Narutoa, sammalta ja kertaalleen syljettyjä ketunleipiä



Konohassa oli kevät, ja se toi mukanaan aina paljon kaikkea mielenkiintoista hiirenkorvien ja auringonpaisteen lisäksi. Koko kylä tuntui ikään kuin sähköistyvän kaiken sen heräilevän lämmön keskellä.
Ihmisten pohjimmaiset, eläimelliset vaistot ja tarpeet nostivat päätään enemmän tai vähemmän varovaisesti, mikä tarkoitti sitä, että minne kylässä menikään, oli mahdotonta olla törmäämättä kiinnostuneeseen silmäilyyn, hävyttömään flirttiin ja kaikkeen, mihin nämä kaksi hyvällä tuurilla johtivat. Tai huonolla.
Vaikka pientä vispilänkauppaa saattoi nähdä joka puolella ympäri kylää, oli yksi soidintanssi, joka ylitti muut niin kevyesti, että se jäi tuskin keneltäkään huomaamatta.

Johtuiko se sitten siitä, että molemmilla osanottajilla oli toinen toistaan eläimellisempi luonne, vai mistä, mutta vaihtoehtoisen chuuninkoulutuksen osanottajista muutama oli lyönyt jopa vetoa siitä, kumpi kellistäisi kumman ensimmäisenä.
Huvittavaa kyllä, ainoat, jotka eivät kiinnittäneet huomiota siihen, mitä oli meneillään, tai eivät vain yksinkertaisesti tajunneet, olivat Naruto ja Kiba, vaikka heidän ympärillään kaikki pyöri melkein samaan tapaan kuin he kiertelivät toisiaan.
Kettu ja koira, molemmilla kieli pitkällä ja takaa-ajon kiihkeä hehku silmissä. Kumpi jäisi kumman saaliiksi, se jäisi nähtäväksi.

***

Kiba nojasi lievästi pitkästyneenä kyynärpäitään pulpettiin jalan vipattaessa levottomasti lattiaa vasten. Kaikkein mieluiten hän olisi tälläkin hetkellä ollut ulkona, vetänyt kevättä sisäänsä joka hengenvedolla. Koulunkäynti keväällä olisi ruskeatukkaisen mielestä pitänyt mieluiten kieltää kokonaan. Toisaalta… täällä sisällä oli myös Naruto.
Kiba käänsi katseensa ikkunasta eteenpäin ja tavoitti nopeasti tuolillaan keikkuvan blondin katseen. Sinisissä silmissä näkyi sama vapaudenkaipuu, jonka Kiba tiesi majailevan myös omassa katseessaan. Hän olisi niin kovasti halunnut olla ulkona, ottaa harjoitusmatseja Naruton kanssa, solvata ja yllyttää, kunnes vuorossa olisi rajua painia talven jäljiltä vielä hiukan kellertävällä nurmikolla. Mielikuva sai Kiban nuolaisemaan huuliaan ja hymyilemään.
Jos hän olisi istunut lähempänä toista, hän olisi varmaan potkaissut tuolin blondin alta ihan vain kiusallaan. Viime päivinä Naruton ärsyttäminen tuntui ainoalta asialta, josta Kiba sai minkäänlaista tyydytystä.
Kun Naruto suuttui… Kiba tunsi väristyksen nousevan ylös selkärankaansa pitkin jo pelkästä ajatuksesta. Ne tappelut olivat lyömättömiä.
Lopputunnin hän kulutti tarkkailemalla tuolillaan levottomasti liikehtivää Narutoa, vaikka blondi näyttikin siirtäneen katseensa takaisin luokan etuosaan.

Oppilaiden vihdoin purkautuessa ulos luokasta, Kiba tarttui heti tilaisuuteensa ja kävi kiinni. Kuvainnollisesti siis.
“Naruto. Hei, Naruto!” Kiba asteli rennosti käytävää pitkin vesihanalle, jonka ylle Naruto oli parhaillaan kumartunut juomaan. Naruto kohottautui muutaman kulauksen jälkeen, mutta pojan käsi jäi lepäämään hanan viereen.
“No?” Blondin katse oli haastava ja siinä leikki tuttu ilkikurinen pilke. Kiban teki melkein mieli hykerrellä. Naruton lähettyvillä tuntui usein kuin kaikki olisi yhtä suurta leikkiä.

