Author: -SasukeUchiha-

Rating: K-13    

Disclaimer: En omista hahmoja (valitettavasti), mutta oma hahmoni on minun.

Warnings: Ruma kielenkäyttö taas. Deidara on niin tulinen luonteeltaan, että sille jotenkin sopii välillä nuo sanat^^

Parnings: Noup. Katsotaanpas mitä Deidara Chinamista ajattelee.

A/N: Toinen luku -.- Jotenkin tuntuu, että olen hidas. Välillä on hankala kirjoittaa, kun Deidara on ihan hiljaa ja sen suuhun pitää tunkea niitä sanoja. Chinami taas on hyvinkin innokas ja siltä suunnalta tulee todella paljon jutun juurta. Mutta kuitenkin, tässä luvussa on Deidaran ajatuksenjuoksua. Herra on päässyt perille ja katsotaan, mitä Chinamille nyt käykään.

Huomio kaikki, jotka lukevat!
Tässä luvussa taas on Deidaran näkökulmasta.
Pitää kyllä sanoo, ettei pysynyt pokka kun ajattelin Deidaran yhdessä kohtaa tarinassa. No, lukekaa itse...





Hmh.

Tyttö oli turhan helppo tainnuttaa. Tässä näkyi, miten loistavan ninjan johtaja oli keksinyt. Eihän tyttö osannut liikkua edes tarpeeksi nopeasti. Olin yhä samaa mieltä naisista mitä olin johtajalle pamauttanut.

Katsoin tyttöä. Ihan normaalin näköinen. Hiukset kyllä olivat pisimmät, mitkä olin ikinä nähnyt. Kerrankin joku päihitti minut hiusten pituudessa. Naiset leikkelivät hiuksiaan aina niin lyhyiksi. Tytön hiusten värikin oli outo. Vaalea, hyvin vaalea. Kuunvalossa ne olivat melkein valkoiset.

No voi juma. Joutuisinko kantamaan naisen ulos? Ei häntä kyllä naiseksi voinut sanoa. Liian pieni jokaisesta paikasta. Huokaisin raskaasti. Naisista ei ollut muuta kuin vain harmia.

Pujotin käteni varovasti tytön vartalon alle. Hän oli kevyt. Kannoin hänet varovasti ulos makuuhuoneesta. Pitäisikö hänelle ottaa vaatteitakin? Ajatus yökötti hieman. En jaksanut keskellä yötä ruveta käsikopelolla etsimään naiselle vaatteita. Ties mitä siitäkin tulisi.

Kuitenkin kävelin takaisin tytön huoneeseen ja laitoin valon päälle. Laskin tytön hetkeksi sängylle ja avasin vanhan, ruskean vaatekaapin oven. Minun täytyisi antaa hyvä kuva itsestäni, eikä naisten fantasioihin kuulunut, että vieras mies etsii lupaa kyselemättä vaatteita heidän kaapeistaan.

Tuhahdin. Hittoon sellaiset ajatukset. Jos ottaisin vain jonkun lämmikkeen, niin ainakaan ei valitettaisi minun pervoudestani. Otin ensimmäisen käteen sattuvan lämpimän ja pitkän takin, jossa oli kaulus.

Kengätkin pitäisi varmaan ottaa mukaan. Aseita en hänelle kyllä vielä luovuttaisi. Hänen pienessä päässään saattaisi käväistä yrittää tappaa minut. Ellen minä, johtajan käskyä huomioonottamatta, ehtisi tappaa tyttöä ensin.

Järjestelin jotenkuten takin tytön hartioille. Käsittelin häntä varovasti, sillä en halunnut todellakaan herättää tyttöä. Hänhän olisi voinut vaikka havahtua ja herättää koko kylän. Ja huomiota tässä viimeisenä kaivattiin.

Mielessäni oli kyllä ollut ajatus pitää ensin vähän hauskaa, räjäyttämällä kylä ja antaa tytölle aikaa paeta. Sitten olisin ottanut hänet helposti kiinni.

Minusta oli varmaan tulossa joku herrasmies. Ensin hienovaraisesti päätän olla tuhoamatta kylää sen tavallisuuden takia, sitten käsittelen naista varovasti, enkä yhtään pervoile. Ei kuulunut minun tapoihini.

