Tästä tuli liian pitkä. Ajattelin aluksi että laitan kahteen osaan, mutta kai ne jotka oikeesti haluaa lukea niin jaksaa sen tehdä :'D Där:

TEEN MADNESS
Kuudes luku

“En voi uskoa tätä”, nuori mies ovensa suussa vaikeroi. “En vaan VOI uskoa tätä!” Shikamaru huusi toistamiseen.
      
Oli kulunut muutamia päiviä, ja nyt Kiba seisoi hänen ovensa takana torstai-iltapäivänä, päällään tummanruskea pukutakki ja jaloissaan mustat farkut. Shikamaru avasi nyt silmänsä, katsoakseen poikaan ovella. “Sinä siis tosiaan haluat lainata autoani?”
      
Kiba nyökkäsi. “Minun on pakko. Olen menossa treffeille.”
      
Shikamaru pysähtyi. “Treffeille? Sinä…?”
      
“Älä ole niin skeptinen vaan laina minulle autosi. Lupaan ettei sille tapahtu mitään.”
    
Poika verkkopaidassa huokasi. “Osaatko edes ajaa sitä? Sinähän olit 17, vai kuinka?”
      
“17 ja puoli.”
      
Molemmat olivat hetken hiljaa, luimistellen toisiinsa. “No hyvä on sitten! Palautat sen huomisaamuna kahdeksaan mennessä!”
      
“Sovittu, kiitos tuhannesti, pelastit päiväni”, Kiba sanoi vilpittömästi, napaten sitten käsiinsä avaimet, jotka vanhempi poika hänelle heitti. “Kiitos vielä kerran.”
      
Kiba käveli pihaan, jossa tuttu Skoda seisoi. Shikamaru käveli hänen perässään, jääden sitten katsomaan sivusta kun toinen kiipesi sen kyytiin, kivettyen sen sisään ennen kuin ehti edes käynnistää moottoria.
      
“Mitä nyt?” Shikamaru kysyi, kun Kiba alkoi näyttää jotenkin oudolta.
      
Poika auton sisällä avasi ikkunan, työntäen päänsä ulos. “Täällähän haisee ihan oksennus!”
      
Vanhempi kaksikosta naurahti turhautuneesti, hieroen otsaansa. “Miksiköhän…”
      
Jokin pimahti Kiban päässä, hänen hetken mietittyään. “En voi viedä tyttöä treffeille autolla jossa haisee oksennus!!”
    
“Omapahan on valintasi.”
      
“Tämä ei ole totta… Ei voi olla totta…” poika kuskinpaikalla manasi, miettien tulevaa suunnitelmaansa, kunnes kääntyi katsomaan taas kaveriaan. “Onko sinulla mitään hajustetta? Parfyymiä? Mitä tahansa?”
      
Shikamaru mietti. “On minulla varmaan jotain… Odota.” Sen sanottuaan hän katosi jonnekin taloonsa, jättäen Kiban yksin pihaan. Tämä poistui autosta, hengittäen sitten keuhkontäydeltä raikasta ilmaa.
      
Parin minuutin kuluttua Shikamaru palasi talosta, näyttäen toiselle pojalle pientä sinistä pulloa, joka oli melkein täynnä kirkasta nestettä. “Se on äitini. Ja minä sitten varoitan sinua. Se haisee vielä pahemmalta kuin sinun oksennuksesi.”
      
Kiba tuhahti, ottaen pullon käteensä. “Mikään ei voi haista niin pahalta”, hän sanoi ja alkoi suihkuttelemaan autoon pullossa olevaa nestettä - ja ruiskittuaan sitä noin puolen pullon verran, hän ojensi sen takaisin pojalle. “Eiköhän tuo peitä kaikki pahat hajut.”
      
“Toivotaan.”
      
Pojan istuttua takaisin kuskinpaikalle, meni hetki, kunnes ikkuna aukesi jälleen. Pää singahti voimalla ulos. “Nyt täällä haisee VIELÄ PAHEMMALTA!” Kiba karjaisi, niin että koko naapurusto varmaankin kuuli sen.
      