“Onko sinulla satiaisia, vai mikset tunnilla istunut hetkeäkään paikoillasi?” Kiba saattoi jo kuvitella mielessään blondin närkästyneen vastauksen…
“Taisit tuijottaa koko ajan vai?” Naruto virnisti provosoivasti.
“Äh, minä kysyin ensin”, Kiba tunsi kasvojaan kuumottavan. Ei sen ihan näin ollut pitänyt mennä.
Naruto näytti miettivän vastaustaan hetken, ennen kuin rapsutti niskahiuksiaan mahdollisimman viaton ilme kasvoillaan.
“Ainakaan minulla ei ole kirppuja niin kuin eräillä. Voisit käydä vähän useammin pesulla…” sanoja korostaakseen blondi painoi juomahanan päälle ja ohjasi peukalollaan vesisuihkun suoraan Kibaa kohti.

“Oho, tuliko roiskeita?” Naruto nauroi niin, että käytävä raikui, ennen kuin pinkoi karkuun Kibaa, jonka paidanetumus oli kaulasta alaspäin lievästi sanoen märkä.
“Minä sinulle roiskeet näytän!“ Kiba ärjäisi huvittuneen uhkaavasti ennen kuin lähti jahtiin. Adrenaliini virtasi vuolaana molempien suonissa ja koulutilat kävivät tässä juoksussa nopeasti liian ahtaiksi. Parin kaadetun roskiksen ja muutaman henkihieveriin säikytetyn opettajan ja oppilastoverin jälkeen he olivat taas alakerran käytävässä lähellä uloskäyntiä. Ennen ulko-ovea Naruto pysähtyi sekunniksi ja poikien katseet kohtasivat.
Ei ollut epäilystäkään siitä, että molemmat halusivat palavasti ulkoilmaan. Sillä ei ollut mitään väliä, että oppitunteja oli vielä kaksi jäljellä ja sekin oli yhdentekevää, että selittämätön poissaolo tarkoitti läksytystä itse hokagelta, jos huonosti kävi.



Koulurakennus jäi nopeasti taakse ja ajojahti jatkui lähimetsään. Kiba rakasti juoksemista, mutta vielä parempaa se oli, kun oli elävä kohde jota jahdata. Lisäksi Naruto tarjosi nopeudellaan haastetta jopa hänelle, sillä blondi myös poukkoili ja harhautti parhaansa mukaan koko ajan.
Kiban nenä oli kuitenkin pettämätön, eikä hän kertaakaan kadottanut Naruton hajujälkeä. Jokin tuntematon seikka teki blondin tuoksusta mahdottoman kadottaa, jotenkin aina Naruton haistaessaan Kiba tunsi pienten chakrapulssien ikään kuin sykähtelevän ympäri kehoaan.
Vaikkei Kiba nähnytkään Narutoa koko ajan, oli hän jatkuvasti niin lähellä, ettei blondilla millään ollut tarpeeksi aikaa pysähtyä kyhäämään alkukantaisimpiakaan ansoja.

Takaa-ajo päättyi melko yllättäen suuren kiven alapuolelle. Siinä vaiheessa alkoivat molemmat olla jo melkoisen hengästyneitä, koska totta kai juostessa olivat lennelleet hyväntahtoiset herjat, kun molemmat olivat pyrkineet aukomaan päätään mahdollisimman paljon, mielellään toista enemmän.
He juoksivat muutaman kierroksen kiven ympärillä tehden äkkikäännöksiä ja nauraen aina, kun meinasivat törmätä. Lopulta Naruto loikkasi kiven päälle ja heittäytyi makaamaan kostealle sammalelle. Kiba seurasi esimerkkiä ja istahti pehmeästi ystävänsä viereen.

