TEEN MADNESS
Kolmas luku

Kiba heräsi joltain kovalta. Erittäin kovalta… Hänen niskaansa ja päätään särki, jalat olivat hankalasti niin, ettei poika kyennyt liikkumaan. Avattuaan silmänsä hän näki jotain, mistä ei heti tajunnut mitä se oli. ‘Auto? Olenko minä autossa?’
      
Rimpuiltuaan jonkin aikaa, hän pääsi ylös takapenkin jalkatilasta, jonne oli luisunut nukkuessaan. Ulkona paistoi aurinko. ‘Mitä ihmettä…?’ poika kysyi mielessään itseltään, katsellessaan ympärilleen tyhjän auton ikkunoista pihalle, jota hän ei tosiaankaan tunnistanut. ‘Ja missäköhän minä nyt sitten olen?’
      
Päästyään viimein kunnolla istumaan takapenkillä, hänen kätensä osui johonkin kosteaan, ja hirvittävä haju valtasi hänen sieraimensa. Katsottuaan alas hän tajusi istuneensa omaan oksennukseensa. “No voi…!”
      
Teini syöksyi ulos autosta niin, että kompastui omiin jalkoihinsa ja jäi makaamaan auton eteen niin, että jalat olivat vielä osittain sen sisällä. “Tämä ei ole minun päiväni…”
      
“Ohayou”, kuului tervehdys jostain kauempaa.
      
Katsottuaan hetkisen äänen suuntaan, Kiba näki yhden ystävistään. ‘Shikamaru…’
      
“Olet viimein hereillä. Totta puhuen olin jo melkein huolissani, kello on kolme iltapäivällä”, poika auton ulkopuolella huomautti, katsoen teiniin, joka rimpuili nyt viimein kokonaan ulos autosta, jääden silti yhä vatsalleen makamaan pihatielle.
      
“Missä vitussa minä olen?!” Kiba kysyi närkästyneenä, pidellen päätään ympärilleen katsellen.
      
“Etupihallani. Sammuit autooni enkä tiennyt missä asut.”
      
Harmaatakkinen teini mulkaisi toveriaan pahana. Vanhempi poika käveli hänen ylitseen ja kurkisti autoonsa, sitten takaisin poikaan ajotiellä. “Kiitos autoni pilaamisesta, doof.”
      
“Kiitos pehmeästä leposijasta, doof”, poika maassa murisi, nousten kontilleen. Hän alkoi taas voida pahoin, kumartuen sitten takaisin maahan, tyhjentämään vatsaansa suunsa kautta. “Vittuuu…”
      
Shikamaru luimisteli toisen touhuja inhoten. “Sinusta varmaan tulee jotain suurta.”
      
Teini yski jo happojaan, yrittäen tappaa toisen katseellaan. “Syö pääsi ja hae minulle vettä…”
      
“Hai, hai…”

--------------------------------------------------

“Naruto?”
      
Teini pyöri vieraalla sohvalla, äännellen unissaan jotain. Unessa hän tunsi miten joku tökki ja ravisteli hänen olkapäätään, muttei osannut yhdistää sitä mihinkään.
      
“NARUTO!” Huuto rikkoi blondin unen, ja poika tajusi viimein mitä oli tapahtunut. Tai ainakin osittain…
      
“Älä huuda…” nuorimmainen voihki, vetäen viltin päänsä yli, pidellen sitä niin siihen asti, kunnes joku vetäisi sen kokonaan pois hänen yltään. “No okei, okei! Olen hereillä!” hän karjaisi unisena, nousten istumaan sohvalla.
      
Näkymä sai pojan ajatukset hetkeksi pois kärryltä. “Mit--- missä minä olen?” hän kysyi itseltään, katsoen sitten poikaan yläpuolellaan. Tämä oli jo täysissä pukeissaan, kuin valmiina menemään jonnekin. “Anna minä mietin… Sasuke?”
      