“Mitäs minä sanoin…”

----------------------------------------

Naruto makasi sängyllään selaten jotain tyhmää kirjaa aiheesta ei yhtikäs mikään. Hän ei jaksanut kiinnittää huomiota sen tekstiin tai kuviin, mutta tarvitsi vain käsilleen jotain tekemistä - esimerkiksi kirjan selailua. Poika kyllästyi kuitenkin pian ja paiskasi kirjan lattialle, kunnes puhelin soi.
      
‘En jaksa vastata.’
      
Puhelin pörisi jossain lattialla minuutin verran. ‘En vastaa. En vastaa. En vastaa…’ teini hoki itselleen mielessään, kuunnellen värinän aiheuttamaa ääntä. ‘Kyllä se pian luovuttaa.’
      
Mutta pörinä jatkui. ‘No perkele!’ poika nousi kiukkuisesti ylös sängyltään, syöksyen sitten lattialle ja vastaten itsepintaisen soittajan puheluun.
      
“No mitä?!”
      
“Olet aina niin pirteä”, kuului tuttu ääni.
      
“Haku. Soitat minulle nykyään joka päivä. En ihan oikeasti ole niin mukava, että sinun tarvitsee viettää minun kanssani kaikki vapaa-aikasi.”
      
“Et niin, mutta…” poika luurin toisessa päässä sanoi, pitäen sitten pienen tauon, “…ajattelin…”
      
“Vai että olet vallan ajatellut.”
      
Haku tuhahti. “Turpa kiinni. Lähdetkö kanssani ulos?”
      
Blondi huoneensa lattialla kellahti vatsalleen makaamaan. “Pyydät minua treffeille?”
      
“No EN! Idiootti! Pyydän sinut kanssani ulos kaverimielessä. Ja itse asiassa…”
      
Naruto huokasi kärsimättömänä. “No kakista jos se asiasi.”
      
Haku oli taas hetken vaiti, pohtien jotain. “Lähtisitkö kanssani Uchihoille?”
    
Blondi nousi salamana ylös lattialta. “Anteeksi?”
      
“Kuulit kyllä. Lähdetkö?”
      
“En.”
      
“No hyvä, se on sitten päätetty. Tulen hakemaan sinut puolentunnin päästä.”
      
“EI!”
      
“Nähdään kohta!”
      
“Haku!” Naruto huusi vielä, mutta toinen poika oli jo ehtinyt sulkea puhelun. ‘Lupaan ja vannon, etten avaa hänelle ovea.’

----------------------------------------------------

Haku juoksi väliä omalta taloltaan Narutolle, aina välillä hiljentäen tahtiaan kävelyksi, jotta sai oman hengityksensä kiinni. Hän oli luottavaisena omien kykyjensä kanssa ja aivan varma että saisi Naruton suostutelluksi mukaan jollain keinolla.
      
‘Olen iloinen että asumme lähellä toisiamme…’ hän ajatteli, päästessään tielle, jonka päässä tuttu omakotitalo näkyi. Ja päästyään talolle, hän käveli automaattisesti ensimmäisenä ulko-ovelle, painaen ovikelloa, mutta kuten hän arvelikin, kukaan ei avannut. Hän painoi sitä toisen kerran. Ja kolmannen. Vielä neljännenkin kerran, kunnes hän alkoi rämpyttää sitä.
      
Oven takaa kuului huutoa, mutta siitä ei voinut mitenkään ottaa selvää paksun puun läpi. Poika jatkoi rämpyttämistä varmaan minuutin ajan, kunnes luovutti. ‘Okei, siirrytään suunnitelmaan B.’
      
Haku tutkaili oven rakennetta katseellaan, mutta totesi että siitä olisi mahdotonta yrittää rynnäköidä sisään. ‘Suunnitelmaan C…’

Naruto nojasi oveen huoneiston sisäpuolella. Kuultuaan pimpottamisen loppuneen, hän huokasi. ‘Luojan kiitos Haku luovuttaa helpolla.’ Teini käveli keittiöön, avaten jääkaapin ottaakseen sieltä jotain viilentävää. Päivä oli ollut erittäin kuuma, eikä asuntoa tuntunut millään saavan yhtään viileämmäksi kuin mitä se sillä hetkellä oli.
      