“Jää sitten viimeiset tunnit väliin”, Naruto totesi vilkaisten Kibaa ja sulkien sitten silmänsä. Kiba istui kyynärpäitä polviinsa nojaten ja saattoi jo tuntea kosteuden imeytyvän housuntakamuksiin.
“Toivottavasti”, ruskeatukkainen puhahti, häntä ei tippaakaan huvittanut palata neljän seinän sisään. Kiba toivoi, ettei Narutokaan lähtisi takaisin kouluun. Koirapoika ei kuitenkaan pukenut ajatuksiaan sanoiksi, katseli vain Narutoa, joka oli nostanut kätensä ilmaan ja piirteli taivasta vasten epämääräisiä kuvioita.
“Minulla on nälkä”, Naruto haukotteli ja Kiba vastasi olankohautusta korvaavalla ynähdyksellä. Hänen omakin vatsansa kurni hieman.
Kyllästyttyään blondin päämäärättömään taivaanrannan maalailuun Kiba käänsi katseensa maahan ja hoksasi heti jotain, joka kirvoitti ruskeatukkaiselta pienen naurahduksen.

“Mitä?” Naruto avasi silmänsä ja nousi istumaan, kun tunsi Kiban poistuvan viereltään. Kiven juurella siniset silmät kohtasivat sangen yllättävän näyn, näytti aivan siltä kuin Kiba olisi poiminut… apiloita?
Aivan yhtä nopeasti kuin oli hypännyt alas, oli Kiba taas ylhäällä kivellä ja ojensi Naruton kasvojen eteen kämmentään, jolla lojui pieni keko etäisesti apilannäköisiä kasveja ja niiden joukossa pieniä liilahtavia kukkia.
“Sanon edelleen, että mitä?” Naruto kallisteli päätään yrittäen saada toisen ajatuksesta kiinni. Tässä oli nyt haudattuna jokin koira (hahhah), jota Naruto ei aivan ymmärtänyt.

“Ketunleipiä!” Kiba huudahti ja onnistui yllätyksen turvin survomaan koko lastin Naruton hämmennyksestä avoimeen suuhun. Tätä stunttia seurasi Kiban puolelta hillitöntä naurua ja kieriskelyä, niin että sammalet pöllysivät.
Toivuttuaan yllätyksestä (ja saatuaan suuren osan kasveista pois suustaan) Naruto hyökkäsi Kiban kimppuun vastapalvelus mielessään. Kuolanvaihto tapahtui epäsuorasti, kertaalleen Naruton sylkemien ketunleipien välityksellä. Olisi tosin ollut törkeä valhe väittää, ettei kummankin mielessä olisi käynyt eritteiden vaihto ilman välikäsiä.

Jotenkin ajatus kuitenkin samaan aikaan herätti sydämentykytysten lisäksi niin suurta levottomuutta, melkeinpä jonkinlaista ahdistusta, että Kiba mieluummin hautasi kasvonsa Naruton kaulan viereen sammaliin. Hetken ajan heidän katseensa olivat kohdanneet painin tuoksinnassa ja Naruton sinisten silmien intensiivisyys oli niin syvää, että Kibasta tuntui kuin hänen henkensä olisi salpautunut.
Jotenkin he vain jäivät siihen makaamaan kesken kamppailun, Kiba puolittain Naruton päällä, molemmat raskaasti hengittäen. Ruskeatukkainen veti keuhkoihinsa tuoksua, joka oli kiehtova sekoitus Narutoa, sammalta ja kertaalleen syljellä voideltuja ketunleipiä.
Äkkiä oli aivan hiljaista lukuun ottamatta tuulen hentoa kahinaa puissa ja lintujen vaimeaa viserrystä.

Kiba tiesi, että he olivat molemmat sitä tyyppiä, joka kiihtyi nollasta sataan sekunneissa, mutta sama toimi myös toiseen suuntaan. Kesken tulisimmankin taiston he saattoivat noin vain päättää, että oli aika lopettaa. Yleensä he myös tekivät päätöksen täsmälleen samaan aikaan, mikä joskus melkein karmi Kibaa. Toisinaan tuntui melkein kuin he olisivat olleet telepaattisesti yhteydessä toisiinsa, mutta vain jotenkin ruumiillisemmin. Kiba ei osannut selittää sitä tunnetta. Hän tiesi kuitenkin, että Naruton seurassa hän tunsi olevansa onnellinen ja hyväksytty. Silloin hän tunsi syvimmän olemuksensa kohoavan pintaan. Kaikkein puhtain Kiba esiintyi melkeinpä vain Naruton seurassa, jos Akamarua ei laskettu.
Kuvainnollisesti puhtain, sillä Naruton seurassa Kiballa oli tapana olla myös mieleltään ylivoimaisesti likaisimmillaan.

