Uusi osa valmiina viimein :D Enjoy.

TEEN MADNESS
Seitsemäs luku

“Mattaku…” Shikamaru seisoi aamuauringon paisteessa keskellä pihaansa. “Ongelmallista…”
      
Kello oli reippaat yhdeksän aamulla, mutta hänen autonsa paikalla oli vain tyhjyys. ‘Millä menen töihin jos en omalla autollani? Kiba saa selkäsaunan kun tapaan hänet jälleen’, nuori mies ajatteli, kävellen sitten laiskasti takaisin sisätiloihin. Hän riisui työvaatteet päältään ja soitti pomolleen ilmoittaen olevansa sairaana. ‘No, ainakin hän järjesti minulle vapaapäivän…’
      
Askeleet kuuluivat jossain hänen takanaan. Shikamaru makasi nyt sohvalla silmät kiinni, vähät välittäen mitä seuraavaksi olisi tiedossa.
      
“Shikamaru?”
    
“Hnh?”
      
“Etkö mene töihin?” hänen isänsä kysyi, ottaen huikan aamukahvistaan ja siirtyen sitten olohuoneeseen poikansa seuraksi.
      
“Autoni on kateissa”, nuorempi vastasi tyynesti, avaamatta edes silmiään.
      
“Mitä?! Kuka se on vienyt?”
      
Shikamaru käänsi kylkeään sohvalla, yrittäen nukkua. “Kiba.”
      
Vanhempi mies laannutti ilmeensä, istuen sitten nojatuoliin lukemaan lehteä. “Voit käyttää minun autoani.”
      
Poika äännähti tuskaisesti, kierähtäen taas ympäri sohvalla. “En jaksa.”
      
“Sitä minäkin.”

------------------------------------------------

Naruto istui koulunsa ruokalassa, sörkkien ruokaansa haarukallaan tylsistyneenä. Hänen vastapäätään istuvalla Choujilla ei tainnut olla mitään ongelmaa ruoan laadun kanssa, tämän lappaessa sitä suuhunsa sunnilleen kaksin käsin. Blondi katsoi toisen syömätapoja inholla. Heidän lisäkseen samassa pöytäryhmässä istuivat myös Haku, Ino ja Sakura, Shino sekä muutama muu, joita Naruto ei tuntenut kovin hyvin.
      
“Mitä meillä on seuraavaksi?” Sakura kysyi, rikkoen hiljaisuuden joka oli ehtinyt laskeutua.
      
“Filosofiaa…”
      
“Eikä! Vihaan Kakashin tunteja, hän on idiootti”, blondi poika Sakuran vierellä voivotteli, kasaten ruokansa lautaselleen yhdeksi keoksi, aikomuksenaan heittää se kompostiin.
      
“Etkö aio syödä tuota?” Chouji kysyi yhtäkkiä, katsoen ruokakasaa edessään.
      
“Syö pois jos tahdot.” Ja lauseen kuultaan, pulleampi pojista tarttui lautaseen kipaten sillä olevan ruoan sitten omalleen ja jatkoi syömistä.
      
Yhtäkkiä tuoli Naruton toisella puolella narahti, kun sitä vedettiin taaksepäin.
      
“Sori olen myöhässä”, joku sanoi ja Naruto käänsi päätään sivulle nähdäkseen Kiban, joka oli saapunut viimein paikalle.
      
“Nukuit neljä tuntia pommiin?” Ino kysyi huvittuneena.
      
“Ymmärtäisit jos olisit minä.” Kiba katseli muitten tarjottimia, mutta hänellä itsellään ei ollut nälkä. Hän vilkaisi kännykkäänsä aina välillä, osallistumatta ollenkaan keskusteluun jota muut kävivät aiheesta filosofiantunnit.
      
“Kiba?” Sakura kysyi ihmeissään. “Käyttäydyt omituisesti tänään.”
      
Poika kääntyi hätäisesti katsomaan toiseen. “Ai häh? Että mitenkä mitä, minäkö?” hän höpötti, ansaiten kummastuneita katseita.

“Okei, anna tulla jo.”
      
