IHANAA LEIJONAT IHANAA!!!!! <3
Eiku... VIKA OSA!!!! >w< <3
Noniin, mitäis tässä sanois. :>> Kuunnelkaa toi kappale ihmeessä ja lukekaa laulun sanat tarinan yhteydessä! :>
Joo... Mä rakastan kliseitä. x_D<3
Ps: Halusin kappaleeseen ehdottomasti sanan "Crash" ja tuo sopi tähän parhaiten. ("With the monsters in your head"<3) Kappale nyt muuten ei ole mitenkään paras, mutta sanat<3 ^^
Noniin... NYT! Lukuiloa, mönkijäiseni<3 :>
Ps: En jaksanu lukee kolmatta kertaa joten virheitä varmaan on. :P

Sanotaan, että aika hidastuu ennen kuolemaa.
Sanotaan myös, että samoin voi käydä silloinkin, kun monia asioita tapahtuu samaan aikaan. Sasuke pääsi todistamaan tätä ilmiötä omin silmin.

Kun hän oli juossut kohti Gaaraa, oli vankilan kolkoissa seinissä kaikunut kovaääninen laukaus. Sasuke oli räpäyttänyt silmiään, ja tajunnut vasta sitten polttavan kivun vasemmassa reidessään. Maailma oli muutunut sumuksi ja värien pyörteeksi, kun hän oli kaatunut kovaa lattiaa vasten edes tuntematta iskua polvissaan.
Verta. Tummanpunaista nestettä valui lattialle, josta se lähti valumaan kohti punatukkaista poikaa.

Gaara ei huomannut jalkoihinsa valuvaa verta. Hän tuijotti laajennein silmin eteensä kaatunutta vartijaa. Pian punatukan katse siirtyi hänen kaksin käsin pitelemäänsä aseeseen. Vaaleat, holtittomasti tärisevät kädet päästivät pistoolin tippumaan maahan.

Sasuke ei kuullut kolahdusta. Hänen päänsä oli täynnä huutoa, sekavia ja ajatuksia ja sanoja, jotka sekoittuessaan yhdeksi epäselväksi äänien pyörremyrskyksi tekivät hänen olonsa epätodelliseksi ja pahoinvoivaksi.
Sasuke alkoi käsittää, mitä oli tapahtunut. Hän oli juossut Gaaraa kohti, joka oli painanut liipaisimesta ja ampunut häntä reiteen. Luoti oli mennyt siististi läpi ja kimmonut sellin seinästä lattialle.

"Minä... Minä... Ei, se oli... En minä..." Gaara sopersi saamatta kokonaista lausetta suustaan.

Sasuke avasi suunsa, mutta uuden tuskanaallon lävistäessä kehonsa puri hampaansa yhteen purren samalla kieleensä syvän haavan. Rautainen maku ei tuntunut täyttävän vain hänen suutaan, vaan myös joka ikisen kolkan hänen vapisevassa kehossaan.
Sasuke ei kuitenkaan antanut periksi, vaan kuiskasi niin kovaa kuin kykeni:

"Ei se mitään... Se oli vahinko", viimeiset sanat Sasuke sai vain vaivoin ähkäistyä, kun tuska poltti haavaa ja sen ympärystä aina vain kovemmin.

Sasuke ei kuullut vieläkään ääniä ympärillään, mutta Gaara sen sijaan hätkähti tajutessaan, että suuri joukko oli tulemassa juoksuvauhtia käytävää pitkin aina vain lähemmäs selliä, jossa he olivat. Hän ei ehtinyt tehdä elettäkään, kun ovi jo avattiin ja potkaistiin auki.
Oviaukosta juoksi sisään kolmen suurikokoisen vartijan lisäksi hintelä blondi. Sasukekin oli tajunnut, että he olivat saaneet seuraa, vaikka hänen näkökenttänsä pimenikin lähes joka toisella sydämenlyönnillä. Sekavasta mielentilastaan huolimatta mustahiuksinen tajusi, että Naruto polvistui hänen eteensä. Blondin huulet liikkuivat ja hän näytti huolestuneelta, mutta Sasuke ei kyennyt kuulemaan sanaakaan. Hän tajusi lysähtävänsä maahan, muttei kuullut tai tuntenut osumistaan betonilattiaan.

