Oli varhainen aamuyö Iwassa. Taivas oli tumma. Sade pilvet alkoivat revetä massansa vuoksi ja kaatosade lankesi maahan. Salaman vilahdus näkyi tummalla taivaalla ja sitä seurasi valtava räjähdyksen omainen ääni. Ukkonen oli tullut. Uusi salaman välähdys paljasti eräässä omakotitalossa tapahtuneen katastrofin. Nuori, noin 16 vuotias, vaaleahiuksinen poika seisoi keskellä talon olohuonetta verta käsissään ja kädessä olevassa veitsessä. Pojan kasvoilla kareili ylimielinen hymy.

”Deidara! Mitä sinä...IIIIH!” keski-ikäinen vaaleahiuksinen nainen oli astunut olohuoneeseen ja näki pojan jalkojen juuressa lojuvan ruumiin. ”Mitä sinä...” vaaleahiuksinen nainen aloitti, mutta ei kerennyt lopettaa lausettaan kun poika jo keskeytti hänet. ”Nyt on sinun vuorosi...äiti.” poika sylkäisi viimeisen sanan ivallisesti suustaan. Vaaleahiuksinen nainen seisoi jähmettyneenä katsomassa kuinka hänen poikansa käveli pahaenteisiä askeleita äitiään kohti.

Ensin hän oli tappanut isänsä, sen ylimielisen paskiaisen, hitailla viilloilla ja nauttinut nähdessään pakokauhun isänsä silmissä. Nyt olisi äidin vuoro. Samanlainen paskiainen hänkin oli. Kysyi poikansa asioista vain silloin kun tuntui siltä. Ei välittänyt kuunnella murheita koulukiusaamisesta ja läksyjen vaikeudesta.

Poika oli tullut siihen tulokseen että paremmat vanhemmat he olivat kuolleina. Hän katseli huvittuneena kuinka hänen äitinsä vapisi pakokauhun vallassa kuin nurkkaan ajettu jänis. ”Valmistaudu...” Deidara sanoi hiljaa ja viilsi äitiään keskelle rintaa. Hänen äitinsä kirkaisi kimeästi pakokauhunsa vallassa ja näki kuinka rintakehään viilletystä haavasta alkoi pulputa verta.

'Hän on hullu.' oli naisen viimeinen ajatus ennenkuin kipu ja tuska täyttivät mielen. Jossain mielensä perukoilla hän vielä tajusi että poika yritti saada hänet tuntemaan saman tuskan mitä itse koki, vanhempien ylenkatsoessa ja lannistaessa poikaansa. Viimeisillä elonhetkillään, nainen lopulta ymmärsi, miksi poika teki tekonsa ja hetken ajan hän oli samaa mieltä poikansa kanssa.

Deidara havahtui poliisipillien ulvontaan. Hän näki jälleen todellisuuden ja heitti veitsen pois kädestään. Nuori poika katsoi omien käsiensä työtä kun poliisit ryntäsivät sisään. Kun muut poliisit rupesivat tutkimaan taloa ja rikospaikkaa, eräs naispoliisi huomasi nuoren blondin joka seisoi keskellä huonetta kädet veressä.

”Hei poika... mitä on tapahtunut? Hei poika. Vastaa!” poliisi kysyi Deidaralta tultuaan tämän luokse. Hän ravisteli veren tahrimaa poikaa. Lopulta hän sai yhden reaktion esiin blondista. Hän nauroi. Nauroi mielipuolista naurua. ”Joku kutsukaa tänne rikospsykologi. Heti!” nainen huusi käskyn ennen kuin tunsi pojan tarraavan häntä uniformun rinnuksesta ja itkevän katkerasti naurunsa seassa.

Deidara heräsi sairaalan huoneessa, täydellisen unohduksen vallassa. Hän mietti pitkään miten oli päätynyt sairaalaan. Myöskin viimeöiset tapahtumat olivat unohtuneet. Toisin sanoen nimeä ja ikää lukuunottamatta poika oli unohtanut kaiken. Deidara havahtui mietteistään kun kuuli huoneen oven avautuvan.

