Edelweiss and Cherry



Sakura käveli Konohan katuja pitkin. Hän oli iloinen, suorastaan onnellinen. Ryhmässä meni hyvin, Naruto oli vähemmän ärsyttävä ja Sasuke oli eilen suostunut kävelemään hänen kanssaan Yamanakan kukkakaupan ympäri. Mitä, se oli saavutus!
Yamanakan kukkakaupasta puheen ollen, Sakuran ja Inon ystävyyssuhde oli palautunut chunin-kokeiden jälkeen lähes samaksi kuin ennen. Se oli paras asia, mikä Sakuralle oli vähään aikaan tapahtunut, ja hän oli siitä niin kovin mielissään, että Sasuken ja hänen komea kävelylenkkikin kalpeni sen vierellä.

Kirsikkahapsi oli juuri punnitsemassa kädellään tomaattia, kun hän tunsi taputuksen olkapäässään. Tyttö kääntyi ympäri ja hymyili tyypille.

"Hei, Shikamaru!" Sakura tervehti pirteästi ja laski tomaatin takaisin myyntipöydälle, "Mitenkäs herra Chuninliivi voi tänään?"

Shikamaru naurahti väsyneesti, ja tervehti hänkin. Poika jäi sitten vain killittelemään Sakuraa päästä varpaisiin.

"Noh, mitenkäs teidän ryhmässänne menee?" kirsikkahapsi kysyi kummeksuen toisen tuijottamista.

"Hyvinhän siellä", Konohan nuorison kruunattu laiskamato totesi normaaliin tyyliinsä, mutta sitten tämän ilme muuttui vaivautuneeksi.

"Kuule", Shikamaru aloitti, ja alkoi piirtämään kenkänsä kärjellä hiekkaan. Sakura kallisti päätään. Mistäköhän tyyppi halusi avautua?

"Se koskee... Inoa", Shikamaru takelteli, ja loi katseensa maahan.

"Inoa?" Sakura ihmetteli, "Onko hänellä jotain ongelmia? Onko teille kahdelle tullut riitaa?"

"Ei, ei mitään sellaista", Shikamaru mutisi, ja nosti katseensa Sakuraan. Tytön vihreät silmät rävähtivät apposen auki Shikamarun seuraavan repliikin aikana.

"Onko... Onko sinun ja Inon välillä jotain? Siis muuta kuin ystävyyttä?"

Sakura tuijotti Shikamarua. Tuntui, kuin häneltä oltaisiin lyöty ilmat pihalle.

"Mistä... Miksi sinä tuollaista kysyt?" Sakura kysyi, yrittäen nauraa vähän. Surkea yritys.

"Kun siis", Shikamaru huokaisi, "Ino ei nykyään tunnu ajattelevan mitään muuta kuin sinua. Aina treeneissäkin hän puhuu vain ja ainoastaan sinusta, ja suuttuu aina, jos minä ja Chouji sanomme sinusta yhtään pahaa sanaa. Ennen hän haukkui sinua kilpaa itsensä kanssa, mutta jokin on nyt tainnut muuttua."

Sakura kuunteli vaiti. Hän ei ymmärtänyt yhtään mitään.

Kirsikkahapsi pakotti tekohymyn kasvoilleen, ja yritti kuulostaa huolettomalta.

"Ai niinkö sinä luulit?" Sakura naurahti väkinäisesti, "Katsos kun meillä on sellainen... Leikki... Niin, leikki että... Että... Me ollaan rakastuneita. Juu, tiedäthän, kutsutaan toisiamme kultasiksi ja sydänkävyiksi ynnä muuta sekopäistä."

Shikamaru näytti siltä, että Sakura oli yhtä uskottava kuin laihdutuskuuria lupaileva Chouji, muttei hän sanonut mitään. Hän vain nyökkäsi, hymyili Shikamarumaisen, väsyneen hymyn, ja lähti kävelemään kotiaan kohti. Shikamaru oli jotenkuten perillä tästä asiasta, ja tiesi sen olevan hänelle aivan liian rasittava. Likoille se olisi aivan sopiva, ratkokoon sen keskenään.



