A/N: Mä heräsin tänään siihen kun mun pään päälle laitettiin suklaamuna. xD Sain ihanan yllätyksen, sellasen kissanpennun. 0w0<33 (Horaaneko - henkisesti lapsi)
Juuuuuuuh, uusi osa. Tää nyt meni vähän Sasken angstailuun koko osa mut seuraavaan tulee tulee kaikkee kivaa. 8D Ehkä. x3
Nimestä: Se on yhestä elokuvasta repliikki<3 X3 (ihkulle bestikselleni täällä: Mehän rakastetaan tuota repliikkiä, vai mitä? >83) Edit 2012: Elokuva on siis Brokeback Mountain. :>
Joo, lukekaa ihmeessä jos uskallatte! ^^ <3 Horaa tyksii kaikista teistä! owo (jotka kommentoitte<3 x3)
Ps: kirjotin tän kaks ja puol kertaa uusiks... XP Kirjoitusvirheitä saattaapi olla kun vikalla kerralla vähän hermostuin. x'D

Hiljainen kaupunki kylpi aamuauringon kylmissä säteissä. Kello oli vasta viisi aamulla, eikä kaduilla liikkunut muutamaa lenkkeilijää ja autoa lukuunottamatta kukaan. Kaupunki nukkui, odottaen uuden päivän valkenemista.

Sasuke Uchiha ei nukkunut, hän ei vain saanut unta. Edellispäivänä tapahtuneet asiat myllersivät hänen kipeässä päässään kuin pyörremyrsky, eikä hän saanut niitä millään laantumaan. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, liian nopeasti. Hän oli tavannut Gaaran, ja alkanut välittää tästä syystä, jota ei itsekään ymmärtänyt, tai edes tiennyt. Ja nyt hän uskoi vahvasti, että oli rakastunut tähän pahamaineiseen vankiin. Lisäksi hän oli riitaantunut pahemman kerran parhaan ystävänsä kanssa, ja Sasukesta tuntui, että niin kauan kuin hän viettäisi aikaa Gaaran kanssa, heidän välinsä eivät palaisi ennalleen. Mutta hän ei vain voinut irrottaa otettaan punahiuksisesta vangista. Ei, ajatus oli sietämätön. Kukaan muu hänen elämässään ei ollut saanut hänen oloaan niin hyväksi kuin tämä salaperäinen vanki. Sasuke tiesi, että oli itsekäs, muttei voinut asialle silti mitään. Sitä paitsi hän halusi auttaa Gaaraa.
Ja kaiken lisäksi, Sasuke ei tietenkään ollut unohtanut isoveljeään, joka kaihersi hänen mieltään joka päivä, muista asioista huolimatta.

"Paskan elämän olen minäkin hankkinut", Sasuke puuskahti ja nousi istumaan. Nukkumisesta ei tulisi kuitenkaan enää yhtään mitään, ja työt alkaisivat kahden tunnin kuluttua, joten Sasuke nousi ylös sängystä ja päätti mennä ottamaan rentouttavan, lämpimän suihkun, vaikka tiesikin, ettei se hänen oloaan parantaisi ollenkaan.

--

Nuori Uchiha saapui vankilan porteille, ja nyökkäsi niitä vartioiville tutuilleen tervehdykseksi. Sisälle astuessaan hän sai huomata, että vankilassa oli sinä aamuna tavallista vilkkaampaa, ja koska siellä jo muutenkin oli aamulla yleensä tarpeeksi hälinää, tämä tarkoitti, että paikka oli kuin ostoskeskus alennusmyynnin aikana. Asia ei liiemmin saanut rauhaa ja hiljaisuutta rakastavaa Sasukea paremmalle tuulelle.

Hän saapui kymmenen minuuttia myöhässä taukohuoneelle, sillä alakerran tungoksen ja hälinän takia hissille pääsy, ja etenkin sillä liikkuminen, oli ollut hyvin vaivalloista.
Mustahiuksinen avasi raskaan oven, ja sisään astuessaan sai huomata, että melu jatkui myös pienessä, sotkuisessa ja kahvintuoksuisessa huoneessa. Sasuke laski nopeasti paikallaolijat, ja sai lopputulokseksi kymmenen, mikä oli varmasti ennätysmäärä. Hän ihmetteli, miten niin suuri joukko mahtui ahtaaseen huoneeseen.