Kolme muuta vartijaa eivät hukanneet hetkeäkään. He eivät sanoneet sanaakaan alkaessaan hakata Gaaraa maahan niin kovin iskuin kuin vain kykenivät. Punatukka kaatui maahan kontilleen mutta saadessaan iskun selkäänsä lyyhistyi voimattomana kylmälle lattialle. Hänen suupielestään valui tummanpunaista verta, mutta vartijat eivät lopettaneet.

Sasuke tunsi hukkuvansa hetki hetkeltä syvemmälle hiljaiseen mustuuteen, mutta hänen edessään kohtaamansa näky piti hänet väkisin tietoisuuden rajalla. Gaara makaamassa verisenä lattialla selvensi mustatukkaisen mieltä hiukan, ja hän keräsi kaikki voimansa kuiskatakseen:
"Lopettakaa..."

Vartijat eivät sitä kuulleet, mutta aivan Sasuken viereen polvistunut Naruto oli kuiskauksen kuullut, ja asiaa sen enempää ajattelematta hän huusi:
"Lopettakaa jo!"

Vartijat keskeyttivät pahoinpitelynsä ja käänsivät vihaiset katseensa blondiin. Vieläkään puhumatta he kiskoivat Gaaran jaloilleen ja sitoivat tämän veriset kädet käsirautoihin. Vartijat melkein potkivat punatukkaisen ulos vankisellistä, sillä tämän omat jalat eivät kantaneet juuri ollenkaan.

Gaara käänsi päänsä vaivalloisesti nähdäkseen vielä kerran Sasuken, jonka kasvot olivat nyt rauhalliset, aivan kuin hän olisi nukkunut tavalliseen tapaan, levollisena ja rauhallisena.
"Anteeksi." sana karkasi punatukan huulilta niin hiljaa, ettei kukaan muu voinut sitä kuulla.

Ambulanssi kutsuttiin ja Sasuke vietiin paareilla ulos sairaalasta. Selli numero 156 suljettiin huolellisesti. Sinne jäivät paitsi veritahrat ja aseen luoti, myös paljon onnellisia ajatuksia ja muistoja, jotka eivät tulisi koskaan unohtumaan, ainakaan kahdesta särkyneestä sydämestä, joiden hajoamista esti vain niiden muistojen rippeet.

--

Liian kirkasta ja valkoista, ei tämä ainakaan taivas ole. Ja mikä tuo ärsyttävä piipitys on?

Niihin ajatuksiin Sasuke heräsi. Hän räpytteli hetken silmiään kirkkaan valaistuksen häikäistessä niitä, mutta valoon totuttuaan huomasi olevansa pienessä, valkoisessa huoneessa, jossa oli suuri ikkuna ja muutama sänky. Huoneessa ei ollut hänen lisäkseen muita.
Ei, hetkinen. Oli, ja se joku istui hänen edessään sängyn viereen vedetyllä tuolilla.

"Sasuke?" hahmo kysyi hämmästyneenä. Pian Sasuke tajusi vieraan olevan tuttuakin tutumpi Naruto. Hänen olisi tehnyt mieli vastata jotain, mutta suunsa aukaistessaan Sasuke tajusi kurkkunsa olevan niin kuiva, ettei sieltä olisi varmasti tullut pihaustakaan.

"Vihdoinkin heräsit", Naruto puuskahti ja hymyili leveästi.
Sasuke huomasi viereisellä pöydällä vesilasin. Hän kurotti kätensä sitä kohti, mutta Naruto pysäytti hänen aikeensa laittamalla käden lasin eteen.

"Sinun pitää istua että voit juoda", Naruto selitti asettaessaan sänkyä mustasta kahvasta sen alla asentoon, jossa Sasuken olisi helpompaa juoda. Tämä nyökkäsi kiitokseksi ja kohotti lasin huulilleen. Viileä, raikas vesi tuntui taivaalliselta.

