Disclaimer: I shall not say that I own Naruto!

Luku 12: In love the paradox occurs when two beings become one and yet remain two.



Suudelma poltti Naruton huulia vielä minuuttien jälkeen sen loputtua. Huulien ohuella pinnalla kihelmöi ja kiihtynyt verenkierto oli tummentanut niiden sävyä. He istuivat vierivieressä toisiaan katsomatta ja nojasivat takana olevaan sänkyyn. Kumpikaan ei uskaltanut vielä puhua sanaakaan, kuin se täydellinen hetki olisi särkynyt pienimmänkin sanan voimasta.
Narutolle riitti sillä hetkellä aivan hänen oman kätensä vieressä olevan kämmenen hohkaava lämpö.

Hän käänsi katseensa varovasti Sasukeen ja tarkkaili hetken tämän kasvoja. Kermanvaaleilla kasvoilla ei näkynyt katumusta, mutta ei myöskään hermostuneisuutta jota Naruto itse tunsi heidän välillään tapahtuneen jälkeen. Sasuke näytti palanneen omaksi viileäksi itsekeen.
'Uskaltaako tässä nyt sanoa mitään? Haluan kyllä kysyä mitä äskeinen tarkoitti, mutta....argh, olen taas niin sekaisin!'
Ruskettunut käsi puristui hermostuneeseen nyrkkiin ja hän käänsi sinisen katseensa pois ihastuksestaan.

"Anteeksi, että yllätin sinut noin" Sasuken laskelmoitu ääni rikkoi lopulta vaivaavan hiljaisuuden. Mustat silmät olivat kääntyneet katsomaan vaaleahiuksista nuorta vierellään ja vaalea käsi kosketti vierellään olevaa nyrkkiä varoen. Naruto tunsi kätensä värähtävän hieman yllättävästä kosketuksesta, mutta antoi sen lopulta rentoutua. Pelkkä kosketus sai hänen sydämensä takomaan yhä kiivaammin.
"Ei sinun tarvitse anteeksi pyydellä..." oli ainoa asia jonka blondi sai suustaan.
'Mutta älä sano sen olleen vain hetken mielijohde.'

Naruto tiesi Sasuken katsovan häntä, mutta ei uskaltanut kääntää katsetaan toiseen. Kuin yötaivaantummista silmistä heijastuisi jotain mitä hän ei kenties uskaltaisi vielä kohdata.
"Mitä teetkään minulle?" hän kuuli äkkiä Sasuken huokaisevan turhautuneena ja vaalea käsi hänen kädellään tuntui jännittyvän.
"Mitä tarkoitat?" Naruto kysyi ja antoi sinisten silmien kääntyä katsomaan ihastustaan. Sininen sai jälleen kohdata mustan ja tuttu kipinä syttyi.
"Joskus kun olen kanssasi...suorastaan tahtoisin kuristaa sinut, koska osaat olla niin ärsyttävä. Mutta toisinaan kun tappelemme, tunnen tiettyä tyytyväisyyttä siitä että kykenen pääsemään ihosi alle niin helposti. Sinä herätät minussa jotain, mitä en ole ikinä kyennyt kokemaan kenenkään kanssa" Sasuke kuiskasi tunnelman painaessa päälle.

Naruto tunsi sydämensä tanssivan kuullessaan ne sanat. Toivon heiveröinen välke voimistui soihduksi hänen sisällään ja hän muutti kätensä asentoa niin, että saattoi pujottaa sormensa vaaleiden lomaan. Ehkä hän kerrankin elämässään voisi vain olla rohkea.
"Vähän samat fiilikset on täälläkin puolella. Mutta tunnen niin vain, koska pidän sinusta valtavasti" Naruto antoi rehellisen tunnustuksen irtautua ilmaan hänen äänihuulistaan. Hän käänsi katseensa kattoon tahtoen välttää Sasuken reaktion, oli se sitten mitä tahansa. Hänen vuosia salassa varjellut tunteensa olivat nyt kuin kissa pöydällä. Hän vain kuuli Uchihan ymmärrystä viestivän äännähdyksen ja sen myötä hiljaisuus verhosi heidät omaan maailmaansa.

Blondin sydämessä ei enää riittänyt tilaa pelolle, vaan hän tunsi vain kitkerän suloisen nautinnon.