"Neji! Istut lehteni päällä!"

"Sinunhan pitäisi olla jo töissä..."

"Ai perkele Sai, astuit jalalleni!!"

"Hei, onko kukaan nähnyt asekoteloani?"

Sasuke huokaisi syvään katsoessaan edessään levittäytyvää sekasortoa. Kiba riiteli vieressään istuvan Nejin kanssa, Suigetsu yritti varastaa Juugon kahvia itselleen, Shikamaru valitti tuttuun tapaansa ties minkä takia, Naruto löi Saita päähän...

...Hetkinen. Naruto?

Sasuke jähmettyi niille sijoilleen. Ehtisikö hän poistua vielä huoneesta niin, ettei kukaan huomaisi häntä? Mustahiuksinen painoi kätensä ovenkahvalle ja oli juuri avaamassa ovea mahdollisimman kuulumattomasti, kun jostain päin huonetta kuului liiankin tuttu, iloinen huudahdus:

"Sasuke!" nimensä kuullut lupasi itselleen, että muistaisi murhata Suigetsun heti tilaisuuden tullen.

Sillä hetkellä, kun Suigetsu puikkelehti väkijoukon läpi mustahiuksisen luo, Naruto lopetti Sain kanssa kinastelun ja käänsi vihaisen katseensa Sasukeen. Tämä puolestaan katsoi blondia uhkaavasti, eikä edes huomannut Suigetsua, joka tökki häntä olkapäähän.

"Sasuke, hei! Uchihan penska!" valkohiuksinen yritti turhaan saada toisen huomiota. Koko huone oli hiljentynyt kertaheitolla, ja paikallaolijat vilkuilivat hermostuneina Narutoa ja Sasukea, jotka taas tuijottivat toisiaan uhkaavin ilmein.

"Asia koskee Itachi Uchihaa!" Suigetsu karjaisi Sasuken korvaan, mikä sai tämän vihdoin hätkähtämään ja kääntämään katseensa vieressään seisovaan vartijaan.

"Sanoitko... Itachi Uchihaa?" Sasuke kysyi jäätävällä äänellä.

"Noniin! Mennään ulos täältä niin selitän", valkohiuksinen naurahti tyytyväisenä ja nappasi kiinni ystävänsä hihasta, joka ei jaksanut pistää vastaan, vaan seurasi toista ja sulki oven perässään.

"Minä tiedän mistä on kysymys", oranssihiuksinen mies, Juugo totesi hörpätessään kahviaan.

"Pahakin juttu?" Shikamaru kysyi epäileväisenä.

"Noh, enpä tiedä, miten Sasuke sen ottaa vastaan", Juugo jatkoi hymähtäen pienesti. Naruto tajusi vihdoin kääntää katseensa pois sulkeutuneesta ovesta. Hän oli kiitollinen Suigetsulle, sillä ilman tätä blondi olisi varmasti hyökännyt taas mustahiuksisen ystävänsä kimppuun.

--

"No? Mistä on kysymys?" Sasuke tivasi.

"Tämä on sinulle varmaan aika vaikea asia, että ota ihan rauhallisesti ja-" Suigetsu aloitti, mutta keskeytti huomatessaan Sasuken 'sen ilmeen', joka ei siis ollut millään tavoin hyvää enteilevä.

"Okei... Itachi vapautetaan tänään."

Kesti hetken, ennen kuin Sasuke ymmärsi noiden muutaman sanan merkityksen.
Itachi Uchiha, sadistinen, hullu, perheensä tappanut murhaaja...

Vapautettu?

"Siis... Mitä?" Sasuke kysyi naurahtaen, mutta äänensävy ei ollut lainkaan huvittunut. "Mitä sinä sanoit?" hän jatkoi kylmällä äänellä.

"Niin katsos siinä oli sellainen juttu, että Itachi lavastettiin syylliseksi. Se ei ole oikeasti tehnyt yhtäkään murhaa", Suigetsu selitti huomaamatta, että Sasuken ilmeestä huokui puhdas epäusko.

"Valehtelet", oli ainoa sana, jonka Uchiha sai ulos suustaan. Hän painoi katseensa lattiaan ja puristi kätensä nyrkkiin. Suigetsu valehteli. Ei ollut muutakaan selitystä.