"Luultiin jo ettet heräisi koskaan", Naruto huokaisi asettuessaan takaisin penkilleen. Sasuke katsoi ystäväänsä kysyvästi. Hänen mielensä oli sekava kuin painajaisen jäljiltä...
Painajaisen.

Samassa Sasuken viimeiset muistikuvansa ennen tiedottomuutta nousivat taas hänen mieleensä. Yhtäkkiä raikas vesi maistui rautaiselta, ja hän laski sen inhoten takaisin pöydälle.

"Miten pitkään... Olen ollut täällä?" Sasuke kysyi yllättyen äänensä heikkoudesta.

"Ainakin kaksi viikkoa! Muuten haava oltaisiin saatu hetkessä paikattua, mutta se meni tulehtumaan, ja tulikin vähän pidempi juttu", Naruto selitti, mutta vain muutama sana tarttui mustahiuksisen päähän, sillä uusi ajatus oli noussut hänen päähänsä.

"Missä Gaara on?"

Naruto kohotti taivaansiniset silmänsä ystäväänsä, jolloin hänen puheensa loppui kuin seinään. Blondi oli hetken vain hiljaa paikallaan, ennen kuin nielaisi kuuluvasti. Hän painoi katseensa maahan ja sanoi hiljaa:

"Se... Siis Gaara. Se siirrettiin mielisairaalaan."

"Täh?" Sasuke ei ymmärtänyt. Pilailiko Naruto, vai miksi hän väitti jotain niin typerää? Eihän siinä ollut mitään järkeä, ei Gaara ollut hullu.

"Se sai jonkun kohtauksen oikeudenkäynnissä. Oli alkanut huutamaan ja yritti tappaa jonkun siviilin. Ne päättivät siellä, että niin vaarallinen vanki pitää sulkea hullujenhuoneelle", Naruto selitti katsomatta Sasukea edelleenkään silmiin.

"Ei tuossa ole mitään järkeä!" Sasuke huusi välittämättä kipeästä kurkustaan.

"Sasuke. Se ei ole terve", Naruto sanoi nyt vahvemmalla äänellä ja kohotti viimein katseensa yömustiin silmiin.

"Älä sano noin Gaarasta, paskiainen" Sasuke raivosi ja oli jo aikeissa hypätä pois sängyltä, mutta kivun lävistäessä hänen vasenta jalkaansa Sasuken oli pakko lysähtää makuulleen hampaitaan kiristellen.

"No entä tuo ampumahaava? Mitä se sitten oli? Uskoisi että terve ihminen tajuais-"

"Gaara yritti tappaa itsensä, tämä oli vahinko!!" Sasuke keskeytti blondin lauseen huutaen silmät vihaa hehkuen.

Samassa oveen koputettiin, jolloin kummatkin pojat säpsähtivät ja käänsivät katseensa sisään astuvaan, pinkkihiuksiseen nuoreen naiseen. Oikeastaan nainen ei astunut sisään, vaan ujutti pyörätuolinsa oven läpi. Samalla hetkellä Naruto nousi auttaakseen naista, mutta tämä vain ärähti ja läppäsi blondin käden pois.

Sakura Haruno.
Pyörätuoli, jolla hän kulki, toi Sasuken mieleen jälleen sen kohtalokkaan illan. Kuten aina.

"Olet hereillä!" Sakura iloitsi ja heilautti kättään mustahiuksiselle hymyillen.

Sakura ei ollut surkea näky. Vaikka puolet hänen kehostaan olikin halvaantunut, hän oli yhä kaunis niin vartaloltaan kuin kasvoiltaankin. Sakuran olemus kamppaili auringon säteiden kanssa. Hän oli aina säihkyvä ja iloinen, lukuunottamatta hetkiä, jolloin hän läksytti poikaystäväänsä, eikä siitä ollut leikki kaukana. Siksi hän olikin kuin aurinko: lumoava ja kaunis, mutta kun meni liian lähellä, se saattoi polttaa pahastikin.