“Naruto.”
      
Ääni keittiössä seisoneen pojan takana säikäytti blondin niin, että hän pudotti kädessään olleen mehutölkin lattialle niin että sen sisällä ollut liru roiskahti pitkin lattioita.
      
“Älä säikyttele, perhana!” poika kiljaisi, yrittäen tasata sykettään ja sulki jääkaapin. Ympäri kääntyessään hän näki jotain, mitä ei olisi uskonut näkevänsä.
      
“Haku!”
      
“Minä, minä.”
      
“Mit--- miten ihmeessä pääsit sisälle?” blondi kysyi nyt melkein kauhistuneena, katsoen jalkoihinsa, jossa mehutölkki lojui. “Ja katso nyt mitä sait aikaan!”
Haku nauroi, katse toisen kastuneissa sukissa. “Ikkunasta, tollo. Vaihdahan sukkasi niin mennään.”
      
“Eikä!”
      
Pitempi poika kääntyi katsomaan toiseen ovensuusta. “No voithan sinä toki noissakin sukissa tulla jos haluat. Veikkaan vaan ettei Sasuke ole mielissään kun tahmaat hänen lattiansa.”
      
“Pää kiinni!”
      
“No joo joo, tule jo.”
      
“Selvä on, minä tulen…”
      
Haku nauroi, odottaen eteisessä kun hänen nuorempansa kävi vaihtamassa sukkansa. ‘Arvasinhan minä että hän lähtee.’

---------------------------------------------------

Kiba istui hermostuneena autossa. Hän odotteli suuren amerikkalaistyyppisen omakotitalon pihassa Hinataa, jonka kanssa oli sopinut treffit kyseiselle illalle. Kiba naputteli ratin pintaa kynsillään, yrittäen löytää jotain muuta ajateltavaa kuin tulevat tunnit. Hän käänsi radion päälle, selaten sitä hetken ja pysäytti sen sitten jollekin satunnaiselle kanavalle. ‘Ei auta yhtään.’
      
Vähän ajan päästä talolla tapahtui jotain liikettä. Ulkovalo räpsähti päälle kun ovi avattiin, ja ulos astui siniseen tunikaan ja mustaan hameeseen pukeutunut tyttö. Kiba tuijotti lähestyvää henkilöä lumoutuneena, unohtaen hermostuksensa. ‘Hän on kaunis…’
      
Meni hetki ennen kuin poika tajusi avata seuralaiselleen oven. Hän seurasi katsellaan kun tyttö ujosti hyppäsi auton kyytiin ja aivasti sitten.
      
“Anteeksi…” tyttö sanoi hiljaa, peittäen suunsa kädellään.
      
“Eh, ei se mitään. Oletko vilustunut?”
      
Hinata punehtui vähän. “E-en kai. En tiedä… Olen allerginen joillekin hajusteille ja täällä vain… Tai siis että… tuota…” neiti sinisessä paidassa mutisi, löytämättä sanoja.
      
Kiba punastui korviaan myöten, haistellen ilmaa, jossa leijui yhä vahvana Shikamarun äidin hajuvesi. “E-ehehe… Anteeksi, se on pitkä tarina.”
    
“Onko tämä sinun autosi?”
      
Kiba oli jo pudistelemassa päätään, mutta nyökkäsi sitten. “Tavallaan. Mennäänkö?” hän kysyi sitten, yrittäen päästä aiheesta toiseen. ‘Minun on pakko vaikuttaa vanhalta. En jätkä voi olla deittiään nuorempi! Se on järjetöntä!’
      
“Mennään vaan.”
      
He ajelivat pitkin kaupunkia, Hinatan aivastellessa yhtenään. Kiba olisi tarjonnut toiselle nenäliinoja, mutta hänellä ei ollut. ‘Hyvä alku…’ hän ajatteli kuumeisesti, yrittäen löytää jotain puhuttavaa. Hän yskäisi nyrkkiinsä ennen puhumistaan.
      
“Tuo paita sopii muotoihisi”, hän huomautti kainosti, tajuten vasta sitten mitä oli juuri mennyt sanomaan. “Ei kun siis! Tarkoitin, että… se sopii silmiesi väriin.”
      