"Miksi ihmeessä valehtelet tuollaista?" hän jatkoi ääni hieman väristen. Sasuke kohotti katseensa valkohiuksiseen vartijaan, joka puolestaan huokaisi tympääntyneenä.

"Kuules, olenko koskaan valehdellut sinulle?" hän kysyi vaihtaen jalkansa painoa toiselle.

"Niin, siksi kysyinkin, että miksi valehtelet?" Sasuke esitti vastakysymyksen jäätävällä äänellä.

"Jos haluat todisteen väitteeseeni, niin sen murhan oikea syyllinen tuotiin tänä aamuna toiseen kerrokseen", Suigetsu tokaisi turhautuneena.

Se pysäytti Sasuken täysin. Ei Suigetsu voinut valehdella tuollaisesta asiasta, ei hänellä ollut mitään syytä siihen.

Kaikki, mitä hän oli hetki sitten kuullut... Oli totta.

Sasukea pyörrytti. Hän horjahti seinää vasten ja laski jälleen katseensa maahan, koittaen saada selvyyttä ajatuksiinsa. Asia oli liian suuri, liian käsittämätön, että hän olisi voinut tajuta sen sillä hetkellä. Itachi Uchiha, mies, jota hän oli lähes koko elämänsä ajan vihannut sydämensä kyllyydestä... Oli syytön? Ei, ei voinut olla. Mutta oli kuitenkin. Sasuke painoi kätensä ohimolleen, kun päänsärky yltyi entisestään. Mitä hänen pitäisi tehdä? Antaa anteeksi Itachille? Ajatus tuntui vieraalta, oudolta ja mahdottomalta. Ei hän voisi noin vain mennä isoveljensä eteen ja rakastaa tätä kuten ennen. Ei siinä ollut mitään järkeä.

"Miksi?" Sasuke kuiskasi, kohotti katseensa jälleen ystäväänsä ja jatkoi:
"Miksi hänet olisi... Lavastettu tekemään sellaista?"

"Älä minulta kysy. Kysy Itachilta, jos aiot tavata hänet", Suigetsu sanoi.

Tavata? Itachi Uchihan?

"Se voisi ollakkin ihan hyvä ajatus, koska minä en kestä enää katsella tuota angstaamistasi", valkohiuksinen jatkoi tympääntyneenä.

Sasuke meni jälleen hiljaiseksi. Ei hän pystyisi siihen, ei näiden kaikkien vuosien jälkeen, jotka hän oli elänyt uskossa, että Itachi oli ihminen, jota kohtaan hän tulisi aina kantamaan kaunaa.

"Hiljaisuus on myöntymisen merkki! Mennään", Suigetsu huudahti iloisesti saatuaan tarpeeksi seisoskelusta. Hän tarrasi kiinni Sasuken hihasta ja lähti kuljettamaan tätä hissiä kohti.

"Hei, osaan minä itsekin kävellä!" Sasuke ärähti, mutta Suigetsu ei irrottanut otettaan, sillä tiesi, että Sasuke saattaisi livistää viimehetkellä.

Hissin ovet sulkeutuivat heidän takanaan, ja hiljaisuus sai Sasuken olon hieman paremmaksi. Myös hänen sekavat ajatuksensa alkoivat selkiytyä. Pikkuhiljaa, mutta kuitenkin. Hän alkoi vihdoin ymmärtää Suigetsun sanoja, mutta ei silti ollut varma, miten niihin olisi pitänyt reagoida. Olisiko hänen pitänyt olla iloinen? Helpottunut? Sasuke ei ollut varma, ja se sai hänen olonsa hermostuneeksi ja ahdistuneeksi. Kaikki oli niin... Käsittämätöntä, ja tapahtunut aivan liian nopeasti. Hetki sitten hän oli ollut menossa aivan tavalliseen tapaansa töihin, ja nyt hän yhtäkkiä olikin astelemassa kohti Itachin selliä. Mahdotonta.

