Sakura harppoi katua eteenpäin, ja jollei tytön myrskyisää mielialaa huomannut tämän kasvoilta, pinkkitukkaisen askelten jättämät halkeamat tiessä kertoivat siitä enemmän kuin hyvin. Sakura oli niin kypsä tähän kaikkeen kuin kuusitoistavuotias tyttö vain saattoi olla.

Mikä koko Konohaa yhtäkkiä vaivasi? Oli kevät, ja totta kai silloin rakkautta esiintyi enemmän kuin muulloin, mutta tämä alkoi olla jo liikaa. Tämä alkoi pikkuhiljaa tuntua jonkinnäköiseltä henkilökohtaiselta vinoilulta.

Sinulla ei ole koskaan ollut ketään. Tuon kokoisella otsalla tuskin koskaan saatkaan ketään, pojat tykkäävät kyllä kookkaista ruumiinosista, mutta sellaisia kriteerit täyttäviä sinulla ei ole.

Aamu oli alkanut täydellisen tavallisesti, Sakura oli herännyt, pukeutunut, ja pirskotellut hetken mielijohteesta hiukan liljantuoksuista hajuvettä ranteisiinsa, ennen kuin oli lähtenyt Hokagen puheille.
Siitä eteenpäin kaikki oli ollut silkkaa alamäkeä.
Matkalla Sakura oli nähnyt Hinatan kulkemassa käsikkäin Kiban kanssa, mutta silloin ilmassa leijaileva rakkaus oli vielä hymyilyttänyt. Se oli herättänyt pienen haikean ajatuksen siitä, että olisi ihanaa itsekin tuntea jonkun käsi kädessään.


Samaa ei voinut sanoa, kun hän saapui Hokagetornille ja unohti koputtaa.
Se rakkaus, jota siellä harjoitettiin, ei varsinaisesti leijunut ilmassa, vaan paremminkin sai ikkunat huurtumaan ja hengityksen juuttumaan kurkkuun. Sakura oli yrittänyt olla aivan hiljaa, häipyä paikalta äänettömästi, mutta se oli sangen mahdotonta tilanteessa, jossa hänelle näyttäytyi melkein koko Hokagen kunnioitettavan kokoinen rintavarustus.

Jos tilanne olisi ollut pelkästään harmiton vahinkovilautus, Sakura varmaan olisikin pystynyt olemaan hiljaa, mutta Hokagen sihteerin pää, joka oli ollut kyseenalaisessa paikassa - ja suu tekemässä kyseenalaisia asioita - oli kirvoittanut Sakuran suusta äänekkään älähdyksen.
…Joka oli kaikkea muuta kuin epämääräisen tukahtunut kiljahdus, Sakura ajatteli pudistellen päätään rajusti puolelta toiselle.
Sen jälkeen kädestäpitämis -ajatukset olivat vaihtuneet ryminällä hiukan erilaisiin toiveisiin.


Sakura vaipui fantasioihinsa ja tietä halkovat halkeamat alkoivat hiljalleen pienentyä. Hänellä ei varsinaisesti ollut mitään selkeää määränpäätä, mutta jalat tuntuivat johdattavan Konohan liljapellolle, joka oli kauneudestaan huolimatta melkein aina autio.

Sakuran päässä muotoutui hatara suunnitelma heittäytyä liljojen keskelle ja yksinkertaisesti vain maata tuijottelemassa taivaita koko loppupäivä. Taivaalla hän ei ainakaan näkisi mitään, mitä ei halunnut nähdä (sadepilvikin olisi sangen harmiton juttu verrattuna muiden ihmisten seksuaalisiin toimituksiin).

Saapuessaan pellon laitaan tyttö huomasi kuitenkin harmikseen, että paikka oli jo varattu. Luojan kiitos siellä ei kuitenkaan ollut ainoatakaan kuhertelevaa paria, ainoastaan muuan itsekeskeinen blondi, joka myös Ino Yamanakana tunnettiin.

