Disclaimer: I dun own nothing of teh characters...

Luku 9: Gravitation is not responsible for people falling in love.


"Mitä oikein selität?" Sasuke kysyi hämmentyneenä. Hänen tummat silmänsä tarkastelivat varoen vierellä istuvaa blondia, jonka kasvoille asettunut apea ilme sai Sasuken sydämen kääntymään notkalle selittämättömästi. Ruskettuneiden kasvojen ilmeestä huolimatta siniset silmät olivat muuttuneet päättäväisiksi.
"Sinä et ehkä muista mitään, mutta minä kyllä muistan. Olit lapsuudenystäväni viisivuotiaasta asti, mutta kahdeksan vuotta sitten vain katosit elämästäni. Seuraavan kerran palasit elämääni lukiossa ja et tiedäkään kuinka paljon se sattui, kun paras ystäväni ei tunnistanut minua" Naruto sanoi ja Sasuke pystyi kuulemaan myrkyn tihkuvan tämän äänestä. Ei ihmekään, että hän oli huomannut loukkaantuneisuuden vivahteita pariissaan aikaisemmin. Hänen vatsanpohjalleen oli jälleen muodostunut uusi solmu. Jyskytyksestä päätellen uusi migreeni teki tuloaan.

"Miten voin uskoa tuota?" Sasuke kyseenalaisti, vaikka sisällään hän tiesi muistojen rattaiden alkavan hitaasti irtautua ruosteestaan.
"Voit kysyä Itachilta. Hän muistaa kyllä minut sekä kaiken tapahtuneen ja on sinulle varmasti luotettava lähde" hän kuuli Naruton vastaavan vakavana. Tummahiuksinen tunsi kylmyyden nostattavan hänen ihonsa kananlihalle, kun hän huomasi pyyntönsä toteutuneen: hän saisi katsoa aitoa Narutoa edes sen hetken ajan.
'En olisi uskonut, että jopa sinä kykenet vakuuttamaan silmilläsi näin hyvin.'
Tyytyväisyyden korvasi nyt ilo jollaista Sasuke ei ollut tuntenut pitkään aikaan.
'Ilo? Miten niin ilo?!' hänen ajatuksensa huusivat.
"Eli väität siis, että me olemme olleet kauan sitten ystäviä, mutta sitten yllättäen kävelin ulos elämästäsi? Älä viitsi. Tuo on oikeasti jo hieman kaukaa haettua" Sasuke sanoi ja yritti parhaansa mukaan sulattaa samaansa tietoa. Hän ei tahtonut olla ilkeä, mutta tarkasti rakennettu imago oli vaikeaa sivuuttaa. Varsinkin, kun hän oli jo valmiiksi suhteellisen sekavassa tilassa paniikkikohtauksen ravistelujen jälkeen.

Vaikka tummahiuksisen lausetta ei ollut tarkoitettu loukkaavaksi, Naruto näytti ymmärtäneen sen väärin.
"Kaukaa haettua? Luulet tosiaankin, että keksisin jotain tällaista? En ole mikään tyttö, jolla on pakkomielle päästä sinua lähemmäksi keksimällä valheita! Miksi sinun pitää epäillä kaikkien motiiveja?! Haluan päästä lähemmäs sinua ihan rehellisesti. Jos herra jääprinssi voisi nyt ystävällisesti kerrankin irrottaa katseensa omasta navastaan ja kuunnella kiltisti mitä minä yritän sinulle sanoa!" blondi räjähti ja nousi adrenaliinin myötä seisomaan sängyn viereen. Hänen hengityksensä kävi raskaammaksi ja tuohtuneisuus sai siten äänen. Ruskettuneet kädet olivat puristuneet vaistomaisesti nyrkeiksi ja siniset silmät tuijottivat pelottomasti tummahiuksiseen.
'Olisihan se pitänyt arvata, että tästä koituu vain harmia. Olisi pitänyt pitää suu visusti kiinni' blondi sätti itseään.
"Kuule, unohda koko juttu ja teeskennellään niin kuin mitään ei tapahtunut. Sinun paniikkikohtauksesi ja minun lipsautukseni.. Unohdetaan vaan ne molemmat, kuten se perjantainen. Unohtaminenhan käy sinulta leikiten" Naruto luovutti ja kääntyi lähteäkseen.  