Katsottuaan tyttöön, hän tajusi, että hänen silmänsä olivat lähes värittömät. Poika pyyhki hikeä otsaltaan. “Ei vaan siis… Äh.”
    
Hinata hymyili. “Ymmärrän.”
      
“Niin, on aina hyvä käyttää mieluisia värejä”, Kiba sanoi, saaden Hinatan hieman ymmälleen.
      
“Mitä?” tyttö kysyi ihmeissään, katsoen ajavaan, nyt erittäin panikoivan näköiseen teiniin.
      
Kiba nielaisi, yrittäen ottaa jotain ryhtiä omaan keskusteluunsa. “Tai siis… Kun sininen on lempivärisi niin ajattelin, että…”
      
Hinata möllötti toiseen kuin uskomatta korviaan. Sitten hän hymyili tyynesti, kääntäen katseensa takaisin tiehen. “Onko ruskea sitten oma lempivärisi?”
      
“Häh?” Kiba ihmetteli hetken, katsoen sitten takkiinsa. “Öö…” hän mutisi. “Ei.”
      
Tyttö pelkääjänpaikalla naurahti pienesti ja aivasti jälleen. “Anteeksi.”
      
“Ei se mitään…”

----------------------------------------------------

Bussi ajoi pois pysäkiltä, jolle Haku jäi ystävänsä seurassa seisomaan. Kaksikko katsoi ensin vähän ympärilleen, sitten toisiinsa, sitten taas ympärilleen.
      
“Onko se tuo talo? Vai tuo?” Haku osoitteli sormellaan muutamien omakotitalojen välillä. “Sinunhan se pitäisi tietää.”
      
Blondi tuhahti, viitaten kohti keskimmäistä taloa.
      
“Arvelinkin.”
      
He kävelivät tien yli, kipittäen talon ovelle, jonka oveen kirjailtu nimi ”Uchiha” sai Naruton hieman epäröimään. “Mitä ylipäätään teemme täällä?” nuorempi kysyi, kun Haku painoi ovikelloa.
      
“Olin eilen Itachilla kahvilla ja hän kutsui minut kylään. Ja sanoi että sinäkin olet erityisen tervetullut.”
      
Naruto silmäsi toista luomiensa alta. “Olet nykyään alkanut viettää siellä enemmän aikaa kuin koulussa…” hän kommentoi, heidän odotellessaan että joku tulisi ja avaisi heille oven.
      
“Tiedän. Mutta Itachi on kertakaikkisen loistavaa seuraa, toisin kuin sinä. Voitko kuvitella että hän on sinkku…?”
      
“Voin kuvitella sen erittäin hyvin…” Naruto sanoi, samaan aikaan kun ovi heidän edessään avautui. Sen takana seisoi heille jo entuudestaan erittäin tuttu kahvilanpitäjä, joka hymyili jotenkin irvokkaasti Naruton nähdessään.
      
“Tervetuloa, Haku. Naruto. Käykää peremmälle”, hän sanoi jollain tapaa vähän ylikohteliaasti, väistyen ovella.
      
“Kiitos, onko se kuuluisa Sasuke kotona?” Haku kysyi uteliaana, sillä ei ollut edelleenkään tavannut kyseistä poikaa.
      
“Hän on suihkussa. Häädän hänet kohta alas, joten voitte mennä olohuoneeseen”, Itachi selitti, opastaen kaksikon tilaan, jonka Naruto muisti liiankin hyvin. Haku istui sohvalle, taputtaen Narutolle paikkaa vierellään, mutta tämä istui sohvan sijasta kapinoiden nojatuoliin.
      
Yläkerrasta kuului kolinaa ja puhetta, kun kaksi veljestä kävivät jotain keskustelua. Hetken päästä kuuluivat askeleet portaissa, ja olohuoneen reunalle ilmestyi henkilö, yllään pelkät farkut niin että ylävartalo oli kokonaan paljaana.
      
“Mitä sinä täällä teet?” huoneeseen saapunut poika kysyi, katsoen tylsistyneesti Narutoon, joka loikoili täysin vapautuneesti nojatuolissa. Haku kääntyi ympäri sohvalla, nähden nyt saapuneen henkilön. ‘Vai että tuollainen Sasuke.’
      