"Saanko aikaa miettiä tätä?" Sasuke kuiskasi heikosti ilmaan. Naruto tunsi pitelevänsä käden kylmän hien ja pienenpieni hymy nousi hänen huulilleen.
"Olen odottanut jo aika kauan, joten voin hyvin odottaa vielä."
Sasuke nyökkäsi ymmärrykseksi ja he irroittivat otteen toisistaan, kun tummahiuksisen oli lähdettävä kotiin.

- - - - -

Kello tikitti Uchihoiden asunnossa yksinäisyyttään. Itachi oli kadonnut vaihteeksi omille teilleen, joten Sasukella oli koko asunto itsellään. Kotimatka oli ollut kuin sumussa kulkemista, koska hänen ajatuksensa risteilivät vain siinä illassa. Sasuke yritti koota tapahtumia mielessään, mutta epäonnistui siinä joka kerran. Logiikka oli heitetty ulos ikkunasta ja yleensä laskelmoiva nuori oli nyt eksyksissä itsensä kanssa.
"Miksi edes suutelin häntä? Miksi kerroin hänelle sen kaiken mitä tunnen hänen kanssaan? Mitä minä haluan?" kysymykset lensivät kuuroille seinille, kun Sasuke istui olohuoneen sohvan nurkkaan. Pimeä asunto ympäröi hänet suojelevilla varjoillaan, jotta kukaan ei näkisi hänen pulmallista tilannettaan. Viisareiden ajanlasku oli hänen etsintänsä melodia ja pimeys sen sivut. Sasuke tunsi tutun tunteen rinnassaan ja poistui pienestä suojapaikastaan palaten sinne vasta haettuaan kannettavansa.

Kirjoitusohjelman valkoinen tausta valaisi pientä nurkkausta, kun viisareiden melodiaan sekoittuivat näppäinten ääni hänen kirjoittaessaan kaiken mieleensä juolahtavan. Tekstiä vuoti hänen ajatuksistaan virtana ja Sasuke tunsi onnistumisen riemua saadessaan tehdä itselleen arvokasta toimintaa.
'"...koska pidän sinusta valtavasti"' Naruton tunnustus oli polttomerkattu hänen kuuloluihinsa ja se palautui jatkuvasti hänen mieleensä.

Kirjoitus lakkasi hetkeksi, kun sanojen määrä tuntui loppuvan kesken. Sasuken apaattinen ilme värähti hieman hymyilevän suuntaan, kun hän käänsi katseensa ulos. Pilvet olivat kaikonneet paljastaen pimeän talviyön taivaan ja sen tähdet.
Migreeni raivasi tiensä hänen ohimoilleen ja tummat silmät puristuivat kiinni vaistomaisesti.
Muistojen palautuminen oli kivulias prosessi ja se sai kuvottavan tunteen ilmestymään hänen rintaansa Sasuken käydessä pitkälleen sohvalle. Tietokoneen kova valo himmeni hiljalleen koneen siirtyessä valmiustilaan.

Flashback

Sairaalahuoneen kolkko valkeus ja ties minkä koneen piippaus ympäröivät heiveröistä poikaa, kun hän heräsi. Lihaksia särki, poltti ja pisteli eikä hän pystynyt liikuttamaan niitä vielä. Päähänkin sattui ja silmiä kirveli hänen yrittäessä katsoa ympärilleen. Itachin huolestuneet kasvot olivat ensimmäinen asia minkä loukkaantunut Sasuke näki kunnolla.
Hän tahtoi avata suunsa kysymään kysymyksiä, mutta ei väsymykseltään kyennyt.

Hän kuuli äitinsä itkuisen äänen ja pian näki tämän surumieliset kasvot. Mikoto puhui sanoja, joita hän ei pystynyt rekisteröimään kunnolla ja joitain hän ei pystynyt tunnistamaan.
'Äiti miksi itket? Äiti missä olen?' hän yritti kysyä äidiltään silmiensä kautta.
Äidin lempeä käsi silitti hänen hiuksiaan ja kyynelehtivät silmät katsoivat Sasukea murtuneina.
"Melkein menetin sinutkin, mutta onneksi pelastuit. En olisi kestänyt toista menetystä" Mikoton itkuinen ääni kuiskasi kyyneleiden tipahtaessa Sasuken lämpimille poskille.
Huoneen ovi avautui ryminällä ja Sasuke kuuli kuinka joku juoksi sisään. Hän kuuli pojan äänen puhuvan tarpeettoman lujaa ja tutun kuuloisen naisäänen toruvan äänekästä lasta. Punaiset hiukset omistava nainen halasi hänen äitiään ja violetinharmaat silmät kääntyivät sitten häneen säälivinä.