Jos olisin ollut hieman virkeämmällä päällä, en todellakaan olisi jättänyt kylää tai tyttöä rauhaan. Mutta lennettyäni monta yötä ja päivää nukkumatta, en oikein jaksanut tehdä mitään. Odotin vain, että tyttö suostuisi helpolla liittymään Akatsukiin ja minä saisin edes hieman nukkua siinä majatalossa, minne oli kahden päivän lentomatka.

Heilautin tytön takaisin syliini. Hän inahti pienesti, mutta jatkoi kuitenkin uinumistaan. Kiirehdin eteiseen ottamaan tytön kengät ja sammutin vielä makuuhuoneesta valot. Seuraavana aamuna liikkuisi kaupungilla jo juoru kadonneesta tytöstä. Mutta häntä ei koskaan löydettäisikään.

Olin laskeutunut tytön puutarhaan. Yö oli tähtikirkas, mutta minulla ei ollut vaikeuksia saapua huomaamattomasti. Metsä antoi täydellisen suojan ja olin päässyt perille oletettua aiemmin. Unettomassa lennossa oli kyllä jotain hyvääkin.

Nousin savilinnun selkään ja asetin tytön makaamaan taakseni. Pujotin vielä vaivalloisesti kengät tämän jalkoihin, mikä ärsytti minua suunnattomasti. Joutua nyt pukemaan naista. Vittumaisempaa tehtävää ei sitten voitu keksiä.

Monen kirosanan jälkeen tytöllä oli viimein kengät jalassa ja minä vihasin entistä enemmän naisten vaatteita. Oli ihme, että tyttö ei herännyt.

Mutta kun savilintu lähti lentoon, minä en voinut olla virnistämättä. Rakastin tunnetta, joka syntyi lentämisen aikana. Loittonevat talot, metsät, maat, kaikki kutistui aivan pieneksi.

Tarkkailin ympäristöäni. Tähdet tuntuivat välkehtivän yhä lähempänä. Metsä loittoni alapuolellani ja kylän vähäiset valot jäivät olemattomiksi pisteiksi. Tuuli puhalsi viileänä kasvoilleni, mutta pidin siitäkin. Olin yläilmoissa melkein kuin kotonani. Rauha olisi kuitenkin luultavasti poissa, kun tyttö heräisi ja yrittäisin vakuuttaa hänet siitä, että Akatsuki oli paras mahdollinen tapa elää. Olihan järjestöllä sentään hyvä tarkoitus.

Itse olisin valinnut Akatsukista ja tytön kotikylästä Akatsukin. Yhdellä silmäykselläkin kylä oli näyttänyt luotaansatyöntävältä. Vaikka ei minulla ollut hajuakaan tytön mausta. Ehkä hänestä oli kiva asua tylsien tavisten keskellä.

Vilkaisin pikaisesti olkani yli tyttöä. Hän näytti oudon levolliselta, vaikka hiukset risteilivätkin villisti hänen ympärillään ilmavirran mukana. Oliko johtaja kertonut tytön nimen? Yritin muistella kaukaista keskustelua, mutta todellisuudessa siitä oli vain neljä päivää.

Tukahdutin haukotuksen. Silmieni alapuolella oli varmasti varjot. Pinnani oli vielä enemmän räjähdysherkkä, kun olin väsynyt. Voisin silti yrittää olla rauhallinen tyttöä kohtaan. Kertoisin hänelle kaiken mitä tämä haluaisi tietää ja se toivon mukaan riittäisi.

Aika kuluisi lentäessä yllättävän nopeasti. Pian aurinko jo nousisikin taivaanrannasta.

*

Kuulin tytön hengähtävän heräämisen merkiksi. Aurinko oli juuri noussut ja minulla seisoi silmät päässä. Pyöräytin niitä kokeeksi. Hyvin ne vielä auki pysyisivät pari päivää.

Tyttö tuli tajuihinsa. Reaktio oli juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin.
”Missä hitossa minä olen?”
Käännyin tyttöön päin. Tämän kasvoilla oli ärsyyntynyt ja samalla hyökkäävä ilme.

