsensä sisältä?

”Voisin ostaa pari noita liljoja.” Sakura totesi katsoen taas pöydällä olevia kukkia.

”Selvä.” Ino sanoi siirtyen myyjän rooliin ja otti muutaman liljan ruukusta, kun pinkkihiuksinen tyttö kaivoi taskuistaan kolikoita. Löydettyään tarpeeksi Sakura ojensi kolikot Inolle, joka työnsi ne kassaan ja ojensi liljat tytölle. ”Tulisiko sitten muuta?”

”Ei kiitos, nämä riittää” Sakura sanoi nuuhkaisten kukkia, ”Näemme siis huomenna?”

”Jos lahjasi haluat, niin kyllä” Ino vastasi, vaikka hänellä ei vielä ollut minkäänlaista ideaa lahjasta.

”Selvä, nähdään siis huomenna!” Tyttö sanoi iloisesti, heilauttaen kättään ja lähtien kaupasta.

Ino seurasi, kun hänen ihastuksensa käveli ulos, pois hänen luotaan nuuskien juuri ostamiaan liljoja. ”Hmm-m, olisinpa minä yksi noista liljoista. Saisin nähdä nukkuvan Sakuran kasvot… ja paljon muutakin.” Blondin kasvot punehtuivat, kun hän mietti mitä kaikkea hän voisikaan nähdä.  Tyttö oli alkanut keikkua tuolissaan.

”Hei kaappipervo, Sakuraa ei edes näy enää.” kuului yllättäen toteamus kaupan ovelta.

Ino säikähti pahanpäiväisesti ja kaatui tuolillaan takana olevien pahvilaatikkojen päälle. ”Shikamaru!” Blondi äyskäisi kiukkuisena noustessaan ylös, ”Näitä laatikoita oli tarkoitus käyttää kukkien kuljettamiseen ja nyt ne ovat ihan ryttääntyneitä!”  Ino oli ennemminkin vihainen säikähtämisestä, kuin siitä miksi Shikamaru häntä oli kutsunut.  Nuorukainen oli ainoa, joka tiesi blondin tunteista Sakuraa kohtaan.

Shikamaru nosti kulmakarvaansa katsoessaan ryhmätoveriaan, ”Ensinnäkin kasvoiltasi voi lukea kaikki ajatuksesi ja toiseksi, minä en niille laatikoille mitään tehnyt.”

”Mmm, tiedän” Ino huokaisi istuutuen nostamalleen tuolille. ”Mitä asiaa sinulla oli?”

”Sitä samaa kuin ennenkin, anna pari kukkaa niin vien ne Asuman haudalle.”

Ino kävi ottamassa pari krysanteemia ja antoi ne Shikamarulle. ”Huomenna on muuten Sakuran syntymäpäivä, niin olisiko sinulla mitään ideaa syntymäpäivälahjaksi?”

”Eikös sinun pitäisi keksiä se ihan itse?” nuorukainen totesi maksaessaan kukkia.

”Mutta kun en keksi.” Tyttö huokaisi.

”Hmm… No, jos miettisit jotain mistä Sakura muistaisi sinut aina, niin ehkä siinä voisi olla lahjaidea. Vaikka jotain, joka myös muistuttaisi jostain yhteisestä muistosta.” Shikamaru ehdotti raaputtaen takaraivoaan, ”Mutta minä jatkan nyt matkaani, pitää vielä käydä Chôjia tapaamassa sairaalassa Asuman haudan jälkeen. Hän taas on syönyt itsensä vuoteen omaksi.” Kättään heilauttaen hyvästiksi nuorukainen lähti kukkakaupasta.

”Nuo neuvot eivät kyllä auttaneet yhtään.” Ino huokaisi nojaten pöytään ja sulkien silmänsä. Jotain joka muistuttaisi menneestä yhteisestä muistosta? Mieluiten hyvästä sellaisesta…

”Nyt keksin!” Blondi suoristi nopeasti selkänsä, mikä aiheutti tuolin keikkaamisen ja taas kerran tyttö lensi takana olevien laatikoiden päälle. Tosin tällä kertaa hän ei välittänyt niiden ryttääntymisestä.

-------------------------------------------------------

PI PI PI PI PI PI PI PI…

”Nnhh…” Ino mutisi kurkottaessaan kädellään herätyskelloa, joka oli yön aikana tippunut pöydältä lattialle tytön ulottumattomiin. Blondi raotti silmiään nähdäkseen minne kello oli tippunut ja huokaisten lopulta nousi ylös. Hän ei jaksanut enää kuunnella piipitystä.