Hän huokasi. “No selvä on, minä kerron. Tiedättekö yhden Hinatan?”
      
Kaikki pudistelivat päätään.
      
“Hän on Nejin serkku. Vein hänet treffeille eilen ja---”
      
“Treffeille? Oletko SINÄ ollut treffeillä?” kaikki kysyivät yhteen ääneen, keskeyttäen pojan alkavan puheen.
    
“Turvat umpeen, kerron pitkää juttua.”
    
“Jatka toki.”
      
Poika henkäisi syvään suunsa kautta. “Selvä. Joten… Vein hänet ensiksi syömään ja juttelimme kaikenlaista ja sitten…” poika piti tauon puheessaan.
      
“Sitten…?”
      
“No, kaikki tuntui menevät kokoajan pieleen. Siis ihan kaikki, ette jaksa kuunnella jos nyt alan luettelemaan. No mutta… Sitten olin ajamassa häntä kotiin ja---” Kiba jatkoi, mutta hänet keskeytettiin jälleen.
      
“Hetkinen. Olit ajamassa millä? Autollako?” Haku kysyi kummastellen.
      
“Lainasin Shikamarulta.”
      
“Auts. Hän on aika tarkka autostaan. Älä vaan sano että ajoit kolarin tai jotain?”
      
Kiba pudisti päätään. “Pahempaa.” Poika katsoi ensin vähän ympärilleen ja kääntyi vasta sitten jatkamaan kertomista. “Kuten sanoin, olin ajamassa häntä kotiin, kunnes…”
      
Kaikki pöydän ympärillä ehkä Choujia lukuun ottamatta nojautuivat lähemmäs kertovaan poikaan, rohkaisten tätä jatkamaan.
      
“…kunnes poliisit olivat perässämme ja meidän piti juosta.”
      
Sakura nauroi, nojaten taaksepäin tuolillaan. “Yhdessä pakeneminen virkavallalta ensitreffeillä, miten romanttista.” Mutta Kiba pudisti päätään jälleen.
      
“Ei sinne päinkään. Olin ihan hirveä ja jätin hänet autoon kun lähdin itse juoksemaan.”
      
Ino ja Sakura sinkosivat selkäsuoriksi tuoleissaan ja vakavoituivat heti. “Kiba! Sinä hirviö!”
      
“Tiedän, tiedän!”
      
Naruto kuunteli mielenkiinnolla toisten mellakointia. “No miten hänelle kävi?”
      
“En ole varma…”
      
Sakura luimisteli silmiään. “Entä miten Shikamarun autolle kävi…?”
      
Kiba naurahti kiusaantuneena. “E-eh, en ole siitäkään ihan varma…”
      
Blondi tyttö huokasi. “Ymmärrän huolesi, Kiba. Tyttöjä tulee ja menee, mutta Shikamaru kyllä hirttää sinut jos ei saa autoaan takaisin.”
      
“Tiedän…”

-------------------------------------------------------

Ovikello soi, herättäen pojan sohvalla, joka oli ehtinyt jo vaipua uudelleen uneen. Hän nosti päätään sen pinnasta, katsellen ympärilleen löytääkseen seinältä kellon, joka näytti melkein neljää iltapäivällä. ‘Kuinka pitkään minä oikein nukuin…?’ Shikamaru ajatteli, nousten ylös ja kävellen ponnettomin askelin ovelle, jonka takana ovikelloa painettiin jo toistamiseen.
      
“Kiba”, kuului kyllästynyt ja uninen ääni pojan suusta, kun hän viimein näki ovensa takana seisovan henkilön. Hän vilkaisi tämän olan yli pihaan, mutta jostain syystä ei vieläkään nähnyt muuta kuin pelkän tyhjän ajotien. “Mitä olet tehnyt autolleni?”
      
Nuorempi poika kynnyksellä tunsi kuumotuksen korvissaan. “Tuota noin… tässä on avain.” Hän ojensi toiselle autonavaimen, jonka oli eilisiltana napannut mukaansa ennen pakoaan. “Autosi on luultavasti kolmostien varressa. Ja jos et löydä sitä sieltä, niin kysy poliisiasemalta.”
      