"Naruton ääliö oli ihan hermoraunio takiasi", pinkkihiuksinen naurahti saaden Naruton raapimaan niskaansa nolona. Pikkuhiljaa raivo ja viha alkoivat kadota Sasukenkin mielestä, vaikka ahdistus kolkutteli yhä sisäänpääsyä hänen mielensä kolkilla.

"Tuota, Sasuke", Sakura aloitti. Hän nielaisi, piti hetken tauon ja jatkoi: "Naruto kertoi minulle Gaarasta."

Ilme Sasuken kasvoilla muuttui tutkimattomaksi. Jos Naruto oli kertonut hänen ja Gaaran omituisesta suhteesta toisiinsa, hän ei todellakaan tiennyt, mitä Sakura aikoisi sanoa.

"Olen pahoillani hänen puolestaan. Ja sinunkin", Sakura huokaisi saaden niin Naruton kuin Sasukenkin katsomaan pinkkihiuksista kuin vähäjärkistä. Tämä naurahti vaivautuneesti, mutta jatkoi pian varmuutta uhkuvalla äänellä:

"Jos hän on saanut olosi paremmaksi, niin kuin Naruto sanoi... En halua kantaa sellaiselle ihmiselle kaunaa. Se mitä hän on tehnyt niin minulle kuin monille muillekin, on väärin, mutta uskon, että hän voi parantua." Sakura päätti sanansa lämpimään hymyyn, josta huomasi heti, että hän oli todella tarkoittanut kaikkea sanomaansa.

"Mutta... Se pilasi unelmasi", Naruto sopersi katsoen pyörätuolia ja sitten Sakuraa epäuskoisena.

Sakura huokaisi yhä hymyillen. Hän nosti katseensa ikkunaan, jonka läpi tulevat auringonsäteet saivat pinkkihiuksisen vihreät silmät näyttämään aivan loistavilta jalokiviltä.
Hetken hiljaisuuden rikkoen Sakura lausui pehmeään sävyyn:

"Meillä on kaikilla unelmamme. Minulla niitä riittää vielä, eivät ne kaatuneet sinä iltana täysin. Ja varmasti Gaarallakin on omat unelmansa ja tavoitteensa. Hän on ihminen, kuten mekin."

Omituinen, hiukan ahdistava pala nousi taas Sasuken kurkkuun, eikä se lähtenyt, vaikka hän kuinka koitti niellä sitä alas. Tunne oli outo: samaan aikaan Sasuke tunsi suurta iloa ja helpotusta Sakuran sanojen puolesta, mutta toisaalta ahdistava suru painoi hänen mieltään kuin raskas peitto, joka koitti peittää hänet kokonaan alleen.
Sasuke tiesi, että vankeja, jotka vietiin mielisairaalaan, olisi hyvin vaikea päästä tapaamaan, ja he saattaisivat joutua viettämään pehmustettujen seinien sisällä koko loppuelämänsä.

"Sinun pitään nähdä hänet", Sakura sanoi kohdistaen säihkyvät silmänsä suoraan Sasukeen. Tämä ei voinut kuin hämmästellä pinkkihiuksisen varmuutta: hän kun itse oli aivan palasina, eikä todellakaan tiennyt, mitä olisi voinut tehdä.
Entä jos hän tosiaan vain tekisi niin? Menisi tapaamaan Gaaraa rohkein mielin, puhuisi tämän kanssa kaiken selväksi, ja kaikki olisi hyvin?
Sasuke muisti, kuinka hän oli vielä jokin aika sitten ajatellut kaiken olevan niin helppoa, joten nyt hänestä oli tullut hieman skeptinen asioiden järjestymisen kanssa. Entä jos hän vain sotkisi asioita pahemmin, tai-

"Noh, Sakura on oikeassa", Naruto huokaisi ja nuosi tuolilta. Sasuke kohotti katseensa ystävänsä hymyileviin kasvoihin, ja hämmästyneen tuijotuksen huomatessaan tämä vain hymyili vielä hieman leveämmin.