Letkuihin kytkettyyn käteen tarttui lämmin käsi ja Sasuke käänsi heikosti katseensa vaaleahiuksieen poikaan. Siniset silmät vuodattivat kyyneleitä eikä Sasuke enää kuullut tämän itkuisia sanoja, kun unien maailma veti hänet aaltoihinsa.

End of Flashback

"Siirtyisit sänkyysi nukkumaan. Tuskin se sohva niin mukava on" Itachin herättelevä ääni havahdutti Sasuken muistojensa syvyydestä. Hänen isoveljensä oli kumartunut aivan hänen ylleen ja hiilenharmaat silmät tarkkailivat häntä uteliaina.
"Missä olit näin myöhään?" Sasuke sai lopulta kysyttyä, kun raivostuttava jyskytys oli mennyt ohi itsestään. Hänen niskalihaksensa olivat kipeät huonossa asennosta makaamisesta ja päätä jomotti vielä hieman muistojen palautumisen jäljiltä, eikä väsymyskään tehnyt hyvää hänelle sillä hetkellä.
"Kävin ensin yliopistolla ja sitten törmäsin Deidaraan, joka raahasi minut ryyppäämään kämpilleen Sasorin kanssa. Miten se idiootti on ikinä saanut opettajanluvan?" vanhempi naurahti ja taputti veljeään leikkisästi hartialle.
"Mutta, mites Narun kanssa on mennyt?" Itachi esitti oman kysymyksensä nopeasti ja Sasuke kuuli itsensä huokaisevan. Vain hänen veljensä pystyisi ajoittamaan niin kiusallisen kysymyksen oikein.

- - - - -

"Itsepäs sanoin, että ottakoon aikansa mutta alan käymään kärsimättömäksi" Naruto tiuskahti pamauttaessaan ruokatarjottimensa pöytäparan pinnalle. Äkkinäistä ääntä pelästynyt Hinata katsoi istuutuvaa blondia hämmentyneenä ja tämän vieressä istunut Kiba katsoi myös ystäväänsä kummastuneena.
"Ongelmia paratiisissa?"
"No on!" Naruto tuhahti ennen kuin ahmaisi kumilta maistuvan perunan nälkäiseen suuhunsa.
"Sinun ei pitäisi olla niin kärsimätön, Naruto-kun. Itselläsikin menisi varmasti aikaa, jos sinä olisit hänen kengissään" Hinata rauhoitteli. Alettuaan seurustelemaan Kiban kanssa Hinatasta oli tullut rohkeampi, kun hän puhui Narutolle. Blondi huokaisi voitettuna ja hymähti sen merkiksi että ymmärsi.
"Tiedän tiedän, mutta haluan jo tietää mitä hän vastaa!"

"Mitä haluaisit tietää?" monotoninen ääni kysyi aivan hänen päänsä yläpuolelta.

Naruto tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn, kun hän kääntyi katsomaan Gaaran mitäänsanomattomiin silmiin. Punahiuksinen tuntui olevan kuin ninja: pystyi ilmestymään yhtäkkiä ja kadota jäljettömiin hetkessä. Naruto ei järin pitänyt ajatuksesta, että punapää pääsi hänen lähettyvilleen liiankin helposti.
"Ei kuulu sinulle, pesukarhu" Kiba ehti sanomaan ennen Narutoa ja mulkaisi punkkaria uhkaillen. Gaaran huulille levisi pieni virnistys.
"Eikös koirien tuominen kouluun ole vastoin jotain sääntöjä" hän sanoi kääntäessään katseensa Hinataan jatkaessaan ",joten voisit ensi kerralla jättää rakkisi ulkopuolelle paleltumaan."
"Kerjäätkö verta nokastasi?!" Kiba murisi, mutta tyttöystävän läsnäolo sai ärtymyksen laantumaan ennen aikojaan. Gaara naurahti hiljaa ja hänen tarjottimesta vapaa kätensä pörrötti kiusoitellen Naruton vaaleita hiuksia.
"Näkyillään taas, Naruto" hän kehräsi lähtiessään.

