Here u go!

TEEN MADNESS
Yhdestoista luku

Haku istui ystävineen maanantaiaamua koulun sisäpihalla. Samassa pöydässä hänen kanssaan istuivat myös Sakura, Ino ja Kiba - sekä tietysti myös Chouji, joka kylläkin näytti enemmän kiinnostuneelta syömään eväsleipäänsä kuin kuuntelemaan neljän muun keskustelua tai ainakaan osallistumaan siihen mitenkään. Kiba selitti Hakulle parhaillaan siitä, mitä kaikkea Uchihoilla oli hänen lähtönsä jälkeen tapahtunut. Myös Sakura kuunteli pelkkänä korvana, vaikka olikin kuullut jo toisen version samasta asiasta aiemmin Inolta.
      
Haku virnisteli ajatuksissaan, Kiban päästyä siihen kohtaan tarinassaan, jossa nelikko oli ratkennut juomaan.
      
“En ole koskaan nähnyt Narutoa niin kännissä”, Kiba kommentoi vielä naurahtaen perään.
      
“Minä en koskaan ole nähnyt häntä kännissä ylipäätään”, Haku huomautti ja laannutti hymyn kasvoiltaan. “Millainen hän oli?”
      
Kiba mietti hetken, hakien sanoja ja muistellen iltaa. “Hmm… Läheisyydenhaluinen.”
      
Haku kohotti kulmaansa. “Sasuke?”
      
“Viimeisen muistikuvani mukaan he nukkuivat sylikkäin sohvalla.”
      
Henkisesti Haku alkoi nauraa ja kiljua kuin pikkutyttö, mutta ulkoisesti ei näyttänyt mitenkään erikoiselta. “Hän tosiaan alkaa lämmetä…” poika mutisi, tajuamatta ollenkaan sanoneensa sen ääneen. Kaikki muut pöydän ympärillä katsahtivat mietteliään näköiseen Hakuun uteliaina.
      
“Lämmetä mille?”
      
Poika tajusi vasta nyt mitä oli vahingossa sanonut ja huiski kädellään ilmaa epäävästi. “Ehh, ei yhtään mitään.”
      
“Mitä ei mitään?” kuului yhtäkkiä tuttu ääni Hakun selän takaa, saaden Hakun melkein putoamaan penkiltään. “Mistä te puhuitte?”
      
Loput teinit vilkaisivat ensin toisiinsa ja sitten takaisin Narutoon. “Öö… säästä.”
      
“Joo, tänään kai sataa”, Kiba lisäsi toisen pojan lauseen jatkoksi, jolloin epäusko Naruton kasvoilla syveni, mutta hän vain ravisti päätään ja lähti kävelemään kohti varsinaista koulurakennusta. “Tulkaa jo, kello on tasan.”
      
Englanninluokassa Naruto istui tapansa mukaisesti luokan taakse. Hänellä oli sama tunti Hakun kanssa, joten he istuivat vierekkäin - kaikki muut luokassa olivat Narutolle joko täysin outoja, tai sitten hän vain ei halunnut kaveerata heidän kanssaan, syystä tai toisesta.
      
“Mitä te teitte Sasukella vielä sen jälkeen kun lähdin?” Haku alkoi heti udella, halutessaan kuulla vielä Naruton sovitelman illasta.
      
Blondi katsoi kaveriaan tylsänä, kaivellessaan laukustaan jotain kirjaa. “Miksi kysyt?”
      
Haku kohautti harteitaan. “Muuten vain. Jäitkö yöksi sinne?”
      
“Joo”, Naruto tokaisi ja alkoi etsiä oikeaa sivua kirjastaan jonka oli nyt löytänyt. “Oletko tehnyt läksyt?”
      
“Ei alkoholia?”
      
“Häh? Puhuin näistä verbeistä”, Naruto sanoi nyt ihmeissään ja osoitti kirjansa sivulle, jossa tekemätön tehtävä odotti tekemistä.
      
“Ja minä Uchihoista. Joitteko te tai jotain?”
      
“Ei”, blondi sanoi tylysti, jaksamatta keskustella aiheesta toisen kanssa ja alkoi nyt kirjoittaa vihkoonsa jotain.
      
“Oletko varma?”
      
“No ehkä me vähän”, nuorempi pojista sanoi luovuttaen. “Tajuatko mitään tästä tehtävästä…?”
      
“Unohda nyt jo se tehtävä, et sinä ole läksyjäsi ennenkään tehnyt”, Haku sanoi ja veti kirjan ja vihon pois Naruton nenän edestä. “Kerro nyt mitä siellä tapahtui. Minua kiinnostaa.”
      
Naruto huokasi. “No hyvä on, mitä haluat tietää?”
      
“Mitä vain. Kerro jotain - mitä te teitte, mitä joitte, nukuitteko ollenkaan?”
      