"Kuka sinä olet vaatimaan ymmärrystäni? Vielä tänä aamuna en olisi kuvitellutkaan, että meillä olisi mitään yhteistä menneisyyttä ja nyt sinä kerrot että oletkin unohdettu lapsuudenystäväni. Myönnä pois, jos joku olisi tullut kertomaan saman sinulle olisit yhtä hämmentynyt kuin minä. Joten lakkaa käyttäytymästä kuin mikäkin idiootti." Oli Sasuken vuoro huutaa. Vaalea käsi tarttui ajattelematta pois lähtevän nuoren ranteeseen estäen tämän aikeet.

Sähkö lensi ilmassa, kun musta kohtasi sinisen.

"Ehkä niin, mutta minä sentään yrittäisin ymmärtää! Sinä et edes yritä vaan käännät huomiosi heti muualle! Minä vain..." Naruto huusi ja hänen äänensä rikkoutui kurkkuun nousseen palan ansiosta ennen kuin hän jatkoi lauseensa loppuun: "...haluan olla ystäväsi jälleen. En tahdo menettää sinua uudestaan." Naruton päättäväisiin silmiin nousi kirkkaita, turhautuneisuudesta kumpuavia kyyneleitä, mutta ne eivät pudonneet tämän kasvoille.

Kyyneleet antoivat sinisille silmille uuden loisteen, mikä Sasuken yllätykseksi oli hyvin kaunis näky. Taivaan sininen muuttui syväksi ja muutti Naruton silmät entistä vangitsevammiksi. Hän piti yhä parinsa ranteesta kiinni, koska pelkäsi tämän pakenevan luotaan. Jos blondi pääsisi nyt kävelemään ulos, Sasuke uskoi menettävänsä jotain. Tummahiuksisen sisällä kysymysten vyyhde kasvoi ja hän tunsi ajatustensa virran tukkeutuvan.

Jyskytys tämän otsassa ei tuntunut laantuvan.

Naruto katsoi alaspäin nähdäkseen tarkasti Sasuken kasvot. Hänen sisällään ollut ärtymys oli jo laantunut, mutta hän tunsi ihastuksensa olevan yhä hieman poissa tolaltaan. Hän ei ikinä ollut kyennyt hylkäämään niin eksyneen näköistä ihmistä, koska hän välitti liikaa.
"Sasuke,-"
"Älä puhu. En halua, että sanasi sekoittavat minua yhtään enempää."

Joten he olivat hetken hiljaa, melkein hengityksenkin äänen he telkesivät kuulumattomiin tavoitellen täydellistä hiljaisuutta. Naruto tunsi rannettaan pitelevän käden tärisevän vähän sen saaman rasituksen takia ja hän piti silmänsä kiinnitettyinä Sasukeen. Tummahiuksinen oli painanut päänsä kohti lattiaa, joten blondi ei nähnyt tämän silmiä, mutta hän osasi arvata miltä ne näyttivät: kadotetun silmiltä. Se tunne ei ollut kadonnut yönmustista silmistä mihinkään viimeisten kymmenien minuuttien aikana ja hän oli juuri työntänyt Sasuken vielä syvemmälle sokkeloihin, joista oli vaikeaa selviytyä ulos. Hän tunsi vastuullisuutta ja halu auttaa, ottaa Sasuke käsivarsiensa suojiin ja rauhoitella tätä kasvoivat hänen katsoessaan ihastustaan.
Mutta juuri sillä hetkellä, Naruto ei voinut muuta kuin pysyä paikallaan ja odottaa.

Odottaa.
Kuten hän oli tehnyt jo vuosien ajan.

'Niin kliseiseltä rakkauselokuvan repliikiltä kuin se kuulostaakin niin odotan sinua vaikka kuinka kauan. Itsepäisyys on ollut aina vahva piirteeni' Naruto ajatteli ja hänen kuivuneet silmänsä hymyilivät hieman. Hänen sydämensä riutui rakkautensa takia, mutta blondi sulki sen huudot kuulonsa ulkopuolelle.
'Annan periksi vasta sitten, kun sinä työnnät minut kauas pois. Niin kauas, että en näe sinua, kuule sinua tai muista olemassaoloasi. Tietäisitpä mitä minulle todellisuudessa merkitset.'
Kuin Sasuke olisi kuullut Naruton ajatukset, tummahiuksinen nosti katseensa takaisin pariinsa.