“Kyläilen ystäväni kanssa”, Naruto vastasi toiselle nasevasti, vilkaisten Sasukeen, joka seisoi yhä paikoillaan. “Tapaahan ystäväni Haku. Haku, tässä on Sasuke”, hän jatkoi lipevää selittämistään, saaden Sasuken sitten harppaamaan kunnolla tilaan. Hän rämähti istumaan nojatuoliin Narutoa vastapäätä, vilkaisten sitten Hakuun ja hymyili tälle teennäisesti.
      
“Okei, otan takaisin sen mitä sanoin sinulle aiemmin. Olet nimittäin vieläkin ärsyttävämpi kuin luulin”, Sasuke sanoi hieroen otsaansa. “Ja kysyn nyt vielä uudelleen, viimeisen kerran: Mitä sinä täällä teet?” Sasuke toisti, näyttäen jo hieman kärsimättömältä.
      
Naruto valpastui tuolillaan, suoristaen selkänsä ja kumartui lähemmäs toista poikaa. “Jumalan sanaan, en tiedä. Sinun idioottiveljesi juonittelee selkäni takana, yrittäen tehdä minusta vaimosi.”
      
“Mit---”, korppi oli jo aloittamassa, kunnes tajusi. Hän kääntyi hyvin hitain liikkein katsomaan yläkertaan, jossa hänen isoveljensä irvisteli rappusten yläpäässä.
      
“Sinä vihtahousu! Tapan sinut!!” hän karjaisi toiselle, mutta sai Itachin vain nauramaan.
      
“Älä kohtele isoveljeäsi kuin äitiäsi ja ystäviäsi kuin vihamiehiäsi, Sasuke. Mitä opitkaan esikoulussa tänään?” mies nauroi, seuraten koko kolmikon ilmehdintää. Haku näytti vähän pimahtaneelta, Naruto ei yhtään miltään ja Sasuke lähinnä raivopäiseltä.
      
“Lupaan ettet näe aurinkoa enää koskaan.”

---------------------------------------------------

Kiba ja Hinata olivat ajelleet pitkin maita ja mantuja nyt jo varmaan muutaman tunnin ajan. Päivä alkoi hämärtyä pikkuhiljaa illaksi. Kiba oli avannut  molemmat etuikkunat, saaden ilman raikastumaan sen verran ettei tyttö aivastellut enää ihan niin paljoo kuin aiemmin.
      
“Oletko koskaan ajatellut muuttavasi tästä kaupungista?” Kiba yhtäkkiä kysyi.
      
“Miten niin?”
      
“E-ei mitenkään… Mietin vain. Minä haluaisin muuttaa joskus jonnekin ulkomaille. Tai jos ei, niin ehkä… Ehh, onko sinulla nälkä?” Kiba kysyi, siirtyen samalla asiasta toiseen, tajuttuaan miten surkean puheenaiheen olikaan keksinyt.
      
“Ehkä vähän.”
      
“Haluatko pysähtyä syömään jotain?”
      
“Vaikka”, Hinata myöntyi, samalla kun Kiba hiljensi auton vauhtia parkkeeratakseen. Parkkeeraus vei kauan, ennen kuin auto oli edes jollain tapaa laillisesti pysäköity. Kiba jäi rapsuttelemaan päätään. “Tässä olisi paikka?” Poika osoitti pieneen ravintolaan. Hinata mietti hetken ja nyökkäsi.
      
He astuivat sisälle pieneen tilaan, jonka sisätiloista oli vähän mahdotonta löytää mitään hyvää. Itse asiassa koko ravintola oli pelkkä murju. Kaksikko katseli ympärilleen tilassa.
      
“Oletko varma tästä? Ehkä meidän pitäisi sittenkin mennä jonnekin muualle…” poika ruskeassa takissa hätiköi, mutta Hinata vain pudisti päätään ja veti toisen kanssaan istumaan tyhjän pöydän ääreen.
      
He ottivat pöydältä ruokalistat, jääden sitten selailemaan niitä. Kiba kurkisteli seuralaistaan listansa takaa, mutta tämä näytti erittäin keskittyneeltä tutkiessaan tarjontaa.
      