Blondi tuijotti Hakuun tylsistyneenä. ‘Miksi ihmeessä hän haluaa tietää jotain tällaista…’ “Pelattiin ja juotiin vähän olutta. Nukuimme varmaan kuusi tuntia tai jotain. En muista”, poika sanoi ja yritti kiskoa kirjansa takaisin, mutta mustatukkainen piti siitä tiukasti kiinni. “Anna kirjani.”
      
“Missä te nukuitte? Sohvalla vai?”
      
“Sohvalla, kyllä. Anna nyt ne kirjat.”
      
Haku naurahti. “Olet ihan toivoton. Tiedän että sinulla ja Sasukella oli jotain peliä, Kiba kertoi jo. Ja hän kertoi myös sen miten kännissä olit, joten ihan turha yrittää väitellä vastaan.”
      
Naruton päässä alkoivat hälytyskellot soida, ja hänen ilmeensä latistui entisestään. ‘Tapan Kiban.’ “Mitä peliä?”
      
Haku virnisti toisen happamalle ilmeelle. “Yhdessä nukkumista ja jotain pientä.”
      
Blondi huokasi taas ja riuhtaisi nyt viimein kirjansa takaisin haltuunsa, jaksamatta enää vilkaistakaan vierustoveriinsa. “No ehkä nukuin hänen kanssaan, mutta emme todellakaan ole mikään pari.”
      
“Ehkä tulevaisuuden pari?”
      
“Ei.”
      
Haku tuhahti. “Pessimisti.”
      
“Perverssi.”

----------------------------------------------

Kiba käveli koululta kotiinsa kädet taskuissaan, kunnes veti vasemman kätensä pois sytyttääkseen sätkän huuliensa välissä. ‘Välillä minä sitten vihaan koulua.’ Hän oli joutunut jäämään koululle vielä pariksi tunniksi normaalia pidempään, uusimaan biologian kokeensa, jonka oli reputtanut aiemmin, joten olisi nyt kotonaan luultavasti vasta viideltä, vaikka tosiasiassa asuikin hyvin lähellä koulurakennusta. Nyt hän mietti tulevaa iltaansa, jolle ei ollut laatinut vielä minkäänlaisia suunnitelmia. ‘Mitäköhän Hinata on ajatellut…’
      
Kotinsa edustalla hän imaisi lopun savukkeen parilla keuhkollisella ja tumppasi sen sitten piha-aitaan. Kävellessään etupihan läpi kotiovelleen, hän näki siskonsa kyykkimässä kukkapenkissä, aina välillä heitellen lapiolla multaa olkansa yli jonnekin taakseen. Koirat juoksivat vapaina ympäri pihaa ja tulivat tervehtimään poikaa, joka pysähtyi nyt keskelle pihatietä rapsuttamaan milloin kutakin koiraa.
      
“Akamaru, sinä vanha rakki”, Kiba nauroi, kumartui polvilleen maahan ja taputti valkoisen koiran päätä, jolloin hänen isosiskonsa viimein huomasi veljensä saapuneen paikalle. [A/N: ja tämä siis on EDELLEEN pelkkä ficci, joten tässä Akamaru on vielä semmonen pieni :D]
      
“Miten sinä nyt vasta tulet? …vai pitäisikö minun sanoa ‘jo’? Olen melkein yllättynyt että tulet täksikin yöksi kotiin.”
      
Kiba käänsi hitaasta päänsä kukkapenkkiin päin ja mulkaisi siskoaan. “Älä sinäkin aloita.”
      
Nuori nainen maassa tuhahti. “Miten vain, tule auttamaan minua näitten kukkien uudelleenistuttamisessa. Se koirasi kaivaa kaiken aina ylös.”
      
“Älä sitten istuta niitä siihen. En auta”, Kiba sanoi ynseästi ja näytti toiselle kieltään.
      
“Kouluta sinä mielummin siitä piskistäsi kunnon koira.”
      
“Akamaru on kunnon koira”, nuorempi sisarus töksäytti vielä ennen kun lampsi sisälle ja sulki perässään oven, joka oli alun perin ollut auki.
      
Kiba ei jaksanut huomioida äitiään, joka huuteli hänelle jotain keittiöstä, vaan käveli suoraan huoneeseensa. Siellä hän rämähti istumaan työpöytänsä ääreen ja laittoi koneensa päälle. Odoteltuaan hetken sen käynnistymistä ja laitettuaan salasanansa, hän pääsi viimein omalle käyttäjälleen ja käynnisti netin. Käytyään ensin parilla sivulla, hän avasi Messengerinsä, odottaen kun se kirjautui sisään. ‘Hidasta…’
      
Koneensa jumittaessa, hän tutki sillä aikaa seinäkalenteriaan, jonne aina kirjoitteli tulevia tapahtumia, mutta lähipäivien ruudut olivat täysin tyhjät, joka sai pojan tuolillaan huokaamaan. Samassa kuului ääni koneesta, jolloin Kiba kääntyi viimein katsomaan takaisin ruudulle, jonka alareunassa vilkkui nyt uusi keskustelu. ‘Hinata?’
      