"Mennyt on mennyttä. Jos Sakura on valmis antamaan sille jätkälle anteeksi, ehkä minäkin pystyn siihen vielä... Joskus", Naruto virnisti ilkikurisesti viimeisen sanan kohdalla. Se oli ilme, jota Sasuke huomasi vasta nyt kaivanneensa hyvin paljon. Ilme, jota hän oli ennen vihannut, toi nyt mustahiuksisen mieleen vanhan, tutun Naruton, jonka hän oli aina tuntenut.

Gaara.
Ehkä kaikki tosiaan järjestyisi tällä kertaa.

When you feel all alone,
and the world has turned its back on you,
give me a moment please,
to tame your wild, wild heart.

Gaara painoi kätensä sydämelleen. Sen tasainen rytmi sai pojan rauhoittumaan taas. Hiljaisuus ja sydämen rauhallinen syke tuntuivat kuin unelta, niin kauan hän oli niitä kaivannut.

Gaara istui keskellä pientä huonetta, jonka seinät, lattiat ja katto oli maalattu valkoisiksi, sänky oli valkoinen ja yöpöytä samaa väriä. Huone oli jollain tavalla unenomainen valoisuutensa ja yksinkertaisuutensa takia, ja Gaarasta tuntui, että se oli osasyy hänen mielentilaansa.

Punahiuksinen oli miettinyt elämäänsä niiden muutaman viikon aikana, jotka hän oli viettänyt valkoisessa huoneessa, ainoana seuranaan lääkkeitä tuovat pelokkaat hoitajat.
Hän oli tappanut. Syystä ja syyttä, hän oli tehnyt kumpaakin. Gaara oli joutunut perheensä vihaamaksi jo pienenä lapsena, ja ainoat, jotka hänestä olivat välittäneet, olivat olleet hänen sisaruksensa Kankurou ja Temari. Murhien jatkuessa hekin olivat kuitenkin menettäneet otteensa häneen ja luovuttaneet.

Hän oli epäonnistunut ihminen.
Sellaiseksi Gaara tunsi itsensä, oli aina tuntenut.

Mutta samalla, sen tajuttuaan, hän oli ymmärtänyt toisenkin asian.
Hänellä oli hyvä syy olla siellä, mielisairaalassa. Hän ei ollut terve.
Gaara oli vuosia uskonut, että tappaminen poistaisi hänen tuskansa, hän oli vuosia kuunnellut päivästä toiseen tummaa ääntä päässään ja totellut kaikkea, mitä se oli käskenyt tekemään.
Oivallus oli hyvin yksinkertainen ja omituinen, mutta vihdoin Gaara sen ymmärsi.

Hirviön ääni oli hänen oma äänensä. Hän itse oli "hirviö". Ei hänellä ollut mitään jakautunutta persoonaa, ei hänen mielessään asustanut ketään toista murhaajaa.

Hän oli itse se tappaja.

Asian tajuaminen ei tuntunut pahalta. Vihdoin hän ymmärsi, että kaikkien niiden veristen tappojen takana oli ollut hän itse, mutta sekään ei inhottanut häntä.
Sillä vihdoin hän oli ymmärtänyt sen. Vaara oli ohi. Murhaaja ei tulisi tekemään enää yhtään iskua.

Silloin mustahiuksisen vartijan kasvot nousivat Gaaran päähän, eikä hän voinut olla hymyilemättä.
Sasuke Uchiha. Mies, joka ei ollut välittänyt hänen sairaudestaan tai teoistaan, vaan oli nähnyt sen pienen viattoman pojan, joka hänen sisällään vieläkin eli. Sasuke oli kaivanut tunteet esiin, jotka Gaara oli uskonut jo aikoja sitten tappaneensa uhriensa rinnalla.
Hän ei ollut koskaan elämässään ollut yhtä kiitollinen kenellekään.