”Hei, olen komisaario Haruno Sakura. Deidara...etkö kertoisi minulle ja psykologillesi, Yamatolle,  että mitä tapahtui.” Sakura aloitti. ”Mit... mistä te puhutte? Mitä on tapahtunut?” Deidara sanoi hämmentyneenä. Psykologi saapui huoneeseen ja asettui istumaan toiselle esiinvedetylle tuolille. ”Deidara, tiedätkö miksi olet sairaalassa?” Sakura kysyi. Blondi poika pudisti päätään. ”Minä... en muista...” poika vastasi rehellisesti. Psykologi kirjoitti jotain ylös. ”No... Tiedätkö miksi me olemme täällä?” Sakura kysyi, yllättyen yhä enemmän. ”Tiedätkö sinä, miksi minä olen täällä?” poika kysyi, erittäin hämmentyneesti. Sakura nyökkäsi ja sanoi: ”Löysimme sinut olohuoneestasi, verenpeitossa. Joku on tappanut vanhempasi.”

”Mitä?” blondi kysyi, kuin varmistaakseen lauseen paikkaansapitävyyden. Ja jälleen psykologi kirjoitti jotain lehtiöönsä. Sakura huomasi pojan kiinnittävän huomionsa psykologiin.

”Tästä ei näköjään tule mitään...jätämme sinut nyt toistaiseksi.” Sakura sanoi ja poistui huoneesta psykologi jäljessään. Deidara katsoi heidän peräänsä.

”Mikä sinun mielestäsi olisi paras ratkaisu tuollaiselle tapaukselle, Yamato?” Sakura kysyi samalla myös yhdeltä tärkeistä ystävistään. ”Mmm... no näin aluksi luulen että poika ei itse muista sitä miten hän tarrautui itkien sinuun... hän ei edes muista mitään muutakaan iltaan liittyen, joten...” Yamato jaaritteli, saaden Sakuran ärsyyntymään.

”Lakkaa jaarittelemasta ja kerro miten menetellään!” hän ärähti saaden Yamaton täydellisen huomion. ”No...suosittelen että hänet laitetaan näin väliaikaisesti jollekkin Intensiiviosastollemme, jossa häntä tarkkailtaisiin ympärivuorokautisesti. Ja nimenomaan Intensiiviosasto Akatsukiin, jossa muutenkin on jo samantapaisia ihmisiä. He ovat toipuneet kuitenkin sen verran jo että tiedostavat jo ongelmansa....”  Yamato sanoi lopulta jaaritellen yhä. Sakuran ilme kirkastui. ”Hoidathan järjestelyt ja muut tapaukseen kuuluvat siirto hommat. Vuoroni loppui jo ja Kiba odottaa kotona Ringon kanssa.” Sakura sanoi ennen kuin salakavalasti karkasi Yamaton käsistä. Yamato huokaisi raskaasti ennen kuin lähti kävelemään ulos sairaalasta. 'Onneksi sijoittaminen on helppoa koska vanhempia ei ole.' hän ajatteli ja astui ulos sairaalasta.

”Mitä? Miksi? En minä ole mitenkään..... psyykkisesti sairas.” Deidara raivostui kun Yamato kertoi sosiaalityntekijöiden ja itsensä laatimasta jatkosuunnitelmasta. Blondi huokaisi raskaasti myöntäessään lopulta tappionsa, huomatessaan että aikuiset olivat järkkymättömiä päätöksessään. ”Olemme käyneet jo pakkaamassa huoneesi tavarat. Sinut pitäisi vielä saada mukaan.” Yamato ilmoitti ärsyyntyneelle blondille. Deidara nousi ylös tuoliltaan ja tokaisi: ”No lähdetään sitten. Missä se nyt edes olikaan?” Yamato katsoi blonida huvittuneesti. ”Eikös jo nimi Konohan Intensiiviosasto Akatsuki kerro jo että se sijaitsee Konohassa? Sinne on täältä noin kolmen tunnin ajomatka.” vanhempi mies sanoi kävellessään blondin perässä ulos.