Shikamaru siristi silmiään. “Mitä sinä…?”
      
“Mutta se on täysin kunnossa, lupaan!” Kiba huudahti puolustuksekseen. “Ei naarmuakaan.”
      
Vanhempi huokasi toivottomana. “Selvä, mutta voit olla varma, etten lainaa autoani sinulle enää koskaan.”
      
“Tietysti…” Kiba alistui toisen katseen alla. “Kiitän.”
      
“Minä en.”
      
Shikamaru katseli vielä miten toinen lähti kävelemään pihan poikki pois. ‘Hän on renttu’, poika ovella ajatteli, kääntyen sitten kuitenkin takaisin sisään ja ottaen uuden asennon sohvalla, jolle nukahti pian uudelleen.

----------------------------------------

Neji käveli talonsa lähettyvillä satunnaisilla pikkukaduilla, ympäri asuinaluettaan iltamyöhään. Tyttö hänen vierellään oli käyttäytynyt koko illan jollain tapaa oudosti. Poika vilkaisi aina välillä matkakumppaniaan, mutta tämä katsoi kaiken aikaa vain maahan. ‘Jotain on tapahtunut. Minä tiedän’, Neji ajatteli, katselleessaan ponnettoman näköistä tyttöä rinnallaan. ‘Ei kai vaan…’
      
“Hinata.”
      
Neito tummansinisessä takissa havahtui ja kääntyi kohtaamaan serkkunsa, joka katseli parhaillaan eteensä ottamatta mitään kontaktia. “Niin?”
      
Neji oli hetken vaiti. “Onko jotain tapahtunut?” hän kysyi, saaden Hinatan punehtumaan.
      
He olivat aina kohdelleet toisiaan kuin sisaruksia, ja mikä hassuinta, Neji Hinataa kuin pikkusiskonaan ja Hinata Nejiä päinvastoin kuin isoveljenään, vaikka hän itse todellisuudessa olikin kaksikon vanhempi osapuoli. Ehkä se johtui siitä, että Hinata oli huomattavasti paljon serkkuaan lyhyempi, tai sitten siitä, että hän oli tyttö, mutta niin he joka tapauksessa tekivät - olivat aina tehneet.
      
“Ei mitään.”
      
Poika katsoi nyt Hinataa. ‘Hän valehtelee. Näen hänen lävitseen.’ [A/N: *Byakugan!!* >:D] Neji huokasi, miettien miten asettelisi sanat omaan suuhunsa. “Hinata…” hän sanoi hiljaa, saaden nyt toisen sataprosenttisen huomion. “Sinun täytyy pysyä erossa Kibasta. En tiedä onko kyse hänestä, mutta sanon sen nyt vain.”
      
Sinihiuksinen tunsi miten hänen selkäytimessään värähti. ’Hän tietää?’ Tyttö ei enää tiennyt mitä sanoa, joten pysyi vaiti, jolloin Neji jatkoi.
      
“Hän on heittiö. Vetää vaikeuksia puoleensa. En ole isäsi tai mitään, mutta toivoisin, ettet enää tapailisi häntä.”
      
“N-neji-nii-san…” Hinta mumisi, yrittäen löytää sanoja. “Minä tiedän…”
      
Pitkähiuksinen poika hengähti. “Käyttäytyy kuin kakara. En suoraan sanoen voi uskoa hänen olevan seitsemäntoista…”
      
Jokin tytön päässä naksahti, ja hälytyskellot alkoivat soida. ‘Seitsemäntoista…?’ “Neji, mutta hänhän on…!”
      
Poika kääntyi katsomaan tyttöön sanattomana. “Älä vain sano, että hän on väittänyt, että…?”
      
Hinata mietti hetken, mutta pudisti sitten päätään. “Ei.”
      
Neji huojentui.
      
“Mutta…”
      
“Mutta?”
      
“…tapasin hänet yökerhossa ja hän ajaa autoa.”
      
