TEEN MADNESS
Viides luku

Naruto heräsi myöhään seuraavana päivänä. Oli jo keskipäivä ja poika syöksyi ylös sängystään. ‘Miten nukuin näin pitkään?!’ Hän kävi nopeasti suihkussa, puki, söi ja meni sitten ulos. Sää ei ollut muuttunut paljoakaan eilisestä. Nyt oli vähän viileämpää, mutta muuten täysin samanlaista.
      
Blondi poika käveli riuskasti eteenpäin, sillä hän oli luvannut näkevänsä Hakun keskustassa viimeistään kahdelta. Teini huokasi kävelleessään. Oikeastaan toisen pojan seura ei kiinnostanut häntä lainkaan, mutta ei ollut vaihtoehtoja… Saati muutakaan tekemistä.
      
Päästyään bussiin, hän ei miettinyt enää mitään. Auto huristeli suoraan keskustaan päin, ottaen aina välillä ihmisiä kyytiin ja päinvastoin myös aina välillä päästäen heitä ulos. Oikeastaan matka oli niin lyhyt, että sen olisi voinut kävelläkin, mutta laiskuus vei voiton pojasta. Teini havahtui yhtäkkiä puhelimensa värinään. Hän painoi luurin kuvaa, katsomatta ollenkaan soittajaa.
      
“Haloo?”
      
“Missä olet?”
      
‘Haku…’ “Sori, nukuin pommiin.”
      
“Joten?”
      
“Olen matkalla, heitetään lonkalta: puolituntia.”
      
“Selvä, kulutan aikani täällä jotenkin. Soita kun olet lähellä.”
      
“Joo…” Naruto mutisi, sulkien sitten puhelun ja jatkaen siitä mihin jäi, eli tyhjensi päänsä eikä tehnyt mitään.
      
Bussimatkan oikeassa päässä hän painoi pysähdysnappia ja jäi ulos. Kävellessään heidän alkuperäiselle tapaamispaikalleen, ei Naruto kuitenkaan nähnyt ketään. ‘Mitä kettua…?’ Hän katseli hetken ympärilleen, huhuillen kaveriaan, mutta kun mitään ei kuulunut, hän kaivoi puhelimensa esiin.
      
“Haloo.”
      
“No missäs sinä nyt sitten olet?” blondi kihahti.
      
“Kahvilla, tule tänne.”
      
“Minne?”
      
“Itachi’s cafélle.”
      
Naruto pysähtyi, tuntiessaan miten hänen selkärangassaan värähti. “Mitä sinä siellä teet…?”
      
“Odotan sinua. Tule tänne”, Haku vastasi tyynesti. Taustalta kuului nyt vähän hälinää, eli hän ilmeisesti ei ollut ainoa asiakas paikalla tänään.
      
“Tule itse ulos.”
      
“En voi. Syön.”
      
“Syö nopeasti”, nuorempi sihahti, lopettaen puhelun. Haku jäi nauraen tuijottamaan puhelintaan tiskillä, ennen kuin tunki sen takaisin taskuunsa.
      
“Hän on omituinen.”
      
Itachi pöydän toisella puolella nauroi nyt myös. “Etkö aio mennä?”
      
“Kyllä hän tulee kun viivyttelen tarpeeksi.”
      
“Hyvä.”
      
Poika asiakastuolilla vilkutti kysymysmerkkiä päänsä yläpuolella. “Hyvä?”
      
Itachi oli nyt kääntynyt myyntipöytänsä takana ympäri, kuivaillen astioita jotka hän oli aiemmin pessyt. “Lupasin vain veljelleni jotain…” hän naureskeli, kääntyen sitten samaan aikaan palvelemaan toista asiakastaan ja ojensi tälle haluamansa kahvin.
      
“Mitä lupasit?”
      
“Järkätä heille tapaamisen. Jotain sen kaltaista”, vanhempi mies sanoi kuin ohimennen, saaden Hakun luimistelemaan hänen suuntaansa.
      
“Luuletko että Naruto tottelee käskyjäsi tai jotain? Tuhoon tuomittu yritys, sanon minä.”
      
“Ehkä, mutta tässä tarvitaankin logiikkaa. Älliä, tiedätkös.”
      
“No, onnea yritykselle”, poika tiskin äärellä tokaisi, kuullen sitten miten ovi hänen takanaan kilahti ja miten nopeat askeleet lähestyivät hänen sijaintiaan. Hakun ei tarvinnut kääntyä ympäri, tietääkseen kuka mahtoi olla kyseisten äänien takana. Hän hymyili kahviinsa.
      