Shikamarun kadottua kulman taakse Sakura nosti tomaatin taas käteensä ja tuijotti sitä. Se oli varmaankin vain pelleilyä. Niin, Shikamaru oli vain pilaillut.
Hah, Ino rakastunut häneen? Häneen? Ei muuten ikimaailmassa, hehän olivat vain ystävät, jotka kilpailivat samasta pojasta.

Sakura ei enää ajatellut asiaa, tai niin hän ainakin yritti uskotella. Omat johtopäätöksensä voi vetää siitä, että hän osti vahingossa "Me Kunoichit"-lehden muotinumeron sijasta "Junjou Romantican 'Total yaoi!'"-DVD-koosteen.



Illalla hän ei kuitenkaan saanut unta. Hänen päässään pyöri eräs tapahtuma parin viikon takaa.



Sakura astui sisään Yamanakan kukkakauppaan. Kevyt jasmiinintuoksu tavoitti hänen sieraimensa, tyttö hengitti syvään tuota tuoksua itseensä. Siitä oli pitkä aika, kun hän oli viimeksi voinut haistella tuota tuoksua ilman, että tiesi pian jostain lentävän pistävän kommentin.

"Hei, rakas iso-otsainen pikku hirviömussukkani!" Ino naurahti, ja hyppäsi Sakuran kaulaan. Sakura tunsi tytön tuoksun. Ino tuoksui ruusuilta ja liljoilta.

"No terve, kulta", Sakura heitti takaisin huolettomasti. Ino nauroi heleästi. Hänen vaaleat hiuksensa olivat auki. Ne eivät olleet enää niin pitkät kuin ennen, mutta muistuttivat silti Sakurasta edelleen kultaputousta.

"Tulitko etsimään jotain tiettyä kukkaa, vai saavuitko vain ihastellaksesi säihkyviä silmiäni ja hehkuvia hiuksiani?" Ino kysäisi kiusoittelevasti, ja siirtyi myyntipöydän tuolle puolen. Sakuran mielestä hän näytti sen takana tosi aikuiselta, ainakin paljon häntä vanhemmalta. Sakura asetti pöydälle kaksi kullankeltaista tulppaania. Ino alkoi käärimään niitä kellahtavan ruskeaan käärepaperiin.

"Pojilla on tulossa jotkin juhlat", Ino rupatteli iloisesti, "Kuulemma oikein suuret megabileet, jos Narutoa on uskomista. Ainoa vaatimus sisäänpääsemiselle on, että mukana on oltava naisystävä."

"No se selittääkin, miksi postiluukustani on alkanut putoilemaan kukkakimppuja!" Sakura nauroi, "Joka toisessa lukee toivojana Lee ja joka toisessa Naruto. Onhan se aika imartelevaa, mutta en ajatellut suostua kenenkään pariksi- Ellei Sasuke siis pyydä, totta kai. Oletko ajatellut itse mennä?"

"Tuskin. Sasuke ei varmaankaan pyydä ketään, eikä minulla vielä mitään naista ole", Ino höpötti, mutta nielaisi lauseen jälkeen, ja alkoi nauramaan vähän hermostuneen kuuloisena, "Vielä? Miksiköhän minä sanoin vielä..? Hah, hah..."

Sakura ei välittänyt Inon hermostuneisuudesta, vaan hekotti lauseen perään: "Eikä, tuhma Ino-chan, ei kai sinulla ole minun varalleni mitään taka-ajatuksia?"

Inon suu vääntyi vähän helpottuneeseen hymyyn.

"Totta kai minulla on! Ruf, I'll eat you up!" hän nauroi, ja ojensi kukkapaketin Sakuralle. Tyttö kiitti, ja kääntyi ympäri. Hän lähti suunnistamaan ovea kohti, mutta pysähtyi nähdessään pienellä pöydällä pikkuruisen maljakon. Maljakossa kelluskeli kirsikankukka, jonka lumenvalkeille terälehdille oli levittynyt vähän hentoa roosanpunaa. Sakura vilkaisi taakseen, mutta Ino oli jo kääntynyt muihin askareisiin.