Avatessaan ikkunan, poika luki sen yläreunasta tuoreimman kommentin, mutta se ei ollut mitään normaalia tervehdystä ihmeellisempää. Kiba vastasi toiselle ja jäi odottamaan tytön kirjoittaessa jotain.
      
‘Mitä teet?’ oli seuraava kommentti.
      
Kiba mietti hetken vastaustaan, mutta ei sitten jaksanu sanoa mitään loisteliasta vaan kirjoitti:
- Istun ja yritän keksitä jotain mitä tehdä. Ja neiti?
- Samoin…
      
Kiba innostui, mutta puri sitten huultaan. Se, ettei Hinatalla ollut valmiiksi tekemistä, ei tarkoittanut mitään.
- Hmm, mitä teet illemmalla?
- En tiedä vielä.
- Meille? :-)
      
Hinata oli hetken kirjoittamatta yhtään mitään. Kiba oli jo luopua toivosta ja alkoi katua kysymystään, peläten olleensa liian tungetteleva. ’Hän ei ole missään vaiheessa sanonut mitään mikä viittaisi että hän pitäisi minusta, mutta… Kaikki tai ei mitään.’ Lopulta Hinata kuitenkin puhui.
- Sopii! Missä päin asut?
      
Niin tosiaan, tyttö ei ollut koskaan vieraillut hänen luonaan. Kiba antoi nopeasti osoitteensa ja he sopivat kellonajasta ja muusta. Ja kirjauduttuaan ulos, poika huoneensa tuolilla jäi vielä paikoilleen vetämään happea, huomattuaan että oli unohtanut kokonaan hengittää. Hänellä olisi vielä kaksi tuntia aikaa.

-----------------------------------------

Sasuke nojaili laiskana kahvilan myyntipöytään, sillä välin kun Itachi repi ulkopuolella rakennuksen seinästä nimikylttejä ja -tarroja. Nuorempi veljes katsoi ulos ikkunasta, näkemättä kuitenkaan mitään. Hänen katseensa ei tarkentunut mihinkään, eikä hän rekisteröinyt aivoissaan mitään näkemäänsä.
      
Itachi palasi takaisin tyhjään kahvilaan kainaloissaan roskia ja teräksinen saluunatyyppinen seinäkyltti. Hän pyyhki hikeä pois otsaltaan ja puuskutti kuin höyryjuna. “Pffft, näitten tarrojen repiminen on yhtä helvettiä. Sasuke?” mies kutsui veljeään, huomattuaan miten tämä yhä tuijotti suoraan ikkunaan ja samalla ei yhtään minnekään. “Sasuke? Kuuletko?” Mutta toinen ei sanonut mitään, vaan nojaili yhä pöytään silmät porautuen jonnekin kaukaisuuteen, jolloin koko maailma hänen ympärillään näytti vain hyvin pieneltä, turhalta ja samealta.
      
“Sasuke…? Maa kutsuu!” Itachi heilutti kättään pikkuveljensä kasvojen edessä, jolloin tämä viimein havahtui hereille ajatusmaailmastaan ja palasi arkeen.
      
“Häh?”
      
“Kuulitko yhtään mitä sanoin? Vie nämä tarrat roskikseen”, mies työasussa sanoi ja tunki limaisen möykyn palloksi painettuja tarroja Sasuken syliin, niin että ne tarttuivat kiinni hänen essuunsa.
      
“Sinä siis viimein revit nämä? Milloin laitat uudet?”
      
Veljekset olivat viimein alkaneet uudistaa kahvilaa ja nimi oli nyt lopultakin vaihtumassa Uchihas’ Caféksi. Tämän lisäksi tilaa aiottaisiin tulevaisuudessa myös mahdollisesti laajentaa, sisustaa uudelleen ja maalata sekä sisältä että ulkoa. Itachilla oli joitain suuruudenhulluja laskelmia tulevista tuotoista, joiden myötä hänen intonsa kahvilansa kanssa oli nyt huipussaan. Luultavasti tulisi kyllä viemään ainakin muutaman vuoden, että pitäjät toipuisivat rahatappiosta, joka laajentamisesta ja remontoinnista seuraisi, mutta jossain vaiheessa he hyvin todennäköisesti pääsisivät voitolle ja pistäisivät rahoiksi.
      
“Kunhan saan ne käsiini postista. Eli varmaan huomenna. Miksi niin?”
      
Sasuke kohautti harteitaan. “Mietin vain…” Sen sanottuaan hän katosi jonnekin verhon taa takahuoneitten roskiksille päin, samalla kun Itachi jäi katselemaan kahviotaan. ‘Tästä tulee jotain ihmeellistä.’
      
Samaan aikaan sisälle tilaan asteli asiakas, erittäin voimakkain ja määrätietoisin askelin. Itachi katsoi kelloon ja oli jo menossa käännyttämään ostajaa takaisin.
      
“Anteeksi mutta olemme sulj--- HIDAN!” mies karjaisi, niin että myös Sasuke takahuoneessa sen kuuli.
      
Tilaan astunut mies piteli korviaan. “Yritätkö aiheuttaa ennenaikaisen kuuroutumiseni?”
      