“Haku.”
      
“Huomenta, Naruto”, pitempi poika sanoi hymyillen nyt, kun toinen oli saapunut hänen luokseen. Naruto ei kuitenkaan ollut istuutunut jakkaralle, sen sijaan seisoi takaviistossa ystävänsä takana.
      
“Huomenta, Naruto-kun”, kuului myös toinen ääni, joka sai blondin teinin heristelemään nyrkkejään.
      
“Mene pois”, hän sanoi epäasialliseksi vastaukseksi, kiskoen poikaa jakkaralla hihasta. Itachi tiskin takana naurahti.
      
“Olet melkein pahempi kuin Sasuke pahoina päivinään”, hän sanoi, mutta tähän Naruto ei kuitenkaan enää kommentoinut mitenkään.
      
“Haku! Litki nyt jo se mehusi ja tule”, blondi huusi nyt jo hieman kärsimättömänä.
      
“Tämä on kahvia, Naruto. Ei mehua”, Haku sanoi opettavaisesti, osoittaen mukiinsa.
      
“Ihan sama.”
      
Vanhin kolmikossa seurasi nuorempiensa keskustelua, yrittäen keksiä jotain jolla herättää blondin huomio.
      
“Tiedätkö, Naruto, veljeni on aivan raunioina kun et halua enää nähdä häntä.”
      
Naruto ei kääntynyt edes vilkaisemaan toiseen. “Ihan sama.”
      
“Hän ei luultavasti kykene enää koskaan tekemään töitä murheeltaan.”
      
“Ihan sama!”
      
“Hän on niin tuskissaan, että suorastaan---”
      
“IHAN SAMA!!”
      
Itachi nauroi. “Olet tismalleen samanlainen kuin Sasuke. Eikä sillä, ei hän oikeasti kaipaa sinua. Pilailin kustannuksellasi.”
      
Nuorin kääntyi nyt kohtaamaan miehen silmät, yrittäen jäädyttää tämän katsellaan. “Sinä…”
      
“Alat lämmetä.”
      
“Sinä…!”
      
Itachi huiski kädellään ilmaa heidän välissään. “Okei, okei, menkää jo. Karkotatte kaikki asiakkaani.”
      
Naruto oli jo valmistautunut humauttamaan toista päin näköä, mutta unohti sitten aikeensa ja lähti kävelyttämään nauravaa kaveriaan pois kahvilasta.

-------------------------------------------

Kiba istuskeli huoneensa nurkassa. Hän oli viimein tohtinut tulla kotiinsa, oltuaan ensin lähes puolitoista vuorokautta omilla teillään. Poika nousi seisomaan ja käveli huoneensa ikkunalle, avaten sen. Hän sytytti itselleen savukkeen, nojaillen ulos ikkunastaan. ‘Hyūga Hinata… Kuka hän mahtoi olla…’
      
Iltana, jolloin hän oli tavannut kyseisen tytön uudelleen, ei mitään muistikuvia klubilta ollut muistunut hänen mieleensä. Hän oli teeskennellyt toiselle muistavansa tämän, mutta tiesi että yritys menisi kyllä täysin metsään jos he tapaisivat vielä uudestaan joskus tulevaisuudessa. He olivat viime yönä viettäneet ulkona yhdessä joitain tunteja, puhellen sitä sun tätä. Hinata oli kysellyt pojalta kaikenlaista suht avoimesti, mutta Kiba ei edelleenkään tiennyt toisesta mitään. He olivat illan aikana vaihtaneet myös numeroitaan. ‘Minun täytyy saada tietää kuka hän on… Mutta en kehtaa kysyä häneltä suoraankaan’, poika mietti, sauhutellen rauhassa. Hän oli nyt siirtynyt istumaan ikkunalaudalleen niin, että jalat roikkuivat sen ulkopuolella. ‘Tuntisikohan joku hänet…’
      
Kiba nosti oikean jalkansa vasempansa yli, tumpaten tupakkansa seinään ja heittäen tumpin sitten maahan. Hän mietti nimeä tarkkaan. ‘Hyūga Hinata. Hyūga… Hyūga… Hyūga. Niin tietysti!’ Oli kuin lamppu olisi syttynyt pojan päässä ja hän etsi puhelimensa numeroluettelosta nimen Hyūga Neji. ‘Tämä ei voi olla pelkkää sattumaa.’
      