Naruto värähti inhosta, kun muistot Gaaran ja tuntemattoman miehen tekosista nousivat jälleen hänen mieleensä.
'Onko minussa oikeasti joku lappu että "ahdistelkaa vapaasti"?' hän ajatteli katsoessaan salaperäisen punkkarin perään.

Kauempana kahvion kohdalla Sasuke oli juuri maksamassa leipäänsä, kunnes samat punaiset hiukset osuivat hänen näkökenttäänsä.
"Mitä asiaa nyt?" hän kysyi tarjottimestaan eroon päässeeltä Gaaralta.
"Ajattelin vain informoida, että lemmikkisi alkaa käymään kärsimättömäksi. Helpommalla pääsisit jos vain antaisit Naruton minulle" punapää sanoi ja virne tämän kasvoilla syveni, kun hän huomasi sanojensa vaikuttaneen Sasukeen voimakkaasti.
"Pidät näppisi erossa hänestä. Olet sekaantunut jo ihan tarpeeksi" Uchiha vastasi kerätessään eväänsä tiskiltä ja katosi sitten opiskelijoiden joukkoon.
'Pidän vielä jonkin aikaa, mutta jos mitään ei tapahdu niin alan vakavasti iskemään häntä.'

- - - - -

Sasuke huokaisi helpotuksesta päästyään istumaan tutun kirjastonurkkauksen pöytään kirjoineen ja eväineen. Talvifestivaaleihin olisi enää kaksi viikkoa, joka tarkoitti sitä että kaikki seuralaista vailla olleet tytöt tulisivat päivittäin ahdistelemaan häntä pyytäen häntä mukaan.
'Miten saisin heidät tajuamaan, ettei minua todellakaan kiinnosta mennä kenenkään heistä kanssa festivaaleihin. Minulla on muutakin mietittävää kuin se miten harhauttaa heitä joka ikinen päivä.' hän kiukkusi mielessään availlen samalla leipänsä kelmukäärettä.

Salaatilla ja juustolla täytetty vehnäleipä katosi vähitellen Sasuken käännellessä lukemansa kirjan sivuja yksitoikkoisesti. Hän yritti lukea, mutta mikään tekstistä ei rekisteröitynyt aivoissa asti kun vaaleahiuksisen nuoren kasvot piirtyivät salakavalasti hänen tietoisuuteensa. Hän huokaisi kyllästyneenä ja sulki kirjansa tyytyen siihen kohtaloon, ettei lukemisesta tulisi sillä hetkellä mitään.
'Kaipa se on pakko tehdä jotain' hän mutisi mielessään kaivaen samalla kännykänsä taskustaan. Parin naputuksen jälkeen hän katsoi elektronisen laitteen pientä ruutua ja sen tekstiä: Tule kirjastoon. Pitää puhua.
Vaalea sormi painoi nappia ja tekstiviesti lähti kulkemaan tuntematonta reittiään vastaanottajansa luokse. Sasuke nojasi vähän narisevaan selkänojaan ja laski puhelimensa eteensä pöydälle.

Kirjasto oli siihen aikaan lähes tyhjillään ja sen vallitseva hiljaisuus oli entistä rauhallisempi. Tummahiuksinen Uchiha sulki hetkeksi särkevät silmänsä ja keskittyi kuuntelemaan ympärillään ollutta tyyneyttä. Kauempana kirjastonhoitaja purki palautettuja kirjoja takaisin hyllyihin ja tietokoneiden luona kaksi alemmalla vuosikurssilla ollutta tyttöä teki esitelmää ilmeisesti huumeista lukiolaisten keskuudessa. Naruton vahvat askeleet erottuivat myös jo kaukaa tarkkakorvaisen mustatukan kuulossa. Siniset silmät tuijottivat häntä, kun tummat silmät avautuivat irrottaen Sasuken omasta maailmastaan. Vaaleahiuksinen istui vierellä olleelle tuolille ja Uchiha melkein naurahti sille kuinka Naruton silmistä näkyi rehellinen uteliaisuus mitä hänellä oli sanottavanaan.