“Hidan! Se tosiaan olet sinä! Onko tämä edes tottakaan, tule sisälle - tule, tule nyt. Laitan sinulle vaikka kahvia tai jotain. Mustana kuten aina?” Itachi hääräsi nyt kaikkea mahdollista tiskin takana sillä välin kun nuori hopeahiuksinen mies istui jakkaralle. Itachi kieritti hiuksensa taas nutturalle kun ne valuivat koko ajan kasvoille hänen yrittäessään tehdä mitä nyt ikinä tahansa. “Miksi tulit? Missä sinä edes asut? Miten Kakuzu?”
      
Nuori mies naurahti. “Yksi kysymys kerrallaan, ystävä hyvä.”
      
Nyt myös Sasuke ilmestyi sisään varsinaiseen kahvioon, jääden sitten tyhmänä seisomaan kaksikon luokse, veljensä viereen. “Sori, keskeytinkö jotain?”
    
Itachi näytti nyt hyvin innostuneelta. “Et, et. Sasuke, tässä on Hidan. Muistat varmaan hänet?”
      
“Hintti-Hidan? Tietysti”, korppi katsahti nyt mieheen tiskin toisella puolella. “Olet vanhentunut”, hän sanoi ja sai Hidanin vain tuhahtamaan muka loukkaantuneena.
      
“Kuules nyt palikka, jos tuo viittasi jotenkin hiuksieni väriin, niin syöhän pääsi. Ja enpä muuten ikinä tullut ajatelleeksi sitä, mutta oikeastaan essu pukee sinua”, hän sanoi, tietäen että ärsyttäisi nuorempaansa.
      
“Tapan sinut.”
      
“Et pysty.”
      
“Odotahan vaan. Miksi edes olet täällä? Yritätkö horjuttaa kahvilabisnestämme?”
      
Hidan puuskahti nyt uudelleen ja sylkäisi Sasuken työesiliinan rinnuksille. “Pyydän veljeäsi mökkeilemään vanhojen kavereittensa kanssa.”
      
Nuorimmainen riisui essunsa ja heitti sen hopeahiuksista miestä päin, tämän väistäessä sen ensiluokkaisin liikkein. “Kännäystä?”
      
“Ehkä.”
      
Itachi katsoi vuoroin kumpaakin henkilöä edessään. ‘Mökkeilyä…?’ “Hidan, mitä? Onko sinulla mökki?”
      
“Olet aina yhtä perillä asioista”, Hidan nauroi ja hörppäsi kahvinsa yhdellä kulauksella. “Se on tavallaan Kakuzun mökki. Tavallaan…”
      
“Mitä ‘tavallaan’?”
      
“Äh, en jaksa selittää tai siinä menee ikuisuus. Tuletko? Menemme sinne koko ensiviikonlopuksi ja olen käynyt läpi koko jumalan kaupungin löytääkseni sinut ja vain pyytääkseni sinua lähtemään. Joten…?”
      
Itachi mietti. Hän katsoi Sasukeen, joka saisi sille viikonlopulle kaikki hommat omille harteilleen. “Sasuke? Onnistuisiko koko viikonloppuvuoro?”
      
Korppi kietoi kätensä puuskaan ja katsoi muualle. “Tsh, palkkaa joku muu orjaksesi.”
      
“Ei ole varaa. Sasukeee? Ajattelisit nyt omaa vanhaa isoveljeäsi.”
      
Nuorempi veljes näytti hetken kärsivältä, sitten vain mietteliäältä, kunnes leväytti kätensä pois puuskasta ja luovutti. “No okei, OKEI! Menkää te sitten laiturille latkimaan viinejänne!”
      
Itachin ilme latistui, hänen katsellessaan veljensä yliampuvaa vihaa. ‘Itse juot tuplasti sen mitä minä ja kaikki ystäväni yhteensä…’

-----------------------------------------------------------

Ovikello soi, ja paukkaavat askeleet kuuluivat portaista pysäyttäen naisen, joka oli jo avaamaisillaan ovea.
      
“Älä avaa sitä!! Se on minulle!” Kiba karjui portaista, jolloin ilme hänen äitinsä kasvoilla muuttui säikähtäneestä pelkästään kummastuneeksi. “Sinulle tulee vieraita?”
      
Kiba pysähtyi eteiseen ja madalsi äänensä normaalille tasolle. “Öh… Tämä tapaus on tyttö, joten… Voisitko mitenkään…?”
      
Nainen hymyili viekkaasti. “Vai että tyyten tyttö. Tietysti jätän teidät rauhaan”, hän sanoi virnistellen ja lähti sitten kävelemään pois eteisestä. “Muistakaa kondomi.”
      
“Äiti!!” Kiba sihahti ja pudisti sitten päätään epäuskoisena. ‘Äidit…’ Ja avatessaan oven, häntä tervehti haalea, iloinen silmäpari oven takana. Hinata vilkutti pojalle ujosti ja astui sisään Kiban pidellessä ovea hänelle auki. Hän nyöri kenkänsä pois jaloistaan ja laski ne sitten sievästi ja esimerkillisesti kenkätelineeseen muitten kenkien vierelle. Kiba katsoi tytön riisuutumista ensin vähän hämmennyksissään, kunnes tajusi ottaa iltatakin hänen harteiltaan ja ripusti sen herramiesmäisesti naulaan.
      