"Sasuke... Uchiha", Gaara lausui nimen pehmeällä äänellä, koittaen muistaa mustahiuksisen tuoksun ja lämmön. Hän ei muistellut heidän viimeistä näkemistään, hän muisteli niitä kertoja, kun Sasuke oli täyttänyt hänen kehonsa lämmöllä, kun tämä oli saanut hänet muistamaan, että pimeyden takaa voisi löytää valoa, jos vain uskalsi lähteä etsimään.

Gaara painoi kätensä vasten otsaansa tatuoitua kanjiia ja hymyili.

I know you feel like the walls are closing in on you.
It's hard to find relief,
and people can be so cold.
When darkness is upon your door,
and you feel like you can't take it more...

Oli iltapäivä, kun hoitaja toi päivän lääkkeet Gaaran pieneen huoneeseen. Tämä oli tottunut siihen, että punatukka kyhjötti nurkassa sanomatta sanaakaan, joten hoitaja ei enää jaksanut välittää, jäikö ovi auki hetkeksi vai ei.
Niin kuin sinäkin päivänä, hoitaja jätti oven raolleen astuessaan sisään.

Kesti vain silmänräpäyksen ajan, kun Gaara oli oven toisella puolella juoksemassa pois huoneestaan, ja kesti vain muutaman säikähtäneen hoitajan sydämenlyönnin ajan, että tämä alkoi huutamaan lääkäreitä ja hoitajia.
Gaara oli kuitenkin jo lähellä määränpäätään.

Aukaistessaan oven, johon oli kiinnitetty lappu "hätäuloskäynti" Gaara näki vilaukselta häntä jahtaavan henkilökunnasta koostuvan joukon. Punatukka läimäisi oven kiinni ja lähti juoksemaan paloportaita pitkin aina vain ylemmäs ja ylemmäs.
Lopulta hän saavutti päämääränsä. Vielä yhden oven suljettuaan hän saapui sairaalan katolle, josta näki melkein koko kaupungin, ja ennen kaikkea sinisen, pilvettömän, ja kauniin taivaan.

Gaara tasasi hengitystään katsellessaan taivasta ja rakennuksen ympärillä kohoavia kerrostaloja. Alhaalta kaduilta kuului autojen ja ihmisten tuottamaa melua, mutta se hävisi lähes kokonaan navakan tuulen temmatessa äänet mukaansa.
Gaara asteli rakennuksen reunalle ja kurkisti alas. Katutasolle oli pitkä matka.
Gaaran onneksi melko uuteen sairaalaan ei oltu ehditty vielä rakentaa turvaverkkoja karkaavien potilaiden varalle.

Let me be the one you call,
if you jump I'll break you fall.
Lift you up and fly away with you into the night.
If you need to fall apart,
I can mend a broken heart.
If you need to crash then crash and burn you're not alone.

"Hop hop, pojat!" Sakura hoputti perässään kävelevää kaksikkoa.

"Hei täällä on yksi potilas, ei päästä tämän kovempaa", Naruto valitti vilkaistessaan vierellään sauvojen varassa linkkaavaa Sasukea. Tämä puri hammasta jokaisella askeleella, sillä luodin tekemää haavaa poltti vielä. Lisäksi hänen sisällään kasvava jännitys ja pelko tapaamisesta Gaaran kanssa sai Sasuken olon entistä sekavammaksi.

"Hieno päivä tänään", Naruto huomautti tuulen leikkiessä hänen kullankeltaisilla hiuksillaan, eikä Sasuke voinut väittää vastaankaan. Lämpimän, joskin melko kovan, tuulen sotkiessa hänen hiuksiaan ja liehuttaessa vaatteitaan Sasuke tunsi olonsa hieman vapautuneemmaksi, ja päässä vallitseva sekavuuskin hellitti hieman.

"Mitä minä sanon hänelle?" Sasuke kysyi koitten pitää äänessään tuttua monotonisuutta, siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta.

"Halaat vain lujasti", Sakura ehdotti pirteänä, ja Sasuken oli vaikea peitellä nolostumistaan.