Ajatuksistaan takaisin todellisuuteen palannut Naruto katsoi hieman varautuneena ihastustaan jonka silmät eivät paljasteet vieläkään mitään tämän sisällä myllertävästä maailmasta. Kalpea käsi irroitti tiukan otteensa toisen ranteesta ja Naruto tunsi kosketetun kohdan olevan todella lämmin. Hän ei muistanutkaan Sasuken käsien olevan niin lämpimät, vaikka oli pitänyt poikaa kädestä pienempänä.
"Anna minulle aikaa miettiä. Kysyn Itachilta myöhemmin tästä ja ehkä voimme sitten...no, voisimme kai yrittää palata jotenkin normaaliin suhteeseemme. En halua loukata sinua yhtään enempää, kuin olen jo tehnyt" Sasuke puhui tasaisesti, mutta Naruto huomasi tämän ruumiinkielen, sormien levottomuuden ja katseen harhailun, viestivän hermoilusta. Sasuke ei ollut tottunut puhumaan kohteliaasti kellekään ikäiselleen, joten blondi tunsi pientä ylpeyttä tummahiuksisen käytöksestä.

"Kiitos, Sasuke. Minun on nyt parasta lähteä tai äiti saa sydänkohtauksen kun kuvittelee minun kuolleen myrskyyn" Naruto sanoi hymyillen ja kääntyi jälleen kannoillaan lähteäkseen.
"Enemmänkin kiitos sinulle" hän kuuli Sasuken kuiskaavan ennen kuin sulki oven takanaan erottaen heidän maailmansa jälleen kerran.

- - - - -

Toisaalla Kiba tuijotti jo toista tuntia edessään lepäävää kännykkää. Laite oli nostettu monesti käyttövalmiiksi, mutta brunette oli päätynyt aina hylkäämään sen jälleen. Lattialla lepäävä Akamaru nosti päätään katsoakseen isäntäänsä ja olisi voinnut luulla koiran säälivän tätä. Kiba tunsi itseensä kohdistetun katseen ja käänsi silmänsä koiraansa, joka päästi matalan ulvahduksen.
"Älä minua syytä! Ei ole minun syyni, etten osaa käsitellä tyttöjä..." poika huudahti ja katsoi sivusilmällä jälleen puhelintaan. Hinatan numero oli jo valittuna, joten enää tarvitsisi vain painaa vihreää luurin kuvaa. Hän nielaisi jälleen hermostuneena ja puristi käsissään ollutta peittoa tiukemmin.
'Mitä jos Hinata inhoaakin minua? Käyttäydyn aina tosi hölmösti ihastusteni seurassa, mutta en voi sille mitään!' hän ajatteli puristaen silmänsä ikään kuin katuen. Valkoinen koira nousi sillä aikaa raukeasti jaloilleen astellakseen omistajansa vierelle.

Koira istui sängyn kupeeseen ja painoi päänsä ylempänä istuvan pojan reidelle. Sen tummat silmät katsoivat isäntäänsä uskollisina ja tämä haukahti kevyesti, kuin piristääkseen masentuneen näköistä Inuzukaa. Tämä avasi silmänsä ja katsoi koiraansa hymyillen kevyesti.
"Kiitos kaveri, että aina huolehdit minusta" brunette naurahti pienesti ja silitti valkoista turkkia leikkisästi. Kuin uskollinen koira olisi antanut hänelle tarvittavan rohkaisun, Kiba tarttui kännykäänsä ja antoi valintaäänen soida niin kauan, että toisesta päästä vastasi tuttu hento ääni.
Hermotuneisuus palasi, mutta poika oli päättänyt olla kerrankin mies ja tehdä voitavansa.
"Kiba-kun?  Mitä asiaa sinulla on näin myöhään?" Hinata kysyi ja Kiba tunsi sydämensä heittävän volttia.

Hän ei varmasti ollut ikinä kokenut olevansa niin hermostunut vain jonkun äänen kuulemisesta.
"T-tuota...haluaisitko tulla huomenna kävelylle kanssani? Tai siis kävelyttämään Akamarua kanssani?" hän puhui hätäisesti ja liian kovaa, mutta linjan toisella puolella lyhythiuksinen hymyili. Laventelin sävyttämät silmät korostuivat poskien punasta ja tytön täyteläisillä huulilla häkeltynyt hymy leveni.
"Mi-mielelläni."
"Ja! Ja..jos mitenkään kerkeät niin olisi tosi kiva mennä kahville vielä sen jälkeen..jos siis et ole sitä vastaan!" Hinata kuuli jälleen Kiban puhuvan hermoillen ja äänenvoimakkuus liian korkealla. Ujo tyttö huokaisi sisäisesti helpotuksesta.
'Hän ei siis vihaakaan minua. Luojan kiitos.'
"Tietysti lähden, mutta...kuule, Kiba-kun saanko kysyä sinulta yhtä asiaa?" tyttö rohkeni kysyä ja asettui nojaamaan sänkynsä viereiseen vaaleanpunaiseksi maalattuun seinään.