'Miksi noin vaatimaton kukka on nostettu yksinään Inon suosikkipöydälle?" Sakura mietti hiljaa aukaistessaan ovea. Se kilahti hennosti.

'Ino on mestari kukka-asetelmien teossa. Miksi hän loisi jotain noin yksinkertaista? Hänen täytyy pitää sitä erityisen kauniina.'



Sakura nousi huohottaen ylös vuoteeltaan. Kirsikkahapsen otsa oli hiessä, ja sydän ryskytti rinnassa. Se varmaan murtaisi kohta kylkiluut säpäleiksi.

"Ihastunut... Rakastunut... Minuun... Minuun?" Sakura kuiskasi itsekseen, nopeasti hengittäen. Ei Ino voinut olla rakastunut häneen. He olivat liian nuoria. Ja molemmat tyttöjä. Ja hehän olivat molemmat ihastuneet Sasukeen, eivätkö olleetkin? Olivathan? Ino oli hänen ystävänsä ja kilpailijansa, ei tyttö saanut olla hänelle mitään muuta. Se oli kiellettyä, se oli syntiä, se oli rikos.

Sakura laittoi valot päälle, ja meni peilinsä eteen. Mitä hienoa hänessä muka oli? Vihreät silmät, roosanpunaiset hiukset ja otsa, joka kilpaili leveydessä Choujin mahan ja Maito Gain egon kanssa. Sakura oli ruma, ainakin omasta mielestään, suorastaan törkeän ruma. Miten tähän muskelimörköön kukaan voisi ihastua, saati rakastua? Se oli niin absurdi ajatus, joku hellimässä näitä ennen sentään pitkiä hiuksia, joku hukkumassa näihin sammalenvihreisiin silmiin, joku suutelemassa tätä monsteriotsaa. Ei, ei, ei, kukaan niin hieno ihminen kuin Ino ei voinut vajota niin alas, että pitäisi hänestä.

Mutta kun sa vaikutti tuskallisen todelta.

Sakura katseli hikistä kättään, joka vapisi. Kaikki ne kutsumanimet, kaikki se ystävällisyys, kaikki se kiusoitteleminen... Kuinka kauan tätä oli voinut jatkua? Shikamaru oli sanonut "viime aikoina". Mitä tarkoitti "viime aikoina"? Chunin-kokeiden jälkeen? Heidän tappelunsa jälkeen? Sitäkin ennen?

Tätä tässä oltiinkin kaivattu, ei niitä ongelmia ollutkaan Sakuralla tarpeeksi. Kun ei ollut elämässä mitään suurta tragediaa, niin tällainen pikku draama olikin ihan paikallaan. Hah.
Myönnetään, joskus Sakura oli kateellinen niille, joilla oli elämässä jotain, josta sai valittaa vaikka joka päivä. Kuitenkin, nyt, kun tämä juttu löi vasten kasvoja... Ei sitä olisi halunnut.

Sakura valvoi melkein koko yön.



"Huomenta, neiti Päivänpaiste!" äiti, aina niin humoristisena, tervehti Sakuraa. Tyttö virnisti vinosti, ja istui pöytään. Kirsikkahapsi alkoi näykkimään paahtoleipää. Hän tiesi näyttävänsä karsealta, silmät olivat puolikiinni ja tukka oli varmaan ihan sotkussa.

Sakura katsoi äitiään. Hänen teki mieli kysyä tältä yhtä juttua.

"Äiti", hän aloitti ääni heikkona, "Mitä mieltä sinä olet pojista, jotka tykkäävät pojista... Tai tytöistä... Jotka pitävät... Tytöistä?"

"Miksi sinä tuollaista kysyt?" äiti naurahti, ja käänsi sanomalehden sivua.

Sakura katsoi äitiään surkeana, mutta ei tämä tietenkään nähnyt tyttärensä ilmettä lehtensä lomasta.