“Ööh, olohuoneeseen? Tahdotko jotain?” He siirtyivät nyt laajaan tilaan, jonka keskellä sohva jakoi huoneen kahtia. Hinata katseli ympärilleen jääden tutkimaan kaikkea näkemäänsä, muttei sanonut sanaakaan, joten Kiba unohti tarjoilupuolen kokonaan. He istuivat varovasti sohvalle vierekkäin, mutta niin että heidän välillään oli kuitenkin joitain kymmeniä senttejä ilmaa.
      
“Hmm”, poika äännähti pohtivana, mutta todellisuudessa yritti vain lievittää kaksikon vaivautuneisuutta. Tunnelma oli jollain tapaa kiristävä, ja Hinata edelleen vaiti kuin jääpala. [A/N: Arvin vertaus xD Propsit sille.] Kiba rapsutteli niskaansa katse sohvan verhoilussa, aina välillä kuitenkin silmäillen tyttöön, joka edelleen skannasi ympäristöään. “Um, Hinata?”
      
Tyttö purppurassa jakussa kääntyi viimein kohtaamaan pojan katseen. “Mitä?”
      
Kiba punastui ja loi katseensa jonnekin muualle. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa. “Eheheh… Ei mitään…”
      
Hinata tutki toisen kasvoja kummissaan, mutta uteliaana, yrittäen ottaa selvää tämän mielentilasta, mutta punertuneista kasvoista huokuivat vain kiusaantuneisuus ja omahäpeä. “Kiba?” tyttö lausui toisen nimen hennolla äänellä, saadakseen ystäväänsä paremmin kontaktia. Nyt oli Kiban vuoro nostaa katseensa lattiasta.
      
“Mitä nyt, Hinata?”
      
“Kiba”, tyttö toisti.
      
“Hinata…”
      
Ilma heidän välillään pakkautui pienemmäksi heidän liikahtaessaan aavistuksen toisiaan lähemmäs. “Hinata…” poika hoki ja hitaasti hivutti kättään lähemmäs toista, mutta viimeisillä senteillä veti sen kuitenkin pois tunnettuaan kuin jonkinlaista sähköistä yhteyttä heidän vartaloittensa välillä.
      
“Hinat---” Pojan sana keskeytyi hänen tuntiessaan toisen huulipari omillaan. ‘Mitä?’ Ajatukset hänen päästään sumenivat ja muuttuivat mitättömiksi - itse asiassa koko muu maailma heidän ympärillään tuntui juuri sillä hetkellä täysin toisarvoiselta. Tyttö lisäsi suudelmaan nyt jotain muutakin - nyt siinä oli enemmän tunnetta, jotain makua. Poika hänen edessään oli vaipunut varmaan jonkinasteiseen transsiin. ‘Mitä tämä on…?’
      
He pysyivät näin hetken. Ainona liikkeenä huulet liukuivat hitaasti toisiaan vasten, mutta muuten he olivat täysin kivettyneet paikoilleen. Hinata oli pitänyt silmiään suljettuna koko suutelon ajan, mutta Kiba ei ollut edelleenkään päässyt yli hämmennyksestään. Hän oli toki ennenkin suudellut tyttöä - monestikin, mutta ei koskaan näin. Hinatassa oli jotain hyvin erityistä, joka ansaitsi Kiban huomion - joskaan poika ei ehkä vielä ottanut täysin selvää mitä. ‘Enpä olisi taas tätäkään uskonut…’
      
“Katsos poikaa”, kuului yhtäkkiä tuttu, nuori, vinoileva naisääni olohuoneen perältä, joka sai teinit irrottautumaan toisistaan sekunnin murto-osassa ja tytön peittämään kasvonsa hihoihinsa. Kiba katsoi paikalle saapunutta siskoaan erittäin myrkyllisesti.
      
“Tyttö, älä koskaan luota ihmiseen joka suutelee silmät auki”, vanhempi neiti ovelta sanoi, saaden Hinatan punertumaan häpeästä yhä vain syvemmin.
      
Kiba pihisi nyt kiukkuisena kuin ampiainen. “Sinä perkele…” hän sanoi varoituksena, mutta kun hänen siskonsa ei edelleenkään luovuttanut, poika nousi sohvalta ja syöksyi itseään päätä pitemmän nuoren naisen kimppuun. “Höyhennän sinut!”
      
Hinata oli kääntynyt sohvalla ympäri ja tuijotti sen selkänojan yli tappelevia sisaruksia kauhuissaan. Kiba oli nyt tarttunut siskoaan rinnuksista, kiskaisten tämän kasvot aivan likelle omiaan. “Teen sinusta hakkelusta!”
      