Kunpa heidän ihmeellinen telepatiansa vain olisi toiminut myös tällaisina hetkinä. Kiba käänsi kasvojaan hiljalleen Naruton kaulaa kohti, katseli ihoa niin läheltä, että se näytti melkein sumealta hänen silmissään, vaikka oli vasta varhainen iltapäivä.
Kiban teki mieli painaa huulensa ihoa vasten, mutta tällaisissa tilanteissa telepatialla oli tapana aina pettää.
Kiba ei tiennyt, ei osannut edes arvata, miltä Narutosta juuri nyt tuntui, miten toinen reagoisi, jos hän toteuttaisi mielihalunsa. Yleensä Narutoa oli helppo lukea, vaaleatukkainen antoi kaikkien tunteiden näkyä kasvoiltaan peittelemättä mitään.
Ei kuitenkaan nyt. Ei koskaan silloin, kun he päätyivät sattumalta - Kibasta tuntui, että usein se oli myös tahallista - näin lähekkäin. Silloin hänestä tuntui, että Naruto ikään kuin sulkeutui muulta maailmalta, sulkeutui häneltä.
Se sai Kiban tuntemaan olonsa jossakin syvällä hiukan surulliseksi, mutta silti hän tiesi, ettei vaihtaisi niitä hetkiä mihinkään.
Ei edes… jo pelkkä ajatus riitti raivokkaaseen punastumiseen. Kiba yritti parhaansa mukaan pitää loitolla ne ajatukset, jotka iltaisin valtasivat hänen mielensä ja johtivat melkein aina tahraisiin nenäliinoihin sängyn vierellä.


Naruto käänsi päätään niin, että heidän nenänsä hipaisivat toisiaan. He katsoivat toisiaan ohikiitävän hetken silmiin, ennen kuin Kiba väisti, suuntasi katseensa jonnekin Naruton kaula-aukon tienoille. Huonoksi onneksi vetoketju oli auki ja paljasti verkkokankaan peittämät solisluut ja aavistuksen rintakehää.
“Mitä mietit?” Naruton ääni kuulosti aavistuksen uneliaalta ja Kiba tunsi käden siirtyvän hiuksiinsa. Jostain syystä Naruto tykkäsi haroa hänen hiuksiaan ja useimmiten blondi myös sotki ne sangen lahjakkaasti.
“En mitään ihmeempiä”, Kiba huokaisi. Paitsi sitä, että haluaisin tehdä kaulaasi maailman isoimman fritsun. Saattoiko sitä edes laskea “miettimiseksi“?
Kiba tunsi lämpimän ilmavirran kasvoillaan, kun Naruto hihitti tukahtuneesti.
“Joopa joo. Mitäpä siellä tyhjiössä paljon liikkuisi”, blondin katse oli ilkikurinen ja Kiba saattoi arvata, että hänen hiuksensa muistuttaisivat hyvin pian harakanpesää.
“Kerjäätkö turpaasi? Taas?” Kiban äänensävy oli sanojen merkitykseen nähden aivan liian pehmeä, eikä poika voinut estää huuliaan, jotka taipuivat taas hymyyn.
“Ainahan sinä olet jotain vailla”, Kiba jatkoi kulmiaan vihjailevasti kohotellen.
“Niinpä”, Naruto otti tutun murjottavan ilmeen kasvoilleen ja tönäisi Kibaa polvellaan ennen kuin heitti jalkansa toisen yli painautuen lähemmäs.
“Olen kyltymätön”, Naruto kuiskasi matalalla äänellä ilkikurisesti virnistäen ja silmät välkähdellen.
“Yhym”, Kiba nielaisi hiukan vaikeasti. Hänestä tuntui koko ajan yhä vaikeammalta ohittaa Naruton flirttailu, olla reagoimatta niiden seksuaalisten vitsien ryöppyyn, joka hänen päälleen satoi. Ja silti Kiba yritti puristaa huulensa yhteen, olla sanomatta mitään sellaista, joka rikkoisi vitsailun ja totuuksien rajan. Se oli hemmetin vaikeaa.