Neji äimistyi. “Yökerhossa? Sinä?” hän tuijotti Hinataa vähän ällikällä lyötynä. “Enpä olisi… uskonut.”
      
Tyttö nolostui jälleen. “Niin…”
      
Nuorempi hiljentyi hetkeksi, katsellen taivaalle, jossa pilvet repeilivät ja paljastivat tummenevan autuuden. “Sanon vain vielä kerran. Pysy erossa siitä pojasta. Älä varsinkaan ikinä hyppää hänen kyytiinsä.”
      
“Minä lupaan…”

-------------------------------------------------

“En ole koskaan nähnyt häntä niin ahdistuneena.”
      
“Syytä olla.”
      
“Luulin aluksi että hän pelleilee, mutta hän oli tosissaan. Mitä sanoit hänelle?”
      
Shikamaru haukotteli kävellessään. “Etten lainaa autoani hänelle enää koskaan.”
      
Haku nauroi. He olivat parhaillaan kävelemässä pois keskustasta, aikomuksenaan mennä hakemaan autoa tienvarresta, jonne se luultavasti oli jäänyt. Oli melko myöhä, joten autotie jolla he kävelivät, oli täysin tyhjänä kanssamatkustajista. Haku oli kertonut Shikamarulle tarinan miten auto oli päätynyt sinne missä se nyt ikinä olikaan, mutta Shikamaru tuntui olevan enemmän kiinnostunut saamaan autonsa takaisin kuin kuuntelemaan kertomusta siitä miksi saisi sen vasta nyt.
      
“Onko tämä kolmostie?” alaikäinen pojista kysyi, heidän kävellessään tiellä, jonka reunoilla ei ollut lainkaan jalkakäytävää. “Ilmeisesti.”
      
“Toivottavasti tämä ei ole pitkä…” Shikamaru vaikeroi, laiskistaen askeliaan entisestään.
      
“Ei kai kovin. Tosin en näe autoasi.”
      
“Ehkä se pitemmällä…”
      
Kaksikko käveli tien kaarteessa, jossa tiheä kuusikko kohosi heidän edessään. Päästyään mutkasta, tie aukeni jälleen suorana heidän edessään, ja silloin sen näki.
      
“Shikamaru”, Haku sanoi, tökkien toista olkapäähän. “Katso.”
      
Toinen poika nosti katseensa maasta eteenpäin, jossa hän näki autonsa parinsadan metrin päässä, joka oli nyt hinattu pois keskikaistalta tien reunaan häiritsemästä liikennettä. Ovet olivat kiinni, lasit ehjiä, ei kuhmuja tai naarmuja.
      
Shikamaru henkäisi helpottuneena, lähtien sitten juoksemaan kohti autoaan. Haku jäi äimistyneenä katsomaan hänen peräänsä. ‘Olenkohan koskaan nähnyt hänen juoksevan…?’
      
Juostuaan toisen kiinni ja päästyään viimein autolle, Haku hymyili. “Kiba on jästipää, mutta puhuu sentään aina välillä totta.”
      
Shikamaru nyökkäsi, tutkiskellen autoaan. Hän silitti sen konepeltiä kämmenellään. “Ja tämä on paska auto, mutta rakastan sitä.” Pojat istuivat kyytiin, mutta ennen kuin sekuntikaan oli kulunut, otti Haku kiinni nenästään.
      
“Mikä lemu!”
      
Vanhempi ratissa tuhahti. “Kiba pitää äitini hajuvesistä…”
      
Haku kääntyi nyt katsomaan toista erittäin epäileväisenä. “Mitä…?”
      
“Ei mitään, unohda”, Shikamaru totesi ja lähti ajamaan takaisin päin.

------------------------------------------------

Sasuke istui jälleen olohuoneensa lattialla, pelaten samaa peliä kuin aiemmin. Hän tuijotti kiinteästi ruutuun, eläytyen peliin sataprosenttisesti.
      
Itachi käveli yöpukeissaan huoneeseen, jääden tuijottamaan tv:n ruudulle. “Vieläkö sinä pelaat”, hän sanoi, enemmän toteamukseni kuin kysymyksenä - eikä Sasuke vastannut toiselle mitään. “Olet pelannut kohta vuorokauden putkeen.”
      