Teini ikkunalaudalla jäi kuitenkin epäröimään vähän. ‘En edes tunne häntä… Mitä voin sanoa? Miksi minulla ylipäätään edes on hänen numeronsa?!’ Hän tuijotti nimeen ruudulla. He olivat olleet samassa lukiossa nyt vuoden, mutteivät ikinä puhuneet toisilleen. ‘Ihan sama.’
      
Kiba odotteli hetken, kunnes joku vastasi.
      
“Kiba?” kuului erittäin hämmästynyt ääni. “On ainutkertaista, että soitat minulle. Onko joku kuollut?”
      
“E-ei… Mennään suoraan asiaan, tunnetko jonkun Hinatan?”
      
Hetken oli hiljaista. “Hyūga Hinatan? Olemme serkuksia, mitä hänestä?”
      
Asia sai Kiban huojentumaan vähän. ‘Jotain hyvää.’ “Öh… Tapasin hänet sattumalta ja nyt… Tarkoitan, voisitko kertoa jotain hänestä?”
      
“Niin kuin esimerkiksi mitä?”
      
Poika mietti hetken. “No siis… Mistä hän pitää, miten vanha hän on… Lempiväri, lemmikkieläimet… Jotain sellaista.”
      
Neji kuunteli toisen listausta erittäin ihmeissään. “Mitä ihmettä? Soitat minulle kysyäksesi onko serkullani lemmikkieläimiä? Anteeksi vain, mutta minun täytyy mennä…”
      
“Ei! Älä mene, olen tosissani.” Kiba keskeytti toisen, saaden tämän nostamaan luurin takaisin korvalleen. “Minun täytyy saada tietää hänestä jotain. Korvaan tämän sinulle jotenkin.”
      
Neji yskäisi. “No… öh. Hän on vähän omituinen…”
      
“Millä tavalla?”
      
“No siis… Hän on ujo, ei koskaan puhu mitään kenellekään. Työskentelee isänsä alaisuudessa. On asunut koko elämänsä samassa talossa. Hän siis täytti viime kuussa 18.”
      
“18?! Hän on siis vanhempi kuin minä…?!” Kiba mesosi, melkein pudottaen puhelimen käsissään. ‘Niin tietysti… tapasin hänet baarissa.’
      
“Ilmeisesti.”
      
“Mitä muuta?”
      
Neji mietti jälleen. “Vastatakseni aiempiin kysymyksiisi, hänellä kyllä oli hamsteri, mutta se taisi kuolla jo. Ja hänen lempivärinsä on sininen - jos et jo arvannut sitä.”
      
“Hei kiitos, Neji. Tämä riittää. Voinko soittaa sinulle vielä jos minun tarvitsee tietää jotain hänestä?”
      
“Mieluummin älä. En ole kiinnostunut auttamaan sinua, enkä muutenkaan ymmärrä miksi haluat tietää jotain tämmöisiä juttuja. Ja pysy kaukana serkustani, tunnen sinut.”
      
Kiba nielaisi ja sanoi hyvästinsä toiselle, sulki puhelimensa ja sytytti sitten uuden savukkeen. ‘Eipä paljoa auttanut.’
      
“Nuori mies!” kuului yhtäkkiä raivoisa karjahdus jostain hänen altaan ja poika tipautti vahingossa vasta sytyttämänsä sätkän maahan. Hän istui omakotitalon toisen kerroksen ikkunassa, katsoen alas jossa hänen isosiskonsa seisoi koiranremmi kädessään vihaisena, poimittuaan pudonneen savukkeen. “Luulin että sanoin jotain tästä aiemmin?!” tyttö karjaisi, osoittaen vielä palavaan tupakkaan. “Äläkä pelleile siellä ikkunassa. En vastaa seurauksista jos putoat!”
      
“No joo joo…” poika mutisi, rymyten sitten takaisin sisälle, sulkien ikkunan perässään. ‘Naiset…’
[A/N: tämähän siis on edelleen vain ficci, joten älkää välittäkö että tein Hinatasta vanhemman kun Neji lol :D]

----------------------------------------

Ino seisoskeli talonsa edustalla, kunnes mattamusta Volvo viimein kurvasi pihaan. Tuulilasin läpi hän näki tutun pojan ja juoksi sitten hymyillen auton luo, jonka toista etuovea kuski piti hänelle auki.
      
“Ostin meille liput”, Sai sanoi, kun hänen tyttöystävänsä oli saanut turvavyönsä kiinni. Hän ojensi hämmentyneen näköiselle tytölle kaksi paperinpalaa, joita tämä jäi sitten tutkimaan.
      