“Muuten”, Kiba kuuli suunsa sanovan ja Naruto nosti katseensa toisen huulilta takaisin tämän silmiin.
“No?” blondin kasvot olivat niin lähellä, että Kiban olisi liikahdettava noin puolisen senttiä suudellakseen.
“Minä valehtelin”, Kiba möläytti saaden osakseen mitään ymmärtämättömän katseen Narutolta.
“Miten niin?” Naruto oli selvästi pudonnut kärryiltä. Kiba ei ollut varma, oliko se hyvä vai huono asia, mutta päästi silti suustaan sanat, jotka oli aikonut niellä.
“Kyllä minä mietin paria juttua. Mutta ne ovat aika yksitoikkoisia oikeastaan.”
Naruto näytti edelleen hämmentyneeltä, joten Kiba päätti aivojensa raivoisista varoituksista huolimatta selventää sanojaan.
“Edestakaisia, jos saat ajatuksesta kiinni,” Kiba keinautti pienesti lantiotaan Naruton omaa vasten. Blondi jäykistyi. Eikä ikävä kyllä sillä hyvällä tavalla.
Kiba oli jo aikeissa vetäytyä kauemmas, nousta istumaan, nouseva paniikki sanoi, että hänen oli liikuttava. Nyt hän oli tehnyt sen. Hän oli pilannut kaiken, vaikka oli niin kauan onnistunut olemaan kunnolla, niin kauan pystynyt vain nauttimaan vallitsevasta kiusaamisesta, olemaan tekemättä mitään oikeasti rajan ylittävää, vahingollista -
Naruton kädet kuitenkin tarttuivat Kiban hiuksiin hiukan ohimoiden yläpuolelta lähes kivuliaasti ja pysäyttivät toisen kesken liikkeen.

“Mitä?” Naruto kuulosti melkein vihaiselta, mutta ainakin hän katsoi Kibaa silmiin ja se jos mikä oli hyvä merkki. Olihan?
Kiba oli aikeissa aloittaa loputtomien anteeksipyyntöjen suoltamisen “se ei toistu enää ikinä, lupaan ja vannon”-fraasi oli jo hänen kielellään, mutta Narutolla oli vielä muutakin sanottavaa, eikä hän antanut ystävälleen suunvuoroa.
“Saanko saman selkokielellä?” Naruton sinisissä silmissä paloi kyllä tuli, mutta nyt Kiba katsoi tarpeeksi kauan huomatakseen, että vihaiselta kettupoika ei näyttänyt. Sydämensyke tuntui äkkiä kiihtyvän ja veri palasi tulvana kasvoille.


Kiba nielaisi, yritti rakentaa lauseen päässään valmiiksi ja pyrki artikuloimaan mahdollisimman selkeästi ja valitsemaan sanansa niin, ettei tulkinnanvaraa jäisi.
“Juuri nyt, mieluummin kuin mitään muuta, painaisin sinut tuota puuta vasten, vetäisin housut nilkkoihin - meiltä molemmilta - ja…” Kiba takelteli hiukan ennen kuin sai jatkettua.
(Naruto hillitsi vain vaivoin halunsa sanoa: “Kerro toki lisää.”)

“Tarttuisin sinuun ja työntyisin rajusti - “ Kiba punastui koko ajan enemmän, minkä olisi pitänyt olla käytännössä mahdotonta, sillä suurin osa verestä tuntui virtaavan samaan aikaan alaspäin. Housut alkoivat käydä ahtaammiksi.
“Purisin sinua korvaan, suutelisin olkapäitä ja selkää, ja kaulaan jättäisin sellaiset jäljet, että kaikki - “ Kiba ei koskaan saanut lausetta valmiiksi, sillä Naruto tukki hänen suunsa aggressiivisella suudelmalla.
Tilanteen hallinta oli kokonaan blondilla johtuen siitä, että tämän nyrkit olivat edelleen puristuneet Kiban hiuksiin. Kiballe ei kuitenkaan tullut mieleenkään valittaa.

