Eksynyt elämä


He tunsivat toisensa. Tunsivat yksinäisen katseen toisen silmissä, piilotetun surun ja kaipauksen hymyjen takana. Heitä olisi voinut nimittää jopa ystäviksi.
Ainakin siihen saakka, kunnes elämän tiet kääntyivät eri suuntiin. Toinen nousi ylöspäin, koko kylänsä silmissä korkealle, kunnioitetuksi. Aavikon Gaara, josta tuli Sunan nuorin kazekage ninjojen historiassa.
Toinen vajosi yhä alemmas, melkein katosi kujilla lymyävien kerjäläisten ja pohjasakan joukkoon. Oranssi tummui siinä kaikessa liassa lähemmäs ruskeaa, kun Uzumaki Naruto vaipui yhä kauemmas tavoitteestaan olla kaikkien hyväksymä ja kunnioittama.

Hyvin nopeasti unohtui, että näillä kahdella joskus oli yhteys, ja että Gaaran halu muuttua oli alun perin Narutolta lähtöisin. Oli enää kunnioitettu Kazekage, ja Narutosta puhuttiin vaimealla äänellä, ainoastaan ne puhuivat, jotka olivat blondin joskus tunteneet.

***

Vuosittain käytiin neuvotteluja Sunan ja Konohan välillä, ja tällöin kazekagen askelet suuntautuivat samoille kaduille, joilla Naruton nähtiin illan hämärtyessä hiiviskelevän.
Läpäisemätön suoja takasi Gaaran turvallisuuden, mutta silti kazekagen turvakaarti halusi välttämättä olla punapään vierellä joka hetki. Uusi asema ei kuitenkaan ollut muuttanut Gaaran temperamenttia miksikään ja siksipä pienen keskustelun jälkeen kazekage saattoi suorittaa iltakävelynsä suuresti kaivatussa yksinäisyydessä.

Eräänä tällaisena iltana vanhat ystävykset sattuivat vastakkain. Naruto oli etsimässä jotakin syötävää, kun pehmeät askelet pysähtyivät aivan hänen taakseen. Blondi käännähti säikkynä kuin katukoira, jota oli piesty liian usein, ja sameat siniset silmät kohtasivat kirkkaan jäämerenvihreät.
He seisoivat vastakkain, vain elokuun lämmin tuuli pelmutti molempien hiuksia hiljaisuudessa.
”Gaara?” Vaalea ja ryvettynyt, takkutukkainen poika sai suunsa auki ensimmäisenä. Gaara nyökkäsi, sillä raivokkaasti takova sydän teki puhumisesta liian vaikeaa.

Naruto katseli toista varuillaan, astui askelen lähemmäs. Gaara ei liikahtanutkaan, tuijotti vain. Gaara todella tajusi tilanteen vasta, kun toisen käsivarret kiertyivät hänen ympärilleen lämpimään halaukseen.
”Mahtavaa nähdä sinua!” Naruto nauroi rapsuttaen niskaansa ja Gaarasta tuntui uskomattomalta, että toinen saattoi nauraa sillä tavalla. Naruto haisi kadulta ja jätteiltä, ja vaaleatukkainen oli niin laiha, että kylkiluut loistivat paidan läpi. Ja silti tämä nauroi, hymyili aidosti.

Gaara olisi halunnut sanoa, että hänkin oli iloinen nähdessään Naruton, mutta sanat eivät tulleet. Hämmennys oli jähmettynyt kurkkuun lukiten sanat sinne, joten Gaara kohotti kätensä vieden sormet Naruton likaiselle poskelle. Hänen oli jotenkin pystyttävä ilmaisemaan, että Naruton näkeminen teki hänet onnellisemmaksi kuin mikään oli pitkään aikaan tehnyt.
”Niin sinuakin”, sanat soljuivat ulos heti, kun hänen sormenpäänsä hipaisivat Naruton kasvoja. Gaara ei tiennyt miksi, mutta hänestä oli aina tuntunut, että Naruto oli täynnä jotakin näkymätöntä voimaa, jotakin sellaista, mitä Gaaralta itseltään puuttui.