”Oi kuulkaa te huligaanit! Meille on tulossa tänään uusi nuori tänne joten on paras käyttäytyä!”huusi Shizune, Konohan Intensiiviosasto Akatsukin yksi monista päivähoitajista. Melu taukosi hetkeksi Shizunen saadessa nuorten huomion. ”Nee...tuleeko se Orochimarun paikalle?” kysyi poika joka oli peittänyt kasvonsa oranssilla maskilla. ”Kyllä tulee, Tobi. Tuo oli typerä kysymys.” Shizune sanoi hälinän alkaessa uudelleen. ”Toivottavasti se ei oo samanlainen pervo kuin se vitun Orochimaru. Se yritti käydä meihin käsiks joka helvetin...-” yksi nuorista jolla oli platinablondit, tai no pikemminkin hopean vaaleat,  hiukset aloitti.

”Hidan! Muista kielen käyttö. Ei. Tämä poika ei ole samanlainen. Tiedämme vain että jotain tapahtui hänen perheensä keskuudessa.” Shizune keskeytti pojan kiroilun vastatessaan samalla kaikkia kiusaavaan kysymykseen. ”Nyt menette joka iikka omiin huoneisiinne jotta uudella tulokkaalla olisi helpompaa tuoda tavaransa sisään.” Shizune sanoi ja käskyä toteltiin nurkuen.

Blondin ensimmäinen havainto Intensiiviosasto Akatsukista oli se että rakennus oli valkoinen,erittäin suuri  talo, kahteen siipeen jaettu, jossa muutamissa ikkunoissa oli kalterit. Deidaraa inhotti tuollainen vapauden riisto. Yamato parkkeerasi auton pienelle parkkipaikalle ja nousi ulos autosta. Blondi poika astui myös ulos autosta, mutta ei niin innokkaasti kuin Yamato. Noin 20 vuotias blondi poika tuli heidän luokseen. ”Hei olen Naruto, ja olen yksi Akatsukin päivähoitajista. Tulin auttamaan tavaroiden kannossa.” blondi esitteli itsensä ja tarttui yhteen kolmesta muovisesta muuttolaatikoista. Yamato otti toisen ja Deidara kantoi viimeisen. Todentotta hänellä oli vähän tavaroita mukana mutta ei, se ei haitannut Deidaraa. Ei hänellä ollut kotonakaan enempää kuin kolme muuttolaatikollista. Naruto johti heidät sisälle taloon. Osasto sijaitsi rakennuksen siivessä, toisessa kerroksessa. ”Tuossa vastapäätä, lasioven takana, on ohjaajien taukohuone sekä toimisto, ja taaempana olevan lasioven takana on nuoremmille suunnattu osasto. Tämän osaston toisessa päässä oleva ovi johtaa vieroitusosastolle. Heh, sieltä saattaa välillä kuulua melua. Muut osastot sijaitsevat samalla suunnalla kuin vieroitusosasto. Alakerrassa on liikunta sali ja ryhmäterapiahuoneet, lisäksi alakerrassa on myös tiloja, joissa pidetään kevät- ja joulujuhlia, sun muita tapahtumia jonne kutsutaan potilaiden vanhempia ja sukulaisia.” Naruto sanoi pirteästi, kun he olivat päässeet itse osastolle.

”Annamme sinulle nyt hetken aikaa purkaa tavarasi ja sitten tapaat osaston muut asukkaat.” Naruto sanoi energisellä äänellä. Deidara vain nyökkäsi hieman. Hän tiesi mitä ottaisi ensiksi esiin. Hänen stereonsa ja kaikki cd-levyt. Naruto ja Yamato hätkähtivät kun Deidaran huoneesta alkoi kuulumaan musiikkia täydeltä teholta. ”Luultavasti hän on asettunut taloksi.” Yamato sanoi ja hymyili.