”Ilmassa näytät olevan, un”, huomautin itsestään selvän asian. Olin päättänyt olla tytölle mahdollisimman kohtelias, se saattaisi edistää koko hommaa. Puhetapa oli minulle vain outo. En puhunut useinkaan kohteliaasti.

”Mitä minä täällä teen? Sinäkö minut tainnutit yöllä? Sinulla ei todellakaan ole oikeutta viedä minua noin vain pois! Sitä paitsi, mitä minulla on päälläni? Olet mennyt tonkimaan vaatekaappiani? Täällä on helvetin kylmä!”

Kuuntelin tytön sanatulvaa, vaikka sisälläni kihisi. Naiset olivat tuollaisia. Eivät osanneet olla hiljaa tai esittää kysymyksiä asianmukaisesti. Tyttö käyttäytyi puhetavoiltaan melkein kuin mies. Ei se minua kauheasti haitannut. Kun hän olisi tuleva partnerini, hän ainakin osaisi vastata joihinkin letkautuksiini kunnolla, sillä joskus sanaharkat olivat virkistäviä.

Olin yön aikana muistanut ihmeen kaupalla tytön nimen.
”Olet Chinami, etkö vain, un?” kysyin tytöltä. Tämä mulkoili minua. Hyvä kun ei alkanut tapella.
”Et tee sillä tiedolla mitään”, hän murahti. Oho, tyttöhän oli oikein vaikea tapaus.
”Oletetaan, että olet, un. Mitähän sinä tekisit täällä omasta mielestäsi?”
”Miksi minun pitäisi vastata sinulle?”

Tytön käytös alkoi jo ärsyttää.
”Meillä on tässä monta päivää aikaa. Kannattaisi vastata, niin saattaisin kertoa, minne sinua olen viemässä, un.”

Tyttö mulkaisi minua taas. Hitaasti hän kuitenkin avasi suunsa.
”Olisit napannut minut ja viemässä ties minne.” Hän vilkaisi lintuani kummeksuen.
”Aika lähelle, un. Minä olen napannut sinut, mutta loput sinä päätät itse. Minä yritän vain suostutella sinua. Jos vastaat myöntävästi, se on hyvä, vaikkei luultavasti minun kannaltani, mutta järjestön kannalta kyllä, ainakin johtajan mukaan. Vaikka vastaisit kieltävästi, saamme sinut kuitenkin. Sinä päätät, un”, kerroin tahallisen epätarkasti.

Tyttö katsoi minua yhä mulkoillen, mutta halusi silti kuulla lisää. Virnistin hänelle ja käännyin istumaan, mutta lisäsin vielä oleellisimman asia, mikä oli vangin tilassa melkein mahdoton toteuttaa.
”Ja, un, älä yritäkään karata, se ei onnistu.”

Käännähdin nopeasti torjumaan tytön iskun. Virnistin hänelle ja oikaisin käteni asennosta. Tyttö lysähti istumaan. Pystyin ehkä hetken pidättelemään tuollaista, mutta en todellakaan ollut hyvä lähitaistelussa ja tyttö tuntui taitavan sen osuuden.
”Äläkä lähde tuolle linjalle, sillä et pysty voittamaan minua, un. Jospa käyttäytyisit asiallisesti, niin minä en tapa sinua”, ehdotin ja katsoin tytön katsetta, kun se tavoitti käteni. Tämä henkäisi nähdessään suun. Näytin ilkikurisesti tytölle kieltä.

”Vai pitääkö sinut sitoa, un?” Kädestäni valui pätkä savea, joka olisi käynyt mainiosti köytenä. Tyttö mulkaisi minua.
”Et kyllä varmana koske minuun”, hän ärähti ja käänsi minulle selkänsä.

Vedin köyden takaisin ja istahdin menosuuntaan päin. Aurinko häikäisi silmiäni ja kuulin, miten tyttö pihisi kiukusta takanani.
”Kuka sinä edes olet?” hän kysyi raivostuneena.
”Miksi kertoisin, un?”
”Koska minulla on oikeus tietää”, tämä vastasi ja yritti selvästi rauhoittaa itseään. Tytöllähän oli tulinen luonne.