Mainittu poika huokasi, rojahtaen istumaan sohvalle toisen vierelle. “Voi luoja…” Vanhempi nojasi leukansa käsiinsä, jotka oli tuettu kyynärpäistä polville.
      
“Mitä teen täällä…? Onko tämä sinun kotisi?” blondi kyseli yhä enemmän hämmentyneenä, saaden Sasuken vierellään huokaamaan.
      
“Et tosiaan muista mitään?”
      
Teini mietti. “Hmm”, hän sanoi ajatuksissaan, kunnes pudisti päätään. “Jotain.”
      
“Hienoa… Hienoa… Voisitkin sitten seuraavaksi häipyä talostani.”
      
Blondi rapsutti niskaansa, hymyillen ujosti. “Tuota… Saisinko ensin käydä suihkussa? Olen ihan hikinen ja kaikkea…”
      
Tummahiuksinen huokasi. “Käy sitten. Yläkerta, kolmas ovi.”
      
“Kiitos.”
      
Poika sohvalta katosi, jonka jälkeen kuuluivat enää askeleet portaissa, kunnes huoneisto hiljeni jälleen. Korppi otti ryttyisen viltin altaan sohvalta, heittäen sen selkänojan päälle. Hän oli hetken näin. Kello television yllä näytti melkein kolmen, ja poika sohvalla tuijotti sitä niin kauan, kunnes sekuntiviisari oli kiertänyt taulun pariin kertaan.
      
Yhtäkkiä alkoi keittiöstä kuulua pientä kolinaa, joka herätti Sasuken ajatuksistaan. ‘Itachi?’
      
Sasuke käveli olohuoneesta äänen suuntaan, jossa pitkähiuksinen mies siirteli astioita pöydältä kaappiin yläpuolellaan. “Itachi?”
      
Mies kaappien luona havahtui. “Sasuke, auta minua näiden kanssa.”
      
Nuorempi käveli veljensä luo, alkaen nostella toisen tapaan lautasia pinoihin kaapin hylylle. “Kuka se ruma pentu sohvalla oli? Mikä hänen nimensä olikaan… Naoki?”
      
“Naruto. Ja en itse asiassa tiedä, tapasin hänet baarissa.”
      
Itachi vilkaisi nuorempaansa. “No sehän on selvä. Mitä hän tekee meillä?”
      
Sasuke ravisti päätään “En tiedä.”
      
“Älä sano noin, sillä nyt minä alan arvailla. Hmm, yritit iskeä hänet, mutta sinut mitä luultavimmin torjuttiin. Sitten juotit hänet känniin ja kyllästyit, mutta päätit raahata kotiisi, koska hän ei muistanut missä asui? Olet liian kiltti. Ja läpinäkyvä”, hänen veljensä luetteli kuin käsikirjasta, jääden sitten tarkkailemaan toisen ilmettä tietääkseen oliko arvannut oikein.
    
“Niin no…”
    
“Liippasi läheltä?”
    
“…”
    
“Vai osuiko kenties ihan nappiin?”
    
“……”
    
“Hah! Sasuke olet huono”, mies sanoi pikkuveljelleen, ansaiten pahan katseen. Samassa huoneeseen ilmestyi kolmas osapuoli. Kaikki katselivat toisiaan ja tuli haudanhiljaista.
      
“Hmm, minä lähden tästä töihin. Laita loput astiat kaappiin puolestani, Sasuke”, kolmikon iäkkäin mies sanoi, tehden samalla strategisen poistumisen. “Nähdään, Sasuke, Naruto!”
      
Kaksi poikaa jäivät seisomaan paikoilleen - toinen ovensuuhun, toinen keittiöön.
      
“Öh… Keskeytinkö jotain?” blondi kysyi ujosti. Hän oli käynyt suihkussa ja seisoi nyt keittiön rajamailla täysissä pukeissa, pesun jäljiltä märät hiukset roikkuen latteasti pään molemmilla puolilla.
      
“Et sitten mitään.”
      