Kiban mustat silmät laajentuivat hieman yllätyksestä ja poika nielaisi suuren palan kurkustaan alas.
"Toki. Kysy pois" hän yritti loihtia ääneensä keveyttä tietäen, että liian jäykkä äänensävy voisi ehkä pelästyttää tyttöä. Linjalle laskeutui pieni hiljaisuus, jota rikkoi vain hermostunut hengitys. Pojan vierellä ollut koira heilutti häntäänsä tämän tutkiessa isäntänsä rentoutuvaa olemusta.
"K-kun kutsut minut kahville niin tarkoitatko, että...ne...äh, olisivat t-..tre-...treffit?" hän kuuli Hinatan äänessä kiusaantuneisuuden ja arveli tytön kasvojen muistuttavan jälleen paloauton kirkasta maalipintaa.
'Nyt et voi enää perääntyä. Go for it!'
"Juuri sitä tarkoitan."

Hinata jäi hetkeksi sanattomaksi, mutta ujo hymy lopulta kiiri tämän huulille.
'Sitä vähän toivoinkin.'

- - - - -

Saranoiden narina havahdutti Itachin kirjansa kiehtovasta maailmasta, kun hänen pikkuveljensä astui tämän tilavaan makuuhuoneeseen.
"Näin Naruton lähtevän pari hetkeä sitten. Ette kai te pojat tapelleet?" hän kysyi puoliksi pilaillen. Vanhempi tiesi pikkuveljensä haavoittuvaisuuden ja tempperamentin kasvavan illan tullen, joten oli oltava varovainen vitsien kanssa. Sasuken kasvot eivät näyttäneet huvittuneisuutta, mutta eivät myöskään ärtyneisyyttä jota Itachi piti hyvänä merkkinä. Sen sijaan nuoremman miettiväinen ilme aiheutti hieman ihmetystä. Hän nousi tuoliltaan ja käveli paikoilleen seisahtuneen veljensä luo laskien kämmenensä tämän tummien hiuksien peittämälle päälaelle, kuten hän oli lapsesta asti tehnyt osoittaakseen olevansa tämän tukena.
"Itachi, kerro minulle kaikki Narutoon liittyvä kahdeksan vuoden takaa."

Sasuken sanat todella yllättivät vanhemman, mutta hän oli jollain tavalla osannut odottaa sitä. Hän huokaisi kevyesti ja soi pikkuveljelleen rohkaisevan hymyn.
"Istu sängylle ja odota hetki. Uskoakseni olet hieman hämmentynyt, joten tee selkeyttää ajatuksiasi varmasti" Itachi sanoi taputtaessaan kevyesti veljensä yläselkää. Hän sai vastaukseksi jäykän nyökkäyksen eikä hän muuta odottanutkaan.
'Milloin opit olemaan rehellinen itsesi kanssa?' hän ajatteli leikkisästi ennen kuin poistui hakemaan mainitsemaansa juomaa.

Ei kestänyt kauaa, kun valkoisen teen makea aromi täytti vanhemman Uchihan hämärän huoneen tuoksullaan. Sasuken silmät olivat painuneet tiukasti lattiaan ja tämän käsissä ollut teemuki höyrysi yhä koskemattomana. Itachi tiesi veljensä odottavan, että hän aloittaisi.

Ongelmana vain oli ettei hän tarkalleen tiennyt mistä pitäisi aloittaa. Hän ei kuitenkaan voinut antaa veljensä odottaa.

"Uskoisin, että Naruto mainitsi teidän olleen parhaat ystävykset. Joka kesä äiti toi meidät tänne ja tutustuimme Uzumakin perheeseen Naruton äidin, Kushinan, kautta. Sinusta ja Narusta tuli heti parhaat ystävykset. Hänen iloinen luonteensa varmaan veti sinut ansaansa, etkä voinut enää paeta siltä. Kuitenkin, te olitte erottamattomat ja muistan, kun useasti kerroit tahtovasi myös Narun olevan veljesi. Sinä todella rakastit häntä silloin."

Sasuke kuuli veljensä äänessä nostalgian saattaman rauhan ja hänen mustat silmänsä näkivät Itachin kasvoilla levollisen hymyn. Harvoin hänen veljensä oli näin seesteinen puhuttaessa menneistä. Nuorempi kohotti viimein posliinin reunan huulilleen ja antoi lämpimän, makean juoman valua suuhunsa. Tee todella rauhoitti häntä tilanteesta riippumatta.