"No kun", hän aloitti, "Mietin vain, kun tuolla Kiba Inuzukalla... On epäilty suhdetta sen yhden Hiekankyläläisen pojan kanssa... Niin että... Onko homous sinusta oikein?"

Sakura ei valehdellut, siitä todellakin liikkui huhuja. Kiban ryhmä oli taas lähtenyt jonkin tehtävän varjolla Sunaan. Hah, Kankurou-saman se vain halusi tavata.

"Mitäs mieltä minä olen homoudesta..." Sakuran äiti mietti, "Noh, sekin on rakkautta. Totta kai se on mutkikkaampaa kuin perinteinen rakkaus, mutta en minä homoja ainakaan tuomitsemaan rupea."

Sakuran sydämessä läikähti helpotus. Äiti hyväksyi sellaisen?
Hän ei kuitenkaan luovuttanut vielä kyselemistä.

"Äiti", hän aloitti, "Mitä sinä tekisit... Jos minä... Rupeaisin seurustelemaan vaikka... Hinatan kanssa?"

Äiti repesi nauramaan. Sakura katseli häntä tyrmistyneenä.

"Kultapieni", äiti hekotti, pyyhkien silmäkulmiaan, "Anteeksi vain, mutta minun on niin vaikea kuvitella sinua toisen tytön kanssa. Sitä paitsi, olet kovin nuori, aivan liian nuori, ajattelemaan tuollaisia. Tuossa iässä pitää nuoren tytön vasta aloitella ensimmäisiä poikasuhteitaan. Ei sinun ainakaan kannata lesboksi ruveta, se on neuvoni sinulle."

Sakura nyökkäsi hiljaa, ja nousi pöydästä. Äidille ei tästä siis ainakaan voinut puhua.

.............
.............


"Sakura-chan, miksi ihmeessä sulla on kimono?" Naruto kysyi heti harjoitusten aluksi, turhia tervehtimättä, "Voitko sä muka harjoitella ton kanssa?"

Sakura katseli väsyneesti asuaan. Musta, lyhytihainen, polvipituinen kimono ja valkoinen vyö. Eivät mitkään maailman kätevimmät vaatteet.

"Turpa kiinni, Naruto", hän tiuskaisi, "Tälläiset kimonot ovat muotia nykyään."

Surkea tekosyy, mutta Naruton kaltaiselle idiootille se meni täydestä.

Siitä oli nyt kolme viikkoa ja neljä päivää. Siitä, kun hän oli saanut tietää Inon tunteista. Hän oli pystynyt käyttäytymään tytön kanssa oudon luontevasti. Tuskin tämä epäili mitään. Luuli, että hänen pikku salaisuutensa oli vielä salaisuus.
Sakura ei ollut osallistunut kaksiviikkoiseen tehtävään, joka tapahtui Pilvenkylässä. Hänen isänsä oli sanonut, että hän vaikutti liian sairaalta. Oikeastaan Sakura oli siitä kiitollinen, hänen ei ollut tarvinnut nähdä Sasukea ja Narutoa. Välillä oli rentouttavaa olla ilman poikia, varsinkin, kun piti ajatella jotain tärkeää.

Niin, muuten, miksi Sakuralla oli kimono?
Syy oli varsin yksinkertainen; kirsikkahapsi oli alkanut lihoa. Yksin kotona ollessaan oli liiankin helppoa pistää suuhunsa kaikkea turhaa, ja eilen, kun hän oli astunut vaa'alle, hän oli saanut pelästyä neljää lisäkiloa. Sakuran oli ollut pakko verhoutua ei-niin-vartalonmyötäiseen pukuun kuin tavallisesti, sillä hän ei halunnut Sasuken näkevän häntä läskinä. Tuo ajatus kolahti Sakuran takaraivoon, ja sai hänet vilkaisemaan Sasukea. Ei tuntunut miltään. Miksei? Häntähän pitäisi ujostuttaa, punastuttaa, riemastuttaa... Sasuke oli tuossa, hänen ihastuksensa. Miksi hän siis vain näytti hapanta naamaa, ja keikisteli kimonossaan? Ei kai Sakura vain... Ollut alkanut vastaamaan Inon tunteisiin?