Lopulta musiikki taukosi ja Deidara tuli ulos. Hän oli vaihtanut vaatteensa. Mustat pillifarkut, muutamia ketjuja roikkumassa, vartaloa myötäilevä verkkopaita jonka päällä oli hihaton löysä napapaita. Kaulassa pojalla oli niittikaulapanta. Blondit hiukset olivat suurimmaksi osakseen auki mutta pikkuinen päälaki ponnari näkyi selvästi ja etuhiukset peittivät vasemman silmän. Näkyvissä oleva oikea silmä oli rajattu vahvasti kajaalilla.

”En edelleenkään näe tarvetta tällaiselle osastohoito jaksolle...” Deidara töksäytti Yamatolle ja Narutolle jotka tuijottivat pitkätukkaista blondia. Yhden huoneen ovi avautui ja oranssimaskinen poika tuli ulos. Hän vilkaisi Deidaraa. ”Heei, Narukyu~! Sä ja Shizune sanoitte että se on poika joka tulee tänne... mutta toi on kyllä tyttö.” maskinaamainen poika sanoi. Deidara ärsyyntyi pojan julkeasta käytöksestä. ”Mitä tuli sanottua? Mä en oo tyttö, senkin apinapoika.” Deidara sanoi, katsoen poikaa vihaisesti.

Yamato ja Naruto olivat valmiusasemissa, valmiina tarraamaan blondista kiinni, jos tämä osoittaisi väkivallan merkkejä. ”Ei mun nimi oo apinapoika vaan Tobi!” maskinaamainen poika sanoi itsekkin ärsyyntyneenä saamastaan vastauksesta. Mekkalan saaman huomion herättämänä muidenkin huoneiden asukkaat tulivat ulos. ”Hah vai on toi helvetin homo meidän uusi asukas. Saatana tää paikka on täynnä vaan joitain vitun homoja.” kuului ensimmäinen kommentti platinablondin suusta. Deidara oli lopettanut mulkoilunsa ja katsoi nyt vain ärsyyntyneenä muita.

”Ohoo...Tuli vasta ja joutu heti Tobin uhriksi...” sanoi poika, joka oli ihomaalilla värjännyt itsensä siniseksi. Hänen vierellään seisoi mustahiuksinen poika joka vain katsoi Deidaraa ylimielisesti. Mustahiuksisen pojan vieressä oli vihreähiuksinen poika, joka oli värjännyt puolet ihostaan mustaksi ja puolet valkoiseksi ja ilmeisesti keskusteli itsensä kanssa. Vihreähiuksisen skitsofreenikon vieressä oli pitkä poika joka oli peittänyt kasvonsa niin että vain silmät näkyivät. Poika keskusteli vieressään olevan punahiuksisen lyhyemmän pojan kanssa jostain. Punahiuksisen pojan vieressä oli sinihiuksinen tyttö ja tämän oranssitukkainen poikaystävä. Tai niin ainakin Deidara oletti koska he supattivat keskenään ja pitivät välillä toisiaan kädestä. ”Pain, Konan, mitä me olemme puhuneet. Ei fyysistä kontaktia muiden potilaiden kanssa!” Naruto tiuskaisi, huomatessaan parin.

”Noniin Deidara...tässä on meidän...eh...iloinen joukkomme.” Naruto sanoi kiusaantuneena nuorten käytöksestä. ”Josko he esittelisivät itsensä sillä välin kun minä ja Yamato keskustelemme toimistossa käytännön asioista.” Naruto sanoi ja ohjasi Yamaton toimistoon.


TO BE CONTINUED

AN: ensikerralla muunmuassa esittely kierros, joka menee vikaan, sekä muuta hauskaa!