Ino käveli peilin eteen nostaen samalla herätyskellonsa lattialta takaisin pöydälle. Tyttö katseli itseään peilistä. Hänellä oli päällään pelkät alusvaatteet, yöpuku olisi liian kuuma nukkuessa.  Blondi yritti kuvitella miltä hän näyttäisi Sakuran silmissä. Omasta mielestään hänen kehossaan ei ollut mitään vikaa, muotoja oli ja rinnatkaan eivät olleet pienet. Ino vilkaisi lähellä olevan tuolin päällä olevaa lahjaa ja hymyili. Shikamarun ehdotus olikin osoittautunut hyödylliseksi.

Blondi puki päällensä ja laittoi pitkät hiuksensa kiinni. Hän otti kirjoituspöydältä viime yönä kirjoittamansa kirjeen ja laittoi sen taskuunsa.  Seuraavaksi hän työnsi paketin kassiin ja lähti huoneestaan. ”Lähden nyt!” Ino huusi ulko-ovelta ja nappasi vielä yhden liljan ruukusta ennen kuin lähti.

Ulkona tyttö otti ensimmäisenä suunnaksi Sakuran kodin.  Hän käveli rauhallista vauhtia, vaikka hänen sisälmyksensä tuntuivat heittävän volttia. Blondin teki mieli juosta, ettei hänen olisi tarvinnut kuunnella omia ajatuksiaan. Silti hän käveli, kasvot alkaen punoittaa koko ajan enemmän ja enemmän, kun hän läheni Sakuran kotia. Vaikka hän oli useaan kertaan vierailut siellä, tälläkään kertaa tässä ei pitänyt olla mitään niin erikoista.

Ino seisoi nyt Sakuran talon edessä. Tyttö puristi taskussaan olevaa kirjettä ja toisessa kädessään olevaa liljaa. Hän hengitti parikertaa syvään ja koputti oveen. Sakuran äiti avasi sen.

”Ai Ino? Sinuapa ei ole taas vähään aikaan näkynyt meidän ovea koputtamassa.” Sakuran äiti totesi hieman hämmästyneenä. Oliko tytöt saaneet sovittua taistelunsa Sasukesta vai olivatko he jo kasvaneet sen ohi?

”Niin, anteeksi että häiritsen mutta onko Sakura paikalla?” Ino kysyi toivoen samalla, että saisi kieltävän vastauksen. Hänen toiveensa toteutettiin.

”Ei hän ole, hän meni käymään Hokagen luona.”

”Ai selvä, voisitteko antaa tämän kirjeen hänelle, kun hän palaa?” Blondi kysyi ojentaen kirjeen ja liljan naiselle.

”Kyllä se onnistuu, vien sen hänen pöydälleen.”

”Kiitos.” Ino kumarsi hieman ja jatkoi matkaansa, lahja visusti kassissa. Tyttö käveli pitkin Konohan katuja tietty määränpää mielessään. Hän jatkoi matkaansa ulos porteista ja käveli lähellä olevalle niitylle, heittäytyen sitten makaamaan selälleen maahan, katse taivaassa. ”Sitten odotetaan…”

-------------------------------

”Ino…? INO!”

Ääni herätti blondin unesta. Hän oli nukahtanut Sakuraa odotellessa ja pilviä seuraillessaan. ”E-en minä nukkunut!” Ino ähkäisi nousten äkkiä istumaan ja nostaessaan katseensa hän tajusi katsovansa suoraan pinkkihiuksisen tytön silmiin.

”Ja tuotahan ei kukaan usko.” Sakura tuhahti, istuutuen tytön viereen, ”miksi sinä minut tänne kutsuit?”

He olivat samassa paikassa, missä Ino oli aikoinaan auttanut Sakuraa, kun pojat olivat tätä kiusanneet.

”Tämän takia.” Blondi sanoi ojentaen kassin tytölle.

Sakura otti kassin ja sen sisältämän paketin. Avatessaan kääreet tyttö löysi paketista rusetin, samanlaisen minkä Ino oli antanut aikoinaan. Sakura käänsi kysyvästi katseensa blondiin.

”Shikamaru ehdotti, että jos antaisin lahjaksi jotain joka muistuttaisi jostain yhteisestä muistosta. Ja tämä tuli mieleen. Tiedän kyllä, että sinä käytät tuota Konohan otsapantaa rusetin sijasta ja siksi…” Ino selitti, kun paketista tippui kaulakoru. ”Hankin vielä tuon.”

Sakura nosti kaulakorun nurmikolta, siinä oli valkoinen liljan kukka. Aivan kuin kopio tytön kotona olevista.

”En tiedä käytätkö niin kaulakoruja, mutta jotenkin sinä tulit mieleen kun näin tuon… Kun ostat aina liljoja...” Blondi yritti selitellä posket punaisina.