”Moi”, Sakura puuskahti tehden kerralla selväksi, ettei ollut mitenkään ilahtunut toisen näkemisestä. Ino nakkeli niskojaan ennen kuin käänsi katseensa Sakuraan ja vaivautui tervehtimään.
Hetken he istuivat hiljaisuudessa, mutta Sakura ei jaksanut sitä kauaa.
Olivathan he ehkä kilpailijoita, eivätkä mitenkään ylimpiä ystäviä, mutta Ino oli kuitenkin yksin täällä, eikä kiertänyt Konohaa vaikkapa Shikamarun käsipuolessa roikkuen. Todennäköisesti Ino siis tiesi, miltä hänestä paraikaa tuntui.

”Joskus kevät inhottaa minua”, Ino avasi suunsa melkein kuin olisi lukenut Sakuran ajatukset.
”Niin minuakin, pariskuntia joka paikassa”, Sakura yritti olla kuulostamatta liian innostuneelta, vaikka he olivatkin selvästi Inon kanssa juuri nyt täysin samalla aaltopituudella.
Ino käänsi katseensa Sakuraan ja nyökkäsi hyväksyvästi.
”Ai sinustakin? Minua niin inhotti katsella Shikamarun ja Temarin kanssakäymistä. Hampaat siinä meinasi mennä, kun oli niin ällöttävän imelää”, Ino irvisti ja Sakura pudisti päätään.
”Sinun pitäisi nähdä Sai, ja se, miten hän tuijottelee haikailevasti Narutoa koko ajan – tietysti siis silloin, kun Naruto ei huomaa.”
Ino katsoi hetken ystäväänsä yllättyneen näköisenä ja huokaisi sitten pettyneenä.
”Kai sen napapaidan olisi pitänyt varoittaa, että Sai pelaa väärässä joukkueessa.”

Hetken molemmat vain hihittivät, eikä Ino loppujen lopuksi vaikuttanut mitenkään murheen murtamalta.

”Tiedätkö kuka – ketkä – myös… kannattavat sateenkaarijoukkuetta?” Sakura kysyi iskien silmää ja virnistäen. Hän alkoi melkein nauttia tästä keskustelusta.
Inon silmät levisivät ja hän nojautui lähemmäs Sakuraa selvästi mehevien juorujen toivossa.
”Ketkä? Neji on minusta aina vaikuttanut vähän…” Ino puri mietteliäänä poskeaan ja Sakuraa alkoi naurattaa.
”En puhu Nejistä. Jotenkin hän on vähän… liian jäykkä, jos ymmärrät, mitä tarkoitan.”
”Totta, hänen ryhtinsä on jo valmiiksi sellainen kuin takamukseen olisi työnnetty jotain, mikä ei kuulu sinne. Eli ei sinne mahtuisi enää mitään lisää”, Ino demonstroi käsillään saaden molemmat nauramaan melkein vedet silmissä.

Sakura odotti melkein innolla Inon seuraavaa arvausta, vaikka samaan aikaan hän tunsi myös epämääräistä jännitystä. Ajatus siitä, että Ino ajattelisi vain poikien kiinnostuvan omasta sukupuolestaan, oli… jotenkin häiritsevä?
”Hei, nyt minä tiedän! Tenten ei ole koskaan ollut mitenkään tyttömäisimmästä päästä, hän sopisi täydellisesti B-rapun joukkueeseen”, Ino kuulosti voitonriemuiselta, mutta Sakura pudisti päätään.
”Ei ole Tenten, mutta sukupuoli meni oikein.”