Korppi lattialla nyökytteli pelaamisensa välistä. “En edes muistanut omistavani tätä ennen kuin Naruto löysi levyn, joten antaisitko minun nyt vaan pelata.”
      
Vanhempi veljes kohotti kulmakarvaansa. “Naruto?” Mies katsoi ensin hetken tv:tä, sitten pikkuveljeään, jonka jälkeen vielä uudelleen televisioon. “Jahas.” Hän lähti kävelemään keittiöön. “Tule syömään iltapalaa tai näivetyt siihen.”
      
Sasuke oli jo pistämässä toiselle vastaan, kunnes hänen vastansa kurisi äänekkäästi. ‘Oho, en ole syönyt koko päivänä.’ Hän pisti pelinsä viimein pois, lähtien sitten seuraamaan veljeään keittiön puolelle.
      
“Mitä syödään?” poika kysyi, kunnes omena sinkosi hänen suuntaansa. “Omenaa… Etkö mitään muuta keksinyt?”
      
Itachi virnisti toiselle, ottaen sitten pöydälle jääkaapista ruokatarvikkeita itselleen ja veljelleen. He istuivat keittiön päässä olevan kahdenistuttavan aamiaispöydän ääreen, levitellen tavaroita sen päälle.
      
“Miten teillä meni eilen?” vanhempi mies kysyi yhtäkkiä, ottaen ensimmäisen haukun omenastaan.
      
“Täh?”
      
“Naruton kanssa. Pelkään pahoin ettette päässeet tekemään toisillenne mitään kun Hakukin oli paikalla”, Itachi sanoi ja irvisti toisen kyllästyneelle ilmeelle.
      
“En edelleenkään ole kiinnostunut hänestä siinä mielessä. Ja sinähän voisitkin vaihteeksi keskittyä vaikka omiin deitteihisi.”
      
“Omiin deitteihini? Onko hän siis sinun deittisi?”
      
Sasuke oli niellä jogurttinsa väärään kurkkuun ja yskäisi pari kertaa. “En tarkoittanut sitä.”
      
“Etpä tietenkään.”

--------------------------------------------------------

Haku oli kävelemässä kotiinsa Shikamarulta, joka ei ollut jaksanut viedä poikaa kotiinsa autonhakureissun jälkeen sillä tämä asui aivan päinvastaisella suunnalla hänen taloonsa ja keskustaan nähden.
      
Haku tutkaili taivasta kävellessään. Oli varmaan jo yli puolenyön ja hänellä olisi huomenna koulua, mutta se ei saanut poikaa nopeuttamaan askeliaan yhtään. Ulkona oli täysin tyyntä ja nyt myös lähes pilvetöntä, eikä enää edes kovin kylmä.
      
‘Pitäisiköhän minun…’ Haku laski katseensa taivaankannesta alas käteensä, jossa piteli kännykkäänsä. ‘No joo.’ Hän valikoi numeron muistiostaan ja painoi luurin korvaansa odotellen.
      
“Onko sinulla hajuakaan paljonko kello on…?” kuului erittäin väsynyt pojan ääni.
      
“Ei. Halusin sinun vain tietävän että Shikamarun auto oli kunnossa jäljiltäsi ja on nyt oikealla omistajallaan.”
      
Uninen poika virkistyi heti. “Oikeasti? Mitä Shikamaru sanoi? Manasi minut helvettiin?”
      
Haku pudisti refleksimäisesti päätään, vaikka tiesikin ettei toinen voisi nähdä sitä. “Juoksi auringonlaskuun ja sanoi rakastavansa autoaan”, hän sanoi, saaden toisessa pojassa aikaan puisevan reaktion.
      
“Mitä…?”
      
“Äh, ei mitään. Hyvää yötä.”
      
Kiba naurahti. “Hei Haku, ihan mahtavaa että soitit.”
      
“Eipä mitään.”

-----------------------------------------

A/N: rateraterate!