Teini seurasi katseellaan ulko-ovelle, joka sulkeutui Itachin viimein poistuttua talosta. “Kuka tuo nainen oli?” hän kysyi, tajuamatta sitten ollenkaan miksi toinen katsoi häneen nyt niin tavattoman kyllästyneesti.
      
“Mitä?”
      
Sasuke huokasi. “Se nainen on edelleenkin minun isoveljeni.”
      
Blondi punastui, muistaen samalla jotain hämärää eilisyöltä. “Ai niinhän se taisikin olla…” Teinin katse kiersi keittiön seinillä, joille oli kiinnitelty erilaisia tauluja ja kortteja. Yhden kortin kylkeen oli kirjoitettu punaisin kaunokirjaimin ‘Onnea täysi-ikäiselle Sasukelle’. Naruto mietti hetken.
      
“Kuinka vanha sinä olet?” hän kysyi yhtäkkiä.
      
Sasuke kääntyi hitaasti toisen puoleen, saatuaan kaikki astiat kaappiin. Hän nojasi alaselkänsä tiskipöydän yläreunaan kädet puuskassa, katsoen toista poikaa jotenkin lipevästi. “Miten vanhalta minä sitten näytän?”
      
Naruto nielaisi, tutkien toisen kasvoja ja kehittynyttä vartaloa nyt tarkalla silmällä. “Ööh… 23?”
      
Sekunnin murto-osa kului, kunnes Sasuke äännähti toivottomana, ja läpsäytti otsaansa toisella kämmenellään. “Fuck. You. Olen 18.”
      
“Oikeasti…?”
      
“Oikeasti. Entä itse?”
      
“Ai häh?”
      
Korppi henkäisi syvään nenänsä kautta. ‘Miten hän voi olla noin tyhmä?!’ “Niin että miten vanha olet?”
      
Blondi oli jo sanomassa jotain, mutta sulki sitten suunsa viekkaaseen hymyyn, kohauttaen kulmiaan viettelevästi. “Noh, mitenkäs vanhalta minä sitten näytän?”
      
Sasuke mietti hetken. Hänen katseensa kulki ylös ja alas toisen kroppaa ja kasvoja. “16.”
      
Blondin aivoissa tapahtui todennäköisesti jonkin sorttinen räjähdys. “16?! Minä sinä minua oikein pidät!”
      
“No miten vanha sitten oikeasti olet?”
      
Blondi punertui hieman, hiljentäen itsensä. “No, eheh… 17”, hän myönsi, saaden Sasuken keittiössä nauramaan.
      
“Heh, pidän tyylistäsi. Väärensitkö itse paperisi?”
      
Naruto ravisteli päätään, katsellen nyt jonnekin aivan muualle kuin keskustelukumppaniinsa. “Minulla on ystäviä jotka… No, tiedät varmaan.”
      
Korppi nyökkäsi, nousten sitten seisomaan kunnolla. Hän käveli pois keittiöstä, taputtaen sitten ohimennen blondia olalle. “Ehkä et olekaan niin ärsyttävä kuin ajattelin.”
      
Naruto tuijotti murhaavasti toisen perään, tämän kävellessä olohuoneeseen viikkaamaan vilttiä, jonka oli aiemmin heittänyt sohvan selkänojalle. “Vihaan sinua.”
      
Sasuke nauroi olohuoneessa. “Ihan kuin olisin kuullut tuon joskus ennenkin.”

-----------------------------------------------

Haku istui ulkona kyllästyen kuoliaaksi. Kukaan ei vastannut hänen soittoihinsa, eikä kyllä mennyt hetkeäkään arvata miksi. ‘Olisikohan minunkin pitänyt irrotella enemmän eilen…’ nuori mies itsekseen ajatteli, nostaen toisen jalkansa penkille jolla hän istui. Hän oli parhaillaan kaupungin valtatien reunalla, kukkulaisessa puistossa, josta oli loistavat näköalat kaikkialle. Poika tihrusti kauempana käveleviin ihmisiin ja ympäriinsä ajeleviin autoihin. ‘Kaikilla on kiire.’
      