Nainen nauroi. “Älä unta näe”, hän sanoi ja nipisti veljeään kämmenselästä pilkillä kynsillään, saadakseen tämän irrottamaan otteensa paitansa kauluksesta jonka ympärille vaalenneet rystyset olivat kiertyneet entistäkin tiukemmin. “Päästähän nyt irti kauluksestani niin jätän teidät jatkamaan touhujanne.”
      
Kiba huokasi ja loi vielä pahan katseen siskoonsa, ennen kuin päästi tämän menemään yläkertaan. Hän veti vielä hetken aikaa henkeä paikallaan, ennen kuin ravisti päätään ja palasi huolestuneen näköisen Hinatan seuraksi olohuoneeseen.
      
“Anteeksi…”
      
“Ei se mitään…”

------------------------------------------------

Sasuke ajeli ympyrää kaupungissa, kun ei keksinyt muutakaan tekemistä kuin kuluttaa bensaa. Hän oli poistunut kahviolta pois veljensä ja Hidanin tieltä, heidän jäätyään keskustelemaan tulevasta viikonlopusta. Nyt oli maanantai, ja he lähtisivät mitä luultavimmin jo perjantai iltapäivänä. ‘Saan päivätolkulla lisätöitä…’
      
Poika ratissa huokasi ja avasi vähän ikkunaa jolloin saisi ilman auton sisällä hieman kiertämään. Hän hidasti vähän tahtiaan, sillä liikenteessä ei tuntunut hänen lisäkseen olevan ketään muita. Hän ajoi parhaillaan poispäin keskustasta, kohti kaupungin omakotimiljöötä, jossa elämä tuntui kaikonneen kokonaan. Muutamat ihmiset kävelivät kaduilla, selvät päämäärät mielissään, mutta talojen ikkunat olivat pimeinä. Sasuke ihmetteli tätä, sillä tosiasiassa kello ei ollut vielä iltakahdeksaa enempää - nyt ei ollut vielä aika mennä nukkumaan, missä ihmiset olivat? Oliko tämä alue aina tällainen?
      
Talot vilisivät pojan silmissä, tämän kaasutellessa nyt taas vähän lujempaa eteenpäin. Eräs fakta sai hänet kuitenkin jarruttamaan äkkiä. Jarrut ulisivat kuin viimeistä päivää, kun Sasuke kaarsi tien reunukseen sivuttain, nähtyään jonkun. ‘Voiko tuo olla…’
      
Hän avasi kuskinpuoleisen ikkunan nyt kokonaan ja työnsi päänsä ulos nähdäkseen edessään säikähtäneen näköisen pojan. “Naruto!”
      
Blondi nuorukainen muovipussi kädessään laski toisen kätensä alas rinnuksiltaan jossa oli sitä pidellyt luullessaan auton ajavan hänen ylitseen. “S-Sasuke?” hän ihmetteli pelästyneenä ja samalla sataprosenttisen yllättyneenä tästä kohtaamisesta.
      
“Yritätkö tappaa minut?! Ja mitä sinä täällä ylipäätään edes teet?”
      
Sasuke nojasi kyynärpäänsä avonaisen ikkunan laitaan ja painoi autonsa torvea, joka sai Naruton pudottamaan muovipussin kädestään ja vetämään kämmenet korvilleen.
      
“Saamari! Miksi teit noin?!”
      
Mustatukkainen tuhahti huvituksesta. “Huvin vuoksi.”
      
Blondi kumartui nyt nostamaan pussin takaisin maasta, jonne se oli pudonnut. “Vihaan sinua. Miksi ajelet täällä, minne olet menossa?”
      
“Pakenen isoveljeäni. Entäs itse?”
      
Naruto osoitti ensin kassiin kädessään ja sitten pienelle rakennukselle kauempana. “Vien roskia. Mitä isoveljesi on tehnyt? Vai pitäisikö minun ehkäpä kysyä, mitä sinä olet tehnyt?” hän kysyi.
      
“En ole tehnyt mitään. Hän itse lähtee ryyppylomalle viikonloppuna ja jätti harteilleni enemmän töitä kuin jaksan hoitaa.”
      
“Hmm…” blondi äännähti samalla myöntymyksenä, samalla mietteissään. “Eli minne olet matkalla? Et minnekään?”
      
“Ajan ympyrää, eli tarkoitukseni on ajaa sinne mistä aloitin ja sitten takaisin tänne ja ympäri samaa reittiä. Sitä kutsutaan toisella nimellä myös kehän kiertämiseksi”, Sasuke selitti toiselle härnätäkseen tätä vähän.
      
“Olet raivostuttava, ja minä puolestani en mikään idiootti.”
      
“Arvelinkin että kuulisin sinulta jotain tuon kaltaista”, vanhempi poika autossa nauroi, kunnes lopetti ja hymyili vain. “Hyppää kyytiin?”
      
“En ole kiinnostunut kiertämään tyhmää ympyräreittiäsi”, Naruto sihahti ja laittoi kätensä puuskaan niin että roskapussi roikkui vasten hänen kylkeään. Sen pohjassa oli pieni kuluma, josta jätteet näkyivät läpi.
      