Hissi saapui ensimmäiseen kerrokseen, ja sen ovien avautuessa Sasuken inhoama melu pääsi taas täyttämään hänen päänsä ja sekoittamaan ajatukset yhdeksi sekavaksi tunteiden karuselliksi. Suigetsu asteli rivakasti oikeaa käytävää kohti, ja kun he alkoivat saavuttaa Itachin vankiselliä, mustahiuksisen epäröinti kasvoi entisestään. Mitä hän sanoisi? Mitä hän tekisi? Kysymykset poukkoilivat Sasuken päässä, eikä hän edes huomannut, kun he vihdoin pysähtyivät.

"Perillä ollaan. Avaan oven", Suigetsu tokaisi virnistäen, ja päästi irti ystävänsä kädestä. Valkohiuksinen kaivoi avainnipun taskustaan, ja alkoi etsimään oikeaa avainta. Vihdoin sen löydettyään hän avasi oven. Sasuke nielaisi kuuluvasti.

"Jään ulkopuolelle. Teillä on aikaa sellaiset kymmenen minuuttia", valkohiuksinen kertoi katsottuaan rannekelloaan.

'Kymmenen minuuttia aikaa selvittää elämäni suurimmat kysymykset? Kiitos vain ihan helvetisti, Suigetsu!' Sasuke ajatteli astuessaan selliin.

Ovi sulkeutui, ja tuli hiljaista.
Sasuke kohotti katseensa.

Sängyllä istui mustahiuksinen mies, joka muistutti paljon Sasukea, niin ihon ja hiusten väriltään kuin kasvoiltaankin. Tosin Sasuken kasvoja eivät koristaneet omituiset viivat, jotka lähtivät silmistä ja päättyivät huulten lähelle. Mies oli sellainen kuin Sasuke oli hänet aina tuntenut, mutta nyt tämän katse oli väsyneempi ja vartalo huomattavasti laihempi.

"Hei, Sasuke", Itachi Uchiha sanoi kohottaen väsyneet silmänsä pikkuveljeensä.

Sasuke avasi suunsa, mutta sulki sen, kun huomasi, etteivät sanat tulleet ulos. Hän astui varovaisen askeleen kohti isoveljeään ja pysähtyi.

"Meillä ei ole paljoa aikaa, joten selitän kaiken niin hyvin kuin osaan. Jos siis haluat kuulla mitään selityksiä", Itachi sanoi heikolla äänellä. Sasuke yllättyi huomatessaan, miten hauraaksi vankilassa vietetty aika oli miehen tehnyt.

"Selitä", Sasuke sai sanottua.

Itachi oli hetken hiljaa. Hän siirsi katseensa ikkunaan, josta aamuaurinko pääsi vaivoin levittämään heikkoja säteitään hämärään tilaan. Sitten hän katsoi taas Sasukea, ja alkoi puhua vakaalla äänellä:

"Tapahtumien, joita en tässä nyt ehdi selittämään, takia sotkeuduin johonkin suureen ja vaaralliseen. Tähän kuului niin asekauppaa, huumeita kuin väärennettyä rahaakin. En saanut kertoa asiasta kenellekkään, vaikka olisin halunnut. Ne tyypit, jotka hommaa pyörittivät, olivat todella vaarallisia, sillä niillä oli yhteyksiä ylempiin tahoihin. Jossain vaiheessa ne huomasivat, etten ollut luotettava. Minun tappamiseni olisi ollut liian näkyvää, joten ne päättivät lavastaa minut syylliseksi törkeään murhaan ja hankkia minut vankilaan vuosiksi."

"Ketkä ne? Mistä sinä puhut?" Sasuke kysyi hämmästyneenä.

"Se oli yksi järjestö. Mutta kaikki sen jäsenet on nyt otettu kiinni, ja asia on hoidettu. Haluan sinun vain tietävän, että vanhempamme tappoivat rikolliset. En pyydä sinua antamaan anteeksi, mutta haluan vain, että tiedät", vanhempi veljeksistä selitti ja hymyili hieman surullisesti.
"Ajatus siitä, että luulit minun tappaneen vanhempamme, on ahdistanut minua siitä päivästä lähtien, mutta nyt voin vihdoin elää rauhassa. Vaikka vihaisit minua edelleen, ei se haittaa", hän jatkoi varmemmalla äänellä.