”Oooo, se on siis joku tyttö”, Inon kasvoille kohosi mietteliäs ilme.
”Kaksi”, Sakura korjasi saaden Inon keskittyneen katseen porautumaan itseensä.
”Jos tämä on sinun tapasi kertoa minulle, että olet ihastunut minuun…”
Sakura punastui harmista ja ravisti rajusti päätään. Inon ilme ei näyttänyt suoranaisen inhoavalta, lähinnä kiusoittelevalta. Sakura päätti vastata samalla mitalla.
”Ei ole, mutta sen kun toivot.”
Ino pyöräytti silmiään.
”Ei se olisi mitenkään mahdotonta, minä kuitenkin olen sangen viehättävä ja minulla on tiettyjä avuja…” blondi kohensi ryhtiään ja hytkytteli rintavarustustaan, joka ei tehnyt Sakuraan Tsunaden jälkeen sen kummempaa vaikutusta.

”En minä ole ihastunut sinuun”, Sakura tyrmäsi uudelleen, vaikka virne hiipikin hänen suupieleensä.
”Kuitenkin olet”, Ino intti itsepintaisesti ja heittäytyi makaamaan liljojen keskelle mutristaen huuliaan.
”Sinun egosi on oikeasti leikkauksen tarpeessa”, Sakura sanoi huvittuneena katsoessaan Inon kiemurtelua. Blondi vakavoitui ja katsoi pinkkitukkaista silmiin.
”Väitätkö, ettet ihan oikeasti tunne mitään vetoa minuun? Et yhtään mitään?” niin outoa kuin se olikin, Inon kasvoille hiipi lievästi murjottava ilme ja Sakura pakottautui tarkastelemaan toista kunnolla.

Inolla oli kauniit hiukset ja kasvot, mutta sen hän nyt oli tiennyt aina. Inon silmät olivat siniset kuin jäämeri ja huulet heleän vaaleanpunaiset. Sakura muljautti silmiään itselleen, tämä oli aivan typerää.
Toisaalta, mitä sitten, jos hän tekisi Inon iloiseksi hiukan kyseenalaisin keinoin? Eihän siitä kenellekään mitään vahinkoa olisi. Samalla hän voisi tehdä itsensäkin iloiseksi.

Sakura huokaisi mukamas alistuneena.
”Jos myönnän, että tunnen vetoa sinuun, niin oletko sitten tyytyväinen?”
Inon silmät laajenivat aavistuksen, kun Sakura kumartui hänen ylleen virne kasvoilla leikitellen.
”Ehkä”, Inon silmissä pilkahti ja hän tarttui kädellään Sakuran paidan rintamukseen vetäen toisen lähemmäs itseään.

”Minun pitää tunnustaa jotain”, Ino sanoi, kun heidän kasvonsa olivat niin lähellä toisiaan, että he jakoivat saman hengitysilman. Sakura kohotti kulmiaan kysyvästi.

”Minä olen ihan kamalan puutteessa.”

Sakura yritti tukahduttaa suustaan pulppuavan naurun, mutta ei onnistunut.
”Niin minäkin”, hän kuiskasi huulet Inon kaulaa vasten, ”eikä se yhtään auttanut, että näin Tsunaden käytännöllisesti katsoen istumassa Shizunen naaman päällä. Hajareisin.”
Ino ulvahti, mutta Sakura ei ollut aivan varma johtuiko reaktio uutisesta vai siitä, että hän oli painanut kätensä Inon rinnoille.

”Minun täytyy olla tosi pahasti puutteessa, kun oikeasti meinaan tehdä jotain tällaista sinun kanssasi”, Ino vaikersi, kun Sakura siirtyi näykkimään hänen korvanlehteään.
”Tunne on molemminpuolinen”, Sakura mumisi jättäen kaulan sivuun tuskin huomattavan puremajäljen, Ino tuntui ääntelystä päätellen pitävän purruksi tulemisesta.

Olisikohan Ino niin puutteessa, että voisi harkita sitä naamallaistumisjuttua? Sakura tunsi väristysten käyvän koko ruumiinsa läpi ja tiesi, että hän itse ainakin oli tällä hetkellä valmis aivan mihin tahansa.
Sakura tunsi Inon kädet paitansa vetoketjulla ja hänestä alkoi tuntua, ettei Inollakaan ollut mitään kiirettä lopettaa.