“Otammeko ensin juomista?” neiti listansa takaa kysyi, katsoen hermoilevaa poikaa.
    
“Joo… Otetaan vaan.”
      
“Joku viini?” tyttö kysyi neutraalilla äänellä, saaden ruskeahiuksisen kaverinsa melkein räjähtämään sisältä käsin. Hinata ei voinut ymmärtää toisen paniikinomaista reaktiota.
      
“Punainen vai valkoinen?” tyttö kysyi nyt hieman rohkeammalla äänellä, edelleen katsellen vastapäätään hätäilevään poikaan. “Kiba-kun?”
      
Poika otti itseään niskasta kiinni, nielaisten ison palan kurkustaan alas. “En juo paljoo… Tai siis, kun minun pitäisi ajaa. Jos ymmärrät…” ‘En voi kertoa että olen alaikäinen, hän nauraisi ja häipyisi varmasti!’
      
Violettihiuksinen neiti napitti toista hieman ihmeissään, ihmetellen mitä yksi lasillinen voisi tehdä. ‘Ehkä hän on huono kuski.’
      
Tarjoilijan tullessa kirjaamaan ylös heidän tilauksensa, Hinata tutki edelleen viiniluetteloa. “Saisinko lasillisen tätä”, hän sanoi pullealle miehelle vierellään, osoittaen jotain kohtaa listassa. Mies nyökkäsi ja kääntyi sitten katsomaan Kibaan pöydän toisella puolella. “Entäs herralle?”
      
Kiba rapsutti niskaansa. “Umm, eheh, Coca-Cola light.”

---------------------------------------------------

Sasuke istui edelleen epäuskoisena nojatuolillaan. Hänen vieraansa olivat alkaneet pelata Fatal Fury - King of Fighters-nimistä taistelupeliä olohuoneen televisioon kytketyllä konsolilla, uppoutuen siihen ihan täysin. Sasuke katsoi sekaisena tästä kaikesta tv:n ruudulle, jossa uusi erä parhaillaan alkoi.
      
“DUCK KING!!” Naruto huusi täyttä kurkkua pelatessaan.
      
“Koppōjutsu!” Haku huusi hänen peräänsä, melkein samalla taajuudella. Sasuke ei voinut kuin hämillään seurata toisten touhuja. Hän vilkuili aina välillä Narutoon. ‘Ja hänkö sanoi olevansa 17…?’
      
“Bājíquán!!” Naruto karjui, nousten nyt seisomaan pelatessaan. “Victory!” hän huusi, paiskaten ohjaimen sohvalle, josta se kimposi lattialla istuvan Hakun päähän ja siitä matolle.
      
“Au!!” vanhempi poika huudahti, tuntiessaan miten joku kolautti hänen päätään. “Varo!”
      
“Ai sori, en vaan voi kyllästyä voittamiseen”, blondi selitti, istuen sitten sohvalle. “Olen lyönyt kaikki Furyssa. Olen liian hyvä. Yksikään ihminen ei ole voittanut minua.”
      
“Mutta sinähän et voi kyllästyä voittamiseen, vai mitenkä on”, Haku sanoi ohimennen, aloittaen sitten yksinpelin nyt kun toinen osapuoli ei ollut enää mukana. Joku kuitenkin tarttui toiseen ohjaimeen, saaden Hakun lattialla havahtumaan.
      
“Laita kaksinpeli”, Sasuke sanoi, istuutuen toisen viereen lattialle niin, että hänen päänsä oli nyt sohvalla istuvan Naruton jalkojen kohdalla.
      
“Tietysti.”
      
Naruto tuijotti Sasukea edessään, tämän painellessa ohjaimen nappuloista säätäessään pelin asetuksia. Hän istui nyt niin, että hänen jalkansa olivat kummallakin puolella korppihiuksisen pojan paljasta selkää, joka oli nojattuna sohvaan hänen istuessaan lattialla. “Osaatko muka pelata tuota?” hän kysyi huvittuneena, katse tv:ssä.
      
“Paremmin kuin sinä.”
      
Blondi puuskahti huvittuneena. “Unissasi varmaan.”
      