"Sakura-chan!" Naruto huusi, katkaisten hänen ajatuksensa, "Mikä sulla muuten oli, kun et voinut lähteä suorittamaan tehtävää?"

Sakuran päässä löi tyhjää, mutta turvautui lopulta tekosyyhyn, jonka pitäisi saada Naruto hiljaiseksi.

"Menkat", Sakura vastasi varsin lyhyesti ja ytimekkäästi. Naruto punastui ja loi katseensa maahan. Mokoma wannabe-pervo nynnerö.

"Yo", kuului tervehdys jostain heidän yläpuoleltaan.

Naruto ja Sasuke loivat katseensa ylös.
Sakura ei jaksanut.

Naruto huusi kovaan ääneen: "Olet taas myöhässä!"
Sakura ei jaksanut.

Hatake Kakashi hyppäsi alas sillankaiteelta, ja treenit saivat vihdoin alkaa, ainoastaan noin puoli tuntia myöhässä.



Noin viisi Sasuken päivänpelastusta, kymmenen Naruton mokaa, kaksi vahinkosuudelmaa ja kolme sennen goroshia myöhemmin treenit päättyivät. Normipäivä.
Kun Sakura oli lähdössä harjoituspaikalta kotiaan kohti, hän tunsi nykäisyn hihassaan. Tyttö kääntyi ympäri. Déjá vu. Chouji.

"Voisimmeko me jutella?" poika kysyi vakavana. Sakura nyökkäsi, vaikka olisi mieluiten karannut. Tämän täytyi liittyä Inoon, muuta mahdollisuutta ei ollut.
Sakura ja Chouji kävelivät metsään päin, josta kukaan ei voisi nähdä tai kuulla heitä. Chouji loi surumieliset silmänsä Sakuraan ja avasi suunsa.

"Minä tiedän, että Shikamaru on jo ahdistellut sinua tällä asialla", Chouji aloitti, ja yskähti, "Sinä tiedät, että Ino on meidän molempien hyvä kaveri, Shikamarun ja minun. Tiedän hänen olevan myös sinulle tärkeä, joten lupaatko kuunnella kaiken, mitä minulla on sanottavaa?"

Sakura jatkoi nyökkäilylinjalla, sillä oli aivan varmaa, että jos hän olisi käyttänyt ääntään, se olisi murtunut.

"Kun siis", Chouji aloitti, "Ino on puhunut sinusta jo jonkin aikaa sillä tavalla, mutta eilen hän tuli koputtamaan ovelleni. Hän itki. Minä pelästyin, en ole ikinä nähnyt Inon itkevän, hän on tytöksi niin kovin vahva... Minä keitin teetä, ja talutin hänet sohvalle. Hän alkoi nyyhkyttää sinusta, kuinka et ikinä huomaa hänen tunteitaan, ja hän on kuulema liian pelkuri tunnustamaan niitä sinulle. Hän kertoi, että rakastui sinuun jo silloin, kun näki sinut ensi kertaa. Että hän on rakastanut sinua jo tosi monta vuotta."

Sakura värähti. Ino oli itkenyt hänen takiaan? Jo monta vuotta? Heidän ensitapaamisestaan lähtien... Ino oli ollut rakastunut häneen? Siitä lähtien, kun Ino oli siirtänyt kirsikkamaidon värisen otsatukan Sakuran silmiltä, ja kohdannut hänen pelokkaan katseensa? Oliko Ino nähnyt Sakuran vihreissä silmissä jotain kaunista?

Chouji puraisi huultaan. Näki, että poikakin meinasi purskahtaa itkuun.

"Hän kuulema ei ikinä oikeasti rakastanut Sasukea oikeasti", Chouji huokaisi, "Hän vain halusi kätkeä tunteensa siihen ihastumiseen. Hän halusi myös todistaa sinulle, ettet tulisi ikinä kelpaamaan Sasukelle. Hän ei halunnut antaa sinua kenellekään toiselle, vaikka sitten joutuisikin satuttamaan sinua."