”Mutta enhän minä tiedä sinunkaan nimeäsi, un”, tokaisin olkani yli. Ärsytin tahallani, vaikka tiesin, että ennen pitkää tyttö saisi kunnon raivokohtauksen.
”Olen Chinami! Sano nyt jo se nimesi, hitto vie!” tyttö älähti. Huokaisin. Kai sitten olisi kerrottava itsestään, jos aikoi saada tytön Akatsukiin.

”Deidara, un”, sanoin viimein. Tyttö oli hiljaa. Toivon mukaan olisi loputkin ajasta.
”Deidara?” tyttö hämmästeli.
”No mitä vikaa siinä on, un?” ärähdin ja katsoin tyttöä. Tämä oli kääntynyt samaan suuntaan kuin minäkin ja hänen kasvoillaan oli ärsyttävä ilme.
”Ei mitään...” tyttö vähätteli. Tämä oli selvästi keksinyt, että minua pystyi ärsyttämään helposti, mutten voinut tappaa häntä. Huokaisin taas ärtyneesti ja käänsin kasvoni pois tytöstä.
”Minne sinä viet minua?” tyttö kysyi nyt asiallisesti, mutta samalla ärsyyntyneenä, huomattuaan, ettei pystynyt karkaamaan.
”Sademaahan”, kerroin totuudenmukaisesti. Selittäisin Akatsukeista vasta, kun tyttö kysyisi sitä.

”En tiedä mikä on Sademaa”, tyttö ärähti. ”Oletko sinä ninja? Ja miksi sinä kaappasit juuri minut? Olisit hankkinut jotain vähemmän ärsyttävää seuraa. Minussa ei ole mitään erikoista. Entä mikä tämä hökötys on, jolla lennämme?”

Käännähdin toistamiseen tyttöön päin. Katsoin tätä murhaavasti ja hän tuijotti takaisin yhtä tappavasti.
”Tehdään selväksi yksi asia, un. Tämä lintu ei ole mikään ’hökötys’ vaan savesta tehty taideteos!” Tyttö ei tiennyt mitään taiteesta. Minun oli selvästi turha odottaa samanlaista ymmärrystä, kuten Sasorilta.

Tyttö tuhahti, muttei onneksi sanonut mitään. Antaisi tulla ne loputkin kysymykset, jos halusi vastauksia.
”Minne sinä oikein viet minua? Sanoin jo, että minussa ei ole mitään erikoista”, tyttö sanoi ja näytti edelleen vihaiselta.
”Kuule, on sinussa varmasti jotain erikoista, jos johtaja haluaa sinut järjestöön. Vien sinua Sademaahan, missä sijaitsee Akatsukien tukikohta ja sinulta odotetaan, että liityt järjestöön, un” selitin.
"Miksi ihmeessä minä liittyisin noin vain johonkin järjestöön, josta en tiedä mitään? Saat luvan kertoa kaiken ennen kuin edes ajattelen mitään sellaista”, tyttö tiuskaisi.

Yllätyin. Oliko tyttö luvannut harkita liittymistä, jos kertoisin kaiken? Tämä eteni kuitenkin liian helposti. Kukaan ei liittynyt Akatsukiin heti. Voisin kertoa hitaasti joitakin asioita, mutten kaikkea kerralla. Jotkut niistä olivat huippusalaisia, enkä voinut paljastaa niitä hätiköimällä.

Tyttö ei tiennyt muista ninjakylistä mitään. Voisin kertoa Akatsukista peruspiirtein mikä se oli, mutta yksityiskohtia tytön ei tarvinnut vielä tietää. Kun tämä suostuisi liittymään, kertoisin vasta silloin järjestön päämäärän. Tyttö ei varmastikaan halunnut tuhoa ja sotaa sen jälkeen, mitä oli tapahtunut Kivikylässä vuosia sitten.

Jos tytöllä oli yhtään järkeä päässä, hän halusi rauhan maailmaan.

A/N: Mitäs piditte? Noiden kahden kanssa on kiva tehdä yhteistyötä, kun ne ei osaa kumpikaan juuri käyttäytyä
Kommenttia?^^