Sasuke huiskautti kättään, hymyillen yhä, joskin hymyssä oli nyt mukana tiettyä irvokkuutta. “Älä nyt, voin viedä sinut jonnekin?”
      
“En ole matkalla minnekään.”
      
“Tule meille?”
      
Nyt molemmat pojat olivat ääneti. Sasuke näki blondin kasvoilla myöntymyksen, mutta arvasi kyllä ettei tämä tyylisyistä tahtonut suostua heti. Sitten nuorempi henkilö auton ulkopuolella pudotti pussin yhtäkkiä kädestään maahan niin että kaikki roskat sen sisältä laukesivat tielle sen kuluneesta kulmasta. Teini kuitenkaan vähän jaksoi välittää tästä, vaan hyppäsi sisään pelkääjänpaikalle, ensin kierrettyään auton toiselle puolelle.
      
“En tosiaankaan tiedä mitä olen tekemässä”, Naruto sanoi vielä saatuaan turvavyönsä kiinni. Hän oli ollut kyseisessä autossa kerran aiemminkin, klubi-iltana.
      
“Kerro minulle yksikin asia jonka oikeasti tiedät niin ehkä muutan käsitykseni sinun suhteesi.”
      
Naruto vilkaisi ajajaan, yrittäen lävistää tämän katseellaan hengiltä. “Jotain jonka tiedän? No ainakin sen tiedän nyt, että minun olisi pitänyt tyhjentää se roskapussi ennemminkin sinun niskaasi kuin tielle.”
      
“Tsh, ääliö.”
      
“Samat sanat.”

-----------------------------------------------

Ovikellon ääni sai nuoren miehen olohuoneessaan nousemaan istuma-asentoon. Kello oli varmaan jo yhdeksän illalla, ja Shikamaru oli juuri ottanut torkut töittensä jälkeen saavuttuaan kotiin. Ovikello soi uudelleen.
      
Eteisessä poika haukotteli vielä ennen oven avaamista, ja sen tehtyään, ilme hänen kasvoillaan muuttui normaalista nyt rasittuneen kyllästyneeksi. Hänen teki suorastaan mieli alkaa itkeä ikävystyksestä, hänen nähdessään sen mitä nyt sitten ikinä näkikään, oven ulkopuolella.
      
“Mitä nyt taas? Ymmärrätkö että rikot kotirauhaani?”
      
Kaksikko oven eteisillä portailla naurahti vähän vaivautuneena, mutta pitempi otti sitten askeleen lähemmäs tympääntyneen näköistä Shikamarua. “Saataisiinko me mitenkään ehkä lainata taas autoasi?”
      
Shikamaru tunsi miten jokin hänen sisällään naksahti.
      
“Ihan vähäksi aikaa vain?” Kiba jatkoi, pidellen Hinataa vierellään kädestä.
      
Vanhempi poika alkoi jo näyttää kärsivältä. “Ette”, oli hänen tyly vastauksensa.
      
“Ihan pariksi tunniksi?”
      
“Ette.”
      
“Puistoon ja takaisin?”
      
“Ei käy.”
      
Kiba mutristi suutaan kuin mikäkin murjottava lapsi. “Et voi sanoa ei tytölle - vai voitko, mitä?”
      
“Ja mistäs lähtien sinä olet ollut tyttö?” ponnaripäinen kihahti ja sulki silmänsä syvissä mietteissään.
      
“No hm, en minä, idiootti, vaan Hinata. Oletteko tavanneet?” Kiba katsoi vuoroin kumpaankin henkilöön rinnallaan. “Olette tietysti, Sasukella. Mutta hei, Shikamaru…”
      
“Minähän sanoin jo viimeksi, etten lainaa sitä sinulle enää ikinä”, poika sanoi nojaten ovenkarmiin ja yrittäen keksiä keinoa päästä ärsyttävästä teinipojasta tyttöystävineen eroon.
      
Kiba ei luovuttanut. “Ei sille tapahdu mitään.”
      
“Sanoit noin viimeksikin.”
      
“Mutta eihän sille silloinkaan varsinaisesti tapahtunut mitään, vai? Se vain… tai siis…”
      
Vanhimmainen yskäisi jaksamatta kuunnella toisen mutinaa. “No joo joo. Ymmärsin kyllä mitä haet takaa. Vastaus on silti ei.”
      
Kiba näytti epätoivoiselta, mutta päättäväisyys roihusi siitä huolimatta jossain syvällä hänen sisällään. “Menemme puistoon katsomaan kuuta. Anna nyt avain, olemmehan hyviä ystäviä. Tällä kertaa palautan autosi aivan tähän näin missä se nytkin on, ja juuri silloin kun haluat. Usko minua, et tule pettymään minuun tällä kertaa.”
      
Shikamarun päässä höyrysi, niin että savu melkein nousi hänen korvistaan. “Hyviä ystäviä?”
      
“Niin.”
      
“Ei.”
      
“Miksi ei?!”
      
“No HYVÄ ON!”
      