“Olemme tunteneet kaksi päivää ja tiedät jo nyt mistä minä pidän”, Ino ihmetteli haltioissaan, luettuaan mitä elokuvaa he olivat menossa katsomaan. “Olet mahtava.”
      
Sai hymyili, lähtien sitten ajamaan pois pihalta ja tielle. “Tiedän.”
      
He ajoivat jonkin aikaa puhuen jotain ja toisiaan vilkuillen, kunnes poika parkkeerasi autonsa lähimmälle vapaalle paikalle elokuvateatterin eteen.
      
“Saanko?” Sai kysyi herrasmiesmäisesti, ojentaen kättään tytölle, josta toinen sitten otti hymysuin kiinni. He kävelivät käsikkäin sisälle suureen rakennukseen, jossa ihmiset olivat muodostaneet pitkät jonot kohti lipputiskejä.
      
“Onneksi meidän ei tarvitse jonottaa”, Ino huomautti, muistaessaan että hänen poikaystävänsä oli jo huolehtinut lipuista.
      
Sai nyökkäsi. “Haluatko jotain syötävää tai juotavaa elokuvan ajaksi?”
      
“Ei tarvitse, mennäänkö vaikka istumaan jonnekin?”
    
Sai nyökkäsi jälleen. Ino vilkaisi toista syrjäsilmällään. ‘Hän on vähäsanainen, mutta niin ihana…’ He kävelivät kohti teatterin toista päätä, etsien katseillaan vapaita penkkejä, mutta jokaisella paikalla tuntui istuvan joku. Ja päästyään viimein tilan toiseen päätyyn, Ino pysähtyi yhtäkkiä. Sai oli jo jatkamassa matkaansa, mutta seisahtui sitten itsekin, tuntiessaan kädessään ettei toinen seurannut. “Mikä tuli?”
      
Ino katseli jonnekin eteensä, yrittäen sitten piiloutua poikaystävänsä taakse.
      
“Vittuuu!” hän vaikeroi, saaden Sain vieläkin enemmän hämilleen.
      
“Mitä?” hän kysyi uudelleen, ja käännyttyään katsomaan takaisin eteenpäin, hän näki kaksi henkilöä, jotka lähestyivät heitä. Toinen oli pitkähiuksinen - iloisen näköinen poika, toinen lyhyempi blondi, joka näytti kaikkea muuta kuin iloiselta.
      
“Ino!” pitempi pojista huusi, kun he olivat tarpeeksi lähellä. Tyttö tuli nyt pois seurustelukumppaninsa takaa.
      
“Haku… Naruto…” hän mutisi jotenkin tympääntyneenä. “Enpä olisi uskonut…” ‘Miksi törmään tuttuihin joka paikassa?!’
      
“Minne olet menossa? Kukas tämä on?” Haku jatkoi, huomattuaan että kaksikko piteli edelleen toisiaan kädestä. Hän tunnisti henkilön jotenkuten, sillä muisti nähneensä tämän klubilla ja sen, miten he olivat Inon kanssa kadonneet jonnekin ihmisten sekaan.
      
Ino oli jo alkamassa esittelemään toista, kunnes Sai itse teki oman liikkeensä.
      
“Olen Sai, ja te olette…?”
      
“Minä olen Haku”, sanoi Haku, “ja tässä on Naruto”, poika lopetti virkkeensä, osoittaen blondiin vieressään, joka nosti kättään laimeaksi tervehdykseksi. “Oletteko te siis…?” vanhempi pojista kyseli, heiluttaen sormeaan Sain ja Inon välillä.
      
“Joo, ollaan. Mitä te teette täällä?” blondi tyttö sanoi.
      
“Mitä elokuvateatterissa yleensä tehdään? Menemme leffaan, tietysti. Entä te?”
      
“Älä vain sano, että tulette samaan leffaan…?” Ino kysyi kauhistellen, yrittäen kuikkia lippuja lyhyemmän pojan kädessä.
      
“Mitä te sitten menette katsomaan?”
      
Ino näytti omaa lippuaan, joka sai Hakun vain tuhahtamaan. “Turha toivo, en katso romanttisia komedioita. Mutta me tästä lähdemmekin… Naruto?”
      
“Joo.”
      
Ino ja Sai jäivät tyhminä seisomaan paikoilleen, unohtaen kokonaan aikeensa etsiä istumapaikka.

----------------------------------------------------------

A/N: joo-o, kommenttia & ratea!