Peli alkoi ja molemmat pelaajat katsoivat intensiivisesti ruudulle. Naruto seurasi mielenkiinnolla toisen pelaamista, nojaten kätensä edessään istuvan pojan päähän.
      
“Irti!” Sasuke huusi, tuntiessaan miten nuorimmainen tukeutui hänen päätään vasten. “En voi keskittyä kun teet noin!” hän huudahti. Hän oli uppoutunut peliin niin täysin, ettei enää edes muistanut kenen kanssa pelasi.
      
Naruto tuhahti, katsoen ensin hetken Sasukea, sitten taas tv:n ruutua. ‘Hän on hyvä.’

--------------------------------------------------

Hinata sulki auton oven, istuttuaan takaisin penkkiin. He olivat viettäneet ravintolassa melkein kaksi tuntia, syöden ja keskustellen kaikenlaista. Kibasta alkoi tuntua kuin heidän välinsä olisivat hieman lämpenemässä, mutta ei ajatellut asiaa sen enempää. ‘Hyvin menee. Nyt vain ajat hänet kotiin ja…’ poika ratissa ajatteli ja oli jo lähtemässä pois parkkiruudusta, kunnes kuuli Hinatan yskäisevän. “Mitä nyt?”
      
Tyttö katsoi toiseen ujosti. “Hmm, turvavyösi?”
      
Kiba katsoi itseään, tajuten sitten ettei ollut laittanut kiinni turvavyötään. “A-ah, niin tietysti. Anteeksi, en yleensä autoa ajaessani---, ei vaan kun siis, tarkoitan, että en muistanut sitä…” poika änkytti, yrittäen keksiä jotain vastinetta sille faktalle, ettei koskaan käyttänyt turvavyötä.
      
He lähtivät liikkeelle. Kiba ajeli pitkin keskustaa, kohti rikasasutusta, jossa Hinata asui. Sinne oli melko pitkä matka keskustasta, mutta eihän heillä ollut kiire. Kello oli nyt melkein yhdeksän illalla ja taivas oli nyt hämärtynyt sen verran että enimmäkseen vain katulamput valaisivat tietä.
      
“Onko sinulla jonkin kotiinmenoaika?” poika yskäisi ja kysyi, ajellen nyt viimein pois varsinaisen keskustan alueelta.
      
Tyttö pudisti päätään. “Kun täytin 18, olen saanut kulkea vapaasti. Entä sinä?”
      
Kiba hämmentyi hetkeksi, mutta nyökkäsi. “E-eh, samoin. Tiedätkö, oli tosi mukavaa viettää ilta kanssasi, Hinata.”
      
Tyttö punastui syvästi, katsellen ulos sivuikkunasta. “Kiitos samoin, Kiba-kun.”
      
Teini ratin takana hymyili. “Niin. Olen melkein alkanut ajatella, että---”, hän aloitti, kunnes mykistyi täysin katsoessaan peruutuspeiliin. “Voi vittu!”
    
“Mitä?” sinihiuksinen tyttö katsoi toiseen huolestuneena, vilkaisten sitten sivupeiliinsä, josta näki heidän takanaan kulkevan auton. “Onko tuo poliisiauto?” tyttö kysyi ihmeissään, kääntyen sitten katsomaan penkissään hikoilevaa poikaa. “Kiba-kun?”
      
Kiba oli liian hermostunut kuunnellakseen. Hänen päässään humisi ja auto lipsui tiellä puoliksi väärälle kaistalle. Auto heidän takanaan laittoi pillit soimaan, mutta kaahaamisen sijasta Kiba pysäytti auton ja leväytti ovensa auki.
      
“Kiba-kun…?” Hinata katsoi seuralaistaan nyt hieman peloissaan. “Onko kaikki kunn---”
      
Poika avasi turvavyönsä ja syöksyi ulos autosta, napaten vain avaimen virtalukosta mukaansa. Hän kääntyi kuitenkin vielä nopeasti ympäri ja katsoi tyttöön vakavana - erittäin, erittäin tosissaan. “Hinata. Juokse.”

----------------------------------

Epiiiic! Olix liian pitkä XD Comment & rate!