Nuorempi poika otti kiinni avaimet jotka toinen heitti hänelle. Hän kumarsi syvään ja virnisti niin leveästi kuin se vain ikinä olikaan mahdollista. Myös Hinata teki kiitollisen eleen Shikamarun suuntaan ja hymyili. “Kiitos, kiitos”, Kiba sanoi aidon ilomielisenä ja taputti kaveriaan olalle. “Tuon sen takaisin jo tänä iltana. Kiitos, kiitos.”
      
“Riittää jo, menkää siitä”, poika ovella sanoi ja seurasi vielä katsellaan kun nuorempi kaksikko hyppäsi auton kyytiin ja kaarsi sitten miten sattuu pois ajotieltä. Shikamarun oli pakko huoahtaa, kun Kiba oli jo nyt lähellä kaasuttaa läheiseen palopostiin. ‘Minulla on joitain aavistuksia. Pahoja aavistuksia…’

-----------------------------------------

Naruto nousi pois autosta ja käveli Sasuken perässä sisälle tuttuun asuntoon. Hän oli täysin unohtanut pohtia mitä ihmettä olikaan kyseiseen paikkaan oikein tullut tekemään, joten nyt sisälle astuminen tuntui jopa varsin luonnolliselta ajatukselta.
      
“Onko Itachi kotona?” Naruto kysyi avoimesti, heitellessään kenkänsä äänekkäästi jonnekin eteishuoneen nurkkaan.
      
Sasuke tuijotti nurkkausta, jonne kengät olivat päätyneet. “Tiesitkö, että meillä on myös kenkäteline?”
      
“Tuo ei vastannut kysymykseeni.”
      
Korppi nosti olkiaan ja lähti keittiöön päin, blondi kintereillään. “En tiedä. Toivottavasti ei.”
      
“Onko teillä mitään ruokaa?” Naruto kysyi ensimmäisenä, heidän saavuttuaan pienelle ruoanlaittopisteelle.
      
“En tiedä. Toivottavasti on.”
      
Teini jääkaapilla katsahti toiseen ikävissään. “Olet tylsä.”
      
“Tiedän.” Sasuke otti itselleen pienen lasin kaapista ja kaatoi sen puolilleen jotain ilmeisen vahvasti alkoholipitoista juomaa. Naruto tuijotti hänen touhujaan uteliain silmin, unohtaen jääkaapin oven kokonaan auki, vielä vähän aikaa sitten etsittyään sieltä jotain syötävää.
      
“Mitä tuo on?”
      
Vanhempi naurahti lasiinsa. “Isojen poikien juomaa.”
      
“Eli?”
      
“Vodkaa.”
      
Blondi nyrpisti nenäänsä ja jatkoi jääkaapin tongiskelua. “Ja maksasi kiittää.”
      
Sasuken oli pakko naurahtaa nuorempansa kommentille. “Luultavasti.”
      
Heidän oleskeltuaan hetken aikaa keittiössä, oli Narutokin jo löytänyt itselleen jotain einettä ja väsäsikin tiskipöydällä parhaillaan kinkkuleipää. Sasuke oli kaatanut itselleen jo toisen puolikkaan lasillisen vodkaa ja tissutteli sitä nyt kaikessa rauhassa. Hän oli hypännyt istumaan tiskipöydälle ja seurasi syrjäkatseellaan blondin tekemisiä, tämän levitellessä makkaraa huolellisesti leivälleen.
      
Samassa ovi kolahti eteisessä. Aluksi kuului hiljaista viheltelyä, mutta se loppui tulijan huomattua kaksi kenkäparia eteisessä. Sen jälkeen ei mennyt kauaakaan kun myös kolmas osapuoli oli saapunut keittiöön. Itachi katsoi ensin hetken Narutoon, joka yhä keskittyneesti laittoi leipäänsä, ja sitten Sasukeen, joka tyhjensi lasinsa lopun yhdellä kulauksella ja nieli nesteen hengähtäen äänekkäästi ulos.
      
“Khäääh!”
      
“Ja taas juomassa?” Itachi kommentoi pikkuveljensä puuhiin. “Tervettä.”
      
Sasuke ei jaksanut avata edes silmiään katsoakseen toiseen. “Aina.”
      
Vanhin kolmikosta käveli nyt pitemmälle keittiöön. “Ja sinä oletkin sitten tainnut tyhjätä koko jääkaappimme vatsaasi, pikkujätkä?” hän kysyi, vilkaistuaan Naruton leipäkasaan, jonka tämä oli nyt koonnut syliinsä. Blondi katsoi Itachiin ensin vähän närkästyneenä, mutta päättikin sitten olla vain ilkeä.
      
“Aina.”
      
Itachi huokasi ja hörppäsi suoraan mehutölkin suusta. “Olette aivan samanlaisia kummatkin.”
      
Molemmat teinit naurahtivat samanaikaisesti. “Sen parempi sinulle.” [A/N:…pahempi]

-------------------------

A/N: Doddi. Kommenttia ja pisteitä ^^