Naruto naurahti hiukan hämmentyneenä, mutta toipui nopeasti ja tarttui Gaaran käteen.
”Tule, näytän sinulle yhden paikan”, Naruto lähti juoksemaan, eikä Gaaralle tullut mieleenkään vastustella, vaikka hän tiesikin, että huolestuttaisi muut viipymällä niin myöhään ulkona vieraassa kylässä.
Naruton käsi hänen omassaan ja lämmin tuuli sekoittamassa hiuksia, puiden lehtien tuoksu… ne kaikki tuntuivat elämältä. Sata kertaa aidommilta kuin kokoukset kalseissa huoneissa, jonne edes aurinkoa ei laskettu sisään. Kuivat äänet ja selattavat paperit, paperiviillot ja mustetahrat.
Gaara heitti nuo kaikki mielestään ja tunsi vain elokuun yön kosteuden ja Naruton sormet, jotka olivat lämpimät, vaikka pojalla oli yllään vain lyhythihainen paita. Gaara tunsi oman kätensä lämpenevän ja kun Naruto kääntyi hymyillen katsomaan häntä, Gaara hymyili takaisin.
”Perillä ollaan!”
Heidän edessään avautuva näky sai Gaaran haukkomaan henkeään.

He olivat saapuneet kujan päähän, tai niin Gaara ensin luuli. Tarkemmin katsomalla paikka näytti enemmän kaupungilta pienoiskoossa. Joka puolelle seinien viereen oli rakennettu jämälaudoista ja laatikoista omituisia hökkeleitä.
Kaikkein yllättävintä oli kuitenkin se, että jokaisesta pienestä oviaukosta kurkisteli kasvoja.
Lapsia ja eläimiä, orpoja ja hylättyjä, Gaara tajusi. Oivallus oli omituisen kivulias.
Naruto ei kuitenkaan lakannut hymyilemästä vaan kutsui kurkistelijat heidän luokseen ja esitteli Gaaran.
”Kaikki, tässä on Aavikon Gaara. Hän on Sunan kazekage, joten käyttäytykää”, blondi näytti itse mallia kumartamalla Gaaralle kevyesti.
Gaara olisi halunnut käskeä Narutoa lopettamaan, muttei saanut sanaa suustaan, kun kaikki lapset olivat jo kerääntyneet ringiksi hänen ympärilleen kumartelemaan ja muuten tervehtimään kunnioittavasti.

***

Myöhemmin, yön jo viilettyä, Naruto saattoi Gaaran takaisin Konohan pääkadun suuntaan. Gaara melkein toivoi, että Naruto olisi taas pitänyt häntä kädestä, jotenkin kaikkien niiden orpojen näkeminen oli saanut Gaaran palelemaan.
Kaikkein eniten häntä kylmäsi se, että hän olisi itse voinut aivan yhtä hyvin olla Naruton asemassa ja Naruto hänen. Niin pieni matka, yksi elämän oikku saattoi nostaa huipulle ja yhtä hyvin pudottaa elämän synkälle syrjälle.

Naruto oli jo kääntymässä takaisin, hyvästelemässä, kun Gaara tarttui blondin olkapäähän.
”Anna minun auttaa sinua”, punapää kuuli sanovansa, mutta Naruto ei suostunut katsomaan häntä silmiin.
”Miten nuo tuolla muka pärjäisivät ilman minua?” Naruto kysyi hiekkaiselta tieltä. Blondin silmät kiilsivät.
Gaara ei kuitenkaan aikonut antaa periksi. Tällä kertaa oli hänen vuoronsa pelastaa Naruto.

”Minä autan sinua pelastamaan heidät, hokagena sinä voisit…”
”Miten joku, joka ei kyennyt edes pelastamaan parasta ystäväänsä, voisi – ” Naruto aloitti uhmakkaasti, muttei koskaan päässyt lauseensa loppuun, kun Gaaran nyrkki tärähti suoraan vaaleatukkaisen leukaan.
”Sinä et olisi voinut mitään sille, mitä Sasukelle tapahtui. Lakkaa jo rankaisemasta itseäsi ja ala elää niin kuin oikeasti haluaisit”, Gaaran sävy oli terävä, eikä suvainnut minkäänlaisia vastaväitteitä. Spontaanisti singonnut lyönti oli yllättänyt jopa Gaaran itsensä, mutta hän ei kuitenkaan katunut.

”Huomenna tulet yhdeksältä aamulla hokagetornille, tapaamme siellä. Jos et ilmaannu, tiedän mistä sinut löytää”, Gaara uhkasi ja Naruto nyökkäsi räpyteltyään silmiään pari kertaa yllättyneenä.
Gaara oli vielä yllättyneempi, kun Naruton kasvoille hetken päästä levisi pehmeä hymy.
”Kiitos Gaara, että ymmärrät… että päätit takoa minuun järkeä”, blondin ääni oli käheä, ”sitä minä juuri tarvitsin.”
Vaalea takkutukka katosi pimeyteen ennen kuin Gaara ennätti nähdä sinisistä silmistä valtoimenaan vuotavat kiitollisuuden kyyneleet.

Naruto Uzumaki oli pitkän eksyksissä harhailun jälkeen löytänyt takaisin valitsemalleen tielle.