Vaikka ajatus järjestöstä, jonka nimeäkään Sasuke ei tiennyt, sai hänet epäileväiseksi, ei hän voinut olla uskomatta isoveljensä sanoja. Tämän äänensävy ei ollut valehtelijan, sen Sasuke oli oppinut vielä eläessään Itachin kanssa.

"Minä..." Sasuke aloitti, muttei osannut jatkaa.

"Aika loppuu kohta!" kuului Suigetsun ääni raskaan oven takaa. Sasuke tiesi, että hänen olisi sanottava jotain, sillä hän tulisi katumaan myöhemmin, ellei nyt sanoisi mitään. Mutta oliko hän valmis antamaan anteeksi veljelleen?

"Onko tuo totta? Kaikki sanomasi?" mustahiuksinen kysyi heikolla äänellä. Koskaan ennen hän ei ollut tuntenut itseään niin haavoittuvaksi, pieneksi ja mitättömäksi.

"On."

"...Sitten minä annan anteeksi", Sasuke kuiskasi tajuamatta kunnolla itsekään, mitä oli mennyt sanomaan. Itachi katsoi veljeään hämmästyneenä.

"Tuosta vain? Oletko varma?"

"Olen. Kai", Sasuke ärähti. Häntä ärsytti, koska Itachi sai niin helposti hänen tunteettoman naamionsa murtumaan.

Silloin mustahiuksinen mies nousi sängyltään ja käveli lähemmäs Sasukea, joka kohotti katseensa hämmästyneenä isoveljeensä.

"Kiitos", vanhempi mies sanoi hiljaa, ja painoi etusormensa Sasuken otsalle, mikä sai mustahiuksisen hätkähtämään. Niin isoveli oli tehnyt hänen ollessaan pieni. Silloin Sasuke ei ollut siitä pitänyt ollenkaan, mutta nyt tuo pieni kosketus tuntui valavan uutta uskoa Sasukeen. Se, että hän seisoi siinä, Itachin vankisellissä, oli käsittämätön ajatus, mutta samalla Sasuke tajusi, että hän hymyili. Ilosta. Onnesta. Helpotuksesta. Kaikesta.

"Aika loppui", Suigetsu tokaisi avatessaan oven, ja Sasuke poistui sellistä jättäen hymyilevän isoveljensä taakseen.

Kiitos.

--

"Myöhästyit tarkastuskierrokselta", Suigetsu huomautti, kun he saapuivat takaisin kolmanteen kerrokseen.

"Niin taisin", Sasuke vastasi yhä hymyillen, mikä sai valkohiuksisen katsomaan tätä hämmästyneenä. Ei Sasuke yleensä hänelle vastannut mitään, saatikka sitten hymyillyt noin typerästi.

"Taisit antaa anteeksi Itachille", valkohiuksinen tokaisi virnistäen. Sasuke vilkaisi ystäväänsä ja totesi hymähtäen:
"Suu kiinni." Suigetsu kuitenkin huomasi, ettei mustahiuksinen ollut kovinkaan tosissaan.

Suigetsun palatessa taukohuoneeseen iloisesti vihellellen Sasuke lähti kohti Gaaran vankiselliä. Vastaantulijat katsoivat häntä ja varsinkin hänen hymyyn kaartunutta suutaan kummastellen, mutta Sasuke ei välittänyt.
Hän oli vihdoinkin saanut selvyyden kaikkiin mieltään askarruttaneisiin kysymyksiinsä. Sasuken ei tarvinnut enää huolehtia isoveljestään, tämä ei enää vaaninut uhkaavana varjona hänen mielessään.
Ja toiseksi, hän oli tajunnut Itachin tavattuaan, että outo tunne Gaaran läheisyydessä oli tosiaan rakkautta. Ja jos hän vain menisi sanomaan Narutolle, että rakasti punatukkaa, tämä oppisi elämään asian kanssa. Ei tietenkään heti, mutta ajan kanssa. Ei Naruto voinut aina olla hänelle vihainen. Sasuke tunsi blondin paremmin kuin kukaan, ja tiesi, ettei se ollut Naruton tapaista ollenkaan.

Kuinka helppoa kaikki olikaan loppujen lopuksi. Sasuken olisi tehnyt mieli nauraa.