Sakura tuijotti Choujia hiljaa. Poika alkoi itkemään.
Sakurakin tunsi, kuinka hänen poskelleen putosi kyynel. Hän ei kestänyt tällaisia tilanteita.

'Miehet eivät itke, miehet eivät itke, miehet eivät itke...' Sakura tavasi päässään, kun kyyneliä tipahteli lisää hänen silmäkulmistaan.
Hitto, ei Sakura ollut mies. Hän oli tyttö, johon oli rakastunut toinen tyttö. Hän siis itki, ja vielä kahden tytön edestä.

"Sakura-san", Chouji aloitti, ja otti Sakuran kädet omiin, isompiin, palleroisiin käsiinsä, "Minä tiedän, ettei tämä ole reilu pyyntö... Mutta... Voisitko vastata Inon tunteisiin? Voisitko millään?"

Sakura vetäisi kätensä Choujin käsien otteesta, ja pudisti päätään.

"En minä tiedä", kirsikkahapsi sai henkäistyä tuskin kuuluvasti, ja kääntyi kävelläkseen pois. Chouji pysäytti hänet äännähtämällä hiljaa. Sakuran pysähtyessä, poika painoi tytön käteen rypistetyn paperilapun.

"Ino kirjoitti Shikamarulle kirjeen, jotta hänkin tietäisi Inon tunteista. Shikamarulle on kuulemma vaikeanpi avautua kuin minulle. Hän halusi kuitenkin meidän molempien tietävän tästä nyt", Chouji sanoi, ja sulki Sakuran nyrkin, "Shikamaru kehotti minua antamaan tämän sinulle, ikään kuin todistuksena Inon rakkaudesta."

Sakura tuijotti nyrkkiään hetken, kumarsi vähän ja lähti.



Sakura lähti kävelemään kotiin päin. Matkalla hän pysähtyi. Kiban, Hinatan ja Shinon ryhmä oli palannut Sunasta.
Naruto oli pysähtynyt juttelemaan näiden kanssa.

Sakura ei voinut mennä sanomaan "hei". Hän ei pystynyt. Sitäpaitsi, hän näytti varmasti kamalalta, kyyneleet valuen ja silmät itkusta punertavina.

Hän tyytyi katselemaan muita. Kiba ja Naruto puhuivat keskenään. Shino oli hiljaa, kuten tavallista. Hinata yritti liittyä keskusteluun, mutta Naruton katseen kääntyessä tytön puoleen, tämä punastui ja hiljeni.

Sakura oli aina pitänyt Narutoa idioottina. Sokeakin huomasi Hinatan olevan ihastunut poikaan, mutta silti Naruto vain yritti iskeä Sakuraa. Se teki Narutosta paljon tyhmemmän, kuin mitä hän muutenkin oli.

Mutta oliko Sakura samanlainen? Oli vain tuijotellut Sasukea, ja antanut Inon hautautua huomiottomuuteen? Oliko hän... Samanlainen idiootti, kuin Naruto?

Sakura puristi Inon kirjettä nyrkissään. Hänen olisi päästävä lukemaan se.

Kirsikkahapsi repäisi katseensa irti muista, ja lähti juosten kotiaan kohti. Kuin olisi paennut.
Mutta mitään ei päässyt pakoon, ja Sakura tiesi sen.