"Sinä kesänä kahdeksan vuotta sitten kesämyrsky iskeytyi tänne suurella voimalla. Olimme silloin huvilassamme järven lähellä ja ympäristön puut tuhosivat kaiken myrskyn lisänä. Isä kuoli sinä yönä ja traumasi sai alkunsa" Itachi jatkoi kääntyessään katsomaan veljeään, jonka kasvoilta ei saattanut lukea vielä mitään. Oletettavasti nuori yritti sulattaa saamaansa tietoa sisällään.
"Sinä yönä kuitenkin, sinä katosit yllättäen. Romahtanut huvilamme hautasi sinut alleen ja melkein vei elämäsi mukanaan. Jollain ihmeen kaupalla kuitenkin selvisit hengissä, mutta lääkäreiden mukaan trauman ja aivoihin kohdistuneiden vammojen takia altistuisit todennäköisesti amnesialle, muistinmenetykselle. Ensin luulimme välttäneemme sen mahdollisuuden, kun herätessäsi tunnistit minut ja äidin," Itachi piti pienen tauon ja keräsi jatkoa kokoon mielessään,

"mutta et muistanut Narua. Et vaikka näit hänet pian herättyäsi."

Sasuke näki hetkellisesti silmiensä edessä vaaleahiuksisen parinsa, kahdeksan vuotta nuorempana ja itkuisena. Hänen lukitut muistonsa tahtoivat ulos. Hän tunsi niiden painostuksen syvällä päänsä sisällä, mutta vaikka tahtoisi hän ei tiennyt miten päästää ne ulos. Teen makea tuoksu ei enää tuntunut niin houkuttelevalta.
"Äiti näki parhaaksi ottaa etäisyyttä tähän paikkaan ja Kushinan perheeseen. Erinäisten syiden takia jouduimme kuitenkin palaamaan tänne vuosien jälkeen, mutta en olisi ikinä uskonut että Naru löytäisi tien takaisin yksityiseen kuplaasi" Itachi lopetti tarinansa huomatessaan veljensä sisäisen rauhan suistuvan raiteiltaan.

"Sasuke, vaikka tiedätkin nyt teidän kahden menneisyydestä se ei tarkoita etteikö teillä voisi olla tulevaisuutta. Tiedän tuon katseen silmissäsi ja se tarkoittaa tahtoasi suojella Narua enemmiltä haavoilta" Itachi sanoi laskiessaan kätensä veljensä olalle. Nuorempi katsoi suoraan vanhemman silmiin ja pitkähiuksinen näki veljensä eksyneen katseen. Mustat silmät eivät tienneet mitä heijastaa tämän sisimmästä, joten Itachi päätti olevan aika antaa vinkki.
"Nämä monimutkaiset tunteet mitä tunnet ovat varmasti samat, kuin mitä Naru tuntee sinua kohtaan. Jos haluat selvennyksen omille tunteillesi, selvitä mitä parisi tuntee sinua kohtaan."

- - - - -

"Missä helvetissä sinä kuhnit näin pitkään siinä myrskyssä! Onko herralla hajuakaan kuinka huolissani olin, kun sinua ei kuulunut kotiin?!" Naruto kuunteli äitinsä saarnaa, mutta hänen ajatuksensa olivat toisaalla. Punahiuksinen nainen hänen edessään jatkoi paasaamistaan täsmällisyydestä ja kypsyydestä hoitaa omat asiansa, mutta blondi näki silmissään vain Sasuken. Hänen sydämensä lyönnit innostuivat tutun tummahiuksisen läsnäolosta ajatuksissa ja Naruto tunsi tutun jännityksen rinnassaan.

Hän ei katunut sanojaan. Hän ei halunnut katua mitään sinä iltana tapahtunutta.
'Koska pääsin lähemmäs häntä. Se tekee kaikesta hintansa arvoista.' Naruto ajatteli ja tyytyväinen hymy kohosi hänen kasvoilleen.
"Naruto! Kehtaatko virnuilla minulle kesken saarnan?!"

Kyllä, vieläkin hintansa arvoista.

- - - - -
A/N: hehee~ sain vihdoin Kiban ja Hinatankin suhdetta potkittua eteenpäin :3 ne on niin suloisia <3 Mutta Sasuke ja Naruto ovat vielä suloisempia <3 >:D JA lisää kliseitä <3 niitä varmasti rakastattekin paljon??
Toivottavasti en tehnyt Sasukesta liian nössön oloista, koska se ei ollut tarkoitus o.O hain enemmänkin juuri sellaista hämmentynyttä ja elämässään eksynyttä imagoa hälle..you know what I mean? :D

Kommentit tuohon alas, pisteet tuonne ylös and all your cookies belong to me!