Kun he saapuivat valkoisen, auringonvalossa hohtavan mielisairaalan eteen, Sasuke ei voinut olla muistamatta untaan viikkojen takaa. Enkeliksi muuttunut Gaara oli osoittanut mielisairaalaa... Unen ahdistava tunnelma sai Sasukessa aikaan kylmiä väreitä, ja hän päätti olla ajattelematta koko asiaa.

"Mitä täällä tapahtuu?"
"Joku on katolla!"
"Potilasko? Jos vain rakennustyömies tai jotain..."
"Ei, kuulin itse hoitajilta!"

Vasta silloin kolmikko huomasi, että jonkin matkan päähän sairaalan pihasta oli kokoontunut suuri joukko. He nappasivat väkijoukon puheista muutamia lauseita ja katsoivat toisiaan hämmentyneinä. Joku potilas oli katolla?

"Toivottavasti sinne ei ole nyt jotain pääsykieltoa jonkun elämäänsä kyllästyneen takia", Naruto huokaisi, kun he pysähtyivät kadun toiselle puolelle.

Sasuken selkärankaa pitkin kulki taas kylmät väreet, mikä sai hänen olonsa epämiellyttäväksi ja ahdistuneeksi. Sairaalassa oli satoja potilaita, mutta entä jos katolla...?
Sasuke puri hammastaan ja esti itseään ajattelemasta sellaista. Gaaraa vartioitiin luultavasti hyvin tarkkaan, ei hän pääsisi noin vain livahtamaan.
Silti Sasukea ei huvittanut ajatus olla todistamassa jonkun raakaa kuolemaa.

When you feel all alone,
and loyal friend is hard to find,
Youre caught in a one way street,
with the monsters in your head.
When hopes and dream are far away,
and you feel like you can't face the day...

Gaara kuuli takaansa paukahduksen, kun ovi avattiin ja katolle astui ainakin kymmenen hoitajaa, sekä viisi lääkäriä, joilla osalla oli käsissään pakkopaita, osalla nukutuspiikki. Gaara hymyili pienesti. Hekö eivät halunneet hänen kuolemaansa? Kilttejä ihmisiä.

"Mutta näin on parempi. Hirviön täytyy lähteä. Se ei kuulu tänne", Gaaran kuiskaukset katosivat hänen tulenpunaisia hiuksiaan riepottelevaan tuuleen.
Gaara astui aivan reunalle, hänen varpaansa olivat jo tyhjän päällä.

"Gaara-san, tulkaa takaisin!" joku hoitajista huusi. Gaara tunnisti tämän samaksi, joka hänen luonaan oli joka päivä käynyt.

"Hyppääminen on huonoin vaihtoehto", joku lääkäreistä totesi.

"Ajatelkaa lähimmäisiänne!"

Lähimmäisiä? Ketä hänellä enää oli?
Sasuke.

"Aloita uusi elämä, Sasuke Uchiha", Gaara kuiskasi siniselle taivaalle.

Taivas oli kaunis. Niin laaja ja selkeä. Niin loputon.
Vielä kerran Gaara kohotti katseensa taivaalle ja sanoi vahvemmalla äänellä kuin koskaan ennen:
"Anna minun tulla osaksi sinua."

Let me be the one you call,
if you jump I'll break your fall.
Lift you up and fly away with you into the night.
If you need to fall apart,
I can mend a broken heart,
if you need to crash then crash and burn You're not alone.

Sasuke näki enkelin.
Sillä ei ollut siipiä, joten se putosi alas, jatkuvasti alemmas. Siivettömällä enkelillä oli tulenpunaiset hiukset, jotka näyttivät kaukaa pikemminkin tulenlieskalta.

Palava, siivetön enkeli putosi maahan.

Crash.

Samaan aikaan Sasuke lyyhistyi kadulle. Viimeinen asia, minkä hän näki, oli vähän matkan päässä hymyilevät kasvot. Gaara näytti pikemminkin nukkuvan.

Hirviöstä kasvoi enkeli, joka sekoittui osaksi ääretöntä, kaunista taivasta.

--

10 vuotta myöhemmin.