”Hmm.” Sakura hymyili hieman poskien punoittaessa hänelläkin. ”Autatko laittamaan tämän?” Hän kysyi ojentaen korun Inolle ja kääntäen selkänsä tälle. Blondi avasi korun lukon ja laittoi tämän ihastuksensa kaulaan.  Inon katse jäi Sakuran paljaaseen niskaan, eikä hän enää voinut pidätellä itseään. Tyttö painoi huulensa toisen iholle ja tunsi kuinka tämä värähti hänen kosketuksestaan, mutta ei väistänyt.  Ino seurasi koko ajan pinkkitukan reaktioita, kun hän siirtyi niskan puolelta kaulalle ja siitä ylöspäin huulia etsien. Blondi pysähtyi ja irrotti huulensa tytön iholta siirtääkseen katseensa tytön silmiin. Sakuran silmät olivat kiinni ja posket heleän punaiset. Hän raotti silmiään hieman nostaen katseensa Inon silmiin. Blondi odotti Sakuralta jonkinlaista reaktiota lähestyessään tytön kasvoja, ja kun tämä sulki silmänsä Inon ollessa enää alle senttimetrin päässä, blondi otti tämän hyväksymisenä ja painoi huulensa pinkkitukan huulille, kietoen samalla kätensä tämän ympärille.

Hetken päästä Ino raotti silmiään nähdäkseen Sakuran, jonka posket punoittivat enemmän ja enemmän. Hellästi blondi painoi tytön selälleen maahan ja lopetti suudelman katsellakseen näkyä, josta hän oli uneksinut jo ties kuinka kauan. Sakura oli hänen allaan hieman aran oloisena, hiukset sekaisin katsoen hieman kysyvänä blondia. Ino suuteli tyttöä uudestaan, tällä kertaa syvemmin. Tuntui kun pelkkä pinkkitukan tuoksu sai hänet sekoamaan.

”Mmhh…” Sakuralla alkoi olla hankaluuksia hengittää Inon aggressiivisuuden takia. Lopulta blondi lopetti suutelemisen ja nousi tytön päältä siirtyen kauemmas kääntäen selkänsä tälle. Hän hautasi kasvonsa käsiinsä, ”Vielä vähän niin en olisi enää pystynyt hillitsemään itseäni…” Ino huokaisi yrittäessään rauhoittaa hengitystään ja pamppailevaa sydäntään.  ”…Anteeksi… Ei tässä ihan näin pitänyt käydä… Sinähän pidät edelleen Sasukesta.”

”Pöljä!”  Sakura heitti saamallaan rusetilla Inoa. ”Aivan kuin sinä siinä vielä seisoisit, jos minä en olisi tätä hyväksynyt!”

Ino käänsi katseensa kysyvänä tyttöön. ”…Mutta entä Sasuke?”

”Olet oikeassa, minä kyllä pidän hänestä…”

Blondin pää painui alas.

”Älä nyt ymmärrä väärin! Minä kyllä pidän hänestä, mutta en enää siinä mielessä.” Sakura selitti kiirehtien huomatessaan toisen reaktion.  Hänen poskensa helottivat nyt kirkkaan punaisina, tyttö ei ollut ihan näin ajatellut tunnustavansa rakkauttaan Inoa kohtaan.

Ino otti rusetin maasta ja katsoi sitä. Pian hän nosti katseensa rusetista Sakuran silmiin, joka oli juuri noussut maasta ja putsasi lehtiä pois hiuksistaan ja vaatteistaan. Nopealla liikkeellä Ino nousi ylös ja hypäten halaamaan pinkkitukkaa hänen onnistui taas kaatamaan tämä maahan. ”Voin siis olettaa, että minun ei tarvitse enää yrittää pidätellä itseäni.” Hän ennemminkin totesi kuin kysyi ja suuteli rakastaan uudestaan.

”I-no…” Sakura yritti sanoa saatuaan ensimmäisen mahdollisuuden hengittää.  Pian hän tunsi blondin kädet paitansa alla. ”He-hei, Ino! Mitä sinä-?!”

Ino katsoi tyttöä virnistäen, ”Hyvää syntymäpäivää Sakura”, painaen huulensa taas rakkaansa huulia vasten, toivoen, että aika pysähtyisi siihen paikkaan.

------------------------------------------------------
Ja loppu onkin oman mielikuvituksen varassa. ;)
Ilmoitelkaa virheistä niin yritän korjata niitä sitä mukaa, mutta ihan kaikkia pilkkuvirheitä ei tartte ilmoittaa niitä tuossa saattaa olla useampiakin. Pahimmat kyllä voitte sanoa! Pitäähän tekstistä saada helppolukuisempi. :3
Mutta en ole hirveästi shoujo-aita kirjoitellut koskaan, että toivottavasti tämä ei ole niin kamalaa luettavaa.
*Kiittää ja kumartaa*