“Tuon oli parasta olla lupaus”, Naruto mumisi Kiban poskea vasten suudelman tauotessa. Ruskeatukkaisesta tuntui, että kyky järkevään ajatteluun oli juuri imetty hänestä suun kautta ulos.
Naruto sen sijaan tuntui vapautuneen jotenkin merkillisesti ja Kiban vielä yrittäessä käsittää, mitä juuri oli tapahtunut, blondi puhkesi puhumaan.
“Luulin, että vielä kuolen joku päivä tuohon armottomaan kiusaamiseen.”
Siinä vaiheessa Kiba huomasi, ettei itse ollut ainoa, jolla oli kovat piipussa noin kuvainnollisesti sanoen. Blondin erektio hiersi housujen läpi hänen omaansa sangen herkullisesti.
“Paskat, ei tässä mitään puuta tarvita”, Kiba puuskahti saatuaan ajatuksensa ja henkensä taas kulkemaan kunnolla. Ennen kuin Naruto ennätti sanoa mitään, oli Kiba pyöräyttänyt heidät kiveltä alas ja työntänyt Naruton lohkareen jyrkkää puolta vasten.
“Sinä keskeytit minut aiemmin…” Kiba melkein kehräsi Naruton niskaa vasten ja vangitsi pienen määrän ihoa huultensa väliin alkaen imeä ja näykkiä.
“Tämän jälkeen kenelläkään ei ole enää epäilystäkään…” Kiba antoi käsiensä vaeltaa Naruton selkää pitkin alaspäin ja tarttui lujalla otteella blondin pakaroihin. Naruto älähti ja Kiba keinautti pingottuvaa etumustaan toisen takapuolta vasten kirvoittaen blondista lisää mielenkiintoisia äännähdyksiä.
“…kuka kuuluu ja kenelle.” Kiba upotti hampaansa Naruton korvanlehteen ja antoi toisen kätensä livahtaa blondin housuihin.
“Ei siitä ole ollut epäilystä hetkeäkään”, Naruton ääni oli käheä ja sanat lämmittivät Kibaa niin sisältä kuin ulkoakin. Naruton sanomina ne merkitsivät enemmän kuin Kiba olisi halunnut myöntääkään.

Kielelle hiipivät kliseet, kuten “että, miten rakastan sinua” ja “et tiedä, miten paljon tuo merkitsee minulle”, mutta Kiban ääni tuntui juuttuneen kurkkuun.
Ehkä parempikin niin, Kiba ajatteli tarttuessaan Naruton kovaan, lämpimään varteen.
Hän rakastaisi rajusti, sillä parhaalla tavalla, jolla osasi. Miksi aina oli oltava sanoja?
Naruton päästämästä huudahduksesta päätellen blondilla ei ollut mitään hänen sanattomuuttaan vastaan.
Kiba siirsi pian kätensä Naruton takapuolelle, kun oli ensin liu’uttanut tämän housuja hiljalleen alaspäin, suudellut blondin selkärankaa aina niskasta häntäluun tyveen saakka.
“Pistä vauhtia”, Naruto kuulosti kärsivän kärsimättömältä ja Kibaa nauratti. Toisen oli korkea aika maistaa ehkä hieman omaa lääkettään…
“Mutta kun minä niin pidän kiusaamisesta”, Kiba nuolaisi huuliaan ja Naruto käänsi kasvonsa toista kohti kauhistuneen epäuskoinen ilme kasvoillaan. Kiba käytti tilaisuuden hyväkseen ja suuteli toista livauttaen kielensä tämän suuhun.

Samaan aikaan tunkeutui kaksi sormea tiiviin lihasrenkaan ohitse Naruton kuumalle sisäpuolelle.
Blondi urahti suudelmaan, mutta se saattoi johtua myös siitä, että samaan aikaan Kiba oli purrut häntä melko kovaa alahuuleen.

Naruto pyyhkäisi veristä alahuultaan luoden Kibaan jossain määrin ruman katseen.
“Kiitti vaan.”
“Tämä vetää vähän…” Kiba yritti keksiä nimeä tunteelle, jonka Naruto hänen sormiensa ympärillä aiheutti, mutta se oli yksinkertaisesti mahdotonta. Kiba halusi vain enemmän sitä tunnetta ja mieluiten juuri eräälle tietylle ruumiinosalleen, joka sykki tarpeesta.
“…nälkäiseksi”, Kiba nuolaisi ystävänsä poskea ja ujutti kolmannen sormen siihen hemmetin tiukkaan kuumuuteen, joka oli Naruton takapuoli.