"Sasuke! Minne menet, tarvitsen apua!" punahiuksinen nainen huusi eteisessä kenkiään sitovalle miehelleen.

Miehellä oli mustat hiukset ja kalpeat kasvot, joista ei kuvastunut mitään tunteita. Pikimustat silmät olivat tutkimattomat, kuin mustaa jäätä.

"Tulen pian. Hae Hakuro koulusta, Karin", mies sanoi monotonisella äänellä, ennen kuin poistui ulko-ovesta lämpimään kesäpäivään.

Mustahiuksinen mies käveli läpi ränsistyneiden kerrostalojen ja ruuhkaisten katujen. Hän ei väistellyt ihmisiä, vaan kulki määrätietoisesti, suoraa linjaa keskellä jalkakäytävää. Vastaantulijat katsoivat miestä oudoksuen, mutta tämä ei välittänyt. Hänellä oli määränpäänsä, eikä hän välittänyt sen tiellä olijoista.

Sairaala näytti samalta kuin aina ennenkin. Sen valkoinen pinta hohti kirkkaassa auringonvalossa ja katolle asennetun turvaverkon metallinen pinta heijasti säteitä kauniisti joka suuntaan.
Hän kulki mielisairaalan takapihalle, jossa oli paitsi parkkipaikka, myös pieni kumpu keskellä vihreää nurmikkoa. Kummun päälle oli asetettu marmorista tehty laatta, johon oli painettu kultaisia merkkejä. Sen kummun eteen mies pysähtyi.

Elottomat kasvot näyttivät yhtä välinpitämättömiltä kuin ennenkin.
Mutta vain yhden sydämenlyönnin ajan.
Sen jälkeen mies kaatui polvilleen maahan.

Because there has always been heartache and pain,
and when it's over you'll breathe again.
You'll breathe again.

Kyyneleet sekoittuivat kuivien ruohonkorsien sekaan ja tuskaiset vaikerrukset katosivat lempeän tuulen mukana. Lopulta jäljelle jäi vain tärisevä keho, jonka sisällä kasvava tuska odotti pääsyään ulos.

Sasuke tiesi, että eläminen valheessa oli tuskallista, mutta hänen oli vain ollut pakko yrittää jatkaa elämäänsä.
Silti, hän ei unohtanut päiväksikään siivetöntä enkeliä, joka oli päättänyt kuolla unelmansa puolesta.

"Ja varmasti Gaarallakin on omat unelmansa ja tavoitteensa. Hän on ihminen, kutenmekin."
Sakura oli ollut oikeassa.

Sasuke kohotti katseensa pilvettömälle, siniselle taivaalle.

"Sinun unelmasi oli parantua ja tulla osaksi maailman kauneutta,"

"Gaara."

And You'll breathe again.







-----------
A/N: Kaikkihan tykkää kliseistä ja hahmokuolemista? X_D Ei hele mikä klisee "10 vuotta myöhemmin" lol lol lol !!!¡¡¡¡ X_D
Neeh, tää ei onnannut ihan niinku olisin halunnu, mut toivottavasti kelpaa. Uhrasin yönuneni tän takia. =w="
Joo siis Narskan mieli muuttu Gaarasta sika nopee plaa plaa... No sen takia koska ei se vihannut Gaaraa vaanku siks ku luuli et Sakurakin vihas. :\
Öeääääh... Kesti melkein kolmisen tuntii tää kirjottaa, ja suoraan selaimeen. X_3
Kiitokset teille:
-Shika_96: Oot mun inspiraatio, beibe! <3 >8D
-Hidefini: Neuvosi on tarpeen tulevaisuudessa<3
-ahmatassu: jaksoit taas lukea yhden mun sarjan. 0wQ<3
-Yumisha: Kiitos inspiraatiosta ja kommenteista<3
-Suvitin: Kiitos alkuperäisestä ideasta. :>
+ kaikki tätä lukeneet/lukevat, ootte ihania!!<3 >w<

<;(0w0)>
/______\ Horaaneko kiittää!