Hän saapui oikean sellin eteen ja avasi raskaan oven, sulkien sen sitten perässään. Gaara istui tavalliseen tapaansa sängyllään, katsoen sisääntulijaa väsynein silmin. Punahiuksinen selvästi huomasi heti, että jokin Sasuken mielentilassa oli muuttunut.

"Mitä nyt on tapahtunut?" Gaara kysyi ilmeettömänä. Sasuke huomasi, ettei punatukka ollut kovinkaan hyvällä tuulella, mutta se ei riittänyt laskemaan hänen mielialaansa.

"Hmm, ei mitään erikoista", Sasuke totesi hymyillen, ja istui sängylle aivan Gaaran viereen.

"Mutta tajusin esimerkiksi, että..." mustahiuksinen sanoi ja kietoi kätensä Gaaran ympärille, mikä sai tämän hätkähtämään rajusti.

"...Olen rakastunut sinuun", tummahiuksinen kuiskasi ja suuteli paikalleen jähmettynyttä poikaa.
Suudellessaan punahiuksista Sasuke painoi tämän tiukasti itseään vasten ja silitti punaisia hiuksia hellästi Yllätyksekseen hän huomasi, että toinen vastasi suudelmaan varovasti. Pian jäykkä suudelma suli lämpimäksi ja helläksi, mikä sai kaiken muun unohtumaan Sasuken mielestä. Hän tiedosti vain lämpimän vartalon itseään vasten, pehmeät huulet omiaan vasten, ja hyvänolon tunteen koko kehossaan.

Lopulta Sasuke irrottautui suudelmasta tajutessaan, että toinen tarvitsi happea. Hän ei kuitenkaan vielä päästänyt Gaarasta irti, vaan kaappasi tämän tiukkaan halaukseen.

"Mitä... Tuo oli...?" Gaara mutisi, eikä Sasuken yllätykseksi vastustellut halausta.

"No, sitä saatkin miettiä", Sasuke naurahti. Gaara ei vastannut.

"Kiitos", mustahiuksinen kuiskasi toisen korvaan saaden Gaaran värähtämään.

"Mistä?"

"En minä tiedä. Kaikesta", Sasuke sanoi ja sulki silmänsä.

Gaara kohotti kätensä epäröiden ja kietoi ne varovasti Sasuken ympärille.

"Miksi olet rakastunut minuun?" punahiuksinen kysyi hiljaa.

"Ei sellaista kysytä. Minä vain olen."

"..."

Kun kummallakaan ei tuntunut enää olevan mitään sanottavaa, he vain istuivat hiljaa sängyllä halaten toisiaan, hengittäen toistensa tuoksua ja tuntiessaan lämpimän kehon omaansa vasten. Sillä hetkellä edes synkkä vankiselli ei tuntunut niin vastenmieliseltä paikalta.

"Noh, ulkoiluaika alkaa kohta. Mennään", Sasuke kehotti irrottaen otteensa Gaarasta, joka nyökkäsi pienesti.

Kun Sasuke otti mustasta kotelosta kiiltelevät käsiraudat, Gaara vilkaisi niitä epäillen ja mutisi:

"Taasko?"

"Ikävä kyllä", mustahiuksinen naurahti ja lukitsi vasemman kätensä kylmän raudan ympärille.

A/N: Okei, tapahtumat etenee kyllä ihan liian nopeasti, mutta musta myös tuntuu, ettei kukaan (ainakaan mä xD) jaksais lukee viittä osaa Sasken angstauksesta. :> Sitä paitsi mä haluisin tän sarjan edelleen saada tungettuu johonkin alle viiteentoista osaan. :P
Ja kaikki te jotka vedätte niistä käsiraudoista jotain kieroja fantasioita... Vankilassa käytetään käsirautoja!! >XD Toivottavasti siis ihan normaaleihin tarkoituksiin, mut eihän tosta meidän Saskesta koskaan tiedä. O.o
Juu ja älkää kysykö mistä mä ne rikollisliigat tempasin tähän... Niistä ei kuitenkaan tule enää mitään tähän, niin ihan sama. >8D
Juuuu, kommenttia?<3 ^^
Ps: Tässäkin osassa oli yks sarjasta suoraan suomennettu repliikki. :D "Päästä irti, osaan kävellä itsekin" nimittäin. x3 Horaan halvat huvit: tunkee ficceihinsä sarjan oikeita repliikkejä. 8D