“Minähän käskin panna vauhtia siihen”, Naruto kiristeli hampaitaan puristaen ulkonevaa osaa kivestä niin lujaa, että se melkein mureni vaaleatukkaisen sormissa.
“Pannaan, pannaan”, Kiba virnuili Naruton niskaa vasten levitellen varovasti sormiaan toisen sisuksissa.
Tämä oli jotain parasta ikinä. Ja paremmaksi vain menisi.
“Anna kätesi”, Kiba pyysi hetken päästä ja Naruto ojensi oikeaa kättään taaksepäin epäilemättä sen enempää mitään omituista.
Kiba nojautui lähemmäs painaen hitaasti elimensä päätä Naruton peräaukkoa vasten ja samaan aikaan vieden heidän yhtyeenpuristettuja käsiään lähemmäs suutaan.

“Ahhh!” Naruton huuto kajahti ilmoille äkillisenä kuin ruoskanisku samaan aikaan kun Kiba tunkeutui hänen sisäänsä ja puri syvät hampaanjäljet Naruton rystysiin.
“Hemmetti!” Naruto huudahti, muttei ennättänyt protestoida toisen kivunhallintametodeja vastaan sen enempää, kun Kiba alkoi liikkua.
Sen jälkeen oli hyvä, jos kumpikaan sai suustaan edes puolikasta järkevää sanaa.
Kiban toinen käsi oli löytänyt tiensä taas Naruton varrelle ja suoritti rajuja nykäyksiä kokonaisvaltaisten työntöjen tahdissa. Välillä ruskeatukkaisen peukalo hakeutui hieraisemaan kärkeä, levittämään sieltä vuotavaa vaaleaa tahmaa.
Naruto tuntui niin paljon paremmalta kuin Kiba oli ikinä osannut kuvitellakaan. Ei tätä ollut mahdollista kuvailla, ei mitään toivoakaan. Ei tälle ollut sanoja. Kaikki oli tässä hetkessä, jota ei kukaan muu koskaan kokisi.

Kiba tunsi huippunsa alkavan lähestyä paljon nopeammin kuin hän olisi halunnut, ja vaikka kevät ei ollut vielä lämpimässä vaiheessaan, olivat molemmat pojat yltä päältä kuumassa hiessä.
Naruto puski Kibaa vastaan jokaisella työnnöllä, nälkäisenä saamaan kaiken, mitä saatavissa oli. Naruto halusi tuntea Kiban lähempänä ja huoahti, kun toinen painautui hänen selkäänsä vasten kokonaan.
Heidän nopea, mutta tasainen rytminsä alkoi rikkoutua, kun molemmat vain puskivat ja työntyivät toisiaan vasten kiimaisella vimmalla antaa ja saada kaikki.

Kiba tuli ensimmäisenä ja Naruto saattoi tuntea toisen lämpimät nestepurskahdukset sisällään niin selvästi, että se melkein yksin riitti saattamaan myös blondin tuon taivaallisen rajan yli. Kiba suuteli hänen niskaansa ja Naruto tunsi orgasmin aaltojen lyövän rantaan rajumpina kuin koskaan omalla kädellä saatuina.

“Vau”, sana putosi pehmeästi blondin kovia kokeneilta huulilta ja Kiba varasti sen omaan raukeasti hymyilevään suuhunsa.


***


“Sehän kävi loppujen lopuksi kivuttomasti”, Kiba hymyili.
“Takapuoleni on kyllä eri mieltä”, Naruto irvisti hiukan. Hän oli joutunut harjoittamaan varovaista istumista koko päivän. Ja sitten oli vielä Kiban… mielihyvän tuote, joka oli suihkussa valunut sangen epämiellyttävästi alas blondin takareittä pitkin.
“Puhuin kyllä rehellisyydestä. Asioiden sanomisesta suoraan”, ruskeatukkainen muljautti silmiään hyväntahtoisesti. Naruto sitten aina jaksoi ottaa kaiken niin kirjaimellisesti.
“Totta“, Naruton irvistys pehmeni hymyksi, “Kysytään kuitenkin varmuuden vuoksi uudestaan sitten, kun sinäkin olet ollut alla…”
Kiba nielaisi, mutta ajatus ei missään nimessä ollut yksinomaan epämiellyttävä.
He vaihtoivat hymyn, joka viestitti muun muassa yhteydestä, joka oli vain vahvistunut entisestään.