Oli lauantai-iltapäivä, mutta kadut olivat siitä huolimatta harvinaiset täysiä ihmisistä. Taivas oli maalauksellisen pilvetön ja heikko tuuli siirsi penkillä istuvan teinin jakausta puolelta toiselle, mutta tämä ei jaksanut välittää.
      
Mäen juurella kulkevalle tielle pysähtyi hopeinen auto. Haku silmäili sitä, muttei tummennettujen lasien läpi kyennyt näkemään sen sisälle. Auto seisoi tien reunassa jonkin aikaa, kunnes oikeasta etuovesta astui ulos henkilö, jonka Haku olisi tunnistanut vaikka silmät ummessa. ‘Mitä Uzumaki täällä tekee?’ Nopeasti poika singahti ylös puistotuolilta ja lähti hyppelemään mäkeä alas kohti poikaa, joka vilkutteli tieltä pois kurvanneen auton perään.
      
“Naruto!”
      
Blondi töyrään juurella havahtui ääneen, jonka kuuli omansa lisäksi. Hän kääntyi ympäri, hetken hakien katseellaan puhujaa, kunnes havaitsi tutun pojan juoksemassa itseään kohti. “Haku?” hän kysyi kummissaan nyt, kun toinen poika oli saavuttanut hänen sijaintinsa. “Mitä sinä täällä teet?”
      
Tummahiuksinen poika ravisti päätään. “Olin huvikävelyllä, entäs itse? Kenen auto se oli?”
      
“Sasuken - et tainnut tavata häntä eilen?”
      
“Eilen…? Klubilla?”
      
Lyhyempi teini nyökkäsi. “Uchiha Sasuke. Tapasin hänet siellä ja vietin yön hänen luonaan. Tiedätkö… hänen veljensä näyttää naiselta…”
      
Haku luimisteli silmiään toisen suuntaan. “Yönkö? Ei kai sinulla ole jotain meneillään sen kanssa?”
    
Pojan niskassa värähti. “Mit--- EI! Idiootti!”
    
“Ei sinusta koskaan tiedä.”
      
Naruto henkäisi anteeksiantavasti, yrittäen sitten unohtaa koko jutun. “Nojaa, minne olet matkalla?”
      
“En tiedä. Entä sinä?”
    
Blondi oli hetken vaiti. Haku oli jo kysymässä kysymystään uudelleen varmistaakseen toisen kuulleen mitä hän oli sanonut, mutta poika puhui viimein: “Lähdetkö kahville?”
      
Haku pohti asiaa tovin, mutta myöntyi sitten, ja kaksikko lähti rinnatusten kävelemään jonnekin talojen väliin.
      
Kävellessään he eivät ottaneet toisiinsa minkäänlaista kontaktia. Naruto potkiskeli kiviä jaloissaan kädet taskuissaan, Hakun astellessa sivistyneesti katse jossain edessä.
      
“Tänne?” blondi kysyi yhtäkkiä, osoittaen peukalollaan pieneen kulmakahvilaan päin. Kumpikaan pojista ei ollut koskaan käynyt kyseisessä kafeteriassa, mutta uuden kokeileminenhan on kaiken äiti - kai?
      
Teinikaksikko astui sisään hiljaiseen tilaan. Ovi kilahti heidän jälkeensä sulkeutuessaan, ja pojat kävelivät rauhallisesti suoraan tiskille, jossa ei juuri silloin ollut ketään. Koko paikassa ei näkynyt ristinsielua. Blondi katseli hetken ympärilleen. “Onpahan mörskä.”
      
Haku myhähti kaverinsa kommentille, tutkien katseellaan paikan askeettista sisustusta. Koko tilassa oli kaikkiaan neljä pöytää ja tiski, jokaisen pöydän äärellä kaksi tuolia ja tiskin edessä vielä kolme lisää.
      