Rakas Shikamaru,

kuten olet ehkä huomannut, olen ollut erilainen viimeaikoina.
Olen puhunut Sakurasta paljon, ja varmasti hämmentänyt sinua ja Choujia puheillani.
Hänen näytöksensä ja minun näytökseni...
Molemmat ovat niin säälittäviä!
Ihan, kuin romahtaisimme, ellei Sasukea olisi olemassa.
Ei sillä, onhan se hyvännäköinen poika, mutta...
En jaksa sitä esitystä enää, mutta en uskalla kertoa Sakuralle sitä.
Kuten ehkä tiedät, olen ihastunut, tai oikeastaan rakastunut häneen.
Olen salaillut liian kauan, ja olen kertonut Choujillekin tämän saman.
Oikeastaan toivoisin, ettet sinä lukisi tätä, vaan Sakura.
Haluaisin hänen tietävän tämän, tekevän aloitteen.
Haluaisin, että hän kertoisi omat tunteensa minulle suoraan, onko hänellä edes tunteita minua kohtaan.
Vaikka minun pitäisi olla meistä se rohkeanpi.
Sinusta on varmaan rasittavaa, kun jauhan tätä sinulle, mutta halusin, että pysyt ajan tasalla.
Ja jos osaat neuvoa, niin kerro mitä teen, Chouji osaa lohduttaa, mutta vain sinä olet riittävän älykäs!
En tajua yhtään, miksi selitän tätä sinulle.
Ehkä vain toivon, että hän lukisi tämän.
Ino

............
............


Sakura astui sisään Yamanakan kukkakauppaan. Ovikello kilahti, ja Ino ilmestyi pöydän taakse, kuin napista painamalla.

"Hei!" hän sanoi, ja hymyili. Sakura hymyili takaisin.

"Hei", hän totesi hiljaisella äänellä.

"Mikä on?" Ino kysyi, "Olet nuutuneen näköinen."

Sakura vakuutti kaiken olevan kunnossa, ja siirtyi katselemaan kaktuksia. Tytön katsoessa sivulle, hän näki saman kirsikankukan, kuin pari kuukautta sitten. Se oli aivan kuihtunut, mutta Ino ei ollut ottanut sitä pois maljakosta. Sakuran katse harhaili kauenpana puuhailevaan Inoon. Vahinko? Vai hienovarainen viesti? 'Minulle kelpaat kuihtuneenakin.'?

Sakura poimi lopulta kaikkien kukkien keskeltä pienen, kuihtuneen alppitähden. Hän katseli sitä hetken ja vei kassalle.

"Tuonko sinä meinaat ostaa?" Ino kysyi naurahtaen. Äänessä oli pilkallinen sävy, mutta hyvällä tavalla. Sakura nyökkäsi.

"Enhän minä voi tuosta ottaa paljon mitään..." Ino nauroi, "Se ei tykännyt olla missään muualla, kuin Alpeilla. Nooh, sanotaan kaksikymmentä senttiä!"

Sakura antoi vaaditun hurjan summan, ja kääntyi. Hän ei kuitenkaan lähtenyt kaupasta, vaan suuntasi pöydän luo, ja nappasi kirsikankukan maljakosta. Sakura painoi alppitähden ja sen varret vierekkäin ja kietoi ne yhteen. Sitten hän kääntyi ympäri, hymyili Inolle, ja antoi hänelle luomuksensa.

Yamanaka, vuorien keskellä.

Sakura, kirsikankukka.

Ino otti kukat vastaan, ja hymyili vähän hermostuneesti. Sakuran hymy ei ollut paljoakaan vapautuneenpi.

Miten tästä piti edetä?

Sakura otti Inoa kädestä. Tyttö katseli hänen sammaleenvihreitä silmiään vaivautuneena, muttei sanonut mitään. Sakura katseli Inoa. Vaaleansiniset silmät ja hiukset kuin kultaputous. Kaikki tytössä oli niin kaunista.
Sakuralla oli sammaleenvihreät silmät ja hiukset kuin kirsikkamaitoa, mutta sillä hetkellä ainoat värit, mitkä hän tiesi, olivat kulta ja taivaansininen.

"Ino", Sakura aloitti. Hänen kasvoilleen ilmestyi aito hymy, "Sinä olet kaikista rakkain ystäväni. En edes osaisi elää ilman sinua."

Sen jälkeen Sakura kääntyi, jättäen alppitähden ja kirsikankukan Inon käteen. Kirsikkahapsi poistui kukkakaupan ovesta, ovikello kilahtaen.

Hän ei tiennyt ollenkaan mitä tehdä.

Hän ei voisi tehdä aloitetta.

"Ino", Sakura kuiskasi tuuleen, "Kun olet valmis kertomaan, tiedän, etten pysty kieltämään sinulta mitään."