Sasuke lukitsi kateensa pöydällä olleeseen kännykäänsä ja keräsi vielä ajatuksiaan. Viikko oli lyhyt aika tällaisen setvimiseen, mutta tämän valmiimmaksi tummahiuksinen tuskin pääsisi.
"En oikeastaan osaa sanoa mitään. Tunteeni ovat vielä niin myllerryksissä, etten osaa sanoa mikä on oikein ja mikä väärin. Sinun kanssasi osaan olla oma itseni ja kaiken kuulemani ja kokemani perusteella sinä hyväksyt minut. En ole tottunut siihen, että joku olisi valmis katsomaan sisääni ja hyväksymään jokaisen asian itsessäni. Miten siihen pitäisi suhtautua? Joskus tahtoisin vaan juosta sinua karkuun ja kieltää koskemasta sisintäni" Sasuke aloitti vältellen yhä sinisten silmien katsetta.
Naruto kuunteli hänen vierellään kerrankin täysin hiljaa ja normaalisti jalkaansa tärisyttävä poika oli täysin liikkumatta.
'Ehkä hän sittenkin katuu sitä suudelmaa. Ehkä hän haluaa olla vain ystäviä' blondi kuiskasi ajatuksissaan, mutta antoi ihastukselleen tilaa puhua. Hänen ei tarvitsisi kerrankaan sanoa mitään, vain kuunnella mitä itsensä maailmalta sulkeutuvalla nuorella oli lausuttavanaan.

"Mutta...mutta, en voi jättää sinua rauhaankaan. Lukion alusta asti olet ollut jotenkin mielessäni ja kun haastat riitaa, olen tyytyväinen. Sinussa on niin paljon, jota minussa ei ole ja olet rehellinen itsellesi" Sasuke kuiskasi ja käänsi vihdoin pakoilevan katseensa Narutoon. Tummissa silmissä ei näkynyt omistajansa sanojen epävarmuutta tai eksynyttä sävyä, vaan ne olivat samat silmät joihin Naruto oli rakastunut: itsevarmat ja mystiset.
"Ehkä meidän kuitenkin pitäisi kokeilla seurustelua" Uchiha sanoi täysin yllättäen.

Naruto tunsi leukansa loksahtavan kevyesti auki ja hänen maailmansa tahti pysähtyi kaikkien kliseiden mukaan. Hänen alitajuntansa pyysi tummahiuksista toistamaan lauseensa, mutta yllättynyt vaaleatukka ei saanut sanaa suustaan.
"Ei sen tarvitse olla mitään vakavaa, mutta haluan tietää onko tällä mitään mahdollisuutta onnistua. Kevyt, avoin suhde...mitä sanot?" hän kuuli Sasuken kysyvän.
"Hy-hyvä on" Naruto sai lopulta kakistettua itsestään ulos vaikka hänen päänsä tuntui yhä olevan paksun sumun täyttämä. Sasuke hymyili kevyesti ja hän nojautui suukottamaan nuoremman otsaa.
"Varoitan jo etukäteen: osaan olla hankala. Ja pistähän sitten vauhtia, koska ruokatunti loppuu ihan näillä minuuteilla" tummahiuksinen kuiskasi virnistäen ja jätti sitten Naruton istumaan shokissa paikoilleen.

Blondin aivoissa toiminta tuntui lähentelevän jo kriittistä rajaa ja hänen rinnassaan paisuva paine riepotteli hänen ajatuksiaan. Mitä juuri oli tapahtunut? Eikö hänen ja Sasuken ystävyyden pitänytkään olla vaakalaudalla, koska Uchiha oli katunut suudelmaansa hänen kanssaan? Vai oliko se kaikki ollut hänen päässään?
Todellisuus on kuitenkin asia, jota ei pysty pakenemaan edes itseensä vaan se saavuttaa kenet tahansa, missä tahansa.
"Eli siis...minulla on nyt...poikaystävä?" hän mumisi todellisuuden huutaessa totuuksia hänen sydämelleen.

- - - - -
A/N: . . . . .ehe? Tämä on vähän fillerimäinen luku omasta mielestäni ja saattaa tuntua nyt siltä et "mitä ihmettä just tapahtu ja miten näin nopeasti", mutta toimii hyvänä pohjustuksena ensi luvulle, jonne voin luvata aika räjähdysmäistä toimintaa, ehkä kyyneliä ja pikkuisen iloakin. So keep reading and you'll know if I'm gentle enough to let Sasuke and Naruto have each other for good >:3 ja pahoittelen lyhyyttä...ensi luvusta tulee extrapitkä! I promise!

Comments please or I shall kill Naruto! muahahahahahaha~

ps. ootte kivoja <3