“He eivät kai pelkää ruuhka-aikoja?” vanhempi poika ihmetteli, laskiessaan tuolien määrää.
      
Mies takahuoneesta astui nyt tiskin taakse, kuultuaan asiakkaittensa tulon. “Mitä saisi olla?”
      
Naruto kääntyi jakkarallaan ympäri jotain tilatakseen mutta kivettyi niille sijoilleen, nähtyään saapuneen kauppiaan. Hänen kasvoillaan vallitsi nyt avoimen kyllästynyt ilme.
    
“Ette voi olla tosissanne…”
      
“Mitä?” Haku kysyi ihmeissään, katsoen vuoroin vierustoveriinsa, vuoroin myyjään. “Naruto?”
      
Mies tiskin takana hymyili irvokkaasti. “Joko taas?” hän kysyi naureskellen blondin suuntaan. “Tapaamme aina väärään aikaan, Naruto-kun.”
      
Haku alkoi olla jo epätoivoinen, jäätyään paitsi kaikesta. “Mitä, mitä, mitä? Kuka tuo on?” hän kysyi ärsyyntyneenä kaveriltaan, mutta tämä vain huokasi.
      
“En tiedä. En sitten tosiaan.”
      
Vanhemman teinin silmät porautuivat mieheen tiskin toisella puolen, joka virnisteli toisen asiakkaansa suuntaan edelleen. Haku laski katseensa miehen kasvoilta alas suojaliinaan ja sen rinnukseen kiinnitettyyn nimikylttiin. ‘Uchiha Itachi?’ Poika mietti hetken kuumeisesti nimeä, mutta etunimi ei kuulostanut mitenkään tutulta. ‘Uchiha? Se muistuttaa minua jostain…’ hän mietti, kunnes valo syttyä hänen päässään.
      
“Älä vaan sano, että…” Haku aloitti, mutta Naruto päätti hänen lauseensa ennen kuin se oli ehtinyt kunnolla edes alkaakaan.
      
“Sasuken isoveli. Kyllä”, blondi sanoi tuskastuneena, sulkien silmänsä.
      
Haku alkoi nauraa ja kääntyi nyt takaisin Itachin puoleen. “Hän sanoo että näytät naiselta. Et kyllä minusta.”
      
Pitkähiuksinen, vanhempi mies ällistyi ja vilkaisi lyhyeen poikaan, joka oli nyt painanut päänsä tiskin pintaan. “Naiselta?” hän ihmetteli, nauraen sitten vilpittömästi. “Kaikkea sitä kuulee. Mitäs teille pannaan?”
      
Blondi vaikeroi paikallaan, pörröttäen hiuksiaan epäasiallisesti. “Jokin tässä tilassa vei ruokahaluni.”
      
“Sitruunakakku on tänään alennuksessa”, mies esiliina päällään naureskeli toisen ärsyttämiseksi.
      
“Mistä sinäkin saat palkkasi?!” teini ärähti vihaisesti, mutta yritti sitten tyynnyttää itsensä, muistettuaan missä oli.
      
Itachi puuskahti huvittuneena. “Kaltaistesi vittupäiden palvelemisesta, tietysti. Pikkuveljeni on kiinnostunut sinusta, joten yritän nyt talloa sinut nöyräksi hänen varalleen.”
      
Tuskin kului sekuntiakaan, kunnes nuorin kolmikosta singautti päänsä ylös myyntipöydältä. “MITÄ?! Sinä pieni---!! Äh, antaa olla. Vihaan teitä.” Tämän sanottuaan hän rämähti takaisin kiinni tiskiin.
      
Kaksi muuta miestä nauroivat, ja Haku taputti ystävään lohduttaen selälle, tämän valuessa nyt yhä syvemmälle vasten pöydän metallista pintaa. ‘Tyypillistä häneltä.’

------------------------------------------------

A/N: öö, jaksoiko kukaan lukea tänne asti XD